Mainos

Matkakohteenne

  • 2 583 732
  • 14 952

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaimo ehdottaa reissua Seattleen ja sieltä junalla Vancouveriin.
Seattle, kukka haisee joka nurkalla aamusta iltaan ja katukuvassa todella paljon kodittomia. Kolmisen päivää tuolla kesällä vietin ja en ihan heti ole uudelleen menossa. Valitettavasti nämä jäivät kaupungista päällimmäiseksi mieleen ja kolmantena erinomaiset oluet, joiden nauttimista nuo 3- ja 5-vuotiaat varmaankin vähän hillitsee.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Tuli napattua helatorstaille Norwegianin lentopisteillä lento Nizzaan, sunnuntaina paluu. Vuodenvaihteessa olisi vanhentunut parin sadan euron edestä noita pisteitä, joten otin tuohon saumaan kun "ilmaiseksi" sai ja oli oikeastaan ainoa paikka, joka täytti kriteerit "Suora lento" sekä "En ole aikaisemmin käynyt".

Lähinnä mietin vain, että riittääkö tuo 3 päivää tuonne? On sentään torstaina aamulento ja sunnuntaina iltapäivästä paluu. Mikään rantalomailu ei todellakaan kiinnosta, lähinnä kaupunkiin noin muuten tutustuminen sekä uuden maapisteen hakeminen Monacosta (en ole aiemmin käynyt). Onko Monaco juuri niin pieni paikka, että sen kaikki pääpaikat kävelee päivässä läpi ja yöksi pääsee taas takaisin Nizzaan? Entä sitten itse Nizza, mitä tuolla tulee ehdottomasti tällä aikataululla tehdä? Ja siis rantalöhöilyyn ei ole mitään hinkua.

Samassa huomasin, että Norwegian lentää suoraan Helsingistä Kosovon Pristinaan pari kertaa viikossa ja alle 100€ hintaan. Olisin muuten napannut tuonne meno-paluun noilla pisteillä, mutta menolennot ovat vain tiistaisin ja lauantaisin, kun tässä tapauksessa olisin tarvinnut ke-to -akselilla. Joka tapauksessa tuolla on myös ollut pidempään tarkoituksena käydä ja nyt kun huomasin sinne pääsevän suorilla lennoilla niin todennäköisesti loppukesästä tai alkusyksystä voisi piipahtaa ja käydä samalla reissulla myös Skopjessa sekä mahdollisesti lentää takaisin Sofian kautta. Joten Kosovo/Pristina-Skopje-Sofia -vinkit ovat niin ikään tervetulleita.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Lähinnä mietin vain, että riittääkö tuo 3 päivää tuonne? On sentään torstaina aamulento ja sunnuntaina iltapäivästä paluu. Mikään rantalomailu ei todellakaan kiinnosta, lähinnä kaupunkiin noin muuten tutustuminen sekä uuden maapisteen hakeminen Monacosta (en ole aiemmin käynyt). Onko Monaco juuri niin pieni paikka, että sen kaikki pääpaikat kävelee päivässä läpi ja yöksi pääsee taas takaisin Nizzaan? Entä sitten itse Nizza, mitä tuolla tulee ehdottomasti tällä aikataululla tehdä? Ja siis rantalöhöilyyn ei ole mitään hinkua.
Ehdit kyllä ihan hyvin kolmessa päivässä saamaan mukavan yleiskuvan Nizzasta ja menopaluu junakeikan Monacoon. Jos haluaisit pidemmälle Cote d'Azurille niin sitten voisi tehdä tiukkaa.
 
Jeffrey

Jäsen
Tuli napattua helatorstaille Norwegianin lentopisteillä lento Nizzaan, sunnuntaina paluu. Vuodenvaihteessa olisi vanhentunut parin sadan euron edestä noita pisteitä, joten otin tuohon saumaan kun "ilmaiseksi" sai ja oli oikeastaan ainoa paikka, joka täytti kriteerit "Suora lento" sekä "En ole aikaisemmin käynyt".

Lähinnä mietin vain, että riittääkö tuo 3 päivää tuonne? On sentään torstaina aamulento ja sunnuntaina iltapäivästä paluu. Mikään rantalomailu ei todellakaan kiinnosta, lähinnä kaupunkiin noin muuten tutustuminen sekä uuden maapisteen hakeminen Monacosta (en ole aiemmin käynyt). Onko Monaco juuri niin pieni paikka, että sen kaikki pääpaikat kävelee päivässä läpi ja yöksi pääsee taas takaisin Nizzaan? Entä sitten itse Nizza, mitä tuolla tulee ehdottomasti tällä aikataululla tehdä? Ja siis rantalöhöilyyn ei ole mitään hinkua.

Hyvin riittää 3 päivää Nizzaan. Vanhakaupunki ja muu rantabulevardi kävelty läpi melko nopeasti. Toki kannattanee miettiä mitä haluaa tehdä ja haluaako käydä jossain muuallakin kuin Monacossa. Monacoon se yksi päivä tai jopa puolikas riittänee varsin hyvin. Itse Monacossa olin yhden yön, mutta tuo oli vähän sellainen tulipahan käytyä ratkaisu.

Vähän riippuen miten haluaa oman lomansa aikatauluttaa niin Menton voisi olla yhdistettävissä Monaco päivään. Menton on Nizzasta katsoen Monacosta seuraava kylä. Mentonia pidetään Ranskan rivieran kauneimpana kylänä ja ainakin itselle tuo oli alueen kohokohta.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Helmikuussa Malagaan. Tarkoituksena käydä ainakin Gibraltarilla, Sevillassa, Granadassa, Rondassa ja Caminito del Reyssä, mietinnässä vielä että vuokraisiko auton vai ottaisiko jotain bussiretkiä. Ainakin Sevillaan käsittääkseni pääsee myös junalla? Hotelli on sellainen, jossa pysäköintimahdollisuus, joten sikäli auton vuokraaminenkin on vaihtoehto, mutta suositteletteko tuolla käyneet mieluummin noita valmiita retkiä tai julkisia kulkuvälineitä?
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

En ihan hiffaa miksi tuhlaisit aikaa julkisilla sekoiluun ellet erityisesti nauti siitä.

Kauanko olette reissussa? Riippuu toki omasta lomailutyylistä, mutta en jokaiselle päivälle varaisi reissua eri kohteeseen vaan itse fiilistelisin esim Sevillassa 2-3 päivää, Malagassa sama. Gibraltarin skippaisin kokonaan.

Ehkä Sevillaan julkisilla, mutta muuten vuokraisin auton. Tuo ajankohta on hyvin ”low season” auton vuokraamisen osalta, niin sen saa halvalla vuokrattua. Mutta kannattaa ottaa jostain pienemmästä firmasta (esim malagacar tai Marbesol). Ja aina täydellä vakuutuksella.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
En ihan hiffaa miksi tuhlaisit aikaa julkisilla sekoiluun ellet erityisesti nauti siitä.
Lähinnä mietin sitä, että kuinka auton saa noissa kohteissa parkkiin. Joskus nuokin valmiit bussiretket on olleet ihan toimivia, esim. Portugalissa, joten niistä ollut ihan hyviä kokemuksia. Esim. Kroatiassa taas vuokra-autolla liikkuminen oli ihan perseestä koska autoa ei saanut koskaan minnekään parkkiin ja iso osa ajasta meni siihen, että menetettiin hermot siihen pyörimiseen ja parkkipaikan etsintään. En ole Espanjassa koskaan käynyt, niin siksi kyselen että miten kätevä tuolla on omalla autolla liikkua.

Viikko ollaan vaan tällä reissulla ja sinällään tuo itse Malaga ei niin hirveästi kiinnosta vaan enemmänkin juuri tuossa ympärillä olevat eri kohteet. Ajatuksena oli, että Malaga on lähinnä sellainen tukikohta jossa majoitutaan ja josta käsin käydään eri puolilla kiinnostavissa paikoissa.
 
Ronda, Caminito Del Rey ja se Gibraltar olisi mielestäni sopivia päiväretkikohteita. Granadaan ja varsinkin Sevillaan menisin yöksi tai pariksi, koska päiväreissuissa saat tuhlattua ainakin 4 tuntia pelkkiin siirtymiin.

En usko pysäköinnistä mitään haastetta tulevan, kesällä esim Ronda voi olla aina tukkoinen, mutta näin talviaikaan luulisi sieltä parkkipaikkoja löytyvän. Malagan keskustassa ajaisin suosiolla parkkihalliin.

Rondan lähistöllä on hauskoja pikkukyliä jos omalla autolla meette.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dino

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä kyllä Andalusiassa, kuten yleensä reissussa muutenkin, suosin julkista liikennettä. Junat ja bussit kulkevat tiheästi ja ovat edullisia plus terminaaleissa ja asemilla on ihan oma tunnelmansa, joka minulla kuuluu oleellisesti matkustamisen fiilikseen.

Mainittujen paikkojen lisäksi en skippaisi Cadizia ja valkoisista kaupungeista Rondan lisäksi ainakin myös Vejer de la Frontera on hieno. Myös Cordoba listalle ainakin ennen Malagaa ja ehkä myös ennen Granadaa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Helmikuussa Malagaan. Tarkoituksena käydä ainakin Gibraltarilla, Rondassa
Mitä paikalliset kaverit ovat kertoneet, niin Gibraltar kannattaa skipata. Kuulemma pitkä jonotus sinne ja takaisin, eikä paikassa mitää ihmeellistä. Suosivat vieressä olevaa Tarifaa.
Rondaa muistaakseni kehuvat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dino

eddy28

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, KalPa
Vaimo ehdottaa reissua Seattleen ja sieltä junalla Vancouveriin. Pari viikkoa tarkoitus olla ja tuo kahden maan yhdistäminen ja suorat lennot houkuttavat.

Mukaan lähtee myös 3- ja 5-vuotiaat muksut. Osaako kukaan sanoa, miten kohde soveltuu lapsiperheille? Muita vinkkejä?

Matkustetaan kesällä ja aikaa tarkoitus viettää 50-50 eri kaupungeissa. Itseä kiinnostaa luonto, siisteys ja tietynlainen rauhallisuus. Voin pitkäänkin tyytyväisenä nautiskella ja ihmetellä pohjoisamerikkalaista elämänmenoa puistoissa, kahviloissa, mutta NYC:n sykettä en juuri nyt kaipaa.

Tiedän, harmittavasti jää NHL tällä kertaa välistä.
Itselläni kokemuksia molemmista kaupungeista lyhyet visiitit pariskuntareissun muodossa, mutta joitakin kohteita tulee mieleen, mitkä varmasti sopii kaikenikäisille.

Seattlessa Space Needle ja sen ympäristö tarjoaa lukuisia kohteita lyhyen kävelymatkan säteellä, mitä voisi lapsiperheenkin kanssa käydä läpi. Tuolta alueelta itse tornin lisäksi suosittelen monorailia (Home - Seattle Monorail), jolla ajelu on hauska kokemus varmasti myös lapsille. Museoita löytyy alueelta, missä emme kuitenkaan valitettavasti ehtineet käymään. Museum of Pop Culture vaikutti mielenkiintoiselta, mutta uskoisin, ettei sinällään ole niinkään perhekohde. Children´s museum voisi varmaan olla sopiva teille. Krakenin kotipyhättö toki myös löytyy alueelta. Ruokakauppavinkkinä jakaisin Metropolitan Market (Queen Anne Uptown), joka oli ruokakauppojen eliittiä. Sieltä haimme usein aamiaistarpeet ja muutkin ruoat.

En tiedä miten aika riittää, mutta tosiaan luontokohteita kohtuullisen ajomatkan päässä löytyy. Me ajelimme Olympicin kansallispuiston lähettyvillä ja kirkasvetinen Crescent-järvi upeine maisemine on jäänyt mieleen. Mount Rainierin kansallispuisto varmasti olisi hieno kohde myös. Toivottavasti joku päivä vielä noille suunnille pääsee, sillä nimenomaan itselläni jäänyt upeat luontokohteet mieleen.

Vancouverissa voisin suositella Capilano Suspension Bridge Park -puistoa, jossa pääsee kävelemään puisia siltoja pitkin puiden lomassa. Myös vaimoni piti tuosta paikasta, vaikka hänellä on korkean paikan kammo. Upeita maisemia ja kiva luontokohde. Me kuljettiin tuonne keskustasta lautalla (Seabus) Pohjois-Vancouverin kautta, josta sitten bussilla mentiin tuonne puistoon. Capilano Suspension Bridge Parkista menee ilmaisia bussikuljetuksia takaisin kaupunkiin. Knoppitietona, että tuolla puistossa on ainakin joku Ihmemies MacGyver jakso kuvattu, jossa MacGyver roikkuu tuolla yhdellä riippusillalla. Vancouverissa toki muitakin kyseisen sarjan kuvauspaikkoja.

Stanley Parkin puistoalue on varmasti lapsiperheelle hyvä kohde. Puistomaisemissa on kiva käyskennellä ja ihmetellä mustia oravia ja meressä uiskentelevia hylkeitä. Tuolta saa myös napattua hyviä kuvia kaupungin siluetista. Stanley Parkin alueella sijaitsee mm. myös Vancouver Aquarium, joka voisi olla lasten mieleen. Kaupungin keskustassa sijaitsevasta Vancouver Lookout -näkötornista näkee hyvin kaupungin maisemat. Chinatownissa oli erikoisia aasialaisia marketteja, joista sai ostettua eksoottisia ruokia. Ravintolavinkkeinä muuten jakaisin esim. La Taqueria Pinche (La Taqueria Pinche Taco shop | Best Tacos and Mexican Food in Vancouver BC), jossa olen syönyt luultavasti parhaimmat tacot koskaan, sekä Virtuous Pie (Vancouver - Virtuous Pie), jossa oli huippuherkulliset vegaaniset pizzat.

Me matkustimme Vancouverista Seattleen ja alunperin mietimme kulkemista junalla. Pohdimme kuitenkin, että koska meillä oli isot laukut ja muutenkin koin, että olisi ollut vaivalloisempi mennä junalle lähtöselvityksineen. En tiedä onko sitten oikeasti miten vaivalloista mutta sellainen fiilis itselleni jäi. Toki te matkustatte vielä lapsiperheenä, niin se tuo oman lisän mukaan. Ehkäpä ajatuksena junamatka oli omassa mielessäni romanttinen, mutta en kadu, että lensimme tuon välin, sillä lento oli todella lyhyt ja muutenkin kaikki toimi hyvin lentokentillä. Vancouverissa pääsee muutenkin helposti lähijunalla lentoasemalta keskustaan.

Seattle, kukka haisee joka nurkalla aamusta iltaan ja katukuvassa todella paljon kodittomia. Kolmisen päivää tuolla kesällä vietin ja en ihan heti ole uudelleen menossa. Valitettavasti nämä jäivät kaupungista päällimmäiseksi mieleen ja kolmantena erinomaiset oluet, joiden nauttimista nuo 3- ja 5-vuotiaat varmaankin vähän hillitsee.

Vähänkin isommissa kaupungeissa (ja välillä vähän pienemmissäkin) Pohjois-Amerikassa on valitettavan yleistä tuo kodittomien määrä mutta oman kokemukseni mukaan he kuitenkin olivat omissa ympyröissään ja eivät aiheuttaneet mitään harmia muille kanssaihmisille. Ehkäpä myöhäiseen ilta-aikaan en yksin liikkuisi monissa paikoissa. Seattlen "meininki" oli aika kesyä verrattuna esimerkiksi San Franciscoon, jossa vasta kodittomia olikin, ja huumeporukoita pyöri isoissa ryhmissä. Oli ihan normi näky, että huumeita piikiteltiin aamutuimaan kadulla keskeisellä paikalla.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Täytän pyöreitä vuosia parin vuoden sisällä ja olen funtsinut, että Australia olisi kiva kohde. Koska matka ajoittuu väkisin kesään, niin kohteeksi olen miettinyt Darwinia ja sieltä Kakadun luonnonpuistoa sekä sisämaan kohteita Alice Springsiä, Uluru / Kata Tjutaa ja muutamaa patikkaosuutta Larapinta Trailista. Muitakin kohteita saa ehdottaa, mutta viileät ja sateiset olosuhteet eivät kiinnosta.

JA:sta löytynee nurkilla käyneitä. Olisi kiva kuulla käytännön kokemuksia noilta hoodeilta sekä lennoista paikan päälle ja maan sisällä.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Japanin reissu lähestyy ja aloin miettimään maksuvälineitä. Aiemmalla reissulla ei tainnut silloinen korttini ottaa mitään kuluja jenillä maksamisesta, mutta tämän hetkinen Dansken Mastercard ottaa 1,9% tai 2,6% (löytyi eri tietoa) päälle kuluja jokaisesta maksusta, lisäksi käteisnostosta 2€ + 3% jos oikein tulkitsin.

Sinänsä aika pieniä summia, mutta suunnitelmissa on tehdä ehkä myös useamman tuhannen ostoksia (esim. rannekello), joten ajattelin selvittää vaihtoehtoja. Onko täällä kokemuksia esim. Revolutin käytöstä? Aikanaan tuo taisi olla todella edullinen, tai lähes ilmainen vaihtoehto.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Seuraava matkakohde sijoittuu luultavasti Hollannin suuntaan ja tukikohtana siellä Dordrecht Rotterdamin liepeillä. Tuostahan on nopsa mennä rajan yli Belgiaankin, mutta varmaan mitään kauhean isoa ympyrää ei tule tehtyä. Eindhoven olisi myös ihan vieressä, löytyykö sieltä mitään mielenkiintoisia WW2 museoita/monumentteja tai vastaavia, myös muut lähialueen sotapaikat/nähtävyydet yms kiinnostaa.
Damissa varmaan pitää myös pyörähtää kun onhan se nyt siinä lähellä ja kuitenkin sellainen nähtävä paikka.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Tietääkö joku tietäjä, miten suomalainen ajokortti käy Yhdysvalloissa? Pikaisesti googlettamalla kansainvälistä ajokorttia ei tarvitse, mutta kuinka välttämätön/tärkeä tuo englanninkielinen käännös ajokortista on, vai onko sillä oikeasti mitään merkitystä? Jos se on osavaltio kohtaista niin todennäköisesti pelkästään Nevadan sisällä tulisi ajettua.
 
Ei ainakaan itselläni ollut mitään merkitystä Kaliforniassa tai Nevadassa. Tai siis auto toki vuokrattiin Kaliforniasta ja palautettiin samaan paikkaan, joten ei nyt varsinaisesti Nevadasta kokemusta tästä, mutta eiköhän siellä ole sama juttu.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tietääkö joku tietäjä, miten suomalainen ajokortti käy Yhdysvalloissa? Pikaisesti googlettamalla kasnaivälistä ajokorttia ei tarvitse, mutta kuinka välttämätön/tärkeä tuo englanninkielinen käännös ajokortista on, vai onko sillä oikeasti mitään merkitystä? Jos se on osavaltio kohtaista niin todennäköisesti pelkästään Nevadan sisällä tulisi ajettua.
Jos haluat mielenrauhaa niin osta se käännös. Suomalainen kortti kyllä kelpaa, mutta käännös helpottaa esim. kolareissa toimintaa paikallisten sheriffien kanssa. Paikallinen sheriffi ei todennäköisesti ymmärrä suomalaisesta ajokortista yhtään mitään ja pitää sitä lähtökohtaisesti väärennettynä. Selvittelyä helpottaa ajokortin käännös, mutta mikäli englanti taittuu, niin asiat kyllä selviävät ilman käännöstäkin.
 
TJV73

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomenna Muncheniin viikoksi. Ei hajuakaan mitä tuolla pitäisi katsastaa, ideat ovat tervetulleita. Ainoastaan ensi viikon perjantaina liput ostettu Bayern peliin.
 
Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huomenna Muncheniin viikoksi. Ei hajuakaan mitä tuolla pitäisi katsastaa, ideat ovat tervetulleita. Ainoastaan ensi viikon perjantaina liput ostettu Bayern peliin.
Vanha kaupunki, Marienplatz, Hofbräuhaus, Englischer Garten ja onhan se olympiastadionkin nähtävyys. Dachaun kaupunkiin on 20 minuutin junamatka. Siellä on kuuluisa keskitysleiri. En nyt oikein muista, että missä muualla tuli käytyä 9 vuotta sitten. Junalla pääsee kätevästi lentokentältä päärautatieasemalle ja takaisin. Hofbräuhausella oli valtavat, kenties litran oluttuopit. Olihan niillä jo 2015 vuoden alussa hintaa muistaakseni 8 euroa / tuoppi, mutta se oluttupa on yksi kenties maailman kuuluisimmista. BMW-museo meinasi unohtua. Sielläkin tuli käytyä. Museon vieressä on BMW:n pääkonttori, joka on komea rakennus.
 
Viimeksi muokattu:

eddy28

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, KalPa
Tietääkö joku tietäjä, miten suomalainen ajokortti käy Yhdysvalloissa? Pikaisesti googlettamalla kansainvälistä ajokorttia ei tarvitse, mutta kuinka välttämätön/tärkeä tuo englanninkielinen käännös ajokortista on, vai onko sillä oikeasti mitään merkitystä? Jos se on osavaltio kohtaista niin todennäköisesti pelkästään Nevadan sisällä tulisi ajettua.

Vuonna 2018 tuli matkusteltua Yhdysvaltoihin ja ainakin silloin ihan hyvin pärjäsin suomalaisella ajokortilla. Oikeastaan tarvetta tuli vain autonvuokrauksen yhteydessä (vuokraukset Washingtonin ja Kalifornian osavaltioissa). Ajeltua tuli neljässä eri osavaltiossa (Washington, Oregon, Kalifornia ja Nevada).

Jos haluat mielenrauhaa niin osta se käännös. Suomalainen kortti kyllä kelpaa, mutta käännös helpottaa esim. kolareissa toimintaa paikallisten sheriffien kanssa. Paikallinen sheriffi ei todennäköisesti ymmärrä suomalaisesta ajokortista yhtään mitään ja pitää sitä lähtökohtaisesti väärennettynä. Selvittelyä helpottaa ajokortin käännös, mutta mikäli englanti taittuu, niin asiat kyllä selviävät ilman käännöstäkin.

Toki tein ennen reissua päätöksen, että hankin Autoliiton kautta tuon kansainvälisen ajokortin nimenomaan mielenrauhan vuoksi. Koskaan sille ei tullut tarvetta mutta eipä siitä haittaakaan ollut.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tehtiin matka isien maahan. Sattui hyvät kelit sikäli, että Suomi-romantiikkaa sai koko rahan ja pakkasrintaman edestä. Hauskaahan tuo vain oli, näin vierailtuna.

Kerran pääsin flunssaltani ulkojäille, muutaman laadukkaan impun ehdin juoda, lohen savustaa, ruisleipää syödä sekä korvapuustit ja poropizzaa, sekä tietenkin yhdeltä istumalta kokonaisen Pandan juhlapöydän suklaarasian.

Kävelemässä käytiin pakkaskirkkaan taivaan alla, saunottiin ja syötiin hyvin läheisten ihmisten parissa. Liikennekin soljui sääntöjen mukaan eikä kukaan huudattanut torvea vain koska voi.

Lennettiin Tukholmaan ja siitä lautalla Turkuun. Eka aamu Suomessa ja se Helmikahvilan aamiainen oli kyllä ikimuistoinen - ei ole ruisleipä ja maksamakkara maistunut ikinä niin hyvältä!

Kiva oli käydä maailman onnellisimmassa maassa. Ei se valinta ehkä niin pieleen ole osunut, vaikkei siellä klapia pannuhuoneeseen roudatessa aina siltä tumtunutkaan aiemmin. Mutta kun kaikki vain toimi ja oli oikein.
 
TJV73

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vanha kaupunki, Marienplatz, Hofbräuhaus, Englischer Garten ja onhan se olympiastadionkin nähtävyys. Dachaun kaupunkiin on 20 minuutin junamatka. Siellä on kuuluisa keskitysleiri. En nyt oikein muista, että missä muualla tuli käytyä 9 vuotta sitten. Junalla pääsee kätevästi lentokentältä päärautatieasemalle ja takaisin. Hofbräuhausella oli valtavat, kenties litran oluttuopit. Olihan niillä jo 2015 vuoden alussa hintaa muistaakseni 8 euroa / tuoppi, mutta se oluttupa on yksi kenties maailman kuuluisimmista. BMW-museo meinasi unohtua. Sielläkin tuli käytyä. Museon vieressä on BMW:n pääkonttori, joka on komea rakennus.
Tästä listasta iso kiitos
 
MikeSilence

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Huomenna Muncheniin viikoksi. Ei hajuakaan mitä tuolla pitäisi katsastaa, ideat ovat tervetulleita. Ainoastaan ensi viikon perjantaina liput ostettu Bayern peliin.
En tiedä miten talvisaikaan järjestetään mutta kesäisin on ainakin reissuja Berchtesgadeniin, jossa voi vierailla kotkanpesässä. Deutsches museum myös ihan siisti paikka, jos semmonen kiinnostaa. Ylemmässä viestissä oleva lista myös hyvä. Jos Itävallan puolella kiinnostaa käydä, niin Salzburg on aika lähellä ja siellä kyllä saa päivän vierähtmään.
 
Eiköhän näillä listauksilla saa viikon nopeasti vierähtämään. Kiitos
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Huomenna Muncheniin viikoksi. Ei hajuakaan mitä tuolla pitäisi katsastaa, ideat ovat tervetulleita. Ainoastaan ensi viikon perjantaina liput ostettu Bayern peliin.

Vanha kaupunki, Marienplatz, Hofbräuhaus, Englischer Garten ja onhan se olympiastadionkin nähtävyys. Dachaun kaupunkiin on 20 minuutin junamatka. Siellä on kuuluisa keskitysleiri. En nyt oikein muista, että missä muualla tuli käytyä 9 vuotta sitten. Junalla pääsee kätevästi lentokentältä päärautatieasemalle ja takaisin. Hofbräuhausella oli valtavat, kenties litran oluttuopit. Olihan niillä jo 2015 vuoden alussa hintaa muistaakseni 8 euroa / tuoppi, mutta se oluttupa on yksi kenties maailman kuuluisimmista. BMW-museo meinasi unohtua. Sielläkin tuli käytyä. Museon vieressä on BMW:n pääkonttori, joka on komea rakennus.

Huomasin sattumalta tämän. Kyllähän tuossa Hauptman aika hyvin tykittää asiaa.

Tulee vähä myöhässä mutta myös Lufthansan bussilla pääsee kentältä. Tulee ihan siihen päärautatieaseman viereen, eli sillä pääsee hyvin kans. Maksaa about 11 e. Suosittelen sitä vaikka sit kentälle menoon. Tais pysähtyä kerran matkalla

BMW museo on aika lähellä sitä Olympiastadionia

Olympiastadionille ja Allianz arenalle pääsee metrolla. Kannattaa käyttää. Molemmat tais lähteä sieltä Marieplazzin nurkilta. Tuli 22 lokakuussa oltua ja ny 2 kk päästä pitäs kans lähteä.

Kovasti koettanu lippuja saada Bayerni peliin mut ei o natsannu.

Edit. Stadionilla, Allianz, on sit tottakai tosi iso fanikauppa. Löytyy hyvin tavaraa. Kaupungilla on kanssa kauppoja josta voi tavaraa ostaa.
Metro ehdottomasti paras vaihtoehto liikkua. Oli ainakin meille
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös