15. Sport (3-3-11)
Tärkein pelaaja: Roope Talaja Yllättäjä: Juho Liuksiala Nukkuja: Toni Kallela
Sarjataulukon hännille laskeutunutta vaasalaisarmeijaa kohtaan oli jokseenkin jopa isot odotukset alkaneelle kaudelle. Todellisuus tuli vastaan ja tämän hetkinen tulos on aivan oikeutettu. Edellisen kauden suurin ongelma puolustus- ja maalivahtipelaaminen ei korjaantunut, vaan siitä jatkettiin mihin jäätiinkin. Jotain muutoksia on ehditty kuitenkin jo tekemään: Mika Järvinen sai lähteä ja Niko Hovinen otettiin sisään. Myös Vaasassa pari kautta sitten tykkikauden pelannut Ari Gröndahl kotiutettiin takaisin Kuopiosta. Sport on päästänyt nyt 3,71 maalia ottelua kohden, mutta viimeisissä kolmessa ottelussa vain 8 maalia, joista yksi tehtiin tyhjiin. Paranemaan päin siis näyttäisi menevän, mutta siitä huolimatta kahdeksan ottelun tappioputki tuottaa päävalmentaja Pajuluomalle unettomia öitä. Ei yllättäisi, mikäli hänestä tulisi kauden kolmas potkut saanut päävalmentaja.
Sport oli viime kaudella tulivoimainen, mutta alkaneella kaudella ruuti on ollut suhteellisen kuivaa. 2,24 tehtyä maalia ottelua kohden ei toimi, mikäli päästetään lähimmäs neljää maalia ottelua kohden. Mietin ennakkoarvioissa sitä, ketkä pelaajat mahdollisesti olivat ylisuorittaneet. Katseet kääntyvät nyt ensiksi Toni Kallelaan, joka teki viime kaudella 42 pistettä 53 ottelussa. Alkaneen kauden saldo: 16 peliä 1 maali ei varmasti ole sitä mitä odotettiin. Ei myöskään riitä, että joukkueen ykkösnimet kuten Antti Kalapudas ja Antti Erkinjuntti tekevät vain joka toisessa pelissä pisteen. Roope Talaja sen sijaan jatkaa vahvoja otteitaan, eikä hyökkäyspäähän hankittujen ulkomaalaisvahvistusten Chris DeSousan tai Steven Seigon startti nyt mistään huonoimmastakaan päästä ole ollut. Hyökkäävämmän roolin perässä Vaasaan lähteneellä Aaro Vidgrenilla saattaa viimeistään nyt olla ikävä takaisin Raumalle.
Sportille on hankala ennustaa muutosta paljoakaan parempaan. Alivoima sakkaa, puolustus nukahtelee, maalivahdit eivät saa ajoittain mitään kiinni, eikä tehottomalla hyökkäyksellä pysty korjaamaan näitä ongelmia. Puheet Sportin pudotuspelipaikasta voidaan mielestäni siis unohtaa.
14. TPS (3-4-12)
Tärkein pelaaja: Rasmus Tirronen Yllättäjä: Henrik Larsson Nukkuja: Tony Sund
Alkukauden surkuhupaisin tapaus. Jonne Virtasen potkut harjoituskaudella oli kuin olikin vasta alkupalaa siitä, millaiseksi puheenaiheeksi TPS on itsensä kyennyt nostamaan. Pelimatkaoluet ja nuuskaringit muistuttavat lähinnä omia A-junioriaikojani, mutta TPS onnistui heti kättelyssä tekemään näistäkin arkipäivää 2020-luvun Liigassa. Unohtamatta Twitter-tilin takana hääräävää kesätyöläistä tai mediatiimin ideasirkusta. Ainoat puhtaat paperit voidaan myöntää turkulaisille faneille, jotka saivat näille karnevaaleille lopun. Ei sillä, että olisivat seurajohdon kirjekehotuksilla menneet hallille, vaan olivat menemättä. Urheilutoimenjohtaja Niittymäki lähti ja lopulta päävalmentaja Kaskinen häädettiin.
Uutta lukua aletaan kirjoittaa JYP:ssä tutuksi tulleen Marko Virtasen voimin. TPS on mielestäni edelleen rakenteeltaan vähintäänkin keskitason joukkue, mutta neljän voiton takamatka ja pohjaton pelisysteemi eivät ole uudelle päävalmentajalle mikään herkullisin tilanne. Vielä kun kopissa operoi kahden joukkueen verran alisuorittavia pelaajia pitää olla Virtasen osalta taustatyöt hyvin tehtynä. Rasmus Tirronen on kantanut ajoittain turkulaisia torjunnoillaan, mutta he ovat silti päästäneet 3,32 maalia ottelua kohden, joten veneen isointa reikää eli puolustusta on aivan ensiksi syytä alkaa paikata. Virtanen toki tähän heti lehdistötilaisuudessa tarttuikin ja sano laittavansa puolustustaktiikan ensitöikseen aivan uusiksi.
Jonkin sortin alkukauden onnistujina voidaan pitää TPS:n kahta ruotsalaishankintaa: Henrik Larssonia ja Anton Holmia. Heistä Larsson on joukkueen paras pistemies ja Holm paras maalintekijä. Alemmissa ketjuissa operoivat Nurmi, Karvonen ja Pajuniemi ovat etenkin viime peleissä olleet joukkueen parhaimmistoa. Joukkueen kapteeni ja kasvot Lauri Korpikoski on taas vaihteeksi loukkaantuneena. Ilari Filppulan kannattaisi varmaan enää pelata vain ylivoimaminuutteja. NHL:sta takaisin tullut Tony Sund ei ole missään nimessä ollut viime kauden veroinen. Mitä alkukaudella hyvin esiintynyt Topi Nättinen on mieltä uudesta valmentajastaan?
Jos jollekin niin TPS:lle maajoukkuetauko ja uusi päävalmentaja tekevät varmasti hyvää.
13. KalPa (3-6-9)
Tärkein pelaaja: Miikka Pitkänen Yllättäjä: Aleksi Klemetti Nukkuja: Janne Keränen
Alkaneen kauden kolmas syvissä vesissä uiskenteleva joukkue. Keltanokkavalmentajan komennossa lähteneen joukkueen suurimmat ongelmat ovat heikossa hyökkäyspelissä ja huonossa viimeistelytaidossa. 1,94 tehtyä maalia ottelua kohden ja 11,11% tehokas ylivoima vahvistaa tämän näköhavainnon. Ison profiilin hankinta Janne Keränen on onnistunut vain kertaalleen maalinteossa ja on tällä tahdilla jäämässä alle kymmenen maalin kauteen ensimmäistä kertaa viimeiseen kymmeneen vuoteen. Syyttävällä sormella voidaan osoittaa myös runsasta ylivoima-aikaa nauttivan Mikko Nuutista kohtaan, joka on myöskin vain kertaalleen onnistunut tekemään maalin. Uudet hankinnat Miikka Pitkänen ja Matti Järvinen kyllä luovat paikkoja, mutta vierellä olevat kaverit onnistuvat aivan liian pienellä prosentilla.
Myöskään Eero Kilpeläinen ei enää kykene yksin voittamaan pelejä ohuen puolustuksen takana. Ryan Wilson ei ole ollut niin hyvä kuin aikaisemmin. Ari Gröndahl lähetettiin takaisin Vaasaan ja tilalle nostettiin Mestiksessä aivan liian pelihidas Otto Huttunen. Jussi Timonen ei mahdu pelaavan kuusikkoon, vaan nuoret Nousiainen ja Riekkinen saavat kartuttaa nopeimmilla jaloillaan liigakokemusta. Puolustus huutaa edelleen yhtä tai kahta hankintaa. 1,94 tehtyä maalia ja 3 päästettyä maalia per peli on voittavaan jääkiekkoon toimimaton yhtälö.
KalPa on vaikuttanut materiaaliltaan aivan liian riittämättömältä muihin joukkueisiin verrattuna. Alkukauden arvioni kymppisijasta on pyyhittävä, sillä muut joukkueet ovat osoittautuneet niin materiaaliltaan kuin peliltään selvästi vahvemmiksi. Ikäväksi kaudeksi kulminoituu kuopiolaisten juhlakausi.
12. Ässät (7-2-10)
Tärkein pelaaja: Sami Aittokallio Yllättäjä: Roni Hirvonen Nukkuja: Otto Kivenmäki
Ässien alkukausi on ollut ailahteleva, mutta kasvojen pesussa ollaan päästy vähintäänkin pyyhkimisvaiheeseen asti. Ässien kohdalla ehkä mielenkiintoisin tilasto on se, että joukkue on jäänyt seitsemän kertaa maaleitta alkaneella kaudella. Tästä johtuen he ovat tehneet runkosarjassa vähiten maaleja, vain 1,68 maalia ottelua kohden. Poistamalla nuo ailahteluun viittaavat ”ohipelit” luku on ihan positiivisen oloinen: 2,92 tehtyä maalia ottelua kohden. Joukkueen uusi päävalmentaja Ari-Pekka Selin on tehnyt vähintäänkin ihan kelvollista työtä. Ässät on tällä kaudella näyttänyt kaiken kaikkiaan paljon työteliäämmältä ja jaksavammalta kuin viime kaudella.
Joukkueen kanadalaiskaksoset väläyttivät osaamistaan harjoituskaudella, mutta alkukaudesta olivat aivan pimennossa. Viimeisten viikkojen aikana hekin ovat löytäneet peliinsä jyvän ja ovat tehneet hyvää tulosta. Peter Tiivola on joukkueen ykkössentteri ja paras pistemies, mutta isoa roolia ja odotuksia vastaanottaneet Otto Kivenmäki ja Lenni Killinen ovat loistaneet poissaolollaan. Roni Hirvoselle voidaan ainoastaan myöntää puhtaat paperit junioriosaston pelaajista. Venäläismaalivahdin Daniil Tarasovin piti olla teoriassa Liigan yksi parhaista maalivahdeista, mutta ollut aivan kaikkea muuta. Ässien onneksi heikon viime kauden pelannut Sami Aittokallio on ollut mies paikallaan. Monella pelaajalla on vielä parantamisen varaa.
Historiallisen heikko ylivoima on alkanut parantua. Palaset ovat pääosin ihan hyvin paikoillaan silloin, kun joukkue on illasta toiseen tasoisensa. Ailahtelevuuden pitää päättyä, silloin Ässät on mielestäni ihan todennäköinen pudotuspelijoukkue.
11. Jukurit (5-7-7)
Tärkein pelaaja: Sami Rajaniemi Yllättäjä: Aleksandr Yakovenko Nukkuja: Mika Partanen
Jukurit on yllättänyt tuloksellisesti alkukaudella. Heidän 19 pelistä 11 on päättynyt vain yhden maalin erolla ja ovat pistemäärältään juuri pudotuspeliviivan tuntumassa. Jukureiden peluutussysteemi on ollut mielenkiintoinen: kolme ylivoimakoostumusta, seitsemän puolustajan käyttämistä ja tasaista hyökkääjien peluutusta. Siinä mielessä ihan ymmärrettävää, koska joukkue on materiaaliltaan aika tasapaksu. En kuitenkaan itse usko, että esimerkiksi ylivoimasta saadaan pitkässä juoksussa niin toimivaa, että sitä voitaisiin peluuttaa kolmella eri koostumuksella.
Jakub Galvas ja Aleksandr Yakovenko ovat osoittautuneet onnistuneiksi hankinnoiksi. Etenkin Yakovenko on hyökkäysominaisuuksiltaan seuraamisen arvoinen. Myös Vadim Pereskokov on aloittanut väkevästi ja tulee todennäköisesti pelaamaan itsensä kauden päätteeksi kokeilemaan takaisin KHL:aan. Mikkeliläisten huippulupaus Mikko Kokkonen oli alkukauden loukkaantuneena ja etsii vielä itseään. Helsingistä tullut Axel Rindell taas on pelannut vahvasti ensimmäisiä liigapelejään. Henri Nikkasta ei ole vielä päästetty irti, vaan ottelee edelleen junioreissa.
Yllätyksellisyydestä huolimatta aikaisempien kausien kaava vähän toistaa itseään: Rajaniemi kantaa ja antaa joukkueelle mahdollisuudet voittoon, muu on sitten kiinni kenttäpelaajista. Tällä hetkellä kenttäpelaajien taso ei mielestäni tule pitkässä juoksussa riittämään. Voittoja sieltä täältä, eikä kautta tarvitse lopettaa hännän huippuna.
Tärkein pelaaja: Roope Talaja Yllättäjä: Juho Liuksiala Nukkuja: Toni Kallela
Sarjataulukon hännille laskeutunutta vaasalaisarmeijaa kohtaan oli jokseenkin jopa isot odotukset alkaneelle kaudelle. Todellisuus tuli vastaan ja tämän hetkinen tulos on aivan oikeutettu. Edellisen kauden suurin ongelma puolustus- ja maalivahtipelaaminen ei korjaantunut, vaan siitä jatkettiin mihin jäätiinkin. Jotain muutoksia on ehditty kuitenkin jo tekemään: Mika Järvinen sai lähteä ja Niko Hovinen otettiin sisään. Myös Vaasassa pari kautta sitten tykkikauden pelannut Ari Gröndahl kotiutettiin takaisin Kuopiosta. Sport on päästänyt nyt 3,71 maalia ottelua kohden, mutta viimeisissä kolmessa ottelussa vain 8 maalia, joista yksi tehtiin tyhjiin. Paranemaan päin siis näyttäisi menevän, mutta siitä huolimatta kahdeksan ottelun tappioputki tuottaa päävalmentaja Pajuluomalle unettomia öitä. Ei yllättäisi, mikäli hänestä tulisi kauden kolmas potkut saanut päävalmentaja.
Sport oli viime kaudella tulivoimainen, mutta alkaneella kaudella ruuti on ollut suhteellisen kuivaa. 2,24 tehtyä maalia ottelua kohden ei toimi, mikäli päästetään lähimmäs neljää maalia ottelua kohden. Mietin ennakkoarvioissa sitä, ketkä pelaajat mahdollisesti olivat ylisuorittaneet. Katseet kääntyvät nyt ensiksi Toni Kallelaan, joka teki viime kaudella 42 pistettä 53 ottelussa. Alkaneen kauden saldo: 16 peliä 1 maali ei varmasti ole sitä mitä odotettiin. Ei myöskään riitä, että joukkueen ykkösnimet kuten Antti Kalapudas ja Antti Erkinjuntti tekevät vain joka toisessa pelissä pisteen. Roope Talaja sen sijaan jatkaa vahvoja otteitaan, eikä hyökkäyspäähän hankittujen ulkomaalaisvahvistusten Chris DeSousan tai Steven Seigon startti nyt mistään huonoimmastakaan päästä ole ollut. Hyökkäävämmän roolin perässä Vaasaan lähteneellä Aaro Vidgrenilla saattaa viimeistään nyt olla ikävä takaisin Raumalle.
Sportille on hankala ennustaa muutosta paljoakaan parempaan. Alivoima sakkaa, puolustus nukahtelee, maalivahdit eivät saa ajoittain mitään kiinni, eikä tehottomalla hyökkäyksellä pysty korjaamaan näitä ongelmia. Puheet Sportin pudotuspelipaikasta voidaan mielestäni siis unohtaa.
14. TPS (3-4-12)
Tärkein pelaaja: Rasmus Tirronen Yllättäjä: Henrik Larsson Nukkuja: Tony Sund
Alkukauden surkuhupaisin tapaus. Jonne Virtasen potkut harjoituskaudella oli kuin olikin vasta alkupalaa siitä, millaiseksi puheenaiheeksi TPS on itsensä kyennyt nostamaan. Pelimatkaoluet ja nuuskaringit muistuttavat lähinnä omia A-junioriaikojani, mutta TPS onnistui heti kättelyssä tekemään näistäkin arkipäivää 2020-luvun Liigassa. Unohtamatta Twitter-tilin takana hääräävää kesätyöläistä tai mediatiimin ideasirkusta. Ainoat puhtaat paperit voidaan myöntää turkulaisille faneille, jotka saivat näille karnevaaleille lopun. Ei sillä, että olisivat seurajohdon kirjekehotuksilla menneet hallille, vaan olivat menemättä. Urheilutoimenjohtaja Niittymäki lähti ja lopulta päävalmentaja Kaskinen häädettiin.
Uutta lukua aletaan kirjoittaa JYP:ssä tutuksi tulleen Marko Virtasen voimin. TPS on mielestäni edelleen rakenteeltaan vähintäänkin keskitason joukkue, mutta neljän voiton takamatka ja pohjaton pelisysteemi eivät ole uudelle päävalmentajalle mikään herkullisin tilanne. Vielä kun kopissa operoi kahden joukkueen verran alisuorittavia pelaajia pitää olla Virtasen osalta taustatyöt hyvin tehtynä. Rasmus Tirronen on kantanut ajoittain turkulaisia torjunnoillaan, mutta he ovat silti päästäneet 3,32 maalia ottelua kohden, joten veneen isointa reikää eli puolustusta on aivan ensiksi syytä alkaa paikata. Virtanen toki tähän heti lehdistötilaisuudessa tarttuikin ja sano laittavansa puolustustaktiikan ensitöikseen aivan uusiksi.
Jonkin sortin alkukauden onnistujina voidaan pitää TPS:n kahta ruotsalaishankintaa: Henrik Larssonia ja Anton Holmia. Heistä Larsson on joukkueen paras pistemies ja Holm paras maalintekijä. Alemmissa ketjuissa operoivat Nurmi, Karvonen ja Pajuniemi ovat etenkin viime peleissä olleet joukkueen parhaimmistoa. Joukkueen kapteeni ja kasvot Lauri Korpikoski on taas vaihteeksi loukkaantuneena. Ilari Filppulan kannattaisi varmaan enää pelata vain ylivoimaminuutteja. NHL:sta takaisin tullut Tony Sund ei ole missään nimessä ollut viime kauden veroinen. Mitä alkukaudella hyvin esiintynyt Topi Nättinen on mieltä uudesta valmentajastaan?
Jos jollekin niin TPS:lle maajoukkuetauko ja uusi päävalmentaja tekevät varmasti hyvää.
13. KalPa (3-6-9)
Tärkein pelaaja: Miikka Pitkänen Yllättäjä: Aleksi Klemetti Nukkuja: Janne Keränen
Alkaneen kauden kolmas syvissä vesissä uiskenteleva joukkue. Keltanokkavalmentajan komennossa lähteneen joukkueen suurimmat ongelmat ovat heikossa hyökkäyspelissä ja huonossa viimeistelytaidossa. 1,94 tehtyä maalia ottelua kohden ja 11,11% tehokas ylivoima vahvistaa tämän näköhavainnon. Ison profiilin hankinta Janne Keränen on onnistunut vain kertaalleen maalinteossa ja on tällä tahdilla jäämässä alle kymmenen maalin kauteen ensimmäistä kertaa viimeiseen kymmeneen vuoteen. Syyttävällä sormella voidaan osoittaa myös runsasta ylivoima-aikaa nauttivan Mikko Nuutista kohtaan, joka on myöskin vain kertaalleen onnistunut tekemään maalin. Uudet hankinnat Miikka Pitkänen ja Matti Järvinen kyllä luovat paikkoja, mutta vierellä olevat kaverit onnistuvat aivan liian pienellä prosentilla.
Myöskään Eero Kilpeläinen ei enää kykene yksin voittamaan pelejä ohuen puolustuksen takana. Ryan Wilson ei ole ollut niin hyvä kuin aikaisemmin. Ari Gröndahl lähetettiin takaisin Vaasaan ja tilalle nostettiin Mestiksessä aivan liian pelihidas Otto Huttunen. Jussi Timonen ei mahdu pelaavan kuusikkoon, vaan nuoret Nousiainen ja Riekkinen saavat kartuttaa nopeimmilla jaloillaan liigakokemusta. Puolustus huutaa edelleen yhtä tai kahta hankintaa. 1,94 tehtyä maalia ja 3 päästettyä maalia per peli on voittavaan jääkiekkoon toimimaton yhtälö.
KalPa on vaikuttanut materiaaliltaan aivan liian riittämättömältä muihin joukkueisiin verrattuna. Alkukauden arvioni kymppisijasta on pyyhittävä, sillä muut joukkueet ovat osoittautuneet niin materiaaliltaan kuin peliltään selvästi vahvemmiksi. Ikäväksi kaudeksi kulminoituu kuopiolaisten juhlakausi.
12. Ässät (7-2-10)
Tärkein pelaaja: Sami Aittokallio Yllättäjä: Roni Hirvonen Nukkuja: Otto Kivenmäki
Ässien alkukausi on ollut ailahteleva, mutta kasvojen pesussa ollaan päästy vähintäänkin pyyhkimisvaiheeseen asti. Ässien kohdalla ehkä mielenkiintoisin tilasto on se, että joukkue on jäänyt seitsemän kertaa maaleitta alkaneella kaudella. Tästä johtuen he ovat tehneet runkosarjassa vähiten maaleja, vain 1,68 maalia ottelua kohden. Poistamalla nuo ailahteluun viittaavat ”ohipelit” luku on ihan positiivisen oloinen: 2,92 tehtyä maalia ottelua kohden. Joukkueen uusi päävalmentaja Ari-Pekka Selin on tehnyt vähintäänkin ihan kelvollista työtä. Ässät on tällä kaudella näyttänyt kaiken kaikkiaan paljon työteliäämmältä ja jaksavammalta kuin viime kaudella.
Joukkueen kanadalaiskaksoset väläyttivät osaamistaan harjoituskaudella, mutta alkukaudesta olivat aivan pimennossa. Viimeisten viikkojen aikana hekin ovat löytäneet peliinsä jyvän ja ovat tehneet hyvää tulosta. Peter Tiivola on joukkueen ykkössentteri ja paras pistemies, mutta isoa roolia ja odotuksia vastaanottaneet Otto Kivenmäki ja Lenni Killinen ovat loistaneet poissaolollaan. Roni Hirvoselle voidaan ainoastaan myöntää puhtaat paperit junioriosaston pelaajista. Venäläismaalivahdin Daniil Tarasovin piti olla teoriassa Liigan yksi parhaista maalivahdeista, mutta ollut aivan kaikkea muuta. Ässien onneksi heikon viime kauden pelannut Sami Aittokallio on ollut mies paikallaan. Monella pelaajalla on vielä parantamisen varaa.
Historiallisen heikko ylivoima on alkanut parantua. Palaset ovat pääosin ihan hyvin paikoillaan silloin, kun joukkue on illasta toiseen tasoisensa. Ailahtelevuuden pitää päättyä, silloin Ässät on mielestäni ihan todennäköinen pudotuspelijoukkue.
11. Jukurit (5-7-7)
Tärkein pelaaja: Sami Rajaniemi Yllättäjä: Aleksandr Yakovenko Nukkuja: Mika Partanen
Jukurit on yllättänyt tuloksellisesti alkukaudella. Heidän 19 pelistä 11 on päättynyt vain yhden maalin erolla ja ovat pistemäärältään juuri pudotuspeliviivan tuntumassa. Jukureiden peluutussysteemi on ollut mielenkiintoinen: kolme ylivoimakoostumusta, seitsemän puolustajan käyttämistä ja tasaista hyökkääjien peluutusta. Siinä mielessä ihan ymmärrettävää, koska joukkue on materiaaliltaan aika tasapaksu. En kuitenkaan itse usko, että esimerkiksi ylivoimasta saadaan pitkässä juoksussa niin toimivaa, että sitä voitaisiin peluuttaa kolmella eri koostumuksella.
Jakub Galvas ja Aleksandr Yakovenko ovat osoittautuneet onnistuneiksi hankinnoiksi. Etenkin Yakovenko on hyökkäysominaisuuksiltaan seuraamisen arvoinen. Myös Vadim Pereskokov on aloittanut väkevästi ja tulee todennäköisesti pelaamaan itsensä kauden päätteeksi kokeilemaan takaisin KHL:aan. Mikkeliläisten huippulupaus Mikko Kokkonen oli alkukauden loukkaantuneena ja etsii vielä itseään. Helsingistä tullut Axel Rindell taas on pelannut vahvasti ensimmäisiä liigapelejään. Henri Nikkasta ei ole vielä päästetty irti, vaan ottelee edelleen junioreissa.
Yllätyksellisyydestä huolimatta aikaisempien kausien kaava vähän toistaa itseään: Rajaniemi kantaa ja antaa joukkueelle mahdollisuudet voittoon, muu on sitten kiinni kenttäpelaajista. Tällä hetkellä kenttäpelaajien taso ei mielestäni tule pitkässä juoksussa riittämään. Voittoja sieltä täältä, eikä kautta tarvitse lopettaa hännän huippuna.