Mainos

Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 434 498
  • 4 049
R

Rightin Maila

Tarkoitus ei ollut aukoa päätä, vaan ihan heittää kevyttä huumoria. Pahoittelut jos tuntui että vaan vittuilen. Ihan huumorilla mä näitä tänne heitän ja otan vastaan myös muissa ketjuissa. Pilkettä silmäkulmaan jne.

Tämä ei ollut pelkästään tähän Bruno-caseen, vaan yleisesti tuohon "United-vihaan" ja päänaukomiseen ihan säännöllisesti United-ketjussakin.

Jokaisella on täällä oikeus kirjoittaa mitä haluaa ja aukoa päätä miten tuntuu hyvältä. Tämä vaan omasta mielestäni menee yli välillä ja ihmettelen, että näin tarmokkaasti jaksat, vaikka oma suosikkijoukkueesi pelaa hienoa kautta.
Ehkä tällainen vaihe on itseltäni vain mennyt ohi 20 vuotta sitten, joten näyttäytyy vähän hölmöltä omaan silmään, mutta kuten totesin jokainen kirjoittaa tyylillään. Vaikka omat sympatiat menee Englannin kentillä Unitedille, niin olen todella mielissäni katsonut tällä kaudella esimerkiksi Newcastlen ja Arsenalin otteita ja myös ei voi kuin ihailla Cityn pelaamista.

Ja totta on myös, että huumoria tarvitaan palstalle, mutta sun kohdalla se ei oikein Unitedin kohdalla selity pelkällä huumorilla.
Ja sen haluan myös lisätä, että sulta tulee myös hyvää tekstiä ja faktaa.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Ymmärrän pointin ja otan opikseni. Kyllähän se vuoropuhelukin on tärkeää. Eniten tietty tulee tänne kirjoiteltua koska tämä ketju on aktiivisin Valioliigan seuraketjuista. Plus ManU-faneja on niin helppo kiusata ettei voi vaan olla käyttämättä paikkaa kun sen saa. Mulla ei mitään henkilökohtaista ketään kirjoittajaa vastaan täällä ole vaan ihan hyvässä hengessä täällä väännän.
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Olen melko vakuuttunut siitä, että kukaan ei haikaile DDGn perään enää kun tuohon on saatu sopiva pelaaja. Sama illuusio joka kävi Pogban ja myös esimerkiksi Maguiren kanssa. Kaikki heistä on ollut parhaimmillaan todella kovia tekijöitä ja se osaltaan hämärtää arvostusta. Täytyy nyt muistaa, että Maguiren korvasi Valioliigaan aivan liian lyhyt PlanB jostain vitun Eredivisiestä. Ja Pogban korvasi kerran kuollut tanskalainen joka oli viimeseen pariin kauteen pelannut muutaman hassun - ihan hyvän kuukauden jossain Brentfordissa.

Ei sen myöskään DDGn korvaajan tarvitse olla mikään meganimi. Joukkuetta parantava pelaaja riittää.
Tästä olen ihan samaa mieltä, mutta ei se, että ei nykyään enää oikein sovellu moderniin jalkapalloon (varsinkaan ETH:n peluuttamaan versioon siitä) poista sitä, että mies oli aivan helvetin hyvä 2010-luvulla Manussa todella monta kautta. Maguire on pelannut tyyliin yhden ihan ok-tason kauden. DDG jää historiankirjoihin todellisena seuralegendana, Maguirea ei viiden vuoden päästä muista kukaan.
 
Jeffrey

Ei poista ei. Tosin ei poista sitäkään, että inhorealistisesti DDG on Unitedin seuralegenda suurilta osin siitä syystä, että Real veti siirron takaisin viime metreillä ja koska mammuttipalkan takia Unitedin on ollut pakko häneen tukeutua tämän jälkeen.

Eikä tässä nyt ole tarkoitus lähteä loppu viimein vertailemaan. Maguire kuitenkin kannatteli joukkuetta pari kautta aikakaudella jolloin seuralla oli aidosti hankalaa. DDG:n menestys punaisissa tuli taas sen huippuaikojen loppuaikoina, ja toisaalta mies sai melko runsaasti kritiikkiä osakseen myös esimerkiksi mestaruuskaudella 2012-2013. DDG:n tötöilyt ovat olleet niin paljon systemaattisempia, että varsinaista huippukautta hän ei ole Unitedissa pelannut koko uransa aikana vaikka tosi kausia itsessään on selkeästi enemmän kuin Harryllä.
 
Viisi kertaa Valioliigan vuoden maalivahti -valintaa ei kyllä onnistu saamaan, ellei oikeasti ole pelattu kovia kausia. Mitä DDG siis todellakin pelasi. Maguiren kannatteluja en itse muista, aina ollut aika hajuton ja viime vuodet ihan tuuliajolla.

Eiköhän ne faxit silloin aikanaan ollut ihan ManU:n päässä taktisesti jumissa siihen asti, että siirtoa ei ehditty aikaraameissa viemään maaliin :)

Mutta se puolestani historiasta. Samaa mieltä olen siitä, että DDG:n aika ykkösenä alkaa olla ohi ja varsinkin ETH:n pelitapaan tarvitaan ihan erityyppinen maalivahti. Jos mies suostuu tuntuvaan palkanalennukseen, niin saa toki jäädä vaikka uran loppuun asti kakkosmaalivahdiksi. En tosin usko, että tuohon mies olisi vielä oikeasti valmis, sykkii sydän sitten kuinka kovaa tahansa Manchesterin punaisille.
 
Acid

Jäsen
Edessä on vaikeita ja tärkeitä pelejä. Omissa papereissa se top-4 ei todellakaan ole vielä varma. Loukkaantumis/väsymystilanne on kaikkea muuta kuin hyvä. Silti, Brunon kanssa ei nyt pidä hätäillä ettei mitään vaan hajoa pahasti. Mennään niillä ketkä pystyy pelaamaan ilman jeesusteippiä. Maguire voi minun puolestani pysyä katsomossa. De Gea+ Lindelöf+ Maguire+ ten Hag pallo niin on edelleen ihan katastrofi vaikka ten Hag on kyllä tehnyt myönnytyksiä eikä Manu tällä hetkellä pelaa niinkuin hän varmasti haluaisi. Shaw- Lindelöf on paras topparipari mitä nyt on, kun ten Hag haluaa sen vasenjalkaisen siihen vasemmalle puolelle. Muuten voisi kokeilla hyvin Casemiroa myös topparina.

Onko tietoa Varanen ja McT tilanteesta? Kuinkakohan kauan ovat vielä pois?
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siellä se Bruno on avauksessa, eli ei tullut vieläkään loukkaantumisen takia missattua peliä. Kieltämättä erityisen hämmentävä asia kun ottaa huomioon miten paljon häntä potkitaan joka pelissä.

Ja tämän myötä on huomattavasti luottavaisempi olo pelin suhteen.

Maguire taas oli loukkaantunut treeneissä tänään ja on siksi(kin) poissa.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Maguire taas oli loukkaantunut treeneissä tänään ja on siksi(kin) poissa.
Onko kuitenkaan oikeasti loukkaantunut? Tulee vähän mieleen ne Ronaldon "loukkaantumiset" ja "sairastumiset" Unitedissa. Ei haluta ylimääräistä negatiivista mediahuomiota, joten parempi jättää Maguire kotiin kuin penkille istumaan ja katsomaan kun laitapakki pelaa topparina.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kuitenkaan oikeasti loukkaantunut? Tulee vähän mieleen ne Ronaldon "loukkaantumiset" ja "sairastumiset" Unitedissa. Ei haluta ylimääräistä negatiivista mediahuomiota, joten parempi jättää Maguire kotiin kuin penkille istumaan ja katsomaan kun laitapakki pelaa topparina.
Samaa mietin, ja siksi tuo (kin) tuolla. Jotenkin sopivaan saumaan tuli loukki, eikä ole eka kerta tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eilinen peli oli sellainen, että ei tee edes mieli kirjoittaa mitään. Peli oli niin hallussa ja paikkoja oli varmaan viiteen maaliin. En tiedä sitten kaatuiko peli sitten @V-G- liveseurannassa mainitsemaan seikkaan kun vaihdettiin pallolliseen rauhoittamiseen kykenevät pelaajat duunareihin. Frediltä ja Malacialta kyllä sellaiset sisääntulot, että ei mitään järkeä. Aika surkea esitys, että tuosta ei voittoa otettu.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Unitedilla on tämän kauden kolmanneksi matalin puolustuslinja, n. 41,5 jaardia. Se on käytännössä sama kuin Bournemouthilla ja Forestilla, ja n. kymmenen jaardia matalampi kuin Cityllä, Arsenalilla, Brightonilla ja Liverpoolilla. Seuraus: pikkuboksista on tehty tällä Valioliiga-kaudella 16 maalia Unitedin verkkoon, eli melkein puolet kaikista päästetyistä maaleista. Enemmän on vain Bournemouthilla. Poolilla 5, Lokeilla 6, Cityllä ja Arsulla 7.

Tämä on suora seuraus De Gean puutteista maalivahtina.

Puolustuslinja ei voi olla korkealla koska DDG ei osaa syöttää yli kymmenen metrin syöttöjä omien jalkaan. Sen sijaan pelataan pitkiä palloja ylös ja todennäköisesti menetetään kontrolli, koska kakkospalloja ei dominoi yksikään joukkue koko sarjassa, ei siis myöskään United. Lisäksi DDG ei irtoa maaliviivaltaan metriä kauemmas varsinkaan jos kyse on vastustajan syöttö- eikä vetopaikasta.

Eilen DDG lopetti pelaamisen Richarlisonin kaaduttua hänen jalkoihinsa, ilmeisesti koska hänet kiertääkseen olisi pitänyt ottaa metri etäisyyttä maaliviivaan. Porron veto itsessään oli täysin torjuttavissa.

Toinen maali taas oli täydellinen esimerkki Unitedin maalivahtisairaudesta: Shaw pudotti pallon De Gealle jolla on hirveästi tilaa ja aikaa; ei ketään lähelläkään. Syöttösuunta auki lähimmälle pelaajalle Malacialle jonka lähellä ei ole ketään. Heittää silti pitkän pallon ei kenellekään. Seurauksena Spurs voittaa pääpallon tyhjään tilaan ja Kane pääsee etenemään. Malacia oli sijoittunut väärin, joo, mutta mitä tapahtui boksin reunalla? Kane oli otettu kiinni; Malacia ja Lindelöf olivat aivan kiinni hänessä. Kanella ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta edetä enempää tai laukoa. Silti DDG oli etutolpalla metrin irti maaliviivasta ja valmistautui torjumaan Kanen laukausta, koska hän ei lue peliä ollenkaan. Reagoi vasta kun syöttö lähti. Viisi metriä ylempänä ollessaan hän olisi ottanut syötön pois vaikka unissaan.

DDG ei ole millään mittarilla hyvä maalivahti. Hän on vain näyttävä maalivahti.

Tämän kauden paras maalivahti on Alisson, joka on ollut kaikessa aivan käsittämättömän hyvä. Tilastollisesti hän on tuonut Liverpoolille jopa 18 pistettä. Jos hänen tilallaan olisi ollut tämän kauden De Gean tasoinen maalivahti, Liverpool olisi tilastollisesti todennäköisesti pudotustaistelussa. (Kyllä, reaalimaailma on eri koska tuollaista tilannetta ei voi toisintaa käytännössä).

Mutta tehdään vain De Gealle jatkosopimus.

---

@maken veivi jr. kyllä se viimeinen kontrollin ripekin lähti Sanchon ja Eriksenin myötä kentältä. Kaikki brasilialaiset olivat surkeita pitämään palloa - Case koska varoo loukkaantumista (veikkaan jotain kremppaa olevan) ja punaista korttia, ja Fred ja Antony koska eivät vain ole hyviä pitämään palloa. Tuohon tarvitaan ensi kesällä joku Caqueret'n tai Andren tasoinen pelin rytmittäjä, muuten ei hyvä seuraa. Eriksen ei ole ideaali, ja hänen tasonsa laskee n. tunnin kohdalla oleellisesti.
 
Jeffrey

Jäsen
Eilen DDG lopetti pelaamisen Richarlisonin kaaduttua hänen jalkoihinsa, ilmeisesti koska hänet kiertääkseen olisi pitänyt ottaa metri etäisyyttä maaliviivaan. Porron veto itsessään oli täysin torjuttavissa.

Tästä tuli mieleen yksi junnuaikojen jengikaveri joka lopetti luistelun sillä hetkellä kun vastustaja laittoi kahvan kylkeen. Vähän samalla tavalla tuossa maalissa ensinäkin Richarlison oli paitsiossa. Paitsiossa oleva pelaaja ei saa estää maalivahtia torjumasta, mutta nyt kun DDG ei edes yrittänyt torjua niin eihän Richarlison mitään myöskään estänyt.

Ei sitä junnuna voinut tietää olisiko tuomari antanut jäähyä jos kiekollinen pelaaja olisi jatkanut luisteluaan koukku kainalossa. Eikä sitä olisi voinut tietää olisiko Spursin ensimmäinen maali tuomittu paitsioksi mikäli paitsiossa oleva pelaaja olisi estänyt maalivahtia torjumasta. Väitän silti molemmissa, että jos pelaaja olisi tehnyt kaikkensa jatkaakseen pelaamista - niin omalta kannalta positiivisen tuomion todennäköisyys olisi kasvanut huimasti.

Junnudivarien asiat nyt toki ovat junnudivarien asioita, mutta kun pelataan keväällä isoja pelejä valtavista asioista niin vähän toivoisi edes yrittämistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paitsiossa oleva pelaaja ei saa estää maalivahtia torjumasta, mutta nyt kun DDG ei edes yrittänyt torjua niin eihän Richarlison mitään myöskään estänyt.
Juu, eipä siinä olisi tarvinnut muuta kuin käydä kompastumassa Richarlisoniin. Mutku...
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Floodataan nyt sekin vielä tänne, että ten Hag sanoi eilen tappion tulleen, koska pallosta luovuttiin liikaa ja puolustus joutui jatkuvasti paineeseen. Toisin sanoen tuo DDG:n kehuminen on vain samaa kuin Ronaldonkin kohdalla ja ongelma on tiedossa. Toivotaan ainakin.
 
Onhan se tiedossa ihan satavarmasti, saa nähdä tuleeko jatkosopimusta. Eiköhän se tehdä selväksi, että lähtökohtaisesti paikka olisi kakkosveskarina ja palkka sen mukainen.

Tärkeintä olisi vaan tehdä reilusti asia selväksi, että jos haluaa päättää uransa Unitedissa niin kakkosveskarina on paikka, jos taas haluaa vielä pelata uran loppuun ykkösenä, niin Espanjasta varmasti löytyy ottajia.

Eihän siitä hirveän pitkä aika ole kun näytti siltä, että Unitedilla on Espanjan ja Englannin ykkösveskarit riveissään ja nyt molemmat ovat pudonneet maajoukkuekuvioista.

Mitä tulee tuohon de Gean arkuuteen ja makoiluun, niin Henderson on tässä taas ihan vastakohta, eli näkyy ja kuuluu ja huokuu itseluottamusta, parhaiten se olemus näkyy kun katsoo miten eri tavalla nämä kaksi käyttäytyvät rankkareissa. Itse symppaan seuralegenda de Geaa ja arvostan sitä, että on yrittänyt kehittää jalalla pelaamista mutta tuo tilanteiden tunnistaminen ei vaan tosiaan ole parantunut lainkaan.

Optimitilanteessa ensi kauteen lähdetään kaksikolla Henderson ja "potentiaalinen kohtalaisen nuori hankinta X". Matej Kovarin tuominen kakkoseksi olisi ehkä turhan kova riski. Toki sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto, että Henderson myydään ja tilalle tulee nimekkäämpi veskari.

Mitä tuossa aiemmin tällä viikolla puhuttiin siitä, että mitä jos Henderson olisi pelannut tämän kauden, niin nostaisin sen esiin, että aika iso virhe joukkueen rakentamisessa on tehty siinä, että tälle kaudelle ei ole lainkaan pätevää kakkosveskaria. Butland taidettiin hommata tammikuussa ihan vaan treeneihin eikä Dubravkasta ollut mihinkään. Jotenkin sen ajan otti itsestäänselvyytenä kun Romero oli kakkosveskarina. Nytkin jos olisi heittää "romero" seuraavaan peliin maaliin, niin olisi ihan eri tilanne kuin vaan katsoa de Gea kortti loppuun asti.

Niin paljon kuin eilinen vituttaakin, niin pakko järkeillä että top 4 suhteen mitään katastrofia ei eilen tapahtunut. Voitto olisi antanut kuitenkin siimaa lähtökohtaisesti vaikeampiin Brighton ja Villa matseihin.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Miten te muuten näette tuon, että ManU ei ole onnistunut voittamaan kertaakaan vieraissa top9-joukkueita? Seitsemän tappiota taisi olla saldo näistä. Onko vaan sattumaa ja huonoa tuuria vai onko joukkueen valmistautumisessa ollut ongelmia?
 
Jeffrey

Jäsen
Mitä tuossa aiemmin tällä viikolla puhuttiin siitä, että mitä jos Henderson olisi pelannut tämän kauden, niin nostaisin sen esiin, että aika iso virhe joukkueen rakentamisessa on tehty siinä, että tälle kaudelle ei ole lainkaan pätevää kakkosveskaria. Butland taidettiin hommata tammikuussa ihan vaan treeneihin eikä Dubravkasta ollut mihinkään. Jotenkin sen ajan otti itsestäänselvyytenä kun Romero oli kakkosveskarina. Nytkin jos olisi heittää "romero" seuraavaan peliin maaliin, niin olisi ihan eri tilanne kuin vaan katsoa de Gea kortti loppuun asti.

Tällä viikolla nousi huhuja kroatti Dominik Livakovicista. Jos näissä on mitään perää niin eiköhän tämä kakkonen olisi. Se sitten on seuraava kysymys kumpi nykyisistä ottaisi ykkösen tontin.

Olen kuitenkin @V-G- n kanssa samoissa toiveissa, että EtH on tiedostanut ongelman, mutta puhuu pehmeitä nyt kunnes ratkaisut ovat tehty. Unitedin selkeimmät ongelmat ovat ne, että pallollisen pelin johtajat eivät ole 90 min kunnossa ja vaihtojen myötä pallonhallinta menetetään. Ja tätä ongelmaa ruokkii sitten se, että alhaalta joudutaan lyömään pitkää palloa joka tulee sitten pingiksenä heti takaisin.

Jos nyt positiivisesti ajattelee, niin keskeisimmät ongelmat ovat melko selkeitä ja niiden ratkaisuiden pitäisi olla sitä myöten selkeitä. DDG on fantastinen torjuja, mutta jo esiin nostettujen ongelmien lisäksi eilenkin oli useita läheltäpiti palloja Spurssin pelatessa ilmapalloa vitosen boksiin. Esimerkiksi eilisessä ottelussa emme olisi tarvinneet fantastista torjujaa mihinkään, vaan lähinnä maalivahtia joka kykenee siivoamaan edes vitosen boksin ja syöttämään pallon omille.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ja tätä ongelmaa ruokkii sitten se, että alhaalta joudutaan lyömään pitkää palloa joka tulee sitten pingiksenä heti takaisin.
Eilen ei mennyt varmaan yhtään pitkää omille ja tätä tosiaan ten Hag on koittanut ratkoa Sabitzerilla ja Weghorstilla, eli 100% ongelma on tiedossa. Ten hag varmasti haluaa korjata sen syyn eikä vaan aina tätä seurausta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Miten te muuten näette tuon, että ManU ei ole onnistunut voittamaan kertaakaan vieraissa top9-joukkueita? Seitsemän tappiota taisi olla saldo näistä. Onko vaan sattumaa ja huonoa tuuria vai onko joukkueen valmistautumisessa ollut ongelmia?
En keksi tähän oikein mitään järkevää perustetta. Aiemmin oli vähän toisinpäin esim. 20/21 kaudella United keräsi kotona 31 pinnaa ja vieraissa 43. Onko sitten teemana ollut, että Old Traffordista yritetty taas saada sellainen paikka mihin vastustajien on hankala tulla.

Tuohon valmistautumiseenkin on hankala sanoa mitään, kun tällä kaudella yleensä eka jakso ollut paskaa ja toisella menty ohi mutta eilen kävi päinvastoin. Ei tuossa minusta selkeää kaavaa ole, melkein voin luvata että eilenkään ei olisi romahdusta tullut jos Martinez olisi ollut kehissä mutta jos tädillä olisi munat se olisi Steve Bruce.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten te muuten näette tuon, että ManU ei ole onnistunut voittamaan kertaakaan vieraissa top9-joukkueita? Seitsemän tappiota taisi olla saldo näistä. Onko vaan sattumaa ja huonoa tuuria vai onko joukkueen valmistautumisessa ollut ongelmia?
Ainakin osasyy on tuo matala puolustuslinja. Hyvät kotijoukkueet prässäävät kovaa, etenkin Newcastle, Pool, City, Arsenal, Brentford ja myös Brighton, jolle ei vielä olla hävitty vieraissa. Jos tuon prässin alta ei päästä pois, peli ei ole kontrollissa, vaan joudutaan reagoimaan. Se taas on täystuho tässä sarjassa, mikä on näkynyt kovasti. Kotona on sitten ollut enemmän tuollaista tenhagmaista front foot -pelaamista.

Siihen nähden, miten helvetin hyvä tuo puolustuslinja on keskimäärin ollut, tuo on iso parannuskohde. Casemiron vierelle tosiaan tarvitaan pelaaja, joka osaa rytmittää peliä paineesta huolimatta. Eriksen on tässä ok, mutta hän oli myös pitkään poissa. Silti koviin testeihin jouduttaessa parannusta tuohon ball retention -touhuun, eli kun tuleva ykkösmaalivahti tai topparit pelaavat palloa paineen alta keskikentälle, siellä pitää olla se dejong joka myös pystyy pitämään sen pallon ja kääntymään/kuljettamaan/syöttämään. Casemiron tehtävä on sitten paikata, skriinata, blokata ja katkoa, ja antaa sitten se helppo syöttö.

Jos noita hävittyjä pelejä katsoo yksi kerrallaan, niin voidaan todeta, että United on ollut aivan hyperriippuvainen Casen, Eriksenin ja Brunon keskikentästä. Ilman tuota homma ei ole toiminut. Parhaiten noista hävityistä peleistä sujui Arsenalia vastaan. Toki kotijoukkue oli siinä niskan päällä, mutta Unitedin taktiikka toimi eikä emämunauksia tullut juurikaan. Viimeisten hetkien maali oli toimivan joukkueen voimannäyte toimimaan opettelevaa joukkuetta vastaan.

Sitten oli Brentford- ja Newcastle- matsien DDG-disasterclassit (Brentfordissa toki jäätiin myös fyysisesti jyrän alle), Liverpoolissa tapahtunut (henkinen) romahdus Barcelonan ja Wembleyn jälkeen ja kollektiivinen pelitapatappio Citylle. Huvittaa muuten tuo Sky Sportsin top 9 -joukkueisiin vertailu. Se on jonkin verran keinotekoinen, sillä United voitti Fulhamin vieraissa sen kauden parhaan vireen aikana, jolloin se oli myös tyyliin seitsemäntenä.

Mutta joo, ongelmia on etenkin keskikentällä pelin kontrolloimisessa ja myös rakenteellisesti tuon surkean maalivahtitilanteen kanssa. Täytyy muistaa, että ten Hag joutuu olosuhteiden pakosta peluuttamaan sellaista pelitapaa, johon hän ei varmasti tähtää ns. lopputuotteena. Lipsahdukset kentällä on sitä kautta ymmärrettäviä, kunhan pelaajiston parantuessa niitä alkaa tulla paljon, paljon harvemmin.

Tällä viikolla nousi huhuja kroatti Dominik Livakovicista. Jos näissä on mitään perää niin eiköhän tämä kakkonen olisi. Se sitten on seuraava kysymys kumpi nykyisistä ottaisi ykkösen tontin.
Mä en usko tuohon huhuun. Tai muotoillaan etten halua uskoa. Ihan kopio De Geasta: huono syöttelemään, ei katko keskityksiä eikä pelaa ylhäällä.

Olen kuitenkin @V-G- n kanssa samoissa toiveissa, että EtH on tiedostanut ongelman, mutta puhuu pehmeitä nyt kunnes ratkaisut ovat tehty. Unitedin selkeimmät ongelmat ovat ne, että pallollisen pelin johtajat eivät ole 90 min kunnossa ja vaihtojen myötä pallonhallinta menetetään. Ja tätä ongelmaa ruokkii sitten se, että alhaalta joudutaan lyömään pitkää palloa joka tulee sitten pingiksenä heti takaisin.
Tätä se on nyt ollut, hyvä tiivistys. Ronaldo ja Maguire saivat julkisuuteen kehut ja sitten perään penkitykset / vähäiset peliajat jne. Tavallaan aika SAF-pelikirjasta, että julkisuuteen kaikki on hyvin jotta joukkueen harmoniaa ei turhaan anneta kyseenalaistettavaksi, mutta kulisseissa tapahtuu. Ja esim. Whitwellhän kirjoitti jo pari kuukautta sitten että pöytää putsataan kesällä ihan kunnolla pelaajiston osalta.

DDG on fantastinen torjuja
Ei se ole. Keskivertoa heikompi. (DDG kyllä oli vielä muutamia vuosia sitten fantastinen torjuja - eritoten kaudella 17-18 - mutta ei enää pariin vuoteen).

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös