Mainos

Maalivahdit

  • 1 365 237
  • 6 310

werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkoittaako tämä sitä, että HIFK:ssa ei ole ikinä valmennettu maalivahtia huipuksi?
Ainoa mieleeni äkkiä tuleva maalivahti, joka on noussut vähintään maajoukkuetasolle ja tehnyt HIFK:ssa merkittävän uran viimeisen 40 vuodena aikana, on Sakari Lindfors, joka oli vuosina 88-95 todella hyvä. Niklas Bäckström oli todella lahjakas, mutta nousi huipulle muualla. Jarmo Urosessa (80-luvun puolivälissä) olisi saattanut olla ehkä ainesta, mutta Lindfors nousi sitten hänen ohitseen ykköseksi.

Se että harva maalivahti on valmennettu huipulle asti ei ole mielestäni niin huolestuttavaa kuin se, että jopa Vokounin tasoinen kaveri huonontaa meillä otteitaan. Stathos aloitti hyvin, mutta vajosi sitten. Ahlqvist oli kansallisen tason lahjakkuus, mutta hän on mennyt täysin hukkaan HIFK:ssa. Draper ja Pitkämäki saavuttivat myös uransa aallonpohjat HIFK:ssa. Mielestäni mielenkiintoinen poikkeus on itseasiassa Jan Lundell, sillä hän ei ollut minkään sortin lahjakkuus, mutta silti hänestä tuli edes jonkinlainen perusmaalivahti. Ja tämä ei tarkoita sitä, että hänestä olisi ollut mestaruutta tavoittelevan HIFK:n ykkösmaalivahdiksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni mielenkiintoinen poikkeus on itseasiassa Jan Lundell, sillä hän ei ollut minkään sortin lahjakkuus, mutta silti hänestä tuli edes jonkinlainen perusmaalivahti. Ja tämä ei tarkoita sitä, että hänestä olisi ollut mestaruutta tavoittelevan HIFK:n ykkösmaalivahdiksi.

Varmasti on näin, että IFK ei olisi voittanut nakkikattilaa Lunkan avulla, mutta Lunkasta huolimatta ehkä, jos jengin tehot ei olisi niin monella kaudella ollut yhden tehokentän varassa. Jos Sheddenillä olisi ollut käytössään ketjun Tony-Janne-Arttu lisäksi toinenkin vaarallinen ketju, joka olisi viidennessä välierässä kyennyt maalintekoon, voisi Nordiksen katossa olla nyt kuuden mestaruusviirin sijaan seitsemän. Mutta täähän on vanhan toistoa ja spekuloitu niin monet kerrat, ettei kannata jatkaa sen enempää.

Niemisestä kuitenkin sen verran, että mielestäni vasta nyt nähdään, mikä on Hatun taso pleijareissa. Viime keväänä nuori kaveri tuli kesken kaiken maalille vasta parin liigapelin kokemuksella, mutta nyt Janilla on sentään puoli liigakautta takana. Eihän otteita voi tasaisen varmoiksi sanoa, mutta täytyy toivoa, että Nokka vanhana kettuna saa iskostettua joukkueeseensa tarkan puolustuspelin alkeet siihen mennessä, kun kiekko tippuu jäähän ensimmäisen (sääli)pleijarimatsin merkiksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainoa mieleeni äkkiä tuleva maalivahti, joka on noussut vähintään maajoukkuetasolle ja tehnyt HIFK:ssa merkittävän uran viimeisen 40 vuodena aikana, on Sakari Lindfors,

Olet oikeassa, unohdin Saken maalivahtina. Hänen kohdallaan valmennus tosin lienee ollut espoolaisten seurojen ansiota.

Siinäkin olet oikeassa, että merkittävää on se, kuinka tolppien välissä oleva äijä pelaa - ei se, kuka häntä valmentaa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Igor#31:lle: Mun oma perstuntuma Housusta ei ollut hyvä ja ihmettelin tosiaankin diilin pituutta, koska tiesin, että Housusta pitää maksaa kakkosella alkava palkka. Ja myös Ilves oli Housusta kiinnostunut, hänestä siis piti kilpailla. Samassa yhteydessä paljastui sekin, että toisin kuin väitetään, en ole ollut KJ:n mollaaja missään tapauksessa etukäteen. Ainoastaan peliesitysten perusteella olen joutunut pettymään häneenkin. Olen itse asiassa niin perusoptimistinen kaveri, että yleisesti ottaen lähden siitä, että uudet HIFK-hankinnat onnistuvat. Mutta realistin vikaa mussa on sen verran, että oikeasti kommentoin reaaliajassa näkemääni. Uskoin KJ:n ammattimiehenä tienneen Housusta jotain sellaista, jota en itse hiffannut. Chiodo olisi ollut HIFK:lla tarjolla, mutta omaa entistä 2-veskariaan KJ ei halunnut.

Ja kyllä vaan - Housun hankinta oli fiksu ja järkevä teko sillä mittarilla, että Lundellin kanssa jatkamisessa ei olisi ollut mitään järkeä. Aina pitää yrittää hyvää veskaria. Siksi sanoinkin myös, että jos Housu epäonnistuu, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. On vain pakko hakea hyvää veskaria. Kaudesta toiseen. Lunkasta olen itse asiassa sitä mieltä, että hän on ollut fyysisesti luontainen lahjakkuus; kookas ja ulottuva. Henkisellä puolella oli eniten ongelmia ja niitä on pirun hankala treenata.

m&t;lle: Olin / olen oikeasti kiinnostunut siitä, miksi otit esiin syksyisen kritiikkini Housua kohtaan ja käytit esimerkkinä sitä, miten Niemiseen suhtaudutaan täällä. Mulle on epäselvää oliko Pitkis-kritiikki mielestäsi kohtuutonta vai onko Nieminen päässyt liian helpolla? Mulla ei ole sen suurempaa henkilökohtaista missiota, kunhan kyselen, kun yleisesti ottaen olen lähes aina samaa mieltä kanssasi. Se, että kritisoin lujasti Housua, johtui hänen statuksestaan / palkastaan, eikä se automaattisesti merkitse sitä, että olisin kritiikitön Niemis-fani kuitenkaan. Pidän Niemistä yhtenä lupaavimmista kotimaisista liigavahdeista yhdessä Ässien Kilpeläisen kanssa. Enkä haluaisi luopua hänestä. Mutta en myöskään mennä Nieminen kiistattomana ykkösenä ensi kauteen. Voi hyvinkin olla, että Nieminen on joskus meidän versio T.Tarkista ja ihan selkeä ykkönen. Mutta antaisin hänen kasvaa tähän rauhassa ja pidän kaverin tyylistä ja henkisestä kapasiteetista jo nyt. Housu on yksinkertaisesti täysin luokaton maalivahti nykytasollaan ja juuri siksi hän laahaa alle 90%;n nykyjengissäänkin.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ainoa mieleeni äkkiä tuleva maalivahti, joka on noussut vähintään maajoukkuetasolle ja tehnyt HIFK:ssa merkittävän uran viimeisen 40 vuodena aikana, on Sakari Lindfors, joka oli vuosina 88-95 todella hyvä.
- - -

En tiedä, ymmärsinkö nyt oikein, väärin vai oikein väärin, mutta olihan Stig Wetzell (vai etkö ole vielä antanut synninpäästöä) ja Hannu Lassila nyt jonkinlaisia veskareita viimeisen 40 vuoden mittapuulla ajateltuna, Saken lisäksi.

HIFKin ns. ongelma on vain aina ollut se, että pakistoon ei ole paljon panostettu, vaan jo 70-luvulla luotettiin siihen että tehdään enemmän maaleja kuin vastustaja niin se riittää. Ei siellä muuten olisi ollut kaukokareja, jormavirtasia, majavia tai packaleeneja.

Jotenkin tuntuu että tuo vaihde sitten jotenkin on jäänyt päälle, ja siitä kärsitään edelleen. 70-luvulla moni joukkue pelasi jo kuudella pakilla, kun HIFK edelleen jyräsi neljällä ja Matti Väisänen viidentenä tuppia puremassa. Nyt Rautio peluuttaa pakkeja ja hommahan on nähty...
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kyllä vaan - Housun hankinta oli fiksu ja järkevä teko sillä mittarilla, että Lundellin kanssa jatkamisessa ei olisi ollut mitään järkeä. Aina pitää yrittää hyvää veskaria. Siksi sanoinkin myös, että jos Housu epäonnistuu, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. On vain pakko hakea hyvää veskaria. Kaudesta toiseen.
Samaa mieltä. Nyt kuitenkin konsensus täällä taitaa olla se, että Nieminen on lähtökohtaisesti meidän ykkösveska myös ensi kaudella. On eri asia hankkia kokenut kakkonen stunttaamaan Niemistä kuin hankkia ykkönen, jonka sivussa Nieminen saa noin 20-25 peliä. Ero tulee siinä kuka pelaa ns. "isot" pelit. Älkääkä sanoko, että antaa Nokan ja Saken haistella kenellä koppi tarttuu.

Lunkasta olen itse asiassa sitä mieltä, että hän on ollut fyysisesti luontainen lahjakkuus; kookas ja ulottuva. Henkisellä puolella oli eniten ongelmia ja niitä on pirun hankala treenata.

Suurimmaksi osaksi samaa mieltä, mutta kyllähän se synnyttää jonkinlaista itseluottamusta jos tuntee, että nyt on treenattu oikeita asioita ja sieltä mistä nuo viimekerran maalit meni ei enää niitä niin helpolla tehdä. Toki, joillakin lirahtaa helpommin löysät housuun kuin toisilla mutta kyllä tekniikkavalmentajallakin on henkiseen kanttiin suuri vaikutus.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
m&t;lle: Olin / olen oikeasti kiinnostunut siitä, miksi otit esiin syksyisen kritiikkini Housua kohtaan ja käytit esimerkkinä sitä, miten Niemiseen suhtaudutaan täällä.
Ja vastataan nyt kun ei ole aikaa.

Pitkämäki aloitti kauden melkolailla päin vittua, heti ensimmäisissä matseissa muutama melko helppo ja pari totaali-imua. Näiden ansiosta Pitkis oli jo käsite. Pitkiksen statsit ovat huonot mutta se kura mikä syksyllä tuli niskaan oli tavallaan kohtuutonta. Tai, jos tuolle linjalle lähtee pitäisi muiden niskaan tulla kuraa vastaavalla innolla kun sen aika on.

Seuraavassa pari faktaa Pitkämäestä:
- torjuntaprosentti 89,53%
- 4 tai enemmän omiin 7 kertaa, otteluita 19 --> 37% otteluista

Näistä puhuttiin syksyllä. Omiin menneiden keskiarvoa en laita koska se riippuu paljon kenttäpelaajista, mun mielestä torjuntaprosentti on oleellisempi. Ja tuo 4 omiin siksi että sitä pidettiin syksyllä jo varmana, 4 menee omiin joka tapauksessa.

Niemisestä samat faktat:
- torjuntaprosentti 91,96%
- 4 tai enemmän omiin 9 kertaa, otteluita 27 --> 33% otteluista

Ja näitä en kiistä, ja miksi edes kiistäisin. Mutta itse kelailen maalivahtien työskentelyä, ja nimenomaan HIFK:ssa kolmessa osassa. Ensimmäinen on kaikki edelliset kaudet nykyistä lukuunottamatta. Mun mielestä on tavallaan hölmöä erotella kausia toisistaan. Esim. Jan Lundellista löysin hockeydb:stä seuraavat tiedot kausilta 03/04 - 05/06:

03/04: 137 torjuntaa ja 15 maalia --> torjuntaprosentti 90,1%
04/05: 521 torjuntaa ja 42 maalia --> torjuntaprosentti 92,5%
05/06: 873 torjuntaa ja 59 maalia --> torjuntaprosentti 93,7%

Jostain syystä seuraavilta kahdelta kaudelta ei kerrottu juurikaan mitään. Mutta itse niputtaisin ennemmin kaikki yhteen, eli Jan Lundell olisikin (HIFK:ssa):
03/06: 1521 torjuntaa ja 116 maalia --> torjuntaprosentti 92,9%

Ja tietysti kaudet 06/07 ja 07/08 mukaan, mutta niitä en nyt nopeasti jaksanut kaivaa.

Toinen osa on nykyinen kausi, ja siitä on olemassa statistiikat:
- Jani Nieminen 91,96%
- Pitkämäki 89,53%
- Ahlqvist 91,89% (Ahlqvist muuten 10 ottelua ja niistä kahdessa 4 tai enemmän omiin, tekee 20% otteluista)

Eli tämän tilaston valossa ykkönen on Nieminen, mutta lähes tasoissa on Ahlqvist. Itse asiassa, Ahlqvist vaikuttaisi olevan tasaisempi, 4 tai enemmän omiin vai 20% otteluista. Mutta Pitkämäki selkeästi huonoin eli sai lähteä, siitä ei kahta sanaa. Ja mä en edes kelaile fyrkkaa, mä kelailen puhtaasti joukkueen etua.

Mutta viimeisessä eli kolmannessa osassa tulee se omasta mielestä tämän hetken kaikkein tärkein tilasto, eli viimeiset 10 matsia. Siitä näkee suunnan mihin mennään. Tärkein siksi että nyt on jäljellä 5 runkosarjapeliä + mahdolliset pudotuspelit. Syksyn putkilla ratkotaan runkosarjasijoja, nyt ratkotaan pudotuspelisarjojen voittajia. Ja se tilasto on Niemisellä laskeva, viimeisen 10 pelin tilastot ovat:

- torjuntaprosentti 89,64%
- 4 tai enemmän omiin 4 kertaa, otteluita 10 --> 40% otteluista

Mainitaan vielä että 11 pelatun ottelun jälkeen Niemisen torjuntaprosentti oli 94,48%. Ja tuo prosentti oli siis 3.1.2009 pelatun TPS-HIFK ottelun jälkeen, siitä on pudotusta tullut siis 2,5%. Tuo on jo paljon. Ja kyllähän kaikki tietää miten tuollainen pudotus on ylipäänsä edes mahdollista saavuttaa. Se vaatii maaleja omiin.

Niemisellä on nyt 5 peliä aikaa petrata tilastojaan, muuten HIFK lähtee pleijareihin maalivahdilla jonka nykytaso on Pitkämäen syksyn taso, ellei jopa huonompi. Ei ensi talvena enää kukaan muistele vetelikö HIFK:n maalivahti marraskuussa nollapelin vai ei, se on kaksi ottelua säälipleijareissa prosentilla 88% ja omiin molemmissa 4. Siitä sarjasta lomille, se jää mieleen. Mitä väliä koko kauden prosentilla siinä tilanteessa on? Mutta jos Nieminen petraa tilastojaan viimeisissä runkosarjapeleissään tai vaikka vasta pudotuspeleissä niin hyvä, sehän se ratkaisee. Mitä väliä siinä tapauksessa tällä huonolla jaksolla oikeastaan on? Mutta jos noin ajattelee niin mitä väliä lokakuun Pitkiksen hörpyilläkään oli. Pitkiksenkin olisi pitänyt laittaa imu kiinni vasta pleijareissa.

Siksi mun mielestä tilanne on epäreilu ja joko Pitkistä mollattiin liikaa tai Nieminen pääsee nyt aivan liian helpolla. Mulle se on oikeastaan se ja sama kummin päin, kunhan kohtelu on tasavertaista. Tilastojen mukaan Niemisen nykytaso on sama kuin Pitkämäen taso.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Iiro Tarkki

Onko kellään tarkempaa tietoa Iiro Tarkin tilanteesta? Huhut kuulemma tuovat miestä IFK:hon ensi kaudeksi. Onko kellään mitään varmempaa tietoa asiasta?
 

proffa#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kai Suikkanen, Pool ja NHL
Onko kellään tarkempaa tietoa Iiro Tarkin tilanteesta? Huhut kuulemma tuovat miestä IFK:hon ensi kaudeksi. Onko kellään mitään varmempaa tietoa asiasta?

Eikös Hifk:n fanit ole ainoat jotka Tarkkia on tuomassa Nordikselle? Veikkaan, että menee Blegiin.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös Hifk:n fanit ole ainoat jotka Tarkkia on tuomassa Nordikselle? Veikkaan, että menee Blegiin.

Itse olen ymmärtänyt täysin samoin, että Tarkilla olisi jo pidempään ollut sopimus Blegiin, ainakin arvaaja siitä kovin varmasti kirjoitti jo tammikuun alussa muistaakseni. IFK-linkkiä en ole mistään muualta kuullut kuin täältä HIFK-osiosta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Siksi mun mielestä tilanne on epäreilu ja joko Pitkistä mollattiin liikaa tai Nieminen pääsee nyt aivan liian helpolla. Mulle se on oikeastaan se ja sama kummin päin, kunhan kohtelu on tasavertaista. Tilastojen mukaan Niemisen nykytaso on sama kuin Pitkämäen taso.
Mielestäni IFK pelasi Pitkämäen kanssa aivan eri tavalla, kun Niemisen kanssa. Nyt on ainakin viimeiset 10 peliä yritetty voittaa hyökkäämällä, jolloin on usein sattunut tilanteita, että Nieminen on jäänyt todella yksin maalilleen. Tämä pelityyli toivottavasti lopetetaan runkosarjaan, sillä tie nousee pystyy pleijareissa tällä tyylillä alta aika yksikön. Mutta tämä nykyinen pelityyli kuitenkin osoittaa mielestäni joukkueen ja valmennusjohdon luottamuksen Niemiseen= uskalletaan ottaa (tyhmiäkin) riskejä hyökkäyspäässä, kun tiedetään, että sielä on nyt (toisin kun syksyllä Housu) sellainen maalivahti, jolle ei jokainen veto uppoa. Housulla olisi tällaisella pelityylillä vaikeuksia päästä 80% lukemiin.

En ymmärrä kauheata himoasi ampua alas Niemistä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
m & t: Thanks vastauksesta. Ymmärrän, mutta olen eri mieltä. Siis samanaikaisesti kaksi asiaa suunnilleen samalla painoarvolla. Laittelen tässä pointteja, eivät välttämättä tärkeysjärjestyksessä

1) Maalivahdin hinta ja oletusarvo

-Onhan se älytöntä, että HIFK tempaisi Pitkikselle 2v. diilin yhteensä noin 500ke:n bruttopalkalla ja tulokset olivat mitä olivat. Katsot pelaajia pelkästään pelaajina, mä katson myös rahan, koska se sanelee, miten muu joukkue kootaan. Voisi jopa ajatella, että Housun liksan takia meiltä jäi kiinnittämättä noin 100ke:n Kangasniemi. Tiedän, että tämä on mutkat suoraksi, mutta pelaajille maksettavilla palkoilla on suuri merkitys mulle ainakin. Koskee myös kenttäpelaajia. Hank Pikkarainen voisi hyvin heilua meillä yleispakkina, jos hänen liksansa olisi noin 60ke eikä selkeästi yli 100 ke

2) Viimeaikaiset otteet

-Tämänkin pointin ymmärrän, mutta pidän 60 ottelun sarjassa tärkeimpänä kuitenkin pelaajan kokonaispanosta. Ja jos katsotaan viimeaikaisia otteluita maalivahdilta, kannattaa siinä katsannossa pitää mukana ehdottomasti myös maalivahdin voittoprosentti. Eli kuten 58 ansiokkaasti toteaa: Omat ovat tehneet kuitenkin enemmän. Sitä vartenhan maalivahti siellä on, että hän torjuisi enemmän kuin vastustajan mv.

Viimeiset 10 matsia HIFK on ollut SM-liigan paras joukkue yhdessä Ilveksen kanssa. 19 pistettä, ka 1,9, maaliero +1. Pitkämäen kanssa ei löydy tällaista 10 ottelun pätkää. Jos tästä 10 ottelun pätkästä kaivetaan Niemiselle torjuntaprossaksi 89,64%, niin kannattaisi kyllä katsoa myös se, miten joukkueella on mennyt. On mennyt, kuten yllä kerroin: 6kpl 3 pisteen voittoja, 1 jatkoaikatappio (0-0 peliajalla Ässiä vastaan) ja 3kpl 0 pisteen tappioita. HIFK tehnyt 35 maalia eli 3,5 per ottelu. HIFK päästänyt 34 maalia, joista tyhjiin 5 kpl ja erikoisuutena 1 jatkoaikamaali Ässiä vastaan 0-0 -pelissä. Peliaikana Nieminen on päästänyt 28 maalia tässä 10 ottelun pätkässä ja se on 2,8 per matsi.

On liioittelua sanoa, että Nieminen olisi viime aikoina ollut Pitkämäen tasoa, tai sitten pitäisi tarkentaa ja sanoa, että hän on ollut torjuntaprosentiltaan Pitkämäen tasoa. Mutta kahdella muulla erittäin keskeisellä alueella Nieminen on ollut viimeisen 10 ottelun aikana huomattavasti Pitkämäen lukemia parempi: päästetyt maalit 3,22/2,8 ja voittoprosentti 60%/47,37%. Voittoprossa pitää sisällään 3 pinnan voitot, lisäksi Nieminen on pelannut yhden 0-pelin, josta tuli 1 piste. Joten viimeiset 10 otteluakin Nieminen on ollut kokonaisuudessaan selvästi Pitkämäkeä parempi. Ei kai tätä pelkällä torjuntaprossalla ratkota? Okei, jollekin on tärkeintä torjuntaprosentti. Itse painotan päästettyjen maalien määrää ja maalivahdin / joukkueen voittoprosenttia. Väitän, että Nieminen maalinsuulla HIFK voittaa todennäköisemmin kuin Pitkämäki maalinsuulla ja tämä pätee niissäkin olosuhteissa, joissa Nieminen jää 89%:n lukemiin. En löydä mistään tilastosta todisteita päinvastaisesta. Lisäksi väitän, että HIFK pelaa nyt tietoisesti erittäin hyökkäyspainotteisesti. Se näkyy siitäkin, että tehtyjen maalien määrä on noussut 3,5:een per matsi. Se on selvästi kovempi lukema kuin liigaa johtavan Jypin maalikeskiarvo koko kaudelta 2,79.

Ethän vakavissasi usko, että HIFK:n lisääntyneellä maalimäärällä ja samaan aikaan tapahtuneella Niemisen torjuntaprosentin putoamisella ei olisi tekemistä keskenään? Onhan se päivänselvää, että nyt hyökätään enemmän ja uskaltaisiko KJ hyökätä näin paljon, jos hän ei tietäisi, että maalivahti pystyy runsasmaalisissakin otteluissa jokatapauksessa tuomaan hyvän voittotodennäköisyyden? Olen satavarma, että alkukauden Pitkämäki -tyylisen veskarin kanssa ei todellakaan hyökättäisi ahneesti ja tehtäisi 3,5:ttä maalia per matsi. Niinpä en ymmärrä, miksi täällä pitäisi kiehua Niemisen maalivahtitilaston yhdestä elementistä (torjuntaprosentti), kun joukkue samaanaikaan pelaa kauden parhaalla pistekeskiarvolla ja kyseinen maalivahti on mukana voittamassa näitä otteluita?? Jos Nieminen olisi oikeasti nyt yhtä kuraa kuin Housu alkukaudella, kyllä tämä ketju täyttyisi automaattisesti valituksesta. Ja varmasti olisin mukana. Mutta nyt valitetaan siitä, että jengi ei ole täällä haukkumassa Niemistä? Pitkiksen suhteen valitettiin huonosta prossasta, päästetyistä maaleista ja joukkueen huonosta suoritustasosta Housu maalilla. Lisäksi valitettiin hänen kovasta liksastaan ja pitkästä diilistään. Pitkiksessä oli faktisesti enemmän valittamista kuin Niemisessä nyt. En oikein osaa lukea viimeisen 10 ottelun ajanjaksolta kauheita uhkakuvia HIFK:lle joukkueena, koska joukkue pelaa kauden parhainta aikaansa tällä jaksolla. Pistekeskiarvo ja tehdyt maalit ovat paremmat kuin liigan ykkösjengillä (Jyp 1,79/2,79, HIFK 1,9/3,5 !). Mikä tässä nyt voi mättää?

Maalivahdin aikaisemmilla kausilla missään joukkueissa ei ole mielestäni yhtään mitään merkitystä kulloinkin kuluvan kauden kanssa. Miksi pitäisi olla? Ei maalivahdin pelipaikalla voida sietää (siis oikeasti hyvässä ja hereilläolevassa joukkueessa) mitään 5-10 matsin surkeita putkia, vaikka mies olisi monivuotinen Suomen mestari samassa jengissä aiemmilta keväiltä. Siksi Tarkkikin joutui välillä penkille Kärpissä. Pitää pelata nyt menossa olevaa sarjaa ja koettaa saada siitä mahdollisimman paljon pisteitä keinolla millä hyvänsä - tämä on btw. Raimo Summasen valmennusideologian kristallisoituma.

Toivon Niemiselle hyvää jatkoa, joukkueen ahneesti hyökkäävä taktiikka on raskasta kauraa veskarille, joka saa ottaa vastaan mm. sellaisia hyökkäyksiä, mistä Tappara teki toisen maalinsa. Tässäkin Nieminen torjui eka vedon, mutta kokemattomuus näkyi mielestäni siitä, että hän heitti ribarin suoraan eteenpäin Enlundin lapaan. Voin olla täysin väärässä, mutta uskon KJ:n muuttavan pelinkuvaansa radikaalisti playoffeihin. Niinpä ennustan jo nyt, että Niemisen torjuntaprosentti playoffeissa palaa 92%:n tienoille. Mutta en ole ollenkaan varma siitä, että HIFK voittaa näissä olosuhteissa otteluita yhtä todennäköisesti kuin se voittaa nyt. Juuri nyt KJ ottaa Niemisestä ja koko joukkueestaan kaikesta huolimatta hyvin tehoja irti. Kuinka paljon pisteitä HIFK on viimeisen 10 ottelun 19 pisteen lisäksi faktisesti menettänyt Niemiseen? Ehkä HPK-ottelusta ainakin tasapelin. Se oli surkeaa imurointia. Mutta toisaalta: Toiko Nieminen omalla panoksellaan vastaavasti pisteitä Kuopiosta ja Oulusta? Ja ei, en haluaisi mennä ensi kauteen Nieminen-Ahqvistilla, vaan Mr. X - Niemisellä.

edit: Ja Frankie aivan samalla asialla
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kaikki matsit lasketaan tilastoihin ja se on oikein.

Pikkuisen on kuitenkin astian makua käyttää Niemisestä sellaista 10 pelin otosta kokonaisuudesta, johon kuuluu mukaan HPK-kotipelin totaalinen mokaaminen, 8/13 torjuntaa ja prosentti yhdessä pelissä n. 61,5. Ahlqvistin ongelma oli voittaminen, 9 peliä ja voittoprosentti 33,33. Niemisen voittoprosentti on nyt hieno, 60. 60%:n voittoprosentilla 58 peliä tuo joukkueelle n. 104 pistettä. Pitkämäen 47,37% tuo joukkueelleen n. 82 pistettä. Ero on 22 pistettä, jos maalivahtipelisi, nimistä viis, pelaa voittoprosentilla 60 verrattuna voittoprosentiin 47,37. Riksman torjuu Jokereille 67,95%:n voittoprosentilla. Riksmanin ero Niemiseen on 7,95% eli paljon pienempi kuin Niemisen voittoprosentin ero Pitkämäen voittoprosenttiin.

Niemisen voittoprosentti on tällä hetkellä liigan kolmanneksi paras, edellään vain Riksman ja Wallinheimo, tasoissa KalPan Oksan kanssa. HIFK on kuitenkin sijalla 8 sarjassa. Olisikohan, jos muut maalivahtimme kuin Nieminen olisivat pelanneet yhtä voittavasti kuin Jani Nieminen tällä kaudella.

Edit.
Vähän vielä vertailua:
Jani Nieminen 91,96%, GAA 2,49, voittoprosentti 60,00
maajoukkueen:
Teemu Lassila 91,66%, GAA 2,54, voittoprosentti 56,12
Iiro Tarkki 91,71%, GAA 2,70, voittoprosentti 36,36

Lassila ja Tarkki pelasivat Ruotsin turnauksessa kehnommilla statseilla kuin Jani Nieminen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Pöksy vs. Hattu tilastoiden valossa, Pt. 2

En viitsi laittaa tähän taulukoita, koska viestistä tulisi sen verran pitkä. Sen sijaan linkitän kummankin maalivahdin ottelukohtaiset tilastot, niin ne voi käydä kukin katsomassa liigan sivuilta.

Pitkämäen tilastot

Ja tässä Niemisen vastaava saldo

Oma huomioni kiinnittyy ensimmäisenä siihen seikkaan, että Hatulla on kaksi nollapeliä Pitkämäen nollaa vastaan. Kaksi nollapeliä ei ole mitenkään erityisen paljon, mutta niiden täydellinen puuttuminen pistää silmään kuin lätkäkaukalo keskellä Saharaa. Liigassa on tällä kaudella 24 maalivahtia pelannut vähintään nollapelin. Yli 10 matsia skulanneista molareista ainoastaan Ässien Duban ja meidän Pöksymme tilastot näyttävät tältä osin nollaa.

Ottelukohtaisia torjuntaprosentteja tutkiessani kiinnitin huomiota siihen, että Pitkämäen prosentti pelaamissaan 19 pelissä oli vain 9 kertaa vähintään 90%, eli 47,4 % peleistä. Tasan 90 Pitkämäen torjuntaprosentti oli kolmessa pelissä, joten Pöksyn ottelukohtainen torjuntaprosentti oli YLI 90 ainoastaan 6 kertaa, eli 31,5 %:ssa peleistä. Ei kovin mairitteleva lukema, eihän?

Niemiselle näitä vähintään 90% torjuttuja pelejä on 16/27, eli 59,3% peleistä. YLI 90% Niemisen torjuntaprosentti on ollut 15 kertaa 27:ssä pelissä, eli 55,6 % peleistä.

Joku voi pitää tuota hieman keinotekoisena rajana, onko maalivahti torjunut vähintään 90-prosenttisesti vai yli 90-prosenttisesti, mutta kummallakin määritelmällä Nieminen on päihittänyt Pitkämäen aika selvästi.

Jos kuitenkin halutaan tarkastella vain 10 viimeisen ottelun tilastoja, niin mielestäni on silloin reilumpaa verrata Niemisen tilastoja muihin liigaa yhä pelaaviin veskareihin.

Jokerit/Riksman 94,08%
Ässät/Kilpeläinen 93,85%
Blues/Koskinen 92,72%
Tappara/Lehto 92,56%
Jyp/Tuokkola 92,12%
KalPa/Oksa 91,47%
Lukko/Vehanen 91,20%
TPS/Salak 91,00%
HPK/Lassila 90,43%
Ilves/Toivonen 92,22%
Pelicans/Nikkilä 89,89%
HIFK/Nieminen 89,64%
Kärpät/Tarkki 89,44%
SaiPa/Tarkki 88,56%

HIFK/Pitkämäki (5 peliä) 86,61%
Mora/Pitkämäki (5 peliä) 88,9%

No niin, Niemisen prosentti on tosiaan liigan kolmanneksi huonoin (Pitkämäki huomioiden neljänneksi huonoin) viimeisten 10 pelin jaksolla mitattuna. Luonnollisesti lukemaa huonontaa erityisesti luokattomasti sujunut HPK-peli, jossa Hattu päästi selkänsä taakse 5/13 vetoa. Kuitenkin se on Pitkämäen 10 viimeiseen peliin verrattuna huimasti parempi. En löytänyt Pöksyn ottelukohtaisia statseja Morassa pelatuista otteluista, mutta noista lukemista voi päätellä miehen tason olevan edelleen aika huono.

Toisaalta IFK on repinyt näistä 10 pelistä 19 pistettä, eli 1,9 pistettä/peli. Tehtyjä maaleja on tältä jaksolta 35 eli IFK on tehnyt 3,5 maalia per peli. Jos joku jaksaa, voi laskea, paljonko muut jengit ovat tehneet maaleja ja saaneet pisteitä näiden 10 ottelun aikana. Joku voisi ehkä tehdä tästä sen johtopäätöksen, että IFK on hyökännyt kauhealla riskillä ja maalivahti on jätetty oman onnensa nojaan. Ehkä on, ehkä ei. Sama vika on kuitenkin ollut suunnilleen koko kauden ajan. Kuitenkin joukkueen saadessa pisteitä 1,9 keskiarvolla, ei menestysmahdollisuudet ole mielestäni aivan olemattomat. Totta kai vaihtaisin Hatun päittäin Riksmaniin koska tahansa, mutta se ei ole mahdollista, joten näillä mennään.

Toivon ja oletan, että IFK alkaa puolustaa nykyistä tarkemmin, kun pleijarit alkavat. En ole ennustaja enkä edes toimitusjohtaja, vaan pelkkä rivifani, joten en lähde arvelemaan, miten joukkueen käy pudotupeleissä. Maalintekopotentiaalia ja ihan toteutunuttakin maalintekokykyä joukkueessa on kuitenkin niin mieletön määrä, että varovaisen toiveikas uskallan olla.


Summa summarum: Nieminen on esiintynyt reilusti Pitkämäkeä paremmin, perusti näkemyksensä mutuun tai tilastoihin. Ja mielestäni vaakakupissa painaa sekin, että toinen on vasta junnuikäinen raakile, toisen pitäisi olla luotettava kokenut liigaveskari.


edit: täällä on näköjään muutkin pyöritelleet tilastoja
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Vähän vielä vertailua:
Jani Nieminen 91,96%, GAA 2,49, voittoprosentti 60,00
maajoukkueen:
Teemu Lassila 91,66%, GAA 2,54, voittoprosentti 56,12
Iiro Tarkki 91,71%, GAA 2,70, voittoprosentti 36,36

Lassila ja Tarkki pelasivat Ruotsin turnauksessa kehnommilla statseilla kuin Jani Nieminen.
Tarkin tapauksessa pitää kuitenkin muistaa, että SaiPassa saa maalivahti vielä huonommin apuja kuin HIFK:ssa. Ei SaiPa kuitenkaan ole liigassa viimeisenä vaan sattuman takia. Ja uskallan väittää, että SaiPan sijoitus liigassa, sekä jo Ässienkin vauhdista jääminen ei ole ollut Tarkista kiinni. Noh, kuitenkin puhtaasti tilastojen mukaan on noin, kuten Johannes sanoitkin. Mielestäni kuitenkin tilastoja seuratessakin pitäisi välillä miettiä syitä seuraukseen. Kuten Iiro Tarkin tapauksessa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Mielestäni kuitenkin tilastoja seuratessakin pitäisi välillä miettiä syitä seuraukseen. Kuten Iiro Tarkin tapauksessa.

Tottakai pitää, olet aivan oikeassa. Kyllähän Jukka Jalonenkin osaa katsoa ohi tilastojen, kun valitsi Iiro Tarkin kokeilemaan maajoukkueeseen Ruotsin turnauksessa. Nieminen vs Pitkämäki on kuitenkin melkein sama vertailu tilastojen perusteella kuin Massa vs Räikkönen nopeusero, sama jengi edessä ja sama pelitapa.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Kyllä löytyy tilastonikkareita joka lähtöön. Seuraavaksi kaivetaan varmaan viikonpäivittäin, kotona/vieraissa, verrannollisuus kenttäpelaajien sairaslistan pituuteen, jäähyihin jne. Aivan sama. Ehkä niistä on kiva jotain katsella.

Joka tapauksessa, IFK:lla oli kauteen lähdettäessä kolme maalivahtia. Hyvin pian tuli selväksi heidän paremmuusjärjestyksensä sekä se, että peluutus oli siihen nähden kääntäen verrannollinen. Nyt järjestys on oikea, mutta ykkösveskari puuttuu.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kaikki matsit lasketaan tilastoihin ja se on oikein.

Niemisen voittoprosentti on tällä hetkellä liigan kolmanneksi paras, edellään vain Riksman ja Wallinheimo, tasoissa KalPan Oksan kanssa. HIFK on kuitenkin sijalla 8 sarjassa. Olisikohan, jos muut maalivahtimme kuin Nieminen olisivat pelanneet yhtä voittavasti kuin Jani Nieminen tällä kaudella.

Tämä koko viesti summaa mielestäni erinomaisesti myöskin sen, jota ajan itse takaa. Vierastan sitä, että otetaan joku pätkä, kuten viimeiset 10 peliä ja myös sitä, että mietitään saman maalivahdin aiempia kausia. Tässähän pitäisi itse asiassa hihkua ilosta kokonaisuudessaan viimeisimmän 10 ottelun perusteella, koska HIFK siinä tapauksessa johtaa liigaa! En silti näe suuria riemunpurkauksia ja oletan sen johtuvan siitä, että 53 pelatun ottelun perusteella olemme sijalla 8. Hauska yksityiskohta Niemiseen liittyen on kuitenkin se, että hänen voittoprosenttinsa on identtinen (60%) koskien koko kautta sekä myös hänen 10:tä viimeisintä otteluaan.

Kuten myös Rambo toteaa, HIFK-veskarit ovat näyttönsä antaneet ja Nieminen on toistaiseksi Pitkämäkeä kiistatta parempi. Koko kaudella ja myös erikseen kymmenessä viimeisimmässä matsissaan. Jos Nieminen sössii käsittämättömällä tavalla runkosarjan viisi viimeistä matsia, on se vitun ikävää ja surullista. Mutta niin suuri ero on Niemisen ja Housun välillä, että edes tämä ei välttämättä tekisi Niemisestä koko kausi huomioiden Housua huonompaa veskaria. Kuten aiemmin totesin, Niemiseltä loppuvat matsit kesken, jos hän yrittää vielä mennä Pitkämäen alapuolelle. Yllättävän kovat ovat Hatun voittoprosenttistatsit, ks. lainaamani Johanneksen viesti. Ei ole sattumaa, että KJ itse edellisen ottelun jälkeen sanoi liki suoraan epäonnistuneensa alkukauden maalivahtivalinnassaan ja lisäksi mainitsi Niemisen vielä erikseen voitonmahdollisuuden antavana maalivahtina. Tämä oli tasan ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun KJ jotenkin kommentoi maalivahtiensa järjestystä.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Ei ole sattumaa, että KJ itse edellisen ottelun jälkeen sanoi liki suoraan epäonnistuneensa alkukauden maalivahtivalinnassaan ja lisäksi mainitsi Niemisen vielä erikseen voitonmahdollisuuden antavana maalivahtina. Tämä oli tasan ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun KJ jotenkin kommentoi maalivahtiensa järjestystä.
Mitenkään vähättelemättä statseja, tuossa kommentissa on luultavasti mukana myös nuoreen molariin kohdistuvaa psyykkausta. Positiivinen lataus ja kannustus siihen ovat runkosarjan molarisähellyksistä johtuen entistäkin tärkempiä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen ymmärtänyt täysin samoin, että Tarkilla olisi jo pidempään ollut sopimus Blegiin, ainakin arvaaja siitä kovin varmasti kirjoitti jo tammikuun alussa muistaakseni. IFK-linkkiä en ole mistään muualta kuullut kuin täältä HIFK-osiosta.

Alunperin Tarkki/IFK -huhu lähti Urheilulehden lehtijutusta. Veikkaajan mukaan Teemu Lassila oli jo varma tapaus IFK:n ensi kauden maalivahdiksi, mutta mites siinä kävikään...
Juha Pitkämäen loppukaudeksi vuokrannut Mora on jäämässä ilman suoraa paikkaa nousukarsintaan, sillä joukkue on 5 pisteen päässä kolmannesta tilasta, kun sarjaa on enää 2 peliä jäljellä.
 
Viimeksi muokattu:

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Kyllä löytyy tilastonikkareita joka lähtöön.

Ja aika jäätävää on tilastojen analysointikin...

Jos tähän kohtaan nyt ottaisi yhden suomalaisen veskarin tilastoja:
GAA 2.76 (sijoitus sarjan muiden veskareiden joukossa 25.), torjuntaprosentti 90,7 (27.) ja nollapelejä 4 kpl (8.). Voittoja tosin eniten liigassa (35 kpl) ja vahva Vezina trophy-kisaaja tänäkin vuotena => kyseessä siis Da Kipper.

En yritä erityisemmin tässä viisastella ja tiedän, että tilastoilla ja joukkueen sarjasijoituksella on tietty yhteys, mutta pidetään nyt vaan mielessä yksi asia => pleijareissa voitot ratkaisevat ja Hattu on toistaiseksi antanut (lähes) illasta toiseen IFK:lle mahdollisuuden voittaa... Taube ei tähän pystynyt (bye bye) ja Allusta nyt ei kukaan tiedä kun ei poikaa ole tositoimissa liigatasolla vielä(kään) nähty! Lisää veskareita ei tällä kaudella Nordikselle voi raahata, eli näillä mennään => itse uskon, että kenttäpelaajista kauden pituus tulee olemaan hyvin pitkälti kiinni, ei niinkään Hatusta?

Itse olin kohtuu varma, että Kilpeläinen tulisi Nordikselle ensi kaudella ja ylläri oli aika iso kun poika kirjoitti uuden sopparin Ässiin. I.Tarkki on vissiin ihan oikeasti Bluesin mies, joten mielenkiintoiseksi vetää tämä IFK:n ensi kauden maalivahdin nimen spekulointi...
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti näin, sillä Niemisen statsit ovat laskussa, kun pahimpien kilpailijoiden molarien vastaavat tilastot on + -merkkisiä.

Niin no joo. Mielestäni ei ole kovinkaan laskussa Niemisen peliotteet kuitenkaan. Kolmesta viime pelistä voitto. Raumalla tommonen ok-peli. Ei pystynyt haamuihin, mutta pelasi kuitenkin hyvin, eikä helppoja mennyt. Joukkue hoiti hyökkäyspäässä loput.

Kärppiä vastaan Nieminen oli jäätävä. Ensimmäinen maali vähän Niemisen piikkiin, mutta kyllä pääsi turhan helposti kaveri liukumaan Niemisen nokan eteen. Muutoin otti muutaman gamesaverin ja oli ehdottomasti ottelun parhaimmistoa. Tappara-pelissä en ollut, mutta kuulopuheiden mukaan Nieminen oli mies paikallaan, eikä maalikoosteen perusteella mitään hörppyjä.

HPK-peli oli kyllä kehno Niemiseltä lähiaikojen peleistä, mutta muuten ihan tasaisen hyvää suorittamista. Kyllä tuo joukkue kaatuu keväällä viisikkopuolustuksen sekoiluun viimeistään puolivälierissä.
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olin kohtuu varma, että Kilpeläinen tulisi Nordikselle ensi kaudella ja ylläri oli aika iso kun poika kirjoitti uuden sopparin Ässiin. I.Tarkki on vissiin ihan oikeasti Bluesin mies, joten mielenkiintoiseksi vetää tämä IFK:n ensi kauden maalivahdin nimen spekulointi...

En toki tiedä yhtään sen enempää asiasta, mutta vaikuttaakohan Pitkämäen sopimustilanne IFK:n maalivahtihankintoihin? Olisihan se enemmän kuin surkuhupaisaa jos IFK:stä joutuisi lähtemään joku availemaan luukkua KiVa:an.

Ensisijassa olisi nyt (tietenkin sen lisäksi, että Pitkämäelle löydetään uusi seura) myytävä AA. Jos ei meinaa jätkää peluuttaa missään tilanteessa, niin pannaan lihoiksi. Kuulostaa raalta, mutta uskoisin, että tässä vaiheessa AA on jo valmis lähtemään. Tämä kausi on meinaan ollut sen verran iso pyllistys kaveria kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mitenkään vähättelemättä statseja, tuossa kommentissa on luultavasti mukana myös nuoreen molariin kohdistuvaa psyykkausta. Positiivinen lataus ja kannustus siihen ovat runkosarjan molarisähellyksistä johtuen entistäkin tärkempiä.

Pidin tärkeämpänä tuossa kommentissa sitä Pitkämäkeä koskevaa osuutta: "syksyllä meidän mv-pelimme ei ollut balanssissa". Kieltämättä kauniisti sanottu, että syksyllä Pitkis oli paska. Nykyveskarin kehaiseminen kuuluu automaattisesti asiaan, kun otetaan lähtökohdaksi syksyn tilanne. En usko, että KJ:n tasoinen ammattimies olisi muuten kesken kauden lähtenyt nostamaan erikseen Hattua. Hänen en usko kaipaavaan julkista paijaamista, kaveri vaikuttaa selkeästi melko psyykkisesti vahvalta muutenkin. Kyllä siinä oli Kojolta selkeä oman analyysin tulos ja kehaisinkin jo toisessa ketjussa, että KJ osoittaa hyvää selkärankaa myöntäessään mv-peluutuksen epäonnistuneen. En muistaa aikaa, jolloin joku valmentajamme tai valmentaja ylipäätään olisi nähnyt omissa toimissaan mitään virheellistä.

Salama15:ltä hyvä kommentti. Voitot ratkaisevat ja toistaiseksi Hattu on pystynyt riittävän usein antamaan joukkueelleen mahdollisuuden voittaa. Toisin kuin Pitkis. Enkä mä pysty lukemaan tilastoja niin, että Niemisen suoritukset olisivat samanaikaisesti laskussa kun muulla joukkueella ne ovat nousussa? Ihan älytön väite tai sitten maalivahdin osuus joukkueesta ei olekaan se vähintään 20%. Kymmenessä viimeisessä matsissa 60% voittoja. Tänään sitten Ipa, joka oli viimeksi murheellinen sekä Niemiselle että muullekin joukkueelle. Toivon, että HIFK ei johda ensimmäisen erän jälkeen 3-0.

AA on mielenkiintoinen tapaus. Mielestäni täysin katsottu kortti ajatellen isoa vastuuta. Mutta pelaamissaan otteluissa hän on päästänyt kiitettävän vähän maaleja. Muistaakseni HPK:ta vastaankaan AA ei päästänyt enää, kun Nieminen otettiin ulos viidennen maalin jälkeen? Tosin HPK:llakin silloin jo selkä suoristui, kun pelin lopputulos oli selvä. Mutta kuitenkin. Jos herra AA:ta jostain syystä kiinnostaa hengailla mukana HIFK:ssa lähtökohtaisesti 3-maalivahtina, niin en kyllä löydä mitään järjellistä syytä jättää tätä mahdollisuutta käyttämättä. AA voisi kaudesta toiseen kilpailla uskottavasti liigan parhaan alle 10 ottelua pelaavan maalivahdin tittelistä. Tokihan kaikki tietävät, että se ei ole sattumaa, että joillain veskareilla pelimäärä jää tälle mikkovuorio / aleksisahlqvist -tasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös