Kyllä lätkä on parasta paikanpäällä. Ymmärrän kyllä niitä, jotka haluavat mielummin katsella pelin kotonaan mutta itse suuntaan mielummin hallille. Livenä näkee kuitenkin niin paljon enemmän tilanteita, joita TV:n välityksellä ei pysty seuraamaan. Lisäksi siellä tapaa paljon tuttuja, joita ei muuten tule tavattua.
Yksi asia jolla yleisömäärän laskua voidaan selittää on tunteen puuttuminen pelistä. Jääkiekko on mennyt siihen suuntaan, että siitä on pelitapavouhotuksella tapettu kaikki tunne. Peli on liian kliinistä, kun pelaajat pakotetaan noudattamaan orjallisesti pelisysteemiä. Pelaa tässä tilanteessa näin ja tuossa noin mutta älä vaan tee mitään ominpäin, varsinkaan tunne edellä. Enää ei ole juurikaan sijaa massasta erottuville yksilöille vaan kaikki on kahlehdittu samaan muottiin.
On tietysti hyvä, että joukkue on kurinalainen mutta ei se silti saisi tunnetta tappaa. Oli hienoa aikoinaan katsoa Nickerssonin toimintaa kentällä. Jo alkulämmittelyssä katsomossa kävi kuhina, kun arvuuteltiin, että mitähän se seuraavaksi keksii. Tai, kun Vopat alkulämmittelyssä hieroi nenänvarttaan keskisormella ja hymyili katsomoon, hienoja hetkiä! Pelin aikana yleisö kävi kierroksilla, kun Vopat teki mitä tahansa. Ja Nielikäisen ollessa kentällä tiesi, että jossain vaiheessa leimahtaa.
Sailion kaltaisista pelaajista voidaan olla montaa mieltä mutta tuon tyyppisiä pelaajia pitäisi olla joka joukkueessa. HPK-Kärpät pelissä Sailio oli se joka yleisön lopulta sytytti. Sen oikein aisti katsomossa ja hymyillen pystyi toteamaan, että vihdoinkin tuli tunnetta. Kyllä pelissä kannustusta voi olla koko pelin ajan, rummut paukkuu ja käsiä hakataan yhteen samaan aikaan, kun joukkueet vetävät tunteettomasti kentällä. Mutta se todellinen tunnelma luodaan siellä kentällä tapahtuvilla asioilla. Taklauksilla, maalinedushässäköillä ja kyseenalaisilla tuomioilla. Näitä ainakin itse toivon näkeväni ja kokevani, kun peliä menen halliin katsomaan. Valitettavan vähäiseksi nämä ovat viime kausina jääneet mutta silti sitä aina toivoo, että tunnetta pelissä tällä kertaa olisi ja jäisi pelin jälkeen sellainen fiilis, että olipa hieno peli.
Pelistä yritetään saada viihdyttävää tekemällä siitä aktiivisempaa ja nopeampaa. Mutta mitäs jos alettaisiinkin seuraavaksi keskittymään siihen tunne puoleen. Pelatkaa ihan millä tahansa taktiikalla, vaikka träppiä koko pelin ajan, kunhan tunnetta on mukana. Ei ihme, ettei yleisöä käy, kun saman tunteen saa kotisohvallakin vaikka välillä jopa nukahtaisikin.