Liigan halliprojektien seuranta

  • 45 742
  • 112

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itseäni kiinnostaa kovasti uudet halliprojekti. Niiden seuraaminen keskustelupalstalla on vain kovin työlästä, kun projektien omat ketjut ympäri jatkoaikaa täyttyvät helposti rönsyilevistä keskusteluista. Ajttelin olevan tilausta ketjulle, jossa kaikkien projektien seuraaminen onnistuisi kootusti kerralla. Ideana että tähän ketjuun raportoitaissin projektien kongreettisesta edistymisestä linkein ja raportein. Syvällisempää keskustelua voi sitten käydä projektien omissa ketjuissa.

Ainakin näillä paikkakunnilla on jokin projekti tai suunnitelma käynnissä:
Helsinki
Hämeenlinna
Tampere
Jyväskylä
Lappeenranta
Turku
Oulun tilanteesta en oikein tietoa löytänyt?
Onko muita hankkeita?

Ne jotka ovat näistä projekteista perillä, voisivat tähän ketjuun kirjoittaa lyhyen selvityksen mitä tähän asti on tapahtunut, ja mikä on projektin tämän hetkinen tilanne.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kouvolan Lumon Areenaa on päivitetty männä vuosina. Jotenkin uskon ja toivon, että uusia suunnitelmia on jo mietitty. Pudotuspeleissä tullee olemaan tungosta. Itse toivon, että uusia parvia ja ravintoloita mietitään tyhjiin tiloihin, joita Sumulaaksossa on vielä ihan mukavasti jäljellä. Uskon, että me tullaan näkemään lähes kokonaan täysi halli, kun KooKoo pelaa pudotuspeleissä. Tämän kauden musta-oranssi ottelussa Jukureita vastaan oli juiksurata täynnä seisovia katsojia eikä monesta kohtaa pystynyt enää seuraamaan ottelua. Hieno tunnelma kyllä. Olutta sai silti todella nopeasti. Uskon KooKoon tekevän todella hyvän positiivisen tuloksen tältä kaudelta. Toivottavasti hyvä urheilullinen sekä taloudellinen menestys antaa lisää virtaa hallin kehittämiseen.
 

Davai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koko Kouvolan mustaoranssi
Kouvolan Lumon Areenaa on päivitetty männä vuosina. Jotenkin uskon ja toivon, että uusia suunnitelmia on jo mietitty.

Suunnitelmat aitiokerroksen täydennysrakentamisesta ovat olemassa. Ne on käsittääkseni piirretty varastoon jo siinä vaiheessa, kun A-puolen parvea ryhdyttiin rakentamaan. Saa vaan nähdä minä kesänä tuo operaatio toteutuu ja tullessaan hävittää Lumonin sisäpuolelta viimeisetkin DDR-vibat pois.

EDIT: lainaus tiivistetty olennaiseen
 

Mimesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyväskylässä on tosiaan "käynnissä" melkoisen iso Hippos2020-projekti, jonka osana rakennettaisiin myös uusi jäähalli. Tarkoituksena olisi uudistaa koko Hippoksen urheilu-alue ja laittaa pystyyn kokonainen urheilukeskus johon sisältyy jäähallin lisäksi esimeriksi monitoimihallia, areenakeskusta ja voimistelutaloa yms.
Suurin osa projektiin liittyvistä kunnallis- ja valtiotason päätöksistä hyväksyttiin jo 2018 ja alkuperäisen suunnitelman mukaan oli rakentamisen tarkoitus alkaa heti seuraavana vuonna. Kuitenkin tämän jälkeen homma on mennyt enemmän tai vähemmän jäihin. Hankkeeseen liittyvästä kaupunginvaltuuston päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen ja ilmeisesti tämän seurauksena päärahoittajana toiminut Fennia vetäytyi projektista.
Näiden jälkeen onkin sitten lähinnä etsitty uutta rahoittajaa projektille ja kaiketi tässä lähikuukausina pitäisi tuo puutuva rahoitus (~50 miljoonaa euroa) löytyä jos meinataan että projektista yhtään mitään on tulossa. Jonkinlaisia toiveita on että jos puuttuva sijoittaja löytyy niin rakentaminen voisi alkaa ensi syksyllä, JYPin osalta tämä meinaisi sitä että uudessa jäähallissa pelattaisiin aikaisintaan kaudella 2023-2024.

Loppuun vielä tiivistetysti:
Projekti vaakalaudalla, parin kuukauden sisällä tiedetään enemmän.
 

Kellukkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatusvapaa
Hämeenlinna

Hämeenlinnassa uutta areenaa on haaveiltu aivan keskustan kupeeseen kaupungin parhaille maille Vanajan rantaan. Homma lähti yksityisestä aloitteesta kun suunnitelmia esiteltiin kaupungille.

Sittemmin suunnittelualueen koko on pomppinut. Ensin piti koko Engelinranta pyörittää uuteen uskoon rakentamalla asuintaloja, kauppoja ja areena. Sitten Citymarketin tontin ja kiinteistön omistaja oli haluton yhteistyöhön ja alu hieman pieneni. Nyttemmim ilmeisesti sieltäkin on halukkuutta löytymässä.

Kaupunki on antanut suunnitteluvarauksen alueelle ja myös jonkin sortin suunnittelusopimus tms. on tehty. Kaupunki myös on itse käynnistänyt kevyttä tutkimista alueesta, jotta mahtaako olla hanke mahdollinen.

Mutta jotta tämäkään asia ei olisi helppo, kytkeytyy tämä, kuten kaikki muukin Hämeenlinnassa toriparkkiin. Toriparkkia kaivattaisi pysäköintiratkaisuksi, koska kalliille maalle rantaan ei voida paljoa pysäköintiä osoittaa, eikä sen alueen liikenneverkkokaan kestä suurta määrää autoja. Mutta kun hitaita hämäläisiä ollaan, on toriparkkiakin vatvottu jo yli 100 vuotta. Muistaakseni 1860 luvulta saakka, kun esitettiin torin alaista hevostallia!

Toriparkista on nyt käynnissä kuntalaisnysely tämän viikon ajan ja se tulokset saadaan 11.3. Joskus tämän jälkeen tehdään ehdollinen päätös parkista. Sen jälkeen vielä pitäisi rahoituskuviot selvittää. Joten voi olla, että Areena rakentuu vasta ensi vuosikymmenellä, jos silloinkaan.

Tähän soppaan kun vielä lisätään, että HPK:lle on tarjottu vain rengin roolia, eli suuri osa ottelutapahtuman tuloista jyvittyisi halliyhtiölle, ei tilanne ole helppo. HPK haluaa itse järjestää aitioasiat ja ravintolat ym. Lisäksi se kovasti pyrkii laajentamaan liinetoimintaansa mm. tapahtumatuottajaksi.

Myös Rinkelinmäellä on samaan aikaa käynnissä nykyisen Pohjantähtiareenan kuntotutkimukset. Sieltäkin odotellaan tuomiota sen suhteen.

Tiivistettynä: nyt ei ole pelkästään rahasta kiinni tämä Areenahanke. On paljon liikkkuvia pyöriä mukana.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyväskylässä on tosiaan "käynnissä" melkoisen iso Hippos2020-projekti, jonka osana rakennettaisiin myös uusi jäähalli. Tarkoituksena olisi uudistaa koko Hippoksen urheilu-alue ja laittaa pystyyn kokonainen urheilukeskus johon sisältyy jäähallin lisäksi esimeriksi monitoimihallia, areenakeskusta ja voimistelutaloa yms.
Suurin osa projektiin liittyvistä kunnallis- ja valtiotason päätöksistä hyväksyttiin jo 2018 ja alkuperäisen suunnitelman mukaan oli rakentamisen tarkoitus alkaa heti seuraavana vuonna. Kuitenkin tämän jälkeen homma on mennyt enemmän tai vähemmän jäihin. Hankkeeseen liittyvästä kaupunginvaltuuston päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen ja ilmeisesti tämän seurauksena päärahoittajana toiminut Fennia vetäytyi projektista.
Näiden jälkeen onkin sitten lähinnä etsitty uutta rahoittajaa projektille ja kaiketi tässä lähikuukausina pitäisi tuo puutuva rahoitus (~50 miljoonaa euroa) löytyä jos meinataan että projektista yhtään mitään on tulossa. Jonkinlaisia toiveita on että jos puuttuva sijoittaja löytyy niin rakentaminen voisi alkaa ensi syksyllä, JYPin osalta tämä meinaisi sitä että uudessa jäähallissa pelattaisiin aikaisintaan kaudella 2023-2024.

Loppuun vielä tiivistetysti:
Projekti vaakalaudalla, parin kuukauden sisällä tiedetään enemmän.
Ehkä on kuitenkin hieman liioittelua todeta homman menneen jäihin, kun kaikilta osin hanketta on edelleen viety eteenpäin niin paljon kuin mahdollista. Toki rahoituksen tilanne on iso kysymysmerkki, mutta hanketta ei varsinaisesti ole laitettu jäihin missään vaiheessa.

Monia isoja päätöksiä ja sopimuksia tätä hanketta koskien on tehty myös sen jälkeen, kun Fennia jättäytyi hankkeesta pois. Myöskin tuo hallinto-oikeuteen mannyt valitus on sittemmin kuopattu.

Jollain tavalla uusi halli tullaan Jyväskylään toteuttamaan. Jos tämä hanke kaatuu rahoituksen puutteeseen, niin hanketta lähdettään siinä kohtaa organisoimaan uudelleen.
 

Jasse50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasa Sport
Myös Vaasassa halliremontti jo aloitettu. Kilpahalln katontonpurku alkaa 12.3
(jos emme pääse sääleihin) Huom Vaasan hallissa 4 kaukaloa saman katon alla.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Lappeenrannassa on hallin kohtaloa voivoteltu vuosikymmeniä. Nyt pohditaan, tehdäänkö halli ydinkeskustaan vai Kisapuistoon ja mistä rahat kumpaankaan vaihtoehtoon. Vanhan hallin korjaaminen tuskin tulee enää kysymykseen käytännössä sen aikataulutuksen aiheuttamien ongelmien vuoksi.

Tällä hetkellä ulkopuolinen konsultti tutkii rahoituskuvioita ja on hankkivinaan niitä. Selvitys on myöhästynyt alkuperäisestä deadlinestä jo useita kuukausia ja viimeisin tieto selvityksen valmistumisesta lienee ensi kuussa. Toisin sanoen rahaa ei näytä kasvavan puissa. Kaupunki on ilmoittanut, että maksaa ainoastaan "jäähallin" osuuden hankkeesta, summana jossain välillä 25-30 miljoonaa. Loput pitää kaivaa jostain muualta, kun kustannuarviot pyörivät noin 35 miljoonassa hallin osalta ja päälle vaihtoehdosta riippuen noin 3,5 - 10 miljoonaa maanhankintaa ja infraan liittyviä töitä. Puuttuvaa rahoitusta on kyselty myös SaiPa:lta tai paremminkin vaadittu maksamaan, mutta siihen seura ei ole ilmeisesti (onneksi) lämmennyt.

Päätöksiä suuntaan tai toiseen odotellaan siis kevään aikana, mutta todennäköistä on, että tämä porukka ei ainakaan rakentamispäätöstä saa aikaan lähiaikoina.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Toisin sanoen Lappeenrannassa etsitään vielä paikkaa mihin rakennettaisiin, mietitään mitä rakennettaisiin pelkkä jäähalli vai monitoimihalli vai korjattaisiinko kuitenkin vain vanhaa. Mietitään miten parkkeeraukset ym. kun on sekin mielenkiintoinen aspekti, että keskustan halliin on ihan ok ja lyhyt matka kävellä sen 500m, mutta kisapuiston halliin se sama 500m on verrattavissa saharan ylitykseen ei mitenkään voi sellaseen korpeen mitään.
Ja mihinkään ei ole rahaakaan. Niin ollen voi olla pitkässä juoksussa vielä...

Samaan aikaan tehdään selvityksiä ja tuumaillaan, ja lopulta varmaan päädytään taas vähän korjailemaan vanhaa. Sille on heitelty hinnaksi jotain 10me, joka alkaa varmaan olla poltettu jo tässä selvittelyissä ym kokouspalkkioissa kertaalleen. Se on varma ja päätetty juttu, että jotain pitää tehdä. Sitä ei kuitenkaan ole sanottu mitä, ja liittyykö se edes varsinaisesti halliolosuhteiden parantamiseen, se voi aivan hyvin tarkoittaa vain tätä vatulointia ja selvittelyjä.

Lopputulemana on todennäköisesti joko vanhan korjaus, tai joku uusi hätäpäissään pitkin vittua helvetin kalliilla tehty sätöstys joka ei ole hyvä mistään suunnasta. Tämä Lappeenrannassa osataan.

Taustaa asialle, että uudesta hallista puhuttu varmaan viimeset 15vuotta ja aina toisinaan selvitelty ja unohdettu. Tuossa ajassa olisi hyvin ehtinyt tehdä, jos tahtotila olisi ollut aito eikä vain vatuloida ja selvitellä vasemmalla kädellä. Nyt kun Kisapuiston katto meinaa ihan kirjaimellisesti tulla ja lahota niskaan, on pakko ja kiire. Ja se harvoin lupaa mitään hyvää.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tampereen areenan pystyttämistä voi seurata livenä tästä: https://flycam.roundshot.com/kansijaareena/

Syksyllä kerrottiin, että projekti on kolme kuukautta aikataulusta jäljessä suunnittelun osoittauduttua ennakoitua työläämmäksi. Jonkin verran takamatkaa on ilmeisesti saatu kurottua kiinni leudon talven ansiosta, mutta on edelleen epävarmaa päästäänkö kausi 2021-2022 aloittamaan uudessa hallissa.
 

Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Onko Tampereen uuteen areenaan tulossa seisomakatsomoita? Ovatko joukkueiden kannattajaryhmät päässeet jotenkin niiden osalta mukaan suunnitteluun tai antamaan mielipiteitä?
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko Tampereen uuteen areenaan tulossa seisomakatsomoita? Ovatko joukkueiden kannattajaryhmät päässeet jotenkin niiden osalta mukaan suunnitteluun tai antamaan mielipiteitä?
Ainakin vuonna 2017 suunnitelmissa oli, että vain toiseen päätyyn tulee fanikatsomo. Tämä olisi seisomakatsomo, jonka kokoa voidaan tarpeen mukaan muuttaa (ja muihin tapahtumiin tarvittaessa kokonaan istumapaikoiksi). Faniryhmät toki haluaisivat joukkueille omat fanipäädyt (niin minäkin), mutta ilmeisesti tuo ei ole mahdollista sillä päädyistä tulee rakenteeltaan niin erilaiset. En tiedä, ovatko suunnitelmat tästä muuttuneet, ainakaan itselleni tuoreempaa tietoa ei ole tullut.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Faniryhmät toki haluaisivat joukkueille omat fanipäädyt (niin minäkin), mutta ilmeisesti tuo ei ole mahdollista sillä päädyistä tulee rakenteeltaan niin erilaiset.
Tästähän oli enemmänkin juttua jokin aika sitten, kun fanit oli suorastaan käärmeissään ratkaisusta. Itse en oikein ymmärtänyt nillitystä, kun kuitenkin suurin osa peleistä EI ole paikallispelejä ja fanipääty lienee aina kotijoukkueen kannattajaryhmien käytössä. No, toki tässä jää sitten paikallispeleistä tietynlainen nyanssi pois, mutta en näe tätä asiaa oikeastaan minkäänlaisena juttuna. Tietysti Ilves-fanit voi harmitella, että Tappara-fanien haju on jäänyt esim. edellispäivältä paikoille, mutta käytännössä tuleva ratkaisu on todella hyvä, koska fanikatsomo on laadultaan molempien joukkueiden faniryhmille täsmälleen samanlainen.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tästähän oli enemmänkin juttua jokin aika sitten, kun fanit oli suorastaan käärmeissään ratkaisusta. Itse en oikein ymmärtänyt nillitystä, kun kuitenkin suurin osa peleistä EI ole paikallispelejä ja fanipääty lienee aina kotijoukkueen kannattajaryhmien käytössä. No, toki tässä jää sitten paikallispeleistä tietynlainen nyanssi pois, mutta en näe tätä asiaa oikeastaan minkäänlaisena juttuna. Tietysti Ilves-fanit voi harmitella, että Tappara-fanien haju on jäänyt esim. edellispäivältä paikoille, mutta käytännössä tuleva ratkaisu on todella hyvä, koska fanikatsomo on laadultaan molempien joukkueiden faniryhmille täsmälleen samanlainen.
Joo, mieluummin tämä kuin se, että fanipäädyt olisivat eri kokoiset tai muuten laadultaan erilaiset. Toivottavasti vierasfaneillekin tarjotaan kuitenkin kunnon olosuhteet, eikä sullota johonkin piippuhyllyn nurkkaan. Sillä on iso merkitys ottelutapahtumaan - ei pelkästään paikallispeleissä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
vierasfaneillekin tarjotaan kuitenkin kunnon olosuhteet, eikä sullota johonkin piippuhyllyn nurkkaan. Sillä on iso merkitys ottelutapahtumaan - ei pelkästään paikallispeleissä.

Tämä on se mainpointti, ei se, että kolmessa matshissa joutuisi olemaan "vieraskatsomossa", vaan se, etttä vierasfanikatsomo on seisomakatsomo ja erinomaisin palveluin ja sijainnilla varustettu. Pelien tunnelma nousi todella monta pykälää, kun molemmista päädyistä Hakametsässä otettiin penkit pois (tätä vastustettiin seurojen toimesta todella pitkään).
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Turkulaisilla taitaa olla käpy jäässä, kun heitin hallipäivitystä ei tällä näy, joten teenpä minä sen.

Turun Ratapiha -hankeeen arkkitehtuurikutsukilpailu on pidetty 2018 ja voittaja valittu. Kehitysvaiheen rahoitussopimukset allekirjoitettiin keväällä 2018. Hankkeen asemakaavaluonnos hyväksyttiin Turun kaupungin ympäristölautakunnassa 24.4.2018.
Rakentaminen voidaan aloittaa arviolta syksyllä 2020.

Hieno hanke, toivottavasti ei tule mutkia matkaan
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Oulun asema-alueen kehittyminen on myös käynnistymässä. Yhdyskuntalautakunnan on hyväksynyt aiesopimuksen Oulun kaupungin ja Senaatin Asema-alueet Oyn sekä Senaatti-kiinteistöt kanssa. Tuleeko uus halli (nykysten poliisi- ja oikeustalon paikalle) selviää kun uusi asemakaava saadaan valmiiksi ja voimaan 2022. Eli tuolloin alueen ja mahdollisen rakentaminen voisi alkaa.. toki siä jo toppuuteltiin, että ehkä 2025 alotetllaan aluetta.. Ränävuonna sitten kaavaan se Halli pitäs saada, jotta sellainen tulisi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Helsingissä valtuusto hyväksy Gardenin asemakaavan muutosehdotuksen ihan just 12.2. Eli hanke lähtee liikeelle. Aikataulusta ei viä oikein voi varmuudella sanoa, koska tohon tulee viä aika isoja selvitystöitä.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Olen tällä kaudella kiertänyt projektina kaikki vieraspaikkakunnat läpi Tapparan vierasottelussa. Ensimmäisenä uusi halli tarvittaisiin Ouluun. Raksila on ollut omaa luokkaansa kylmyyden ja puupenkkien kanssa. Esimerkiksi Lappeenranta oli paljon mukavampi halli laajojen pysäköintialueiden kera. Toisaalta ymmärtää valituksen sijainnista, sillä onhan se melko kaukana sivussa. Toinen haastavalla sijainnilla on Vaasa, jossa parkkipaikat ovat varsinkin remontin aikaan todella vähissä.

Hyvin monella paikkakunnalla tarvittaisiin audiojärjestelmään päivityksiä, sillä kuuluttajien äänestä ei tahdo saada selvää.

Edellä mainittu Kouvola oli oikein mukava kokonaisuus. Tilava halli ja sarjan halvimmat liput. Myös Rauman uusittu halli on mukava tuttavuus.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vilkuilin Kisapuiston syrjäisyydestä inspiroituneena muidenkin paikkojen etäisyyksiä (poislukien Helsinki ja Tampere) keskustasta ja juna-asemasta. Yleensä näistä suunnista liikutaan kävellen, jolloin etäisyydellä on väliä. Käytin tieteelliseen tutkimukseen Googlen paikkakunnan keskustaa kuvaavaa hakua paikkakunnan nimi. Tulokset voivat siis olla suuntaa-antavia.

Lappeenrannassa ja varmaan muuallakin pidetään sijaintia syrjäisenä, mutta muuallakin näyttää olevan suht samanlaisia matkoja. Miten näissä muissa 2,5km tai 2km paikoissa koetaan halli etäisyys?

Turku noin 5km kummastakin
Oulu noin 2km, junalta 1km
Pori noin 2km, junalta 1km
Kouvola noin 1km kummastakin
Rauma noin 1,5km, junalta 2km
Lahti noin 1km kummastakin
Hämeenlinna noin 1,5km, junalta 3km
Kuopio noin 1km kummastakin
Jyväskylä noin 2km kummastakin
Mikkeli noin 2,5km kummastakin
Vaasa noin 2,5km kummastakin
Lappeenranta noin 2,5km kummastakin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös