Jollain aikavälillä haluan nähdä kaikki parhaan elokuvan Oscarin voittaneet leffat, joten tänään katsoin Areenasta Tom Jonesin (1963). Oli varmaan huonoin näkemäni pystin voittanut leffa (muutama yleisesti kalkkunaksi mielletty on vielä näkemättä). Tyyli hyppi sattumanvaraisesti draamasta komediaan ja takaisin, komedia oli väkinäistä ja draama hampaatonta. Osa näyttelijöistä taiteili parhaansa mukaan tyylien välillä, kun osa oli lukkiutunut yhteen moodiin koko leffan ajaksi. Ärsyttävän huono tekele.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Zürich Lions voitti Sveitsin mestaruuden – Juho Lammikko kotijoukkueen sankarinaLue lisää »
-
Suomen parhaana palkittu Mitja Jokinen mietti jo torstain puolivälierää: "Ei meidän tarvitse taikatemppuja tehdä"Lue lisää »
-
U18 MM-päiväraportti: Slovakia ja Kanada päättivät alkulohkot kaksinumeroisilla lukemillaLue lisää »
-
Emil Hemming manasi huolellisuuden puutetta: "Nämä pelaajat osaavat ottaa kiekon pois ja rankaista saman tien"Lue lisää »
-
Pikkuleijonille ruma selkäsauna – Yhdysvallat iski kisaisännän verkkoon yhdeksän maaliaLue lisää »
-
Slovakia iski 11 maalia ja nousi puolivälieräjoukkueeksi eriskummallisessa ottelussa – "Uskon, että muistelemme tuota vielä myöhemmin"Lue lisää »
Leffa, jonka katsoit viimeksi
- Viestiketjun aloittaja Buster
- Alkaa
- 44 244
- 386
Christian Nolanin J. Robert Oppenheimerista kertovan leffan Oppenheimer. Elokuva kertoo atomipommin isänä pidetyn Robert Oppenheimerin opiskeluvuosista, kvanttimekaanikka-tutkimuksen tuomisesta Yhdysvaltoihin, Manhattan-projektista ja Oppenheimerin kommunismi- ja vasemmistosyytöksistä ja niiden vaikutuksesta hänen myöhempään uraansa. Ihan hyvä leffa oli. Olisin kyllä toivonut jotain kohtausta Oppenheimerin lapsuus- tai teinivuosista.
Eilen tuli katsottua tämä. On huono mutta jaksoin katsoa loppuun josta plussaa. Oikein vanhan ajan b-leffa. Järkyttävän huonoa CGI:ta ja käsikirjoitusta ryyditettynä puunaamaisella näyttelijäntyöllä.
Telkkarista hyvinkin erilaiset elokuvat peräkkäisinä päivinä.
Kiitos tilauksestasi
Veteraaniohjaaja Ken Loachin (jota ei kai ole ainakaan suuri vääryys kutsua brittien omaksi Kaurismäeksi) valitettavankin realistinen elokuva nykyajan alustataloudesta ja yleensäkin duunareista. Hyvin vähäeleinen, ajoittain hidas, mutta silti sujuvasti etenevä elokuva. Suosittelen kaikille, ketkä haluaa katsoa muitakin kuin ns. "viihde-elokuvia". Löytyy Yle Areenasta.
John Wick 3
Dialogin vähäisyyden perusteella tämänkin voisi niputtaa Kaurismäki-leffaksi... Mutta muuten ei, kovin harvassa olivat seesteiset hetket tässä elokuvassa, kun Keanu pisti palkkamurhaajaa poikki ja pinoon. Sekä väkivalta että värimaailma on hyvinkin graafista. Totaalisen aivotonta mättöähän tämä elokuva on, mutta aivojennollaajana ihan toimiva ja viihdyttävä. Ykkösosa oli pienehköllä budjetilla tehty ja jonkinlainen yllätyshitti. Kakkososassa yritettiin vähän liikaa ja se oli mielestäni huono. Tässä kolmannessa palattiin enemmän perusasioihin jättibudjetista huolimatta: juoni oli oikeastaan unohdettu suosiolla ja keskitytty pelkkään jatkuvaan actioniin. Kai tässä siis pitää nyt jonain iltana katsoa sitten se nelososakin.
Kiitos tilauksestasi
Veteraaniohjaaja Ken Loachin (jota ei kai ole ainakaan suuri vääryys kutsua brittien omaksi Kaurismäeksi) valitettavankin realistinen elokuva nykyajan alustataloudesta ja yleensäkin duunareista. Hyvin vähäeleinen, ajoittain hidas, mutta silti sujuvasti etenevä elokuva. Suosittelen kaikille, ketkä haluaa katsoa muitakin kuin ns. "viihde-elokuvia". Löytyy Yle Areenasta.
John Wick 3
Dialogin vähäisyyden perusteella tämänkin voisi niputtaa Kaurismäki-leffaksi... Mutta muuten ei, kovin harvassa olivat seesteiset hetket tässä elokuvassa, kun Keanu pisti palkkamurhaajaa poikki ja pinoon. Sekä väkivalta että värimaailma on hyvinkin graafista. Totaalisen aivotonta mättöähän tämä elokuva on, mutta aivojennollaajana ihan toimiva ja viihdyttävä. Ykkösosa oli pienehköllä budjetilla tehty ja jonkinlainen yllätyshitti. Kakkososassa yritettiin vähän liikaa ja se oli mielestäni huono. Tässä kolmannessa palattiin enemmän perusasioihin jättibudjetista huolimatta: juoni oli oikeastaan unohdettu suosiolla ja keskitytty pelkkään jatkuvaan actioniin. Kai tässä siis pitää nyt jonain iltana katsoa sitten se nelososakin.
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa, Suomi, KTP
Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin.
Tarkalleen ottaen ruudussa juuri nyt.
Tarkalleen ottaen ruudussa juuri nyt.
Erään lähteen mukaan tuon neljännen osan myötä John Wickin henkilökohtainen CV olisi nyt 439 kohdan/kohteen mittainen. Uusi uhri kohtaa elokuvissa valon hiipumisen silmäkulmasta keskimäärin joka 75 sekunti, siis Wickin toimesta. Kaimapoika John Rambo on enää muutaman kymmenen kylmetyksen päässä, eikä James Bondiinkaan ole tätä vauhtia matkaa kuin ehkä... No veikataan, että viimeistään John Wick kutosessa nollanollaseiskakin on ohitettu, ottaen huomioon, että martinimies on kuitenkin huseerannut jo liki 30 seikkailussa, ellei JW sitten päätä hermostua jo vitosessa oikein kunnolla?! Sen tietää, miten siinä touhussa sitten käy, jos alkaa pinna oikein kiristyä.
Itse asiassa seuraavaa valkokangas-showta ei tarvinne odottaa kuin ensi vuoteen, jolloin JW saa rinnalleen Ana de Armaksen (Rooney) elokuvassa Ballerina. Vai pitäisikö sanoa, että Rooney saa rinnalleen Keanu Reeveksen. Ennakkokuvista päätellen kyseessä ei ole kuitenkaan romanttinenkomedia tanssijattaren murtuneesta pikkuvarpaasta, eikä Barbien jatko-osasta, vaan tässäkin elokuvassa saadaan ja välillä vähän annetaankin, nenän varteen ja leukaperiin nimittäin.
Mutta vielä itse sankaristamme: Seuraavaksi kill_counts- listalla onkin haastetta horisontissa hieman enemmän, kun jahdattavaksi tulee tappajientappaja, Ryhmä Hau... eikun siis Expendables. Tämän murrosiän kynnystä lähenevän toveriporukan tappolistan laajuutta ei vissiin ole kukaan jaksanut laskea, mutta se on yli 1 200, ehkä lähempänä kahtatuhatta. Sylvesterin poppoo pääseekin tässä taas kohta puolin irti, kun neljäs osa tästäkin tulituksesta näkee päivän valon, joten tämäkin luku saattaa tästä vielä vähän nousta. Mutta joo, kyseessä on ryhmä "hulluja" rämäpäitä, joten lienee epäreilua lähteä kokonaista veteraaniarmeijaa vertaamaan yksittäiseen herrasmieheen, joka nyt vaan päätti lähteä vähän tuulettumaan, kun koira otti ja kuoli ja voro kehtasi viedä vielä autonkin. Ylireagointia? Ei missään nimessä.
a man's gotta do what a man's gotta do
Mutta joo, siis kannattaa katsoa tuo nelonen. EHDOTTOMASTI! Onhan se melkein kolme tuntinen, mutta tarpeeksi kun varaa poppareita kippoon ja ottaa positiivisen, elämäniloisen asenteen takataskuun, niin homma menee leikiten maaliin, ylämummoon sanoisi eräskin...
