Legendaarisia inttimuistoja

[Uleåborgir]

Löysin ikivanhan ruutuvihkon, johon kirjasin tuntoja tykistöleiriltä toukokuussa 2004. Haluan jakaa muistiinpanon kanssanne. Sotilashenkilöiden nimet muutettu. Esitietoja: lähin kouluttajaupseerimme oli nainen.

Telttaan tulee vesi sisälle, mulla on sadetakki päällä. Olen siis teltan sisällä. Nyt vituttaa. Riekkinen ja Öberg on ulkona kiristämässä telttaa, jotta vettä ei tulis niin paljon sisälle. Yöllä päivystämään ja sitten kipinään. Tuntuu siltä, ettei ensi yönä paljon nukuta. Tämä on siis passiivi: ei nukuta sanasta nukkua. Tuo perkeleen luutnantin saatanan lutka tuli vielä käskemään rasvaamaan piiput. Aikoo kuulemma tarkistaa. Saatana. Ylimäki lähti kuorma-autoon nukkumaan. Mun perseen alla on sanomalehtiä kuivikkeena, telttapatja on likomärkä. Tämä saatanan sadetakki on hiostava ja kuuma. Telttaa lämmitetään mansikka-kamiinalla. Veden pitäis haihtua paremmin. Ainakaan vesi ei ole kylmää, kun se tippuu tuosta teltan katosta.

 

[kahden suunnan sentteri]

Oliko teltta rikki vai eikö tukaritykäri osannut pystyttää?

 

[Uleåborgir]

Oliko teltta rikki vai eikö tukaritykäri osannut pystyttää?

Teltta oli kerta kaikkiaan ratkennut, eikä ollut ylimääräistä telttaa, jesarilla yritettiin muun muassa paikata: ei onnistunut, kun vettä tuli niin saatanasti, eikä mikään liima tarttunut. Venyttämällä kangasta pyrittiin saamaan kangas pois kuopilta. Sinivalaanvitun pituinen ja vaaksan levyinen halkeuma oli telttakankaassa ja täsmälleen minun nukkumasektorini yläpuolella. Siinä tilanteessa ei tietenkään kukaan suostunut vaihtoon.

Ja viestimiehethän siinä olivat asialla, eivätkä tykärit, olen loukkaantunut nyt vähäsen.

 

[juza]

En jaksa jäsennellä tätä omaa päällimmäistä muistoani uudelleen, joten linkitän vain oman kirjoitukseni toisesta ketjusta vuodelta 2007.
Edelleen naurattaa itseänikin tämä kakkajuttu.

Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Häpesin kuollakseni!!!!

 

[kiljander]

1990

2x2 viikkoa Rovajärvellä talvella. Jälkimmäisessä reissussa oltiin helevetin kovilla pakkasilla ja kun hikisinä astuttiin Lapissa ulos miehistöjunasta -30C pakkaseen, pelkäsin ihan vakavasti kuolevani kun seuraavat 2 viikkoa ainoa suoja oli oleva teltta.

Eräs nykyisyyden julkkis oli samassa AUKssa kanssani ja kaveri yritti olla 2 viikon Lapin leirin paskantamatta kun ei luonnossa kerta kaikkiaan onnistunut. Oli luonnollisestikin stadista. Kuulemma paskansi sitten ennen kuin tuo 2 viikkoa tuli täyteen.

Hiihtosulkeiset RUKssa (195) jäivät lähtemättömänä mieleen kuten myös se yksi ainoa ilta kun pääsimme siellä upseerikerholle juhlimaan. Oli aivan loistavan hauska ilta.

Kokelaana olimme menossa kuorma-autolla leirille ja kopissa oli kuski, alikessu ja minä. Ensin nukahdin minä, sitten alikessu ja sitten kuski ja sitten oltiinkin hangessa. Joo, mulla oli 39C kuumetta ja seuraavan viikon makasin sairaalassa. En saanut sanktiota.

Outoa kyllä menin RUKssakin kerran tieltä ojaan. Sillä kertaa istuin lavalla. Kummastakin selvisin vahingoitta.

 

[SherwoodinHartsa]

Katos katos tällainenkin ketju löytyi, no oma muistelu tuolta armon kesältä 1978.

Lähdettiin Niinisalosta kesän tykistöleirille Rovajärvelle, silloin oli valtiolla rahaa ja leiri oli viisi viikkoa ja juna niin pitkä kuin ratapihat antoi myöten.

Aamuvarhaisella oltiin menomatkalla Oulun asemalla ja pysähdyttiin päästämään matkustajajunia ohitse. Meidän härkävaunulla kuten muillakin oli liki kaikilla aivan hirveä ku**hätä.

No koska juna pysähtyi ja ratapihalla seisoi tavarajuna vieressä niin koko remmi siihen riviin ja laskettiin iloisesti vettä sitä tavarajunaa kohti.

Eikös se juna juuri lähtenyt kohti etelää ja meitä oli melkoinen rivi varusmiehiä aamuvirtsalla kalu kädessä kohti asemalaituria, jolla seisoi kohtuu määrä väkeä odottamassa junaa kohti etelää.

Oli siinä melkoisia ilmeitä sekä meillä että asemalaiturin väelläkin. Ja jumalauta sitähuutoa mitä kapiaiset piti kun huomasivat tapahtuneen...

 

[Johnny B. Goode]

No ei mulla nyt mitään legendaarisia muistoja ole, mutta joitain hauskoja kumminkin. Tässäpä muutama.

Oli alokaskausi menossa ja iltavahvuuslaskentaan oli aikaa jotain 30min. Alikessu oli käynyt sanomassa yhdelle komppanian alokkaalle jolla oli tukka kasvanut melkoiseksi harakanpesäksi, että "Alokas "sejase" siistii päänsä ivl:aan mennessä. Oli sitten pyytänyt tupakaveriaan ajelemaan äkkiä päänsä kaljuksi.
No, iltavahvuuslaskennassa tämä samainen jamppa sattui juuri eteeni nelirivissä, ja alikessut olivat tietysti juuri tänä iltana vittumaisella päällä ja halusivat mokuttaa, joten piti seistä pitkään asennossa ja naama peruslukemilla.
Minun edessäni seisoo lyhyt, ylipainoinen kaveri ruskeassa runkkupuvussa, pää muuten klanina mutta takaraivossa kuin mestariparturin taiteilema hiuksista jätetty pillun kuva. Ei siinä 19v. jannulla pokka pitänyt ja alikit alkaa huutamaan että "Mikäs helvetti sitä Johnnya naurattaa!?" Rivin vierustoverit käänsivät päänsä minua kohti ja samalla näkivät saman mitä minä, ja repesivät nauruun.
Lopulta alikitkin nauroivat asialle. Hiuspillu määrättiin kyllä samantien deletoitavaksi.


Toinen oli eräällä mettäleirillä. Kello oli jotain 2:00 yöllä, kun tulee telttaan hälytys: "Häly, häly, asemiin!!". Kaikkihan tiesi että näin tulee tapahtumaan, joten yhtä kaveria lukuunottamatta kukaan ei nukkunut ja oltiinkin pian täydessä sotisovassa ja valmiita rintamaan. Tämä yksi kaveri oli umpiunesta herättyään saanut refleksinomaisesti puettua vermeet päälleen, mutta. Siinä teltan ulkopuolella kun oltiin lähdössä juoksemaan kohti poteroita tämä kaveri huutaa että "Vittu, missä mun rynkky, mun rynkky!! Ottiko joku mun tykin? Jeesakkaa ny saatana!" Kaikki intin käyneet tietävät että pahinta mitä voi tehdä on kadottaa oma aseensa. Aikamme otimme hyvät huumorit asiasta naurua pidätellen, kunnes kerroimme että nyt hopihopi asemaan, se rynkky on ollu koko ajan sun selässäs.

 

[kykkeli]

Melko "kivat" muistot jäi eräältä Niinisalon (muistaakseni) leiriltä, kun oli tarkoitus kaivaa puolijoukkue-teltta poteroon pelkillä lusikka-haarukoilla. Miten niin pientä v***uilua alikessuilta.

Tulihan siinä kyykittyä, mutta koskaan ei tarpeeksi isoa kuoppaa saatu aikaiseksi. Yllätys, yllätys.

 

[sekolust]

Onhan tässä jo reilu puolivuosikymmentä kotiutumisesta, mutta ei se mitään. Jotain asioita ei vain ole pystynyt unohtamaan, ei edes vaikka haluaisi.

P-kaudella samassa tuvassa oli eräs puoliksi jenkki. Suomenkieli sujui täydellisesti, mutta kaverilla oli paha tapa puhua unissaan. Tuo yhdistettyän englantiin "ykköskielenä", hyviin unenlahjoihin ja punaniska-aksenttiin, niin soppa oli valmis. Monta kertaa tuli pidäteltyä naurua kun mies avautui, legendaarisin repliikki taisi olla "mm.... rockets!". Jotenkin tuo puhdas punaniska-aksentti toi oman surrealistisen fiiliksensä.

Eräs pidempi leiri puolestaan opetti sen, miten asiat voivat olla silloin kun ne ovat huonosti. Ennen leiriä oli ollut vartionakki ja vartiovuorojen takia unta ei ollut tullut tarpeeksi. Noh, ei muuta kuin leirille ja muutama yö eri "keikkojen" takia ylhäällä. Kun noin 50 tuntia oli ollut hereillä putkeen, vettä tuli, fyysisesti oli rikki ja kaikki mahdollinen tuntui menevän itseään vastaan, niin kyllä oli nuppi kovilla. Tuli tuossa jo nähtyä omiaan metsässä ja kerran nukahdettua hetkeksi ojaan hälytyksen tultua.

Mitä noihin intin "hörhöihin" tulee, niin yksi alikessu oli kohtuullisen jäätävä sankari. Hieman tosiaan söi uskottavuutta, kun ensimmäisessä koulutustilaisuudessa kouluttaja rupesi meuhkaamaan tälle kyseiselle yksilölle väärinpäin olevista natsoista. Sama kaveri myös päivysti pariin kertaan "banaani" sotkettuna milloin mihinkin. Puuro varsinkin vaikutti melko yleiseltä "viholliselta". Kumman nopeasti valkeni se, että alikersantitkin olivat ihmisiä, osa jopa varsin yksinkertaisia ihmisiä.

Intin siivous oli kyllä melko legendaarista. P-kaudella eräs tupakaveri panikoi tiukan aikamääreen takia ja tyhjensi roskiksen suoraan ikkunasta ulos. Ei tuossa mitään, mutta muutama skappari nyt vain sattui näkemään tämän siivoustavan. Tuli muutes huutoa. Kyseiseen suoritukseen erikoistunut silloinen alokas saikin kohtuullisen usein nakiksi tyhjentää roskikset tuon jälkeen.

 

[Janiz80]

Legendaarisin inttimuisto erään iltavapaan jälkeen:

Tupakaverilla meni hieman överiksi vapaalla. Ovesta viime hetkillä sisään örveltäneen kaverin olemus pisti heti ihmettelemään, millä ihmeellä tuo oli portista sisälle päässyt. Parin minuutin säätämisen jälkeen valot pois ja hiljaisuus. Olihan siinä alkuun vähän tekemistä, että äijä suostui punkkaansa menemään, ja vielä olemaan hiljaa.

Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa, ja sitten alkoi se legendaarinen osuus. Pimeässä tumma hahmo nousi ylös punkastaan. Ehdin jo kirota mielessäni, ettei tuota juoppoa saada tänä yönä nukkumaan lainkaan. Tämä huoli katosi aika pian. Huoli katkesi ääniin, joita ei siinä tuvassa ennen ollut kuultukaan.

Kaveri seisoi reippaana oman sänkynsä vieressä samalla siihen rakkoaan tyhjentäen. Loppuun asialliset ravistukset, housut jalkaan ja nukkumaan. Omaan punkkaan tietenkin. Epäuskoisena tilannetta seurattuamme kaveri havahtui todellisuuteen hetkisen kuluttua:

"MITÄ VITTUA?!"

Muut pidättelevät nauruaan, kun noheva jääkäri nousi punkastaan, otti sängystään tyynyn ja meni lattialle, sänkynsä viereen nukkumaan.

Taisi olla kohtalaisen legendaarinen aamu, krapulassa siivota omia jälkiään. Muistaakseni kävi vielä samana aamuna vaihtamassa patjansa, vanhan patjan kohtalosta ei ole tietoa.

Legendaarista.

 

[Steegil]

Legendaarisin muisto on kyllä jäänyt siitä, kun keuhkokuumeen sairastettuani minut määrättiin kotihoitoon lepäämään. Lähdin siitä sitten osastolta yksikkööni hakemaan litteroita ja muita kamppeita. Päästyäni yksikköön oli päivystäjänpöydän edessä sattumoisin pari nohevaa alikersanttia vastassa leirikamat päällä. Seuraavat lauseet muistan loppuikäni.

Alik 1: "Hei tykkmies nönnönöö leirille lähtöön aikaa 15 minuuttia, kamat ripeästi kasaan ja nopeasti sitten. Vauhtia, vauhtia!"

Alik 2: "Joo vauhtia, vauhtia! Ei jäädä ihmettelemään siihen. Meillä on kiire!"

Päivystäjä: "Onks vapautuksia?"

Minä: "Joo-ooh (maiskuttelin ja nautiskelin tilannetta pari sekunttia) viikon verran tuli kotihoitoa."

Alikersanttien ilmeet olivat sanoinkuvailemattoman näköiset. Ilmeet vaihtuivat niistä voitonriemuisista hymyistä yhdessä silmänräpäyksessä täysin maansa myynneiksi. Oli harvinaisen mukavat pari kymmentä minsaa katsella ja venata bussia sisällä yksikössä, kun porukka lähti valumaan viikon pituiselle leirille. Jälkiseurauksena olin kyllä sitten yksikön vihatuin tyyppi seuraavat pari viikkoa, mutta eipä se ollenkaan haitannut.

 

[Turder]

Legendaarisin inttimuisto erään iltavapaan jälkeen.

Meillä kävi täysin samanlainen tapaus AUK1:llä Vekarajärvellä. Pojat meni iltavapailla Kouvolaan keitolle ja yöllä sitten yksi heistä meni kusemaan tuvassa olleelle vapaalle punkalle. "Mitä vittua" kuului meidän heränneiden toimesta kun ensimmäinen ääni, jonka tajuaa, on kusen lorina. Sama heppu taisi toistamiseenkin kuseskella tupaan unissaan.

 

[TaoTao]

Meillä kävi täysin samanlainen tapaus AUK1:llä Vekarajärvellä.

Samanlainen tilanne tuli meikäläisen erässä vuosituhannen alussa Säkylässä. Taistelija oli toki niin näppärä, että kävi viereisessä tuvassa tyhjentämässä. Me muut tupalaiset oltiin autuaan tietämättömiä aamuun asti, kunnes naapurituvan, saman joukkueen, jannut tulivat noutamaan sälliä siivoamispuuhiin.

Ehkä humalatilan lisäksi suhteellisen uusi nukkumapaikka aiheuttaa tällaisia. Pystyn rehellisesti myöntämään kerran tuhannen tuubassa loretelleeni laivan hytin lattialle. Yläpunkalta olin kuulemma vielä päässyt alas, mutta vessaan asti ei sitten järki riittänyt.

 

[Action Bronson]

Meillä II/03 vekaralla oli iltavapaat vaan yhdeksään asti. Ilmeisesti jotain oli aiemmin perseilty. Siitä huolimatta humalahakuiset taistelijat kittasivat sotilaskodin edessä 20 kaljaa mieheen. Ykköskaljasta oli kysymys ja kyllä ne tuntui siinä vähän kännissä olleenkin koska myös aamulla herätyksen aikaan löytyi kusilammikko tuvan lattialta. Siihen sitten alokas vain totesi, että "ei vittu mä luulin, että mä näin unta. mä siivoon".

Suklaatia oli myös se, että olin kouluttajamme kanssa jostain syystä tosi hyvää pataa. Leireilläkin pääsin skapparien kanssa kahville huoltoasemalle ja mikä parasta paskomaan posliiniin. Monesti alikessuja vitutti kun meidät komennettiin riviin ja luti huusi "Bronson lähtee nyt tupakalle. Muut asento". Kaiken kruunasi kun loppusodassa nukuin skapparien teltassa ja mulla oli oma sänky ja saman arvoiset tupakaverit käyvät lyömässä puuta kamiinaan 15min välein.

Olisihan noita tarinoita paljon, mutta nyt ei ehdi kirjoittamaan.

 

[J.Petke]

Kaiken kruunasi kun loppusodassa nukuin skapparien teltassa ja mulla oli oma sänky ja saman arvoiset tupakaverit käyvät lyömässä puuta kamiinaan 15min välein.

Olisihan noita tarinoita paljon, mutta nyt ei ehdi kirjoittamaan.

Iltaisin kävikin sitten käsky "Bronson, kivet" Eduilla on kuulemma hintansa.

On kahdenlaisia hyviä muistoja. On se kun aamulla herää siihen, että leiriin hyökätään parin taisteluvaunun ja parinkymmenen jannun toimesta ja siinä sitten simuloidaan sotaa hetkinen.

Toiset on niitä kun kouluttajalta kysytään leirillä, että kun tulijoukkueet sykkivät ja vaihtavat tuliasemaa niin mitä meidän huoltojoukkue tekee sillä aikaa, vastauksena "kun muut vaihtavat tuliasemaa niin me vaihdamme teltassa kylkeä".

Oli myös hieno rakentaa vartiojoukkueita kun ohjeena on "nämä jannut pitää siinä olla, valitse sinä itse lopu sillä perusteella kenen otteet eivät ole miellyttäneet".

 

[pehtoori]

Oli myös hieno rakentaa vartiojoukkueita kun ohjeena on "nämä jannut pitää siinä olla, valitse sinä itse lopu sillä perusteella kenen otteet eivät ole miellyttäneet".

Tuolla kaavalla se meilläkin meni. Kultaista keskitietä kulkeneet kulkivat myös viikonlopuiksi kotiin, mulkut lusi. Virka-apujoukkueesta pääsi myös rahalla pois, jos ei kines maittanut. Virka-avun johtajana tosin ei ole kiva olla, jos sattuu leijonakaulukset vierailulle ja ilmoitat herrat vastaan repussa pelkkä tyyny.. Tarkastetulla mosalla oli luojan kiitos kaikki tarvittavat itemit särmästi mukana.

 

[Vesuri]

Suklaatia oli myös se, että olin kouluttajamme kanssa jostain syystä tosi hyvää pataa. Leireilläkin pääsin skapparien kanssa kahville huoltoasemalle ja mikä parasta paskomaan posliiniin. Monesti alikessuja vitutti kun meidät komennettiin riviin ja luti huusi "Bronson lähtee nyt tupakalle. Muut asento". Kaiken kruunasi kun loppusodassa nukuin skapparien teltassa ja mulla oli oma sänky ja saman arvoiset tupakaverit käyvät lyömässä puuta kamiinaan 15min välein.

Ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Mitä kaikkea noiden etuuksien eteen joutui tekemään? Toivottavasti tarinasi ensimmäinen sana ei liity asiaan mitenkään.

 

[Action Bronson]

Ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Mitä kaikkea noiden etuuksien eteen joutui tekemään? Toivottavasti tarinasi ensimmäinen sana ei liity asiaan mitenkään.

Me hoidettiin viestikeskusta, mutta käytännössä se toimi kokoajan vajaalla miehityksellä. Lisäkseni siihen hommaan koulutettiin vain yhtä tykäriä. Se oli luuseri ja ei ollut noilla 'tärkeimmillä' leireillä mukana. Myöskään ei ollut kolmas kaveri, oppilas, jonka piti olla meidän ns. ryhmänjohtaja. Sekin luisti loppusodan. Jostain syystä tuohon ei ollut alikessuja koulutettu.

Erikoistuessa mun hommia oli viestikeskuksen ylläpitäminen. Leireillä olin sisällä rotiskossa nimeltään viestintä ja esikuntavaunu. Samassa rotiskossa siis hengasi skapparit, mutta meitä erotti siinä seinä. Seinässä luukku joka yleensä aina auki. Siinä toisinaan juteltiin niitä näitä ja kuuli myös kaikenlaista.

Olin loppusodassa sitten ainoa tykäri noiden skapparien joukossa siinä vaunussa. Välillä tein 20h vuoroja kun ne unohti, että oon yksin niissä hommissa. Sitten sain parina yönä nukkua niiden teltassa. Ei ollut mitään homoiluhommia kuvioissa :D

Kasarmilla mulla ei kyllä ollut mitään etuja. Leireillä sitten jotain, mutta mä uskon, että olin ansainnut sen kun hoidin hommat niin kuin pitää!

 

[Cactus]

Loistava ketju! Pitäisiköhän tätä ihan nostaa ylöspäin?

Oma tarinani on kohtuu hyvin muistissa yhdeksän vuoden takaa Hyrylän it:stä, jossa palvelin toiseksi viimeisessä saapumiserässä. En ole ainakaan tätä tähän ketjuun kertonut, joten menköön.

Oli muistaakseni maaliskuu ja pirun kylmä, juuri herättyäni oli pakko vetää villapaita poolon ja m91 takin väliin, kun olimme lähdössä aamupalalle, ihmettelin kun pihalle mentiin, että mikäs wittu täällä haisee. Noh, en sen enempää asiaa jäänyt miettimään kun nälkäkin jo oli. Ei muistaakseni ehditty saada edes puurolautasta nenän eteen, kun kävi käsky takaisin patterille. Ehdin juuri käydä viskaa villapaidan kaappiin ja äkkiä jakkaralle jäpittämään. Tämä osoittautui todella hyväksi vaihtoehdoksi, koska sisäjärjestäytymispaikalla sitten seistiinkin. Paikalla patterin päällikkö ylil. N.N, yksikköupseeri lutn. N.N, olisiko ollut jaosjohtaja vänrikki ja kouluttajakessutkin paikalla. Eli kokelaat, alikessut ja tykärit seistiin siinä riveissä, kun patterin päällikkö (saattoi olla yksikköupseerikin) alkaa vaahdota, jotenkin näin:

"Kuka saatana on käynyt paskantamassa kouluttajakessujen oven eteen ja pyyhkinyt hanurinsa ympäri ovenpieliä vessapaperin avustuksella?"

Turha varmaan kertoakaan, että rivissä oli hiljaisia miehiä ja naisia. Noh, huuto jatkuu:

"Te saatte nukkua sisällä lämpimässä, se on luksusta. Te saatte käydä lämpimässä suihkussa, se on luksusta. Saatte ruokailla mukessa, se on luksusta. Saatte paskoa posliiniin, se on luksusta. Jos ei syyllistä löydetä, niin vapaat ja vlv:t on peruttu tästä eteenpäin, saatte kasata teltat patterin pihalle, ruokailla pakeista, paskoa makkipakkiin ja toivotaan että maaliskuu jatkuu yhtä saatanan kylmänä, kuin se on ollutkin!!"

Tässä vaiheessa, jonkin hetken hiljaisuuden jälkeen, (muistaakseni) yksikköupseeri otti viereisestä tuvasta taistelujakkaran, istui ja sanoi:

"Asia selvä, nyt sitten seisotaan ja odotellaan. Jos ei syyllinen tunnusta, niin sovitaan niin, että ensimmäisenä pökertynyt/kaatunut on syyllinen asiaan."

Nyt muistikin jo pettää, mutta siinä sitten asennossa seisottiin X-määrä aikaa ja alkoi olemaan tuskaista, kun kello eteni. Jossain vaiheessa, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen meidät päästettiin syömään, mutta kuten edellä mainittu, vapaat ja lomat pysyivät peruttuna.

Aamiaisen (myöhäisen) jälkeen ei mennyt kauaa, kun taas kokoonnutttiin 1krs käytävälle. Ilmeisesti kokelaiden ja muiden alikessujen painostuksella eteen huudettiin alikersantti S******n. Seuraava huuto alkoi jotenkin näin: "Alikersantti N.N epäsotilaallinen käytös ja plaaplaaplaa, tällä päivällä ojennettu"

Lomat kerrottiin palautuneen ja koko patteri, mukaanlukien au:t käskettiin yhdessä siivoamaan särmän alikersantin paskoja kessujen oven edestä. Itse mietin tässä vaiheessa, että voi nyt hel*etti, minä en kyllä kenenkään paskoja rupea siivoamaan lattialta. Onneksi ei tarvinnut, minut ja toinen tkm huudettiin hetken päästä yksikköupseerin toimistoon. Tässä vaiheessa mietin vielä, että mitäs nyt? Syy oli se, kun me olimme seuaavan yön apupäivystäjät, joten luutnantti halusi varmistaa, että olemmehan me hereillä päivystyksen aikana, jotta tämmöistä ei pääse uudestaan tapahtumaan? Tähän totesin silloin itse, että "hra luutnantti, olen varmasti hereillä, mutta jos nyt satun havahtumaan 1krs päivystäjän pöydän luota huomaamaan jonkun maleksivan 2krs:ssa kohti vessoja, niin odotan hänen myös sinne menevän, enkä lähde vakoilemaan minne oikeasti päätyy." Tähän luti muistaakseni jotain vielä tokaisi ja puhui vielä hetken kunnes päästi meidät jatkamaan tehtäviämme, shaibat oli onneksi ehditty jo siivota. :D Tämä on 2/05, 01/06 ja 2&06 Hyrylässä palvelleille varmasti tuttu tarina ja pitää täysin paikkansa. Tätä kyseistä alikessua ei ylennetty kessuksi, vaikka eihän se välttämättä tästä episodista johtunut.

PS: Joskus keväämmällä sodessa käydessäni tyhjentämässä rakkoa, huomasin seinällä kirjoituksen:

Päivämäärä jokin ja teksti "N.N kusi tuvan lattialle". Tämän teksin viereen oli tullut kirjoitus "alik N.N paskoi kessujen oven eteen".

:D

 

[Aleksandros]

Näitä juttuja olisi mukava lueskella enemmänkin. Tähän hätään en itse mitään mehevää muista, mutta ehkä palaan myöhemmin asiaan.

 

[PataJaska]

Pakko muistella, ja kusiosastolle menee minunkin muistoni kuten muutamalla aiemmallakin

Muistaakseni oli sunnuntai-maanantai välinen yö, eli oli juuri palattu VLV:tä. Joka tapauksessa eräs keskimääräistä nohevampi taistelija tuvassamme oli ilmeisesti palattuaan hiukan heikossa hapessa, ja oli nousi keskellä yötä käymään vessassa. Hän kuitenkin unenpöpperössä (tai jostain muusta syystä johtuen, en tiedä/muista) kääntyi tuvan ovelta vahingossa oikealle, kun vessat olivat vasemmalla. Näin ollen hän kävi kusaisemassa keskelle naapurituvan lattiaa.. muistan elävästi, miten naapurituvasta tultiin aamulla jumalattoman vihaisena, että "nyt sitten joku ottaa rättiä kouraan.." :D

He osasivat epäillä syyllisen olevan meidän tuvasta, koska ilmeisesti osa oli havainnut jonkun olevan yöllä tuvassa, ja koska heidän tupansa oli käytävän päätytupa, eli olimme ainoa viereinen tupa..

 

[Undrafted]

Talvinen spol-leiri, missä yöllä piti harjoitella vartioita. No, väki väheni leirin jatkuessa niin lopuilla yöunet alkoi käymään pahasti väliin. Jottei unta saisi liikaa niin tulihan vielä hälytys lisukkeena. Ryntäsimme asemiin huutelemaan laukausta. Sitten takaa kuului minusta käsky "Rynnäkköön" no eikun tottelemaan ja lumen halki eteenpäin. Hetkeä myöhemmin lisähuutoa takaa "Kuka vittu siellä juoksee?" Ai se komento olikin rynnäköivää eli et ois sarjaa pitänyt huudella. Sen siitä saa kun yritti innovoida vähän uutta taktista kuviota. Yllättää vihollisen tyystin kun tekee vastarynnäkön, ei irronnut kunniamerkkejä suorituksesta.

Samalla leirillä nukahdin yöllä tarkastuspisteen sivuun lumihankeen ollessa suojaamassa tarkastuspistettä. Heräsin ja luulin inttikaverin olevan vieressä. Kyselin miksei ole nukkumassa kun kerran voisi. Sitten heräsin itse lumen keskeltä. Kiertovartiossa olin aivan vakuuttunut että luti hiihti meidän perässä tarkkaillen touhuamme.

 

[Crapbag]

Näitä juttuja olisi mukava lueskella enemmänkin. Tähän hätään en itse mitään mehevää muista, mutta ehkä palaan myöhemmin asiaan.

Joops, parhautta! Joskus jos jossain vähänkin entuudestaan oudommassa äijäporukassa tai työpaikan kahvipöydässä on jutut tiukassa, niin kyllähän armeijasta saa aina porukan innostumaan ja värikynät kaivetaan esiin;)

On kyllä valitettavasti alkanut monetkin 2/98 Niinisalon muistot hälvenemään, mutta ketjun innoittamana pitää hiukan koittaa kaivella.

Ihan sieltä alokasajoilta ne iltavahvarit oli kyllä oma lukunsa, taisi olla aina hyvinkin se miltei tunnin setti kun miehet runkkupuvun housussaan jäpitti häröilyä vältellen sängyn päädyissään. Toiset ei tietenkään osanneet pitää saippurasiaa tai hammasmukia oikeissa käsissä, ranteen yli roikkuvasta pyyheestä puhumattakaan. Alikessut koitti kaikin keinoin saada porukan repeämään, jotta sitä kautta saatiin se kaikki jumppa tulille. Jos porukalla piti pokka, niin kolmospatterin rillipäinen alikersantti saapui tupaan, istahti jakkaralle ja alkoi lukemaan vanhaa Jallua. Siinä sitten tuijotellen vastapäistä kaveria ja pokkaa pidellen, joku tuvasta murtui aina;) Olihan tuo sinällään ihan hauskaa silloin 18-vuotiaana, kun ei ottanut liian vakavasti. Ei muuta kuin kyykkyyn-ylös..

Niinisalon 3.patteri, "konnakolmonen" keräsi kyllä aina ikäluokan parhaan aineksen. Kovimmat sankarit tulivat Pohjanmaalta, toki nämä varisivat vähitellen pois, viimeistään poliisin hakemana. Paras oli tämä yksi, jota piiritettiin kasarmin katolta jonkin aikaa eräiden iltavapaiden jälkeen. Kiinniottoon ei riittänyt muutama spolli, melkoinen soturi.

Noihin aikoihin Niksulassa oli mielestäni pääasiassa mukavaa kantahenkilökuntaa ja morttiaika tulikin vedettyä kunnialla läpi. Etenkin oman jaokseni johtaja, myöhemmin AUK:n kouluttaja oli ihan mahtava äijä. Lätkäpeleissä tuli morjesteltua vielä vuosien jälkeenkin. Nykyään jo edesmennyttä (kolarissa) porukan tsemppaajaa ja maailman reiluinta äijää tulee muisteltua kaiholla, erittäin iso hahmo omalla 362 -ajallani. Hän oli muuten ihan nuori jamppa vielä tuolloin, varmaan muutaman vuoden palvellut vänrikki.

No mutta, näköjään tuo tuvan lattialle tai kaverin punkkaan kuseminen on ihan perussettiä, joten ei siitä sen enempää:D Astetta pahempi on mielestäni sissitakin huppuun paskantaminen, tämän amatöörimäisen virheen taisi tehdä joku AUK -aikoina, talvisella Lapin leirillä. Ei ollut omassa teltassani, muistan vaan tarinan siitä, kuinka mystistä paskan hajua alettiin selvittelemään yön hämärissä.

AUK -aika oli hirveän raskasta muuhun armeijassa vietettyyn aikaan nähden, mutta toisaalta sieltä on ne kaikista parhaat muistot. Porukalla mentiin ja yhdessä tehtiin.. Ryhmähenki oli olosuhteet huomioiden päällisin puolin todella kova. Aika tykkimiesten parissa onkin sitten hiukan erilaista sumplimista. Leireille otettiin milloin mitäkin ylimääräisiä herkkuja mukaan. Milloin räjähti joku kaminan päällä lämmitetty säilyke pitkin seiniä, tai sen yhden kekseliään vaasalaisen popkornit ampui porukan teltasta hankeen;)

Olihan kapiaisista osa niitä ei niin mukavia, joku "selviytymisleiri" alkukesällä, juuri ennen kotiutumista poiki jostain syystä ryhmänjohtajille hillittömän pätkän erilaisia rankkuja. En oikeasti muista mikä se syy oli, joku mitätön, mutta näkkärien päällä olevia telttoja piti alkaa siirrellä, johtajien teltan kipinät yms. hoitaa. Itse muistan että yö meni ruokailukatoksen alla, mitään telttaa ei meidän osalta siirrelty. Kaikki aika meni pientä puusilppua veistäen, sillä taattiin skappari-telttaan lämpöiset olot, kun kuorsasivat siellä juotuaan ensin piilopullonsa. Aika pitkään pidettiin kamina punaisena kunnes ensimmäinen saatiin savustettua ulos, kipinävahtia piti hoidella lähinnä teltan suuaukolta. Kohtuu pärinä siitäkin seurasi;)

Kaikenlaista isompaa ja pienempää draamaakin nuorten miesten ajankäyttöön mahtui, AUK:n kurssijuhlissa joku olikohan viestimiesten taistelija päätti hypätä aliupseerikoulun toisesta, eli ylemmän kerroksen ikkunasta fillarikatoksen päälle. Tuoltakin matkaa alas useampi metri, eikä suunnitelmaan tainnut kuulua aaltopeltien välistä valahtaminen ja takaraivon pienehkö kaljuuntuminen.. Kesälapissa joku tykkimiehistä puolestaan hyppäsi tupakaverin kaulalle veitsen kanssa, kännissä taisi tämäkin tapahtua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, miten paljon niitä mahtaakaan jäädä ulkomaailmaan kertomatta? Kahdesti kun oltiin Lapissa ampumassa, niin kummallakin kerralla päästiin lehtiin. AUK:n muodostama tulipatteri ampui silloin talvella 100-piiruisen, aivan tulenjohdon lähelle. Kuski kävi suuntaamassa tykin ja meni rajoista yli että paukkui, tykinjohtajana ollut oppilas ei huomannut 100 piirun virhettä, tuohon leiriin taisikin loppua ammunnat missä oppilaat hoitaa itsekseen kaikki hommat tykillä? Tuolloin TULI SEIS!! -huudon jälkeen oli hetken kohtuu jännittynyt tunnelma, olin itse komentoteltassa laskemassa ampuma-arvoja ja luulin kaiken mitä "psto" lauloi linjoille. Tykkijumppaan osallistuivat tuolloin myös jaosjohtajat:D
Kesällä sitten vetäistiin alikessun johtamalla tykillä panosvirhe ja ammuttiin joku kolme kilometriä pitkäksi metsälampeen. Tuolloinkin joku sankari oli ko. lätäkön äärellä lutraamassa, ainakin tarinan mukaan.

No joo, ei nyt mitään ehkä niin legendaarista mutta klippejä sieltä täältä, tiedä vaikka joku saapumiserä -toveri löytyisi tätä kautta.

 

[septi]

1/08 saapumiserää Porin prikaatista Säkylässä. Monia hienoja muistoja on mielessä, ehkä hienoimpana hetkenä on jäänyt mieleen valapäivä. Kentällä seistiin osastoittain ja veteraanikuoro Rauman Isku kävi laulamassa meille Veteraanin Iltahuudon. Jos joskus alokasaikana tuli touhun järkevyyttä ihmeteltyä, niin se hetki kun oikeasti itsenäisyyttämme puolustaneet miehet lauloivat meille: "Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa!" toi merkityksen koko armeija-aikaan ja kyllähän siinä silmäkulmat kastuivat.

Tarinoitahan olisi niin paljon ettei kaikkia jaksa kirjoittaa, eikä kukaan lukea. Pari hienoa taisteluharjoitusta jäi erityisesti mieleen. Yhdessä puolustusharjoituksessa olimme rinteessä asemissa, kun jo ennen kuin mitään näkyi alkoi tanner tömistä ja hetkeä myöhemmin kolme Leopard -panssarivaunua vyöryi kukkulan takaa taisteluun. Ensimmäinen ajoi "kasimiinaan" ja pysähtyi paikalleen. Vaunujen perässä tuli "vihollisen" ylivoimainen jalkaväki, joten sekä heittimien ampumana että heitettyinä savukranaatteina savustettiin koko mäki ja vetäydyttiin seuraaviin puolustusasemiin. Mieleen jäi juoksu täysin savuisessa metsässä niin että hädin tuskin eteen näki eikä tiennyt missä muut kulkivat.

Tuossa harjoituksessa olin tulenjohtopäällikön partiossa, myös Pasissa, muistan että unet ja ruokailut olivat jääneet niin vähiin leirillä, että nukahdin Pasiin kesken taisteluharjoituksen. Jotkut ampuivat rynkyllä Pasin ampumaluukuista, kun tulitus jatkui yhtämittaisesti, nukahdin kesken sitä. Yksittäiset laukaukset herättivät, ja mietin että nyt on tilanne päällä ja täytyy pysyä hereillä, mutta se osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi.

Oma sodan ajan tehtäväni oli heitinkomppaniassa kuskina. Kuskeilla on vässykän maine intissä, mutta meillä tehtävä oli se että kun auto ajettiin asemaan, autettiin kuorman purkamisessa, navetettiin auto ja sen jälkeen mentiin panostamaan kranaatteja ja kannettiin niitä heittimille, eli sykkiä sai ihan todella, jos asemia vaihdettiin nopeasti. Raskaan heittimen kranaatti painoi n. 15 kiloa ja lisänä oli tietysti taisteluvarustus. Usein ammuttiin niin kauas ettei kranaatteja itse nähnyt, mutta kerran ammuttiin sodan ajan komppanian koossa (9 raskasta heitintä) pika-asemista lähietäisyydelle. Oli aika upean näköistä kun 9 heitintä ampui kukin näköetäisyydelle 4 kranaattia. Oli kuin olisi sotaelokuvan kuvauksia katsonut.

Leirien jälkeen me heitinkomppanian kuskit osallistuimme kaluston huoltoon, sitten kun muut pääsivät huoltamaan itseään, me huolsimme ensin omat automme ja sitten skappareiden vuokra-autot. Mm. yhdeltä kahden viikon leiriltä (jonka aikana tosin pääsi kahdesti suihkuun), ehdin juuri ja juuri kotikuljetuksiin kun vaihdoin lomapuvun. Suihkuun tai syömään en ehtinyt. Oli muuten kiva odotella Turun keskustassa bussia kotiin kun oli monen päivän hiet vielä puserossa. Leirillä vieressäni nukkuneella kaverilla oli joku ongelma käydä yleisessä suihkussa, niin voin sanoa että kahden viikon leirin loppupuolella sai pään työntää ihan sinne teltan ulkoreunaan että hajulta pystyi nukkumaan.

Loppusodassa oltiin yhdessä tykistön kanssa, ja tykistö ampui meidän tuliasemiemme yli. Raskaan tykin ammuksen jylinä oli uskomattoman kuuloista. Samassa harjoituksessa ajoimme metsässä olevalla ajouralla, kun viereiselle ajouralle ilmestyi metsän takaa Leopard -panssarivaunu, joka käänsi piipun autoamme kohti. Kyllähän siinä mielessä kävi että jos olisi tositilanne niin voisi olla löysät housuissa.

Kuskikoulutuksesta jäi erityisesti mieleen maastoradat joissa Masilla, Rasilla ja Eemelillä ajoimme. Aivan uskomatonta millaisista paikoista noilla autoilla pääsee. Ajettiin niin jyrkkää mäkeä ylös että ajattajan piti ohjata vierestä, kun tuulilasista ei nähnyt kuin taivasta, sama mäki tultiin alas ja siinä varoitettiin pumppailemasta jarruja, ettei paineilma lopu kesken. Metsäradalla Masi nousi mm. noin metrin pystysuorasta kallionkielekkeestä yli. En olisi uskonut jos siinä ei olisi ajouria ollut.

Alokasaikana meille järjestettiin näytös "taistelukentän valot ja äänet", jossa demonstroitiin mm kuinka kauas tupakan palava kärki näkyy ja kuinka kauas telttakiilojen hakkaaminen metallilla kuuluu. Valojuova-ammukset, valoraketit ja -kranaatit. Kaukana räjäytettiin telamiina. Välähdys näkyi ja ehti jo ihmetellä että siinäkö se oli, kunnes maa tärisi räjähdyksen voimasta.

Räjäytyspäivä jäi mieleen. Porukka jaettiin ryhmiin ja jokaisella oli oma räjäytystehtävä. Meidän piti räjäyttää paksu metallilevy maasta ylös ja saimme siihen kilon TNTtä ja 400g Penoa. Tiivistimme sen hiekan kanssa tiukkaan levyn alle, ja ajattelin ettei tuo paksu ja iso levy juuri hievahdakaan noin pienillä räjähteillä, mutta se nousikin parikymmentä metriä ilman. Toinen ryhmä räjäytti harjoitusalueella olleen tankin raadon piipun, siitä yksi palanen lensi yli asemiemme. Ja tulihan nähtyä trombikin tuolla Säkylän puolustusammunta-alueella.

Loppukesästä harjoiteltiin valokranaattien ampumista. Raskaan heittimen valokranaatin valoteho on uskomaton, toi todella päivän keskelle yötä. Miinuspuolena oli että jokaisen kranaatin jälkeen sammuteltiin metsäpaloja, kuten myös räjäytyspäivän aikana. Omasta säiliöautosta loppui vesi ja Säkylän palokunta vieraili paikalla muutamankin kerran.

Näitähän on vaikka ja kuinka. Täytyy sanoa että vaikka kuinka innolla odotti varusteiden palautusta lopuksi ja kotiutumista, niin vähän katkeransuloinen hetki se oli. Olen erittäin onnellinen että tuli käytyä.

 

[Individual]

Ei siellä oikein muuta legendaarista tapahtunut, mutta hieman ennen kotiutumista järjestetyt rättisulkeiset ovat jääneet mieleen. Ilmeisesti pian koittava siviiliin siirtyminen sai meidät unohtamaan sen miten siellä kasarmilla oli määrä sotilaina käyttäytyä. Sittemmin myös siviilitehtäviin siirtynyt linnakkeen varapäällikkö päätti tästä gonahtelusta ärsyyntyneenä hieman juoksuttaa meitä. Eli jos jollekin on epäselvää, niin rättisulkeisissa siis vaihdetaan varustusta lennossa ja juostaan mars-mars-vauhtia ulos järjestäytymään. Liikuntavarustuksesta taisteluvarustukseen, taisteluvarustuksesta lomapukuun ja mitä kaikkea siinä välissä olikaan. Aikaa vaihtaa kunnolla kamppeita ei ollut, vaan juuri sen verran mitä sisälle ja takaisin ulos juoksemiseen meni. Noh, tämä johti aika mielenkiintoisiin "asukokonaisuuksiin" ja kaiken huipensi sitten tks, kun kamat olivat pitkin tuvan lattiaa. Varmasti ulkopuolisen silmiin ihan saatanan koomisen näköistä, ja humoristista sinkoiluahan se oli, vaikka kyllä se silloin otti päähän.

Joulu armeijassa oli jos ei nyt ikimuistoinen, mutta erittäin lämminhenkisenä mieleen jäänyt. Mitään sen kummempaa ohjelmaa meillä ei ollut, vaan saatiin rauhassa dallailla ketkä telkkaria katsomaan, ketkä nukkumaan tupaan. Keittiön väki piti huolen, että kaikenmaailman herkkuja riitti ja jotenkin siellä linnakkeellakin sai joulufiiliksestä kiinni. Toki meitä valvomassa ollut sotilasmestari, nyt jo edesmennyt, huolehti ennen kaikkea omasta nestetasapainostaan ja oli iltavahvarin aikaan jo aika hyvissä. Ehkä se oli vielä sitä aikaa (1995), että kantahenkilökunta pelasi viinan kanssa ihan eri tavalla kuin nyt. Siis sillä olettamalla, että tähänkin on tullut muutos.

Ja jos joku etsii sanakirjasta sanan "suklaa", niin sillä kohdalla on kyllä meidän yhden leirin heitinryhmä. Siinä missä muut lähtivät hyökkäyskäskyn tultua tetsaamaan ja rynnimään jotain aukeaa eestaas, niin me juostiin parin-kolmenkymmenen metrin matka teltoilta heittimille ja leikittiin niiden kanssa vähän aikaa. Tosin leirin lopussa meille oli syntynyt sen verta vahva oppositio, että saimme itsekin osamme tst-toiminnasta. Olin siis Kirkonmaalla II/1995 ja koska palveluksemme Suomenlahden valmiuden takia kesti 285 vuorokautta, niin se "ylimääräinen" vajaa pari kuukautta ja vähän jo aiemminkin tuntui kuin olisi ollut töissä, eikä niinkään kovan kurin ja äskeerauksen armeijassa. Lomat pyörivät hyvin ja tehtiin yhtä sun toista; kaivettiin kaapeliojaa yhteen saareen ja toisessa putsattiin tykkejä. Oli mielenkiintoisia ammuntoja eri aseilla, opeteltiin olemaan heitinpatteristona ja johtamaan tulta jne..

Päästiin myös kokemaan Kymi-96 sotaharjoitus, joka kaiken järjen mukaan oli pikemminkin jalkaväen kuin rannikkotykkimiesten leiri. Mutta siellä sitä mentiin jonon jatkona ja hassuahan se kait olisi ollut, jos rannikkopatteriston väkeä ei olisi ollut mukana. Isäni 60vuotispäivien sattuminen samalle viikonlopulle, kun leirille lähtöön oltaisiin oltu valmistautumassa johti siihen, että yksiselitteisesti sanoin eräälle esimiehelle, että homma on nyt niin, että jos en pääse näille päiville, niin minä en lähde koko leirille. Uskoivat puhetta, mutta epäuskoinen oli sen Kuusisen sotilassataman porttivahdin ilme, kun se näki meikäläisen täydessä sotisovassa mukana siis reppu, taisteluvyö ja henkilökohtainen ase. "Logistiset ongelmat" (lue= isäni merkkipäivä) kun aiheutti sen, että jouduin ottamaan vapaille mukaan koko leirivarustukseni. Tuo, että minulla olisi voinut olla myös rynkky mukana, niin sitä en osaa varmaksi sanoa. Jotenkin se tuntuisi hyvin uskomattomalta. Tarkennetaan kuitenkin sen verran, että asuin Kotkassa sen aallonmurtajan ja kadun päässä, minkä toisessa päässä oli Kuusinen. Eräälle toiselle tahvolle tuli kerran niin kiire viikonloppulomille ja linnakeveneeseen, että aseen putsaus, tai muu huoltotoimenpide jäi kesken ja jonkun logiikan johdattamana hän laittoi rynkyn tupakaappiinsa, eikä asetelineeseen. Illalla tulikin pienimuotoinen härdelli, kun ase ilmoitettiin puuttuvaksi ja kellään ei ollut hajua siitä missä se oli. Mika Murasen amok-juoksu muutamaa vuotta aiemmin oli vielä hyvin muistissa. Kaikki tupakaapit avattiin ja löytyihän se asekin sitten.

No se tuli vielä mieleen, että elämäni karsein laivamatka tapahtui eräänä syksyisenä yönä Kirkonmaasta Upinniemeen leirille. Alus oli Valas-luokan Vahakari ja tuulta sopivasti, reittikin taisi kulkea enemmän avomerellä, kuin saarien lomassa suojassa. Melkeinpä jokainen solttupoika oksensi kaiken mitä elimistössä oli ja sappinesteet päälle, minä mukaan lukien. Unikaan ei oikein armahtanut. Noh, aamulla oli Upinniemessä energiatasot kropassa niin nollissa, että pienehkö lähestymismarssi tehtiin moottoriajoneuvoin. Nyt kun pari päivää sitten tuli telkkarista se dokumentti "Kaksoislataus", jossa heitinonnettomuudessa vammautuneet miehet palasivat 12 vuoden jälkeen Rovajärven tapahtumapaikalle, niin muistui mieleen, että meilläkin oli loppusodassa "itkojen" kovapanosammunnoissa nopeuskilpailu eri tykkiryhmien kesken. En tiedä olisiko siinä voinut tapahtua vastaavan kaltaista onnettomuutta, mutta a-tarvikkeiden kanssa pelattiin mekin ja nopeus oli hyve. Ps. meidän ryhmä oli nopein ja minä lataajana. :)

Ai niin, ennen tätä äsken mainittua loppusotaa, olin aivan järjettömän pituisella lomalla. Se koostui yläkanttiin, siis väärin lasketuista HL:istä, muutamasta kuntsarista, korvaavasta vlv:stä, pääsiäisestä ja mitähän hittoa siinä vielä oli mukana. Vapaiden kesto oli kuitenkin joku kaksi viikkoa, ellei jopa yli ja kun palasin takaisin, oli palvelusta jäljellä 9 vrk.

Pakko tuohon isäni synttärijuhlien hommaan sen verta vielä tarkentaa, että äitini oli ravitsemustyönjohtajana, eli emäntänä samaisella linnakkeella ja asuttiinkin siellä saaressa vuosina 83-88. Eli jos emännän poika anoo lomaa isänsä, pidetyn evp-ylivääpelin juhliin, niin se on ehkä vähän eri asia. :)