5. KooKoo (8-3-7)
Tärkein pelaaja: Kim Strömberg Yllättäjä: Matthew Caito Nukkuja: Joonas Oden
Alkaneella kaudella KooKoo on yllättänyt kaikki ja pelaavat mielestäni sen verran hyvin, ettei runkosarjan viidessija ole edes mikään suuri vääryys. Ilman merkittäviä loukkaantumisia Kouvolassa pelataan keväällä heidän historiansa ensimmäisiä pudotuspelejä. Suurimmat kunnianosoitukset pitää tässä vaiheessa antaa päävalmentaja Jussi Ahokkaalle ja joukkueen kasanneelle urheilutoimenjohtaja Jarno Kultaselle.
KooKoo on rajalliseen budjettiin nähden hyvin roolitettu joukkue. Liigan kolmanneksi paras ylivoima ja toisiksi paras alivoima ovat esimerkillisiä osoituksia siitä. Joukkueella on tietyt yli- ja alivoimapelaajat ja heidät on myös ketjutettu 5v5 peliin mainiosti. Ahokas on luonut pelillisen kivijalan hyvin organisoidun ja tiiviin puolustuspelin kautta, minkä viimeisenä lukkona häärii norjalaisvahti Henrik Haukeland.
Joukkueen ykkösketju Hakulinen – Strömberg – Haataja on ollut yksi alkukauden tehokkaimmista ketjuista. Valtaosa KooKoon maaleista syntyy heidän kauttaan. Tulikuuman ylivoiman täyttävät uudet hankinnat Trevor Mingoia ja Matthew Caito, jotka ovat osoittautuneet aivan tähtikaliiberin tekijöiksi Liigaan. Mingoian ja Caiton lisäksi KooKoo hankki kolme muuta uutta ulkomaalaista, joista ainoastaan yhden eli Samuel Bucekin matka on jatkunut muualle. Ihan hyvä osumatarkkuus siis. Myös nuori Peetro Seppälä on ottanut jälleen isoja steppejä eteenpäin ja on ollut yksi takalinjojen runkopalasista.
Alkukauden perusteella KooKoo saattaa olla tämän kauden HPK. En silti samanlaiseen sensaatiomaiseen mestaruuteen jaksa uskoa, mutta pudotuspelit ovat ainakin aivan täyttä realismia.
4. Lukko (7-5-6)
Tärkein pelaaja: Oskari Setänen Yllättäjä: Robin Press Nukkuja: Vili Sopanen
Odotusten mukainen alkukausi. Itse odotin ehkä hieman hankalampaa syyskuuta, mutta joukkue vaikutti heti olevan hyvässä kunnossa ja uudet pelaajat ovat sopeutuneet pelitapaan yllättävänkin nopeasti.
Ennen kauden alkua tummat pilvet varjostivat maalivahtien ja nuoren puolustuksen riittävyyttä. Turhaan – Lukko on päästänyt kolmanneksi vähiten maaleja alkaneella kaudella, eikä ketään enää kritisoi Oskari Setäsen riittävyyttä. Setänen ja Lehtinen muodostavat tällä hetkellä yhden sarjan kovimmista maalivahtikaksikoista. Lukko myös korjasi juuri ennen taukoa puolustuksen kokemusvajeen Ilkka Heikkisellä, joka tuo ennen kaikkea lisää osaamista erikoistilannepelaamiseen. Heikkisen myötä voidaan todeta, että Lukon kolmikko: Heikkinen, Press ja Reunanen, on hyökkäysavuiltaan liigan paras. Ruotsista hankittu Robin Press on ihastuttanut katsojia rauhallisuudellaan ja kiekkovarmuudellaan. NHL-leiriltä takaisin palannut Tarmo Reunanen on ollut hyvin liikkuva ja Pressin tapaan kiekkovarma, mutta aivan viime kauden Reunasta ei ole vielä nähty. Molemmat edellä mainituista sopivat mainiosti Virran kiekkokontrollilätkään. Heikkisellä saattaa mennä sopeutumisessa oma aikansa, mutta ehkä hän kompensoi pelinopeuden fyysisyydellään ja hurjalla laukauksellaan. Myös ovi Ville Heinolaa kohtaan on vielä avoinna.
Westerholmin kaksoset ovat olleet loistavia. Justin Danforth häikäisee edelleen vastustajia nopeudellaan, mutta viimeistelee aivan liian tehottomasti. Linus Nymanista on tullut kesän aikana paljon rohkeampi ja vahvempi. Kristian Pospisil on yksi liigan mielenkiintoisimmista pelaajista. Eero Elo, Eetu Koivistoinen ja Vili Sopanen eivät ole vielä olleet parhaimmillaan. Toni Koivisto on sopeutunut hyvin pienempään rooliinsa. Lisäksi Jonne Tammela on pystynyt pelaamaan terveenä ja vaikuttaa edelleen parantavan peli peliltä.
Oli Lukon kannalta elintärkeää, että saivat näin hyvän alun kaudellensa. Suora pudotuspelipaikka ja sinne kotiedun saaminen vaikuttaa näin valmiilla pelillä hyvinkin todennäköiseltä.
3. JYP (10-3-6)
Tärkein pelaaja: Eetu Laurikainen Yllättäjä: Julius Nättinen Nukkuja: Mikko Mäenpää
Viime kauden totaalisen kyykkäämisen jälkeen JYP on palannut tutuille runkosarjasijoilleen. Arvioin jo kesällä aika rohkeastikin JYP:n suoraan kuuden joukkoon silloisesta kysymysmerkkien varjostamasta lähtötilanteesta, jolloin kokoonpanosta vielä uupui alkukauden aikana hankitut Julius Honka ja Petrus Palmu. Odotin parannusta, mutta en ehkä kuitenkaan näin hyvää ja nopealla aikataululla. Päävalmentaja Pekka Tirkkosella oli myös oma näytönpaikkansa kahden epäonnistuneen kauden jälkeen, alkukauden perusteella tällä kaudella ei potkuja tarvitse pelätä. Myös pelaajisto vaikuttaa taas pelaavansa valmentajalleen, kun käskyttämässä on tällä kertaa kokenut ja auktoriteettinen käskyttäjä. Arvostus on palautunut Jyväskylään.
JYP on ollut alkukauden toiseksi tehokkain joukkue, ja onnistumisia on syntynyt laajalta rintamalta. Kolme tuloksentekoon kykenevää ketjua on valtava etu tässä vaiheessa kautta, silloin yhden ketjun ohi-ilta ei ole mikään automaatio tappiolle. Eetu Laurikainen maalinsuulla edesauttaa myös vahvasti voittojen kerryttämistä, eikä Markus Ruusukaan ole yhtään hassummin pelannut.
David Tomasek ei tainnut sopeutua myöskään Tirkkosen vaatimustapaan tai sitten ylipäätään Suomeen, joten hänen oli parempi palata takaisin kotimaahansa. Sisään asteli samalla oven avauksella Petrus Palmu, jonka pistetahti on ollut ensimmäisestä pelistä lähtien vertaansa vailla. Palmun tultua joukkueen kakkosketju on syntynyt uudestaan ja on varmasti yksi suuremmista yksittäisistä syistä viime aikaiselle menestykselle. Joukkueen paras pistemies ja liigan maalipörssin ykkönen Julius Nättinen on tehnyt tässä vaiheessa jo huimat 14 maalia. Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen tekevät pisteitä totuttuun tapaan ja ovat edelleen hyökkäyksen peliaikakuninkaita, mutta enää hyvin pienellä erolla kakkosketjun Nättiseen, Palmuun ja Siikoseen.
Takalinjoille rapakon takaa saapunut Julius Honka vaikuttaa pelaavan aivan väärässä sarjassa. Pikkuveli Anttoni on taas ottanut heti vauhdikkaampia askelia eteenpäin isoveljensä saavuttua. Ykkösylivoimassa peluutetaan edelleen Juuso Vainiota, ilmeisesti valmennus yrittää vielä piilotella Hongan veljeksiä. Mikko Mäenpään taas kannattaisi ehkä ripustaa hokkarit naulaan kauden päätteeksi.
JYP saattaa hieman taantua, en ainakaan itse näe heitä runkosarjan loputtua olevan kolmansia. Kuuden joukkoon ihan hyvin voivat kuitenkin päästä, mutta pari jengiä taitaa mennä kuitenkin vielä ohi.
2. Kärpät (13-4-1)
Tärkein pelaaja: Mika Pyörälä Yllättäjä: Juho Lammikko Nukkuja: Jasper Lindsten
Tapparan tapaan omia menojaan menevä joukkue. Runkosarjan toinen paikka on hallussa vahvalla kolmen voiton erolla kolmanteen, eikä ykkössijakaan ole yhtä voittoa kauempana. Ennakkoarviossa sijoitin Kärpät kolmannelle sijalle, ennen tietoa siitä, että joukkueen laiturihankinnat olivat tasoa Julius Junttila ja Jesse Puljujärvi. Tuttu kaava näyttää toistavan Kärppien kohdalla taas itseään. Joukkueen rajattomilla resursseilla on varaa kiinnittää ison luokan tekijöitä ja Suomen parhaasta juniorisapluunasta puskee eturiviin uusia nimiä kaudesta toiseen.
NHL:sta saapuneet Juho Lammikko ja Jesse Puljujärvi olivat alusta alkaen eliittihankintoja. Molempien peli-ilmeestä huomaa, että kausi Kärpissä on pelkkä välietappi ja tavoitteena on edelleen ihan realistisesti NHL. Puljujärven kohdalla on toki ollut spekulaatiota sen suhteen, lähteekö hän takaisin jo kesken kauden. Edmonton Oilersissa on huutava laituripula ja näyttävä sisääntulo Liigaan on varmasti jossain määrin nostanut myös Puljujärven vaihtoarvoa. Mielestäni Puljujärven tehokas pelityyli Liigassa ei kuitenkaan toimi sellaisenaan NHL:ssa ja se siinä taustalla onkin, miksei hän kyennyt vakiinnuttamaan paikkaa Oilersissa.
Mika Pyörälä, Shaun Heshka ja Jakub Krejcik ovat olleet edellä mainittujen ohella joukkueen tärkeimpiä palasia. Michal Kristofilla ja Ludwig Byströmillä oli hieman hankalat alkukaudet. Janne Pesonen on ollut kymmenkunta ottelua loukkaantuneena ja Jussi Jokinen istui kahdeksan peliä katsomossa pelikiellon vuoksi. Leijoniin valittu yllätysnimi Mikko Niemelä nousi viimeistään nyt koko kansan tietouteen.
Rädyn veljekset, Topi Niemelä ja Justus Annunen ovat nähtävästi näitä alkaneen kauden juniorisensaatioita. Erityisesti Annusen kohdalla pohdittiin sitä, kykeneekö hän satunnaisesti torjumaan voittoja joukkueen lepuuttaessa Rybaria. Yksitoista voittoa, viisi nollapeliä ja uusi nollaputkiennätys on ollut Annusen vastaus. Samalla hän lunasti myös ykköstorjujan paikan Rybarilta, joka ei ole edes pelannut mitenkään huonosti. Jos Kärppien kohdalla maalivahtipeli tai rosterin laajuus nähtiin kompastuskivinä niin näemmä ihan turhaan.
Kevät tulee olemaankin erityisen mielenkiintoista aikaa, koska silloin Kärpätkin saattaa päästä pelaamaan parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan.
1. Tappara (13-5-1)
Tärkein pelaaja: Tyler Morley Yllättäjä: Jere Karjalainen Nukkuja: Teemu Suhonen
Odotetusti runkosarjan piikkipaikkaa pitelee joka vuotinen kestomenestyjä Tappara. Lukuisista uusista hankinnoista huolimatta joukkueen päävalmentaja Jukka Rautakorpi on saanut joukkueensa alusta alkaen noudattamaan toimivaa ja tylyä pelitapaansa.
Joukkueen ykkösketju: Kristian Kuusela – Tyler Morley – Charles Bertrand on ollut alkukauden tehokkain ketju koko Liigassa, eikä Levtchin, Virran ja Ojamäen tähdittämä kakkosketju ole paljoa jälkeenkään jäänyt. Parhaimmillaan Tapparalla oli kahdeksan pelaajaa sarjan pistepörssin kymmenen parhaan joukossa. Onkin ehkä hieman yllättävää, että nimenomaan puolustusorientoitunut Tappara on ollut alkukaudesta eniten maaleja tehnyt joukkue. Vielä kun samaan palettiin lisätään alemmissa ketjuissa tulosta tekemään kykenevät, kuten Jere Karjalainen ja Olavi Vauhkonen, on tamperelaisilla runsaasti miehiä joista valita.
Maalijuhlallisesta alkukaudesta huolimatta kesken viime kauden saapunut Teemu Suhonen on onnistunut välttelemään pisteitä kohtalaisen tehokkaasti, kun taas samalla kiekolliseksi ykköspuolustajaksi noussut Valtteri Kemiläinen on huutanut itselleen syöttöpisteen keskimäärin melkein jokaisessa ottelussa. Pisteet ja tehdyt maalit eivät kuitenkaan ole Rautakorven pelifilosofian ytimessä, siksi on syytä nostaa myös tarmokkaasti työtä tekevien Vittasmäen, Jasun, Rauhalan ja Karjalaisen nimet esille. Ilman heidänlaisten työjuhtien panosta Tappara ei olisi niin hyvä kuin on.
Ehkä ainoana kysymysmerkkinä kauteen lähtiessä oli maalivahtien riittävyys. Christian Heljankolla oli allaan mainiot pudotuspelit, mutta muuten kokemattomaan maalivahtiin oli syytä suhtautua varauksellisesti. Kakkosmaalivahdiksi hankittu Michael Garteig ei soittanut kenelläkään mitään kelloja. Alkukausi on kuitenkin osoittanut, että Tapparalla on kaksi hyvää maalivahtia, joista kumman vaan voi laittaa tolppien väliin. Hyvä, tiivis ja kurinalainen viisikkopuolustus edessä auttaa toki paljon.
Tappara voi asettaa katseensa jo kevääseen. Mitään suoranaisia vahvistuksia ei joukkue kaipaa, vaan on nykyisellä rosterillaan ihan yksi parhaista, ellei jopa paras. Taistelee Kärppien kanssa runkosarjan voitosta varmasti aivan loppumetreille saakka.