Mun mielestä ihan ok tuomiot Anttalaiselle ja Karjalaiselle. Toki Karjalaiselle olisi voinut jonkun pelin enemmänkin antaa kakkua, se ei olisi mikään vääryys ollut noin raukkamaisesta tempusta. Tuo on vähän hämäävää Liigan perusteluissa miten puhuvat taklauksesta ja taklaamisesta tarkoittaen eri asioita, mikä tuntuu aiheuttavan täällä paljon hämmennystä. Ensin kerrotaan, että "Sääntökirjan säännön 124 mukaan päähän kohdistuvalla taklauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa pelaaja kohdistaa millaisen iskun tahansa millä tahansa vartalonsa tai varusteensa osalla vastustajan pään ja niskan alueelle tai iskee tai runnoo vastustajan pään suojalasia tai laitaa vasten." Eli tämän mukaan kyseessä on päähän kohdistunut taklaus, jos esimerkiksi heittää pelihanskalla vastustajaa päähän. Rangaistusasteikko on sitten 2+10, pelirangaistus tai ottelurangaistus. Karjalaisen temput tuomarit katsoivat lievimmän mahdollisen rangaistuksen arvoiseksi tuomiten pelitilanteessa 2+10. Kurinpidossa tuomiota siis korotettiin huomattavasti, kun mentiin rangaistusasteikossa toiseen ääripäähän aina ottelurangaistuksen puolelle asti. No, sitten toisaalla perusteluissa mainitaan, että "Lähtökohta on, että kaikista taklaamalla suoritetuista päähän kohdistuvista ja ottelurangaistuksen arvoiseksi katsottavista taklauksista annetaan vähintään viiden (5) ottelun pelikielto." Tähän kategoriaan Karjalaisen temppu ei mene, sillä kyse ei ole taklaamalla suoritetusta taklauksesta. Tässä on siis merkitysero taklauksen ja taklaamisen välillä. Taklaus tarkoittaa mitä tahansa iskua vastustajan päätä kohti, kun taas taklaaminen on vain yksi niistä tavoista, joilla tämän iskun voi antaa. Esimerkiksi Anttalaisen taklaus oli puolestaan suoritettu taklaamalla. Käytännössä kyllä esimerkiksi nyrkillä lyönti päähän tuomitaan yleensä väkivaltaisuutena, vaikka tuon mukaan siinäkin on kyseessä päähän kohdistunut taklaus, joskaan ei siis taklaamalla suoritettu.
Myös Anttalaisen tuomiota kurinpito korotti huomattavasti, kun pelitilanteessa oli tuomittu vain pelirangaistus.