Jackass Forever tuli aiemmin kesällä katsottua. Siis tämähän ei ole sitten millekään elitisteille suunnattua viihdettä, vaan keskivertoihmisille, jotka nauttivat siitä, että päälle lentää yllättäen kymmeniä litroja sian siemennestettä. Tai siitä, että testataan munasuojien kestoa vaikkapa hyppykepillä kassien päällä pomppien. Tai otetaan huuliin vähän turpeutta lisää skorpionia hyväksi käyttäen.
Todella hauskaa hupia odotetusti tämä Jackass-ryhmän joutsenlaulu, mukana vähän nuorempia uusiakin tyyppejä, jotka suoriutuvat ihan ok-tasoisesti. Harmi vain, että Bam Margera tästä poistettiin, oli kuitenkin näkyvä hahmo jengissä. Paljon näppäriä kohtauksia löytyy leffasta mm. hienosti käytetty pienoismalleja välillä ja Johnny Knoxville on aina karismaattinen ryhmän vetäjä. Eli takuuvarmaa viihdettä ainakin niille ihmisille, jotka ovat porukan aiempia kommelluksia seuranneet!
Loistavaa nostalgiaa oli monin tavoin tuo elokuva. Uusista pidin ehdottomasti tästä naiskoomikosta, joka vain meni ja teki. Sekä Ehrenin ilmeestä, kun Ngannou pamauttaa munasuojiin. Oppikirjailme siitä, kun sielu jättää ruumiin. Netflixistä vaan seuraavaksi katsomaan Jackass 4.5, jossa on tavaraa, mikä ei leffaan mahtunut ja sitten samalla vähän taustaa leffan synnystä sekä teosta.
Kaikki syntyi 80-luvulla ennen internettiä ja taskussa kulkevia kameroita skeittikaupoissa myytyjen skeittivideojen myötä, joita ostettiin sen mm. sen takia, että videot olivat ainoa lähde, josta voitiin opetella siistejä uusia temppuja.
Ensimmäinen skeittivideo oli The Bones Brigade Video Show (1984), jossa esiintyivät skeittikisoissa loistaneen Bones Brigade -tallin skeittarit (esim. Stacy Peralta) ja johon kuului myös todella nuori Tony Hawk, jonka suosion tuo video nosti kohti taivaita (Tonysta tuli muutama kuukausi sitten loistava dokkari). Videon odotettiin myyvän 300 kopiota, mutta niitä meni yli 30 000. Skeittivideoilla nähtiin myös epäonnistuneita temppuja, mutta ne olivat sellaisia kesyjä ja söpöjä kaatumisia, koska muuten äidit ja isät eivät olisi ostaneet noita jälkikasvulleen. Skeittaus oli tuolloin vielä niin pientä, että sen kasvu ja suosio oli tavallaan riippuvainen vanhempien hyväksynnästä.
1990 Steve Rocco World Industries skeittiyhtiönsä kanssa totesi, ettei hän enää aio nuoleskella vanhempien hyväksyntää. Hän tekisi videon (Rubbish Heap), joka näyttäisi, mitä skeittaus ja sen ympärillä oleva kulttuuri oikeasti on. Koska hän ei tiennyt juuri mitään videokuvaamisen teknisestä puolesta, hän värväsi projektiin mukaan yhtiönsä riveissä mainoskuvaajana toimineen Spike Jonzen (aivan, tulevan Oscar-voittajan ensimmäinen elokuva oli skeittivideo). Videolla oli skeittauksen ja kaatumisten ohella kepposia, jossa mm. lapsi yllytettiin syömään mato. Lapsi oksentaa madon ulos ja koira nuolee oksennuksen matoineen. Joten Rubbish Heapin myötä muissakin skeittivideoissa alkoi olla mukana skeittauksen ohella myös kaikenlaista hullua ja tyhmää materiaalia.
Samaan aikaan katuskeittaus otti lajina valtavia harppauksia taidollisesti, joten kaikki mukana olleet skeittarit eivät välttämättä enää pysyneet evoluutiossa mukana. Rubbish Heapin luoma kehitys antoi silti mahdollisuuden kaikille halukkaille pysyä mukana videoilla. Skeittarina olo tietyllä tapaa antaa hyvät edellytykset tähän Jackass-hullutteluun, koska skeittarina ei voi pelätä itsensä satuttamista ja aina on jossain mustelmaa, tai joku paikka vuotaa verta ja kolottaa. Steve-O esimerkiksi alkoi keskittyä hulluihin stuntteihin, kuten päänsä sytyttämiseen palamaan.
Steve Rocco sitten meni touhuissaan hullumaksi ja hullummaksi. Kun kaksi ajan isointa skeittilehteä - Thrasher ja Transworld Skateboarding - kieltäytyivät julkaisemasta hänen mainostaan, jossa lapsi piti asetta ohimoaan vasten, Rocco reagoi perustamalla oman skeittilehtensä; Big Brother -lehden. Tietyllä tapaa lehden ainoa ohjenuora oli olla tuhma ja provosoida, mutta kuitenkin koko ajan sellaisella mustan humoristisella otteella. Tämän ohella lehden valttikortti oli persoonalliset tekijät, jotka toivat uniikkia ja viihdyttävää persoonaansa olennaiseksi osaksi juttuja.
Big Brother -lehti toi yhteen kaikki Jackass-kasvot. Chris Pontius oli kirjoittaja, Jeff Tremaine päätoimittaja, Wee-Man työskenteli postittamossa, Jackass-kuvaaja Rick Kosick oli pääkuvaaja lehdelle, Jackass-tuottaja Sean Cliver oli toimittaja lehdessä, Dmitri Elyashkevich oli kuvaaja/kirjoittaja lehdessä, Steve-O änkesi lehtiin ja lehden tekemiin "skeitti"videoihin mukaan stunteillaan jne.
Lehteä myytiin lapsille, vaikka se oli täynnä alastomuutta - jopa tissejä kannessa. Kansikuvina oli myös mm. skeittari hyppäämässä palavien raamattujen yli yms. provoisoivaa. Artikkeleina oli sellaisia mustan huumorin juttuja kuten "kuinka tappaa itsesi", jossa analysoitiin pedanttisesti eri tapoja; oli kuinka tehdä feikki henkilöllisyystodistus; kuinka ostaa huumeita etc. Lopulta pornokeisari Larry Flynt osti lehden, koska hän piti sen tekemisistä ja vapaan puheen venyttämisestä.
Viimein lehden tiloihin ilmestyi myös näyttelijänuraa yrittänyt freelance-toimittaja Johnny Knoxville (kuuluisasti ei osaa skeitata), joka rahapulassaan sai myytyä lehdelle artikkelin (joka myös videoitiin skeittivideolle), jossa hän testasi itseensä eri itsepuolustusvehkeitä. Viimeinen osa tästä - jota ei sitten myöhemmin Jackass-sarjassa nähty - oli Johnny halvin mahdollinen luotiliivi päällään, kun hän ampuu itseään revolverilla lähietäisyydeltä syrjäisellä tiellä ojan penkalla. Kukaan muu ei halunnut vetää liipaisinta.
Tervetuloa takaisin Youtubesta. Nämä Big Brotherin videot olivat Jackassia ennen Jackassia ja ne sisälsivät yllättävän monia kohtauksia, jotka kuvattaisiin uudestaan Jackass-sarjaa varten. Ja kun Big Brother videot keräsivät suosiota, Tremaine ja Knoxville ottivat yhteyttä elokuvaohjaaja Spike Jonzeen, että kun skeittaus jätetään pois, niin tästä muusta hulluttelusta voisi tulla viihdyttävä tv-ohjelma.
Joten he kokosivat Big Brotherista mukaan näitä isoja ja viihdyttäviä persoonia, jotka sopivat kameran eteen. Lisäksi he hommasivat Blunt -lumilautailulehdestä Danger Ehrenin sekä Dave Englandin ja Johnny toi mukaan tuttunsa, näyttelijänä ja käsikirjoittajana murtautumistaan showbisnekseen hakeneen Preston Lacyn. Paketin viimeisteli CKY (Camp Kill Yourself) -ryhmittymä, jonka videoita Tremaine ja Knoxville olivat nähneet. Tähän kuuluivat mm. Bam Margera, Ryan Dunn, Brandon DiCamillo, Raab Himself, Rake Yohn, Brandon Novak jne. Jälleen paljon Jackass-sarjassa käytetystä materiaalista oli otettu suoraan CKY:n videoista.
Sitten tehtiin pilotti ja sen ympärille perustettiin ikoninen Dickhouse -tuotantoyhtiö (gagaaw!). Sarjaa sitten yritettiin myydä mm. HBO:lle, jossa tapaaminen meni kauniisti sanoen huonosti. Vuosituhannen vaihteessa vielä anarkistisen hengen omannut MTV taas piti siitä valtavasti, ja sarja debytoi vuonna 2000. Muistaakseni sarjan kaikkien kolmen kauden materiaali kuvattiin hyvin nopeasti muutamissa kuukausissa. Viimeinen tuotantokausi sarjasta tuli ulos tv-ajassa vasta 2002. Sarjassahan muuten Johnny Knoxville mursi nilkkansa heti ensimmäisessä kuvatussa stuntissa yrittäen hypätä Los Angelesin joen yli ja joutui sitten kipsiä loppukuvausten ajan. Helpohko tapa erottaa vanha ja uusi materiaali.
Hyvin pian sarjan ilmestyttyä pikkulapsia alkoi virrata ensiapuihin ympäri maata ja MTV alkoi pelätä oikeushaasteita. Joten MTV alkoi sensuroida ja leikata jo kuvattua materiaalia entistä ankarammin, sekä laati uusia pelisääntöjä. Knoxville vastasi ottamalla loparit. Ja hankki tilalle elokuvadiilin, jossa sitten R-ikärajan suojissa Dave England sai syödä keltaisia lumitötteröitä ja muuta.
Tietyllä tapaa tuokin oli aika hyvin ajoitettu, koska internet ja videokamerat yleistyivät. TV-aalloille pääsi mukaan kilpailevia ryhmittymiä ja sitten Youtube tuli 2005. Harvalleen ilmestyneet elokuvat pitivät Jackassin tietyllä tapaa luksuksena ja elokuvabudjetti puitteineen, sekä sen mahdollistamat isot stuntit asettivat heidät selkeästi kaikkien muiden yläpuolelle pysyvästi. Nykyään olisi mahdotonta murtautua enää stuntteja tekemällä esiin samalla tapaa vaikka Youtuben kautta. Toki tuon Zack Holmesin ne olivat nimenomaan sieltä löytäneet tuohon uusimpaan elokuvaan. Mutta siis siellä pitää olla niin järkyttävän hullu erottuakseen joukosta ja sekään tuskin johtaa mihinkään edes etäisesti konkreettiseen. Paskoo itsensä ja kehonsa turhan päiten kilpaillessaan fail compilationeiden ja muiden kanssa ruutuajasta.
Mutta ehkä tuo myös oli aikansa ilmiö, jossa se evoluutio piti elää livenä ja siksi itse pidän Jackassia aika korkealla jalustalla. Kun tuon ihanan nostalgisen Foreverin myötä katsoin koko tuotannon jälleen läpi, niin se tv-sarja oli valtavan nostalginen. Ja kun etsin videopalveluista myös noita skeittivideoita, niin ne olivat kehnoudestaan huolimatta kätkeneet sisäänsä hienoa ajankuvaa ja asenteita siitä, mitä tarkoitti olla teini tai nuori aikuinen 90-luvulla ja 2000 taitteessa. Sama oli Jackass-sarjalla ja ekalla elokuvalla erityisesti. Ja kun omakin nuoruus on noihin vahvalla tavalla kytköksissä, niin oli ilo katsoa nuo kaikki läpi koronan kourissa.
Eittämättä myös silloin 2000-luvun taitteessa kun Jackass-sarjaa katsoi, niin yksi iso viehätys oli siinä, että voisi vain ottaa videokameran ja kavereita mukaan, ja mennä tekemään samaa kaveriporukalla sekoilua saman tien. Niissä on vähän sellaista viehkeää kotikutoisuutta, etsimistä ja ehkä myös päämäärättömyyttä. Omalta vyöltä löytyy nuoruuden ajalta yksi kepposteluvideo kyliltä ja kaverin hiekkakuopilla stunttailua katsottiin vitosella tai kutosella ala-asteella oppitunnin aikana opettajan nauraessa mukana.
Lähteenä: Steve-O:n Youtube.
