No en nyt tiedä. Tämä vertaus nyt ontuu aika tavalla minusta.Samaa mieltä me itse asiasta ollaan, mutta yhtälailla joku voisi sanoa ajan haaskaukseksi konserttiin tai urheilutapahtumaan jonottamisen ja niissä kekkuloimisen humaltuneen väkijoukon puristuksessa.
Jos olen menossa katsomaan jotain bändiä, niin on sen näkeminen nyt vähän erilainen asia, kuin se että matkustaa jonnekin toiseen maahan vain käymään lentokentällä, ja sitten matkustaa takaisin. Tämäkin kaveri laskeskeli, että kuinka monissa maailman maissa on käynyt. No mitä hän nyt sitten niistä maista oikeasti on nähnyt? No sen lentokentän. Niitä samoja vaateliikkeitä, kahviloita ja pikaruokapaikkoja, mitä näkee Helsinki-Vantaallakin.
Ja se että tässä kaikessa joku "juttu" on vielä se, että tuossa tuntui olevan kovin tärkeää se, että pääsee istumaan kivoissa nahkapenkeissä ja samppanjaa juoden, niin se vain alleviivaa minusta tuon touhun älyttömyyttä.
Eräs asiakas maksoi saman tien 50 000 euroa päästäkseen haluamalleen Lufthansan korkeimmalle tasolle. Kyseinen taso on yksi maailman vaikeimmin saavutettavista.
– Jos olen rehellinen: heillä on usein Porsche, Ferrari, vaimo, talo ja musta American Express, mutta tunteakseen itsensä vieläkin paremmaksi ja isommaksi, he haluavat myös korkeimman lentopistestatuksen. Se on statussymboli. Se on emotionaalinen asia. Ihmiset ovat huolissaan, kun ovat menettämässä tietyn statuksen.
Ihan kauhealta raskaalta elämältä tuollainen minusta oikeasti kuulostaa. Että jonkun lentoyhtiön statuksen saavuttaminen saa ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Ei helvetti.