Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 546 618
  • 5 474

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Jos Jukurit-osiossa mainittu ennuste 544k€ tappiosta päättyneeltä kaudelta pitää edes sinnepäin paikkansa, niin aikalailla väistämättömän konkurssin viivästyttämistä tuo osakeanti on. Aikaisempia velkoja nelisen miljoonaa niin on vain ajan kysymys milloin homma tulee tiensä päähän?
Pitää paikkaansa.

Liikevaihto on myös tippunut 200 000e vaikka seura itse on antanut ymmärtää miten hyvin lippukauppa, yritysmyynti ja kaikki on käynyt viime kaudella. Mahtavasti onnistuneet yhteisöpelit ja koko kaupungin sitoutuminen rahallisesti joukkueeseen olivat organisaation johdon huulilla koko viime kauden.

Tulos nähdään tässä. En ihmettele että Viitikko on halunnut irtaantua seurasta.
 

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Itse en ole koskaan syttynyt oikein änärin katsomiseenkaan. Minulle riittää, kun näkee maailmanluokan suorituksia silloin tällöin sen sijaan, että niitä näkisi kokoajan. Kun ei ole intohimoa itse sarjaan eikä mihinkään joukkueeseen, niin mitkään taikatemput jäällä ei sitten tätä puutetta kompensoi.

Taitaa nousta iso haloo vielä kesän aikana Liigan tilanteesta. Taloustilanne seuroilla on historiallisen surkea. Hiltunen ja kumppanit saavat näillä uusimmilla sarjauudistuksilla potkittua tölkkiä eteenpäin ja säilyy sellainen "katsotaan nyt vielä auttaisiko tämä" -tunnelma. Jos seurat ovat yhtä kuralla yhdenkin kauden lisää, en näe Hiltuselle mitää jatkoa. Vika on puitteissa, joissa liiketoimintaa yritetään harjoittaa. Voi tietysti olla, että nykyään tehdään jo oikeita asioita, mutta ne aloitettiin liian myöhään, vastahakoisesti ja vain massiivisen painostuksen jälkeen niin pelaajien kuin katsojien suunnalta.

Ei liity Liigaan, mutta aika tragikoomista sekin, että Markkanen jatkoi töihin CHL:n organisaatioon, joka on toinen persenettoa kaikille seuroille generoiva konstruktio. Miten tämäkin on edes mahdollista. Mitä enemmän tehtävässään tunaroi, sitä isompi kysyntä näyttää olevan palveluksille.

Jonkun pitäisi nyt ihan oikeasti jyrähtää ja varmasti media tässä kesän aikana yrittääkin, kunhan loputkin madonluvut tilinpäätöksistä saadaan julki.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Tuosta en tiedä. Sen verran voisin veikata, että
ainakin Ruotsissa ja Sveitsissä kannattajat ovat tyytyväisiä siitä, että lähes kaikki parhaat Euroopassa pelaavat suomalaiset kiekkoilevat heidän pääsarjoissaan. Uskon, että varsinkin Ruotsissa ovat perin tyytyväisiä siitä, ettei Liiga pysty haastamaan ison statuksen pelaajien hankinnoisssa juurikaan.

Varmasti ovatkin, ei sitä ole kyseenalaistaminen. Se toki on vähän eri asia kuin mitä kysymykselläni ajattelin.

Enemmän kyse oli TV-tuotteesta ja sen pitämisenä paskana.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Väestöpohjaan nähden Suomessa riittää niitä, jotka haluavat katsoa "paskaa" suhteellisen hyvin. Sponsorihankinnassa on petrattavaa, kun esim. joka toinen mainos jotain "kahvikuppimies ja liigakärki" -huttua niille, joilla jo kyseinen liigapaketti on hankittuna.

Samaan aikaan SHL tekee sopimuksia vedonlyöntifirmojen kanssa, joiden intresseissä on saada mainostettua myös ottelulähetyksissä. Vedonlyönnin kautta saa myös sitä peräänkuulutettua kansainvälistä kiinnostusta.

 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä katsoo, toisin kuin sitten Liigaa ulkomailla. Pelaajat ovat sitäpaitsi tuulipukukansalle MM-kisoista tutumpia kuin Liigassa pelaavat alasarjaan kuuluvat pelaajat tai junnut. Tässä tullaan juuri siihen tuotteeseen ja sen laatuun. Kuka haluaa maksaa saati katsoa paskaa?

Onko tästä heittää jotain faktaa? Mitään tarkkoja katsojalukuja ei ole ainakaan helposti löydettävissä.

SHL teki ESPN:n kanssa pari vuotta sitten sopimuksen, joka laajensi potentiaalista näkyvyyttä lukuisiin maihin, mutta vaikea uskoa mihinkään valtaisaan kiinnostukseen varsinkaan Afrikan, Lähi-Idän ja Latinalaisen Amerikan suunnilta, missä yksi peli viikossa on ollut joltain satelliittikanavalta nähtävänä. Ihan samaa huttua nuo pelit normitallaajalle ovat kuin muutkin.

Mälmö on toki Tanskan suuntaan koittanut avata markkinarakoa ja pelannut ainakin kertaalleen ottelun Kööpenhaminassa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joukkuemäärän tiputtaminen tarkoittaisi isonpaa osuutta TV-rahoista joukkuetta kohti, mutta pienempää markkinapotentiaalia ainakin alueellisesti

Tuollainen 12+12 -malli pienentäisi TV-potin kokoa entisestään joukkuetta kohti, vaikka markkina-alue laajentuisikin. TV-tuotannon kustannukset kasvaisivat, jos jokainen ottelu televisioitaisiin kunnolla.

Ei Suomi kuitenkaan 5 kertaa pienempi maa väestöpohjaltaan ole Ruotsiin verrattuna, mutta siellä saadaan kuitenkin TV-sopimuksella katettua lähes kokonaan pikkukylien seurojen kulut.

K-Espoon mukaantulohan vie oletettavasti aiemmasta potista yhden uuden joukkueen osuuden muilta. Siinä mielessä lisenssimaksu on ihan perusteltu, ettei tulla vain poimimaan rusinoita pullasta ilman vastaavia satsauksia, mitä muut ovat tehneet.
Niin. Riippuu miten se TV-sopimuksen hinta on määritelty. Voi olla että siinä on huomioitu joukkuemäärän mahdollinen muuttuminen koska se on TV-yhtiön kannalta olennaista monenko joukkueen fanit siellä on niitä paketteja tilaamassa. Suuntaan ja toiseen. Jos nyt vaikka tiputettaisiin joukkuemäärä tuohon 12 niin sieltä tulisi varmasti iso määrä TV-pakettien irtisanomisia kun joka neljännellä ei enää olisi sitä omaa suosikkijoukkuetta sarjassa. TV-yhtiötähän kiinnostaa tasan se tilaajamäärä eli sisääntuleva raha.

Nythän malli on periaatteessa 16+10 kun Mestikselläkin on TV-sopimus saman toimijan kanssa. Toki vaikka sinnekin jotain maksetaan niin ero TV-korvauksissa per seura on posketon. Jos mentäisiin A+B Liigaan 12+12 systeemillä niin en osaa sanoa miten se TV-raha siinä vaiheessa jakaantuisi. Olisiko B-liiga niin paljon kiinnostavampi että kokonaistilaajamäärä nousisi siihen verrattuna mitä nyt on Liiga+Mestis.

Jos joukkuemäärän nostoaja sen mukana tulevaa potentiaalista tilaajakantaa ei ole huomioitu TV-sopimuksessa niin eihän se ole Kiekko-Espoon vika. Maikkari varmaankin on siinä vaiheessa tyytyväinen tai ainakin tyytyväisempi kuin ennen. Mitään lisenssimaksuahan ei Liigalla ei kuitenkaan ole ja saman lisenssin joutuu kyllä muutkin kuin Kiekko-Espoo vuosittain hakemaan. Osake on sitten asia erikseen, mutta kun vertaat Ruotsiin niin siellähän pitäisi tulokkaalta sitten vaatia 10 miljoonan euron osaketta jos TV-raha on viisinkertainen. (No siellä ei toki TV-rahan jakajien määrä muutu kun joku putoaa, mutta silti).
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joukkuemäärän tiputtaminen tarkoittaisi isonpaa osuutta TV-rahoista joukkuetta kohti, mutta pienempää markkinapotentiaalia ainakin alueellisesti

Tuollainen 12+12 -malli pienentäisi TV-potin kokoa entisestään joukkuetta kohti, vaikka markkina-alue laajentuisikin. TV-tuotannon kustannukset kasvaisivat, jos jokainen ottelu televisioitaisiin kunnolla.

Ei Suomi kuitenkaan 5 kertaa pienempi maa väestöpohjaltaan ole Ruotsiin verrattuna, mutta siellä saadaan kuitenkin TV-sopimuksella katettua lähes kokonaan pikkukylien seurojen kulut.

K-Espoon mukaantulohan vie oletettavasti aiemmasta potista yhden uuden joukkueen osuuden muilta. Siinä mielessä lisenssimaksu on ihan perusteltu, ettei tulla vain poimimaan rusinoita pullasta ilman vastaavia satsauksia, mitä muut ovat tehneet.
Tässä kannattaa nyt muistaa, että tv-rahojen määrä voi nousta merkittävästi, kun Veikkauksen monopolista päästään eroon. Ruotsissakin vedonlyöntiyhteistyö on valtava syy sille, että tv-rahat ovat niin paljon Suomea edellä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä kannattaa nyt muistaa, että tv-rahojen määrä voi nousta merkittävästi, kun Veikkauksen monopolista päästään eroon. Ruotsissakin vedonlyöntiyhteistyö on valtava syy sille, että tv-rahat ovat niin paljon Suomea edellä.

Tuosta samasta kirjoitin toiseen ketjuun. Silti rahoja ei Ruotsissakaan jaeta kuin vähäisiä määriä SHL-seurojen ulkopuolelle.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta samasta kirjoitin toiseen ketjuun. Silti rahoja ei Ruotsissakaan jaeta kuin vähäisiä määriä SHL-seurojen ulkopuolelle.
Joo ei toki. A+B sarjamallissa sellainen saattaisi luonnistua Suomessa.

Oma toive/ajatus tuossa mallissa olisi, että B-sarjalaiset saavat puolet vähemmän tv-rahoja joukkuetta kohden. Eli teoriassa jos A-sarjassa saa 2 miljoonaa, niin B-sarjassa saisi 1 miljoonan.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuolla jakomallilla jäätäisiin edelleen SHL:n taakse, mutta nostettaisiin Mestisseurojen kilpailukykyä Allsvenskanseuroja vastaan.

TV-raha A-sarjan joukkueille pitäisi saada jonnekin 4 miljoonan euron hujakoille, jolloin ei jäätäisi enää kuin 30% SHL-seuroista tässä kategoriassa. Ruotsissa on toki paljon isoja sponsoreita turvaamassa seurojen taloutta sen päälle.

Kopioidaan rahanjako Ruotsista. Esim. 40 miljoonan euron TV-sopimus jaettaisiin seuraavasti:
A-sarja (10 joukkuetta): 3,8 M€/joukkue
B-sarja (10 joukkuetta): 0,2 M€/joukkue

Sillä saataisiin tuulipukukansan nähtäväksi kovempia pelaajia. Alemmassa sarjassa olisi enemmän isojen paikkakuntien joukkueita ja isompia halleja.

Nousu olisi mahdollista vain ja ainoastaan urheilullisin perustein karsintojen kautta.

(Viesti sisältää kärjistyksiä)
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Jos nämä huhut Liiga-seurojen kuluneen kauden katastrofaalisista taloudellisista tuloksista täysimääräisesti realisoituvat, kuten alkaa vähitellen näyttämään, alkaa kivijalkaperustelu suljetusta Liigasta taloudellisena elinehtona ja välttämättömyytenä rapistua uhkaavaa vauhtia. Suljettu Liiga on alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti näyttänyt johtaneen leväperäiseen taloudenpitoon ja yli varojen elämiseen yhdessä jos toisessa seurassa.

Vaikka Liigan todellinen avaaminen - enkä puhu nyt mistään nykymallin höpöhöpö-karsintapeleistä - todennäköisesti johtaisikin lyhyellä aikavälillä parin seuran konkurssiin, olisi sillä kuitenkin pitkässä juoksussa melko varmasti tervehdyttävä vaikutus suomalaiseen pääsarjajääkiekkoiluun. Tämä tietysti vaatisi rinnalleen perinpohjaisen sarjajärjestelmäuudistuksen (esimerkiksi mallia 10+10 tai 12+12), jotta Mestiksestä saadaan riittävän kiinnostava ja kilpailukykyinen.

Pitää Hiltusestakin kuoriutua aikamoinen "ruuneperi", että pystyy uskottavasti valehtelemaan tämän käsissään olevan ruskean läjän tuoksuviksi konvehdeiksi. Nyholm, Heikki tarvitsisi varmaankin taas vähän tiedotuksellista jeesiä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jos mentäisiin A+B Liigaan 12+12 systeemillä niin en osaa sanoa miten se TV-raha siinä vaiheessa jakaantuisi. Olisiko B-liiga niin paljon kiinnostavampi että kokonaistilaajamäärä nousisi siihen verrattuna mitä nyt on Liiga+Mestis.


Otamme esimerkin Ruotsista… Siellä jalkapallon puolella ollaan kimpassa kahden ylimmän sarjatason kanssa, eli TV rahat jakaa Allsvenskan ja Superettan. Tästä on kovaa napinaa Jalkapallon puolella, koska vaikka kokonaissumma on isompi kuin SHL:llä, on seurakohtanen tulo huomattavasti pienempi, jopa Mestaredien liigaan pääseillä.



SHL sen sijaan uudistuksessa, jossa suorat nousut ja putoamiset tuli kuvaan, lopetti lähes kokonaan Allsvenkanille annettavan TV rahaosuuden (tyynyrahaa saa putoaja, pikku hiluja muut).



Eli jos naapurimaan kokemusta hyödyntää, en ikinä menisi 12+12 sarjaan, jossa rahanjakajia olisi 28, vaan nimenomaan SHL malliin, jossa joukkueita olisi se 14 ja liikenne sarjojen välillä olisi automaatista ruotsin tapaan, eli putoaja ja nousija valikoituisivat sarjojen sisällä, ei sarjojen välisisä peleissä.



16 joukkueen Liiga on ihan bueno, jos sarjajärjestelmää ei olisi rukattu, vaan 4x sarja ja jos pakosta tamperelaiset haluaa lisäpaikallisensa, niin 62 matsia, mutta pleijarit nykysellä 10/6 mallilla.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuolla jakomallilla jäätäisiin edelleen SHL:n taakse, mutta nostettaisiin Mestisseurojen kilpailukykyä Allsvenskanseuroja vastaan.

TV-raha A-sarjan joukkueille pitäisi saada jonnekin 4 miljoonan euron hujakoille, jolloin ei jäätäisi enää kuin 30% SHL-seuroista tässä kategoriassa. Ruotsissa on toki paljon isoja sponsoreita turvaamassa seurojen taloutta sen päälle.

Kopioidaan rahanjako Ruotsista. Esim. 40 miljoonan euron TV-sopimus jaettaisiin seuraavasti:
A-sarja (10 joukkuetta): 3,8 M€/joukkue
B-sarja (10 joukkuetta): 0,2 M€/joukkue

Sillä saataisiin tuulipukukansan nähtäväksi kovempia pelaajia. Alemmassa sarjassa olisi enemmän isojen paikkakuntien joukkueita ja isompia halleja.

Nousu olisi mahdollista vain ja ainoastaan urheilullisin perustein karsintojen kautta.

(Viesti sisältää kärjistyksiä)
Ruotsissa Allsvenskanin seurat saavat käsittääkseni tällä hetkellä noin 10% siitä mitä SHL-seurat. Tämän osuuden oletetaan nousevan seuraavassa sopimuksessa. Euroissa taitavat summat olla noin 5 miljoonaa (SHL) ja 500k (Allsvenskan).

Mielestäni Suomessa kannattaisi panostaa siihen, että meillä on enemmän seuroja, jotka saavat hyvät tv-rahat käyttöönsä. Tämä tarkoittaa tasaisempaa kilpailua, joka luo mielenkiintoa jääkiekon ympärille.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo ei toki. A+B sarjamallissa sellainen saattaisi luonnistua Suomessa.

Oma toive/ajatus tuossa mallissa olisi, että B-sarjalaiset saavat puolet vähemmän tv-rahoja joukkuetta kohden. Eli teoriassa jos A-sarjassa saa 2 miljoonaa, niin B-sarjassa saisi 1 miljoonan.
Jos se menisi näin niin TV rahaa olisi jaossa 36 miljoonaa ja 1 katsoja toisi kaudessa 360 euroa, pitäisi siis olla 100000 tilaajaa eli 4166 ka/per seura. Me saadaan halliin 2500 katsojaa niin en jaksa uskoa että TV:stä katsoisi otteluja 4166 katsojaa. Mutta voin olla jälleen kerran väärässä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ruotsissa Allsvenskanin seurat saavat käsittääkseni tällä hetkellä noin 10% siitä mitä SHL-seurat. Tämän osuuden oletetaan nousevan seuraavassa sopimuksessa. Euroissa taitavat summat olla noin 5 miljoonaa (SHL) ja 500k (Allsvenskan).
"Uuden sopimuksen myötä jokaisen ruotsalaisseuran saama tv-raha on vuodesta 2024 lähtien noin 5,5–6 miljoonaa euroa kaudessa. SHL:n uusin sopimus on kuusivuotinen ja jatkuu kauden 2029–30 loppuun."

 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Uuden sopimuksen myötä jokaisen ruotsalaisseuran saama tv-raha on vuodesta 2024 lähtien noin 5,5–6 miljoonaa euroa kaudessa. SHL:n uusin sopimus on kuusivuotinen ja jatkuu kauden 2029–30 loppuun."

Ei mitään uutta tässä. Tuossa uutisessa on nähdäkseni hieman väärää tietoa, sillä ruotsalaisten lähteiden mukaan SHL seurat saavat tällä hetkellä 45 miljoonaa kruunua (4M €), joka kasvaa tulevina vuosina 60-65 miljooonaan (5,33-5,77M €). Allsvenskanin seurat puolestaan saavat saman sopimuksen mukaan 6 miljoonaa kruunua (0,53M €).

Eli tällä hetkellä Allsvenskanissa saadaan reilut 10%.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Niin. Riippuu miten se TV-sopimuksen hinta on määritelty. Voi olla että siinä on huomioitu joukkuemäärän mahdollinen muuttuminen koska se on TV-yhtiön kannalta olennaista monenko joukkueen fanit siellä on niitä paketteja tilaamassa. Suuntaan ja toiseen. Jos nyt vaikka tiputettaisiin joukkuemäärä tuohon 12 niin sieltä tulisi varmasti iso määrä TV-pakettien irtisanomisia kun joka neljännellä ei enää olisi sitä omaa suosikkijoukkuetta sarjassa. TV-yhtiötähän kiinnostaa tasan se tilaajamäärä eli sisääntuleva raha.
TV-yhtiön kannalta ei liene olennaista, monenko joukkueen fanit paketteja on tilaamassa, vaan tilaajien ja sitä kautta tulojen kokonaismäärä suhteessa menojen kokonaismäärään. Suurien talousalueiden joukkueiden kannattajissa on paljon enemmän tilaajia kuin pienten alueiden. Eli jos Liigasta vähenisi neljä pienen talousalueen joukkuetta, niin kokonaistilaajamäärästä ei poistuisi läheskään neljännestä. Ääriesimerkkinä voisi ajatella Jokereiden tuovan tilaajia, jos nyt ei ihan neljän, niin ainakin kahden pienemmän alueen joukkueen edestä. Vähemmän kiinnostavat seuraajia omaavat joukkueet lienevät tv-yhtiölle enemmänkin rasite, kun niiden osalta kulut ovat suurempia kuin tulot, koska sama tv-raha niillekin maksetaan, ja otteluiden tuotantokulut ovat samat. Tosin niinhän ne kulut taitavat olla Liigan tapauksessa kokonaisuutenakin tuloja suuremmat kun tietojen mukaan kyseessä on kannattamaton tuote tv-yhtiölle.
 
Viimeksi muokattu:

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Ilveksen talouslukuja saadaankin odotella elokuulle, toisin kuin aiempina vuosina. Asia tiedotettiin ohimennen Hölön haastattelussa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ruotsin talous sen selittää, isommin kaikkea talouden näkökulmasta.
Näin se on. Toki myös urheilukulttuuri on Ruotsissa vankemmalla perustalla. Live-urheilun seuraaminen on aivan eri tasolla kuin Suomessa. Mitä enemmän ihmisiä on paikalla tapahtumissa, sitä parempi tunnelma, sitä parempi tapahtuma, sitä paremmin sponsorit kiinnostuvat, samoin tapahtuman yleinen kiinnostus lisääntyy ja hupsistakeikkaa tapahtumien televisointi on taloudellisesti mielekästä ja niistä maksettavat korvaukset nousevat.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Näin se on. Toki myös urheilukulttuuri on Ruotsissa vankemmalla perustalla. Live-urheilun seuraaminen on aivan eri tasolla kuin Suomessa. Mitä enemmän ihmisiä on paikalla tapahtumissa, sitä parempi tunnelma, sitä parempi tapahtuma, sitä paremmin sponsorit kiinnostuvat, samoin tapahtuman yleinen kiinnostus lisääntyy ja hupsistakeikkaa tapahtumien televisointi on taloudellisesti mielekästä ja niistä maksettavat korvaukset nousevat.

Näinpä. Ja mikä olenniaisinta - tälläkin palstalla puhutaan kuinka taso Suomessa on huonoa jne; Ruotsissa tuo sama kulttuuri jatkuu sarjaportaita alaspäin, ja otteluihin mennään siitä absoluuttisesta tasosta välittämättä. Tämä johtuu siitä, että ruotsalaisessa kulttuurissa yhteisö ja seurakulttuuri on se, mikä ihmiset saa paikalle - ei ottelun taso.

Seurat koetaan omiksi ja omalla läsnäololla on merkitys. Tämä tuo ihmisiä, lipputuloja, rahaa ja kappas - taso nousee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös