Sääntökirjan mukaanhan tuo tuomio annettiin ja sen puolesta oikein meni. Molemmat jalat oli maalivahdin alueella ratkaisevalla hetkellä, vaikka vain lyhyen aikaa. Riittävästi kuitenkin, jotta hylkyperuste täyttyi. Aivan vastaavia hylkyjä on nähty aiemminkin, omaan mieleen tulee lähinnä kannattamani joukkueen hylkäykseen päätyneet tilanteet vastaavissa kontaktittomissa tilanteissa, jossa maski on tehty alueen sisällä. Riittää, että ukko on alueella, vaikka minkäänlaista kontaktia ei ole.
Se mistä tässä voidaan keskustella ja josta paljon on kommentteja jo tullutkin, on että onko tämä sääntöpykälä järkevä. Minun mielestä on. Pelaajalla ei ole laukaisutilanteessa eikä muutoinkaan mitään asiaa maalivahdin alueelle ellei kiekko ole jo alueella. Jos menet maskiin alueen sisälle, sen tulee olla hylky kerta kerrasta. Alueen tulee olla rauhoitettu maalivahdin työskentelylle.
Toivottavaa on, että linja pitää jatkossakin.