En usko, että näin tulee tapahtumaan. Voittamisen raiteille olisi päästävä jo huomenna joka tapauksessa, sillä Ässillä on ihan hyvät mahdollisuudet pisteisiin Lappeenrannassa. Hyvää nousua toki tekevät, mutta koko ajan saavat pelata veitsi kurkulla ja kytätä myös muita tuloksia.TPS taitaa (vaikka nyt hävisikin) tosiaan vielä itsensä kaivaa kevään peleihin mukaan, se ei toisaalta valtavasti yllätä jos ja kun Veltsu saa omat systeemit jiiriin, kyllähän tuolla joukkueella silloin siellä pitäisikin olla edes mukana.
Ässien loppuohjelma on sellainen, että erittäin luottavaisena olen kympin joukkoon selviytymisestä.