En olisi ikinä uskonut että jääkiekossa on vain ja ainostaan yksi oikea tapa pelata. Jännä, että tähän asti menestystä on voinut hakea eri tavoilla, mutta nykyään oikeita tapoja on vain yksi. Suomihan voittaa MM-kultaa koska valmentajana on moderni Marjamäki, ja pelitapana joku moderni.
Tekisi mieli kirjoittaa, että älä kommentoi asiaa jos et sitä ymmärrä, mutta sen sijaan yritän vielä valaista sitä, mistä on kirjoitettu. Jääkiekossa on edelleen miljardi variaatiota toteuttamiseen, pelin kehitys (pelaajien koko, liikkuvuus, kuntopohja, pelikäsitys, pelin nopeutuminen jne.) vaan on johtanut siihen, että näiden variaatioiden voisiko sanoa kernel tasossa tietty lainalaisuus on syrjäyttänyt vanhan, eli ennen oli pakit pakkeja, hyökkääjät hyökkääjiä ja kiskot kuljetti joko pystyyn tai vaakaan, sitten keksittiin nopeuttaa hidastamalla ja siihen lääkkeeksi tiiviimpi träppi jne. Nyt, jos menestystä haluaa, pelin on pohjattava parvikiekolle, jossa kaikki ovat kaikkea ja siksi vastustajan entistä vaikeammin pois luettavissa, vaikka siinä variossa olisi pyrkimys pystysuuntaan, kiekkokontrolliin vaiheittaisuuteen, niin pohjalla on parvi.
Mainitset tuossa kiekottoman pelaamisen, olet oikeassa tavallaan, mutta nykypelissä hassulta kuulostaen kaikki ovat kaiken aikaa kiekollisia, mikä tarkoittaa jotakuinkin sitä, että pelaaja on kaukalossa ollessaan koko ajan kiekollinen ratkaisu ja kaikessa toiminnassaan mahdollistettava kenttänsä kiekollinen pelaavuus. Oikea kiekoton pelaaminen on siis oikeastaan kiekollisen pelaamisen elinehto, ilman toista ei ole toista. Puolustaminen on vanhanaikaista erottaa joksikin omaksi saarekkeekseen pelitapafilosofisesti, se vain luo rajapinnan kenttätasapainoon, johon viisas vastustaja iskee armotta lisää railoa. Tässä oikeastaan lopulta syntyi se ratkaiseva ero JYPin ja Kalpan sarjassa, Toinen keskittyi hyökkäämään ja puolustamaan tilanteen mukaan ja toinen pelasi kiekkoa kentän osa - alueesta rippumatta viisikko tiiviinä, näin he eivät joutuneet alivoimaisena painiskelemaan missään pelin tapahtuma - avaruudessa. Kalpan tekeminen sarjassa oli muilta osin toimivaa ja ehkä tavallaan JYPiä vastaan juuri toimivaa, vaikka mielestäni riskaabelia, voimakas paineistaminen alivoimalla. JYP oli riittävän hidas ja kiekollisesti köykäinen, että tuohon sortui, mutta ei sorru esimerkiksi Tappara, näin uskon, koska siellä on enemmän kiekollista osaamista ja kykenevät tempoon, jolla pelata tuo pois.
Tapparalla on hyviä kiekollisia elementtejä kuten sanot, mutta aika paljon menestys nojaa rosterin laadukkuuteen suhteessa pelitapaan. Mielenkiintoista onkin seurata kuinka Virta purkaa viisikolla Tapparan träppiä ja ennustankin sarjan paljolti ratkeavan keskialueen pelin voittamisella, träppi syvältä hyökkäysalueelta ei onnistu Kalpaa vastaan, sillä tavoin loppuu Tapparan hokkareistakin puhti, mutta Tapparalla on rosterissa kylliksi osaamista tunnistaa tilanne, jossa Kalpaviisikko pelaa itsensä ulos ja toisaalta, kun Kalpa pääsee viisikkona keskialueen yli, loppuu Tapparan liike ja merkkauspeli haparoi vastustajalle avaimia käteen, mikä näkyi kirkkaasti Tapparan molemmissa pelatuissa sarjoissa.
Joku voi tietysti arvottaa valmentajan hyvyyttä saavutustensa kautta suhteuttamatta sitä lainkaan rostereihin joilla valmentajan on ollut pakko operoida, tällä periaatteellahan ajateltuna Saipassa ei ole koskaan ollut hyvää valmentajaa, kun plakkarissa on vain se yksi pronssi, vai mitä. Suosittelen kuitenkin iskulauseiden ja puusilmäisyyden sijaan seuraamaan millaisia asioita joukkueet jäällä oikein tekevät ja pohtimaan millaisen selkänojan mikäkin organisaatio kykenee joukkueensa ja valmentajansa tueksi rakentamaan, menestys ei loppuviimeksi ole kuitenkaan yhden miehen show, ei hyvässä, ei huonossa.