Mainos

Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 865 702
  • 7 214

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Eiköhän tällöin ottelukohtainen vuokramaksu halliyhtiölle kasvaisi, jos tapahtumien määrä vähenisi. Eli ihan suoraan ei voida ajatella noin. Ja eiköhän noihin ”omille päästään” ole laskettu myös pelaajien ja muiden työntekijöiden kulut, ja jaettu ne jokaiselle kotipelille, jolloin tämä rasite olisi myös kovempi ottelua kohti.
Ja aina löytyy joku joka poikkeaa kaavasta. Jos nyt en väärin katsonut niin esimerkiksi HIFK on nyt pelannut 11 kotiottelua, yli kolmanneksen kausikertymästä, katsojakeskiarvolla 7913. Nordikselle on siis jäänyt myymättä alkukauden aikana yhteensä 3148 lippua. Tällä menolla HIFK:lle vähemmän pelejä tietäisi myös tuntuvasti vähemmän tuloja.

Joukkoon mahtuu sellaisiakin sexysexywauwau matseja kuten keskiviikko&Jukurit, keskiviikko&SaiPa ja torstai&HPK. Keskiviikko&KooKoo comboa en laske tähän ”ennalta haasteellista myydä” kategoriaan koska se oli kauden avauspeli.

Ja myös minä uskon että ottelukohtaisesti kulut nousisivat jos tapahtumien määrä putoaisi kuten heitit ilmoille. Uskon myös että lippujen hintoja nostettaisiin ainakin Helsingissä jos kotipelien määrä vähenisi.
 
Viimeksi muokattu:

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Muistaakseni jossain mainittiin joskus, että Tapparan kotipelissä tarvitsee käydä joku 5000-6000 katsojaa, jotta saavutetaan break-even. Tuota pienemmällä katsojamäärällä ottelu tuottaa siis tappiota. Olettaisin kuitenkin esim. Tepsin pelien kulujen olevan vähän maltillisemmat.
Ilveksellä break even tai kusiraja on noin 6300 katsojaa per ottelu. Tämä on ensi käden tieto. Tapparalla varmaan about sama.

Tampereella tämä uusi moderni halli pelittää nähdäkseni sen vuoksi, että on kaksi seuraa, hyvä maantieteellinen sijainti muille happeningeille kuten konserteille, riittävä väestöpohja (reilut 400 000 asukasta kaupunkiseudulla ja reilun puolentoista tunnin ajomatkan päässä pari miljoonaa) sekä kiekkohullua porukkaa riittävästi. Jos joku noista tekijöistä puuttuisi, voisi olla hankalaa kaapia noita yli 6300 yleisömääriä kiekkopeleihin tai saada hallia kannattavaksi.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja aina löytyy joku joka poikkeaa kaavasta. Jos nyt en väärin katsonut niin esimerkiksi HIFK on nyt pelannut 11 kotiottelua, yli kolmanneksen kausikertymästä, katsojakeskiarvolla 7913. Nordikselle on siis jäänyt myymättä alkukauden aikana yhteensä 3148 lippua. Tällä menolla HIFK:lle vähemmän pelejä tietäisi myös tuntuvasti vähemmän tuloja.

Joukkoon mahtuu sellaisiakin sexysexywauwau matseja kuten keskiviikko&Jukurit, keskiviikko&SaiPa ja torstai&HPK. Keskiviikko&KooKoo comboa en laske tähän ”ennalta haasteellista myydä” kategoriaan koska se oli kauden avauspeli.

Ja myös minä uskon että ottelukohtaisesti kulut nousisivat jos tapahtumien määrä putoaisi kuten heitit ilmoille. Uskon myös että lippujen hintoja nostettaisiin ainakin Helsingissä jos kotipelien määrä vähenisi.
HIFK:lla oli ymmärtääkseni aiemmin tilanne, jossa ottivat mieluusti arkipelejä kotihalliin kalliimpien yrityksille myytävien lippupakettien johdosta. Ymmärtääkseni tälle kaudelle hallin ravintolamyynti on HIFK:n vastuulla (tuototkin tulevat seuralle), ja sitä myöten pe ja la pelit lienevät tuottojen kannalta HIFK:lle parhaat päivät.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
HIFK:lla oli ymmärtääkseni aiemmin tilanne, jossa ottivat mieluusti arkipelejä kotihalliin kalliimpien yrityksille myytävien lippupakettien johdosta. Ymmärtääkseni tälle kaudelle hallin ravintolamyynti on HIFK:n vastuulla (tuototkin tulevat seuralle), ja sitä myöten pe ja la pelit lienevät tuottojen kannalta HIFK:lle parhaat päivät.
Juu näin on edelleen. Aitiomyynti on helpompaa tehdä firmoille torstai-perjantai akselilla kuin lauantaisin.Väittäisin että perjantai on tuottoisin pelipäivä. Lauantaisin firmoille myynti on paljon nihkeämpää. Se aitiokävijä tuottaa katetta moninkertaisen määrän kuin keskimääräinen katsomolipulla tulija, mihin viittasitkin, vaikka virvokkeita ottaisi average Joe sen kymmenen. Safkat jälkiruokineen, viinipullot ja avecit. Kyllä niille saadaan aitiotarjoiluna mojova alv 0% hinta leivottua.
 
Viimeksi muokattu:

Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksellä break even tai kusiraja on noin 6300 katsojaa per ottelu. Tämä on ensi käden tieto. Tapparalla varmaan about sama.

Tampereella tämä uusi moderni halli pelittää nähdäkseni sen vuoksi, että on kaksi seuraa, hyvä maantieteellinen sijainti muille happeningeille kuten konserteille, riittävä väestöpohja (reilut 400 000 asukasta kaupunkiseudulla ja reilun puolentoista tunnin ajomatkan päässä pari miljoonaa) sekä kiekkohullua porukkaa riittävästi. Jos joku noista tekijöistä puuttuisi, voisi olla hankalaa kaapia noita yli 6300 yleisömääriä kiekkopeleihin tai saada hallia kannattavaksi.
Ei ole ihan näin yksinkertaista matematiikkaa. Aitiomyynnillä on valtava merkitys.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei ole ihan näin yksinkertaista matematiikkaa. Aitiomyynnillä on valtava merkitys.
Juu, varmasti ja oheismyynneillä ja sponsoroinneilla myös. Silti väitän, että nuo yllä mainitsemani seikat ovat perusedellytykset hallin ja joukkueiden menestykselle. Toin tämän esille lähinnä sen vuoksi, kun tuntuu että jokaisella paikkakunnalla on sellainen ajatus valloillaan, että kunhan vaan saadaan uusi halli niin taivas aukenee. Veikkaan, että voi tulla hieman vaikeampia teitä kuin Tampereella. Helsinki poislukien.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Tampereella on myös hieman laadullista eroa sillä, mistä pelistä ne katsojat puuttuvat. Paikallispeleissä on korotetut lipunhinnat ja ilmaislippuja ei käytännössä ole lainkaan. Tämä rakentaa runkoa keskimääräiselle lipunhinnalle. Kun yleisömäärät notkahtavat, katsojat puuttuvat niistä arkipeleistä ja heikompia vastustajia vastaan pelatuista peleistä, joissa keskimääräinen lipunhinta on alhaisempi.

Myöskin kun katsoo sitä ylimääräistä myyntiä joka jää puuttumaan yleisömäärien jäädessä 6000 paikeille vaikkapa 9000 sijaan, niin silloin edulliset yläparvipaikat ei ole avattu ja katsojat paljolti puuttuvat sieltä.

Itse uskoisin kevään tuovan aika mukavasti väkeä halliin ja alhaiseksi jäänyt yleisökeskiarvo nousee kohisemalla vain muutamalla yleisömagneettipelillä. Varsinkin Ilveksellä kauden yleisökeskiarvotavoite saattaa kuitenkin olla liian kova. Siihen pääsemiseksi vaadittaisiin tuuriakin, että peliesitykset ja runkosarjatilanne aiheuttaisivat sopivaa sähköä ilmaan kauden loppusuoralle ja väki siten laittaisi ostohousuja jalkaan ja pelipaitaa päälle. Toivon sitä kovasti, en niinkään keskiarvojen takia, sillä tavoitteeseen oli budjetoitu sisään miljoonan euron voitto eikä siitä lipsuminen ole niin vakavaa, mutta täyden hallin tunnelmaa on jo ikävä. Sitä on valitettavasti saanut maistaa vain paikallispeleissä. Kun osutaan 9-10k haarukkaan, niin nauttiihan siitä tunnelmasta. Ei haittaa jonot tauoilla.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Saako muuten pelaajat tehdä henkilökohtaisia sponsorisopimuksia? Näin saisi tosi helposti parempaa palkkaa liigassa ja Mestiksessä nousisi melko helposti mestiksen parhaiten palkituksi.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Saako muuten pelaajat tehdä henkilökohtaisia sponsorisopimuksia? Näin saisi tosi helposti parempaa palkkaa liigassa ja Mestiksessä nousisi melko helposti mestiksen parhaiten palkituksi.
Kyllä saa, ja näin on Liigassa tapahtunutkin:
TPS:n liigakiekkoilija Tuomas Suominen on varmasi ainoa laatuaan Suomessa.

Hän rahoittaa pelaamisen myymällä itse mainoksia pelipaitaansa, koska TPS:n tarjoama pelikohtainen sopimus on arvoltaan niin alhainen.

Suomen mestaruuden Turussa 2010 voittanut Suominen, 29, treenasi tiukasti TPS:n mukana viime kesän. TPS:n kasvatti oli koesopimuksella, jossa luki, että sopimuksen astuessa voimaan vuosipalkka on 24 000 euroa.

Suominen loukkasi harjoituspelissä reitensä ja joutui olemaan sivussa kolmisen viikkoa. TPS:n johto pidensi koejaksoa, mutta alensi vuosipalkaksi 20 000 euroa.

Kun lopullisen sopimuksen lunastamisen aika tuli, TPS:n hallitus veti uuden ässän hihasta ja tarjosi Suomiselle juniorisopimusta: 225 euroa pelatusta ottelusta. Niitä Suomiselle on kertynyt tällä kaudella 16 kappaletta. Hän on tehnyt niissä 1+4=5 pistettä. Hän on raskaasti alisuorittaneen joukkueen sisäisessä pistepörssissä sijalla yhdeksän.

Ilta-Sanomat sai tietoonsa sopimuskiemurat. Suominen ei halua kommentoida julkisesti sopimusasioitaan.

– Olen tyytyväinen, kun saavutin oman tavoitteeni, joka oli loppukauden sopimus, hän toteaa.

Suominen ehdotti itse, että hän alkaisi myydä mainoksia pelipaitaansa. Tähän TPS suostui.

Pelkän ottelukohtaisen korvauksen avulla asuntolainoja olisi ollut vaikea lyhentää, mutta henkilökohtaiset tukijat mahdollistivat jatkamisen TPS:ssa.

TPS treenaa maaottelutauon aikana pari kertaa päivässä, mutta Suominen ei saa korvausta siltä ajalta. Seuraavaksi 225 euroa kilahtaa tilille 12. marraskuuta, kun TPS kohtaa Kärpät kotona – jos hän on kokoonpanossa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä saa, ja näin on Liigassa tapahtunutkin:

No tällaiset uutiset ei oikein vahvista käsityksiä siitä, että täällä välttämättä pelaillaan ammattilaiskiekkoa kahdella tasolla. Onneksi tässä tapauksessa on saatu jotakin myytyä, mutta jos jokaiselle tulee tällainen arki vastaan, niin itkuhan siitä tulee ja pelaajaliitto repii pelihousujaan.
Toki jos pelaajaliitto sitten auttaisi tällaisessa tapauksessa, mutta voi olla että vaikekais menisi sponssien kanssa, jos jo kohta kaikki paidat olisi aivan tilkkutäkkejä.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
No tällaiset uutiset ei oikein vahvista käsityksiä siitä, että täällä välttämättä pelaillaan ammattilaiskiekkoa kahdella tasolla.
Tämä nyt menisi ehkä paremmin tuonne "Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi" -topicciin, mutta ikinä en ole saanut kunnon vastausta Liigan avaamista vastustavilta että mitä vikaa on puoliammattilaissarjassa? Liiga ei ole iso pleijeri enää edes eurooppalaisten kiekkoliigojen joukossa muutamaa yksittäistä jengiä lukuunottamatta. Kukaan ei Liigaa seuraa sen tason tai pelin viihdyttävyyden vuoksi, ollaan nyt ihan realistisia. Sitä varten on änäri. Voisin lyödä kivitalosta vetoa, että jos vaikka Liigakin muuttuisi puoliammattilaissarjaksi niin kukaan katsoja ei sen takia ole jäämässä kotiin. Kyllä ne syyt on ihan muualla. Jollain yksittäisillä pelaajilla voidaan kyllä myydä jotain lippuja, mutta aika harvassa taitaa nekin pelaajat tänä päivänä olla eikä tuo ole kestävää toimintaa muutenkaan.
 
Ei varmaankaan jäisi kotiin jengi, tosin en käyttäisi välttämättä määrettä "kukaan", sillä luulen että laskisi kyllä katsojamäärät, mutta se tosiaankin on vain arvelua. Kuitenkin kiekossa käydään kansainvälistäkin vääntöä sen kunkin maan liigan suhteen, ja jos NHL jätetään pois, niin ei se liiga mitenkään huonosti tasoltaan sijoitu.

ja edelleen on syytä muistaa, että liigapelaajista koottu maajoukkue voitti kuitenkin maailmanmestaruuden, ohi jopa niiden muilla esiintyneiden NHL pelaajien, joten ei se liiga paskaa ole, kuten väitetään.
En siis usko kenenkään haluavan muuttaa liiga ns "taaksepäin", mutta vanhana ) no sanotaan keski-iän juuri ylittämässä olevana- aina välillä kyllä itsekin haikailee aikaa, jolloin ei oltu ammattilaisjoukkueita. Mutta nyt kun ollaan, niin en lähtisi ihan kevyesti tielle, jossa romanttiset pumpuliunoset ja yksisarviset sateenkaarien kera olisivat ohjaamaassa päätöksiä liigan tulevaisuuden suhteen.

Niin se vielä, että ei kai kukaan varsinaisesti vastusta avaamista, mutta erimielisyyttä lienee pääosin sen suhteen, että millaisin ehdoin. Itse en siis näe järkevänä tuota osakkeen maksun purkamista, sillä sillekin perustett kyllä on olemassa, ja ne korostuvat vielä entisestään jatkossa, kun karsinnat palaavat. Harmi tietenkin, että se ei kaikille sovi, ja voihan se olla, että jokin ratkaisu tuohonkin löydetään. Jos ei, niin huonoimmassa tapauksessa (toki riippuu katsojan omasta perspektiivistä asiaan) homma menee niin, että liiga irtautuu kokonaan, ja kerää isojen toimella sinne, ne joiden toivoo/haluaa siellä olevan, ja muut saavat sitten itkeä silmät päästään.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä nyt menisi ehkä paremmin tuonne "Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi" -topicciin, mutta ikinä en ole saanut kunnon vastausta Liigan avaamista vastustavilta että mitä vikaa on puoliammattilaissarjassa? Liiga ei ole iso pleijeri enää edes eurooppalaisten kiekkoliigojen joukossa muutamaa yksittäistä jengiä lukuunottamatta. Kukaan ei Liigaa seuraa sen tason tai pelin viihdyttävyyden vuoksi, ollaan nyt ihan realistisia. Sitä varten on änäri. Voisin lyödä kivitalosta vetoa, että jos vaikka Liigakin muuttuisi puoliammattilaissarjaksi niin kukaan katsoja ei sen takia ole jäämässä kotiin. Kyllä ne syyt on ihan muualla. Jollain yksittäisillä pelaajilla voidaan kyllä myydä jotain lippuja, mutta aika harvassa taitaa nekin pelaajat tänä päivänä olla eikä tuo ole kestävää toimintaa muutenkaan.
Puoliammattilaisuus pudottaisi sarjan tasoa aivan järjettömän paljon. Jos alle puolet nykyisestä määrästä omia junioreita voisi nousta oman seuran edustukseen ammattilaiseksi, niin juniorityö kärsisi koko maan tasolla ihan älyttömän paljon. Kuten myös jääkiekon suosio yleisesti koko maassa.

Olen kuullut paljon kaikenlaisia erikoisia ehdotuksia, mutta tämä vie kyllä voiton kaikesta, että joku ei ymmärrä mitä haittaa olisi muuttaa Liiga puoliammattilaissarjaksi. Etenkin, kun Liiga ei edes pyöri ammattilaisuuden rajalla, vaan on kaikesta huolimatta yksi Euroopan kovimmista ja parhaiten palkatuista ammattilaissarjoista.
 
Niin, onko suomalaisen jääkiekon itsetarkoitus tuottaa mahdollisimman kiinnostavat kotimaiset sarjat, vai mahdollisimman lahjakkaita pelaajia maajoukkueelle? Jostain pitäisi se oikea balanssi löytää. Varmaan nykyistä sarjaa tiivistämälläkin juniorityöhön saataisiin panostettua huomattavasti enemmän kun isoilla jengeillä olisi varaa oikeasti panostaa enemmän juniorityöhön sen sijaan että pidetään edustusjoukkuetta pinnalla. Toisaalta, jos seuratoiminta kuihtuu niin miten se vaikuttaa jääkiekon suosioon isossa kuvassa, ja sitä kautta juniorityöhön?

Junioritoimintaan ja suosioon tässä voi tehdä argumentin kummankin puolesta. Suljettu ja pienempi liiga: enemmän keskitettyjä resursseja ja parempi taso = suositumpi liiga ja paremmat junnut. Tai sitten avoimet sarjat joka ehkä tarkoittaa vähemmän resursseja junnuille, mutta mahdollisesti myös sen että laji on suositumpi ympäri Suomen.

Kyse oli pikemminkin siitä, onko nämä oikeasti haittoja? Jos tekemällä täysi sarjajärjestelmämullistus ja muuttamalla Liiga/Mestis puoliammattilaissarjoiksi, saadaan aikaan se että kotimaisten sarjojen kiinnostavuus kääntyy kasvuun ja yleisömäärät nousevat, mutta samalla Liigan taso tippuu ja maajoukkuemenestys huononee kun ei tule yhtä hyviä junioreja, niin kannattaako se? Niin, se on arvovalinta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, onko suomalaisen jääkiekon itsetarkoitus tuottaa mahdollisimman kiinnostavat kotimaiset sarjat, vai mahdollisimman lahjakkaita pelaajia maajoukkueelle? Jostain pitäisi se oikea balanssi löytää. Varmaan nykyistä sarjaa tiivistämälläkin juniorityöhön saataisiin panostettua huomattavasti enemmän kun isoilla jengeillä olisi varaa oikeasti panostaa enemmän juniorityöhön sen sijaan että pidetään edustusjoukkuetta pinnalla. Toisaalta, jos seuratoiminta kuihtuu niin miten se vaikuttaa jääkiekon suosioon isossa kuvassa, ja sitä kautta juniorityöhön?

Junioritoimintaan ja suosioon tässä voi tehdä argumentin kummankin puolesta. Suljettu ja pienempi liiga: enemmän keskitettyjä resursseja ja parempi taso = suositumpi liiga ja paremmat junnut. Tai sitten avoimet sarjat joka ehkä tarkoittaa vähemmän resursseja junnuille, mutta mahdollisesti myös sen että laji on suositumpi ympäri Suomen.
Puoliammattilaissarja tekisi Suomen pääsarjasta valtavasti heikkotasoisemman ja vähemmän kiinnostavan, sekä heikentäisi maajoukkuetta. Nämä seikat taas vähentäisivät koko lajin suosiota Suomessa, joka saattaisi pahimmillaan vetää koko lajin sellaiseen kurimukseen, että kohta ei olisi maassa enää yhtäkään ammattilaista.

Jengeillä ei olisi varaa panostaa juniorityöhön, jos edustus ei tuota rahaa tai kiinnosta ihmisiä. Junioreille on äärimmäisen tärkeää, että on olemassa mahdollisuus nousta ammattilaiseksi oman seuran sisällä. Jos tätä mahdollisuutta ei ole, niin junioreiden laatu ja määrä kärsii valtavasti.

En kertakaikkiaan kykene ymmärtämään, että joku ei näe miten valtavan tärkeää on, että maan ylin sarjataso on laadukas ammattilaissarja. Sen muuttaminen puoliammattilaissarjaksi heikentäisi lajin taloudellisia näkymiä kautta linjan, sekä laskisi lajin suosiota koko maassa.

Miten tästä tarvitsee edes keskustella?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ziisus.. kun on käyny matseissa silloin "hyvään aikaan" kun oltiin amatöörisarja, tai puoliammattilaissarja, ei voi ymmärtää mitä ihmeen sekoiluehdotuksia täällä esitetään.

Edelleen täytyy kysyä perusteita sellasiin asioihin, kuten miksi kiekkofani haluaisi vähemmän pelejä? Heikkotasoisempia pelejä?
Yleisen kiekon lajiedun kanssa näillä hassutteluillahan ei ole mitään tekemistä.

Henkilökohtaset ratkasut on jo olemassa. Älä käy 30 kotimatsissa, käy vaan 15 ja ottelumääräongelma on ratkasu. Älä katto liigaa, seuraa kakksodivaria ja pelintaso-ongelma on sulle ratkaistu.

Joukkuemäärän alaraja on 12 ja se on liian vähän sekin. Ehkä tuo ruotsin 14 on hyvä määrä, mutta ei 16:kaan tee tiukkaa pitää yllä. Yx nousee kohta ja sitten Ruotsin malliin.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Puttonen ja KPMG ruopivat tänään paikallisessa mediassa KooKoon talouslukuja ja antavat niille siunauksen, taloudenpito ja kasvusuunnitelma on ollut erittäin hyvää liigapaluun jälkeen. Tämä on hieno asia, tämä kausi on kyllä taas heittänyt haastavan setin kehiin, mutta toivottavasti saadaan tänäkin vuonna kelvollinen tulos aikaan - pelaajistoon panostettiin enemmän, yleisöä on naftisti ja kaukalossa on hemmetin ailahtelevaa - joten vaikeaa on.

Jutussa todetaan knoppitietona, että kertaa KooKoolla on kaksi kertaa suurempi oma pääoma ja yli kolme kertaa suuremmat kassavarat kuin SaiPalla, Jukureilla ja Sportilla yhteensä (toim huom kyse olikin palstatulkinnasta - mutta tuohon kolmikkoon vertailua jutussa myös oli)
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jutussa todetaan knoppitietona, että kertaa KooKoolla on kaksi kertaa suurempi oma pääoma ja yli kolme kertaa suuremmat kassavarat kuin SaiPalla, Jukureilla ja Sportilla yhteensä
Tai oikeastaan tätä ei varsinaisesti tulkittu Kouvolan Sanomien jutussa vaan tämä oli minun tulkintani, kun tarkastelin edellä mainittujen seurojen taloudellisia lukuja. Tähän voidaan lisätä, että KooKoon kassavaratkin ovat kolme kertaa suuremmat, kuin SaiPalla, Sportilla ja Jukureilla yhteensä. Tosin SaiPalla ei kassavaroja ole käytännössä lainkaan.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät julkaisi tuoreimman taloustiedotteensa.

Tässä tulee hyvin esille otteluohjelman merkitys, kun tiedotteesta poimitaan kaksi suurinta ja pienintä kotiotteluiden liikevaihtoa:

Suurimmat:
27.10. (lauantai) Ässät – Lukko 132 620 €
13.10. (lauantai) Ässät – Ilves 86 351 €

Pienimmät:
11.10. (keskiviikko) Ässät – KooKoo 47 472 €
13.9. (keskiviikko) Ässät – Ilves 56 091 €

IVXIII

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

On kyllä mielenkiintoisia lukuja. Hienoa, kun avaavat näitä noin avoimesti.

Jos joskus itsekin on vähän valitellut paikallispelien määrää, niin kyllähän tuosta on kovin helppo nähdä, että niitä tuskin ihan helpolla ollaan karsimassa - ei sillä, ettei sen muutenkin tietäisi, mutta nuo luvut avaavat kyllä sitä todella konkreettisesti.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Ässät julkaisi tuoreimman taloustiedotteensa.

Tässä tulee hyvin esille otteluohjelman merkitys, kun tiedotteesta poimitaan kaksi suurinta ja pienintä kotiotteluiden liikevaihtoa:

Suurimmat:
27.10. (lauantai) Ässät – Lukko 132 620 €
13.10. (lauantai) Ässät – Ilves 86 351 €

Pienimmät:
11.10. (keskiviikko) Ässät – KooKoo 47 472 €
13.9. (keskiviikko) Ässät – Ilves 56 091 €

Olipas mielenkiintoinen tiedote. Tällaisia olisi mukava lukea Kärppienkin osalta ja miksei muidenkin joukkueiden. Ottakaapa muut mallia tästä, hienoa Ässät.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Enemmin pistetään työntekijöitä pihalle, kuin aloitetaan kunnon tyhjennysmyynnit pelaajista
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös