Major League Baseball

  • 331 023
  • 2 270

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Isojen paikkakuntien joukkuuet jylläsivät aika pitkälti. Pienemmiltä paikkakunnilta on vain Milwaukee ja Tampa playjareissa ja vähällä oli että Brewersin olisi korvanut Mets. Toki tuo on aika yleistä MLB:ssä, mutta silti ihan huomionarvoinen asia. Yllättävää tietenkin se että kumpikaan New Yorkin joukkueista ei ole mukana.

Ehkä Dodgers on se jengi jota eniten sympatiseeraan näistä, toki olisi ihan mielenkiintoista jos Cubs pelaisi finaaleja. Chicagon paikallinen finaalissa olisi kyllä mielenkiintoinen.
 

rudy25#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jarkko Ruutu
Tämän vuoden post season on siinä mielessä itselleni melko mieluinen, että Yankees ei ole mukana. Se riittää minulle. Oma joukkueeni Indians ei mukana ole, mutta sitä ehdin sulatella jo ennen kautta pelaajamateriaalia katsoessani.

Kyllä Cubsin voitto olisi hienoa, koska näin saataisiin yksi vanhoista kirouksista/legendoista jo murrettua.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Saisiko kommentteja pelejä seuranneilta? Taidan liittyä Philliesin bandwagoniin, noin niin kuin Philadelphia-skenen kannattajana. Hieno urheilukaupunki!
 

Montonen

Jäsen
Saisiko kommentteja pelejä seuranneilta?

Milwaukeen esitys Phillyjä vastaan oli heikko. Sabathiaa jouduttiin kuormittamaan liikaa loppukaudesta liian vähällä levolla ja tämä näkyi ottelusarjassa. Philadelphia ansaitusti jatkoon.

Cubs teki Cubsit Dodgersia vastaan, todella surkea rimanalitus, eli perusmenoa. Dodgers on ollut aivan eri joukkue Manny Ramirezin tulon jälkeen. Cubsia vastaan ylivoimainen suoritus, eikä Mannyn tarvinnut edes kantaa joukkuetta. Näiden sarjojen perusteella Dodgers World Seriesiin.

Tampa Bay ei hyydy. Todella kova syöttäjärotaatio sekä vielä kovempi pullben maustettuna tasaisen varmalla lyöjämateriaalilla voi viedä jopa loppuun saakka, vaikka seuraavaksi vastaan tuleekin kokenut Red Sox,...

...joka hoiteli Los Angelesin Enkelit Anaheimista. Angels voitti runkosarjassa Bostonin kahdeksan kertaa yhdeksästä, mutta niin vain iski vanha Red Sox kammo tälläkin kertaa. Mark Teixeirasta tulee muuten melko rikas mies offseasonilla. Voitosta huolimatta Red Sox ei vakuuttanut, Matsuzaka ja Beckett syöttivät heikosti, varsinkin Beckett tuntui olevan varjo entisestään. Lisäksi joukkuetta rassaa edelleen loukkaantumiset, kun sekä Drew että Lowell pelaavat enemmän tai vähemmän loukkaantuneina. Tampa jatkoon.

Vaikka kirjoitinkin aiemmin etten halua Dodgersin voittavan Mannyn takia, niin olen tullut toisiin aatoksiin. Tämä sen takia, että Dodgersin olisi tällöin vaikea luopua Ramirezista, ja ehkäpä, rukoilen todella, tällöin miestä ei nähtäisi ensi kaudella Yankee-uniformussa.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Tämä sen takia, että Dodgersin olisi tällöin vaikea luopua Ramirezista, ja ehkäpä, rukoilen todella, tällöin miestä ei nähtäisi ensi kaudella Yankee-uniformussa.

No jaa, onkohan Yankeesilla muutenkaan kiinnostusta Ramirezin suuntaan. Mistä tietenkään sitä tietää, mutta kyllä nyt kuvittelisi että Yankees rakentaa vähän eri pohjalle ja onhan Manny vähän hankala persoonakin, vaikka nyt Los Angelesissa hyvin homma toimiikin.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä sen takia, että Dodgersin olisi tällöin vaikea luopua Ramirezista, ja ehkäpä, rukoilen todella, tällöin miestä ei nähtäisi ensi kaudella Yankee-uniformussa.

On kyllä hyvin epätodennäköistä, että Manny kiinnostaisi Yankeesia. Yankeesin ongelmia tällä kaudella olivat mm. joukkueen vanhuus, nopeuden puute, puolustuspelaaminen, rosterin kalleus ja noihin kaikkiin liittyen se, että joukkueessa oli liikaa pelaajia jotka olisivat parhaimmillaan designated hittereina (Matsui, Giambi, Abreu ja ehkä myös Damon). Noista ainakin Damon ja Matsui jatkavat vielä ensi kauden, jos ei tule pelaajakauppoja. Abreu ja Giambi sentään ovat nyt vapaita agentteja.

Mitäpä sitten Manny olisi. Vanha (36-vuotias), hidas, huono puolustamaan, todella kallis ja paras pelipaikka DH. Kun samaan rooliin on ukkoja tarjolla jo ennestäänkin, niin luulisin, että myös Yankeesin johto on jo näyttänyt punaista valoa tälle Manny-kuviolle.

Mainitsematta jäi vielä, että Manny on aikapommi, joka näyttää peliesityksillään sen jos kivi menee kenkään, räpylä vinoon tai joku muu asia on vialla. Pysyköön poissa.

Toki mainitsematta jäi myös, että Manny on eräs tämän hetken parhaista pelaajista mailan varressa ja on alun perin lähtöisin New Yorkista ja nuijisi varmasti mielellään Bostonia maan rakoon Yankeesin paidassa, mutta silti.

Itse pleijareista sen verran, että minuuttiakaan en ole kestänyt katsoa. Jos Tampa onnistuu kaatamaan Red Soxin, niin sitten pystyn World Seriesia seuraamaan.

Tämä kausi oli kuitenkin sikäli ikimuistoinen, että pääsin ensimmäistä ja viimeistä kertaa Yankee Stadiumille katsomaan peliä heinäkuun 19. päivä. Oakland kaatui viiden tunnin vääntämisen jälkeen 4-3. Päivä oli kesän kuumimpia New Yorkissa. Lämmintä oli 35-36 astetta. Vesi maksoi viisi dollaria pullo ja koko bleachersien alueella oli extra inningisien aikana enää yksi kioski mistä sitä sai. Hikeä, janoa ja sirkushuveja. Ensi kaudella sitten uudelleen New Yankee Stadiumille jos lippuja järjestyy.

Siis ensi kautta odotellessa.
 

janóz

Jäsen
Championship Series

World Seriesiin on tyrkyllä enää neljä joukkuetta.

American League
Tampa Bay Rays vs. Boston Red Sox

Nämä joukkueet ovat nahistelleet melkein koko kauden East-divisioonan voitosta ja Tampa Bay on yllättäen pitänyt pintansa puolustavia mestareita vastaan. Miten käy nyt playoffeissa? Ennakkoveikkailussa äärimmäisen tasainen ottelusarja, jossa mahdollisesti pelataan kaikki 7 peliä.

Boston on siis puolustava mestari ja tietää kuinka näitä pelejä käännetään voitoiksi. Viime vuonne se nousi 1-3 tappioasemasta Clevelandia vastaan American Leaguen voittajiksi ja päätti kauden koko MLB:n mestarina 7 perättäisen voiton myötä. Loukkaantumiset ovat vaivanneet Bostonia jo pitkään, mutta niin vain löytyy rosterista syvyyttä ja rutiinia, joten taistelu jatkuu.

Tuhkimo-tarinaansa elävä Tampa Bay on täysin vihreä näissä kuvioissa, mutta koko kausi on ollut joukkueelle upeaa aikaa ja joukkuehenki ja itseluottamus on parantunut huimasti. Joukkueella on kova pitcher-osasto ja puolustus on muutenkin parantanut viime kaudesta radikaalilla tavalla. Myös mailan varresta löytyy tehoja, joten heikkouksia ei ole, tosin ei ole vastustajaltakaan.

Veikkaus: Boston Red Sox jatkoon


National League
Philadelphia Phillies vs. Los Angeles Dodgers

Tässä kohtaavat joukkueet, jotka molemmat olivat selvästi parempia kuin edellisen kierroksen vastusjansa. Molemmilla joukkueilla syöttöpeli toimi loistavasti ja lisäksi lyöntipuolella joukkueet ovat vahvoja. Tasainen sarja myös tässä odotettavissa, vaikka Dodgers pienoiseksi suosikiksi upean Cubs-sarjan jälkeen onkin noussut.

Philadelphia hävisi yhden pelin Milwaukeelle, mutta joukkue pystyy vielä paremmalle tasolle. Joukkueen ennakkoon kovimmat miehet mailan varressa eli Utley ja Howard olivat vielä aika hiljaisia ensimmäille kierroksella, joten parantamisen varaa siis sillä puolella on.

L.A Dodgers on ehkä tämän hetken kuumin joukkue ja se löysi kauden parhaan vireensä juuri oikella hetkellä. Cubs oli edellisellä kierroksella täysin vastaantulija. Kuten Phillyllä syöttö toimii äärimmäisen hyvin, mutta myös mailat ovat olleet kuumana. Loney ja Martin saivat kahdestaan kokoon 11 RBI:tä kolmessa pelissä ja tunteita herättävä tähtipelaaja Ramirez löi kaksi homerunia.

Veikkaus: L.A Dodgers jatkoon


Harmittavasti ottelut alkaa pahimpaan aikaan jos Suomen aikavyöhykkeellä asuu. Melkein jokainen ottelu alkaa kahden ja kolmen aikoihin yöllä, joten alusta asti tuskin tulee yhtään peliä katsottua. Edelleenkään ei ole suosikkeja, mutta Tampa Baytä on kyllä mukava seurata. Tosin Red Sox finaaleissa ei olisi vastenmielinen ajatus sekään. ALCS alkaa pe-la yönä, NLCS jo ensi yönä.
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Ensimmäinen finalisti on jo selvillä... Philadelphia Phillies. Edellisestä esiintymisestä loppuottelusarjassa on kulunut jo 15 vuotta ja viimeisimmästä mestaruudesta 28 vuotta. Yllättävänkin helposti voittivat LA Dodgersit, nimittäin 4-1 otteluvoitoin.

Itseäni kuitenkin kiinnostaa tuon toisen otteluparin edesottamukset. Ennen ensi yönä (Suomen aikaa) pelattavaa mahdollista ratkaisupeliä on tilanne sangen yllättävä. Red Sox voitti ensimmäisen pelin puhtaasti 2-0. Mutta sen jälkeen onkin Tampa Bay Rays ottanut hallinnan käsiinsä. Okei, menihän se toinen peli tarkoille, kun vasta 11. vuoroparissa tuli ratkaisu (lukemin 9-8). Nuo ottelut pelattiin Tampan kotikentällä. Siirtyminen Fenway Parkille kahden seuraavan ottelun ajaksi sai monet uumoilemaan ratkaisun olevan käsillä Bostonilaisten eduksi. Vaan... kuinkas on käynytkään? Tulikin täysin yllättävät ja tylyt murskalukemat: 9-1 ja 13-4 Rays'eille. Tampan pojilta tuntui onnistuvan kaikki mahdollinen ja kunnareitakin tuli suorastaan liukuhihnalta. Itse varmuutena pidetyiltä Red Soxien pelaajilla ei tuntunut onnistuvan miikään.

Viime vuonna oli Red Sox myös samanlaisessa 1-3 asetelmassa Cleveland Indianseja vastaan ja silloin sanottiin tahtotekijän olleen sen ratkaisun avain ja lopulta punasukat voittivat loput pelit päästen finaaleihin. Jenkkilän päässä on pähkäilty, että saattaisiko historia taaskin toistaa itseään. Asiantuntijaspekuloinneissa ei olla sitä mieltä. Tampa Bay Rays on monenkin tahon suosikki, sillä heillä on motivaatiota voittaa, kun taas aivan kaikilla Red Soxilaisilla ei sitä ole. Monen nimipelaajan romahtelut ja ailahtelevuudet eivät lupaa hyvää heille.

Erittäin mielenkiintoinen ja kutkuttavan jännittävä tilanne siis. Laulaako lihava leidi illalla/aamuyöstä ottelusarjan päätteeksi?
 

rudy25#

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jarkko Ruutu
Viime vuonna oli Red Sox myös samanlaisessa 1-3 asetelmassa Cleveland Indianseja vastaan ja silloin sanottiin tahtotekijän olleen sen ratkaisun avain ja lopulta punasukat voittivat loput pelit päästen finaaleihin. Jenkkilän päässä on pähkäilty, että saattaisiko historia taaskin toistaa itseään.

Ja taas se on tapahtumassa. Ainakin game 6 tulee. Red Sox nousi uskomattomasti kolmessa viimeisessä inningissä 7-0 tilanteesta 7-8 voittoon. En todellakaan olisi uskonut. Näitä ei kyllä MLB:ssä saisi tulla, SM-sarjassakaan moiset romahdukset eivät ole ihan arkipäivää.

Mahtoi aloittavaa syöttäjää Kazmiria syödä kuuden shut-out inningin jälkeen katsella toimintaa dug-outista. Ensin Balfour antaa 4R, 4H 0,2 inningin aikana (eli 2 paloa kyllä hoiti), jonka jälkeen Wheeler ottaa itselleen BS:n (3R, 3H, 1.1 inn.) Howell tulee sitten viimeisessä inningissä kehiin ja 1R, 2H, 0.2 inn (L). Voi voi. Itse peliä en nähnyt, katsoin lyhyet koosteet ja tilastot.

Tampa Baylla on kuitenkin nyt kaksi peliä aikaa voittaa, mutta jos mennään seitsemänteen peliin uskon, Bostonin vievän sarjan. Toivon todella Tampa Bayta World Seriesiin.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Tampa Baylla on kuitenkin nyt kaksi peliä aikaa voittaa, mutta jos mennään seitsemänteen peliin uskon, Bostonin vievän sarjan. Toivon todella Tampa Bayta World Seriesiin.

Ei vienyt vaan toiveesi toteutuu. Gamet 5 ja 6 nähneenä olen vähän pettynyt ettei Sox vienyt mutta toisaalta parempi voittaa aina. Lester hävisi taas tärkeän matsin. Toisaalta kun Beckett pelasi loukkaantuneena postseasonin niin ei olisi voinut olettaakaan että Ace Beckett olisi pelannut game sevenin.

Greatest comeback since 1929 ja game sixin voitto kertoi kyllä että potentiaalia olisi vaikka kuinka paljon, mutta sama epätasaisuus mikä vaivasi koko kauden esti viime vuoden unelman toistumisen.

Oma suosikkini JD Drew pelasi taas hyvän postseasonin, pettymyksenä ehkä kuitenkin Varitek ja Big Papi, enemmän olisi näiltä miehiltä vaadittu.

Rays vs Phillies World Series tulee olemaan mielenkiintoinen, enemmän olen Raysin nuoren joukkueen puolella, vituttaa vieläkin kun Dodgers otti nokkiin Phillyiltä. Manny was being right Manny again, eikä olisi ikinä pitänyt treidata mihinkään Bostonista.

Oli muuten ensimmäinen hävitty elimination game Terry Franconalle, jonka saldo on nyt 9-1 selkä seinää vasten. Vituttaa senkin saldon tahraantuminen, en taida jaksaa katsoa enää Canalin jälkilähetystä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olin kyllä iloisen yllättynyt kun Tampa Bay voitti tuon seitsemännen pelin. Kun Boston tasoitti voitot 3-3:een en olisi hilkkuakaan Tampan puolesta vetoa pistänyt mutta hyvä näin.

Sen kummemmin tietämättä finaalijoukkueiden vahvuuksia ja heikkouksia veikkaan että Tampa Bayn hurmos kantaa aina mestaruuteen asti.
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Huh, melkoista draamaa. Se viides peli oli kyllä ällistyttävänkin käänteikäs. Ainakin on tunnustettava, että kyllä Bostonissa on osattu satsata taalat melko mallikkaasti. Tuskin kukaan oli 7. vuoroparin alkaessa voinut kuvitella niin täydelliseen käännökseen. Ehkä se 7 juoksun etumatka oli siinä tilanteessa ihan liian hyvä floridalaisille. Kuudes peli menikin sitten suurimmalta osin toipumiseen ja bostonilaisten hurmoksen jatkumiseen. Seitsemänteen peliin lähtötilanne olikin sitten jo toinen. Sen pystyi Rays hyödyntämään paremmin. Omana veikkauksena on se, että viime kädessä kotikentän etu ratkaisi. Kun se oli tavallaan pakko.

CNN:llä jo hieman hehkutettiin tätä "from worst to first"-satua. Vielähän se ei suinkaan ole 100%:sti sitä, mutta täydellisyyteen ovat mahdollisuudet parhaimmat nyt jos koskaan ikinä. Jossain määrin on Tampan kannalta muuten eduksi, että ALCS venyi ihan viimeiseen asti. World Series alkaa keskiviikkona ja Rays-pelaajien tuntuma on takuulla tuore. Philadelphia Phillies on ollut jo torstaista lähtien odottelemassa vastustajaansa. Tuntuma on "kylmennyt" kun ei ole pelejä. Niinhän viime vuonnakin kävi, kun Colorado Rockies hoiti oman leiviskänsä suoraan neljässä pelissä ja joutui odottelemaan viikon verran pelaamattomana.

Tämän tuhkimotarinan toivon toteutuvan, sillä se kuuluu sarjaan täysin oikeutettu menestys: Tampa Bay Rays voittaa World Series'in.
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Philadelphia, City of Champions

Phillies otti ja voitti World Seriesin. Philadelphia saa siis 25 vuoden tauon jälkeen voittajajoukkueen. Mellakkapoliisi on jo kutsuttu Broad Streetille.

Itseäni ei baseball kiinnosta lainkaan, mutta Philadelphia-fanina tämä on kyllä jotain aivan mahtavaa. Let's Go Phillies!
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Jahas, meni näköjään ihan ohi tuo lopputulos. Kieltämättä hieman omalaatuinen päätös kun aloitettu peli saatiin lopetettua vasta pari päivää myöhemmin. Jäi jotenkin vaisu ja valju fiilis lopputulemaksi finaalisarjasta.

Phillies toki ansaitsi voittonsa, kun pystyivät pitämään kunnarikoneet Peñan ja Longorian aisoissa ja onnistuivat itse tekemään tuloksekkaasti juoksuja pelien aikana. Mielestäni kuitenkin kauden joukkue oli Tampa Bay Rays. Noin täydellistä käännöstä liigan surkeimmasta räpeltäryhmästä loppuottelujoukkueeksi ei tapahdu kovinkaan usein.

Nyt vain jännäämään, että onko vuoden 2009 cinderellaseason-joukkue mahdollisestikin Seattle Mariners... :-)
 

SannaS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, NY Yankees
...ja kohti uutta kautta. Yankees on taas käynyt "vähän" shoppailemassa, joten offseason näyttää jo nyt aivan yhtä mielenkiintoiselta kuin viime vuonna A-Rod -kohuineen. Tosin A-Rod taitaa nytkin vastata otsikoista omalta osaltaan, vaikkakin hieman off-baseball -aiheella.
Minä seuraan kuitenkin suurimmalla mielenkiinnolla Pettitten tilannetta. Moosen lopetettua olisi iso pettymys, jos Andy päästettäisiin muualle - etenkin, kun viime kausi sujui lopun pientä notkahdusta lukuunottamatta niin mainiosti. Enpä muuten olisi vuosi sitten uskonut, että kauden päätteeksi nämä kaksi vanhaa työhevosta ovat joukkueen parhaimmat syöttäjät.

Otteluohjelmaa tuossa juuri katselin, ja Yankeeseilla olisi sopivasti kotipelejä pääsiäisenä. Vaan kyseisen homestandin ensimmäinen peli sattuu olemaan home opener, joten voi olla että peliin pääsystä voi vain haaveilla. Jotenkin on sellainen tunne, että uusi stadion ja uudet hankinnat - jotka eivät varmaankaan jää tähän - myyvät ottelut loppuun pitkälle kesään.
 

SannaS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, NY Yankees
Alkaa olla asiat mallillaan, kun Andy saatiin messiin ja kevätlomamatka NYC:iin on varattu toukokuulle - juuri sopivasti parin RedSox-pelin aikaan. Lippujen ostaminen on vielä täysi mysteeri, mutta toivottavasti tärppää tavalla tai toisella. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole vielä mitään muita kuin season planeja koskevia lippu-uutisia.
 

SannaS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, NY Yankees
Menee vähän yksinpuheluksi, mutta kokeillaan nyt taas josko joku muukin baseballfani olisi langoilla. Haluaisin nimittäin tietää, onko kukaan ostanut lippuja StubHubista? Meidän olisi tarkoitus päästä kahteen NYY-BOS -otteluun, joten StubHub tuntuu varmimmalta vaihtoehdolta saada liput. Yankees ei ole vielä tiedottanut yhtään mitään yksittäislippujen myynnistä, eikä niitä varmaan paljoa edes ole tarjolla, ainakaan noihin premium-otteluihin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Mulla ei ole moisesta kokemusta saatikka mitään tietoa asiasta. Lieköhän erityisen helppoa saada lippuja Yankeesin kotipeleihin, kun joukkueella on uusi stadion jonka katsomokapasiteetti on vieläpä jonkinverran pienempi kuin vanhan. Osaisikohan matkatoimistot auttaa?

Kun nyt tänne kirjoitin niin laitanpas lisää MLB-asiaa. Offseasonilla Yankees siis hankki aloitussyöttäjät CC Sabathian ja A.J. Burnettin sekä 1B Mark Teixeiran sen lisäksi että teki jatkosopimuksen 36-vuotiaan Andy Petitten kanssa, josta oli myöskin tullut kauden 2008 jälkeen free agent. Nämä sopimukset tehtyään viime vuonna postseasonin ulkopuolelle jäänyt Yankees on ilmanmuuta ykkössuosikki seuraavan World Seriesin voittajaksi.

Siirtomarkkinoilla on vapaana vielä yksi vonkale, LF Manny Ramirez. Ramirezista on kiinnostunut etenkin LA Dodgers, mutta toistaiseksi Ramirez sekä hänen agenttinsa Scott Boras ovat hylänneet kaikki Dodgersin tekemät tarjoukset (45M$/2v, 20M$/1v, Boras on ilmoittanut Mannyn haluavan 100M/4v). Huhun mukaan Yankeesin osaomistaja Hank Steinbrenner olisi joulukuussa tarjonnut Mannylle sopimusta 3v/75M$, mutta huhua ei ole vahvistettu todeksi. Ongelmana on - ison rahan lisäksi - se, että Yankeesilla on liikaa pelaajia, joiden luontaisin pelipaikka olisi DH, kuten Mannyllakin. Pelaajista Xavier Nady, Nick Swisher, Hideki Matsui, Melky Cabrera pitäisi saada myytyä pari muualle, sitten kenties Manny. Toinen ongelma on se, että Ramirez ei ole enää nuori, mutta on epäilemättä koko MLB:n paras oikealta lyövä sisäpelaaja. Jos Ramirez tekee sopimusen Yankeesin kanssa (jota pidän Ramirezin todennäköisimpänä vaihtoehtona) Yankees tulee voittamaan runkosarjassa 100+ ottelua ja olisi yksi kovimmista joukkueista mitä ikinä on nähty, lajista riippumatta. Lyöntijärjestyksen kohta A-Rod, Manny, Teixeira olisi myrkkyä vastustajalle.

Sitten se ikävä asia, josta ei tekisi mieli edes puhua, mutta vaikeapa asiaa on sivuuttaakaan. Parisen viikkoa sitten Sport Illustratedissa nimetön lähde ilmoitti 104:n MLB-pelaajan antaen positiivisen doping-näytteen kaudella 2003. Ainoa pelaaja joka mainittiin nimeltä oli Alex Rodriguez, joka on myöntänyt käyttäneensä vuosina 2001-2003 muttei enää sen jälkeen. Vaikka tuosta ei seuranne mitään sanktiota, se jättää pysyvän tahran A-Rodin maineelle. Niin väärin kuin doping onkin, itse en ymmärrä sitä, miksi 104:stä pelaajasta mainitaan vain yksi ja miksi asiasta kerrotaan vasta nyt. Toivottavasti tämä asia ei vaikuta millään tavalla käynnistyvään pelikauteen.
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Ja pitkästä aikaa Hesarissakin oli artikkeli baseballista, joka oli - yllätys yllätys - negatiivinen.

Sanaleikki tahaton.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Vaikka tuosta ei seuranne mitään sanktiota, se jättää pysyvän tahran A-Rodin maineelle. Niin väärin kuin doping onkin, itse en ymmärrä sitä, miksi 104:stä pelaajasta mainitaan vain yksi ja miksi asiasta kerrotaan vasta nyt. Toivottavasti tämä asia ei vaikuta millään tavalla käynnistyvään pelikauteen.

Jollain, tai ilmeisesti neljällä henkilöllä, oli joku agenda tämän tiedon paljastamiseen. Tuo tietohan on/olisi pitänyt olla luottamuksellista, mutta jotkut henkilöt ovat A-Rodin postitiivisen testin halunneet paljastaa, miksi juuri A-Rodin niin siitä en tiedä, en tiedä onko siitä aiheesta mitään spekulaatiota ollut.

Tuo koko testaushan oli sössitty pelaajayhdistyksen toimesta, kyseessä olisi pitänyt olla nimettömänä tehty testi, mutta olivat sitten pyytäneet pelaajilta nimet testeihin. Ylipäätäänhän tuota tietoa ei olisi kenelläkään pitänyt edes olla paljastettavaksi jos testaus olisi toteutettu niin kuin oli tarkoitus, eli nimettöminä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Melkosta tuubaa on kyllä tuo Rodriguezin höpötys juuri meneillään olevassa lehdistötilaisuudessa.

"On vain minä ja tuntematon ulkopuolinen henkilö, jotka ovat tässä olleet mukana blaa blaa".

Ihan kuin olisin kuullut tuon joskus ennenkin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Mitäkähän tuollaisessa tilanteessa sitten pitäisi sanoa? Yleinen oletus lienee että kärähtänyt tunnustaa vähemmän kuin mitä on totuus ja tunnustaa lähestulkoon välttämättömän minimin, ei juuri muuta. Lueskelin artikkelia siitä mitä A-Rod oli kertoillut, mielestäni oleellista kertomuksessa oli se että vuosina 2001-2003 A-Rodin serkku (nimeä ei mainittu) oli piikittänyt A-Rodia aineella joka kaduilla tunnetaan nimellä "Boli". Tämä on siis Primobolania. Serkku pisteli A-Rodia kahdesti kuussa kuutena kuukautena kunakin vuonna. Kertomuksensa mukaan A-Rod oli tuntenut olonsa dopingin johdosta energisemmäksi tietämättä tarkoin minkälaisen aineen kanssa on tekemisissä, joskin tiesi että mitään Tic-Taceja tässä ei otata. Ja vielä, aineen kaverukset hankkivat Dominikaanisesta Tasavallasta joka on sattumoisin A-Rodin kotimaa.

Käsitykseni mukaan A-Rod tunnusti enemmän kuin on välttämätöntä, joka ei tietysti todista sitä että hän olisi kertonut kaiken. En lähde arvelemaan mikä totuus on, en siihen kykene eikä se minua edes kiinnosta. Minusta baseball on mielenkiintoinen laji ja keskustelun arvoinen sinänsä, olen harmissani jos baseball-keskustelu on doping-keskustelua.
 

SannaS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, NY Yankees
Ilman muuta ollaan MLB:ssa menossa positiiviseen suuntaan doping-asiassa. On lienee päivänselvää, että käyttäjiä on ja etenkin on ollut jopa hyvin paljon. Silmät on kuitenkin avattu ja testejä on aloitettu tekemään, mutta tällainen yksittäisten pelaajien poimiminen satojen testattujen ja todennäköisesti satojen kärähtäneiden joukosta on aika kyseenalaista toimintaa.
A-Rod on joukosta poimittu varmaankin siksi, että dopingille halutaan ja saadaan julkisuutta. Hyvin harvaa kiinnostaa jonkun MLB:n ja AAA:n välillä seilaavan pelaajan kärähtäminen. Tällaisia tapauksia kyllä aina välillä uutisoidaan MLB:nkin sivuilla, mutta eipä niistä sen enenpää kohista.
A-Rod on taatusti testattu useita kertoja vuoden 2003 jälkeen, joten sen puolesta on tuskin syytä huoleen. Nyt vaan kiinnostaa, meinaavatko viranomaiset lätkäistä A-Rodille pelikieltoa ja/tai sakkoa näin paljon jälkikäteen. Toivottavasti asia saadaan kuitenkin käsiteltyä ennen kauden alkua, jotta silloin päästään keskittymään itse asiaan. Näin Yankees-fanin näkökulmasta asetelmat ovat nimittäin todella kutkuttavat, ja vielä kun pääsen itse paikanpäälle uudelle stadionille, niin tuskin maltan odottaa pari kuukautta!
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
A-Rod on joukosta poimittu varmaankin siksi, että dopingille halutaan ja saadaan julkisuutta. Hyvin harvaa kiinnostaa jonkun MLB:n ja AAA:n välillä seilaavan pelaajan kärähtäminen. Tällaisia tapauksia kyllä aina välillä uutisoidaan MLB:nkin sivuilla, mutta eipä niistä sen enenpää kohista.
Varmaan niinkin, mutta silti ei tunnu reilulta jos 104 pelaajaa on doupannut ja A-Rod joutuu yksin kantamaan syyllisyyttä ja häpeää. Voi tietysti olla että 103 muuta on huomattavasti mitättömämpiä pelaajia mutten ihmettelisi jos listalta löytyisi vaikkapa 2008 NL:n MVP-palkittu Albert Pujols taikka Carlos Delgado.

Nyt vaan kiinnostaa, meinaavatko viranomaiset lätkäistä A-Rodille pelikieltoa ja/tai sakkoa näin paljon jälkikäteen.
Jos en ihan väärässä ole, doping ei ollut kiellettyä MLB:n säännöissä 2003 ja näinollen siitä tuskin voi rangaista. Paljosta asiaanliittyvästä uutisvirrasta en ole lukenut lähestulkoonkaan kaikkea, mutta silmiini ei ole sattunut tekstiä jossa puhuttaisiin rangaistuksesta pelikiellon taikka sakkojen muodossa. Sen sijaan, vaarana on maineen menetys: A-Rod ei ehkä tästä johtuen tule saamaan Hall of Fame-nimitystä sen lisäksi että hänen tilastotuloksensa kenties pyyhitään pois ennätyskirjoista. A-Rodin suurin henkilökohtainen tavoite on päästä kaikkien aikojen parhaaksi kunnaritilastossa ja riistää titteli pois Barry Bondsilta, joka myöskin on kärähtänyt dopingista ja omaa vaaran menettää tämä titteli.

Toivottavasti asia saadaan kuitenkin käsiteltyä ennen kauden alkua, jotta silloin päästään keskittymään itse asiaan. Näin Yankees-fanin näkökulmasta asetelmat ovat nimittäin todella kutkuttavat, ja vielä kun pääsen itse paikanpäälle uudelle stadionille, niin tuskin maltan odottaa pari kuukautta!
Periaatteessa mikä tahansa MLB-peli New Yankee Stadiumilla olisi elämys, mutta tietysti Boston-pelit aivan erityisesti. AL East tulee olemaan taas kovaa taistoa, Bostonin ohella Toronto aloittajanaan Ray Halladay olisi todella mielenkiintoinen vastus, viime kauden AL:n pennantin voittaneesta Tampa Baysta puhumattakaan. Interleague pelit Metsiä vastaan taitaa ajoittua kesäkuulle, mutta jos sattuisi pääsemään Subway Seriesin peliin jossa Metsin aloittaja on Johan Santana ja Yankeesin Sabathia (sarjan ehkä kaksi parasta aloittajaa), niin parempaa ei baseball-fani voine toivoa. Vaikka Yankeesilla lienee kovempi joukkue kuin Metsillä, en kyseisessä ottelussa tohtisi laittaa montaakaan ropoa Yankeesin voiton puolesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös