Kurinpidon tuomio tässä Masinin tapauksessa on mielestäni erittäin hyvä, mutta linjattomuuden vuoksi tämäkin menee ihan vituiksi. Kurinpidolla ei kertakaikkiaan ole homma hallussa, eikä ole ollut moneen vuoteen.
Tämä kyseinen päätös oli oikein mallikkaasti ja huolella perusteltu, siitä pisteet. Siitä sitten herääkin kysymys, että miksi samaa huolellisuutta ei käytetä (ainakaan kirjallisissa perusteluissa) kaikkien tuomioiden osalta? Otetaan nyt vaikka tämä täysin loppuun kulutettu case Tikka ja tuomarin kampitus. Päätöksessä vihjaillaan näkyvästi, että Tikan tyytymättömyys aiempaan jäähyynsä olisi ollut jonkinlainen motiivi olla väistämättä tuomaria. Yksikään pääsarjatasolla vuosia pelannut pelaaja ei käy kostamassa mitään väsynyttä pikkukakkosta tuon jäähyn jälkeen tuomarille ehdittyään sulatella jäähyään sen kaksi minuuttia plus pelikatkot. Ei edes Tommi Tikka. Tuollaisen vihjailu jo itsessään menee kaiken mahdollisen arvostelun ali. Sääntö 40.3 vielä alleviivaa tätä vihjailua: ”pelaajalle, joka tarkoituksellisesti käyttää millään tavoin fyysistä voimaa tuomaria kohti…” Ja tästä huolimatta vain hetkeä myöhemmin Patrik Virta kolaa tuomarin nurin samalla tavalla kampittamalla, ja koko tapaus ei päädy edes kurinpidon käsittelyyn. Kurinpidolla pitäisi olla aika helvetin korkea kynnys lähteä arvioimaan sitä, että onko pelitilanteessa sattunut kontakti tuomariin tarkoituksellinen vai ei.
En ole sitä mieltä, että Mašínille olisi pitänyt antaa enemmän pelikieltoa. Tämä oli hyvin perusteltu päätöksessä. Sen sijaan olen sitä mieltä, että Tikan kohdalla perustelu vedettiin aivan stetsonista; rangaistus ja syyllinen oli jo päätetty, enää piti löytää / keksiä syy rangaistuksen suuruudelle. Mikäli Liigalla on aidosti halua kehittyä suureksi eurooppalaiseksi kiekkosarjaksi, niin tuo helvetin pilipalikomitea pitää laittaa vaihtoon hyvin nopeasti. En usko, että sen toiminta tulee olennaisesti parantumaan nykyisellä kokoonpanolla, sillä riittävän monta harjoitusvuotta on annettu. Tällekin kaudelle on tehty hyviä muutoksia linjauksen suhteen, esim. lisäämällä tekstiä taklattavan vastuusta joissain tilanteissa, mutta ongelmana on se, että se linja ei pidä millään tavalla missään vaiheessa. Aiemmat virheet eivät korjaannu tekemällä uusia vastaavia virheitä, mutta ne virheet pitäisi ihan oikeasti myös tunnistaa ja myöntää. Nykyisellään homma on ihan naurettavaa puuhastelua. Minä haluan nähdä kovaa ja puhdasta taklauspeliä, en sellaista, jossa kukaan ei osaa ennalta arvioida, mikä bingopallo sieltä hatusta seuraavaksi nousee.