Samaa teemaa edustaa Adam's Rib (Aatamin kylkiluu) vuodelta 1949, jossa pääosissa ovat Katharine Hepburn ja Spencer Tracy. Elokuvassa ollaan oikeussalissa, jossa Tracy esittää syyttäjää ja Hepburn puolustusasianajajaa. Mielenkiintoinen katsaus naisen asemaan Yhdysvalloissa aivan 50-luvun kynnyksellä. Toki tässä tapauksessa kyseessä on valkoihoinen ja keskiluokkainen pariskunta, mutta silti varsin vanhoillista ovat asenteet naista kohtaan.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
HPK paikkaa rivejään kolmannella latvialaisella: Ronalds Kenins hätiin pätkäsopimuksella SveitsistäLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Kasper Halttusen maalit laiha lohtu Nuorille Leijonille − Yhdysvallat rynnisti toisessa erässä kenraaliharjoituksen voittoonLue lisää »
-
"Rakas Joulupukki..." − Jatkoajan lahjatoiveet Liiga-joukkueilleLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Maaginen McDavid, dominoiva Dahlin ja hiljainen Hughes – näin viime vuosien ykkösvaraukset menestyivät U20 MM-kisoissaLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Huippupuolustajia, ykkösvarauksesta kilpaileva kolmikko ja NHL-tähden veli – varausluokan lupaavimmat tähdet valtaavat jäänLue lisää »
-
Uransa tehokkainta kautta pelaava Antti Saarela jatkosopimukseen Lukon kanssaLue lisää »
-
Joulurauhan julistusHuomenna, jos Moderaattorit suovat, on meidän Jatkoajan armorikas joulupäivä; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha, kehottamalla kaikkia tätä palstaa asiaankuuluvalla kirjoittelulla täyttämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla kirjoituksella häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka Moderaattorit ja säännöt kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Toivotamme kaikille Jatkoajan kirjoittajille sekä lukijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025.
Leffa, jonka katsoit viimeksi
- Viestiketjun aloittaja Buster
- Alkaa
- 54 866
- 468
Barbarianille vahva suositus täältä! Oikein mainio kauhuleffa ja pari kertaa meinasi pistää oikein jännäkakat housuun. Aika lailla IMDB:n kanssa samoilla linjoilla arvosanan kanssa, sanotaanko vaikka 7.5/10.
Löytyy muuten Disney+:sta.
Kuopionkukko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Thor Love&Thunder. Aivan loistava kieli poskella tehty supersankarileffa. Pieni varoitus pitää kyllä antaa, että huumori ja sen määrä on aivan siinä ja siinä rajoilla meneekö yli jopa pilaten katselukokemuksen.
Lopputulos kuitenkin mielestäni jäi vielä sopivalle tasolle mutta varsinkin alku oli sellainen että mietin onko tämä joku Thorin uni tms mistä kohta herätään. Todella näyttävä elokuva ja juonikin nivoutui hyvin yhteen eikä tarvitse katsoa niin ajatuksella kuten vaikkapa Doctor Strange teokset jossa lankoja on enemmän kuin mummon lankakerässä näin joulua edeltävinä viikkoina.
Lopputulos kuitenkin mielestäni jäi vielä sopivalle tasolle mutta varsinkin alku oli sellainen että mietin onko tämä joku Thorin uni tms mistä kohta herätään. Todella näyttävä elokuva ja juonikin nivoutui hyvin yhteen eikä tarvitse katsoa niin ajatuksella kuten vaikkapa Doctor Strange teokset jossa lankoja on enemmän kuin mummon lankakerässä näin joulua edeltävinä viikkoina.
Top Gun: Maverick.
Oikein mainio leffa. Vauhdikas, viihdyttävä ja hyviä henkilöhahmoja. Musiikit tukivat hyvin tarinaa.
Cruise on näyttelijänä ylivertainen, vaikka siviili-hänestä voidaan olla montaa mieltä. Harvoin huteja häneltä. Yksi mikä tulee mieleen on Muumio-versiointi.
Oikein mainio leffa. Vauhdikas, viihdyttävä ja hyviä henkilöhahmoja. Musiikit tukivat hyvin tarinaa.
Cruise on näyttelijänä ylivertainen, vaikka siviili-hänestä voidaan olla montaa mieltä. Harvoin huteja häneltä. Yksi mikä tulee mieleen on Muumio-versiointi.
Korealainen Memories of Murder, joka tuli eilen YLE Teemalta.
No, olipahan pläjäys huutamista, mesoamista ja turpiinlyöntiä; meinasi koko asia eli tositarina sarjamurhista jäädä "näyttelijätyön" jalkoihin. Ilmeisesti sekä korealainen kulttuuri, etsivätyö sekä sääkin jotenkin nivoutuvat toisiinsa ankeaksi sekamelskaksi.
Jotenkin elokuva piti kuitenkin otteessaan loppuun asti, jossa viimeinen antikliimaksinen kohtaus itse asiassa sitoi koko elokuvan näppärästi nippuun.
En varsinaisesti suosittele, mutta antaa(-ko?) tämä pienen kurkistuksen korealaiseen kuttuuriin ja elämäntapaan, mene, tiedä...
No, olipahan pläjäys huutamista, mesoamista ja turpiinlyöntiä; meinasi koko asia eli tositarina sarjamurhista jäädä "näyttelijätyön" jalkoihin. Ilmeisesti sekä korealainen kulttuuri, etsivätyö sekä sääkin jotenkin nivoutuvat toisiinsa ankeaksi sekamelskaksi.
Jotenkin elokuva piti kuitenkin otteessaan loppuun asti, jossa viimeinen antikliimaksinen kohtaus itse asiassa sitoi koko elokuvan näppärästi nippuun.
En varsinaisesti suosittele, mutta antaa(-ko?) tämä pienen kurkistuksen korealaiseen kuttuuriin ja elämäntapaan, mene, tiedä...
K
Kiekkokatsoja
Usein/toisinaan on leffoja, jota en katso.. mutta vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin, saatankin katsoa. Eilen tuli tämä mask elokuva telkusta. Katsoin lähes kokonaan. Ei ollutkaan kokonaan, mielikuvitus pelleilyä, kuten oletin. Ei hyvä, eikä täysin *aska.
Tuo harry potter elokuvasarja, on jäänyt aina väliin. Ei vaan ole kiinnostanut, tuo aihe. Jokunen viikko sitten, yritin katsoa yhtä elokuvaa, muistaakseni sarjan eka elokuvaa. Siihen asti katsoin, kun luudalla ryhtyivät lentelemään, ja menossa oli joku luutapeli. Oli jo niin sekavaa utopiaa, että ei tuollaista viitsi katsoa.
Jotkut kai tykkää, minä en.
Mutta tosiaan, joskus voi kokeilla katsoa uusinnan uusintalähetystä, vaikkei aihe ole aikaisemmin kiinnostanut. Kanavaa voi vaihtaa, jos ei juttu kiinnosta.
Tuo harry potter elokuvasarja, on jäänyt aina väliin. Ei vaan ole kiinnostanut, tuo aihe. Jokunen viikko sitten, yritin katsoa yhtä elokuvaa, muistaakseni sarjan eka elokuvaa. Siihen asti katsoin, kun luudalla ryhtyivät lentelemään, ja menossa oli joku luutapeli. Oli jo niin sekavaa utopiaa, että ei tuollaista viitsi katsoa.
Jotkut kai tykkää, minä en.
Mutta tosiaan, joskus voi kokeilla katsoa uusinnan uusintalähetystä, vaikkei aihe ole aikaisemmin kiinnostanut. Kanavaa voi vaihtaa, jos ei juttu kiinnosta.
Mä tykkäsin Siitä edellisestä Thor leffasta todella paljon, mutta tuota uutta tekelettä katsoessa piti alkaa kelailemaan eteenpäin. Meni ns yli tuo huumori. Tähän totean, että Waititin What we do in the shadows on loistoleffa ja huumori toimii. Nyt tuo liiallinen komedia vaan hajotti tarinan ja kiinnostus lopahti. Ei se varsinainen tarina muutenkaan ollut kovin kummoinen. Pahis oli aluksi mielenkiintoinen, mutta lopulta ihan meh kamaa. Laiskaa kirjoittamista ja turhaa kohellusta ihan liikaa.
vastaantulija
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Määrätietoisesti HPK
Terrifier 2 tuli juuri katsottua
Ei tartte sanoo, ettei tällaisia leffoja enää tehdä. 2h 18min pitkä splatter-elokuva. Hattu päästä. Kulttikamaa.
Ei tartte sanoo, ettei tällaisia leffoja enää tehdä. 2h 18min pitkä splatter-elokuva. Hattu päästä. Kulttikamaa.
"Muutama" leffaklassikko on taas tullut viime aikoina nähtyä, joista tässä parhaimmat.
1. Harold and Maude (1971). Ehdottomasti yksi hauskimmista leffoista, jonka olen tänä vuonna nähnyt. En todellakaan osannut odottaa mitään tältä leffalta, vaikka olin toki tietoinen sen statuksesta yhtenä 1970-luvun parhaimmista leffoista. Ruth Gordon ja Bud Cort loistivat pääosissa ja jokainen kohtaus, jossa he olivat, oli silkkaa timanttia. Musta huumori kukkii ihan alusta alkaen ja juuri sellaisesta minä pidän. *****
2. The Last Picture Show (1971). Olen nähnyt muutama viikko sitten American Graffitin (suom. Svengijengi -62) ja siihen verrattuna tämä oli kaikin tavoin parempi kokonaisuus. Kuoleva pikkukaupunki 1950-luvun Amerikassa tarjoaa vähintäänkin ikimuistoisen taustan nuorisoleffalle, ja se todellakin toimii. Jeff Bridges on kerrassaan erinomainen pääroolissa ja vielä paremman roolityön tekee Timothy Bottoms. Tämä on niitä leffoja, jotka jokaisen tulisi nähdä vähintään kerran elämässään. Koskettava, raadollinen, elämänmakuinen ja aito. ****
3. Das Cabinet des Dr. Caligari (1920). Pari mykkäelokuvaa tähän väliin, sillä niistä ei vaan saa kyllikseen. Yli satavuotias kauhuelokuva toimii edelleen. Saksalaiset todellakin osasivat leffanteon jo viime vuosisadan alussa ja tämä kuuluu niiden parhaimmistoon. Elokuvassa mielisairaalan johtaja, joka on erikoistunut unissakävelijöihin, päättää alkaa toteuttaa murhanhimoisia suunnitelmiaan pikkukylässä apunaan sairaalaansa tullut unissakävelijä, joka ei luontaisesti tiedä mitään tekemistään murhista. Erityisesti lavasteet tekivät minuun suuren vaikutuksen ja tarinakin toimii hyvin. ****
4. Tabu: A Story of the South Seas (1931). Bora Borassa kuvattu yli 90-vuotias draama nuoresta parista, jonka onni ja tulevaisuus tulevat uhatuksi, kun tuleva morsian määrätään heimojohtajan toimesta pyhäksi neitsyeksi. Varsin autenttinen kuvaus Bora Boran elämästä viime vuosisadan alusta, ja kun suurin osa näyttelijöistä on myös alkuperäiskansaa, on tunnelma taattu. Varsinkin nuoren parin pako sivistyksen ääreen omasta kyläyhteisöstään sekä erityisesti kaikki kulttuurierot paistavat silmään. Surullinen leffa, jossa on kuitenkin myös onnellisia hetkiä. ****
5. The Producers (1967). Mel Brooksin hauskin leffa, ehdottomasti. Zero Mostel ja Gene Wilder pääsevät irroittelemaan oikein kunnolla ja aika monta kertaa tuli leffan aikana naurettua räkäisesti heidän oivalluksilleen. Siitä olikin jo vierähtänyt useampi vuosi, kun olen viimeksi Brooksin leffoja nähnyt. ****
6. Hunt for the Wilderpeople (2016). Taika Waititin ohjaus näkyy selvästi tässä sopivan pienessä seikkailudraamassa. Sam Neill jurona ottoisänä sekä Julian Dennison ongelmanuorena muodostavat yllättävän toimivan parivaljakon ja kun heidän pakomatkansa starttaa, Waititin tunnusomainen huumori pääsee selvästi näkyviin. Uusi-Seelanti näyttäytyy vielä kauniimmassa valossa kuin LotR-leffoissa. ****
7. The Lighthouse (2019). Piru vie! Robert Pattinson osaa näytellä. Toki tämä ei ole enää vuosiin ollut mikään yllätys, mutta silti sitä aina rupeaa ihmettelemään, miten erilainen hänen uransa olisi ollut, jos hän ei olisi koskaan mennyt näyttelemään niissä Twilight-leffoissa. Willem Defoen solkkaama englanti oli harvinaisen epäselvää, joten onneksi leffassa oli tekstitykset. Mustavalkoinen kuvaustyyli sopi täydellisesti leffalle ja kuin sokerina pohjalla majakka oli sopivan aavemainen paikka tarinalle. ****
8. Midsommar (2019). Myönnettävä se on: olen hitusen ihastunut Florence Pughiin. Hänessä on vähän samanlaista särmää kuin Chloë Graze Moretzissa ja tietyllä tavalla sellaista sopivaa seksikkyyttäkin ja kun näihin ominaisuuksiin lisätään vielä pirun vaikuttavat näyttelijätaidot, on lopputulos aikamoinen. Siinä missä the Lighthouse oli mustavalkoinen, on tässä leffassa värejä vaikka muille jakaa. Tarina on myös hyvä, samoin näyttelijät, mikä on harvinaista herkkua näin nykyaikaisesta kauhuleffasta puhuttaessa. Suosittelen. ****
9. The Boy in the Striped Pajamas (2008). Joo. Pirun koskettava leffa ja on suoranainen ihme, etten kyynelehtinyt loppukohtauksen aikana. Tosin seuraavalla katselulla se on täysin odotettavissa. Kahdeksanvuotiaan pojan näkökulmasta kuvattu tarina natsi-Saksasta on lähes koko ajan todella raadollinen ja varsinkin Jack Scanlon nimenomaisena poikana raidallisessa pyjamassa tekee unohtumattoman roolityön. Rankka leffa. ****
10. Zulu (1964). Pieni brittiläinen osasto sinnittelee tuhansien zulu-sotilaiden rynnätessä heidän kimppuunsa keskellä erämaata. Taistelukohtaukset ovat onnistuneesti kuvattu, samoin kasvava paniikki, kun tieto siitä, että 4000 zulua ovat tulossa kyläilemään. Ruotsalaista pastoria Otto Wittia näyttelevä Jack Hawkins on leffan vastenmielisin henkilö, sillä hänen ansiostaan palvelijoina olevat zulut pakenevat ja lisäksi hän rupeaa nakertamaan joukkojen moraalia paasaamalla raamattua juuri ennen ensimmäistä hyökyaaltoa. Vähemmästäkin on ammuttu ihmisiä. ****
11. Cape Fear (1962). Alkuperäinen Cape Fear on huomattavasti parempi kuin Scorsesen remake. Tämä on todettava heti alkuun. Robert Mitchum on juuri sopivan rosoinen ja ahdistava Max Cadyna ja Gregory Peck on puolestaan oma jämäkkä itsensä Sam Bowdenina. Leffa on kuvattu pienemmällä budjetilla kuin remake ja sekin tekee lopputuloksesta nautinnollisemman kokonaisuuden. ****
1. Harold and Maude (1971). Ehdottomasti yksi hauskimmista leffoista, jonka olen tänä vuonna nähnyt. En todellakaan osannut odottaa mitään tältä leffalta, vaikka olin toki tietoinen sen statuksesta yhtenä 1970-luvun parhaimmista leffoista. Ruth Gordon ja Bud Cort loistivat pääosissa ja jokainen kohtaus, jossa he olivat, oli silkkaa timanttia. Musta huumori kukkii ihan alusta alkaen ja juuri sellaisesta minä pidän. *****
2. The Last Picture Show (1971). Olen nähnyt muutama viikko sitten American Graffitin (suom. Svengijengi -62) ja siihen verrattuna tämä oli kaikin tavoin parempi kokonaisuus. Kuoleva pikkukaupunki 1950-luvun Amerikassa tarjoaa vähintäänkin ikimuistoisen taustan nuorisoleffalle, ja se todellakin toimii. Jeff Bridges on kerrassaan erinomainen pääroolissa ja vielä paremman roolityön tekee Timothy Bottoms. Tämä on niitä leffoja, jotka jokaisen tulisi nähdä vähintään kerran elämässään. Koskettava, raadollinen, elämänmakuinen ja aito. ****
3. Das Cabinet des Dr. Caligari (1920). Pari mykkäelokuvaa tähän väliin, sillä niistä ei vaan saa kyllikseen. Yli satavuotias kauhuelokuva toimii edelleen. Saksalaiset todellakin osasivat leffanteon jo viime vuosisadan alussa ja tämä kuuluu niiden parhaimmistoon. Elokuvassa mielisairaalan johtaja, joka on erikoistunut unissakävelijöihin, päättää alkaa toteuttaa murhanhimoisia suunnitelmiaan pikkukylässä apunaan sairaalaansa tullut unissakävelijä, joka ei luontaisesti tiedä mitään tekemistään murhista. Erityisesti lavasteet tekivät minuun suuren vaikutuksen ja tarinakin toimii hyvin. ****
4. Tabu: A Story of the South Seas (1931). Bora Borassa kuvattu yli 90-vuotias draama nuoresta parista, jonka onni ja tulevaisuus tulevat uhatuksi, kun tuleva morsian määrätään heimojohtajan toimesta pyhäksi neitsyeksi. Varsin autenttinen kuvaus Bora Boran elämästä viime vuosisadan alusta, ja kun suurin osa näyttelijöistä on myös alkuperäiskansaa, on tunnelma taattu. Varsinkin nuoren parin pako sivistyksen ääreen omasta kyläyhteisöstään sekä erityisesti kaikki kulttuurierot paistavat silmään. Surullinen leffa, jossa on kuitenkin myös onnellisia hetkiä. ****
5. The Producers (1967). Mel Brooksin hauskin leffa, ehdottomasti. Zero Mostel ja Gene Wilder pääsevät irroittelemaan oikein kunnolla ja aika monta kertaa tuli leffan aikana naurettua räkäisesti heidän oivalluksilleen. Siitä olikin jo vierähtänyt useampi vuosi, kun olen viimeksi Brooksin leffoja nähnyt. ****
6. Hunt for the Wilderpeople (2016). Taika Waititin ohjaus näkyy selvästi tässä sopivan pienessä seikkailudraamassa. Sam Neill jurona ottoisänä sekä Julian Dennison ongelmanuorena muodostavat yllättävän toimivan parivaljakon ja kun heidän pakomatkansa starttaa, Waititin tunnusomainen huumori pääsee selvästi näkyviin. Uusi-Seelanti näyttäytyy vielä kauniimmassa valossa kuin LotR-leffoissa. ****
7. The Lighthouse (2019). Piru vie! Robert Pattinson osaa näytellä. Toki tämä ei ole enää vuosiin ollut mikään yllätys, mutta silti sitä aina rupeaa ihmettelemään, miten erilainen hänen uransa olisi ollut, jos hän ei olisi koskaan mennyt näyttelemään niissä Twilight-leffoissa. Willem Defoen solkkaama englanti oli harvinaisen epäselvää, joten onneksi leffassa oli tekstitykset. Mustavalkoinen kuvaustyyli sopi täydellisesti leffalle ja kuin sokerina pohjalla majakka oli sopivan aavemainen paikka tarinalle. ****
8. Midsommar (2019). Myönnettävä se on: olen hitusen ihastunut Florence Pughiin. Hänessä on vähän samanlaista särmää kuin Chloë Graze Moretzissa ja tietyllä tavalla sellaista sopivaa seksikkyyttäkin ja kun näihin ominaisuuksiin lisätään vielä pirun vaikuttavat näyttelijätaidot, on lopputulos aikamoinen. Siinä missä the Lighthouse oli mustavalkoinen, on tässä leffassa värejä vaikka muille jakaa. Tarina on myös hyvä, samoin näyttelijät, mikä on harvinaista herkkua näin nykyaikaisesta kauhuleffasta puhuttaessa. Suosittelen. ****
9. The Boy in the Striped Pajamas (2008). Joo. Pirun koskettava leffa ja on suoranainen ihme, etten kyynelehtinyt loppukohtauksen aikana. Tosin seuraavalla katselulla se on täysin odotettavissa. Kahdeksanvuotiaan pojan näkökulmasta kuvattu tarina natsi-Saksasta on lähes koko ajan todella raadollinen ja varsinkin Jack Scanlon nimenomaisena poikana raidallisessa pyjamassa tekee unohtumattoman roolityön. Rankka leffa. ****
10. Zulu (1964). Pieni brittiläinen osasto sinnittelee tuhansien zulu-sotilaiden rynnätessä heidän kimppuunsa keskellä erämaata. Taistelukohtaukset ovat onnistuneesti kuvattu, samoin kasvava paniikki, kun tieto siitä, että 4000 zulua ovat tulossa kyläilemään. Ruotsalaista pastoria Otto Wittia näyttelevä Jack Hawkins on leffan vastenmielisin henkilö, sillä hänen ansiostaan palvelijoina olevat zulut pakenevat ja lisäksi hän rupeaa nakertamaan joukkojen moraalia paasaamalla raamattua juuri ennen ensimmäistä hyökyaaltoa. Vähemmästäkin on ammuttu ihmisiä. ****
11. Cape Fear (1962). Alkuperäinen Cape Fear on huomattavasti parempi kuin Scorsesen remake. Tämä on todettava heti alkuun. Robert Mitchum on juuri sopivan rosoinen ja ahdistava Max Cadyna ja Gregory Peck on puolestaan oma jämäkkä itsensä Sam Bowdenina. Leffa on kuvattu pienemmällä budjetilla kuin remake ja sekin tekee lopputuloksesta nautinnollisemman kokonaisuuden. ****
Viimeksi muokattu:
Mitchum on lempeine luppasilmineen hämmästyttävän hyvä näissä pahiksen rooleissa, kuten Cape Fear ja Rag doll.
Jos majakkamiljöö kiehtoo ja mykkäelokuvat kiinnostavat, voin varauksetta suositella kahta aihepiirin elokuvaa tuolta aikakaudelta.
Jean Gremillon: Gardiens de phare (1929)
Isä ja poika lähtevät hoitamaan syrjäistä majakkaa, mutta ennen heidän lähtöään pojalle on tapahtunut jotain, joka asettaa molemmat hengenvaaraan. Stanley Kubrickin Hohdon ja David Lynchin elokuvien edelläkävijää ei ole saatavana kotivideoformaatissa ja Youtube-julkaisukin on täyttä kuraa, joten tarkkaile leffafestareiden tarjontaa.
Maurice Mariaud: Os faroleiros (1922)
Portugalilainen mykkäelokuva, joka on katsottavissa Youtubesta. Ei aivan yllä olevan veroinen, mutta silti kiinnostava kertomus kahdesta majakanvartijasta, joilla on selvittämättömiä kahnauksia välillään, mutta jotka lähtevät silti samalle työkeikalle.
Eipä pettänyt odotuksia tämä elokuva ja odotukset eivät olleet matalalla.
Aivan mahtava leffa ja en ihmettele jos voittaa jokusen pystin.
Golden Globe ainakin huomioinut kahdeksalla ehdokkuudella; elokuva, ohjaus, 4xnäyttelijä...
Eipä pettänyt odotuksia tämä elokuva ja odotukset eivät olleet matalalla.
Aivan mahtava leffa ja en ihmettele jos voittaa jokusen pystin.
La Jetée (1962) on pitkään ollut katselulistalla, ja tuli nyt katsottua, kun YouTubessa törmäsin hyvälaatuiseen versioon (enkkutekstit tosin ovat epäsynkassa, mutta tässä leffassa se haittaa vähemmän kuin monissa muissa). La Jetée on ranskalainen 28-minuuttinen aikamatkustuselokuva kerrottuna kokonaan still-kuvilla, kertojaäänellä ja ääniefekteillä. Ennestään tiesin lähinnä sen, että Twelve Monkeys on ottanut tästä vaikutteita, mutta yllätyksenä tuli, että iso osa Monkeysin juonesta on täysi kopio tästä. Juoni on simppeli mutta toimiva, kerrontatapa outo mutta vangitseva.
New Year's Evil (1980) on Cannon Filmsin tuottama slasher, joka on selvästi ottanut vaikutteensa italialaisista giallo-elokuvista. Eikä niistä laadukkaammista, vaan rähjäisemmän puolen gialloista. Naisia listivä sarjamurhaaja, psykoseksuaalinen alavire, hölmö lopputwisti ja syna-soundtrack on kaikki selvästi Italiasta kopioitua. Ei tätä hyväksi elokuvaksi voi haukkua, mutta joskus tällainen roska vaan maistuu. Vähän kuin kävisi Mäkkärissä. YouTubesta tämänkin löysin.
Ja pitihän se Twelve Monkeyskin (1995) katsoa uudestaan La Jetéen jälkeen. Leffa teki aikanaan suuren vaikutuksen, kun isä vei 13-vuotiaan Vintsukan katsomaan K-16-elokuvaa ihan teatteriin. Edelleen toimiva sci-fi Gilliammaisella tatsilla ja kovilla pääosanäyttelijöillä. Ja perään vahtasin samalta levyltä löytyvän mainion dokumentin The Hamster Factor and Other Tales of Twelve Monkeys, joka piirtää Gilliamista kuvan a) visionäärinä ja b) ajoittain mulkkuna miehenä.
New Year's Evil (1980) on Cannon Filmsin tuottama slasher, joka on selvästi ottanut vaikutteensa italialaisista giallo-elokuvista. Eikä niistä laadukkaammista, vaan rähjäisemmän puolen gialloista. Naisia listivä sarjamurhaaja, psykoseksuaalinen alavire, hölmö lopputwisti ja syna-soundtrack on kaikki selvästi Italiasta kopioitua. Ei tätä hyväksi elokuvaksi voi haukkua, mutta joskus tällainen roska vaan maistuu. Vähän kuin kävisi Mäkkärissä. YouTubesta tämänkin löysin.
Ja pitihän se Twelve Monkeyskin (1995) katsoa uudestaan La Jetéen jälkeen. Leffa teki aikanaan suuren vaikutuksen, kun isä vei 13-vuotiaan Vintsukan katsomaan K-16-elokuvaa ihan teatteriin. Edelleen toimiva sci-fi Gilliammaisella tatsilla ja kovilla pääosanäyttelijöillä. Ja perään vahtasin samalta levyltä löytyvän mainion dokumentin The Hamster Factor and Other Tales of Twelve Monkeys, joka piirtää Gilliamista kuvan a) visionäärinä ja b) ajoittain mulkkuna miehenä.
Kaksi leffaa on jo tänä vuonna tullut nähtyä eli Nader ja Simin: ero sekä Fahrenheit 451 vuodelta 1966.
Ensinmainittu leffa oli ensimmäinen näkemäni iranilainen elokuva ja sitä kautta pääsi näkemään ainakin hetken aikaa iranilaista elämää maassa, jossa en varmaan ihan heti tule käymään. Vahvat näyttelijäsuoritukset höystettynä kohtalaisen yksinkertaisella, mutta samalla toimivalla juonella tekivät minuun suuren vaikutuksen. Universaalit ongelmat eli omien vanhempien rapautuva terveys sekä tulevaisuus maassa, jossa ei ole oikeastaan tulevaisuutta koskettivat minua syvästi eikä ole mikään ihme, että tämä leffa on saanut niin paljon suitsutusta eri tahoilta. Viiden tähden arvoinen suoritus. Tykkäsin ja kovasti. *****
Fahrenheit 451 oli vähän pienemmällä budjetilla toteutettu leffa, joka pohjautuu Ray Bradburyn samannimiseen romaaniin. Koska budjetti oli pieni ja näyttelijät enimmäkseen tuntemattomia, tämä tuntui jotenkin realistisemmalta kuin jos leffa olisi saanut kunnon budjetin ja tunnetummat näyttelijät. Tarinassa elellään siis dystooppisessa maailmassa, jossa kaikki kirjallisuus on kiellettyä, joten ihmiset ovat enimmäkseen robotteja, jotka tuijottavat televisiota päivästä toiseen, ovat täysin tunteettomia ja narauttavat kaikkein lähimmätkin perheenjäsenet ja sukulaiset, jos äkkäävät näiden lukevan tai piilottelevan kirjoja. Omalla minimalistisella tavallaan toimiva paketti, jota voi suositella kaikille dystopiasta kiinnostuneille. ****
Ensinmainittu leffa oli ensimmäinen näkemäni iranilainen elokuva ja sitä kautta pääsi näkemään ainakin hetken aikaa iranilaista elämää maassa, jossa en varmaan ihan heti tule käymään. Vahvat näyttelijäsuoritukset höystettynä kohtalaisen yksinkertaisella, mutta samalla toimivalla juonella tekivät minuun suuren vaikutuksen. Universaalit ongelmat eli omien vanhempien rapautuva terveys sekä tulevaisuus maassa, jossa ei ole oikeastaan tulevaisuutta koskettivat minua syvästi eikä ole mikään ihme, että tämä leffa on saanut niin paljon suitsutusta eri tahoilta. Viiden tähden arvoinen suoritus. Tykkäsin ja kovasti. *****
Fahrenheit 451 oli vähän pienemmällä budjetilla toteutettu leffa, joka pohjautuu Ray Bradburyn samannimiseen romaaniin. Koska budjetti oli pieni ja näyttelijät enimmäkseen tuntemattomia, tämä tuntui jotenkin realistisemmalta kuin jos leffa olisi saanut kunnon budjetin ja tunnetummat näyttelijät. Tarinassa elellään siis dystooppisessa maailmassa, jossa kaikki kirjallisuus on kiellettyä, joten ihmiset ovat enimmäkseen robotteja, jotka tuijottavat televisiota päivästä toiseen, ovat täysin tunteettomia ja narauttavat kaikkein lähimmätkin perheenjäsenet ja sukulaiset, jos äkkäävät näiden lukevan tai piilottelevan kirjoja. Omalla minimalistisella tavallaan toimiva paketti, jota voi suositella kaikille dystopiasta kiinnostuneille. ****
Johnny B. Goode
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tappara, Setämiehet
Teemu Nikin taiteellinen lyhytelokuva Kaveri (2007). Kaunis kuvaus kahden miehen syvästä ystävyydestä.
"Pera haluaa kokeilla jotakin erikoista kylpyhuoneessaan ja pyytää kaveriaan avuksi. Peran vaimo tulee kuitenkin kotiin liian aikaisin."
Löytyy googlettamalla. Vimeossa myös. Herkistyin.
"Pera haluaa kokeilla jotakin erikoista kylpyhuoneessaan ja pyytää kaveriaan avuksi. Peran vaimo tulee kuitenkin kotiin liian aikaisin."
Löytyy googlettamalla. Vimeossa myös. Herkistyin.
Netflixistä löytyi 70-luvun The Incredible Hulk -sarjan leffamittainen pilottijakso. Sarjaa en ole koskaan katsonut, mutta tämä pilotti vähän yllätti laadullaan. Osaksi siksi, että se ottaa aiheensa tosissaan eikä yritä olla 60-luvun Batman.
Samasta paikasta katsoin The Boy Who Harnessed the Wind -nimisen teoksen, joka on Chiwetel Ejioforin debyyttiohjaus. Tositapahtumiin perustuvassa leffassa nälkää näkevässä malawilaisessa kylässä nuori, mekaanisesti taitava poika rakentaa romuista tuulivoimalan ja pelastaa sillä kylän. Tarina ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta, mutta näyttelijät ovat mainioita ja Ejioforin ohjaus toimii.
Danny Boylen (Trainspotting, 28 Days Later, Slumdug Millionaire) esikoisleffa Shallow Grave on aika keskiverto ysäritrilleri, jonka pääosakolmikko (Ewan McGregor, Kerry Fox ja Christopher Eccleston) ja Boylen tyylikäs ote nostavat keskiverron yläpuolelle. Mies osasi hommansa alusta asti.
Samasta paikasta katsoin The Boy Who Harnessed the Wind -nimisen teoksen, joka on Chiwetel Ejioforin debyyttiohjaus. Tositapahtumiin perustuvassa leffassa nälkää näkevässä malawilaisessa kylässä nuori, mekaanisesti taitava poika rakentaa romuista tuulivoimalan ja pelastaa sillä kylän. Tarina ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta, mutta näyttelijät ovat mainioita ja Ejioforin ohjaus toimii.
Danny Boylen (Trainspotting, 28 Days Later, Slumdug Millionaire) esikoisleffa Shallow Grave on aika keskiverto ysäritrilleri, jonka pääosakolmikko (Ewan McGregor, Kerry Fox ja Christopher Eccleston) ja Boylen tyylikäs ote nostavat keskiverron yläpuolelle. Mies osasi hommansa alusta asti.
Tammikuun saldo (41 elokuvaa):
Top 5 Parhaimmat
1. Koyaanisqatsi
2. A Separation
3. Gaslight
4. Witness for the Prosecution
5. The Life of Oharu
--
Top 5 Huonoimmat
1. M3gan
2. RRR
3. The Northman
4. Violent Night
5. Troll
The Northman (2022) - ***
The Wrong Man (1956) - ****
The Red Turtle (2016) - ****
Lifeboat (1944) - ****
The Vanishing (1988) - ****
Rome, Open City (1945) - ****
The Wind Rises (2013) - ****
The Life of Oharu (1952) - *****
M3gan (2022) - **
Journey to the Center of the Earth (1959) - ***
Lee Daniel's The Butler (2013) - ****
House of Wax (1953) - ****
The Menu (2022) - ****
Witness for the Prosecution (1957) - *****
The City of Lost Children (1995) - ****
Los Olvidados (1950) - ****
Hereditary (2018) - ***
Notorious (1946) - ****
Contagion (2011) - ***
My Man Godfrey (1936) - ****
Driving Miss Daisy (1989) - ****
Cat on a Hot Tin Roof (1958) - ****
Ginger Snaps (2000) - ***
In a Lonely Place (1950) - ****
Her (2013) - ****
High Noon (1952) - ***
Koyaanisqatsi (1982) - *****
The Fly (1958) - ****
Rango (2011) - ****
The 400 Blows (1959) - ****
Green Book (2018) - ****
A Star is Born (1954) - ****
Aguirre, the Wrath of God (1972) - ****
Gaslight (1944) - *****
Violent Night (2022) - ***
La Grande Illusion (1937) - ****
Troll (2022) - ***
The Night of the Hunter (1955) - ****
RRR (2022) - **
Fahrenheit 451 (1966) - ****
A Separation (2011) - *****
The Wrong Man (1956) - ****
The Red Turtle (2016) - ****
Lifeboat (1944) - ****
The Vanishing (1988) - ****
Rome, Open City (1945) - ****
The Wind Rises (2013) - ****
The Life of Oharu (1952) - *****
M3gan (2022) - **
Journey to the Center of the Earth (1959) - ***
Lee Daniel's The Butler (2013) - ****
House of Wax (1953) - ****
The Menu (2022) - ****
Witness for the Prosecution (1957) - *****
The City of Lost Children (1995) - ****
Los Olvidados (1950) - ****
Hereditary (2018) - ***
Notorious (1946) - ****
Contagion (2011) - ***
My Man Godfrey (1936) - ****
Driving Miss Daisy (1989) - ****
Cat on a Hot Tin Roof (1958) - ****
Ginger Snaps (2000) - ***
In a Lonely Place (1950) - ****
Her (2013) - ****
High Noon (1952) - ***
Koyaanisqatsi (1982) - *****
The Fly (1958) - ****
Rango (2011) - ****
The 400 Blows (1959) - ****
Green Book (2018) - ****
A Star is Born (1954) - ****
Aguirre, the Wrath of God (1972) - ****
Gaslight (1944) - *****
Violent Night (2022) - ***
La Grande Illusion (1937) - ****
Troll (2022) - ***
The Night of the Hunter (1955) - ****
RRR (2022) - **
Fahrenheit 451 (1966) - ****
A Separation (2011) - *****
Top 5 Parhaimmat
1. Koyaanisqatsi
2. A Separation
3. Gaslight
4. Witness for the Prosecution
5. The Life of Oharu
--
Top 5 Huonoimmat
1. M3gan
2. RRR
3. The Northman
4. Violent Night
5. Troll
American Psycho: Christian Bale oli varmaan vasta 10. ehdokas tuohon rooliin mutta en tiedä olisiko tuota roolia kukaan muu oikein paremmin voinut vetää. En tiedä voisiko tällaista elokuvaa enää tähän maailman aikaan oikein tehdä kun ovat kaikki nämä Weinstein kuviot jne
Minun täytyy nyt lähteä palauttamaan videonauhoja
Minun täytyy nyt lähteä palauttamaan videonauhoja
Johnny B. Goode
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tappara, Setämiehet
Patrick Bateman on kyllä huikea roolihahmo ja vaikea kuvitella äkkiseltään ketään kuka vetäisi ton roolin paremmin kun Bale.American Psycho: Christian Bale oli varmaan vasta 10. ehdokas tuohon rooliin mutta en tiedä olisiko tuota roolia kukaan muu oikein paremmin voinut vetää. En tiedä voisiko tällaista elokuvaa enää tähän maailman aikaan oikein tehdä kun ovat kaikki nämä Weinstein kuviot jne
Minun täytyy nyt lähteä palauttamaan videonauhoja
Olin lukenut jo vuosikymmeniä sitten Erich Maria Remarquen kirjan Im Westen nichts Neues, jonka nimi jo kertoo tuon nimenomaisen länsirintaman irvokkaan asetelman.
Noin neljän vuoden aikana rintamalinjat aaltoilivat muutamia kilometrejä sinne tänne jatkuvissa hyökkäyksissä, sotilaita ja siviilejä kuoli yhteensä miljoonia, mutta pääesikunnan saama lakooninen toteamus rintamalta oli: nichts neues, ei mitään uutta, kun läpimurtoa, suuntaan tai toiseen, ei tuon neljän vuoden aikana tapahtunut.
Elokuva/ohjaus- ja näyttelijätyö tavoitti mielestäni tuon ahdistavan ilmapiirin ja sodan mielettömyyden erinomaisesti, joskaan tapahtumien kuvaus ei seurannut kirjaa kovinkaan tarkasti, mutta itse pääasia: sodan mielettömyys ja raakuus, ei jääne keltään huomaamatta.
Minulla on Werner Herzogin kohdalla yleissivistyksessä iso aukko (toki niitä aukkoja on vaikka kuinka), joten ostin Blu-ray-boksillisen miehen klassikoita sitä paikkaamaan. Ensimmäinen poiminta oli Aguirre – jumalan viha (Aguirre, der Zorn Gottes) vuodelta 1972. Upea leffa espanjalaisista valloittajista Amazonin sademetsässä kultaista kaupunkia etsimässä. Klaus Kinski tekee mahtavan roolityön koko ajan syvemmälle hulluuteensa vajoavana vallan- ja rahanhimoisena sekopäänä.
Godfrey Reggion Qatsi-trilogian katselin, koska Blank Check -podcast käsitteli niitä viimeisimmissä jaksoissaan. Onko nämä nyt sitten elokuvia ollenkaan, vai pitäisikö kategorisoida "audiovisuaalisiksi runoiksi" tai jotain? Koyaanisqatsi (1982) on vakuuttava teos modernin (80-luvun) yhteiskunnan ja luonnon epätasapainosta, ja Philip Glassin musiikki tekee vaikutuksen. Powaqqatsi (1988) tarkastelee ns. kehitysmaiden modernisaatiota, ja tuntuu vähän tarpeettomalta jatko-osalta. Naqoyqatsi (2002) tuntuu käsittelevän lähinnä vanhenevan Reggion omia pelkoja muuttuvassa maailmassa, "old man yells at clouds". Edellisten osien kaunis dokumentaarinen kuvamateriaali vaihtuu digitaalisesti manipuloituihin uutiskuviin ja Windows 95 -näytönsäästäjän tasoiseen grafiikkaan. Yksi huonoimmista näkemistäni elokuvista ikinä.
Ja YLE Areenasta katsoin Matti Kassilan viimeiseksi jääneen elokuvan Kaikki pelissä (1994). Sitä odotti 70-vuotiaan ohjaajan viimeisen elokuvan olevan jonkinlainen reliikki, mutta leffa on yllättävän moderni ja toimiva jännäri. Halpa Hollywood-elokuvan kopiohan tämä on, mutta positiivinen yllätys siitä huolimatta. Ei näitä liikaa Suomessa 90-luvulla tehty. Ja alastomasta Satu Silvosta tulee aina plussaa.
Godfrey Reggion Qatsi-trilogian katselin, koska Blank Check -podcast käsitteli niitä viimeisimmissä jaksoissaan. Onko nämä nyt sitten elokuvia ollenkaan, vai pitäisikö kategorisoida "audiovisuaalisiksi runoiksi" tai jotain? Koyaanisqatsi (1982) on vakuuttava teos modernin (80-luvun) yhteiskunnan ja luonnon epätasapainosta, ja Philip Glassin musiikki tekee vaikutuksen. Powaqqatsi (1988) tarkastelee ns. kehitysmaiden modernisaatiota, ja tuntuu vähän tarpeettomalta jatko-osalta. Naqoyqatsi (2002) tuntuu käsittelevän lähinnä vanhenevan Reggion omia pelkoja muuttuvassa maailmassa, "old man yells at clouds". Edellisten osien kaunis dokumentaarinen kuvamateriaali vaihtuu digitaalisesti manipuloituihin uutiskuviin ja Windows 95 -näytönsäästäjän tasoiseen grafiikkaan. Yksi huonoimmista näkemistäni elokuvista ikinä.
Ja YLE Areenasta katsoin Matti Kassilan viimeiseksi jääneen elokuvan Kaikki pelissä (1994). Sitä odotti 70-vuotiaan ohjaajan viimeisen elokuvan olevan jonkinlainen reliikki, mutta leffa on yllättävän moderni ja toimiva jännäri. Halpa Hollywood-elokuvan kopiohan tämä on, mutta positiivinen yllätys siitä huolimatta. Ei näitä liikaa Suomessa 90-luvulla tehty. Ja alastomasta Satu Silvosta tulee aina plussaa.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy