Mainos

Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 326 979
  • 15 774

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Tämä tuntuu vaihtelevan todella paljon tuomareittain. Jotkut viheltävät kaikki pois ja jotkut ei mitään. Selkeä linja puuttuu.
Mitään yhtenäistä linjaa mitä kaikki viheltää lienee utopististä toivoa suomeen, eli joka peli eri linjalla. Olisi edes niin, että yhden pelin sisällä olisi selkeä linja kautta ottelun. Sekin kun tuntuu olevan aivan liikaa vaadittu, että yksi tuomarikaksikko pystyisi yhdessä ottelussa pitämään saman linjan kolmen erän ajan.

Se on totta että yksittäisten pelien välillä linjat vaihtelevat. Se on luonnollista monella eri mittarilla tarkasteltuna.
Siksi puhuinkin yleisesti noin kymmenen kierroksen jälkeisellä tasolla, jossa tiettyä linjaa eri pelien välillä pystyy havaitsemaan.
Poikkarit ovat selkeästi "hankala" myös tuomareille tällä kaudella. Niitä pyritään poimimaan, mutta tämä ei ole systemaattista. Silti, jos katsotaan muutosta mailarikkeiden osalta tällä kaudella, niin pieniä koukkuja ja kamppeja menee aiempaa enemmän läpi, mutta tarpeettomia poikkareita otetaan pois.
 
theZ

Jäsen
Mihin sääntökohtaan perustui pelikatko Kärpät-SaiPa -ottelussa ajassa 56.52? Riikola kääntyi hyökkäyssinisellä kohti omaa päätyä törmäsi tuomariin ja Kärpät olisi päässyt siitä 2v1:een mutta tuomari vihelsi pelin poikki. Olen kysellyt pariltakin kokeneemmaltakin kiekkomieheltä ja kenelläkään ei mitään havaintoa. Lasse Kukkonen kommentaattorina sanoi myös, ettei muista vastaavaa vihellystä. Ottamatta kantaa oliko tuo oikeudenmukaista vai ei niin mikä sääntökohta? Vai vihelletäänkö näitä sääntökirjan mukaan vieläkään?
 
vilho

Toki. Poikittaisen mailan kohdalla pitäisi olla helpointa pitää yhteistä linjaa. Koukkaamisten ja kampitusten tuomitsemisessa on aina se riski, että tuomari näkee väärin esim. kohdan mihin rikkovan pelaajan maila osuu (alakäden ylä- vai alapuolelle) tai kompastuuko pelaaja mailaan vai kiekkoon. Poikittainen maila on käsittääkseni aika yksiselitteinen, korjatkaa toki jos olen väärässä.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Toki. Poikittaisen mailan kohdalla pitäisi olla helpointa pitää yhteistä linjaa. Koukkaamisten ja kampitusten tuomitsemisessa on aina se riski, että tuomari näkee väärin esim. kohdan mihin rikkovan pelaajan maila osuu (alakäden ylä- vai alapuolelle) tai kompastuuko pelaaja mailaan vai kiekkoon. Poikittainen maila on käsittääkseni aika yksiselitteinen, korjatkaa toki jos olen väärässä.

Itse taas sanoisin, että poikkari on ehkä vaikeaselkoisin (koukku, kampitus, poikkari). Kaksinkamppailuissa maalinedessä nähdään ihan hitosti poikkareita, mutta niistä ei tule bokseja. Siinä on hankala vetää eroa sallitun ja väärän poikkarin välille. Ika Lehkonen tätä nosti esille pari vuotta sitten, kenties tästä otettu koppia ja tartuttu aiempaa tarkemmin poikkareihin? Ehkä poikittaisella mailalla pelaamista on katsottu aiemmin läpi sormien, mutta nyt etenkin poikkarit jotka eivät tule maalin edessä johtavat useammin rangaistukseen.
 
HokiHero

Jäsen
Mihin sääntökohtaan perustui pelikatko Kärpät-SaiPa -ottelussa ajassa 56.52?
En ole tilannetta nähnyt, mutta ainakin aikoinaan Kuopiossa sen aikaisessa paikalliskamppailussa JYPiä vastaan peli vihellettiin poikki samalla kun KalPan pelaaja oli läpiajossa, koska samaan aikaan Vatanen törmää tuomariin. Silloin ainakin syynä oli että tuomariin sattui tms.

Tosi epäloogisia noi taitaa yleisesti olla ja perustua täysin yksilön tulkintaan.

Alla vielä video kuvaamaani tilanteeseen.

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mihin sääntökohtaan perustui pelikatko Kärpät-SaiPa -ottelussa ajassa 56.52? Riikola kääntyi hyökkäyssinisellä kohti omaa päätyä törmäsi tuomariin ja Kärpät olisi päässyt siitä 2v1:een mutta tuomari vihelsi pelin poikki. Olen kysellyt pariltakin kokeneemmaltakin kiekkomieheltä ja kenelläkään ei mitään havaintoa. Lasse Kukkonen kommentaattorina sanoi myös, ettei muista vastaavaa vihellystä. Ottamatta kantaa oliko tuo oikeudenmukaista vai ei niin mikä sääntökohta? Vai vihelletäänkö näitä sääntökirjan mukaan vieläkään?
En tiedä perustuuko tuo vihellys mihinkään sääntöpykälään, mutta jos ei perustu, niin tuon vihellyksen salliva sääntöpykälä kyllä tarvitaan. Käytännössä tuomari olisi tuossa aiheuttanut erittäin vaarallisen hyökkäyksen Kärpille, eli tuomari puuttui peliin sijoittumisellaan hyvin oleellisesti.

Minulle tuo vihellys ei vaikuttanut oudolta ja muistelen, että vastaavia vihellyksiä olen nähnyt ennenkin. Eli kun joku tuomareista puuttuu pelin kulkuun tahattomasti liian paljon, niin kyllä se välillä johtaa siihen, että peli puhalletaan poikki.

Toki aika harvoin juuri tämän kaltaisia täysin selviä tilanteita sattuu, jonka vuoksi näitä vihellyksiäkään ei kovin usein nähdä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä perustuuko tuo vihellys mihinkään sääntöpykälään, mutta jos ei perustu, niin tuon vihellyksen salliva sääntöpykälä kyllä tarvitaan. Käytännössä tuomari olisi tuossa aiheuttanut erittäin vaarallisen hyökkäyksen Kärpille, eli tuomari puuttui peliin sijoittumisellaan hyvin oleellisesti.
Kysyn kun en tiedä. Miten tuomari oli tuossa väärin sijoittunut? Missä linjatuomarin kuuluisi tuossa tilanteessa olla?
Minulle tuo vihellys ei vaikuttanut oudolta ja muistelen, että vastaavia vihellyksiä olen nähnyt ennenkin.
Erikoista. Minä puolestani tuhansia jääkiekkopelejä nähneenä en muista moista aiemmin tapahtuneeksi
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuomarit ovat osa peliä ja pelaajien tulee ottaa heidät kentällä huomioon. Jos esim. purku tai syöttö pysähtyy tuomariin, se on voivoi.
On kuitenkin olemassa sääntö, että jos kiekko päätyy suoraan maaliin osuttuaan tuomariin, niin maalia ei hyväksytä. Tuomarit eivät siis ole samalla tapaa osa peliä kuin pelaajat. Tuomareita myös ohjeistetaan pysymään pois tieltä ja se on yksi olennaisimmista asioista tuomarityöskentelyssä.

Ilmeisesti tähän liittyen ei ole olemassa juurikaan selkeitä sääntöjä, koska niistä tulisi helposti vaikeita tulkita ja mahdollisesti myös hyväksi käyttäminen olisi mahdollista. Tuomarit saavat siis käyttää omaa harkintaansa tilanteissa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Käytännössä tuomari olisi tuossa aiheuttanut erittäin vaarallisen hyökkäyksen Kärpille, eli tuomari puuttui peliin sijoittumisellaan hyvin oleellisesti.

En ole nähnyt tilannetta, mutta sanavalinta kiinnitti huomioni. @McTorso jo sijoittumisesta kysyi, joten en kysy siitä uudelleen. Mutta, olisiko mahdollista, että pelaaja itse olisi aiheuttanut tuon, kun törmäsi pelikentälle kuuluvaan henkilöön?

Toki jos tuomari yllättäen ja huonosti peliä lukien siirtyi sellaiseen paikkaan, mitä pelaaja ei osannut ennakoida, niin silloin voi selkeästi sanoa tuomarin syyksi, mutta oliko nyt kyse siitä? Kuten sanottu, en ole nähnyt tilannetta ja en tiedä.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Kärppien alueella SaiPa antaa pakkipakki syötön viivaa pitkin, jonka Riikola joutuu kuitenkin ottamaan haltuun keskialueen puolelle. Linjatuomari hidastelee keskeltä laitaan siirtymisessä ja jää Riikolan eteen kun tämä kääntää hyökkäysalueelta keskialueelle.
 
Tamin teesit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuomari teki täysin intuitiivisen ja ehkä inhimillisenkin virhepuhalluksen huomatessaan hänen vaikuttavan peliin siten, että toinen joukkue hyötyi hänen osallisuudestaan. Sääntökirja tarvitsisi pykälän tällaisia varten kuten aiemmin mainittiinkin.
 
Rocco

Jäsen
Kyllähän sinne olis ainakin halukkaita todella paljon enemmän kuin nyt jos ei tarvis muuta kuin keskittyä tuomarointiiin. Nykyisen työssäkäynti ja tuomarointimallin sijaan. Ja silloin voitaisiin oikeasti vaatia tuomareilta laatua, kun hommasta vois saada kenkääkin, kun siitä saa palkkaa. Ja kyllä ne kaikki osa-alueet on kehitettävissä kun on aikaa keskittyä ja treenata niitä asioita...
Tätä vähän ounastelinkin, että nousee esille. Se että voitaisiin vaatia tuomareilta laatua. Eli kritiikki vain nousisi pahemmaksi, vaikka ei se ihminen raitapaidan alla muutu juuri sen paremmaksi tuomariksi, vaikka siitä enemmän rahaa saisi ja olisi aikaa "treenata." Nyt vain se ongelma on, että mitä tuomarit treenaa ja miten? Tuomareiden paras opetusväline on tuomarointi, ja sitä voi täydentää katselemalla tilanteita videolta jne. Mutta ei se muuta juuri mitään. Itse oletan että ammattituomareihin siirryttäessä mitään ei muuttuisi, paitsi kritiikki heitä kohtaan.
 
Rocco

Jäsen
Mitään yhtenäistä linjaa mitä kaikki viheltää lienee utopististä toivoa suomeen, eli joka peli eri linjalla. Olisi edes niin, että yhden pelin sisällä olisi selkeä linja kautta ottelun. Sekin kun tuntuu olevan aivan liikaa vaadittu, että yksi tuomarikaksikko pystyisi yhdessä ottelussa pitämään saman linjan kolmen erän ajan.
Tätä yhtenäistä linjaa on vaikea, tai oikeastaan mahdoton toteuttaa. Se linja elää pelaavien joukkueiden mukaan aika paljon, mikä on hyväkin asia. Siisti peli, missä on paljon tunnetta ja kontaktia, on turna lähteä tuomareiden toimesta pilaamaan sen takia, kun "tällaista linjaa pitäisi noudattaa." Yksi asia hyvissä tuomareissa on se, että he aistivat pelin hengen, ja menevät sen mukaisesti, ja puuttuvat vasta sitten kun on syytä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lakatos sai viikonloppuna laitataklauksesta 2+10min. Taklaus vaikutti paikanpäällä nähtynä suoran ulosajon paikalta. Sittemmin kurinpito on myös tilanteen ulosajon arvoiseksi nähnyt. Minulla on sellainen muistikuva, että juuri tällaisia tilanteita tuomarit voivat tällä kaudella tarkastella tallenteelta. Jos tällainen mahdollisuus on, miksei sitä käytetty tässäntapauksessa ja onko tuota mahdollisuutta ylipäätään vielä tällä kaudella käytetty.?
 
axe

Liigan kilpailusäännöistä:
8. Sääntö 20.6 / Rangaistusten videotarkastukset

Liigan runkosarjassa 2+2 minuutin ja 5 minuutin rangaistusten videotarkastukset eivät ole käytössä runkosarjassa, mutta ne otetaan käyttöön Liigan playoffs-otteluissa.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä vähän ounastelinkin, että nousee esille. Se että voitaisiin vaatia tuomareilta laatua. Eli kritiikki vain nousisi pahemmaksi, vaikka ei se ihminen raitapaidan alla muutu juuri sen paremmaksi tuomariksi, vaikka siitä enemmän rahaa saisi ja olisi aikaa "treenata." Nyt vain se ongelma on, että mitä tuomarit treenaa ja miten? Tuomareiden paras opetusväline on tuomarointi, ja sitä voi täydentää katselemalla tilanteita videolta jne. Mutta ei se muuta juuri mitään. Itse oletan että ammattituomareihin siirryttäessä mitään ei muuttuisi, paitsi kritiikki heitä kohtaan.

Päin vastoin muuttuisi paljonkin. Kun Tuomareilla ei olisi murehdittavanaan varsinainen päivätyö ja sen murheet tuomaroinnin tasokin paranisi. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa että palaaminen amatöörisarjaksi tekisi hyvää sm liigalle. Kun tuomarit olisivat amattilaisia he voisivat käydä pelien eri tilanteita läpi ja katsoa yhdessä menikö oikein vai väärin. He voisivat siis keskittyä pelkästään tuomarointiin. Kouluttautumiseensa ja alempien sarjojen tuomareiden kouluttamiseen. Treenamiseenkin kunnossa pysymiseenkin riittäisi aikaa paremmin ym.
 
Pelaajan kohdalla tilanne on aivan eri. On paljon asioita mitä pelaaja voi treeneissä ja muualla parantaa, mutta tuomari ei voi. Voin sanoa tuomarina itsekin toimineena, että ei siellä ottelussa päivätyöt mielessä pyöri, oli sitä töissä ollut tai ei. Videoita katselemalla ei myöskään parane tuomarointi paljoakaan. Se aika mikä on hyödyllinen videosta opiskeluun ja palautteen ottamiseen, ei ole kovin pitkä ottelua kohden.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tampereella maalivahdin visuaalinen häirintä ja maalin hylkäys. Uusi sääntö? Mennyt ohi tämä uudistus...
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Vitun vittu saatana paska vittu

No mainitaan visuaalinen häirintä niin ei tuu bänniä
 
4

444

Mitä maskipelaaminen on, jos ei maalivahdin visuaalista häirintää? Vai tarkoitetaanko tällä ns. Avery -sääntöä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös