Ilmoitukset

Torstain otteluseuranta tuotti lukuisia pelikieltoja.

Nimimerkit Mensonge ja Eric Rooslind saivat viikon pelikiellon henkilökohtaisista hyökkäyksistään.

Nimimerkki Tifosi puolestaan sai viikon pelikiellon mauttomasta ja hyvän maun vastaisesta viestistä.

Nimimerkki Roger Moore huilaa viikon ajan provosointiensa ja turhailujensa vuoksi.

Lisäksi nimimerkki Äksönn kuittasi itselleen viikon pelikiellon provosoituaan Mika Pyörälän loukkaantumisella sekä otteluseurannassa että otteluketjussa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Päätykiekko opettelee seuraavat kolme kuukautta käytöstapoja katsomon puolella, sillä hänen antinsa Pelicans-osiossa oli silkkaa flametusta ja pään aukomista. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Katajanokan spanieli saa miettiä seuraavan viikon ajan, pitäisikö myös otteluseurannassa kirjoittaa asiallisesti.

Nimimerkki Mike on saanut viikon pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä SKA Pietari - Jokerit -ketjussa.

Nimimerkki Finlandi_36 hakee seuraavan viikon ajan sisältöä viesteihinsä vaihtopenkiltä.

Nimimerkin Fernando viime aikojen tuotanto on ollut silkkaa provosointia ja pään aukomista, viimeisimpänä esimerkkinä hänen viestinsä Jesse Puljujärven ketjuun. Mittavan rikehistorian vuoksi palkitsimme hänet urakastaan kuukauden huilitauolla.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki VilleLeino on kirjoittanut viime aikoina useita huonoja viestejä ja kärsivällisyytemme loppui tällä erää Real Madridin ketjuun kirjoitettuun provosointiin. Pitkän rikehistorian vuoksi kyseinen nimimerkki on asetettu kuukauden pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki FASlapsi mukahassuttelee seuraavat kaksi viikkoa katsomon puolella. Hassuttelullekin on paikkansa, mutta kyseisen nimimerkin kirjoitukset NHL-osiossa olivat niin turhia ja ala-arvoisia, että koimme pienen huilitauon olevan paikallaan.

Sulje ilmoitus

Liigan yleisömäärät kaudella 2018–2019

Viestiketju osiossa 'Liiga' , aloittajana mailanmittaaja, 18.09.2018 klo 20.56.

  1. Kirveellä töitä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampereen TAPPARA
    Lainaus:
    Huomiseen paikallispeliin olisi laskujeni mukaan vielä 10 istumalippua jäljellä munattomille, tylsille, mutta niin fiksuille...
     
  2. AaTee Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SM-liiga
    Lainaus:
    Riippuu tv-tuotteesta ja siitä satunnaiskatsojasta varmaan maksaako..
    Mutta 24,90€/kk taitaa mainostaa tuossa liigapassia yllä. Jos vrt. 17€ 1 lippu tai 1kk pelit yhden kaljan hinnalla lisää, niin onhan siinä. Kuten sanottua, en ihmettele yhtään, että porukkaa jää tvn ääreen.

    Jos saivarrella alkaa, niin varmasti saa kotonakin hintaa. Ajaa taksilla 10kertaa talon ympäri ja sitten makuuhuoneesta olohuoneeseen katsomaan peliä. Tilaa sen taksin ivalosta hämeenlinnaan sitä tekemään. Lentää yksityiskoneella erätuolla kuselle vessaan. Ostaa kymmenen pulloa 150v vanhaa viskiä makkaraperunoiden kyytipojaksi jne. Kyllä varmasti hintaa saa kun oikein asioikseen ottaa, siinä ei silloin hallin kovat hinnat tunnu enää missään se on totta.

    Tai sitten jos vaan elää ihan normaalisti sillä mitä kaapista löytyy kuitenkin, ottaa satunnaisena katsojana kk:den pelit kotiin, niin aika paljon halvemmalla pääsee kuin hallissa yhdessä pelissä jo.

    Todella tärkeintä olisi saada eri elämys, mutta kun se ei massoille vaikuta pätkääkään, korulauseita. Ne muutamat HC kiekkoihmiset kyllä, random suuri porukka ei.
    Kyllä kaikki haluaa puheissa puhdasta suomalaista ruokaakin jne. Sitten kuitenkin todellisuudessa mennään sinne tiskille ja se halvin saksalainen kinkku sieltä lähtee mukaan yleisimmin. Vaikka se suomalainen puhdas on ihan eri kokemus ja ilman salmonellaa, se on vain niin kauan hienoa ja hyvä, kunnes tulee se valinta lompakolla. Ja silloin raha puhuu. Joka muuta väittää, ei tiedä todellisuudesta mitään esim. jonkun perheellisen perusduunarin arjesta.

    edit. puhelimella kun on näköjään kirjoitellut, niin tulee muuten ihan mitä sattuu, vaikka koittaa lukea ennen lähetystä.. ohhoh. Eli, typoja korjailtu.
     
    Viimeksi muokattu: 31.01.2019 klo 17.56
  3. BlackWolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Hiihtofani, abianos, oranssi ja jellona.
    Lainaus:
    Ja sinusta siis elämykseen ei kuulu myös ne kahvit, hodarit/pitsat, makkarat, karkkipussit yms.? Minusta ne on oleellinen osa sitä elämystä, oli jo ihan pikkuvekarana kun tiesi että hallilla saa sen karkkipussin/askin ja jonkun limun yms. Sama sitten aikuisenpana ollut jonkun hotsin kanssa, tai erätaukokahvien jne. Kaljaa juon peleissä äärimmäisen harvoin, mutta silti miellän senkin kuuluvan osaksi elämystä. Kaverien kanssa erätauolla kaljalle jauhaan kiekosta, on mitä suurimmissa määrin minulle yksi elämyksellinen asia kiekkopelissä, vaikka harvoin näin tapahtuukin.

    Kuten tuossa jo aiemmin sanoin, niin toki sillä 3€ kahvilla yms. saa enemmän rahaa, jos myy edes jotain. Kyllä ne firmat osaa hinnoitella tuotteensa sen mukaan mikä on menekki milläkin hintaa ja laskea sen maksimaalisen katetuoton. Vaan jos puhutaan yleisökadosta ja elämyksistä, niin pitää ymmärtää että pelkästään se maksimaalisen rahan tekeminen ei välttämättä ole vuosien kuluessa se kannattavin juttu, koska ne lapset, perheet, opiskelijat yms. äänestää sitten jaloillaan kun jäähallilla on kallista. Se taas tappaa mielenkiintoa pelejä kohtaan ja ajaa ihmiset joko lopettamaan seuraamisen, jäämään kotiin tai käymään vähemmän jäähallilla.

    Sinä toki saat olla eriävää mieltä asiasta, mutta minusta on aika hauskaa kun samaan syssyyn huudellaan elämystä ja kerrotaan miten 7€ kaljasta, tai yli 2€ kahvista on ihan hyvä hinta. Minulle ei ole elämys maksaa törkeitä riistohintoja, päin vastoin.
     
    Viimeksi muokattu: 31.01.2019 klo 13.52
  4. Nännimäinen Jäsen

    Ilves-Jukurit tänään komeat 6529. Paikallispelejä lukuun ottamatta ovat kuutosella alkavat lukemat olleet aika vähissä Tampereella. Tappara-Kärpät ennen vuodenvaihdetta taisi vetää vielä vähän paremmin ja Tappara-SaiPa sitten hieman vähemmän. Molemmat yli 6k siis.

    Toki tänään oli kaikki liput 9€, mutta eiköhän tuo kannattava tempaus ollut joka tapauksessa. Eikä eilinen paikallisvoitto varmaan markkinointia haitannut. Hyvää tekemistä naapurileirissä.

    Älkääkä nyt tulko kertomaan, että oli taas pari tuhatta haamukatsojaa...

    Tampereen keskarit nousivat viikonloppuna:

    Tappara 5208
    Ilves 4847
     
    wild wild west ja Useful Idiot tykkäävät tästä.
  5. Kuubextra Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kokkolan Hermes
    Porissa kuuleman mukaan tänään 1500-1800. Seinäjokelaisen laskutavan mukaan 3415, vessat ja baari vetää poikkeuksellisen paljon.
     
    Nännimäinen tykkää tästä.
  6. Jape Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jukurit
    Lainaus:
    En usko. Näissä kampanjoissa ei viivan alle jää yleensä sen enempää kuin normipelissä. Tästä on ollut monta keskustelua.
    Halpislipuilla tulevat eivät käytä rahaa jne. Toisaalta uutta väkeä saadaan ehkä hallille ja lisää mielenkiintoa, joten sikäli ok. Rahaa tuskin tuli lisää tällä kampanjalla.
     
  7. -One- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves
    Lainaus:
    Ei välttämättä tullut rahaa yhtään enempää, mutta uskoisin tällaisten tempausten järjestämisen kerran kaudessa olevan kannattavaa pitkällä tähtäimellä juurikin siksi, että saadaan sellaistakin porukkaa hallille joka ei välttämättä muuten kävisi kauden aikana kertaakaan. Varsinkin kun päiväksi valitaan paikallispelin jälkeinen päivä ja vastustaja ei ole erityisen kiinnostava.
     
  8. BlackWolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Hiihtofani, abianos, oranssi ja jellona.
    Eikös se KooKoo vasta järjestänyt ilmaispelin. Ihan hirveetä manipulointia ja paskaa, kohta konkassa, kun eihän nyt tolla tavalla voi voittoa tehdä!
     
  9. AaTee Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SM-liiga
    No nytkun on selvää, että rahaa ei tule enempää vaikka tupa täysi, niin miksi ei sitten samalla rahalla ottaisi sitä tupaa täyteen joka peliin?

    Kumpaan peliin mielummin;

    a) saman verran tuloja mutta puolet tai 1/3 hallista tyhjänä ja kuppainen tunnelma

    b) saman verran tuloja mutta täysi halli ja hurlumhei hulina meininki

    Itse menisin kertakerrasta aina peliin b), ja kun kerran sinne pääsisi vielä halvemmalla sisään.

    Voishan tuon tehdä niinkinpäin tosin, että budjetoisi joka pelistä x-tuoton, jonka sitten jakaisi paikalla olijoiden kesken maksettavaksi. Ilmaiseksi sisään - 1 erätauolla saisi laskun näppiin, tai vielä parempi, kaikille ilmainen kausari/tili jonne se voitais laittaa suoraveloituksella.

    Saman rahan saisi joka kerta, vaikka olis vain se yksi kuurosokeamykkä tosifani siellä katsomossa paikalla.

    Edit. Eo "tosifanilla" en tarkoittanut jatkoajan nimim. Tosifania, tämä ei ole eikä ollut hyökkäys häntä kohtaan. Tarkoitin vain random-tuntematonta tosifania.
     
    Viimeksi muokattu: 03.02.2019 klo 00.13
    BlackWolf tykkää tästä.
  10. BlackWolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Hiihtofani, abianos, oranssi ja jellona.
    Lainaus:
    Eiköhän se ole tulevaisuutta, että ne pelit myydään eri firmoille, sillä samalla aition hinnalla sitten saa X-monta lippua ja ne sitten jaetaan ovella seuran toimesta, tai lippujen hinta pudotetaan varsin alas. Ne firmat maksaa näkyvyydestä ja tunnelmasta. Nämä kampanjat on nyt ja tulevaisuutta. Ei siellä ilmaislippuja tietääkseni kukaan ole jakanut tähänkään asti, ei edes Jokerien peleissä, vaan aina on joku firma niistä jonkun summan maksanut. KooKoon kamppiksesta en tiedä, mutta käsittääkseni kyseessä on pitkään jatkunut perinne että aina yksi ilmaispeli kaudella. Väänsivät tuohon vielä erikoispaidat ja ne huutokaupattiin, mistä sai varmaan aika hyvin sitä menetettyä lipputuloa takaisin. Ei ne seuroissa työskentelevät ihan tyhmiä ole, vaikka välillä niin täällä tunnutaan väittävänkin. Eiköhän Ipa itse tiedä tasan paljonko saivat lipuista, sponsseilta ja oheismyynnistä tuossa pelissä ja aiemmmissa ja voivat sen laskea.

    Toki todellisuus ei ole yhtä raflaavaa kuin heitellä mutulla näitä juttuja.
     
  11. -pasi- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Toisaalta Jukurit on vetänyt 3800-4200 katsojaa viimevuosina halliin ja nyt "tyhjennysmyynin" jälkeen olisi nähty mahdollisesti aika kova konttauslukelma jopa noihin aikaisempiin määriin. Jos melkein puolet enemmän sai katsojia alakampanijalla niin ei varmaan ainakaan isoa tappiota tule kun oheismyynin laskee. Oikeastaan olisi aika kova kolaus ollut imagolle varmaan tuo katsojamäärä mitä olisi paikalle voinut tulla ja todennäköisesti ilman 9e kampanjaa olisi pitänyt jakaa kasa ilmaislippuja tai myydä alella silti lippuja ja silti tullut todella matala yleisömäärä. Veikkaan että mainosmielestä tuossa jäivät rutkasti voitolle vaikka välillisesti joku hassu euro saattoi mennä.
     
  12. Ikuinen try out Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo, sympatiat SaiPa
    Lainaus:
    Tarkemmin sanottuna KooKoon yhteistyökumppanit, eli kymmenet eri yritykset, järjestivät tuon ilmaispelin. En tiedä mitä liput näille yhteistyökumppaneille maksoivat, mutta ilmaiseksi KooKoo ei niitä jakanut.
     
    BlackWolf tykkää tästä.
  13. vanukas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
    Tuli käytyä Jokisen paluupelissä ja paljon oli lapsia paikalla. Onko Liigassa yhteinen tapa se, että alle 7v pääsevät ilmaiseksi jos istuvat sylissä?
     
  14. Hegu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Ainakin IFK:lla on. Kävin lasten kanssa joulukuun lopussa siellä Oulussa, mutta ostin tuolle 5v tytöllekin oman penkin. Ehkä sitten finaaleissa tms. voi pitää sylissä niin jää yksi lippu enemmän muille...
     
  15. Jyväsjemmari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Eivätkö sylissä istuvat lapset peitä vieressä istuvien näkyvyyttä? Ihan oikeasti siis kyselen koska vieressäni ei ole koskaan ollut lasta istumassa sylissä.

    JYPillä on käytäntönä, että alle 7v. pääsee vanhemman seurassa ilmaiseksi seisomakatsomoon, ja istumakatsomossa saa istua sylissä alle 2-vuotias, mutta vanhemmille lapsille pitää olla oma penkki, syynä juurikin "kaikkien katsojien viihtyvyys".
     
  16. Nännimäinen Jäsen

    Lainaus:
    Hienoa että edes joillakin HIFK:n tukijoukoissa seisovilla on niin avara sydän, että ajattelevat myös Kärppien ja Tapparan kannattajia.
     
    Euro71 ja Taffel tykkäävät tästä.
  17. Hegu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Tapparaa vastaan tarjosin tätä mahista omille kannattajillekin, jos ei saa lippua...(ja loppu suoralla täälläkin oleva henkilö oli sen varannut ennen kuin sai oman lipun) ostin silloin 2 lippua, kun poikakin oli "syli-iässä" ja mahdollisuutta päästä halliin, jos vie mun toisen laspen sisään ja etsii seisomapaikan... kahta kun ei voi ottaa syliin...
     
  18. Hegu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Meilä on tapana huomioda vanhassa muumioluolassa ihan sovussa tämä viereisten kanssa ja aina sopu tilaa antaa. Tyttö olisi voinut seisoakin mun jalkojen välissä hyvin, koska ostin kaiteen vierestä paikat, peittämättä silloin nuorempana(lyhyempänä) kenenkään näkyvyyttä. Tärkeintä mulle, että mahdollisimman moni pääsee halliin... meillä on aina ollut hauskaa vieraissakin ja hyvät jutut vastustajien kannustajien kanssa... Hämeenlinna parhaana esimerkkinä, jossa käydään vähintään keran kaudessa...
     
  19. Hops Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, KooKoo
    Nyt on pelattu 350 ottelua ja 100 on vielä jäljellä. Tilanne vertailussa edelliskausiin on tämä:

    2016-17: 4259
    2017-18: 4193
    2018-19: 4163

    Eroa etenkin viime kauteen on saatu kavennettua aika paljon ja vielä on sata peliä aikaa. Kaudella 2017-18 viimeisen sadan pelin katsojakeskiarvo oli 4469 ja kaudella 2016-17 4563.

    Ans kattoo ny!
     
    -One- tykkää tästä.
  20. wild wild west Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Illan yleisömäärät:
    Mikkeli 2490
    Lranta 2645
    Kouvola 2644
    Oulu 4617
    Tampere 4114
    Jkl 3500

    Arkipelit ovat sikses ihan jees- kotisohvalta katsottuna. Tämä siis oma mielipide.
     
  21. HaZekki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lahen Pelicans,Suomi
    Surkeat yleisömäärät, nyt sentää Jyväskylässä oli ihan kohtuullinen määrä tänään. Toki se kuuluisa tolppa syö osan katsojia sieltäkin joka kerta pois.

    Ja olihan se parempi vaihtoehto tänään katsoa peli naapurin Penan seurana kotisohvalta.
     
  22. -pasi- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Yleisömäärien suhteen voisi olla ihan hyvä että JYP ei pelaa seuraavia pelejä liian hyvin niin pysyisi Kalpa ja Sport mukana edes siirtorajalle asti taistelussa pudotuspeleihin niin olisi jäljellä olevissa otteluissa edes teoreettinen panos eikä tyhjennysmyyntejä ihan kaikille. Vaikka pitkään näytti hyvin tiukkaa olevan nin taas näyttäisi juuri tämä siirtorajan kynnys olevan se joka alkaa erottelemaan joukkueita.
     
  23. g0447u Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Olkijussin mailapeli
    Lainaus:
    Laskettiinko se mainosnukke yleisömäärään mukaan Jyväskylässä?
     
  24. -One- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ilves
    Tehdäänpä vielä yksi välikatsaus liigan yleisömäärien kehitykseen joukkueittain suhteessa viime kauteen. Taulukossa katsojakeskiarvon muutos ja suluissa tämänhetkinen yleisökeskiarvo sekä laskennallinen tarve loppukaudelle, jotta joukkue saavuttaisi viime kauden yleisökeskiarvonsa kauden loppuun mennessä.

    +270 Ilves (nyt 4818, tarve 3989)
    +237 HPK (nyt 3717, tarve 3045)
    +145 KalPa (nyt 3437, tarve 3055)
    +106 Lukko (nyt 3497, tarve 3254)
    + 92 Sport (nyt 2947, tarve 2308)
    + 47 TPS (nyt 5393, tarve 5993)
    + 41 SaiPa (nyt 3228, tarve 3382)
    + 40 KooKoo (nyt 3315, tarve 2922)
    - 9 JYP (nyt 3653, tarve 4150)
    - 16 Pelicans (nyt 3883, tarve 4446)
    - 32 HIFK (nyt 6979, tarve 7910)
    -175 Tappara (nyt 5172, tarve 7038)
    -189 Kärpät (nyt 5163, tarve 6553)
    -277 Jukurit (nyt 2858, tarve 4399)
    -685 Ässät (nyt 4171, tarve 7531)

    Edelliseen katsaukseen nähden parhaiten ovat kirineet Kärpät, TPS, Tappara, HIFK ja Pelicans. Ilveksen nousu HPK:n ohi taulukon kärkeen selittyy Jukurit-pelin alennetuilla lipunhinnoilla (vaikutus kokonaiskeskiarvoon n. +60 katsojaa). Toisaalta Ilveksen osalta kokonaisuutta tarkastellessa voidaan ottaa huomioon, että viime kauden Suomi 100-pelissä saatiin myös yleisömäärää nostettua alelipuilla, eli molemmilla kausilla on yksi tällainen erikoispeli pelattu. Muiden joukkueiden osalta en tiedä alennuskampanjoista, paidan jäädytyksistä tai muista kissanristiäisistä, mitkä saattaisivat keskiarvoihin vaikuttaa.
     
    Hops tykkää tästä.
  25. Spitfire Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa, SJS
    Lainaus:
    Mielenkiintoinen taulukko. Luenko sitä väärin vai mistä johtuu näiden joukkueiden osalta positiivinen luku vertailukauteen nähden, mutta samalla tarve kasvattaa yleisömäärää? Vai onko vertailu tehty tilanteeseen kun viime kaudella oli yhtä monta kotipeliä pelattuna?