Pari päivää nyt takana Kufsteinissa, ja täytyy kyllä jo tässä vaiheessa suositella paikkaa. Münchenistä tunti junalla juuri Itävallan puolella, tällainen hiukan unelias mutta aika monipuolinen pikkukaupunki. Rafloja on moneen lähtöön ja lähialueilla panimoitakin vaikuttaisi olevan. Alppien juurella, mutta ei aivan samalla tavoin ympäröimänä kuten jokin Chamonix - kuitenkin 2400 metriset huiput näkyvät ja ovat tavoitettavissa.1300 metriin pääsee lisäksi köysiradalla läheltä keskustaa, ja kestää kahdessa osassa sen parikymmentä minsaa ja oli lämpöisenä säällä jo itsessään kokemus.
Luonnonpuistossa on reittiä monenlaiseen makuun ja tietysti helkkarin komeat maisemat, kun taustalla siintää nuo korkeat huiput koko ajan. Otettiin itseluottamuksella aika kovan nousun reitti ja eilisen jäljiltä koivissa tuntuikin siltä, mutta lähdettiin tänään kuitenkin uudelleen. Sateesta ei tietoakaan, vaikka säätiedotukset sellaisella uhkaili. No, pari kertaa jyrähti kyllä ja veti pilveen hetkeksi.
Ei aivan kiihkeintä sesonkia vielä, mutta silti on ollut yllätys, ettei jonoja ole käytännössä ollenkaan, lähinnä paikallisia liikkeellä. Turistit saavat käyttöönsä kortin, joka oikeuttaa edestakaisen kertaan Kaiserliftillä, ilmaiseen julkiseen liikenteeseen, alennuksiin liikkeissä, puolen tunnin citypyörään yms. Ja jos alkaa ahdistaa kylän koko, Innsbruck sekä München tunnin päässä siis. Mutta aika elävältä tämäkin vaikutti esim. eilen illalla, kun mentiin keskustaan syömään - lämmin ilta veti kahviloiden ja raflojen terassit täyteen.
Yllättävän yleistä on käteisen käyttö täällä. Tiedossa on Saksan käteiskäytännöt, mutta täälläkin kortti on kelvannut vasta pienten nikottelujen jälkeen parissa alppiraflassa ja tietysti isoimmissa ruokakaupoissa. Osa ravintoloista, taksi ja pienemmät kaupat järjestään haluavat kahisevaa. Toki tuolla vuorilla ravintoloiden osalta sen ymmärrän, kun nettiyhteys on mitä on, mutta jotenkin kuvittelisin keskustan alueella olevan kätevämpääkin käyttää muuta kuin käteistä.
Mutta joo, sellainen pikaraportti. Itse tykkään näistä pikkupaikoista juuri siksi, ettei täällä tähän aikaan juuri muihin turisteihin törmää, tarjonta on kattavaa mutta ehkä jopa edullista kuuluisampiin kohteisiin verrattuna, ja kun hiukan näkee vaivaa, myös majoitushelmiä löytyy, kuten tämä meidän majatalo kahdella huoneella, infrapunasaunalla, höyrysuihkulla ja todella laadukkaalla bio-aamiaisella.