En ainakaan tiedä yhtään liigojen yhteistä tv-sopimusta jossa olisi määrätty mitkä joukkueet pelaavat sarjassa, näin ei varmasti ole SM-liigankaan tapauksessa.
Kuten jo sanoin oletettavasti ainut asia mistä on sovittu on minimi ottelumäärä eli tuohon tilalle viisinkertainen sarja ja kas kummaa menetty katsomäärä ei esim. HIFK:n kohdalla ole tuo vaan luokkaa 5-6k.
Viisinkertainen sarja tarkoittaisi sitä, että Nordikselle tulisi lisää sellaisia otteluita, joiden vierasjoukkue ei houkuttele paikalle edes kohtuullisen suurta osaa kausikorttilaisista saatika satunnaiskatsojia. Lisäksi valtaosa kyseisistä peleistä pelattaisiin arkena, joka edelleen toisi lisähaasteensa irtolippumyyntiin. Samalla viisinkertainen sarja laskisi HIFK:lla yleisökeskiarvoa, jonka suorat vaikutukset näkyisivät mm. otteluiden oheismyynnissä ja sponsori- sekä mainostuloissa. Jokereiden lähtö sarjasta osuu HIFK:hon kaikista kipeimmin haluttiin se myöntää tai ei. Asia vaikuttaa välillisesti jopa HIFK:n Garden-hankkeeseen. Garden-hankkeen toteutumisen kannalta yhtenä keskeisenä tekijänä on hallin käyttöaste sekä loppuunmyydyt tapahtumat. Jokerit olisivat myyneet halliin loppuun joka kerta, Jokereiden tilalle mahdollisesti tuleva Vaasan Sport ei kertaakaan. Ero on merkittävä jo vuositasolla puhumattakaan vuosikymmenenä. Loppuunmyytyjen tapahtumien ja käyttöasteen pienenemisen vuoksi se saattaa johtaa esim. myymälätilojen sekä aitioiden hintojen ja vuokrien uudelleen hinnoitteluun, jonka vaikutus rahoituksessa on ymmärtääkseni merkittävä. Henkilökohtaisesti toivon, että Garden-hanke toteutuu kokonaisuudessa sillä enemmän tulen sitä käyttämään kuin nykyistä parkkipaikkaa. Samalla olisi mukava, että Helsingissä olisi moderni, kotimaisin varoin rakennettu ja omistettu halli oheistoimintoineen.
Ruotsissa noilla yhteisillä mainoksilla jäässä ja laidoissa on kerätty suunnilleen se summa mitä Suomessa saadaan tv-sopimuksesta tätä mm. Jokerit on vastustanut olisi ehkä tiputtanut hetkeksi heidän tulojaan mutta pitkässä juoksussa koko liiga olisi tienannut enemmän.
Samalla kaavalla luonnollisesti kuin tv-sopimuskin eli tasan, kertoo pitkälti siitä kenellä se suurin oma lehmä on näissä jonossa kun Jokerit vastustaa aina näitä.
Tarkoitit varmaan suurin lypsylehmä?
Jokerit on yksi osakas SM-liiga Oy:ssä. SM-liiga Oy:tä voidaan verrata mihin tahansa yritykseen, jossa on 14 osakasta, jotka kaikki omistavat yrityksestä yhtä suuren osan. Kuitenkin yrityksen 14 osakkaasta vain alle puolet tekee yrityksen toiminnan mahdolliseksi tuomalla yhteiseen kassaan rahaa vuosi toisensa jälkeen enemmän kuin sieltä ottaa. Loput, yli puolet osakkaista ovat enemmän tai vähemmän nettosaajan roolissa tai tekevät yrityksen toiminnan kannalta marginaalisen tuloksen. Aina silloin tällöin yksi tai kaksi näistä osakkaista, jotka useimmiten ovat nettosaajan roolissa, yllättää ja tekee yrityksen kannalta positiivisen tuloksen, mutta vain silloin tällöin. Jokerit on ollut viimeisen 20 vuoden ajan yksi osakas, joka on tuonut yhteiseen kassaan enemmän kuin sieltä saanut ja ero on merkittävä. Jokereiden lähdön jälkeen yksi yritykselle tulosta tekevä osakas siis poistuu ja jäljelle jää yksi osakas vähemmän, joka tuo kassaan rahaa. Jäljelle jäävien, tulosta tekevien tehtävä on lisäksi ruokkia uusi, Jokereiden tilalle tuleva osakas. Mä en pyri nostamaan tässä Jokereiden häntää, Jokereiden tilannetta helpottaa suunnattomasti Suomen oloissa valtava markkina-alue, jonka potentiaalia on varmasti helpompi realisoida kuin niillä talousalueilla, joissa on vaikkapa negatiivinen muuttoliike. Kuitenkin Jokerit on ollut osakkaana nettomaksaja ja omalta osaltaan kantanut enemmän korsia kekoon kuin ruuhkasuomen ulkopuolella tämänkin ketjun perusteella nähdään.
Olisiko Jokereiden mielestäsi tullut tilittää
oman hallinsa mainostulot yhteiseen kassaan kuten kirjoitat? Seuraava luonnollinen askel olisi ollut tilittää myös paitamainosten tulot liigalle. Jokereiden ja samalla HIFK:n, Bluesin ja muutaman muun isommalla talousalueella olisi siis maksettava lisähintaa sijaintisa vuoksi. Olisiko liiga valmis myös sosialisoimaan kulupuolen? Tämä logiikkasi ajaisi koko SM-Liiga Oy:n demariajattelusta kohti paljon pahempaa.
Kyse muiden osakkaiden uhittelusta Jokereiden sulkemiseksi sarjasta on vain rahasta. Kaikki puheet kilpailevan sarjan markkinoimiseksi sm-liigan kustannuksella on ihan sananhelinää. Jokerit markkinoivat KHL:ää omille kannattajilleen ja se sama asiakaskunta täyttää Areenan lehterit myös tulevaisuudessa. Oli typerää Hjallikselta huudella julkisuuteen Jokereiden olevan koko Suomen KHL-joukkuee ja jos sen perusteella joutuu raottamaan lompakkoaan niin sen sitten tekee. Mitä tulee spnsorirahoitukseen, en näe edes sen astuvan liigan varpaille siinä laajudessaan mitä liiga nyt maalailee. Liiga haluaa lypsää Jokereilta irti sen rahan mikä vielä primuslypsylehmästä on mahdollista saada. Arvosta jokaista liigapomoa yksin ja erikseen mikäli he sulkevat Jokerit sarjasta. Epäilen vain vahvasti sitä, löytyykö siihen riittävästi munaa. Ainakaan lehtien palstoilla ovat pitäneet huolen siitä, ettei omaa nimeä julkaista.
Ymmärrän hyvin muiden seurojen johtohenkilöiden ja kannattajien vitutuksen Hjalliksen toimista. Olisi voinut hoitaa asian varmasti paljon tyylikkäämmin eikä olla toisille seuroille suoranaisen ylimielinen KHL:ään liittymisen suunnitelmista lähtien. Jos ja kun osakassopimusta on rikottu on oikeus ja kohtuus saada siitä asiaankuuluva rangaistus.