Mainos

Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 865 606
  • 7 214

nipsu11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitenkäs tuo Veikkaus tai Veikkauksen monopoliasema jarruttaa suomalaista urheilua?

Että silleen...

Aamulehden jutussa kerrottiin mielenkiintoisesti vedonlyöntimarkkinan avautumisen taloudellisista mahdollisuuksista suomalaiselle urheilulle käyttäen Ruotsia referenssinä.

"Kun Ruotsissa vedonlyöntimonopoli purettiin, tutkimusyhtiö Kantarin selvityksen mukaan ensimmäisten vuosien aikana vedonlyöntiyhtiöt käyttivät markkinointiin noin 800 miljoonaa euroa vuodessa. Markkinoiden vakiinnuttua luku on tasaantunut noin 400 miljoonaan euroon vuodessa.

Vertailun vuoksi Veikkaus käytti vuonna 2023 markkinointiin reilut 24 miljoonaa euroa vuodessa, mikä sisältää kaiken urheilusponsoroinnista kuulakärkikyniin.

Kyseessä on siis merkittävä tulonnousu, vaikka Suomessa ei päästäkään kaksi kertaa suuremman Ruotsin lukemiin. Optimististen arvioiden mukaan Suomen tilanne voisi olla noin puolet Ruotsin luvuista. Ja siitä yli puolet menee mediamainontaan ja loput sponsorointiin."

Tuon arvion mukaan siis urheilumarkkinointiin käytettävä raha voisi helposti kymmenkertaistua vedonlyöntimarkkinat avaamalla. Kyllä tuolla perusteella voi hyvin sanoa Veikkauksen monopoliaseman jarruttavan suomalaista urheilua.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Se kymmenkertainen rahahan tulee sitten kuluttajilta. Sellainen 50€/vuosi jokaista Suomalaista kohti. Kaikki tosin eivät pelaa ja suurin osa pelaa pienillä summilla, eli pieni joukko tuon lopulta tulisi kustantamaan. Jos ovat miljonäärejä niin ei haittaa minua, useimmiten vaan taitavat olla juuri niitä joiden tili on peliongelman takia pahasti pakkasella. Sanon tämän ottamatta kantaa pitäisikö vedonlyönti vapauttaa vai ei.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Veikkaus itse haluaa muutosta, koska se mahdollistaa Veikkauksen toimimisen yleiseurooppalaisilla markkinoilla. Samalla poistuu järjetön skitsofrenia, jossa saman yrityksen pitäisi maksimalisesti tehdä voittoa vedonlyönnillä ja samalla ehkäistä vedonlyönnin aiheuttamia haittoja.. vrt Alkon asema... on vanha sanonta pukista kaalimaan vartijana..

Ja siis linsseistä maksetaan, eli sinne valtiolle valuu edelleen rahaa. Se, miten se jaetaan.. no se on politiikkaa kuten on ollut Veikkauksenkin varojen jaon osalta.

politiikkaan tässä ketjussa ja osiossa ei pidä sen enempää mennä, mutta voi miettiä mitä erilasia tukikohteita milläkin poliittisella taholla on kun näitä rahoja jaetaan..
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Luetunymmärtäminen ei taida olla vahvuutesi, vaan mutuilu ja vääntäminen? Alkuperäinen kysymykseni oli - kummalleko on tärkeämpää antaa tuota tukea. Junioriorganisaatioille, vai Oy:ille? Ja perään - ottamatta kantaa monopoliasemaan.

Veikkauksen maksamat tuotot menee myös muun muassa mielenterveys- ja päihdeongelmissa auttavia puhelimia, omaishoitajia, ehkäisevää ja akuuttia päihdetyötä, perheiden tukemista ongelmatilanteissa, tukiasuntoja ja koulukiusaamisen vastaista työhön.

Useimmilla Veikkaukselta tukea saavilla järjestöillä rahapelituotot muodostavat budjetista yli puolet.

Tuo suoraan heidän vastuullisuuslausekkeesta. Sulle tärkeintä on edelleen siis, että jotkut yksittäiset Oy:t saavat tukea maksimaalisesti, jotka harjoittavat loppupeleissä hyvin vähäpätöistä ammattikuntaa. Kun omistajien omat taskut on tyhjät, huudetaan rahaa muualta? Edelleen en silti ota kantaa, pitäisikö monopoliasema purkaa, vai ei, mutta ihan näin mustavalkoinen asia ei ole. Ymmärtääkseni missään muussa maassa - edes siellä Ruotsissa - ei ole ollut Veikkauksen tapaista tulokanavaa niin kulttuurille, urheilulle kuin mm noille edellämainituille kanavillekaan.
Et ota kantaa, mutta otat hyvin selvästi kantaa. Hienosti vedetty. Harmi ettei mennyt läpi.

En missään nimessä halua, että Veikkauksen tukemilta tärkeiltä kohteilta lähtee rahaa pois. En kuitenkaan usko, että monopolin päättyminen siihen johtaa. Toivon siis Veikkauksen monopolin päättymistä, mutta en toivo, että tärkeiltä kohteilta viedään rahaa pois.

Uskon, että monopolin päättyminen tuo yleisesti Suomeen sellaista rahaa, mitä tänne ei tällä hetkellä tule. Siis rahaa ulkomailta. Jos tällä keinolla voidaan rahoittaa urheilua merkittävästi, niin se voi samalla tarkoittaa, että osa nyt ammattilaisurheiluun menevästä julkisesta rahasta voidaan jatkossa kanavoida muihin tärkeisiin kohteisiin.

Kaikissa ratkaisuissa on aina riskinsä, mutta Veikkauksen monopolin päättäminen on silti mielestäni isossa kuvassa hyvä asia. Koko Suomen kannalta.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En ymmärrä tätä vääntämistäsi edelleenkään. Ehkä se on yhtä järkevää ja suoraviivaista, mitä JYP:n peli sitten… ehkä?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ymmärrä tätä vääntämistäsi edelleenkään. Ehkä se on yhtä järkevää ja suoraviivaista, mitä JYP:n peli sitten… ehkä?
Vaihtoehtona on myös keskustella asiallisesti. Jos et sitä halua, niin ehkä olisi parempi ratkaisu jättää kirjoittaminen väliin. Sinä tästä teit vääntämistä ja menit henkilökohtaisuuksiin.
 
Mary Mackey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves-Hockey -konsernilla menee ihan mukavasti. Kuluvalla tilikaudella jalkapallon liikevaihto nousee lähes kolmella miljoonalla 4,5 miljoonaan ja stadionin operointiyhtiön liikevaihto parilla miljoonalla 2,5 miljoonaan. Varmaan jonkun verran jää myös viivan alla plussaa näistä kahdesta.

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On kyllä vähintäänkin hämmentävää tuo, että haetaan rahoja "tulevaisuuden varalle", mutta ei lopulta tiedetä yhtään mihin niitä aiotaan käyttää. Osakeanti tässä tilanteessa nähdään kuitenkin hyvin herkästi negatiivisena asiana, jos ei ole esitetty selkeää ja hyvää syytä sen toteuttamiselle.

Tapparalta ihmeellinen ratkaisu tämä. Huonoon väliin ja huonosti selitettynä. Odottaisin hyvin johdetulta seuralta parempaa.
 
Viimeksi muokattu:

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On kyllä vähintäänkin hämmentävää tuo, että haetaan rahoja "tulevaisuuden varalle", mutta ei lopulta tiedetä yhtään mihin niitä aiotaan käyttää. Osakeanti tässä tilanteessa nähdään kuitenkin hyvin herkästi negatiivisena asiana, jos ei ole esitetty selkää ja hyvää syytä sen toteuttamiselle.

Tapparalta ihmeellinen ratkaisu tämä. Huonoon väliin ja huonosti selitettynä. Odottaisin hyvin johdetulta seuralta parempaa.
Kyllä tosta sellanen fiilis jää, että jotain ei nyt kerrota.

Tappara meinaa ostaa SaiPan?
 
Suosikkijoukkue
Tappara
On kyllä vähintäänkin helvetin huono otsikko. "Ahdinko" on kyllä taas semmosen tason termi, kun haetaan lisärahotusta ainoastaan investointimielessä. Eiköhän siellä ole suunnitelmia jääkiekon ulkopuoliseen bisnekseen mitä halutaan matalalla kynnyksellä kokeilla ilman, että tarvitsee kajota konsernin sisäiseen kassaan.

Osakeanti tässä tilanteessa nähdään kuitenkin hyvin herkästi negatiivisena asiana, jos ei ole esitetty selkää ja hyvää syytä sen toteuttamiselle.
Eikös se yleensä ole ollut melkolailla juuri päinvastoin? Yleensä, jos on selkeä ja "hyvä" syy ollut liigajengillä järjestää osakeanti on se yhtäkuin kassa tyhjä ja konkurssin partaalla.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalta ihmeellinen ratkaisu tämä. Huonoon väliin ja huonosti selitettynä. Odottaisin hyvin johdetulta seuralta parempaa.
Milloin mielestäsi tämä anti olisi pitänyt järjestää, jos tämä syksy on huono ajankohta?

Tietääkseni yksityisten osakeyhtiöiden ei tarvitse kertoa julkisuudessa mihin aikovat tulevaisuudessa sijoittaa ja kuinka paljon. Sekä Tappara että mm. Ilveksellä on näitä osakeanteja ollut viime vuosina eikä niiden kohdalla ole tarvinnut pitää lehdistötilaisuutta, jossa kerrotaan tulevista liiketoimista ennen kuin niitä on toteutettu. Se että Kunnarin kaltainen tollo julkaisee jutun "ahdingosta" on tyypillistä Kunnarin sekoilua.
 
axe

Jäsen
Tämähän oli jo viime kauden jälkeisessä tilinpäätöstiedotteessa: "Tamhockey Oy:n yhtiökokous antoi hallitukselle osakeantivaltuutuksen, joka on voimassa viisi vuotta. Yhtiöllä on näin edelleen mahdollisuus vahvistaa omaa pääomaansa ja varautua mahdollisiin tuleviin investointeihin."

Ja edellisessä kappaleessa kerrotaan ahdingosta: "Konsernin oma pääoma on 5,2 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 52,3 % (51,3 %). Liigan osakkeen arvo yhtiön taseessa on nolla euroa."
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
On kyllä vähintäänkin hämmentävää tuo, että haetaan rahoja "tulevaisuuden varalle", mutta ei lopulta tiedetä yhtään mihin niitä aiotaan käyttää. Osakeanti tässä tilanteessa nähdään kuitenkin hyvin herkästi negatiivisena asiana, jos ei ole esitetty selkää ja hyvää syytä sen toteuttamiselle.

Tapparalta ihmeellinen ratkaisu tämä. Huonoon väliin ja huonosti selitettynä. Odottaisin hyvin johdetulta seuralta parempaa.
Enemmän tässä omaan nenään haisee huono journalismi. Tietysti Tapparan ajaman viestin (valitus pudotuspelien rahajaosta) kannalta tämä on juuri hyvä näin uutisoituna.
 
hk65

Jäsen
On kyllä vähintäänkin hämmentävää tuo, että haetaan rahoja "tulevaisuuden varalle", mutta ei lopulta tiedetä yhtään mihin niitä aiotaan käyttää. Osakeanti tässä tilanteessa nähdään kuitenkin hyvin herkästi negatiivisena asiana, jos ei ole esitetty selkää ja hyvää syytä sen toteuttamiselle.

Tapparalta ihmeellinen ratkaisu tämä. Huonoon väliin ja huonosti selitettynä. Odottaisin hyvin johdetulta seuralta parempaa.
Enemmän hämmentävää on tämä otsikointi jostain vitun ahdingosta, kun jutussa jo todetaan, että käyttöpääomaa ei ole tarpeen hakea.

Lisäksi, jos investointeja haluaa tehdä, niin pankkilainahan on edelleen kohtuullisen hintavaa. Osakeanti on silloin aika hyvä tapa hankkia niitä varoja.

Ainoastaan paskaa uutisointia tämä oli Iltalehdeltä, ei mitään muuta. Ei ole paljon opittu taannoisesta Sport-paskasta taas.
 
Huonoa journalismia tuossa toki on, mutta se nyt on sanomattakin selvää, kun IL kyseessä. Ei poista sitä faktaa, että Tapparakin hoiti tämän homman nyt huonosti.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi, jos investointeja haluaa tehdä, niin pankkilainahan on edelleen kohtuullisen hintavaa. Osakeanti on silloin aika hyvä tapa hankkia niitä varoja.

Yleisesti ottaen, oma pääoma on kalliimpi tapa rahoittaa asioita kuin vieras pääoma.

Ja ajankohdan ihmettelyyn sen verran, kuten @axe kirjoitti, tuo tieto on ollut jo yhtiökokouksessa esillä ja sieltä tullut valtuutus annille. "Ahdinko" taitaa olla vain jutun kirjoittajalla.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Em. uutisesta: "Suomen osakeyhtiölain mukaan suunnatun osakeannin voi toteuttaa vain, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy." Onko tällä mitään merkitystä tässä tapauksessa?
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Yleisesti ottaen, oma pääoma on kalliimpi tapa rahoittaa asioita kuin vieras pääoma.

Ja ajankohdan ihmettelyyn sen verran, kuten @axe kirjoitti, tuo tieto on ollut jo yhtiökokouksessa esillä ja sieltä tullut valtuutus annille. "Ahdinko" taitaa olla vain jutun kirjoittajalla.

Tämä "ahdinko" otsikointi kuvastaa sitä tasoa jolla iltapäivälehtien uutisointia on viime vuosia ollut. Sitä ei enään ole!!?!?

Hätähuuto, Kriisi, Katastrofi olisi ollut vielä raflaavampi. Ehkä kaikista parasta olisi, että jättäisimme kaikki Kunnarin uutiset, pakinat / palstat jatkossa lukematta.
Pääsisimme paljon helpommalla ja samalla ko. kaveri ehkä ahdituisi kun näkisi datalta, että hänen oksennuksia ei jengi enään lue
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Em. uutisesta: "Suomen osakeyhtiölain mukaan suunnatun osakeannin voi toteuttaa vain, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy." Onko tällä mitään merkitystä tässä tapauksessa?

Käytännössä ei. Suunnatulla osakeannilla yleensä laajennetaan omistuspohjaa. Ja anti toteutetaan nykyisten omistajien mandaatilla.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Em. uutisesta: "Suomen osakeyhtiölain mukaan suunnatun osakeannin voi toteuttaa vain, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy." Onko tällä mitään merkitystä tässä tapauksessa?

Jos ei ole (vähemmistö)osakkeenomistajia, jotka kokevat, että heidän oikeuksiaan loukataan ilman hyväksyttävää syytä, niin eipä juuri.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Erittäin huonoa journalismia. Toimitaja ei ilmeisesti tunne yritystaloutta ollenkaan, ja jotenkin kuvittelee, että osakeanti automaattisesti tarkottaisi ahdinkoa. Mitään selitystä "ahdinko" -termille jutusta ei ilmene. Se on toimittajan/toimituksen ammattitaidottomuutta tai tarkoituksellista klikin metsästystä...

Viimeksi Tappara teki suunnatun osakeannin vain muutama vuosi sitten, kun Barkov osti osuuden Tamhockeystä. Samassa yhteydessä myös "Poju" lisäsi panostustaan.

Veikkaan, että nytkin tarkoitus on, että mukaan tulee yksi tai useampia uusia sijoittajia, ja on mahdollista, että samassa yhteydessä joku/jotkut nykyisistä omistajista merkitsevät lisää osakkeita, jotta heidän osuutensa ei liudennu. Täsmällistä syytä en tiedä, miksi sijoittajia ei ole paljastettu, mutta se lienee taustalla Tapparan hiljaisuuteen tiedottamisen suhteen, että uusia sijoittajia ei haluta tai voida vielä julkistaa, vaan se tehdään vasta, kun prosessi on viety maaliin...
 
muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Me ollaan konkassa ja hävitty tää kausi. Taas. Miksei me ikinä pärjätä?
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Pystyykö tavis kuten minä ostamaan muutaman osakkeen jotain kautta vai täytyykö ottaa enemmän rahaa povitaskuun ja ostaa koko tappara?
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pystyykö tavis kuten minä ostamaan muutaman osakkeen jotain kautta vai täytyykö ottaa enemmän rahaa povitaskuun ja ostaa koko tappara?
Nyt kyseessä on suunnattu osakeanti, eli vain ne voivat ostaa, joille se on suunnattu.

Joskus yksityisten osakkeita on muita kautta myynnissa, kuten viime keväänä erään konkurssin yhteydessä tuli huutokaupattavaksi 1580 kpl Tamhockeyn osakkeita, jotka olivat olleet konkurssiin menneen yrityksen hallussa. Hintaa taisi kertyä joitain kymmeniä tuhansia, mutta silläkin sai vain mitättömän pienen osuuden...

Tamhockey Oy on Tapparan yhtiöittämisen yhteydessä vuonna 1999 järjestänyt yleisen osakeannin, ja edelleen harmittaa, etten uhrannut osaa kesätyörahoista minimimäärän merkitsemiseen. Paljon huonompaan käyttöön rahoista suurin osa meni kuitenkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös