Malaysia Airlinesin lento MH370

  • 312 075
  • 1 117

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Etsintäalue taitaa olla noin 1/3 Suomen pinta-alasta eikä lopulta ole edes mitään varmuutta sen olevan tuolla.

En ole jaksanut nyt seurata kuinka paljon australialaisia veronmaksajia harmittaa tämä touhu. Toisaalta kaipa siellä ymmärrystä riittää, koska pitäisihän tähän saada joku lopputulema.

Tässä pitää silti edelleen muistaa myös se, että saamme arvokasta tutkimustietoa merten syvyyksistä. Planeetta Mars tunnetaan paremmin kuin omat merenpohjamme ja nyt tähän saadaan sivutuotteena parannusta, kun on rahoitusta.

Ja siis kyllähän tämä joskus selviää, mutta siihen voi mennä se pari vuosikymmentä, kun jollain uudella tekniikalla sitten helposti löytyikin sieltä kilometrien syvyyksistä, vaikka jotain muuta etsittiin.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Eikös se ole amelie earhart:kin vielä kateissa, joten itse en ihan jaksa uskoa, että tuo kone tai se mitä siitä on jäljellä ihan äkkiä löytyy. Kyllä se kone on niin paskana jossain, että sen löytyminen on kyllä ihme.

Sinänsä on koomista, että valtamerien pohjista ei tiedetä käytännöllisesti katsoen mitään, mutta avaruutta on tutkittu kymmeniä vuosia. Luulisi että merien pohjasta löytyisi paljon mielenkiintoisempaa. Siellä on takuulla kymmeniä ja kymmeniä eläinlajeja jota ei ole vielä löydetty
 
Amelie on kadoksissa, koska etsintä on lopetettu turhana.

Ei ole mitään ainoastaan kymmeniä eläinlajeja vaan siellä on kyllä paljon enemmän. Jos vain joku viitsisi mennä etsimään.

Tutkiminen muualta johtuu siitä, että älykästä elämää ei löydy planeetta Maan pohjalta eikä juuri sen pinnaltakaan. Paitsi Aku Ankassa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tutkiminen muualta johtuu siitä, että älykästä elämää ei löydy planeetta Maan pohjalta eikä juuri sen pinnaltakaan. Paitsi Aku Ankassa.

Loppupeleissä kun ollaan tutkittu niin vähän niin mistä sitä tietää vaikka jossain on kadonnut atlantis ja siellä eläisi joku oma heimo :)
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Maikkarin netti kertoo, että viime päivien osien löytymisen seurauksena omaiset vaativat että koneen etsintöjä jatketaan yhä. Etsinnät olisi tarkoitus lopettaa tällä tietoa kesäkuussa....
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kertoo jotain tabusta aiheesta, että kokenut toimittajakin vielä kahden vuoden jälkeen perustelee (heikosti) vastaan. Tietysti mainitaan toinen vaihtoehtoinen teoria, mutta sitä ei sitten perustella juuri ollenkaan.

Esim. se että "tapahtuu harvoin" on huono argumentti kun tuo koko case on äärimmäisen poikkeuksellinen. Myöskin 9/11-iskut tehtiin pitemmän kaavan mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Minua tässä ihan hitokseen hämää toi lentoreitti. Ensiksi koukataan reitiltä länteen, sitten etelään, transponderi pois ja täydellinen katoaminen. Kyllä minusta rajaa pois ainakin mekaanisen vian, ellei sitten paineistukset ole koneessa pettäneet ja rotisko ajellut autopilotilla löpön loppumiseen asti.
 
Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Riippuen siitä onko Reunionin ja Mosambikin (löydetyt osaset löytyivät Mosambikin ja Madgaskarin välistä lähteitten mukaan)löydöt tosiaan kadonneesta koneesta, niin melko pitkän matkan ovat kulkeneet nykyisestä etsintäpaikasta merivirtojen mukana. Kartta wikipedian merivirroista alueen merissä Malaysia Airlines Flight 370 - Wikipedia, the free encyclopedia Onko nykyiseltä etsintäalueelta löydetty mitään koneesta? Kaikki etsinnät taitavat perustua Inmarsatin tietojen oikeuteen. Löytyneet palat ovat kuitenkin 4000 kilometrin päässä etsintäpaikalta. Teoriat voivat todella muuttua, jos kone on tuonne Madagaskarin tienoille pudonnut.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kertoo jotain tabusta aiheesta, että kokenut toimittajakin vielä kahden vuoden jälkeen perustelee (heikosti) vastaan. Tietysti mainitaan toinen vaihtoehtoinen teoria, mutta sitä ei sitten perustella juuri ollenkaan.

Esim. se että "tapahtuu harvoin" on huono argumentti kun tuo koko case on äärimmäisen poikkeuksellinen. Myöskin 9/11-iskut tehtiin pitemmän kaavan mukaan.
Muistanko minä nyt aivan totaalisen väärin, mutta eikö tämän toisen pilotin kotoa löytynyt se itse tehty lentosimulaattori, millä oli nimen omaan reenailtu lentämistä jonnekkin mariaanien haudan luokse tms. muuta vastaavaa. Onko nämä kaikki nyt yhtäkkiä debunkattu valeina tai muuten skipattu, kun tuossa jutussa ihan pokkana väitetään, ettei pilotti voinut/olisi halunnut sitä tehdä?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
2 vuodessa palaset kulkeutuu sen verran kauas putoamispaikasta ja aika tuo tolkuttoman suuren virhemarginaalin takaisin laskentaan, että ei noista löydöksistä oikeasti mitään hyötyä ole.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
2 vuodessa palaset kulkeutuu sen verran kauas putoamispaikasta ja aika tuo tolkuttoman suuren virhemarginaalin takaisin laskentaan, että ei noista löydöksistä oikeasti mitään hyötyä ole.
Eikös juuri laskettu merivirtojen ja säätietojen perusteella mistä Titanicin tuhonnut jäävuori oli lähtöisin, joten eiköhän näistäkin pitäisi jotain hyötyä olla. Toki vaikka "pienelle" alueelle saadaan etsinnät rajattua, niin merenpohjaa on sen verran paljon ja läpikäynti hidasta, eli tuskinpa tulee löytymään.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jäävuoresta on 2/3 veden alla eli menee paremmin virtojen mukana. Tuollainen kevyt lentokoneen biitti on enemmän tuulen armoilla -> mahdoton laskea edes sillä tarkkuudella, että etsintäalue supistuisi. Laskutoimena tuo ei olisi mahdoton, mutta muuttuvia tekijöitä on liikaa (lue tuuli). Huom tämä oli stetsonista vedetty oma pähkäily.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Huom tämä oli stetsonista vedetty oma pähkäily.

Niin järjetön määrä aikaa ja rahaa on etsintään panostettu, että aivan varmasti siellä on ihan jokainen juttu käytössä mikä ikinä voi auttaa. Sehän se ongelma on, kun ei sitä voi tietää ollaanko lähelläkään, mutta jotain pitää yrittää.

Sitähän on varmasti omaisille vaikeaa selittää, kun edistystä ei tapahdu. Sitä ei siksi tunnu tapahtuvan, koska merta on järjestelmällisesti käytävä läpi. Ei siitä ole hyötyä, jos sieltä täältä vähän etsiskelee.

Toki on lähes varmaa, että ei tule löytymään, mutta sepä se, kun se saattaa olla kulman takana tai jossain ihan muualla. Täysi luotto on siihen, että jos se on tuolla, niin se löytyy, mutta onko.
 
Morgoth

Jäsen
Muistanko minä nyt aivan totaalisen väärin, mutta eikö tämän toisen pilotin kotoa löytynyt se itse tehty lentosimulaattori, millä oli nimen omaan reenailtu lentämistä jonnekkin mariaanien haudan luokse tms. muuta vastaavaa. Onko nämä kaikki nyt yhtäkkiä debunkattu valeina tai muuten skipattu, kun tuossa jutussa ihan pokkana väitetään, ettei pilotti voinut/olisi halunnut sitä tehdä?

Alussahan oli kaikenlaisia spekulaatiota ja teorioita, mutta en muista onko niitä vahvistettu virallisesti. Kapteenihan oli innokas simulaattoreiden harrastaja ja omistanut elämänsä hyvin pitkälle lentokoneille. Mitä kokenut 777n kapteeni voi oppia edes kotisimulaattorista muuta kuin lentää omaksi ilokseen? Kotisimulaattori on varsin kaukana oikeasta lentokoneesta tai edes oikeasta simulaattorista. No, voi harjoitella varmaan katoamisreitin lentämistä ja katsella maisemia simulaattorissa, mutta eikö tuon kaiken pitäisi olla ammattilentäjällä melko triviaalia. Suunnittelee reitin etukäteen ja naputtelee oikeat koordinaatit lentokoneen tietokoneeseen ja antaa mennä.

Virallisesti julkisuuteen on kaiketi kerrottu, että lentäjien ja matkustajien taustoista ei ole löytynyt mitään epäilyttävää. Voihan olla, että esim. pilotin taustoista on löytynyt jotain vihjeitä itsemurhasta, mutta ei mitään todisteita sen tueksi, joten asiaa ei voi julkisuuteen tuoda. Tai sitten todellakaan mitään ei vain ole löytynyt.

Se on hieman epäselvää, että millaista reittiä ja mitä lentokone on tehnyt heti katoamisen jälkeen ja onko armeijan tutkissa mahdollisesti näkynyt jotain vai ei. Tuo voi olla sellainen kohta, jossa ei ole kerrottu julkisuuteen kaikkea mitä tiedetään.

Immarsatin perusteella etsittäväksi alueeksi oli kai laskettu noin 110 000 km^2, josta ollaan etsitty noin 85000 km^2. Jos tuolta alueelta ei löydy niin etsinnät kai lopetetaan, koska sen jälkeen ei ole enää edes mitään hyvää arvausta missä kone kenties voisi olla. Rahoituksella ja omaisten painostuksella varmaan mahdollista jatkaa tuonkin jälkeen, mutta onhan se jo aika epätoivoista sen jälkeen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Rahoituksella ja omaisten painostuksella varmaan mahdollista jatkaa tuonkin jälkeen, mutta onhan se jo aika epätoivoista sen jälkeen.

Onko siitä muuten ollut puhetta mitä ihan todella tehdään, jos hylky jostain kuuden kilometrin syvyydestä löytyy? Se kuulostaa aika kalliilta sekin sitä ihmeemmin tutkia. Vai merkitäänkö vain paikka ja päivitetään Wikipedia.
 
Syvin kohtahan taitaa olla jopa 8 km, joka on ainakin jossakin siellä päin missä konetta etsitään. Maalikkona voisi kuvitella, että kokonaista konetta on ihan mahdotonta nostaa noista syvyyksistä. Hyvällä onnella ehkä löydetään mustat laatikot, mutta luultavasti lentokoneniilo kapu on vetänyt sulakkeet niistäkin poikki eikä sieltä löydy mitään vastausta, vaikka ne jollakin ihmeellä löydettäisiin ja saataisin data pelastettua. Vaikka ei olisikaan niin tuskinpa kukaan siellä on mitään manifestia on ollut lukemassa jälkipolville, että miksi ja mitä on tekemässä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Doomed Malaysia Airlines pilot practiced ocean crash in simulator - NY Daily News

MH370 Pilot Flew Suicide Route on Home Simulator -- NYMag

Eli New York sanoo saaneensa käsiinsä malesialaisviranomaisten dokumentteja, joissa väitetään, että lennon kapteeni olisi harjoitellut kotonaan lennon syöksemistä Intian Valtamereen. Malesia olisi luovuttanut FBI:lle kovalevyjä kapteenin kotikoneesta, joiden pohjalta tämä päätelmä on tehty. Kyseiset dokumentit EIVÄT sisältyneet 584 sivuiseen, julkiseen tutkintalautakunnan raporttiin. Kovoilla oli jälkiä myös muista reittiharjoitteista Flight Simulatorilla.
 
Morgoth

Jäsen
Kyseiset dokumentit EIVÄT sisältyneet 584 sivuiseen, julkiseen tutkintalautakunnan raporttiin. Kovoilla oli jälkiä myös muista reittiharjoitteista Flight Simulatorilla.

Tämä selittää kaiken, mutta ei toisaalta todista mitään. Surkuhupaisaa malesialaisten toiminta, jossa häpeälliset asiat yritetään vain sivuuttaa. Huhuja FBIn lyödöksistä oli muistaakseni silloin joskus heti alussa, mutta virallisesti niitä ei ikinä vahvistettu. Ilmeisesti joku FBIstä päätti vuotaa tämän, koska Malesian viranomaisten linja on nyt mitä on ja etsinnät ovat loppumassa aivan juuri eikä mitään tulla luultavasti löytämään eikä lisärahaa ole luvassa.

Ei voi kuin ihmetellä mikä pilotin päässä on mennyt vikaan, että suunnitelee murhaavansa yli 200 ihmistä. Tämä sekä saksalainen murhaajapilotti ovat kuitenkin tappaneet yhteensä enemmän ihmisiä kuin melko monta ISIS-jihadistia Euroopassa parin vuoden sisään. Sellaista taas tällä kertaa.

Ei saisi irvailla kauheasta tapahtumasta, mutta tulee mieleen lentoturmatutkinta dokkarit, joissa valitettavan usein myös onnettomuuksia jossa ohjaamossa aasialainen kapteeni&perämies. Kapteeni tekee ties mitä tyhmyyksiä, joka johtaa onnettomuuteen, mutta vieressä oleva perämies ei uskalla sanoa mitään tai kyseenalaistaa kapteenin toimintaan. Sitä emme saa selville miten perämiehestä hankkiuduttiin eroon tässä tapauksessa. Samalla tavalla kuin germanwingsin lennolla?
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ei saisi irvailla kauheasta tapahtumasta, mutta tulee mieleen lentoturmatutkinta dokkarit, joissa valitettavan usein myös onnettomuuksia jossa ohjaamossa aasialainen kapteeni&perämies. Kapteeni tekee ties mitä tyhmyyksiä, joka johtaa onnettomuuteen, mutta vieressä oleva perämies ei uskalla sanoa mitään tai kyseenalaistaa kapteenin toimintaan. Sitä emme saa selville miten perämiehestä hankkiuduttiin eroon tässä tapauksessa. Samalla tavalla kuin germanwingsin lennolla?

Näinhän se on ollut, kapteenilla on takana "joku" 15900 lentotuntia ja on kuninkaasta seuraava lentoyhtiössä. Periksenä on sitten "Swantte" joka on lentäny 12

583 ihmistä kuoli Teneriffalla 1977 kun 2 Boeing 747 jumbojettiä veti kentällä yhteen. Onnettomuus johtui monesta eri tekijästä, mutta yksi merkittävimpiä oli, että KLM:n kokenut kapteeni ei noudattanut lennonjohdon ohjeita, jotka olivat sekavat ? ja perämiehellä ei ollut riittävästi munaa sanoa että ei me saada lähteä vielä.....

Linkki: Wikipedia
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pilotilla ollut ilkeä mieli, jos tosiaan laskeutui veteen hallitusti kyydissään jumbollinen tajuissaan olevia ihmisiä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pilotilla ollut ilkeä mieli, jos tosiaan laskeutui veteen hallitusti kyydissään jumbollinen tajuissaan olevia ihmisiä.

Aavistuksen joo ilkeää, jos siellä on vain myhäilty ohjaamossa, kun lentoemot neuvovat pelastusliivien käytössä hirveän aallokon ja paniikin keskellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös