Suomessa ei vaan ole tarpeeksi väkeä, eikä tarpeeksi laadukkaita jääkiekkoilijoita kahden uskottavan ammattilaissarjan pyörittämiseen. Ruotsissa on, ja siellä myös Hockey Ettanin kärkijengit ovat lähellä täysammattimaisuuden vaatimuksia. Tasoerot romahtavat vasta kolmannen sarjatason kellarikerrokseen tultaessa.
Jääkiekkoilijoiden laadusta tämä ei todellakaan ole kiinni. Suomessa on jo nyt enemmän jääkiekon lisenssipelaajia, kuin Ruotsissa eikä maiden välillä nykyään enää ole merkittävää tasoeroa. Kaupunkiseutujen koolla on toki eroa Ruotsin eduksi, mutta toisaalta Ruotsissa jääkiekko on paljon ankarammassa kilpailutilanteessa muiden palloilulajien kanssa, ja tämä kilpailu koskee sekä harrastajia, yleisöä että yritysyhteistyökumppanuuksia.
Suomen ja Ruotsin suurin ero on siinä, miten paljon urheiluun kokonaisuudessaan virtaa yksityistä rahaa. Ruotsalaiset urheiluorganisaatiot ovat edelleen karkumatkalla myynnissä ja markkinoinnissa. Osin tämä ehkä johtuu juuri lajien välisestä kilpailuasetelmasta: myynnillistä osaamista ja urheilun tuotteistamista on ollut pakko kehittää, ja siksi osaaminen on vahvistunut. Lopulta tästä on hyötynyt monikin laji, kun yritysyhteistyölle on syntynyt perinteitä. Toki Ruotsissa myös yksinkertaisesti on paljon enemmän rahaa, joten kakkukin on suurempi.