Lapsia vai ei?

[sampio]

Mutta tätähän minä juuri yritin selittää, että jokainen meistä puhuu ja toimii sen tiedon varassa mitä meillä on. Jos itse vahvasti kokee että lapsi ei tuo elämään sellaista mitä arvostaa niin eikö sen voi sanoa ääneen? Ei se minusta ole "paskapuhetta" vaikka ei tietäisikään sitä 100% varmasti, koska kyse on vaan siitä mitä tuntee.

Lähinnä tuo argumentointi kuulostaa suurin piirtein samalta kuin "En pidä nakkikastikkeesta. En ole sitä koskaan maistanut enkä maista, mutta en pidä siitä."

No joo, aivan sama. Myönnän käyttäneeni turhan provosoivia termejä eilen, ja tuskin olen sinun tai TQoFE:n kanssa lopulta kovin kaukana mielipiteineni, paitsi tuosta nakkikastikkeesta. Mun mielestäni ei vain kannattaisi huudella ja esittää tietävänsä, jos ei oikeasti tiedä. Mulla sentään on jotain pohjaa huudella, vaikka voin sen 100% tehdä vain omasta puolestani. Tosin hyvin hyvin moni komppaa vierelläni. Se, että joku TQoFE:n kaveri huokaisee satunnaisesti jotain, on aivan yhtä relevanttia kuin se, että minun vannoutunut lapseton kaverini haikailee satunnaisesti lapsen perään.

 

[Pavlovin Koira]

Niin tai näin, aika pannupäinen itserakas mulkku pitää olla, jollei siitä omasta lapsesta pidä ja hänen rakkauttaan arvosta.

Valitettavasti noita riittää. Tai ehkä on väärin sanoa ettei lapsesta pidä mutta sellaisia jotka yhä vanhemmaksikin tultuaan kuvittelevat voivansa käyttäytyä kuin teinit siten että töiltä, harrastuksilta tai uusilta ihastuksiltaan liikenee aikaa omille lapsille jos siltä sattuu tuntumaan. Jep, olen sivusta seurannut siskoni ja hänen ex-miehensä eroprosessia ja pikkusen pistää vituttamaan tuon taivaanrannan maalarin puuhastelu. Olin kuvitellut että eroprosesseissa riidellään siitä, saako toinen tavata lapsiaan tarpeeksi usein mutta tässä tapauksessa tuolle kaiffarille tuntuu kaikki ehdotukset olevan liian usein.

 

[Ted Raikas]

Niin tai näin, aika pannupäinen itserakas mulkku pitää olla, jollei siitä omasta lapsesta pidä ja hänen rakkauttaan arvosta.

No kyllä näitä löytyy. Ihmisiä jotka ei kanna vastuutaan kun vahinko on jo sattunut. Ihmisiä jotka lähtee kävelemään, koska bailaus ja levoton elämä houkuttelee liikaa. Miehissä sekä naisissa, mutta karkea arvailu on, että miehissä enemmän.

Kaikista ei vaan ole vanhemmiksi, jotkut ei sillä tapaa kypsy koskaan ihmisenä. Toki on totta se, että kaikkea ei voi tietää valmiiksi. Ehkä se sisäinen vanhemmuus löytyy, ehkä ei.

Näkisin silti, että jonkinlainen valmius ja tunne olisi hyvä olla etukäteen. Uuden elämänalun kanssa ei tule leikkiä, se on liian karua peliä.

Oma suhteellisen vakaa näkemys lapsettomuudesta ei ole kadonnut minnekään. En koe itseäni isätyyppinä lainkaan. Lapset hermostuttaa ja turhauttaa minua. Sen verran toki täytyy sanoa, että nuoremmalla veljelläni on kaksi mukulaa ja ne on kyllä hienoja tyyppejä ja jaksan olla heidän seurassaan. Voi olla, että veri on vettä sakeampaa todellakin ja joku biologinen yhteys tekee sen, että koen omalta osaltani olevani vastuussa heistä ja tarpeen tullen suojelen kaikelta. Välittämistä.

Minulle kuitenkin riittää, että veljelläni on niitä lapsia. Voin olla heidän kanssaan aina toisinaan ja yrittää opastaa hyvien asioiden ääreen.

 

[TQoFE]

Lähinnä tuo argumentointi kuulostaa suurin piirtein samalta kuin "En pidä nakkikastikkeesta. En ole sitä koskaan maistanut enkä maista, mutta en pidä siitä.".

"Olen maistanut nakkikastiketta mutta en pitänyt siitä, siksi en aio sitä itsekään tehdä."

Huono vertaus minulta, vaan omasi oli vielä onnettomampi. Olemmehan kuitenkin kaikki sitä mieltä, että ei kannata kokeilla tehdä lapsia, jos omistaan sattuisikin pitämään, vaikka ajatus omasta lapsesta on vastenmielinen ja ahdistava.

Mun mielestäni ei vain kannattaisi huudella ja esittää tietävänsä, jos ei oikeasti tiedä.

Voi kun soveltaisit tätä samaa itseesikin. Se, että sinä olet lisääntynyt ei todellakaan kerro yhtikäs mitään siitä, miten lisääntyminen vaikuttaisi johonkin toiseen ihmiseen.

Se, että joku TQoFE:n kaveri huokaisee satunnaisesti jotain, on aivan yhtä relevanttia kuin se, että minun vannoutunut lapseton kaverini haikailee satunnaisesti lapsen perään.

Eihän ole. Yrittäisit kerrankin olla vääristelemättä.

Kuten kirjoitin, kyse on ihmisistä jotka pitkällisen pohdinnan jälkeen ovat tulleet siihen lopputulokseen, että he olivat onnellisempia ilman lapsia. Nämä ihmiset hoitavat vanhemman vastuunsa kyllä, mutta ovat silti jatkuvasti ja koko ajan sitä mieltä, että he olivat onnellisempia ennen lapsia. Eikä kyse ole edes esim. koliikkivauvan tai vakavasti sairaan ja / tai vammaisen lapsen vanhemmista, vaan normaalien lasten normaaleista vanhemmista.

 

[PeteX]

Pikaisella lukemisella saa sellaisen käsityksen, että lapselliset (;) ihmiset elävät "elämää rikastuttavassa" paratiisissa, jossa lapsen kanssa telmitään aurinkoisella niityllä kesäpäivisin. Voi kun elämä olisikin yhtä pienitalopreeriaa. Tasteltuani taas kerran tänään aamulla tytön kanssa kouluun ajoissa lähtemisestä, alan epäillä kykyäni toimia järkevänä isänä. Niin pahasti käämit paloivat ja kyllähän tuo vituttaa jälkikäteen.

Silti vastaus on kyllä.

 

[Rommeli]

Pikaisella lukemisella saa sellaisen käsityksen, että lapselliset (;) ihmiset elävät "elämää rikastuttavassa" paratiisissa, jossa lapsen kanssa telmitään aurinkoisella niityllä kesäpäivisin. Voi kun elämä olisikin yhtä pienitalopreeriaa. Tasteltuani taas kerran tänään aamulla tytön kanssa kouluun ajoissa lähtemisestä, alan epäillä kykyäni toimia järkevänä isänä. Niin pahasti käämit paloivat ja kyllähän tuo vituttaa jälkikäteen.

Silti vastaus on kyllä.

Meillä lapset ovat vielä selvästi alle kouluikäisiä, mutta allekirjoitan viestisi kyllä lähes sanasta sanaan.

 

[mjr]

Jaaha, tämähän on kiintoisaa, voi empiirisesti testata miten mielipiteet muuttuvat, kun se ensimmäinen lapsi on sieltä toivottavasti tulossa muutaman kuukauden päästä. En ole itse koskaan ollut mikään suuresti lapsi-ystävällinen ihminen, joskin oudosti lapset ovat tuntuneet seurastani yleensä pitävän. Kissathan usein pitävät kissa-foobikoista, koska nämä eivät ole tunkeilevaisia tai yliystävällisiä... Anyway, vaadittiin pitkä kypsyttely ja nyt ajatus tuntuu aivan mukavalta, että tulee oma lapsi, johon kai pelkkä biologia jo saa suhtautumaan vähän eri lailla. Mutta ymmärrän siis hyvin niitä, jotka eivät erityisesti jälkikasvua halua. Eiköhän asia ole melkoisen yksilöllinen - luulisi että aivan yhtä täysipainoista elämää voi elää sekä lapsien kera että ilman lapsia. Tai olla elämättä.

Kiinnostavaa oli lukea tuo ammoinen kommentti ennen esikoisen syntymää. Kaikki kokemukset ovat yksilöllisiä, omalla kohdallani kävi niin että valtava rakkaushan noihin syntyi ja myös raskas huoli, maailma tuntuu välillä todella pelottavalta ja satunnaiselta paikalta. Aloin kiinnostua ja pitää myös muista lapsista, outoa kyllä. Samaten tuli tietty allergia lasten huonoon kohteluun ja lapsia koskevaan onnettomuusuutisointiin, mitkä aiemmin olivat olleet toki ikäviä asioita, mutta jollakin abstraktimmalla tasolla. Elämä on välillä äärimmäisen stressaavaa, ja puhdas, huoleton ja toimeton vapaa-aika sangen tuntematon käsite. Välillä ajattelee, että olihan se parisuhde-elämä ylellistä, ei muuta kuin toimetonta aikaa (vaikka ei se silloin ihan siltä tuntunut), mutta samalla voi sanoa, etten ole elämässäni mitään merkityksellisempää ja tärkeämpää tehnyt kuin noiden kahden pienen lapsen hoitaminen ja suojaaminen. Tämä on siis ihan puhtaasti vain henkilökohtainen kokemus, jota ei varmasti ole yleistäminen.

 

[Nypsi]

Lähinnä tuo argumentointi kuulostaa suurin piirtein samalta kuin "En pidä nakkikastikkeesta. En ole sitä koskaan maistanut enkä maista, mutta en pidä siitä."

Eli jos vaikka hetero sanoo, ettei pidä homoilusta, hän ei voi niin sanoa, koska hänellä ei ole kokemusta asiasta?

 

[sampio]

"Olen maistanut nakkikastiketta mutta en pitänyt siitä, siksi en aio sitä itsekään tehdä."

Huono vertaus minulta, vaan omasi oli vielä onnettomampi. Olemmehan kuitenkin kaikki sitä mieltä, että ei kannata kokeilla tehdä lapsia, jos omistaan sattuisikin pitämään, vaikka ajatus omasta lapsesta on vastenmielinen ja ahdistava.

Hei. Jos sulla ei ole lapsia, et todellakaan voi sanoa tietäväsi asiasta yhtään mitään. Siksi sun perustelusi kuulostaa nakkikastikkeelta. Mutta olen siitä samaa mieltä, että ei niitä kannata vain kokeeksi tehdä.

Voi kun soveltaisit tätä samaa itseesikin. Se, että sinä olet lisääntynyt ei todellakaan kerro yhtikäs mitään siitä, miten lisääntyminen vaikuttaisi johonkin toiseen ihmiseen.

Koko juttu lähti liikenteeseen sun julistuksestasi. Minä en ole väittänyt tietäväni, miten lapsensaanti vaikuttaa muihin, muttä väitän edelleen, että rakkautta kyllä irtoaa. Eri asia sitten kokonaan se, kuinka vanhempi sen rakkauden ottaa vastaan. Tätäkään ei tarvitse lähteä kokeilamaan.

Eihän ole. Yrittäisit kerrankin olla vääristelemättä.

Kuten kirjoitin, kyse on ihmisistä jotka pitkällisen pohdinnan jälkeen ovat tulleet siihen lopputulokseen, että he olivat onnellisempia ilman lapsia. Nämä ihmiset hoitavat vanhemman vastuunsa kyllä, mutta ovat silti jatkuvasti ja koko ajan sitä mieltä, että he olivat onnellisempia ennen lapsia. Eikä kyse ole edes esim. koliikkivauvan tai vakavasti sairaan ja / tai vammaisen lapsen vanhemmista, vaan normaalien lasten normaaleista vanhemmista.

Kerrankin? Eli olenko mielestäsi vain vääristellyt juttuja tässä pikku jutustelumme aikana? Hyvin sä vedät marttyyrinviittaa yllesi.

Sulle tietysti uppoaa tuo propaganda, koska se palvelee sun agendaasi. Oikeus heillä toki tuohon mielipiteeseensä, tosin henkilökohtaisesti ihmetyttää suuresti tuollainen arvojärjestys, arveluttaa suorastaan. Ei sillä, etteikö elämä olisi helpompaa ennen muksuja, mutta onnellisempaa... antaa kyllä aika pinnallisen kuvan, sorry vaan. Joo, ja onnea voi olla ilman lapsiakin, ei kyse ole siitä.

 

[Aces High]

Pikaisella lukemisella saa sellaisen käsityksen, että lapselliset (;) ihmiset elävät "elämää rikastuttavassa" paratiisissa, jossa lapsen kanssa telmitään aurinkoisella niityllä kesäpäivisin. Voi kun elämä olisikin yhtä pienitalopreeriaa. Tasteltuani taas kerran tänään aamulla tytön kanssa kouluun ajoissa lähtemisestä, alan epäillä kykyäni toimia järkevänä isänä. Niin pahasti käämit paloivat ja kyllähän tuo vituttaa jälkikäteen.

Silti vastaus on kyllä.

Muuten sanasta sanaan sama, likka ei ole tosin vielä koulu-ikäinen. Tää on aina yhtä "kiva" kuulla, että samat probleemit ne muillakin on.

Luulin että tämä ketju sai uuden (homo)eroottisen vivahteen TQoFE:n ja Sampion nakkikastikkeen maisteluilla, mutta eihän tuossa ollutkaan kyse edesmenneestä jatkislaisesta, blaah...

 

[Stonewall]

Pidätkö lapsista on vähän typerä kysymys. Pidätkö aikuisista? No vittu, en. Paitsi niistä joista pidän. Ihmiset ovat yksilöistä, lapsetkin. Ja toki biologia vaikuttaa asiaan, niin että todennäköisemmin sitä pitää omista lapsistaan kuin jonkun muiden lapsista. Kyllä se hyvin paljon harvinaisempaa on, ettei ihminen pidä omista lapsistaan kuin että pitää. Toki ensimmäinenkin lienee mahdollista. Itse olen vasta lapsia saatuani käsittänyt mitä käsite rakkaus edes tarkoittaa, ja sen myötä olen alkanut tajuamaan omia vanhempianikin paremmin.

 

[Kai-Sakari]

En ole vielä päättänyt, kumpi on itsekkäämpää: hankkia lapsia vai olla hankkimatta.

Tosin lapsia ei hankita talouspaperirullan kanssa.

 

[TQoFE]

Hei. Jos sulla ei ole lapsia, et todellakaan voi sanoa tietäväsi asiasta yhtään mitään. Siksi sun perustelusi kuulostaa nakkikastikkeelta.

Ihan lapsia tekemättäkin tiedän, että lapset (etenkin pienet) rajoittaisivat liikaa esimerkiksi seuraavia asioita, mitkä tuottavat minulle mielihyvää ja onnea:

- Haluan jatkossakin olla vapaa. Haluan lähteä spontaanisti ja 10 minuutin varoitusajalla vieraspeliin, reissuun, aamuvarhaiseen tai iltamyöhäiseen lätkäpeliin toimitsijaksi, ulos syömään, taidenäyttelyyn, lenkille, baariin...

- Haluan jatkossakin ylipäätään lähteä vieraspeliin, reissuun, aamuvarhaiseen tai iltamyöhäiseen lätkäpeliin toimitsijaksi, ulos syömään, taidenäyttelyyn, lenkille, baariin... Listalta etenkin vieraspelireissut (yhteiskuljetuksella) ja baari eivät missään nimessä ole lasten paikkoja, en halua työnnellä rattaita ja laitella takaisin pudonneita lapasia kesken lenkin, enkä halua keskeyttää taide- tai ravintolaelämystä siksi, että seurueeseeni kuuluu vastuullani oleva pieni lapsi, joka ei osaakaan tai jaksakaan käyttäytyä, kaikkiin kohteisiin matkustaminen pienen lapsen kanssa ei onnistu, Michelin-ravintolaan ei kuulu viedä uhmaikäistä kaksivuotiasta. Minulla on kaksi kättä: yksi ottelupöytäkirjalle ja toinen kellolle. Ei kolmatta, jolla paimentaisin lasta. Lapsenvahti ei välttämättä aina onnistu, eikä toinen vanhemmista voi aina jäädä kotiin.

- Haluan jatkossakin asua hyvällä alueella Helsingissä ilman, että kohtuuttoman suuri osuus palkasta menee lainanlyhennykseen. Neljä huonetta, kph, wc ja keittiö esimerkiksi Töölössä maksaa helposti 700-900 tuhatta.

- Ylipäätään lapsen ylläpito on kallista, ainakin jos haluaa lapselle muutakin kuin nakkikastiketta ja kirpputorivaatteita ja käpylehmienkeräilyharrastuksen.

- Valvon mielelläni myöhään ja nukun myöhään vapaapäivinä ja lomilla.

- En pidä aikaisista aamuista. Vielä vähemmän pidän siitä, että joku vaatii minulta kommunikointia aamuisin ennen kuin olen heräillyt rauhassa, lukenut uutiset, käynyt suihkussa etc. Varmin tapa saada minut vittuuntumaan on vaatia yhtään mitään aikaisin aamulla.

- Kaipaan ajoittain paljonkin omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Yleisilläkin paikoilla kaikesta mahdollisesta melusaasteesta jostain syystä eniten v-käyrän vetää nousuun lasten ja teinien kiljuminen.

- En riemastu lasten kanssa puhumisesta, sillä meillä on ihan eri mielenkiinnon kohteet.

- En halua olla missään tekemisissä toisen ihmisen ulosteiden kanssa.

- Haluan jatkossakin panna sohvalla keskellä päivää, jos alkaa panettaa.

- Nakkikastikevertauksesi on edelleen surkea. Nakkikastiketta voi maistaa ilman että sillä on loppuelämän kestäviä seurauksia, mutta sama ei päde lisääntymiseen.

Koko juttu lähti liikenteeseen sun julistuksestasi.

Mikä vitun julistus? Kerroin, miksi MINÄ en halua lapsia enkä katso, että saisin lapsilta jotain sellaista, mikä tekisi minun henkilökohtaisesta elämästäni parempaa. Sinä tässä tulit väittämään, että varmasti minäkin siitä saisin jotain arvokasta, mikä on suoranaista paskapuhetta, koska sinä et sitten mitenkään voi tietää, miten minä koen asiat.

Kerrankin? Eli olenko mielestäsi vain vääristellyt juttuja tässä pikku jutustelumme aikana?

Esimerkiksi äskeisessä lainauksessa kyllä.

Sulle tietysti uppoaa tuo propaganda, koska se palvelee sun agendaasi.

Hyvin kyseenalaista dumata jatkuvasti muiden mielipiteet paskapuheeksi tai propagandaksi ihan vain siitä syystä, että sinä satut olemaan eri mieltä. Hieman pelottavaakin huomata, kuinka täydellisen kiinni joku voi olla omassa mielipiteessään kykenemättä ymmärtämään, että joku voi olla eri mieltä.

Oikeus heillä toki tuohon mielipiteeseensä, tosin henkilökohtaisesti ihmetyttää suuresti tuollainen arvojärjestys, arveluttaa suorastaan. Ei sillä, etteikö elämä olisi helpompaa ennen muksuja, mutta onnellisempaa... antaa kyllä aika pinnallisen kuvan, sorry vaan.

Miksi on pinnallista todeta olleensa onnellisempi ennen lapsia? Lapset eivät tee kaikkia ihmisiä onnelllisiksi, koitahan nyt ymmärtää.

 

[Karpat46]

Hei. Jos sulla ei ole lapsia, et todellakaan voi sanoa tietäväsi asiasta yhtään mitään.

Anteeksi väliin huutelu, mutta et varmaan ollut tosissasi tämän kanssa ja ajan nyt miinaan? Olet mielestäni kuitenkin fiksun oloinen kaveri joka kykenee järkevään ajatteluun. Voiko sinkku parisuhdeterapeutti toimia tehtävässään? Entäpä lapseton lastentarhan täti/setä? Ainoa asia mistä lapseton ei voi sanoa tietävänsä on oman lapsen pyyteetön rakkaus, henkinen side. Siitä esimerkiksi minä en tiedä yhtään mitään.

Olen itse myös lapseton. En vihaa lapsia ja olen varma, että olisin oikein hyvä isä. Lapsettomuus on täysin oma valinta(mme) ja syyt ovat pelkästään itsekkäät. Elämässäni on paljon mukavaa sisältöä ja viihdyn hyvin sekä yksikseni, että seurassa. En halua lapsia saadakseni täytettä ja tarkoitusta elämälleni. Nautin täysin rinnoin mm. juuri tästä hetkestä joka on vain minun. Voin olla yksin omien ajatusteni kanssa.

Ennen kuin joku tarttuu tähän niin uskon että olisin varmaankin yhtä onnellinen myös lapsellisena. Joistakin asioista joutuisi luopumaan, jotain tulisi tilalle. Jos sallitte kepeän vertauksen, niin otan esimerkiksi golfin.

Aika ajoin, yleensä ajoittuen kesään, muutamat kaverit houkuttelevat minua golfin peluun pariin. Olen käynyt muutaman kerran lätkimässä palloa rangella ja olen pitänyt siitä. Luulen että pitäisin golfin peluusta todella paljon, mutta toisaalta tiedän että se veisi kaiken vapaa-aikani aina kauden ollessa käynnissä. Uskon myös että oppisin pelin suhteellisen nopeasti pelatakseni välttävällä tasolla. En vain halua, että kaikki vapaa-aika menisi aina golfin parissa ja muut harrastukset, tekemiset ja tekemättömyydet jäisivät paitsioon. Yhteenvetona: tiedän että osaisin pelata golfia, tiedän että pitäisin siitä todella paljon, tiedän että se veisi kaiken aikani. Viimeisen kohdan takia en halua aloittaa sitä.

 

[Pavlovin Koira]

Ihan lapsia tekemättäkin tiedän, että lapset (etenkin pienet) rajoittaisivat liikaa esimerkiksi seuraavia asioita, mitkä tuottavat minulle mielihyvää ja onnea:

.......................

Elämä on valintoja. Minä olen lasten takia luopnut monista asioista, osittain muutamista yllämainituistakin, mutta se on mielestäni ollut sen arvoista. Jos katsot noista asioista tulevan mielihyvän tärkeämmäksi kuin lasten tuottaman mielihyvän (jota on vaikeampi selittää) älä hanki lapsia. Hyvin yksinkertaista.

On ihmisiä jotka tekevät lapsia ja jatkavat silti elämäänsä ikään kuin niitä ei olisikaan ja se on mielestäni helvetin itsekästä ja kusipäistä toimintaa. Vain seksuaalista tai muuta väkivaltaa lapsilleen tietentahtoen tekevät vanhemmat ovat minusta alhaisempia yksilöitä kuin vanhemmat jotka suhtautuvat välinpitämättömästi lapsiinsa.

 

[#76]

Lapset vaativat paljon, mutta myös antavat paljon. On sitten päivästä ja hetkestä kiinni jaako voiton puolelle vai ei. Itse en ole koskaan ollut mitenkään menevä, joten lapset eivät vaatineet suurta elämäntapamuutosta. Sen verran lapsien tulon jälkeen ollut itseksenikin kotona, että voisin todeta hajoavani ihan täysin jos pitäisi pyörittää pelkkää duuni ja muutamat harrastukset rulettia sinkkuna. Toisaalta välillä tuntunut pää hajoavan perhearkeenkin :D Onneksi lapset kuitenkin kasvavat päivittäin, joten se typerä vauvavaihe jää nopeasti taakse sekä oppivat puhumaan sekä toimimaan itsenäisemmin ettei yhdessätekeminen ole ihan diipadaapaa.

Pääosin jokainen tekee itse ratkaisunsa lapsiasian suhteen ja vastaa itse valintansa seuraamuksista. Mitä sitä sivusta kommentoimaan, jos toinen hankkii 10 lasta, jonkun viettäessä lapseton sinkkuelämää koko ikänsä. Kukin tyylillään.

 

[Ted Raikas]

Jos katsot noista asioista tulevan mielihyvän tärkeämmäksi kuin lasten tuottaman mielihyvän (jota on vaikeampi selittää) älä hanki lapsia. Hyvin yksinkertaista.

No niinhän TQoFE totesikin, että ei halua lapsia, koska nuo luettelemansa asiat on tärkeämpiä oletusarvoisesti.

Olen TQoFE:n kanssa hyvin paljon samoilla linjoilla, monet jutut tuossa listassa voisi ihan yhtä hyvin olla omalta näppäimistöltäni. Myönnän suoraan olevani jossain määrin hedonistinen ja jopa välinpitämätön. Tykkään viettää aika huoletonta ja paheellistakin elämää. Kolme kybää tuli täyteen jo muutamia vuosia sitten ja mitään sellaista oletettua aikuistumista ja vakavoitumista ei ole tapahtunut. Elämä on ihan yhtä biletystä kuin aiemminkin.

En ole valmis tinkimään myöskään omasta ajasta, rauhasta ja tilasta. Peräänkuulutan sitä jos olen parisuhteessakin ja myös haluan sallia sen toiselle. Liika sitoutuminen toiseen ihmiseen on ahdistavaa, lapsen kohdalla se merkitsisi varsin suurta siivua elämästä. Omat nautinnot menee etusijalle.

Muutenkin elämänrytmini on mitä on ja henkinen tila (masennusta taustalla jne.). Tykkään myös laiskotella ja nukkua römöttää pitkään jos siihen on mahdollisuus. Aikaiset herätykset tai herätykset ylipäätään vaikkapa lapsen itkuun tai mihin tahansa ei houkuta.

Tuolta pohjalta ajateltuna elän tosiaan pääasiassa itselleni. Ei se tietenkään meinaa, että kohtelisin muita miten sattuu, mutta oletan heidän olevan itsenäisiä, eivätkä liiemmälti tarvitse apuani selviytymiseen. Parisuhde kelpaa jos toinen osapuoli on sillä tapaa vapaa sielu kuten minä.

Todettava kyllä on, että pysyvän elämänkumppanin suhteen löytyy haastetta näiltä osin. Hyvin monet naiset haluaa geneerisen perhe-elämän sovinnaisuuksineen. Ei siitä toki voi syyttää, mutta ei vaan ole pala minun kakkuani joten kauheasti tulevaisuutta ei monenkaan kanssa ole.

 

[Pavlovin Koira]

No niinhän TQoFE totesikin, että ei halua lapsia, koska nuo luettelemansa asiat on tärkeämpiä oletusarvoisesti.

Juu ja hyvä niin. Kukin tyylillään.

Seiskakutosen viesti oli kuin omalta näppikseltäni.

 

[TosiFani]

No niinhän TQoFE totesikin, että ei halua lapsia, koska nuo luettelemansa asiat on tärkeämpiä oletusarvoisesti...

Väittäisin, että aika moni lapseton ihminen on TQoFE:n kanssa samaa mieltä, lapsien mukana tulee vastuu ja vapaus menee. Mutta aika moni lapsen saanut on muuttanut mielipiteensä lapsen saamisen jälkeen, lapsi on antanut jotain sellaista, mitä ei voi oikeastaan selittää.

 

[Ted Raikas]

Mutta aika moni lapsen saanut on muuttanut mielipiteensä lapsen saamisen jälkeen, lapsi on antanut jotain sellaista, mitä ei voi oikeastaan selittää.

Saattaa olla, mutta itseäni ei ainakaan tässä elämänvaiheessa kiinnosta yhtään kokeilla ja ottaa selvää, että "josko vaikka."

Menen näillä ja olen tyytyväinen olooni. Ei ole mitään tunnetta, että olisin menettänyt jotakin olennaista.

 

[Palstalegenda]

No vittu, minäkin sanon tästä, vaikka mitä se kenellekään kuuluu mutta ehkä minulla on erilainenkin näkökulma kuin mitä yleensä on.

Se joku alkuliman mömmö onnistui pakenemaan vihulaisia ainakin siihen saakka, että ehti jatkaa sukuaan. Sen jälkeen meni tovi ja bakteerihietanen oli affena, sekin sitten onnistui kutemaan haaralleen jatkoa. Siitä sitten paviaaniksi ja ihmiseksi. Nyt on ihmisellä pari sukupolvea leikittyä ihmisyyttä takana.

En viitsisi - sikäli kun olen lisääntymiskykyinen - noin hienosti uineiden siittiöiden ja höttiäisten voittokulkua lopettaa minuun. Siis minuun! Näin jalo evoluution välivaihe kuin minäkin olen, niin olisihan se rikos evoluutiota vastaan jos en jatkaisi alkuhöttiäisten minun linjani sukuhaaraa. Kyllä se täytyy geenejä edistää ja varmuuden vuoksi tuottaa useampi painos, ettei sukuhaara ole sen varassa, että lapsesta tulisikin joku homo taikka "lammaspaimen". Kyllä siinä evoluution Käyttäjänimetön-haara vittuuntuisi, kun lisääntymismielinen uhrimieli johtaisikin siihen, että jälkikasvu sitten joskus pelaisikin roolipelejä jossain hevonvitunkuusessa ja jättäisi lisääntymättä.

Joo, no katellaan...

 

[TosiFani]

Saattaa olla, mutta itseäni ei ainakaan tässä elämänvaiheessa kiinnosta yhtään kokeilla ja ottaa selvää, että "josko vaikka."

Menen näillä ja olen tyytyväinen olooni. Ei ole mitään tunnetta, että olisin menettänyt jotakin olennaista.

Eikä pidäkään olla, onneksi jokainen saa tehdä mieleisensä valinnat.

 

[Musta Nuoli]

Sen verran tekisi mieli saada aikakone käyttöön, että hypähtäisi 30 vuoden päähän ja kysyisi kaikkien näiden "en tarvitse/halua/kaipaa lapsia, olen itsellinen ihminen ja haluan bilettää jne jne jne"-ihmisten näkemyksiä uudestaan, samoin kuin lapsia hankkineiden mielipiteitä. Voi olla, että näkemykset olisivat muuttuneet. Tai voi olla, että eivät.

Moni voi 20+ -iässä tai kolmekymppisenäkin vielä ollakin sitä mieltä, että lapsista olisi vain riesaa, niiden kanssa ei voi "koskaan" keskustella ja kukapa sitä kaipaisi lapsen rakkautta tai perhettä, koska nyt pääsee baariin/reissuun/panemaan miten haluaa. Mutta sitten kun ikää karttuu niin monesta vauhdikkaasta sinkusta tulee kärttyisän katkera ikäneito tai depressioon yksinäisyydessään vaipuva aikamiespoika. Sitten kun yksinäinen vanhuus alkaa olla edessä, niin saattaapa sitä kaivata silloin jälkikasvua ja heidän perheitään.

Toki jos tiedostaa itse olevansa egoistinen, narsistinen ja lapsia inhoava itsekäs yksineläjän prototyyppi, niin ei ehdottomasti kannatakaan lapsia hankkia, se on selvä. Kyllähän se on kaikille parempi, jos tietää etukäteen ettei kykene huolehtimaan toisesta ihmisestä eikä tunne myötätuntoa huollettavia ihmisiä kohtaan sen vertaa, että vaippoja vaihtaisi. Tätä voi yleensä mitata ns. lemmikkieläinmittarilla, erityisesti kissamittarilla. Jos on valmis vuodesta toiseen raakkaamaan kissanpaskaa hiekkalaatikosta, siivoamaan lattialta oksennuksia ja karvapalloja, heräämään keskellä yötä ruokkimaan nälkäistä, maukuvaa otusta, vaihtamaan silvottuja huonekaluja ja huomaamaan, että talvikenkääsi on kustu niin silloin luultavasti kestäisi lapsienkin kohdalla alkuvuodet.

Mutta kaikille lapsettomuus ei ole valinta: monet parit eivät saa lapsia lainkaan, ja monet yksin asuvat miehet ja naiset kaipaisivat lapsia mutta eivät niitä saa puolison puutteessa. Naiset tietysti nyt saavat aina halutessaan jallittaa jonkun miehen siitospuuhiin ja/tai elatusmaksupuuhiin, sillä joka nainenhan saa aina jonkun miehen siinä missä moni mies ei saa ketään naista vaikka lähes kuka tahansa kelpaisi.

Jälkikasvua voi kaivata kovastikin, mutta sitä ei saa, vaikka olisi valmis uhraamaan aikataulujensa vapauden, itsellisen talouden ja spontaanin bilettämisen (varsinkin jos ei koe spontaania bilettämistä muutenkaan mielekkäänä). Kysyntä ja tarjonta eivät oikein kohtaa, kun toiset naiset ovat kuin perheenäideiksi luotuja mutta eivät saa lapsia hartaista toiveistaan huolimatta ja toisten kohdalla menee hyvä, toimiva kohtu hukkaan.

Minulla ei ole omia lapsia, enkä yksin elävänä ns. betamiehenä sellaisia varmasti saakaan kenenkään naisen kanssa. Liian vähän keskiansioita, liian vähän valta-asemaa, liian vähän fyysisiä atleetin ominaisuuksia. Mielelläni silti sukuani jatkaisin kolmanteentoista sukupolveen ja välittäisin jotain itsestäni, persoonastani ja elämästäni jälkipolville sen sijaan, että edessä olisi aikanaan yksinäinen, katkera vanhuus ja kuoleminen hitaasti jossain hoitokodissa ilman yhtään elävää lähisukulaista samalla kun koko sukuhaara kuolee. En nytkään biletä spontaanisti tai lähde lemmikkieläinteni takia spontaanisti yhtään mihinkään ilman varoitusaikaa, ja kaupan päälle joudun työssäni kohtaamaan päivittäin myös lapsia ja nuoria monta tuntia päivässä, joten ajatus lapsista omassa kodissa ei tuntuisi mahdottomalta ajatukselta.

 

[Rod Weary]

Mulla ei ole koskaan ollut mitään lisääntymisviettiä. Niinpä voin itse päättää, haluanko lapsia vai en. Samoin on ilmeisesti vaimollani, perustuen mielikuvaan, minkä olen asiaa liippaavista keskusteluista saanut. Ne keskustelut olivat lyhyitä ja molemmat olivat yhtä helpottuneita.

En yhtään epäile, ettenkö nauttisi isyydestä ja lapsen/lapsien kasvattamisesta. Mutta se pointti on, etten halua tähän maailmaan enää yhtään ihmistä lisää. Minun mielestäni maailma ei ole enää hyvä paikka uusille ihmisille. Lisäksi olen niin itsekäs, että haluan nauttia elämästäni juuri sellaisena, mitä se nyt on. Ja siihen nautintoon lapset toisivat ihan perusteellisen loven. Ihan sama, mitä palstan vanhemmat tuohon sanovat. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostsa.

Ja sitten on se toinen pointti. Joskus 20 vuotta sitten asia olisi voinut olla eri. Tosin silloinkin halusin aktiivisesti olla lisääntymättä. Päätös lisääntymisestä tehdään kuitenkin n. kahden ihmisen kesken, jolloin olisin ehkä suostunut tulemaan isäksi, jos hypoteettinen vaimoni olisi halunnut äidiksi. Mutta nyt tilanne on se, että jos minusta tulee isä, olen eläkkeellä ennen kuin esikoiseni lentäisi pesästä. Thank you, but no thank you. Asiasta ei neuvotella.

 

[sampio]

Ihan lapsia tekemättäkin tiedän, että lapset (etenkin pienet) rajoittaisivat liikaa esimerkiksi seuraavia asioita, mitkä tuottavat minulle mielihyvää ja onnea:

Ihan ymmärrettävä lista. Tosin osan noista pystyy hoitamaan lasten kanssakin, mutta joo, helpompaa ilman. Kuten moni muukin asia.

Pointti nyt vain ei ollut noissa ulkokohtaisissa asioissa, kts. seuraava kohta.

Mikä vitun julistus? Kerroin, miksi MINÄ en halua lapsia enkä katso, että saisin lapsilta jotain sellaista, mikä tekisi minun henkilökohtaisesta elämästäni parempaa. Sinä tässä tulit väittämään, että varmasti minäkin siitä saisin jotain arvokasta, mikä on suoranaista paskapuhetta, koska sinä et sitten mitenkään voi tietää, miten minä koen asiat.

En tiedä, en. Mutta sun julistus oli kuitenkin se, ettei lapset voi antaa mitään sellaista, mitä arvostat. Sen teit kovin julistavaa tyyliin, ilman yhtään kommenttia koko ketjussa ennen sitä. Siihen minä otin kiinni. Ehkä kärpäsestä härkänen tuli, mutta vitut annan periksi tästä, koska olen oikeassa.

Esimerkiksi äskeisessä lainauksessa kyllä.

Mutta en kai kuitenkaan koko ajan? Tarkkuutta, my lady. Marttyyriviitta on arsesta.

Hyvin kyseenalaista dumata jatkuvasti muiden mielipiteet paskapuheeksi tai propagandaksi ihan vain siitä syystä, että sinä satut olemaan eri mieltä. Hieman pelottavaakin huomata, kuinka täydellisen kiinni joku voi olla omassa mielipiteessään kykenemättä ymmärtämään, että joku voi olla eri mieltä.

Paskapuhe oli liian provokatiivinen termi. Matelen tuhkassa ja lasinsirpaleissa ja vien marttyyriviitan sulta. Mutta. Ymmärrän kyllä erilaisia mielipiteitä, oikein hyvinkin. Se taas on eri asia, hyväksynkö niitä millään tapaa.

En ole ottamassa selvää ystävistäsi, mutta olisipa vain hauska kuulla tuo ihan omaan korvaani, kuinka joku arvottaa asioita tuohon malliin. Kuulostaa, anteeksi vain, siltä, ettei arvot aivan kohdallaan ole, jos oman vapauden arvottaa jo tehdyn lapsen edelle. Olisi EHKÄ kannattanut funtsia aiemmin. Mun elämäni oli helpompaa ennen lapsia, kyllä. Sen sijaan oliko se onnellisempaa? Jotenkin absurdi ajatus edes miettiä sitä, mutta joo, ei todellakaan ollut. Jotenkin todella mustavalkoista pistää noita asioita edes rinnan, ja todeta, että onnellisuus on jotain elämän helppouteen rinnastettavaa.