Liigan yleisömäärät kaudella 2018–2019

  • 196 956
  • 1 007

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Vieraspelireissu maksaa jos ei Kärppien ja TPS:n lentämistä huomioida joukkueesta riippuen maks tonnin per reissu bussilla etelä Suomessa puhutaan sitten satasista.
Kun vielä muistetaan se, että jokaisella joukkueella on isommat tai pienemmät sopimukset bussifirmojen kanssa niin näillä säästöillä ei korvata menetettyjä tuloja, toki jos joukkue haluaa yöpyä niin siitä tulee omat lisäkulunsa.

- Bussikulut joku muu kävikin jo läpi. Joukkue tuskin jää paikkakunnalle yöksi, ellei siihen ole painavaa syytä. Ilman sopimushintojakin kaupungista kuin kaupungista saa 2 hengen huoneita noin satasella. 40 hengen kööri tarvitsee niitä 20. Kustannnus 2000€.

Sivuhuomiona voi mainita, että Mestiksessä Imatran Ketterän vieraspelimatka Rovaniemelle maksaa yli 5000 euroa. Kahden yön reissu Kokkolaan ja Rovaniemelle yli 7000 euroa. En usko, että Liigassakaan ne bussit niitä markkinoiden halvimpia ovat, kun puhutaan kuitenkin kovan vaatimustason ammattilaisseuroista eikä mistään partiotytöistä, joille välttää vähän homeisempikin onnikka.
 
444

On siinä toisaalta hienoinen ero, ajaako bussilla 1650 kilometriä ja yöpyy kahdesti hotellissa, vai ajaako Helsingistä Lahteen / Hämeenlinnaan / Kouvolan tms ja tulee yöksi kotiin. Joillekin joukkueille toki tulee maantieteellisen sijaintinsa vuoksi automaattisesti enemmän ajettavaa, mutta ei tuo siltikään tee yksittäisestä vieraspelistä niin kallista, että niiden vähentäminen parantaisi liigaseurojen taloutta. Etenkään kun niitä pitäisi karsia järkyttävä määrä ennen kuin se vaikuttaisi yksittäisen kotipelin mielenkiintoisuuteen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ilmeisesti tavalliset tallaajat tosiaan lähtevät mielummin vaikka torstain peliin, miksi? Koska viikonloppu alkaa huomisen työpäivän jälkeen? Sillonko se SaiPa on taas kiinnostava vastus?

Tietenkin, koska torstaisin voi rauhassa ryypätä hallilla ja sitten on vain enää yksi päivä kärsittävää, vaikka olisikin krapula.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Sivuhuomiona voi mainita, että Mestiksessä Imatran Ketterän vieraspelimatka Rovaniemelle maksaa yli 5000 euroa. Kahden yön reissu Kokkolaan ja Rovaniemelle yli 7000 euroa. En usko, että Liigassakaan ne bussit niitä markkinoiden halvimpia ovat, kun puhutaan kuitenkin kovan vaatimustason ammattilaisseuroista eikä mistään partiotytöistä, joille välttää vähän homeisempikin onnikka.
Kuten jo Ishmael tuossa sanoi ei liigassa edes ole tuollaisia pelimatkoja Kärppiä lukuunottmatta ja sinnekin kilometreistä tippuu kolmasosa ainakin pois joten myös ne bussikulut tippuvat.
Kun nämä pystyy sanomaan jo kesäkuussa, että näinä päivinä tarvitaan kuljetusta paikkoihin x niin siinä on myös bussiyhtiö yleensä mukana yhteiskumppanina ettei se hinnasto ole ihan sitä yksityishenkilölle tai muulle seuralle.
Kuten myös edellä sanottua se majoitus, joka tuossakin Ketterällä nostaa niitä kuluja on se suurin kuluerä näitä yön yli reissuja nyt ei kovin montaa liigassa ole Oulua lukuunottamatta.
Toki myös tuollaisella kahden yön reissulla kuluja tulee jonkun verran myös ruokailusta mutta ei se lounas ruokailu nyt niin kallista ole.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väitän että tämä on pitkälti nollasumma peliä. HIFK:kin on jäässä esim Skandicin mainos. Tuosta mainoksesta saadut rahat sitten käytännössä maksetaan hotelli yöpymisinä syömisineen takaisin. Sama koskenee kuljetuksia ympäri suomen.....
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Aika paljon urheiluseurat harrastaa näitä vaihtokauppoja, niin että raha ei edes välttämättä liiku. Toki melkein aina suhteellisen heikolla suhteella. Enemmän seura voittaisi, jos myisi paikan toiselle yritykselle ja ostaisi rahalla tarvittavat palvelut.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sivuhuomiona voi mainita, että Mestiksessä Imatran Ketterän vieraspelimatka Rovaniemelle maksaa yli 5000 euroa. Kahden yön reissu Kokkolaan ja Rovaniemelle yli 7000 euroa. En usko, että Liigassakaan ne bussit niitä markkinoiden halvimpia ovat, kun puhutaan kuitenkin kovan vaatimustason ammattilaisseuroista eikä mistään partiotytöistä, joille välttää vähän homeisempikin onnikka.
Montakos kertaa kaudessa Ketterä reissaa Rovaniemelle? Jos pudotetaan pari peliä Mestiksestä pois, niin montako Rovaniemenreissua vähenee kaikilla? Toki voidaan aina ottaa yksi ääriesimerkki ja sen perusteella argumentoida se koskemaan kaikkea muuta, kauhean rehellistä se ei vain ole.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Erityisesti siksi koska SaiPa on viime vuosina ollut melko keskitasoa siinä miten paljon on vetänyt yleisöä vieraspelehin. Viime kausien vähiten kiinnostava vierasjoukkue on selkeästi ollut Pelicans. Kannattaisi mielummin miettiä tylsiä Pelicans-pelejä kuin tylsiä SaiPa-pelejä.

Selkeästi Pelicans?

Noh, viimeisiä ollaan oltu, mikä sinänsä noloa, mutta... Mikäli 2-21 katsojan ero on "selkeästi", niin mikäpä siinä.

Vähiten katsojia seuraavien joukkueiden vierasotteluissa viime vuosina:

2017-2018 Pelicans 4005, Sport 4026, Jukurit 4028. Ero katsojamäärissä 0,5 prosenttia.
2016-2017 Pelicans 3991, KooKoo 3993, Jukurit 4075. Ero katsojamäärissä 0,05 prosenttia (Pelsu-KooKoo)
2015-2016 Pelicans 3961, Sport 3981, Ässät 4086. Ero katsojamäärissä 0,5 prosenttia (Pelsu-Sport)
2014-2015 Pelicans 3962, SaiPa 4031, KalPa 4113. Ero katsojamäärissä 1,7 prosenttia (Pelsu-Saipa)

Omasta mielestäni 0,05-0,5 prosentin ero ei ole kovin selkeä. Kaudella 2014-2015 eroa oli vähän enemmän, 69 katsojaa/ottelu.

Tämä vuosi näyttää Pelsun kannalta paremmalta
Peräpäässä:
Jukurit 3397, Tappara 3478, Ässät 3525. Pelsu kymenentenä, katsojia 3748/vierasottelu.
No, Tappara on pelannut Hämeenlinnassa ja Kouvolassa.

Epäilen, että Lahden jääkiekkoilu sai muovisen leiman, kun Reipas-pohjaiset nimet muuttuivat onnettomaksi Pelicansiksi. Jos Lahdessa pelaisi Lahden Reipas, ei olisi epäilystä siitä, että täällä on kiekkoiltu jo pitkään. Vierasmatseissa vastassa ei olisi muoviseura vaan perinteinen keskikastin sinnittelijä.

Meillä onmuuten Suomen ensimmäisen jääkiekon SM-kilpailun viiri hallin katossa. Siis kaikkein vanhin.
Viipurista Lahteen sittemmin muuttanut Viipurin Reipas voitti cupina ratkotun Suomen mestaruuden vuonna 1928. Eihän tuosta ole kuin 90,5 vuotta, kun Reipas voitti Kronohagens IF:n loppuottelussa.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Montakos kertaa kaudessa Ketterä reissaa Rovaniemelle? Jos pudotetaan pari peliä Mestiksestä pois, niin montako Rovaniemenreissua vähenee kaikilla? Toki voidaan aina ottaa yksi ääriesimerkki ja sen perusteella argumentoida se koskemaan kaikkea muuta, kauhean rehellistä se ei vain ole.

Sen lisäksi, että Ketterä käy Rovaniemellä pari kertaa kaudessa niin RoKi tekee kaikki matkansa etelään. Ei käy kateeksi sen porukan matkustaminen.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Tämä vuosi näyttää Pelsun kannalta paremmalta
Peräpäässä:
Jukurit 3397, Tappara 3478, Ässät 3525. Pelsu kymenentenä, katsojia 3748/vierasottelu.
No, Tappara on pelannut Hämeenlinnassa ja Kouvolassa.
Tuosta voin mainita, että tuo Tapparan Hämeenlinnan vierailu ei alentavasti vaikuttanut tuohon lukemaan, koska kyseisessä ottelussa oli yli 4200 katsojaa.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Selkeästi Pelicans?

Noh, viimeisiä ollaan oltu, mikä sinänsä noloa, mutta... Mikäli 2-21 katsojan ero on "selkeästi", niin mikäpä siinä.

Vähiten katsojia seuraavien joukkueiden vierasotteluissa viime vuosina:

2017-2018 Pelicans 4005, Sport 4026, Jukurit 4028. Ero katsojamäärissä 0,5 prosenttia.
2016-2017 Pelicans 3991, KooKoo 3993, Jukurit 4075. Ero katsojamäärissä 0,05 prosenttia (Pelsu-KooKoo)
2015-2016 Pelicans 3961, Sport 3981, Ässät 4086. Ero katsojamäärissä 0,5 prosenttia (Pelsu-Sport)
2014-2015 Pelicans 3962, SaiPa 4031, KalPa 4113. Ero katsojamäärissä 1,7 prosenttia (Pelsu-Saipa)

Omasta mielestäni 0,05-0,5 prosentin ero ei ole kovin selkeä. Kaudella 2014-2015 eroa oli vähän enemmän, 69 katsojaa/ottelu.
Ero sinänsä ei ole iso, mutta on ainoa joukkue kuka on peräpäässä ollut kaudesta toiseen...
Toki itse henkilökohtaisesti enemmän pidän Pelsuja vastaan pelatuista peleistä, kuin vaikka HPK:ta tai Lukkoa. Eikä tämä tarkoita että pitäisin mitään joukkuetta huonona tai paskana, mutta varmaan Pelsujen "äijäkiekko" iskee kaltaiseeni junttiin vain paremmin.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tämä vuosi näyttää Pelsun kannalta paremmalta
Peräpäässä:
Jukurit 3397, Tappara 3478, Ässät 3525. Pelsu kymenentenä, katsojia 3748/vierasottelu.
No, Tappara on pelannut Hämeenlinnassa ja Kouvolassa.
Mitä tämä tilasto kertoo tässä vaiheessa kautta?
HPK on pelannut Turussa, Helsingissä ja Oulussa, joten lienee selvää että on piikkipaikalla. Mielestäni melko turha tilasto kauden jälkeenkään, koska pelipäivillä saattaa olla niin suuri vaikutus. Erityisesti silloin jos tietyillä paikkakunnilla pelit sattuvat viikolle vs. viikonlopulle.

Kyllä se vaan vierasjoukkuettakin enemmän yleisömäärään vaikuttaa kotijoukkueen viime aikaiset otteet. Oikea-aikainen ja kiinnostava markkinointi (esim. joku teema) ratkaisee varmasti myös paljon. Onhan tästä tilastosta tietysti henkistä apua seuran toimistolle, kun etsitään selityksiä vaisuille katsomäärille. Heitetään jopa julkisuuteen, ettei kaikki joukkueet kiinnosta samalla tavalla. Ei tarvitse itse tehdä niin paljoa töitä toimistolla, kun heittää tuon lauseen ja pian uskoo siihen itsekin.
 
Paljonkohan tamperelaiset ovat myyneet kausareita?

Kausiennakoissa ilmoitetut luvut ovat joka vuosi samaa luokkaa, mutta katsomokarttoja kun katselee niin ei ihan yhtäläiseltä näytä.

EDIT. Ihan helvetisti on tänään mennyt Ipa-Kärpät lippuja portilla, jos oikeasti oli +4700! Kauhean tyhjältä näytti pari tuntia ennen matsia. No ehkä seisomakatsomot olivat täynnä.
 
Viimeksi muokattu:

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Kuten jo Ishmael tuossa sanoi ei liigassa edes ole tuollaisia pelimatkoja Kärppiä lukuunottmatta ja sinnekin kilometreistä tippuu kolmasosa ainakin pois joten myös ne bussikulut tippuvat.
Kun nämä pystyy sanomaan jo kesäkuussa, että näinä päivinä tarvitaan kuljetusta paikkoihin x niin siinä on myös bussiyhtiö yleensä mukana yhteiskumppanina ettei se hinnasto ole ihan sitä yksityishenkilölle tai muulle seuralle.
Kuten myös edellä sanottua se majoitus, joka tuossakin Ketterällä nostaa niitä kuluja on se suurin kuluerä näitä yön yli reissuja nyt ei kovin montaa liigassa ole Oulua lukuunottamatta.
Toki myös tuollaisella kahden yön reissulla kuluja tulee jonkun verran myös ruokailusta mutta ei se lounas ruokailu nyt niin kallista ole.

Pointsi on nyt ehkä kuitenkin siinä, että millään satasilla ei liigajoukkue tuollaisesta reissusta selviä, koska matkalle vaaditaan myös laatua eikä vain halvinta tarjolla olevaa matkustusmuotoa, koska tarkoitus on pelata voitoista eikä vain käydä "näyttäytymässä" paikalliselle yleisölle.

Noita mainitsemiasi hotelliöitä runkosarjassa on etenkin omalla suosikkijoukkueellasi varsin paljon. Esim. yksittäiseen HPK-vierasotteluunkin on joskus käytetty jopa kaksi hotelliyötä. Lahden, Helsingin, länsirannikon, Oulun ja Tampereen pelit hoidetaan myös yöpymisien kanssa, joten kyllä niitä hotelliöitä taitaa jo runkosarjassa tulla KalPalle jopa useita kymmeniä.

Toki voidaan aina ottaa yksi ääriesimerkki ja sen perusteella argumentoida se koskemaan kaikkea muuta, kauhean rehellistä se ei vain ole.

Toivottavasti et ny laita sanoja suuhuni, koska näin en ole toki toiminut. Mainittu Ketterä-esimerkki oli Rovaniemen osalta tietenkin ääritapaus, mutta toisaalta se ehkä hieman valotti sitä todellisuutta, kun Jani82 tuossa aiemmin mainitsi, että muutamalla satasella tehdään reissut Liigassa. Minä en ainakaan oikein usko, että Liigaseura tekisi esim. jonkin 2x300 kilometrin vieraspelireissun halvemmalla kuin Mestis-seura. (Voin olla toki väärässäkin.)
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Heitetään jopa julkisuuteen, ettei kaikki joukkueet kiinnosta samalla tavalla. Ei tarvitse itse tehdä niin paljoa töitä toimistolla, kun heittää tuon lauseen ja pian uskoo siihen itsekin.
Sinunko mielestä sitten kaikki vierasjoukkueet kiinnostavat yhtä paljon? Jännästi sinne lehtereille ilmestyi viime kaudella keskimäärin 750 sierainparia enemmän, kun Tappara oli vieraana eikä Jukurit. Toissa kaudella eroa oli 1000.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Pointsi on nyt ehkä kuitenkin siinä, että millään satasilla ei liigajoukkue tuollaisesta reissusta selviä, koska matkalle vaaditaan myös laatua eikä vain halvinta tarjolla olevaa matkustusmuotoa, koska tarkoitus on pelata voitoista eikä vain käydä "näyttäytymässä" paikalliselle yleisölle.

Noita mainitsemiasi hotelliöitä runkosarjassa on etenkin omalla suosikkijoukkueellasi varsin paljon. Esim. yksittäiseen HPK-vierasotteluunkin on joskus käytetty jopa kaksi hotelliyötä. Lahden, Helsingin, länsirannikon, Oulun ja Tampereen pelit hoidetaan myös yöpymisien kanssa, joten kyllä niitä hotelliöitä taitaa jo runkosarjassa tulla KalPalle jopa useita kymmeniä.
No esim. Tampereelta saa bussikyytejä kunnon busseilla satasilla ympäri etelä Suomea ja Tampereelta ne pitemmät pelimatka ovat lähinnä itä-Suomen reissut, Vaasa ja Oulu muihin paikkoihin on alle 200km suuntaansa ja ne reissut on juuri noita satasten reissuja kun ei ole majoituksia yms.
Eli esim. Tamperaisilla joukkueilla on kokonaista kymmenen "kallista" vierasreissua mutta en tiedä heidän tavoistaan onko tapana yöpyä erikseen.

Se, että KalPa haluaa yöpyä pitemmillä matkoilla on oma valinta mutta ei se silti muuta sitä faktaa sen osalta ettei ne pelkät pelireissut ole niin älytön kustannus.
Jos pitäisi heittää ihan lonkalta niin esim. Tamperelaiset seurat käyttävät runkosarjassa pelimatkoihin yms. maksimissaan 40k€ ja KalPalla se summa voi olla 60-80k€ johtuen ihan pitemmistä matkoista ja yöpymisistä.
Kärpät, HIFK ja osittain ilmeisesti myös TPS käyttävät lentämistä myös runkosarjassa niin heillä toki kustannukset ovat kovemmat mutta nämä ovat niitä valintoja.

Matkakustannusten määrä ei muuttuisi oleellisesti vaikka pelimäärä pienisi kun ne extra pelit ovat Kärpät, HIFK, HPK porukkaa lukuunottamatta niitä lähipelejä joissa ne kustannukset eivät ole isoja.

Toivottavasti et ny laita sanoja suuhuni, koska näin en ole toki toiminut. Mainittu Ketterä-esimerkki oli Rovaniemen osalta tietenkin ääritapaus, mutta toisaalta se ehkä hieman valotti sitä todellisuutta, kun Jani82 tuossa aiemmin mainitsi, että muutamalla satasella tehdään reissut Liigassa. Minä en ainakaan oikein usko, että Liigaseura tekisi esim. jonkin 2x300 kilometrin vieraspelireissun halvemmalla kuin Mestis-seura. (Voin olla toki väärässäkin.)
Laskeppas huviksesi siitä heti ensi alkuun ne kilometrit mitä tuollaisilla pohjoisen reissulla tulee mietin kuinka pieni osa siitä on tuo 600km ja lisäksi tuossa Rovaniemen reissussa oli ainakin yksi hotelliyö, joka nostaa kuluja kummasti.
Toisekseen tuollaisella yhdellä Rovaniemen reissulla on lähellä jo se, että kuskilla tulee päivän ajotunnit täyteen yhteen suuntaan ajaessa ja sitten se tarkoittaa matkan loppumista siihen paikkaan tätä ei ole liigassa minnekkään edes riskinä.

Sitten kun mietitään se fakta, että läheskään kaikki joukkueet eivät todellakaan yövy tuollaisella matkalla niin kulut tippuvat kummasti ja tuollainen reissu ei vaadi seuralta kun ehkä sen menomatkan ruokailun lisäksi kun paluumatkalla syödään lähes poikkeuksetta hallilla.
EI liigaseura sitä reissua varmasti halvemmalla teekkään mutta nuo sinun esimerkkisi olivat hyvin kaukana sellaisesta reissusta kun siinä oli yöpymisiä vaikka kuinka ja kilometrejä reilusti enemmän.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Mitä tämä tilasto kertoo tässä vaiheessa kautta?
HPK on pelannut Turussa, Helsingissä ja Oulussa, joten lienee selvää että on piikkipaikalla. Mielestäni melko turha tilasto kauden jälkeenkään, koska pelipäivillä saattaa olla niin suuri vaikutus. Erityisesti silloin jos tietyillä paikkakunnilla pelit sattuvat viikolle vs. viikonlopulle.
Ei se yksittäisellä kaudella välttämättä paljoa kerrokaan, mutta kyllä tuollainen pidemmän ajan tilasto jotain kertoo. Se että Pelicans on ollut neljä kautta peräkkäin Liigassa vähiten yleisöä vieraspeleihin keräävä joukkue kertoo kyllä jotain. Toisaalta nuo pitäisi suhteuttaa siihen miten paljon vierasjoukkueiden kotipeleissä on muuten käynyt yleisöä. Esimerkiksi Sport välttää helposti jumbosijan sillä ettei sen tarvitse pelata yhtään vierasottelua Vaasassa.
Oikeastaan paras tilasto joukkueiden kokonaiskiinnostavuuden kannalta olisi laskea koti- ja vierasottelujen yleisömäärä yhteen ja määritellä keskiarvo vaikka viiden tai kymmenen vuoden jaksossa. Siitä näkisi mitkä seurat nostavat ja mitkä laskevat Liigan yleisömääriä.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Väitän että tämä on pitkälti nollasumma peliä. HIFK:kin on jäässä esim Skandicin mainos. Tuosta mainoksesta saadut rahat sitten käytännössä maksetaan hotelli yöpymisinä syömisineen takaisin. Sama koskenee kuljetuksia ympäri suomen.....

Takavuosina tälläinen oravannahka-kauppa ry-pohjalta saattoi olla maan tapa, mutta nykyään joutuu kyllä ihan rahaa siirtämään tililtä toiselle kun verottaja kaipailee arvonlisäverojaan...
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sinunko mielestä sitten kaikki vierasjoukkueet kiinnostavat yhtä paljon? Jännästi sinne lehtereille ilmestyi viime kaudella keskimäärin 750 sierainparia enemmän, kun Tappara oli vieraana eikä Jukurit. Toissa kaudella eroa oli 1000.
Ei varmasti yhtä paljon, koska esim. paikallisväännöt ja kärkijoukkueen status tuovat lisää väkeä. Tarkoitin yleisellä tasolla, että nuo vieraskeskiarvot ovat kuitenkin sen verran lähellä toisiaan, että toimistolla voitaisi useammin katsoa peiliin kuin etsiä syytä esim. mielenkiinnottamasta vastustajasta.

Tapparan ja Ilveksen kohdalla tilasto erityisesti valehtelee, koska vastaavaa naapurin vaikutusta ei ole muilla.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Itse kaipaan joka päivä, että Jokerit palaisi takaisin Liigaan, mutta kyllä myös liigaseurat kaipaa Jokereita takaisin, vaikkei seurojen fanit ehkä niinkään. Enkä siis väitä, että Liigan pelillinen taso olennaisesti paranisi välttämättä, jos Jokerit tulisi mukaan takaisin.

Kyllähän Jokerit kuitenkin ihan viimeisille liigakausille oli joukkue, joka keräsi yleisöä myös vieraskentillä. Monissa otteluissa yleisömäärä oli seuroilla selkeästi keskiarvoa suurempi ja pienimmissä halleissa varsinkin lauantain pelit saattoivat olla loppuunmyytyjä.

Bluesin poistuminen ei tuonut läheskään samanlaista "tyhjiötä". Espoolaiset eivät oikeastaan koskaan olleet jostain syystä monien mielestä ollut kiinnostava joukkue. Vahva muistikuva on, että pienimmät katsojamäärät oli juuri Bluesin vieraillessa monella jengillä. Voi olla kyllä ihan väärä muistikuva, saa korjata jos jollain on vaikka tilastoja esittää...
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Väitän että tämä on pitkälti nollasumma peliä. HIFK:kin on jäässä esim Skandicin mainos. Tuosta mainoksesta saadut rahat sitten käytännössä maksetaan hotelli yöpymisinä syömisineen takaisin. Sama koskenee kuljetuksia ympäri suomen.....

Takavuosina tälläinen oravannahka-kauppa ry-pohjalta saattoi olla maan tapa, mutta nykyään joutuu kyllä ihan rahaa siirtämään tililtä toiselle kun verottaja kaipailee arvonlisäverojaan...

Niin kyllähän sen rahan on vähän niinkuin "siirryttävä" tililtä toiselle tai tosiaan verottaja vois alkaa kyseleen et ootteko niinku ilmatteeks majoittunut / majoittanut ?
Se millä summalla joku Hifk vaikka majoittuu hotelliin onkin sitten eri asia, mutta tuskin nyt ihan kovin "alta lipan" hintaan majoitutaan ? Siitäkin verottaja voi jopa olla kiinnostunut ?

Itse kaipaan joka päivä, että Jokerit palaisi takaisin Liigaan, mutta kyllä myös liigaseurat kaipaa Jokereita takaisin, vaikkei seurojen fanit ehkä niinkään. Enkä siis väitä, että Liigan pelillinen taso olennaisesti paranisi välttämättä, jos Jokerit tulisi mukaan takaisin.

Kyllähän Jokerit kuitenkin ihan viimeisille liigakausille oli joukkue, joka keräsi yleisöä myös vieraskentillä. Monissa otteluissa yleisömäärä oli seuroilla selkeästi keskiarvoa suurempi ja pienimmissä halleissa varsinkin lauantain pelit saattoivat olla loppuunmyytyjä.

Bluesin poistuminen ei tuonut läheskään samanlaista "tyhjiötä". Espoolaiset eivät oikeastaan koskaan olleet jostain syystä monien mielestä ollut kiinnostava joukkue. Vahva muistikuva on, että pienimmät katsojamäärät oli juuri Bluesin vieraillessa monella jengillä. Voi olla kyllä ihan väärä muistikuva, saa korjata jos jollain on vaikka tilastoja esittää...

Itse "ottaisin" Jokerit takaisin liigaan. Lisäsivät tosiaan yleisömääriä, tulivat sitten pelaamaan mihin tahansa. No eipä ole Jokerit liigaan takaisin tulossa....

Edit: Bluesin vierailu tuntui menevän oikeastaan ihan "normi määrällä" ainakin Tapparalla. Eipä noita pelien yleisömääriä / vastustaja oikein voi täysin verrata kun niiiiiin moni asia vaikuttaa. Pelipäivä, sijoitukset sarjassa, viime aikaiset peliesitykset molemmilla jne.

tässä ny alla 3 edellisen kauden mitä Blues mansessa kävi niin yleisömäärät:

5.10.2013 4272
16.10.2013 4576
pe 3.10.2014 4501
la 17.1.2015 6970
ke 28.10.2015 4727
to 7.1.2016 4291

eli aika "normi setti". Tuo 17.1 pelin katsojamäärä on aika kova.
 
Viimeksi muokattu:

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Mitä tämä tilasto kertoo tässä vaiheessa kautta?
HPK on pelannut Turussa, Helsingissä ja Oulussa, joten lienee selvää että on piikkipaikalla. Mielestäni melko turha tilasto kauden jälkeenkään, koska pelipäivillä saattaa olla niin suuri vaikutus. Erityisesti silloin jos tietyillä paikkakunnilla pelit sattuvat viikolle vs. viikonlopulle.

Kyllä se vaan vierasjoukkuettakin enemmän yleisömäärään vaikuttaa kotijoukkueen viime aikaiset otteet. Oikea-aikainen ja kiinnostava markkinointi (esim. joku teema) ratkaisee varmasti myös paljon. Onhan tästä tilastosta tietysti henkistä apua seuran toimistolle, kun etsitään selityksiä vaisuille katsomäärille. Heitetään jopa julkisuuteen, ettei kaikki joukkueet kiinnosta samalla tavalla. Ei tarvitse itse tehdä niin paljoa töitä toimistolla, kun heittää tuon lauseen ja pian uskoo siihen itsekin.

Juu, ei kerro tässä vaiheessa kautta mitään. Kunhan laitoin anekdoottina, kun Tappara toiseksi viimeisenä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Meillä onmuuten Suomen ensimmäisen jääkiekon SM-kilpailun viiri hallin katossa. Siis kaikkein vanhin.
Viipurista Lahteen sittemmin muuttanut Viipurin Reipas voitti cupina ratkotun Suomen mestaruuden vuonna 1928. Eihän tuosta ole kuin 90,5 vuotta, kun Reipas voitti Kronohagens IF:n loppuottelussa.
Juu nähty on, siis viiri. Tuo on muuten yhtä selkästi Pelicansin mestaruus, kuin TBKn mestaruudet mukamas Tapparan.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ei se yksittäisellä kaudella välttämättä paljoa kerrokaan, mutta kyllä tuollainen pidemmän ajan tilasto jotain kertoo. Se että Pelicans on ollut neljä kautta peräkkäin Liigassa vähiten yleisöä vieraspeleihin keräävä joukkue kertoo kyllä jotain. Toisaalta nuo pitäisi suhteuttaa siihen miten paljon vierasjoukkueiden kotipeleissä on muuten käynyt yleisöä. Esimerkiksi Sport välttää helposti jumbosijan sillä ettei sen tarvitse pelata yhtään vierasottelua Vaasassa.
Oikeastaan paras tilasto joukkueiden kokonaiskiinnostavuuden kannalta olisi laskea koti- ja vierasottelujen yleisömäärä yhteen ja määritellä keskiarvo vaikka viiden tai kymmenen vuoden jaksossa. Siitä näkisi mitkä seurat nostavat ja mitkä laskevat Liigan yleisömääriä.

Katselin tuossa viimeisen 4 kauden ajalta Tapparan kotipelien yleisömääriä ja koetan tehdä tohon alas niistä "tilastoinnin"

2014-2015

Kalpa: La 13.9: 3994, Pe 21.11: 4531, To 12.3: 5349 yht. 13874 ka. 4625
Saipa: Ke 17.9: 4095, Pe 9.1: 4203, La 21.2: 5822 yht. 14117 ka. 4706
Pelicans: La 20.9: 4127, Ti 9.12: 4716 Ti 30.12: 4376 yht. 13219 ka. 4406
Blues: Pe 3.10: 4501, La 17.1: 6970 yht. 11471 ka. 5736
Ässät: To 9.10: 4412, Ti 24.2: 5355 yht. 9767 ka. 4884
Kärpät: Pe 17.10: 6337, To 5.3: 6048 yht. 12385 ka. 6193
Lukko: Pe 14.10: 6553, Pe 27.2: 6258 yht. 12811 ka. 6406
JYP: Ti 28.10: 4590, Ti 17.2: 5161 yht. 9753 ka. 4877
HPK: La 1.11: 5145, Ti 27.1: 4432 yht. 9577 ka. 4789
Ilves: La 15.11: 7300, Ke 14.1: 6165 yht. 13465 ka. 6733
TPS: Pe 28.11 4908, Pe 2.1: 5078, Pe 23.1 6165 yht. 15151 ka. 5050
Sport: To 4.12: 4461, Ti 10.2: 4533 yht. 8994 ka. 4497
HIFK: La 13.12 6769, Pe 30.1: 5359 yht. 12128 ka 6064

2015-2016

Ilves: Pe 11.9: 6305, Ke 16.12: 6489, Pe 6719 yht. 19510 ka. 6503
Lukko: Ke 16.9: 4259, Ti 26.1: 4430 yht. 8689 ka. 4345
TPS: Pe 25.9: 4578, Pe 5.2: 5127 yht 9705 ka. 4853
Pelicans: Ti 29.9: 4011, Pe 12.2: 4347 yht 8358 ka. 4179
HPK: Pe 2.10: 4095, Su 17.1: 5012 yht 9107 ka. 4554
Kärpät: To 8.10: 4678, To 14.1: 6280 yht. 10958 ka. 5479
Ässät: Ti 13.10: 5087, Ti 23.2: 5465 yht. 10552 ka. 5276
KooKoo: Pe 16.10: 5714, La 27.2: 5174 yht. 10888 ka. 5444
Sport: Ke 21.10: 4167, Pe 29.1: 4343, La 20.2: 5722 yht. 14232 ka. 4744
Blues: Ke 28.10: 4727, To 7.1: 4291 yht. 9018 ka. 4509
Kalpa: Ke 11.11: 4187, Ti 8.3: 5197 yht. 9384 ka. 4692
JYP: La 14.11: 7249, Ke 3.2: 4959 yht. 12208 ka. 6104
Saipa: Ti 24.11: 4612, La 5.3: 5766 yht. 10378 ka. 5189
HIFK: La 28.11: 7300, Ti 29.12: 6487 yht. 13787 ka. 6894

2016-2017

Ässät: Pe 16.9: 7300, Ma 26.12: 6052 yht. 13352 ka. 6676
Kärpät: Ti 27.9: 5108, Pe 30.12: 6591 yht. 11699 ka. 5850
TPS: Pe 30.9: 4738, La 21.1: 7300 yht. 12038 ka. 6019
Sport: La 8.10: 6703, Ti 21.11: 4587, La 4.2: 5398 yht. 16688 ka. 5563
Lukko: To 13.10: 4339, Ti 20.12: 4107 yht. 8446 ka. 4223
HPK: Ti 18.10: 5220, Ke 18.1: 4621 yht. 9841 ka. 4921
KooKoo: Ti 25.10: 4393, Ke 11.1: 3870 yht. 8263 ka. 4132
HIFK: La 29.10: 6843, Pe 27.1: 6850 yht. 13693 ka. 6847
Ilves: Pe 11.11: 7300, To 5.1: 6847, La 18.2: 7300 yht. 21447 ka. 7149
JYP: To 17.11: 5320, To 23.2: 5861 yht. 11181 ka. 5591
Saipa: Pe 25.11: 5042, Ma 13.3: 5099 yht. 10141 ka. 5071
Jukurit: Ti 29.11: 4914, Ti 28.2: 5604 yht. 10518 ka. 5259
Pelicans: To 8.12: 4249, To 9.3: 5189 yht.9438 ka. 4719
Kalpa: La 10.12: 5705, Ti 14.2: 5476 yht. 11181 ka. 5591

2017-2018

Kalpa: Ti 12.9: 6231, Ti 23.1: 4281 yht. 10512 ka. 5256
KooKoo: La 16.9: 5224, Ke 13.12: 4320 yht. 9544 ka. 4772
JYP: To 21.9: 4237, Ke 31.1: 4696 yht. 8933 ka. 4467
Sport: La 23.9: 4300, Ti 17.10: 4732, To 11.1: 4022 yht. 13054 ka. 4351
Lukko: Ke 27.9: 4187, La 2.12: 5566 yht. 9753 ka. 4877
HIFK: Pe 29.9: 5010, Pe 26.1: 6459 yht. 11469 ka. 5735
Jukurit: La 7.10: 6677, La 3.2: 5370 yht. 12047 ka. 6024
Kärpät: Pe 13.10: 5568, Ti 6.3: 6629 yht. 12197 ka. 6099
Ilves: Pe 20.10: 7140, Ti 26.12: 7227, Pe 3.2: 7300 yht. 21667 ka. 7222
Saipa: Ti 24.10: 4424, Ti 19.12: 4255 yht. 8679 ka. 4340
Pelicans: La 28.10: 4942, La 10.2: 5475 yht. 10417 ka. 5209
HPK: La 18.11: 5911, La 10.3: 6644 yht. 12555 ka. 6278
TPS: Pe 24.11: 6259, Pe 16.2: 6608 yht. 12867 ka. 6434
Ässät: Ti 28.11: 5825, La 6.1: 6826 yht. 12651 ka. 6326

Edit:

Noihin pelien katsojalukuihinhan nyt vaikuttaa, kuten tiedämme lukuisia asioita ja siellä on kyllä muutamia todella "yllättäviäkin" lukuja, niin positiivisesti kuin negatiivisestikkin.

Noi erikoistapahtumat ( lasten lauantait jne. ) tietyissä peleissä on kyllä nostanut kivasti katsojalukuja.

Hifk on parina vuonna tehnyt megamatkaa ja se on vetänyt halliin väkeä...

Ja vuosittainkin näyttää olevan isoja heittoja samoilla joukkueilla
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös