Kun yleisöluvut ovat syksyllä pienet, niin miksi ei yksinkertaisesti vähennettäisi syksyn ottelumäärää. Luulisi että tuo ainakin jonkin verran nostaisi katsojakeskiarvoa kun porukka keskittyisi harvempiin matseihin. Jossain vaiheessahan tahti pitäisi ottaa takaisin kiinni, mutta ehkäpä se ei enää talvella näkyisi niin pahasti yleisömäärissä. Jos esimerkiksi ensimmäisen parin kuukauden ajalta vähenisi 5 ottelua per joukkue, niin kyllähän tuon kohtuudella ehtisi pitkän kauden aikana paikata. Sarjan alkua voi olla vaikea lykätä, kun peliruuhka kasvaa nopeasti liian isoksi kevättä kohti, mutta jos tosiaan harventaisi alussa ja aloittaisi vaikka viikon aiemminkin. Olisi myös parempaa mainosta tv:n kautta jos vähänkään saisi syksyn tyhjiä penkkirivejä piiloon.
Jotain erityisyyden tunnetta on myös kadonnut ottelutapahtumista kun ne on hajautettu eri päiville ja myös saatavuuden parannuttua tv:n ja netin kautta. Ehkä juuri siksi olisi entistäkin tärkeämpää saada kolme vakiopäivää. Olisi ainakin enemmän liigattomia päiviä kun liigallisia. En tiedä toimiiko tuo millään matematiikalla ja mutuiluahan tuo on että auttaisiko ollenkaan. Mutta ehkä kannattaisi kokeilla.