Lauantaina kävin katsomassa Espoo Cinessä Hassisen Koneen ja Michael Monroen dokkarit. Molemmat oli erittäin laadukkaita ja etenkin jälkimmäinen oli varsin mainio ja laaja katsaus Makken uraan. Ehkä vähän viime vuosien soolotapahtumat jäi vähälle käsittelylle, mutta toisaalta ne ovat tavallaan current eventsejä, niin ehkä niihin ei ole oikein helppo ottaa samanlaista perspektiiviä.
Kilgore Trout
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
Katselin DC:n The Flash-elokuvan nyt kun se tuli HBO:lle. En erityisemmin innostunut, vaikka olihan Michael Keaton ihan vinkeä Batman, siitä pisteet.
Eikös sillä Flashin esittäjällä ollut jotain oman elämän haasteita, ehkä se näkyi elokuvassa kun ei se näytteleminen kovin hääviä ollut.
Marvel tekee vaan multiversumitkin paremmin, ei voi mitään.
Eikös sillä Flashin esittäjällä ollut jotain oman elämän haasteita, ehkä se näkyi elokuvassa kun ei se näytteleminen kovin hääviä ollut.
Marvel tekee vaan multiversumitkin paremmin, ei voi mitään.
Samanlainen visuaalinen pannukakku kuin uusin Ant-Man. Sen siitä saa, kun lypsää multiversumin idean tyhjiin liian monella elokuvalla, joissa määrä ja laatu eivät juurikaan kohtaa.
Keaton oli leffan parasta antia, kun taas Ezra Miller oli täysin hukassa ja loppupaljastus toi huonolla tavalla mieleen Tim Burtonin Apinoiden planeetan lopun.
Oli kieltämättä erikoista nähdä Nicolas Cage Teräsmiehenä, tosin vain lyhyen hetken aikaa.
Pitkästä aikaa muutama sekalainen.
Paikkasin taas yhden aukon sivistyksessä kun katsoin The Apartmentin (1960) eli Poikamiesboksin. Ja sehän oli upea leffa! Surumielinen romanssi kahden päähän potkitun yksilön kohtaamisesta. Shirley MacLaine pääosassa oli ihuna!
Stephen Kingin kirjaan perustuva The Langoliers (1995) on kehno kauhu/scifi-jännäri, mutta saa pisteitä Dean Stockwellistä ja Bronson Pinchot'sta, sekä isot nostalgia-bonuspisteet. Näin tämän ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana ja silloin se oikeasti pelotti. Nyt lähinnä huvittaa kömpelyydellään. (Okei, tämä on oikeastaan minisarja eikä leffa, mutta sallittaneen silti tässä ketjussa.)
Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhemin (2023) kävin teatterissa katsomassa, ja poistuin salista pettyneenä. Animaatiotyyli on komea, mutta huumori ja hektinen tarinankuljetus ei iskenyt sitten yhtään.
Confess, Fletch (2022) toimi toisellakin katselukerralla. Leppoisa murhamysteeri jonka ratkaisu ei ole edes kovin tärkeä, Jon Hamm vetää hyvän roolin elämäntaparenttuna ja kusettajana, ja joka ikinen sivuhahmo on oman tarinansa päähahmo eikä pelkkä juonenkannatin. Todella harmi että tämä floppasi täysin, nyt tuskin on jatkoa tiedossa. Minun puolestani Mottola ja Hamm olisivat saaneet tehdä näitä tusinan lisää.
Paikkasin taas yhden aukon sivistyksessä kun katsoin The Apartmentin (1960) eli Poikamiesboksin. Ja sehän oli upea leffa! Surumielinen romanssi kahden päähän potkitun yksilön kohtaamisesta. Shirley MacLaine pääosassa oli ihuna!
Stephen Kingin kirjaan perustuva The Langoliers (1995) on kehno kauhu/scifi-jännäri, mutta saa pisteitä Dean Stockwellistä ja Bronson Pinchot'sta, sekä isot nostalgia-bonuspisteet. Näin tämän ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana ja silloin se oikeasti pelotti. Nyt lähinnä huvittaa kömpelyydellään. (Okei, tämä on oikeastaan minisarja eikä leffa, mutta sallittaneen silti tässä ketjussa.)
Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhemin (2023) kävin teatterissa katsomassa, ja poistuin salista pettyneenä. Animaatiotyyli on komea, mutta huumori ja hektinen tarinankuljetus ei iskenyt sitten yhtään.
Confess, Fletch (2022) toimi toisellakin katselukerralla. Leppoisa murhamysteeri jonka ratkaisu ei ole edes kovin tärkeä, Jon Hamm vetää hyvän roolin elämäntaparenttuna ja kusettajana, ja joka ikinen sivuhahmo on oman tarinansa päähahmo eikä pelkkä juonenkannatin. Todella harmi että tämä floppasi täysin, nyt tuskin on jatkoa tiedossa. Minun puolestani Mottola ja Hamm olisivat saaneet tehdä näitä tusinan lisää.
Katsoin eilen Ben Afflectin käsikirjoittaman ja ohjaaman The Town'in, jossa hän on myös miespääosassa. Ei nyt mitään hurraa-huutoja kirvoittanut oikeastaan mikään muu kuin Jeremy Rennerin roolisuoritus suoraviivaisena lähes psykopaattisena rosmona. Ben Afflect taas... voi, voi...
Näissä tämän genren ja tehosteluokan filmeissä tulee aina kovin epäuskoinen olo, kun rynnäkkökivääreillä ja konepistooleilla suolataan niin maan perkeleesti puolin ja toisin eikä oikein kukaan saa juuri naarmuakaan... ainakaan pääosanesittäjistä. Vastapuoli, tässä rainassa virkavalta, kyllä kärsi miestappioita senkin edestä... ja FBI:n tehokaksikkokin oli maalailtu, kuten niin usein, kovin ponnettomiksi ja kaavamaisiksi äheltäjiksi.
Näissä tämän genren ja tehosteluokan filmeissä tulee aina kovin epäuskoinen olo, kun rynnäkkökivääreillä ja konepistooleilla suolataan niin maan perkeleesti puolin ja toisin eikä oikein kukaan saa juuri naarmuakaan... ainakaan pääosanesittäjistä. Vastapuoli, tässä rainassa virkavalta, kyllä kärsi miestappioita senkin edestä... ja FBI:n tehokaksikkokin oli maalailtu, kuten niin usein, kovin ponnettomiksi ja kaavamaisiksi äheltäjiksi.
Nunna II (2023) ajoi asiansa mainiosti ollen sellainen kummitusjuna-ajelu huvipuistossa, ns. sai mitä odotti. Tarinaa ei ollut nimeksikään, mutta ykkösosasta oli otettu onkeen oletetusta palautteesta. Nimittäin muistan siitä vain, että se oli paikka paikoin pelkkää trilleriä painostavalla tunnelmalla ja ei hirveästi ollut varsinaisia säikäytyksiä, minkä ohella itse Nunnaa säästeltiin (en edes muistanut Taissa Farmigan näytelleen siinä).
Nyt oli sitten ihan päinvastoin ja sieltä tuli kauhukohtausta kauhukohtauksen jälkeen hengästyttävällä tahdilla. Oli jopa pari aika nättiä ja poikkeuksellista näilläkin kilometreillä nähtynä. Haluaisin uskoa kässäripuolella Akela Cooperin tehneen raskaimman nostamisen, sillä hänen Malignantit ja M3ganit on olleet ihan lupaavia tapauksia, vaikkei mikään ole vielä tyydyttävästi paketoitunut ja omannut tarinallisesti sellaista huutomerkkiä, mikä nostaisi elokuvan kunnolla esille ja mieleen. En ole vielä löytänyt mielessäni vastausta, miksi tämän elokuvan uniikin oloinen lehtikiskakohtaus vaikutti kuitenkin niin tutulta.
Manaajaa odotellessa. Pitäisi tosin varmaan ne jatko-osat katsoa, nyt kun saa siihen tekosyyn.
Dalva / Love According To Dalva (2023). Ranskalaiselokuva, jossa isä on kaapannut tyttärensä ja koulinut tästä nyt n. 12-vuotiaasta tytöstä viimeisen päälle sivistyneen, hienon aikuisen naisen. Ja hyväksikäyttänyt tätä seksuaalisesti iskostaen sen olevan normaalia rakkautta isän ja tyttären välillä. Elokuva alkaa kun tyttö löydetään ja otetaan huostaan, sekä viedään väliaikaiseen huostaanottokeskukseen muiden ikäistensä joukkoon, jotka vaikuttavat Dalvasta lapsellisilta. Elokuvassa seurataan periaatteessa tuon isän aivopesun/otteen katoamista hiljalleen ja Dalvan muuttumista naisesta tavalliseksi ikäisekseen teiniksi. Hieno elokuva, hieno pääosasuoritus.
Nyt oli sitten ihan päinvastoin ja sieltä tuli kauhukohtausta kauhukohtauksen jälkeen hengästyttävällä tahdilla. Oli jopa pari aika nättiä ja poikkeuksellista näilläkin kilometreillä nähtynä. Haluaisin uskoa kässäripuolella Akela Cooperin tehneen raskaimman nostamisen, sillä hänen Malignantit ja M3ganit on olleet ihan lupaavia tapauksia, vaikkei mikään ole vielä tyydyttävästi paketoitunut ja omannut tarinallisesti sellaista huutomerkkiä, mikä nostaisi elokuvan kunnolla esille ja mieleen. En ole vielä löytänyt mielessäni vastausta, miksi tämän elokuvan uniikin oloinen lehtikiskakohtaus vaikutti kuitenkin niin tutulta.
Manaajaa odotellessa. Pitäisi tosin varmaan ne jatko-osat katsoa, nyt kun saa siihen tekosyyn.
Dalva / Love According To Dalva (2023). Ranskalaiselokuva, jossa isä on kaapannut tyttärensä ja koulinut tästä nyt n. 12-vuotiaasta tytöstä viimeisen päälle sivistyneen, hienon aikuisen naisen. Ja hyväksikäyttänyt tätä seksuaalisesti iskostaen sen olevan normaalia rakkautta isän ja tyttären välillä. Elokuva alkaa kun tyttö löydetään ja otetaan huostaan, sekä viedään väliaikaiseen huostaanottokeskukseen muiden ikäistensä joukkoon, jotka vaikuttavat Dalvasta lapsellisilta. Elokuvassa seurataan periaatteessa tuon isän aivopesun/otteen katoamista hiljalleen ja Dalvan muuttumista naisesta tavalliseksi ikäisekseen teiniksi. Hieno elokuva, hieno pääosasuoritus.
vastaantulija
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Määrätietoisesti HPK
Hyvä kohtaus oli ja en tiedä miksi, mutta mulla tuli itsellä siitä mieleen tämä uudemman IT-version projektorikohtaus
The Desperate Hour (2021)
Naomi Wattsin esittämä Amy on lenkillä ja saa tiedon, että hänen poikansa koulussa on ampumatilanne.
Arvosana **/*****
Näistä kahdesta tähdestä toinen tulee siitä hyvästä, että Naomia on sentään aina kiva katsella.
Naomi Wattsin esittämä Amy on lenkillä ja saa tiedon, että hänen poikansa koulussa on ampumatilanne.
Käytännössä tässä hölkätään puolitoista tuntia metsässä ja puhutaan puhelimeen. Tämä tyylilaji, jossa varsinaiset tapahtumat tapahtuvat jossakin muualla ja katsoja yritetään saada samaistumaan päähenkilön epätoivoiseen tilanteeseen, ei ole ikinä minulle toiminut.
Arvosana **/*****
Näistä kahdesta tähdestä toinen tulee siitä hyvästä, että Naomia on sentään aina kiva katsella.
Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.
Carl Theodor Dreyer: Vampyr (1932)
Upeasti kuvattu leffa ja toimiva (joskin simppeli) vampyyritarina. Paikoitellen (varsinkin alkupuolella) häiritsee se, että Dreyerin ensimmäinen äänileffa kuvattiin kolmella eri kielellä ja välillä se oikein paistaa läpi leikkauksesta (iso osa dialogista tulee kuvan ulkopuolelta ja kaikki info jaetaan mykkäelokuvien tapaan tekstiseininä). ***½
Bill Zebub: Dickshark (2016)
Välillä on hyvä katsoa hirveätä paskaa, jotta osaa arvostaa hyviä elokuvia enemmän. Äärimmäisen loogisten juonikuvioiden kautta miehen penis muuttuu hirviöhaiksi, joka vaanii vesistöjen lähistöllä liikkuvia vähäpukeisia naisia. Ohjaaja-käsikirjoittaja Bill Zebubin näyttelemä tiedemies yrittää jäljittää monsteria ja keksii siinä sivussa erilaisia tekosyitä kouria naisten rintoja loputtomien pseudo-filosofisten monologien saattelemana. Mutta ainakin tällainen leffa on lyhyt, eikö vaan? Mutta kun ei. 172 minuuttia. Toistan: 172 minuuttia. Melkein kolme tuntia. Alussa nauratti, sitten iski epäusko, sen jälkeen epätoivo, ja lopussa aivot vaihtoivat defenssimekanismina takaisin nauruun. Tätä on vaikea kuvailla, tämä on koettava. ½
Scott Derrickson: The Black Phone (2021)
Ethan Hawken näyttelemä sekopäinen lasten kidnappaaja vs. viestejä tuonpuoleisesta saava poika. Leffa perustuu Stephen Kingin pojan Joe Hillin kirjaan, ja omena ei ole kauas puusta pudonnut, vahva King-fiilis tästä huokui. Tarinassa ei ole paljon kotiin kerrottavaa, mutta Hawken roolisuoritus ja pari mainiota sivuhahmoa tekivät tästä näkemisen arvoisen. ***½
Stephen Bradley: Boy Eats Girl (2005)
Irlantilainen zombiekomedia, joka on kauhuksi liian kevyt ja komediaksi liian vakava. Kovin vähän tästä jäi käteen, mutta ainakin se oli alle 80 minuuttia pitkä. **
Lew Lehman: The Pit (1981) (YouTube)
Kanadalainen leffa, jossa nuori poika a) käy dialogia pehmolelunsa kanssa, b) pervoilee pikkukaupungin naisten perään ja c) löytää metsästä kuopan täynnä hirviöitä, joille alkaa syöttää kaupungin asukkaita. Tönkkö toteutus, mutta tarpeeksi ideoita pitääkseen mielenkiinnon yllä. ***½
Carl Theodor Dreyer: Vampyr (1932)
Upeasti kuvattu leffa ja toimiva (joskin simppeli) vampyyritarina. Paikoitellen (varsinkin alkupuolella) häiritsee se, että Dreyerin ensimmäinen äänileffa kuvattiin kolmella eri kielellä ja välillä se oikein paistaa läpi leikkauksesta (iso osa dialogista tulee kuvan ulkopuolelta ja kaikki info jaetaan mykkäelokuvien tapaan tekstiseininä). ***½
Bill Zebub: Dickshark (2016)
Välillä on hyvä katsoa hirveätä paskaa, jotta osaa arvostaa hyviä elokuvia enemmän. Äärimmäisen loogisten juonikuvioiden kautta miehen penis muuttuu hirviöhaiksi, joka vaanii vesistöjen lähistöllä liikkuvia vähäpukeisia naisia. Ohjaaja-käsikirjoittaja Bill Zebubin näyttelemä tiedemies yrittää jäljittää monsteria ja keksii siinä sivussa erilaisia tekosyitä kouria naisten rintoja loputtomien pseudo-filosofisten monologien saattelemana. Mutta ainakin tällainen leffa on lyhyt, eikö vaan? Mutta kun ei. 172 minuuttia. Toistan: 172 minuuttia. Melkein kolme tuntia. Alussa nauratti, sitten iski epäusko, sen jälkeen epätoivo, ja lopussa aivot vaihtoivat defenssimekanismina takaisin nauruun. Tätä on vaikea kuvailla, tämä on koettava. ½
Scott Derrickson: The Black Phone (2021)
Ethan Hawken näyttelemä sekopäinen lasten kidnappaaja vs. viestejä tuonpuoleisesta saava poika. Leffa perustuu Stephen Kingin pojan Joe Hillin kirjaan, ja omena ei ole kauas puusta pudonnut, vahva King-fiilis tästä huokui. Tarinassa ei ole paljon kotiin kerrottavaa, mutta Hawken roolisuoritus ja pari mainiota sivuhahmoa tekivät tästä näkemisen arvoisen. ***½
Stephen Bradley: Boy Eats Girl (2005)
Irlantilainen zombiekomedia, joka on kauhuksi liian kevyt ja komediaksi liian vakava. Kovin vähän tästä jäi käteen, mutta ainakin se oli alle 80 minuuttia pitkä. **
Lew Lehman: The Pit (1981) (YouTube)
Kanadalainen leffa, jossa nuori poika a) käy dialogia pehmolelunsa kanssa, b) pervoilee pikkukaupungin naisten perään ja c) löytää metsästä kuopan täynnä hirviöitä, joille alkaa syöttää kaupungin asukkaita. Tönkkö toteutus, mutta tarpeeksi ideoita pitääkseen mielenkiinnon yllä. ***½
Tämä leffa oli kyllä miellyttävä yllätys. Ei mitenkään pelottava, mutta silti painostava. Ei tietenkään samalla tasolla kuin Nosferatu, mutta harva leffa on. Ehdottomasti yksi parhaimmista varhaisista kauhuleffoista, jonka tunnelma, kuvaus ja myös näyttelijät tekivät hyvää työtä. Varsinkin, kun suurin osa näyttelijöistä oli täysiä amatöörejä. Minä tykkäsin.
Hyvä kun sanoit tämän. Mietinkin, että millä ihmeellä selitän täällä, että katsottiin justiinsa eilen Meg 2.
Lee Cronin: Evil Dead Rise (2023)
Evil Dead siirrettynä metsämökistä kerrostaloon. Siinä se. Eihän tämä varsinaisesti mitään uutta tähän leffasarjaan tuo, mutta pirun hyvin hoitaa ne tutut juonikuviot. ****
Tommy Wirkola: Dead Snow (Død snø) (2009)
Norjalainen natsi-zombie-komedia syrjäisessä, lumen ympäröimässä mökissä majailevista kaveruksista ja lumen alta kaivautuvista epäkuolleista natseista. Turhan kauan kestää, että leffassa päästään pääasiaan eli zombien lahtaamiseen, mutta kun pyörä alkaa loppupuolella pyöriä, se kerää kyllä hyvät kierrokset. Wirkola on zombie-klassikkonsa ja Evil Deadinsä katsonut eikä yritäkään peitellä vaikutteitaan. ***
Larry Buchanan: Zontar: The Thing from Venus (1967)
Venuksesta tuleva ulkoavaruuden örkki manipuloi tiedemiehen auttamaan tätä maailman valloituksessa. Pienellä budjetilla tehty leffa on paljon paikallaan seisoskelua ja kovin vähän äksöniä ja kun Zontar viimein lopussa ilmestyy ruutuun, se on naurettava kumista valettu rapu-lepakko-otus. Elokuvalliset arvot vähissä, camp-arvo kohtalainen. **
Vaikka toki olen kauhuleffojen ystävä ja varsinkin sellaisten, jotka on hyvin tehtyjä, en ole ottanut tavakseni katsoa pelkästään niitä jonain määrättynä kuukautena. Haluan kokea vaihtelua leffoja katsellessani ja satunnaisesti voi mukaan eksyä joku kauhupläjäys.
Kauhusta kun puhutaan, niin jossain vaiheessa voisin kyllä katsastaa uusimmat Evil Dead -filmatisoinnit sekä Conjuring -sarjan muutkin osat. Toistaiseksi kun olen nähnyt vain ensimmäisen Conjuring -leffan, joka oli ihan jees ollakseen nykyaikainen kauhuleffa.
Kauhusta kun puhutaan, niin jossain vaiheessa voisin kyllä katsastaa uusimmat Evil Dead -filmatisoinnit sekä Conjuring -sarjan muutkin osat. Toistaiseksi kun olen nähnyt vain ensimmäisen Conjuring -leffan, joka oli ihan jees ollakseen nykyaikainen kauhuleffa.
hooceebruins
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Boston Bruins, Janette Lepistö
Kaikki Tompan Mission Impossiblet. Yhdessä piti juosta muistikortin kanssa miljoonaa, että pääsi näkemään kuvia kameran takanäytöstä. Seuraavassa olikin jo sähköposti keksittynä. Kehitys kehittyy ja Tompson on ihan kova agentti.
Ikävänkantaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Uuno Turhapuro armeijan leivissä?
Ei iha. Tässä puhutaan yhdestä sotahistorian parhaimmasta elokuvasta.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy