Liigaseurojen taloudellinen tilanne 2020–2021

  • 125 363
  • 522

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kausien 1996-1997 ja 2003-2004 välillä Lukon budjetti taisi olla bottom 3 luokkaa. Vasta kaudella 2004-2005 sitä alettiin hilaamaan kunnolla ylöspäin ja sen jälkeen pelaajabudjetit on tainnut olla TOP-6 jokaisella kaudella ja yleensä TOP-4.
Homma alkoi Robert Kronista kaudella 02-03. Tuolloin rahahanat aukesivat edustusjoukkueellekin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Homma alkoi Robert Kronista kaudella 02-03. Tuolloin rahahanat aukesivat edustusjoukkueellekin.
Schneider, Kron, Cisar, Tähtinen otettiin tuolloin kesken kauden sisään. Toki siellä oli potkittu poiskin epäonnistuneita hankintoja kesken kauden, mut joo oikeassa olet.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lisätään kerhon osalta että tämän päivän Hämeen Sanomissa toimari kertoo että pelaajabudjetti tulee pysymään 1,75 millissä. Samassa mainitaan että HPK:n omaa pääomaa on viime tilikauden tappion jälkeenkin yli 2 miljoonaa, jolla kerho on Liigan omavaraisimpia seuroja ollen myös velaton. Nousu kriisiseurasta kuilunpartaalta nykytilanteeseen on tapahtunut viiden viime vuoden aikana.

Erittäin positiivinen uutinen, ja näyttää että ainakin Hämeenlinnassa voidaan pyörittää sekä urheilullisesti että taloudellisesti menestyvää Liigaseuraa. Huolimatta että ollaan Liigan pienimpiä markkina-alueita.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Onko HPK:llä siellä oikeasti pääomaa noin paljon vai onko se kuuluisa liigaosake arvostettu sinne isolla arvolla?
Jos on oikeata omaisuutta niin hienoa, jos tuota osakkeen arvon korotusta niin toivottavasti pääsevät siitä eroon.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak

On oikeasti omaa pääomaa. Liigaosakkeen arvonkorotukset on liigassa tehty Ilveksen, Jukureiden, JYPin, KalPan ja Pelicansin taseisiin, kuten EY:n tekemä viimeisin raportti liigajoukkueiden taloudesta kertoo.
 
Liitteet

  • EYn raportti.png
    EYn raportti.png
    195 KB · kertaa luettu: 446

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tamperelaisjoukkueet saaneet eilen päätökset kustannustuista 3.kierroselta:

Tamhockey Oy 607 933,24
Ilves-Hockey Oy 297 609,78
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olisi hyvä nähdä hakemukset. koska pelkkä ero liikevaihdossa ei selitä noin suurta eroa tukisummissa.

Liikevaihdon pudotus antaa kertoimen, jolla kerrotaan kiinteät kulut (palkat+sivukulut sekä muut kiinteät kulut). Jos siis kummallakin olisi ollut suhteellisesti yhtä iso pudotus liikevaihdossa, Tapparalla olisi ollut kuluja noin tuplasti enemmän.

Luvut tulevat yhtiöiden kirjanpidosta ja viranomaisilmoituksista. Voihan noissa olla kirjanpidossa jaksotuseroja, mutta vaikea niillä on isosti kikkailla. Palkat on tietysti suurin kuluerä eikä niitä oikein voi vääristellä.

Business Finlandin kehitystukihakemuksissa pystyi sopivalla sanailulla ja kikkailulla saamaan 100t, mutta nämä kustannustuet ovat aika suoraviivaista matematiikkaa.
 
JPL

Jäsen
Tamperelaisjoukkueet saaneet eilen päätökset kustannustuista 3.kierroselta:

Tamhockey Oy 607 933,24
Ilves-Hockey Oy 297 609,78

Laitetaan tähän Kärppien kustannustuki 3:n saamiset myös:
Oulun Kärpät: 525 827€
QStock: 61 466€

Virkkunen mainitsi, että silti on tappiota tulossa, mutta ei enää 7-numeroista lukemaa.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
KalPalta tuli luvut julki.

" KalPa Hockey Oy teki päättyneellä tilikaudella tappiota 685 992 euroa, liikevaihdon laskiessa 4,6 miljoonaan euroon. Samalla yhtiön omavaraisuusaste laski 31,7 prosenttiin. "

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laitetaan tähän Kärppien kustannustuki 3:n saamiset myös:
Oulun Kärpät: 525 827€
QStock: 61 466€

Virkkunen mainitsi, että silti on tappiota tulossa, mutta ei enää 7-numeroista lukemaa.
Tappiota tulee rajusti, se on selvä. Kärpät onnistui kuitenkin pelaajien palkka-alennuksissa hyvin ja se näkyy myös tulevalla kaudella. Tokikaan kaikkia palkka-ale ei siinä mielessä koske, että uusi sopimus voi olla vanhaa huomattavasti rahakkaampi. Näin kävi Topi Niemelän kohdalla, joka pelasi huikaisevat nuorten MM-kisat ja valittiin koko turnauksen parhaaksi puolustajaksi. Kilpalaulanta oli turhan kova. Lukolle iso keskisormen näyttö! Mutta joo, noin markkinatalous toimii. Yhtäkaikki, vaikka raskaasti tappiollinen tilikausi on tulossa, Kärpät selvisi koronasta kuivin jaloin ja lyö lisää hiiltä menestysjunan pesään.

Edit. Niemelä turnauksen paras puolustaja, ei turnauksen paras pelaaja.
 
Viimeksi muokattu:

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kilpalaulanta oli turhan kova. Lukolle iso keskisormen näyttö! Mutta joo, noin markkinatalous toimii. Yhtäkaikki, vaikka raskaasti tappiollinen tilikausi on tulossa, Kärpät selvisi koronasta kuivin jaloin ja lyö lisää hiiltä menestysjunan pesään.

Ihan oikeasti Lukolle keskisormea? Siis Kärppien kannattajalta, jonka joukkue on kupannut pienempien seurojen tähtipelaajia isoilla palkkapusseilla?

En myöskään sanoisi Kärppien selvinneen kuivin jaloin, jos kolmen tukikierroksen jälkeen päästään alle miljoonan tappioihin. Kyllä siinä on pitänyt vanhat Nokian kumisaappaat pitänyt vähintään jalkaan pistää.
 
Vlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näin kävi Topi Niemelän kohdalla, joka pelasi huikaisevat nuorten MM-kisat ja valittiin koko turnauksen parhaaksi pelaajaksi.

Ei vaan valittiin parhaaksi puolustajaksi. Parhaaksi pelaajaksi "mvp" valittiin Trevor Zegras.

Yhdeltäkään seuralta ei taida olla odotettavissa plussa tulosta? Kerho pääsi yllättävän lähelle.
 
Viimeksi muokattu:

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voisi sanoa että viime kauden todellinen mestari on se/ne, jotka pääsevät taloudellisesti +- nolla tasolle tai hyvin pienillä tappioilla selviävät. En pysty näkemään, miten mikään muu viime kauden pelillinen menestys mestaruutta lukuunottamatta olisi sen arvoinen, kuten esim nyt Kalpan 685 000 tappiot, kun pelillisesti kausi meni ok. Itse olen ihan helvetin tyytyväinen Kerhon viime kauteen, nyt kun talousluvut on selvillä. Ei vituta enää pleijareiden ulkopuolelle jäänti yhtään, kun taloudesta tuli kuivat jalat ja tulevaisuus ei ole uhattuna. Ehkä, EHKÄ, Kerhokin olisi voinut sijoittua sinne Kalpan tasolle, jos olisi esim. pistänyt sen 600 000 enemmän mikä oli ero tappioissa, pelaajapalkkoihin. Mutta mitä järkeä siinä olisi ollut? Oikeasti en pysty ymmärtämään, korona tai ei, miten kukaan voi vetää satojen tuhansien tai millin tappiot? Viime kauden ainoa tavoite olisi pitänyt olla joka joukkueella talous, menestys ja mestaruus kaukana toissijaisena.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan oikeasti Lukolle keskisormea? Siis Kärppien kannattajalta, jonka joukkue on kupannut pienempien seurojen tähtipelaajia isoilla palkkapusseilla?
Minusta nuorten pelaajien kohdalla voisi olla jonkinmoinen suoja. Perin korkeiksi kohoavat myös nuorten pelaajien palkat tälläisella laulannalla. Kärpät ei muuten ole ollut kovinkaan kummoinen nuorten pelaajien kuppaaja. Omiakin on yli tarpeen. Aikuisia pelaajia siirtyy liigassa sitten vähän eri tahtiin. Toisaalta ihan sama, kunhan kerroin, ettei korona kaikkien tilipussilla ole käynyt.
En myöskään sanoisi Kärppien selvinneen kuivin jaloin, jos kolmen tukikierroksen jälkeen päästään alle miljoonan tappioihin. Kyllä siinä on pitänyt vanhat Nokian kumisaappaat pitänyt vähintään jalkaan pistää.
Sinä voit määritellä kuivat jalat ihan miten haluat. Kärpät teki torjuntavoiton ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Kausikorttikauppa on ollut kiivasta. Qstock järjestetään. Paluu normaaliin on käynnissä. Se tarkoitaa Kärppien osalta reippaasti voitokasta tilikautta kaudelle 2021-2022. Tämä on minun määritelmä kuivin jaloin selviämisestä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Voisi sanoa että viime kauden todellinen mestari on se/ne, jotka pääsevät taloudellisesti +- nolla tasolle tai hyvin pienillä tappioilla selviävät. En pysty näkemään, miten mikään muu viime kauden pelillinen menestys mestaruutta lukuunottamatta olisi sen arvoinen, kuten esim nyt Kalpan 685 000 tappiot, kun pelillisesti kausi meni ok. Itse olen ihan helvetin tyytyväinen Kerhon viime kauteen, nyt kun talousluvut on selvillä. Ei vituta enää pleijareiden ulkopuolelle jäänti yhtään, kun taloudesta tuli kuivat jalat ja tulevaisuus ei ole uhattuna. Ehkä, EHKÄ, Kerhokin olisi voinut sijoittua sinne Kalpan tasolle, jos olisi esim. pistänyt sen 600 000 enemmän mikä oli ero tappioissa, pelaajapalkkoihin. Mutta mitä järkeä siinä olisi ollut? Oikeasti en pysty ymmärtämään, korona tai ei, miten kukaan voi vetää satojen tuhansien tai millin tappiot? Viime kauden ainoa tavoite olisi pitänyt olla joka joukkueella talous, menestys ja mestaruus kaukana toissijaisena.
Tai sitten kerhon tuloksessa oli merkittävästi mestaruus bonuksia, jotka tulevat luonnollisesti seuraavalle kaudelle.
Näitä ei ollut mm. KalPalla ja lisäksi tuohon tulokseen tehtiin korona varauksia mitkä eivät ole vielä realisoituneet.
Eli todellisuudessa kerhon hyvä tulos on pitkälti noista mestaruus bonuksista kiinni ja todellinen tulos varmaan samassa linjassa mm. KalPan kanssa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oikeasti en pysty ymmärtämään, korona tai ei, miten kukaan voi vetää satojen tuhansien tai millin tappiot? Viime kauden ainoa tavoite olisi pitänyt olla joka joukkueella talous, menestys ja mestaruus kaukana toissijaisena.
Niin, pienen seuran kannattajan on hankala ymmärtää, että isoilla seuroilla on isojen seurojen kulut. On selvää, että isot seurat tulevat tekemään koronakaudesta isommat tappiot kuin pienet. Mitä tulee tuohon urheilullisen menestyksen tavoittelemiseen, niin ihme juttu, että hallitsevan mestarin kannattaja on tyytyväinen siihen, ettei suosikkijoukkue päässyt pudotuspeleihin. Kyllä urheilussa tulee urheilun olla keskiössä.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Tai sitten kerhon tuloksessa oli merkittävästi mestaruus bonuksia, jotka tulevat luonnollisesti seuraavalle kaudelle.
Näitä ei ollut mm. KalPalla ja lisäksi tuohon tulokseen tehtiin korona varauksia mitkä eivät ole vielä realisoituneet.
Eli todellisuudessa kerhon hyvä tulos on pitkälti noista mestaruus bonuksista kiinni ja todellinen tulos varmaan samassa linjassa mm. KalPan kanssa.

Itse asiassa Kerhon liikevaihto (johon ne mestaruusbonuksetkin menisi) aleni vielä enemmän kuin KalPalla eli 2,65m€. Ja olihan tuossa jo yksi tilikausi välissäkin mestaruuden jälkeen. Kyllä se vaan siltä näyttää että Kerho onnistui tuossa "kulukuurissaan" huomattavasti KalPaa paremmin. Osana tuota kulukuuria jätettiin playoffitkin väliin, kun jokainen pelattu peli runkosarjan jälkeen tuotti pelkkää tappiota. ;)
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Mitä tulee tuohon urheilullisen menestyksen tavoittelemiseen, niin ihme juttu, että hallitsevan mestarin kannattaja on tyytyväinen siihen, ettei suosikkijoukkue päässyt pudotuspeleihin. Kyllä urheilussa tulee urheilun olla keskiössä.

Täytyy olla, mutta jos joku kausi oli hyvä vetää hieman vihkoon, niin se oli tämä.

Hieman ohi aiheen menee, mutta näin kannattajan silmissä ei kyllä haitannut missään kohtaa tippaakaan, että jäätiin ulos - ei edes sen hienon loppukirin aikana.

Todellinen välimallin kausi, kun ei päässyt missään kohtaa kiinni fiilikseen.

----

Eli todellisuudessa kerhon hyvä tulos on pitkälti noista mestaruus bonuksista kiinni ja todellinen tulos varmaan samassa linjassa mm. KalPan kanssa.

Kuopiolaisten omassa rinnakkaistodellisuudessa tulokset voivat vaikuttaa samassa linjassa olevilta, mutta tuon maailman ulkopuolella totuus on se, että Kerho teki todella kovan tuloksen ja KalPa.. Noh, ei ihan niin kova suoritus.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Voisi sanoa että viime kauden todellinen mestari on se/ne, jotka pääsevät taloudellisesti +- nolla tasolle tai hyvin pienillä tappioilla selviävät. En pysty näkemään, miten mikään muu viime kauden pelillinen menestys mestaruutta lukuunottamatta olisi sen arvoinen, kuten esim nyt Kalpan 685 000 tappiot, kun pelillisesti kausi meni ok. Itse olen ihan helvetin tyytyväinen Kerhon viime kauteen, nyt kun talousluvut on selvillä. Ei vituta enää pleijareiden ulkopuolelle jäänti yhtään, kun taloudesta tuli kuivat jalat ja tulevaisuus ei ole uhattuna. Ehkä, EHKÄ, Kerhokin olisi voinut sijoittua sinne Kalpan tasolle, jos olisi esim. pistänyt sen 600 000 enemmän mikä oli ero tappioissa, pelaajapalkkoihin. Mutta mitä järkeä siinä olisi ollut? Oikeasti en pysty ymmärtämään, korona tai ei, miten kukaan voi vetää satojen tuhansien tai millin tappiot? Viime kauden ainoa tavoite olisi pitänyt olla joka joukkueella talous, menestys ja mestaruus kaukana toissijaisena.

Vuoden herrasmies-palkinto sinne!

Koko saatanan planeetan kulttuuriala on ollut polvillaan jo 15kk ja Hämptönissä menee niin loistavasti että on vara vittuilla muille?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuopiolaisten omassa rinnakkaistodellisuudessa tulokset voivat vaikuttaa samassa linjassa olevilta, mutta tuon maailman ulkopuolella totuus on se, että Kerho teki todella kovan tuloksen ja KalPa.. Noh, ei ihan niin kova suoritus.
Minun silmissäni KalPan kausi oli hyvä, HPK:n surkea. Mitä tulee sitten näihin talouslukemiin niin periaatteessa ihan sama. TPS tekee vielä sen 2-3 miljoonaa tappiota. Heillä on vähän eri lähtökohdat ja tulokulma kuin HPK:lla ja SaiPalla. Loistava kausi oli muuten Tepsilläkin. Arvostan.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Aika pienissä numeroissa pojat liikkuu. Odottakaahan kun Turun suunnalta jyrähtää. Suut ammollaan voitte sitten seurata sitä.
Naurettavaa rehvastella sillä, että talous hoidetaan vuodesta ja kohta jo vuosikymmenestä toiseen päin persettä. No jokainen tyylillään.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tuolta pääsee Lukon vuoden 2020 lukuihin ja voinee sanoa että vuosi 2021 tulee olemaan varmasti samaa luokkaa. Lukon tilikausi on siis muista poiketen kalenteri vuosi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös