Mainos

Maksatko tv-luvan ?

  • 54 540
  • 541

Maksatko tv-luvan ?

  • Kyllä

    Ääniä: 464 43,0%
  • En

    Ääniä: 616 57,0%

  • Äänestäjiä
    1 080

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siirränpä vastaukseni tänne, kun taitaa olla enempi TV-lupa-asiaa kuin piratismia.

.jarska kirjoitti:
Sivuseikkana huomautettakoon että Suomessa ei ole olemassakaan mitään kotietsintälupaa. Poliisi tulee heittämällä ovesta sisälle jos on epäilys rikoksesta.
Lähes sataprosenttisena off-topicina: kyllä kotietsintälupa Suomessakin tarvitaan, ainakin periaatteessa.

Kuten sanottua, YLE:n toiminta on rahoitettava jotenkin, mikäli halutaan edes pikkuisen vaihtelua kaupallisten kanavien tuottamaan ohjelmistoon. Jälkimmäiset eivät voi lähettää valtavirrasta radikaalisti poikkeavia, mutta taiteellisesti tai sivistyksellisesti arvokkaita ohjelmia kuin aivan poikkeustapauksissa. Verovaroistahan tuon rahoituksen voisi toki tehdä. Kuitenkin syy siihen, että lupamaksujen tuottamaa rahamäärää ei haluta hoitaa verojen kautta, on Yleisradion periaatteellinen riippumattomuus valtiovallasta. Ei tarvitse laulaa hallituksen lauluja, kun ei sen leipääkään syödä.

Johtoportaan nimitykset toki tehdään ainakin osittain poliittisin perustein, eikä se joidenkin kovasti kuuluttama vasemmistolaisuuskaan varmasti täysin perätön väite ole. Kuitenkin yleisesti ottaen journalismin ja muiden lähetysten taso on täysin toiselta planeetalta kahteen kaupalliseen kanavaan verrattuna. Enkä tarkoita tällä sitä, että MTV3 ja Nelonen olisivat hommansa huonosti hoitaneet. Niillä vain on erilaiset tavoitteet, ja alunperinkin erilaiset lähtökohdat.
 

bitnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Andrej kirjoitti:
Lähes sataprosenttisena off-topicina: kyllä kotietsintälupa Suomessakin tarvitaan, ainakin periaatteessa.

Jatketaan off-topicina. Mitään kotietsintäLUPAA Suomen laki ei tunne. Poliisi tulee sisään, kun on epäilys tarpeeksi vakavasta rikoksesta. Sen sijaan mitään paperilappua, jossa lueteltaisiin etsittävä alue ja epäilty rikos ei Suomessa ole. En sano, etteikö tekisi ihan hyvää Suomessakin tuollaisen lapun vaatiminen.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
bitnir kirjoitti:
Mitään kotietsintäLUPAA Suomen laki ei tunne.
No joo, ietsintämääräyksestä pakkokeinolaki näyttäisi puhuvan, mutta melkolailla sama on asia. Eikä ihan normikonstaapeli saa tuota päätöstä etsinnästä tehdä, vaikka ei Suomessa toisaalta sellaista poliisisarjoista tuttua tuomarin yöunien häiritsemistäkään tarvita.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Kyllä maksan. Olen aina maksanut. Tuntuuhan se summa aika kohtuuttomalta, mutta menee sitä rahaa niin helvetin paljon turhempaankin.

Mites muuten on, te kaikki saastaiset tv-luvan maksamatta jättäjät. Mites sitten suu pannaan, kun siirrytään digiaikaan? Eikös ne sieltä jostain sitten jo nää, että onko sinulla TV vai ei? Ainakin ne digiboxin pystyvät jäljittämään? Tällainen käsitys olisi meikäläisellä.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jukan takahiukset kirjoitti:
Eikös ne sieltä jostain sitten jo nää, että onko sinulla TV vai ei? Ainakin ne digiboxin pystyvät jäljittämään? Tällainen käsitys olisi meikäläisellä.
Voi olla, mutta onko tuollainen jäljittäminen sitten täysin laillista? Ettei vain menisi urkinnan puolelle?
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Jukan takahiukset kirjoitti:
Mites muuten on, te kaikki saastaiset tv-luvan maksamatta jättäjät. Mites sitten suu pannaan, kun siirrytään digiaikaan?

Annetaan suun olla niinkuin tähänkin asti. Eipä ole paljon jäljitelty!

Mitäs teidän Ylen Neuvostoliittolaisen organisaation tukijoiden ja ihailijoiden moraali sanoo sitten siitä, jos Jannu X hankkii sateliittilautasen ja vastaanottimen ja katsoo kaikki ohjelmansa sieltä.
Silloin ei käytetä muuta kuin omaa infrastruktuuria... Saako sitten jättää luvan maksamatta vai täytyykö silti tukea Ylen nimityksiä, Marcon ihania keskusteluohjelmia, ja muuta tuubaa?
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Ihmismieli on heikko, enkä maksa, koska maksamatta jättäminen on niin helppoa. Ylen palveluista maksamisessa ei sinänsä olisi mitään vastenmielistä, mutta TV-lupamaksun mafiatyylinen ovelta ovelle periminen herättää meikäläisessä luonnollisen tarpeen harata vastaan. Lupamaksu tuntuu myös aika suurelta. Joku 50e/vuosi tuntuisi kohtuulliselta.

Koska käytännössä kaikissa talouksissa on telkku, niin Ylen toiminta pitäisi rahoittaa verovaroista, kuten jo nyt rahoitetaan lukuisat muutkin yhteiskunnan palvelut joita ei välttämättä kaikki käytä.

Ylen kanavat ovat kuitenkin Suomen ylivoimaisesti parhaat ilmaiskanavat. Ylen Uutiset, Ajankohtaisohjelmat, Dokumentit, Urheilut, Lastenohjelmat ja kotimainen tuotanto pesee mennen tullen Maikkarin ja Nelosen vastaavat. Ok, Nelonen pääsee urheilussa jo lähelle, mutta näitä on vaikea verrata.

Varsinkin Maikkarin kaikki ohjelmat ovat pelkkää kuraa ja kanavan koko tarjonta on käytännössä suunnattu ns. "oikeasti tyhmille" (24, CSI, Sinkkuelämä, OC, Elixiiri, Soppamies, Tiltti, Salkkarit, Puhuvat pää, Ringaling, Diilit ja muu feikkitositvpaska pthyyyiiii helvetti!). MTV3:n tuuba raivostuttaa eritoten siksi, että porukka oikeesti heittää aivot narikkaan ja töllöttää sitä, vaikka Ylellä on aina parempaa tarjottavaa. Ongelmahan tästä tulee silloin, kun ei syystä tai toisesta ole itse kaukosäätimen herrana. F1 on ainoa syy, miksi kanava ei ole vielä saanut lähteä boxista. Niissäkin lähetyksissä kaikki maikkarin tuottama on amatöörien puuhastelua, melkein Hockey Night tasoa.

Sama pätee myös radioon, jossa Yle pieksee muut. YleQ, Radio Suomi ja Groove (Metroradion) ovat ainoat asemat, joita pystyy kuuntelemaan. Nova, KissFM, NRJ ja City aiheuttavat välittömän kanavanvaihdon, aina. City oli 90-luvulla kova juttu, mutta nykyään kanava suoltaa pelkkää valmiiksi pureskeltua listarokkia.

Maksan nyt 12,50e/kk kanavapaketista (XL), jossa on CNN, BBC Prime, Animal Planet, Discovery, Discovery Civilisation, Explorer, Adventure One, Cartoon Network ja pari musiikkikanavaa. Tuossa on hinta/laatu kohdallaan ja laskun maksaa mielellään.

Elikkäs, en maksa TV-lupaa, mutta syynä ei todellakaan ole tyytymättömyys Ylen tarjontaan. En laittaisi hanttiin, jos toiminta rahotettaisiin verovaroista.
 
Viimeksi muokattu:

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En maksa ja todennäköisesti olen siitä jo tähänkin ketjuun avautunut. Mutta itse olisin kyllä vahvasti sen kannalla, että maksua pudotettaisiin n. 100 (max)euroon vuodessa. Itse maksaisin heti, nykyisillä hinnoilla en ikinä. Ja syynä nimen omaan YLE:n kammottava ohjelmatarjonta.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Digiaikaan siirryttäessä tv-lupamaksuissa on PAKKO tapahtua muutos. Tuolloin ihmisillä pitäisi ihan oikeasti olla mahdollisuus päättää 100% mitä kanavia haluaa kotiinsa tilata ja mistä maksaa. YLE voi sitten jatkaa tuota 200 euron vuosimaksua kanaviensa tilaamisesta. Saa nähdä kuinka kävisi...
 

Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tottakai maksan. Tv-lupamaksu on minulle kansalaisvelvollisuus siinä missä armeija, oppivelvollisuus, verot ja kirkkoon kuuluminen.
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
AnaMasa kirjoitti:
Ihmismieli on heikko, enkä maksa, koska maksamatta jättäminen on niin helppoa.

- - -

Koska käytännössä kaikissa talouksissa on telkku, niin Ylen toiminta pitäisi rahoittaa verovaroista, kuten jo nyt rahoitetaan lukuisat muutkin yhteiskunnan palvelut joita ei välttämättä kaikki käytä.

Sama täällä. Niin kauan kuin ei ole pakko maksaa (eli ei jää kiinni ja riski kiinnijäämisestä on pieni) niin mieluummin sijoitan ne vajaat 200€ vuodessa itseeni. Jos tuo rahasumma olisi pienempi suhteessa omiin tuloihin, niin kanta voisi muuttua. Tällä hetkellä en tosin ole edes velvollinen maksua suorittamaan, mutta jos olisin, niin yrittäisin välttyä siltä viimeiseen asti. Itsekkyys siis vie voiton.

Järkevintä olisi joka tapauksessa sisällyttää tuokin maksu veroihin, niin saataisiin meikäläisen kaltaiset lintsarit mukaan talkoisiin ja turhaa maksunperimisjärjestelmää purettua. Onko oikeasti kenenkään etu, että tarkastajat kiertelevät palkkatyönä ihmisten ovilla, kun homma voitaisiin hoitaa muullakin tavoin?

Sivumennen mainittakoon, että vituttaisi asua maassa, jossa kirkkoon kuuluminen olisi kansalaisvelvollisuus. Ärsyttää ajatuskin, että ihmisiä tungettaisiin väkisin samaan muottiin tuollaisessa omantunnonasiassa.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En varmasti maksa. Pari kertaa ovat laskun lähettäneet ja joka kerta se on lähtenyt viuhahtaen paperin kierrätykseen. Virallinen selitykseni on, että katson aivan vitun vähän töllöä, etenkin YLE:ä, lähinnä tulee vuokrattua leffoja ja pelattua xbox:lla. Jos, näin digiaikana, voisin maksaa kertaluontoisesti esim. pari euroa per. katsottu ohjelma (YLE), niin voisin hyvinkin maksaa, mutta pari sataa egua muutamasta tunnista on kyllä aivan liikaa.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän se lupa on tullut maksettua. Vaikka välillä onkin tehnyt mieli heittää lasku roskikseen.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Scoutti kirjoitti:
Tv-lupaa käsittelevä laki ei tunne tuollaisia huojentavia termejä kuten "laitteen vähäinen käyttö" tai "pelikonsoli käyttö". Jos sinulla TV on, maksat.
Pientä lisäystä: Jos televisiossa ei ole viritintä (tai se on rikki), ei TV-maksua tarvitse maksaa. Eli toisin sanoen vastaanottimista, joilla on mahdollista katsella TV-lähetyksiä, pitää lain mukaan maksaa TV-maksu.
 

scholl

Jäsen
Lawless kirjoitti:
Pientä lisäystä: Jos televisiossa ei ole viritintä (tai se on rikki), ei TV-maksua tarvitse maksaa. Eli toisin sanoen vastaanottimista, joilla on mahdollista katsella TV-lähetyksiä, pitää lain mukaan maksaa TV-maksu.

Entä jos kuvitteelliseen asuntoon/toimistoon ei tule lainkaan tv-antennipiuhaa? Ts. jos jollain urpolla on VIC20 tai C64 + tv niin pitääko maksaa, vaikka tv:n katsominen olisi mahdotonta? Siis olettaen, että on ei-matkatv eli ei piiska-antennia.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
scholl kirjoitti:
Entä jos kuvitteelliseen asuntoon/toimistoon ei tule lainkaan tv-antennipiuhaa? Ts. jos jollain urpolla on VIC20 tai C64 + tv niin pitääko maksaa, vaikka tv:n katsominen olisi mahdotonta? Siis olettaen, että on ei-matkatv eli ei piiska-antennia.
Jos nyt oikein ymmärsin, niin tuo ei muuta tilannetta mitenkään, jos oletetaan että TV:ssä on viritin. Ko. TV:llä on nimittäin mahdollista katsella TV-lähetyksiä, eikä siihen vaikuta mitenkään se, ettei asuntoon tule antennipiuhaa. Itse TV:hän on täysin valmis vastaanottamaan lähetyksiä, vain ulkopuoliset varusteet (antenni/piuha) puuttuvat. Näin se käsittääkseni menee.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En maksa

Varsinkaan kun nyt maksu on ylittänyt kipurajan. Olen pienessä mielessäni laskenut, että joka kolmas vuosi menee ihan ok TV:n hinta tuohon lupamaksuun. About 20 vuoden aikana on yhden kerran tarkastaja käynyt oven takana, joten muutaman JVC:n hinnan olen säästänyt. En tosin silloinkaan jäänyt kiinni.

Mielestäni muutenkin ko. toiminta pitäisi verovaroilla hoitaa, eikä kiusata yhteiskunnan ylläpitäjiä moisilla turhuuksilla.

-duud-
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Ei Maksa minä

Miksi maksaa, sen takia jotta yle voi rahoittaa musiikkitalon helsingin keskustaan, koska pienet muusikot eivät voi kuljettaa soittimaan kauemmaks, voi helvetti täytyy niiden kuljettaa ne muuallakin, mutta jottei pointti katoa, niin en halua rahoittaa musiikkitaloa.

Täytyisikö maksaa siitä ruotsin kielisestä ohjelmasta mitä yleltä pukkaa aivan helvetisti, eivätkö ne vois kattoo ruotsin kanavia tai jotain, on väärin jotta suomenkielisillä rahoitetaan suurimmaksi osaksi kummiskin nää ruottinkielisetkin ohjelma.

Ja kolmanneksi, aika helvetin vähän tulee yleltä eden katsottavaa ohjelmaa.

Hommatkoon yle maksullisen kortin jonka voivat sitten lunastaa ne jotka haluavat katsoa ylen kanavia, se olisi tasapuolista, ja mahdollista ainakin muutavan vuoden sisällä kehittyvässä digiverkossa.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Maksan vielä, mutta mikäli nostavat jonkun typerän juoksentelukisojen kulujen kattamiseen niin voipi olla että loppuu siihen maksu.

Aika huvittava pointti tänä aamuna Radio Cityn aamushowssa, kun soittivat Ylen talousjohtajalle tms. niin n.1-1,5Milj.€ maksaa jos haluaa saada näyttää Ylen kuvaamaa kuvaa.
Minkähänlaiset kulut oikein on, kun moisella summalla niitä ei peitettyä saada.

edit. kulut ovat näköjään 7Milj€
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yle-pomo Mikael Jugner sanoi tänään - tai siis eilen - TV-uutisissa, ettei TV-lupaa tulla MM-kisojen takia nostamaan.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Moneen vuoteen en maksanut, mutta nyt maksan ja ottaa kyllä tosiaan päähän maksaa se. En edes ykköstä ja kakkosta isommin katsele. Ainoastaan urheilua oikeastaan. Pärjäisin kyllä mainiosti ilmankin yleä. On se kyllä jännää ettei voi poikotoida noita kanavia rikkomatta lakia (eli siis pitämällä kuitenkin television, jossa on viritin). Onkohan tää nyt kaikkien EU-lakienkin hyväksymää touhua? Siellä, kun kielletään yhtäsun muutakin asiaa. Olisi kiva, jos voisi nuokin rahat laittaa canal plussaan. Maksan sen kuitenkin, koska ei jaksa väistellä tarkastajia.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Pee kirjoitti:
Yle-pomo Mikael Jugner sanoi tänään - tai siis eilen - TV-uutisissa, ettei TV-lupaa tulla MM-kisojen takia nostamaan.
Ilman jutusta noussutta kohua, olisi takuuvarmasti nostettu. On ne niin epeleitä..
 

Redalert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Ozzy Osbourne,Black Sabbath
Kyllä, kiltisti tullut aina maksettua, vaikka usein olen miettinytkin miksi. Uusintoja, uusintoja yms. Suurimmaksi osin olen aina sen maksanut sen takia, ettei jatkuvasti tarvitse elää pelossa ja olla paskat housussa, jos ovikello soi. Voi elellä täysin relasti huojentunein mielin.
 
Niin...

...tämän alle sitä kai voi sitten ajatuksen hyvin tämän päivän uutisesta heittää.
YLE siis vähentää väkeä, eikä nosta lupamaksun hintaa kuin tuon 3-4 prosenttia. Olisikohan kohta järkevämpi YLE:n lopettaa toiminta kokonaan (tai sitten myydä mainoksia, ei häiritsisi meikäläistä), eikä jatkuvasti hinata lupamaksua ylöspäin, mikä jo sinänsä aiheuttaa sen että lupamaksun jättää yhä useampi maksamatta.
Toimeen tulisin itse hyvinkin ilman "ykköstä ja kakkosta", eikä tarvitsisi järjetöntä lupamaksua maksella (kuitenkin tuo 200 € vuodessa tuosta tarjonnasta on aika paljon). Maksaisin vaan niistä kanavista joita katselen...maikkari ja nelonenhan tulee toimeen mainostuloillaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös