Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Luke Sellars Jokipoikiin

Viestiketju osiossa 'Jokipojat' , aloittajana -Jonne-, 15.08.2008 klo 15.38.

  1. Putte Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
    Lainaus:
    Tätä Hooiveldin käryä en muistanutkaan. Paljonkohan Hooiveldilla oli promilleja kärytessään? Sellars puhalsi kyllä aika kovat lukemat 1,7 promillea ja kun käry kävi vielä kolari jälkeen niin eihän tuo Sellarsin kannalta kovin hyvältä näytä. Pääasia kuitenkin, ettei mitään henkilövahinkoja tapahtunut tässä episodissa.
     
  2. muumijo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat, Tappara
    Lainaus:
    Eipähän tuolla mielestäni ole mitään väliä onko promilleja 0,5 .. 1,7 tai 3,2 ..vastuu on jokatapauksessa ihan samanlainen, eikä tämä asia tunne mitään lieventäviä asianhaaroja.

    Kunnossa, sekä henkisesti, että fyysisesti mies olisi tärkeä palanen Jokipoikien peliä. Toisaalta, ei sota yhtä miestä kaipaa ja toistaiseksi on pärjätty mukavasti olemassa olevalla kalustollakin. Herrat Akkanen ja Immonen ovat ottaneet isompaa roolia, Nevalainen on tullut takaisin (vaikkei missään huippukunnossa olekaan), joten ei tämä mikään katastrofi pelillisesti ole. Ja mitä tämä sitten tekee joukkueelle, voi olla, että joukkue vaan vahvistuu entisestään tästä episodista.
     
  3. Namupassi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat, Leijonat, NHL
    Harmi, että Luken ura Jokipojissa päättyy näinkin typerällä tavalla.. Hieno pelaaja ja kiitokset Lukelle alkukauden ponnisteluista. Taitaa tuo kaverin kotelo vaan olla niin heikossa hapessa, ettei ylilyönneiltä voida välttyä.. Ties missä liigassa kaveri pelais, jos pääkoppa olis ollu kunnossa. Mut tosiaan sota ei yhtämiestä kaipaa ja tuskin tämä vaikuttaa Jokipoikien peliesityksiin, ainakin näin toivon!
     
  4. VTVH Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Laki sanoo että alle 1,2 on rattijuopumus ja yli 1,2 on törkeä rattijuopumus. Eli ei ole toki lieventävä asianhaara olla vähemmän humalassa ratissa, mutta sen sijaan on raskauttava asianhaara olla enemmän humalassa.
     
  5. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Yli 1,2, koska silloinkin kyseessä oli törkeä rattijuopumus. Myös Martin Mutumba sai jatkaa FC Interissä käryttyään ratista (yli 1 promillen humalassa). Sitä en muista mitä TPS:n Gabor Zilagyille kävi - purettiinko sopimusta? Hooiveld ei tainnut tulla tuoreeltaan julki, vaan vuosi vasta myöhemmin?
     
  6. muumijo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat, Tappara
    Lainaus:
    Kyllä joo, rangaistukset näistä rikoksista on varmasti erilaiset, sitä en kiistä. Mutta tuo ajatus tuossa oli tuoda julki semmosta ajatusta, että mielestäni se ei lievennä tilannetta vaikka tämä ajo olisi tapahtunut "aamupöhnässä" ja henkilö luullut olevansa selvä. Ja tämä vain noin niinkun omana mielipiteenäni, eikä niinkään kannanottona tähän tapaukseen.

    Tietoa tulevasta tässä odotellaan..mitä tekee seurajohto? Tuleeko Sellars itse julkisuuteen jollakin lausunnolla?
     
  7. Ice Hockey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Tyhmyydestä kärsii..Tätähän vähän arvailtiin, jo silloin Sellars Jokipoikiin tuli, että kauan menee, kun tälläistä tapahtuu. Yllättävän kauan siihen meni. Harvinaisen tyhmä temppu. Kunnon joukkuepelaaja...
     
  8. Espen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Old time hockey like Eddie Shore
    Lainaus:
    Jep. Kyllähän riski tiedettiin ja hyväksyttiin, kun ilmeisesti tasoonsa nähden halvemmalla mies Joensuuhun tuli.

    Joukkueen esityksiin tuon ei pitäisi juuri vaikuttaa, koska kaveri on ollut sen verran aikaa jo pois peleistä ja siksi koska tämän vuoden Jokipoikien menestys on perustunut yksilöitä enemmän hyvälle viisikkopelille. Vaikka Luke kovia avaussyöttöjä -ja kuljetuksia sekä perushyvää puolustuspeliä toikin ei hän korvaamaton ollut. Laukaukset lähtivät harvoin kohti maalia ja virheitä teki siinä missä muutkin. Esimerkiksi Akkanen on puolustuspelissä huomattavasti parempi, mutta hän onkin todellista eliittiä tälle tasolle.
     
  9. -Jonne- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat
    Jokipojat tiedottaa asiasta lisää tänään klo19.30.
     
  10. -Jonne- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokipojat
    Jokipojat on päättänyt, että Sellars on jäämässä.

    tiedote
     
  11. Riffsi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
    Hyvät on perustelut.

    Tässä olisi nyt sitten mahdollisuus Jokipojilla tehdä taas sitä kulttuuria ja jos vain Luke itse sitä haluaa, niin tarjotaan mahdollisuutta hoitohommiin ja mahdollisesti vieläpä jatkopaperia. Kumminkin tieto tulevaisuudesta saattaisi motivoida miestä tekemään hommia sen eteen, että pelit jatkuisi myös tulevaisuudessa.
     
  12. Espen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Old time hockey like Eddie Shore
    "Seuran tietoon on kuitenkin kauden aikana tullut Sellarsin terveydentilaan liittyviä seikkoja, jotka todennäköisesti altistavat miehen herkemmin tällaiseen sääntöjen vastaiseen käyttäytymiseen. Nämä seikat tekevät sopimuksen välittömän irtisanomisen tässä nimenomaisessa tapauksessa monimutkaisemmaksi."

    Tämä on hämärä lause. Tarkoitetaanko tällä alkoholismia vai mikä terveydessä altistaa miehen kaahailemaan kovassa humalassa ja mikä tekijä estää irtisanomisen? Diplomaattinen tiedote antaa lukijalle ison tulkinnan vastuun joka ei välttämättä ole hyvä asia.

    Kyllähän ihmiset haluavat kuitenkin antaa tässä maassa toisen mahdollisuuden yrittää ja niin sen pitääkin olla. Tässä tapauksessa vain arveluttaa että niitä mahdollisuuksia on jo joskus käytetty ja voi sitä älämölön määrää jos vielä roiskahtaa jollain tavalla.
     
  13. jsavolai Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
    Lainaus:
    Tjoo no hankala sanoa, onhan noita törttöilijöitä ihan omastakin takaa jotka kaahaa kännissä autolla ja silti kuuluu maamme maajoukkueeseen erässä toisessa lajissa. Tietämättä taustoja ja mitä sanktioita/vaateita (katkolle meno yms?) sedät on arvon törttöilijälle keksineet on himppasen hankala kommentoida tarkemmin saatikka muodostaa mielipidettä.

    Mutta rohkea veto silti olla antamatta kenkää suorilta, toivottavasti ei iske näpeille.
     
  14. Pervert Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kiitospaidat
    Tämähän saa jo suuremmankin skandaalin ainekset kun juoppo saa hyväksynnän pelata. Muualla on tällaiset sählärit hammasta purren potkittu hiuksista v*ttuun, mm. savolaista oveluuta hyväksi käyttäen...
     
  15. fågel Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sport Vaasa
    Jokipojille näköjään ihan sama vaikka vaikka vetää viinaa ja hyppää rattiin. Näyttää vähän siltä että rattijuoppo pidetään jengissä sen takia kun on ilmeisesti hyvä hinta/laatu suhde.
     
  16. MS Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
    Voisiko Jääkiekkoliito tässä tapauksessa määrätä esim. loppukautta koskevan pelikiellon?
     
  17. karate Mauri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    hch ja jokp ja karsijat ja yms
    Lainaus:
    Ymmärrän että siellä nää ulkkareiden hinta/laatu -suhdekysymykset herättää oikein erityisiä intohimoja kun noita teidän nimimiehiä katsoo, fagel hyvä. Eipä silti, itse olin ulosheittämisen kannalla, mutta käy tää näinkin.

    Ja ei, ei voi jääkiekkoliitto tuomita tällaisessa tilanteessa mitään.
     
  18. kakkonen Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Lainaus:
    Miksi?

    Hyvä homma että pelaajan takana ollaan pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Sellarsin suhteen oli tiedossa että tulossa on värikäs paketti ja nyt nähtiin vähän sitä huonompaakin puolta. Hienoa kuitenkin jos mies on pelikunnossa rytäkästä huolimatta.
     
  19. Riffsi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
    Lainaus:
    No miksipä ei? Turha on "sijoitusta" hukata, edes loppumetreillä.
    Ihmisiähän me kaikki olemme ja joskus jopa virheisiin lankeamme, vai heitätkö ensimmäisen kiven?

    Ehkä vaasalaisille ulkomaan avut ovat vain kauppatavaraa, jotka hommataan parantamaan..niin no parantamaan, juu... joukkueen peliä, mutta Joensuussa asiaa katsellaan hieman laajemmalla skaalalla ja humaanimmasta näkövinkelistä. Luke Sellars kuuluu JOUKKUEESEEN jossa välitetään pelaajista ja joukkueesta huokuu tiukka yhteishenki siitä pienimmässä roolissa olevasta tilastomiehen apulaisesta fanien ja pelaajien kautta suoraan johtoportaaseen asti.

    Me Joensuussa, jopa fanit, haluamme kantaa yhteisöllisesti vastuun joukkueesta, sen pelaajista ja kannustaa pelaajiamme niin kentällä kuin kentän ulkopuolella olemaan parempia jääkiekkoilijoita ja myös ihmisiä. Jos joskus jotain pahaa tapahtuukin, emme ole "tuomitsemassa" vaan koitamme kannustaa ja tukea pelaajia matkalla koti parempaa tulevaisuutta. (tähän kohtaan tulee hymiö)

    Lainaus:
    Onkos Luke nyt sitten jäänyt kiinni dopingtesteissä, eli esim. pelannut vaikutuksen alaisena tai muutoin rikkonut jääkiekko -nimisen pelin sääntöjä? Enemmän tuossa taitaa kyse olla Suomen lakien rikkomisesta, josta sitten langetetaan aikanaan tuomiot JOS rattijuopomusepäily näytetään toteen? Tuomiotahan ei asiasta vielä ole todellakaan tullut: Syytön kunnes toisin todistetaan? :)

    Oma kantani tähän asiaan on hieman kaksijakoinen, historia osoittaa yhtä ja toisaalta Sellars itse on kuitenkin motivoitunut ottamaan vastuun tekemisistään ja urastaan. Aiemmin Luke on ilmeisesti ns. hylätty vaikeina hetkina, mutta jos takana on organisaation tuki ja kannustava ilmapiiri, tulevaisuus voi olla hyvinkin valoisa.
     
  20. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Vaasalaisten ei kannattaisi niin hirveästi huudella, jos nyt yleensä kenenkään.

    Itse en ole koskaan ymmärtänyt ihan täysin sitä logiikkaa, että jostain siviilipuolen törttöilystä pitäisi aina seurata potkut urheilijalle. Eihän näin ole muissakaan työpaikoissa. Tietysti urheilija nyt on jollain tapaa julkisuuden henkilö, seuran edustaja, roolimalli yms. liipalaapaa, mutta loppujen lopuksi kuitenkin ihan samalla lailla ihminen kuin kuka tahansa ja saa rangaistuksensa oikeuslaitokselta.
     
  21. mendieta Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
    Kyllähän yleinen linja näissä rattijuopumus-caseissa tuntuu olevan se, että jos juoppo ei ole seuran kannalta oiva vahvistus, hän saa kenkään, jos on, jatkaa. Tällä kaavalla on helppo tehdä johtopäätös, että Sellersilla on sopimus Jokipoikien kanssa ensi kaudesta tai sitten hänet halutaan kovasti pitää joukkueessa. Jos olisi selvää, että Sellers ei jatka Joensuussa ensi kaudella, olisi hän saanut monoa. Niin solidaarisia ei olla itärajallakaan.

    Kaikki edellä oleva kirjoitettu sillä oletuksella, että Sellers ei loukkaantumisen vuoksi enää tällä kaudella pelaa.
     
  22. Sauli2 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Nostan kyllä jokipojille peukkua. Laman pukatessa päälle pehmeät arvot unohtuvat kyllä aina. Periaate on että kilometritehtaalle vaan että saadaan säästöä. Mitenkään itse tekoa ei voi puolustaa, mutta ajatus siitä,
    että työnantaja ei halua antaa itsestään sellaista kuvaa, että ensimmäisen
    vastainkäymisen jälkeen käännetään selkä, on peukunnoston arvoinen..
     
  23. Isaskar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Jokipojat olisi varmaan hankkiutunut Sellarsista eroon, jos joku merkittävä yhteistyökumppani tai muut pelaajat olisivat vaatineet. Kun tällaista vaatimusta ei tullut, oli seuran mahdollista toimia pelaajan ymmärtäjänä ja tukijana. Eikä siinä mitään, saattaa olla ihan pyyteetöntäkin, mutta kyllä näissäkin yleensä kovat arvot on ne jotka ratkaisee. Jos pelaajasta ei olisi tulevaisuudessa odotettavissa hyötyä, niin tuskin Jokipoikien johto olisi jatkoa edes pohtinut.

    Lainaus:
    Joissain työpaikoissa kyllä, esim. poliiseille tuli ainakin ennen käytännössä potkut törkeästä rattijuoppoudesta (nimim. kokemusta ei ole). Toisaalta urheilijalla potkut tarkoittavat yleensä vain sitä, että jostain löytyy uusi mahdollisuuden antaja. Muissa ammateissa menee koko ura ja koulutukset hukkaan ja niissä tippuu kokonaan tyhjän päälle. Mutta joo, en minäkään ainakaan suoraan ymmärrä, miksi potkujen pitäisi olla väistämätön seuraus. Jollain Sellarsin historialla luulisi kyllä tehtävän ihan selvä kerrasta poikki sopimus.
     
  24. mendieta Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
    Lainaus:
    Eli Sellars onkin siis viikon päästä pelikunnossa. Avautui tämäkin "tukeminen" vähän paremmin. Ei muuta kuin kaukaloon!
     
  25. Pervert Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kiitospaidat
    Entäpä kos olisi kännipäissään telonut jonkun teholle , edelleenkö silitettäisiin päätä? Aikamoisen julkisen hyväksynnän Jokipojat antaa rattijuopottelulle.