Matkakohteenne

  • 2 456 849
  • 14 539

scholl

Jäsen
vlad kirjoitti:
Huomautetaan myös schollille, että nykyään harva perheellinen voi lähteä matkustelemaan yksin (pl. työmatkat), kyllä siinä usein sanomista tulee jos mies/nainen lähtee matkalle

Entä miehen tai naisen matkat kavereiden kanssa? Monellahan on kavereiden kanssa harrastuksia kuten vaikkapa marathonjuoksu, jonka puitteissa tehdään matkoja tai joku asuu ulkomailla ja käydään puolin ja toisin tapaamassa? Tai käydään vain tuulettumassa ja vetämässä viinaa pari päivää. Tai mites vanhempien laatuaika yhdessä, jolloin lapset menevät mummolaan ja silloin vanhemmat voivat tehdä kahdestaan reissun viikonloppuna (on se sitten lähelle Tallinnaan tai Tukholmaan tai sitten kauemmaksi)?
Ei niistä mitään kuvia tarvitse esitellä. Eiköhän ole muutakin tekemistä kuin kameran kanssa leikkiä. Varsinkin, jos tarkoituksena ei ole katsoa nähtävyyksiä.

Ei niitä kavereitakaan saisi laiminlyödä, vaikka hankkisikin perheen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
scholl kirjoitti:
Ei niitä kavereitakaan saisi laiminlyödä, vaikka hankkisikin perheen.

Ei tietenkään täysin saisi mutta monien kohdalla perheen muodostaminen hivenen rauhoittaa sitä kavereiden kanssa hengailua ja vaikuttaa ainakin siihen kuinka paljon niitä reissuja kavereiden kanssa ulkomaille vuodessa voi tehdä, ehkä kerran jopa pari voi jollain lyhyellä reissulla käydä mutta veikkaisin, että aika monessa perheessä tulisi sanomista jos jompi kumpi puoliskoista tekisi useampia matkoja vuodessa ulkomaille (tai miksei kotimaahankin) ja toinen jäisi näin ollen paitsioon. Kuitenkin perheen perustaminen tarkoittaa usein sitä, että siihen perhe-elämäänkin on panostettava ja siitä on kannettava vastuuta jolloin aikaa ei riitä kavereiden kanssa hengailuun niin paljon kuin ennen, ja tietenkin perhekohtaisesti asiat voivat vaihdella hyvinkin paljon.

Tietenkin vanhemmilla on oltava sitä laatuaikaa mutta kaikilla vanhemilla se laatuaika ei tarkoita sitä, että lähdetään reissaamaan ulkomaille, monelle ei edes rahat riitä moiseen koska palkkataso on mitä on ja moni perheellinen elää elämäänsä hyvin pitkälle kädestä suuhun periaatteella. Ja jos sitten halutaan matkustaa niin se tehdään koko perheen voimin jotta lapsillekin jää kesistä tai talvista tai milloin se reissu tehdäänkään niin mieluisia muistoja. Lisäksi on syytä muistaa se, että kaikille ei ole mulloloita jonne roudata lapset useaksi päiväksi tai jopa viikoksi.

No, ehkäpä minä tarkastelen asiaa hitusen suppeasta näkökulmasta ja koen asian siten, että perhe-elämä velvoittaa tietyllä tapaa enemmin mutta tähän on perusteet olemassa, eli näin sen kuinka perhe-elämä voi hajota jos (meidän tapauksessa isä) aviopuolisoista tekee pelireissuja useamman kappaleen vuodessa ja on sen myötä poissa kotoa ja taasen aviopuolisolla ei ole mahdollisuutta (ehkei haluakaan) lähteä mihinkään.

vlad.
 

snumi

Jäsen
Matkoista

Jos joku lentää Ryanairilla Saksaan: jatkakaa nopeasti vaikka Trieriin, se on hienoin paikka siinä lähellä. Frankfurt on aika tylsä paikka.

Mitä matkoihin tulee: kyllä minä ainakin tiedän suunnilleen minne menen: Portugaliin ennenkuin lumi keväällä Suomessa sulaa tai ensilumi syksyllä sataa. Kaliforniaan aina myös mielellään pari kertaa vuodessa. Joka vuosi on kyllä ohjelmassa nuo molemmat. Lisäksi Espanjaan aina kun ehtii, mieluummin monta kertaa vuodessa. Jotenkin vaan ei jaksa Suomen pakkasia, ja lisäksi väki on matkakohteissa paljon rennompaa kuin Suomessa. Niin että milloin sitten Suomessa: mieluiten kesä-heinä-elo, silloin Suomi on minusta parhaimmillaan, ei silloin ole Suomea parempaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Altavastaajana

Kun minä lähden matkalle, niin se tapahtuu yleensä vaimokkeen kanssa, sillä työmatkoja ei juuri ole. Vaimoke päättää vähintään puoli vuotta aiemmin, minne mennään ja varaa matkan. Hän varaa myös jotain typeriä retkiä, koska pelkää, että ne myydään loppuun. Minä olen vain maksaja. Sitten kun lähdemme, niin käymme katsomassa jokaista vitun nallepuhin patsasta ja jalavakukkulaa. Olen ehdottanut hänelle ex-tempore-matkaa laihoin tuloksin.

Noh, kesällä teen muutamia viikonlopun ryyppyreissuja Euroopan ryyppypääkaupunkeihin ihan poikaporukassa.
 
K

kiwipilot

Uusiksen kaveri kirjoitti:
Kun minä lähden matkalle, niin se tapahtuu yleensä vaimokkeen kanssa, sillä työmatkoja ei juuri ole. Vaimoke päättää vähintään puoli vuotta aiemmin, minne mennään ja varaa matkan. Hän varaa myös jotain typeriä retkiä, koska pelkää, että ne myydään loppuun. Minä olen vain maksaja. Sitten kun lähdemme, niin käymme katsomassa jokaista vitun nallepuhin patsasta ja jalavakukkulaa. Olen ehdottanut hänelle ex-tempore-matkaa laihoin tuloksin.

Tuo kyllä kuulosta kovin tylsältä. Päättääkö eukkosi myös muut tärkeät asiat? Ei tulisi mieleenkään antaa muijan päättää minne milloinkin reissataan. Sama pelaa myös toisinpäin eli yhdessä suunnitellaan ja mietitään minne mennään. Retket ovat myös perseestä ja suosimmekin omin päin koluamista. Ei taida teidän huushollissa tasa-arvo toimia? Tai no, sä maksat ja muijas päättää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
kiwipilot kirjoitti:
Tuo kyllä kuulosta kovin tylsältä. Päättääkö eukkosi myös muut tärkeät asiat? Ei tulisi mieleenkään antaa muijan päättää minne milloinkin reissataan. Sama pelaa myös toisinpäin eli yhdessä suunnitellaan ja mietitään minne mennään. Retket ovat myös perseestä ja suosimmekin omin päin koluamista. Ei taida teidän huushollissa tasa-arvo toimia? Tai no, sä maksat ja muijas päättää.

Olen antanut muijalle tähän asiaan täyden mandaatin, koska en jaksa sumplia mitään matkoja. En oikeastaan edes ole kovin kiinnostunut matkustelusta. Kyllä ihan mukaviin paikkoihin olen silti päässyt, vaikken valintaa osallistunutkaan, muun muassa Goalle ja Mauritiukselle. Ensi kesänä jonnekin Italiaan, koska sanoin, etten viitsisi olla lentokoneessa kauhean kauaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomi ja kesä

Suomen/Ruotsin/Norjan matkailu on mielestäni hauskaa. Kesällä meillä on tapana tehdä tyttöystäväni kanssa noin viikon matka. Ruotsissa kivoin paikka on ollut Umeå ja Norjassa Trondheim. Suomen Keski-Suomi ja Kainuu ovat myös täynnä kaikkea hauskaa. Suomessa ehkä paras kesäkaupunki on Kuopio.

Kangasniemi siinä melko lähellä Mikkeliä on upea paikka kesällä kesäasukkaineen. Se on valittu Suomen kauneimmaksi kunnaksi. Siellä kannattaa ehdottomasti yöpyä (esimerkiksi leirintäalueen mökissä) ja tutustua paikan iltaelämään, joka keskittyy Puulaveden rantaan. Mulla on siellä peritty rantatontti ja metsää,joten ensi kesänä taas sinne. Siellä tuntee elävänsä.
 
Viimeksi muokattu:

Juulia

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa. Sympatioita ei muille heru...
Tiedä onko tää sopiva ketju, mutta tästä osoitteesta voit käydä katsomassa, minkä verran maailmaa oot henk.koht. pystynyt valloittamaan. Mun alue ei kyllä kauhian laaja ole...
 

J.Petke

Jäsen
Tässä olisi suunnitteilla reissu Thaimaaseen&Malesiaan mutta on hieman epäselvää mistä/millä sinne pitäisi mennä. Ilmeisesti Viron puolelta on tällä hetkellä halvinta lentää mutta jotenkin olisi kivempi lähteä Helsinki-Vantaalta. Tosin jos tälle kertyy hintaa 200€ enemmän niin taidampa ottaa "riskin" ja lähteä Tallinnasta. Tarkoitus olisi ainakin kuukausi olla reissussa, ehkä jopa kaksi.. Suunnitelmissa olisi ainakin käydä Phi Phillä, Bangkokissa, Kuala Lumpurissa.. Siinä sitten muita kohteita voi paikanpäällä suunnitella fiiliksen mukaan. Täytyy vain jotenkin repiä tarvittavat rahat kasaan että ei tarvi ihan halvinta mahdollista aina valita.. Ei vaan millään malttaisi odottaa.
 
K

kiwipilot

J.Petke kirjoitti:
Tässä olisi suunnitteilla reissu Thaimaaseen&Malesiaan mutta on hieman epäselvää mistä/millä sinne pitäisi mennä. Ilmeisesti Viron puolelta on tällä hetkellä halvinta lentää mutta jotenkin olisi kivempi lähteä Helsinki-Vantaalta. Tosin jos tälle kertyy hintaa 200€ enemmän niin taidampa ottaa "riskin" ja lähteä Tallinnasta. Tarkoitus olisi ainakin kuukausi olla reissussa, ehkä jopa kaksi.. Suunnitelmissa olisi ainakin käydä Phi Phillä, Bangkokissa, Kuala Lumpurissa.. Siinä sitten muita kohteita voi paikanpäällä suunnitella fiiliksen mukaan. Täytyy vain jotenkin repiä tarvittavat rahat kasaan että ei tarvi ihan halvinta mahdollista aina valita.. Ei vaan millään malttaisi odottaa.

Jos seikkailumieltä löytyy niin kannattaa harkita naapurin Aeroflotia, voi tulla paljonkin edulliseksi. Yksi tuttu teki vastaavan reissun ja lensi Mockban kautta todella halvalla Singaporeen. Kannattaa kysellä myös KLM:ää, BA:ta tai jotain aasialaista firmaa; Thailla pääsee Tukholmasta yleensä Finnairia edullisemmin.
Brittien Ebooker.comista löytyy myös todella halpoja lentoja. Nämä kuitenkin lähtevät Lontoosta ja vaativat erikseen lennon sinnepäin. Ryanilla pääsee kyllä Lontooseen todella halvalla. Kannattaa katella kaikki vaihtoehdot sillä hinnoissa on valtavia eroja: Finnairin hinnat Aasiaan ovat yleensä suolaisemmat kuin kilpailijoiden.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
J.Petke kirjoitti:
Ilmeisesti Viron puolelta on tällä hetkellä halvinta lentää mutta jotenkin olisi kivempi lähteä Helsinki-Vantaalta.

Finnair kyllästyi jo suomalaisiin jotka lähtivät Tallinnan kautta Bangkokiin, ja nosti hintoja lähelle Suomen tasoa. Lentohan oli siis TLL-HKI-BKK. Ei taida kukaan lentää suoraan Tallinnasta, kaikki menee joko Helsingin, Köpiksen, tai Tukholman kautta.

Suoraan Helsingistä pääsee halvimmalla tällä hetkellä kai Austrianilla, joka lentää Wienin kautta. Tuhkholmasta pääsee halvimmalla. Myös Finskin Tukholma-HKI-Bangkok on huomattavasti halvempi kuin sama lento HKI-BKK.

Näitä joutui nyt vähän seuraamaan, kun itse olen lähdössä taas toukokuussa Bangkokiin.
 

Mikko78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kypros/ Limassol

Olisi emännän kanssa lähtö Limassoliin ti:na. Olen joskus pienenä poikana käynyt Kyproksella, joten muistikuvia ei juurikaan ole.

Täältä varmaan löytyy Kyproksen kävijöitä. Voisiko joku kertoa kyseisestä kohteesta? Millainen hintataso? Millainen ilta/yö elämä Limassolissa? Myös muita vinkkejä/infoa otetaan mielellään vastaan.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Parakalo

Mikko78 kirjoitti:
Myös muita vinkkejä/infoa otetaan mielellään vastaan.
Kypros on sekä mukavan rauhallinen paikka, että moderni turistirysä kaikkine tykötarpeineen. Saari on sopivan pieni joten siellä on pienellä alueella paljon nähtävää.
Limassol on kait melko tavallinen kaupunki lukuisine kauppoineen ja baareineen mutta kun sinne asti lähtee niin kannattaa samalla käydä Pafoksessa.
Pafos on pieni, aidompi ja tunnelmallisempi kuin Limassol ja siellä on paljon mielenkiintoista nähtävää kaupunginkin alueella mm. 200 jKr. rakennettu Dionysoksen talo jossa on älyttömän hienoja hyvin säilyneitä mosaiikkijuttuja lattioissa ja seinissä.
Paphoksesta löytyy museon lisäksi myös Kuninkaiden haudat, Pavalin pylväs ja paljon ”vanhoja kiviä” joilla on joku merkittäväkin yhteys historiaan, en vaan muista mikä, kun en itse noista ikivanhoista jutuista niin kauheasti ole innostunut. Mutta hienoja ne on ehdottomasti.
Saaren ehkä upein ranta, Coral Bay on Pafoksen lähellä.
Saaren pohjoisrannikolla on Afroditen puutarha, jonne sinun kannattaa ehdottomasti viedä vaimosi. Paikka saattaa olla sellainen kuin Pomos.

Meren rannalla Limassol-Paphos välillä on taas Afroditen kivet, niitäkään ei kannata sivuuttaa pelkällä katsomisella. Paikan nimi on muistaakseni Petra tou Romiou, tai jotain sinnepäin ja se on Afroditen synnyinpaikka.
Joo joo, henkeäsalpaavan kaunis paikka josta aikoinaan Afrodite nousi
meren kuohuista, ja jos turisti kiertää ne kivet kolmasti myötäpäivään uimalla niin miespuolinen ei vanhene enää koskaan ja naispuolinen alkaa kaunistumaan päivä päivältä.
Jos luonnosta tykkää niin Trodosvuoret on ihan ok retkipaikka, siellä voi ehkä hiihtääkin, ainakin siellä on luostareita ja muistaakseni lisää ”vanhoja kiviä”.
Limassolin yöelämästä en osaa sanoa muuta kuin, että sitä on.

Hyvää matkaa toivottelee koo

No niin, sekoilin, ja korjasin kylpylän puutarhaksi. Afroditen kylpylästä en tiedä mitään mutta Afroditen puutarha on katsomisen arvoinen paikka.
 
Viimeksi muokattu:

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Mikko78 kirjoitti:
Olisi emännän kanssa lähtö Limassoliin ti:na. Olen joskus pienenä poikana käynyt Kyproksella, joten muistikuvia ei juurikaan ole.

Täältä varmaan löytyy Kyproksen kävijöitä. Voisiko joku kertoa kyseisestä kohteesta? Millainen hintataso? Millainen ilta/yö elämä Limassolissa? Myös muita vinkkejä/infoa otetaan mielellään vastaan.

Omasta käynnistä on reilut viisi vuotta. Limassol on sellainen 150.000 asukkaan kaupunki. Eli kaikkea löytyy. Kaupungissa on oma shoppailu alue ja oma alue yö elämälle (ei voi verrata esim. Ayia Napaan). Matkaa näiden välillä on muutama kilometri. Taksilla noin 4-5 euroa. Muutama vesipuisto missä ainakin poika porukalla oli mukava viettää krapula päiviä. Rannat eivät ole mitään super hyviä, mutta itseä ne eivät suuresti muutenkaan kiinnosta. Hinta taso oli muistaakseni lähellä Suomea. Tosin olin tuolloin YK-hommissa ja rahaa oli kuin rauhanturvaajalla ja lomalla sitä poltettiin surutta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Pääsiäisenä pitäisi lähteä pitkästä aikaa reissuun rajojen ulkopuolelle. Moselin varrelta Saksasta löytyi kiva pieni kaupunki, johon ei Hahnin kentältä ole pitkä matka. Reissu on viikonlopun mittainen, joten isompiin citytyihin ei jaksa lähteä juoksemaan. Katsotaan, josko seutu innostaisi pidempään reissuun syksyllä, ainakin Trier kiinnostaisi (kiitos vain, snumi). Viikonlopun hinnaksi kahdelta tulee lentoineen, hotelleineen ja takseineen hiukan reilu puolet valmispakettien hinnoista.
 

jlammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jokerit, TPS, TuTo
Kesäkuun alussa vaihteeksi Pärnuun pariksi päiväksi. Eipä tuota oikein lomaksi kutsua kun suurin osa ajasta menee keilahallilla turnauksessa.. mutta kuitenkin jos vaikka tänä vuonna kerkiäisi nähdä jotakin muutakin kuin Pärnun keskustan.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
J.Petke kirjoitti:
Tässä olisi suunnitteilla reissu Thaimaaseen&Malesiaan mutta on hieman epäselvää mistä/millä sinne pitäisi mennä.

Unkarilainen Malev lentää myös nykyisin Bangkokiin. Välilasku Budapestissä. Siellähän voi sitten vaikka yöpyä, jos ei kova kiire ole. Myös Stockan Hulluilla Päivillä on Bangkokin lennot tarjouksessa, että jos ennen lokakuuta lentää, niin suosittelen tsekkaamaan.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Uusiksen kaveri kirjoitti:
Kun minä lähden matkalle, niin se tapahtuu yleensä vaimokkeen kanssa, sillä työmatkoja ei juuri ole. Vaimoke päättää vähintään puoli vuotta aiemmin, minne mennään ja varaa matkan. Hän varaa myös jotain typeriä retkiä, koska pelkää, että ne myydään loppuun. Minä olen vain maksaja. Sitten kun lähdemme, niin käymme katsomassa jokaista vitun nallepuhin patsasta ja jalavakukkulaa. Olen ehdottanut hänelle ex-tempore-matkaa laihoin tuloksin.

Näinkin voi tehdä, jos haluaa maksaa enemmän. Muija ehdottaa yleensä jo hyvissä ajoin matkan varaamista, mutta pihinä jätkänä kyttään netistä tarjousmatkoja ja säästän näin vähintään 1/3 matkan hinnasta. Sitten vaan muija ja tyttö kainaloon ja menoksi. Viime viikolla palattiin Maspalamoksesta (Grand Canaria). Täysi kymmenen pisteen reissu huippuhotellissa ja edullisesti. Suosittelen paikkaa erityisesti lapsiperheille, sillä sieltä löytyy mm. eläin-, vesi-ja huvipuistoja. Jokapaikassa hinnoista vänkääminen ja tinkiminen oli ainoa vitutuksen aihe muuten hienolla reissulla.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ryanairin kanssa pitää taas olla hyvissä ajoin liikkeellä, kun hinnat kallistuvat lähtöpäivää lähestyttäessä. Itse mietin vuorokauden liian pitkään, ja menolentoihin oli tullut 40 euroa lisähintaa. No, edullisia ne ovat silti, mutta nopeammin toimimalla olisin säästänyt taksimatkojen hinnan lennoissa.
 

filmirulla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nythän on niin, että onhan sitä jossain tullut käytyä.

Kanarian saarilla
Lontoossa
Norjassa (pohjois)
Ruotsissa (etelä, pohjois)
Turkissa
Virossa
Latviassa
Venäjällä
Tanskassa ( Tanska oli oikeesti huikean hieno maa jota tuli kierrettyä ristiin rastiin paljon tuli nähtyä ja paljon jäi näkemättä) Vielä jonain päivänä lähden Tanskaan uudelleen ja meinaan käydä yhdessä maailman kauneimmassa paikassa josta tietenkin kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa http://www.netbiologen.dk/zoologi/mon.htm Paikasta on erittäin paljon sivustoja joten ei muuta kuin etsimään.

Nyt olen lähdössä Kiinaan juurikin samana päivänä jolloin Sm-Liigan finaalit käynnistyy joten meikäläinen vie Suomi kuvaa aasiaan IFK paita päällä (heitellen mestaruuden varmistuttua nakkeja ympäriinsä). Kymmenen päivää ehdin Pekingissä olla joten ehkä siinä jotain paikkoja ehtii käydä katsomassa. Liekkö sieltä sitten löytyisi uudellen maailman kaunein paikka?
 

Pekkapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
SapKo
Moselin alue

sampio kirjoitti:
Pääsiäisenä pitäisi lähteä pitkästä aikaa reissuun rajojen ulkopuolelle. Moselin varrelta Saksasta löytyi kiva pieni kaupunki, johon ei Hahnin kentältä ole pitkä matka. Reissu on viikonlopun mittainen, joten isompiin citytyihin ei jaksa lähteä juoksemaan. Katsotaan, josko seutu innostaisi pidempään reissuun syksyllä, ainakin Trier kiinnostaisi (kiitos vain, snumi). Viikonlopun hinnaksi kahdelta tulee lentoineen, hotelleineen ja takseineen hiukan reilu puolet valmispakettien hinnoista.

Muutamat lomat Koblenzissa viettäneenä suosittelen visiteerausta Cochemin ja Koblenzin välimaastossa sijaitsevaan Burg Eltziin. Linnojahan alueella on pilvin pimein, mutta tämä on hyvin säilynyt. Ja kun Moselille menet, niin tutustu ihmeessä alueen viineihin. Lähestulkoon joka kylässä on jonkimoinen osuuskunnan myymälä, joista voi ostaa viinejä tai sitten voit pyöräillä joen ylärinteillä kulkevaa "weinstrassea" viinitarhojen/tilojen läpi ja pistäytyä turisemassa viljelijän kanssa.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Onko Lontoossa nykyisin jotain erikoisen kiinostavaa? Aika lailla itsellekin yllättäen päätettiin vaimon kanssa lähetä sinne ensi viikonlopuksi.
TimeOutin sivut on aika sekavat ja Marquee-klubin vieläkin oudommat.
Lontoon perusjutut olen nähnyt moneen kertaan, mutta viime keikasta on yli 10 vuotta.
 

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Jonkin verran tullu reissattu suht "nuoresta" iästä huolimatta.
-Viro (Tallinna on mennyt jo piloille)
-Ruotsi
-Venäjä
-Latvia (Suomalaisten turistien nousussa)
-Liettua (-||-)
-V-Venäjä
-Puola
-Saksa (Berliinissä löytyy kaikenlaista kivaa nähtävää)
-Turkki+Rhodos
-Romania(Nicolai Ceauşescun palatsi on huikea nähtävyys)
-Hollanti (Tuulimyllyt ja kaunis maaseutu)
 
Viimeksi muokattu:

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
ELÄKELÄINEN kirjoitti:
Onko Lontoossa nykyisin jotain erikoisen kiinostavaa? Aika lailla itsellekin yllättäen päätettiin vaimon kanssa lähetä sinne ensi viikonlopuksi.

On, Footy & Pubs! Itsekin olen menossa Lontooseen ensi vkonloppuna ihmettelemään edellä mainittuja. Tosin jos sinä olet vaimon kanssa liikkeellä, niin voipi olla hankalampaa lähteä tuollaisella suunnitelmalla. Tai sitten ei. Mistäs minä sen tietäisin...
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Onkos Tallinnassa jotain shoppailumestoja nykyään? Sisustamiseen tms. liittyvää?

Reissu tiedossa ensi viikolla sinne ja tajusin juuri, etten ole käynyt Tallinnassa pitkiin aikoihin.

Viimeksi kun kävin, maksoin kaikki Ruplilla ja Kaubamajassa tavara ensin valittiin tiskillä ja saatiin lappu. Lapun kanssa mentiin kassalle maksamaan, josta saatiin erilainen lappu. Erilaisen lapun kanssa takaisin tiskille ja erilaista lappua näyttämällä tavaran sai mukaansa.

Taksitkin varmaan kusettavat suomalaisia kuin viimeistä päivää, etenkin jos satamasta ottaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös