Olet jo niin moneen kertaan paasannut tuota samaa, että vihdoinkin olisi kiva kuulla, millä tavalla se suhde on erilainen. Mitä sellaista on vanhemmalla suhteessaan lapseensa, mitä lemmikin omistajalla ei ole?
Olet jo niin moneen kertaan paasannut tuota samaa, että vihdoinkin olisi kiva kuulla, millä tavalla se suhde on erilainen. Mitä sellaista on vanhemmalla suhteessaan lapseensa, mitä lemmikin omistajalla ei ole?Ei vittu, ihan oikeasti. Lue, mitä siinä lukee, äläkä luule mitä siinä lukee. Sama vaikka tuolle Leonille:
Onko eläimen ja ihmisen suhde kuten lapsen ja vanhemman? Lienee kuitenkin hiukan erilainen, eikö? Ihan biologisista syistä, kato. Enkö ole tolkuttanut noin puolenkymmentä viestiä, etten epäile tunteiden syvyyttä tai edes sitä, että lemmikin voi tuntea jopa perheenjäseneksi? Suhde ei vain täysin samanlainen voi ikinä olla, joten ainakin minä saatan hiukan ihmetellä sellaista tyyppiä, joka automaattisesti rinnastaa eläimensä lapseen. Puhutaan siis ihan perusvanhemmista, ei sekakäyttäjistä tai psykopaateista. Se side on erilainen, väittäisin jopa, että vahvempi, mutta rakkauden määrää en voi määritellä.
Älä vaan hanki koskaan koiraa. Et ole henkisesti valmis niin vahvaan sitoutumiseen. Eikä sitä kissaakaan saa jättää omilleen syyskuussa. Ehkä voisit harkita tuota edellä mainittua kultakalaa.
Joskus se valinta tehdään kahden kädellisen välillä, eikä kyse ole edes yksittäisistä tapauksista. http://yle.fi/uutiset/lapsia_annetaan_huostaan_uuden_perheen_tielta/5348991Sitoutuminen mitataan kuitenkin siinä vaiheessa, kun seinä tulee vastaan ja täytyy tehdä valinta kädellisen ja sen toisen välillä.
Jos sulle on biologia niin rakas aihe, niin huomauttaisin, että ihmisen ja koiran geenit ovat hyvin pitkälti samat. Ja lisää shokkeja seuraavan linkin takaa.Leonille:
Taisi olla esimerkiksi tuossa mainitsemassasi julistuksessa pari viestiä sitten niitä eroavaisuuksia mainittuna. En kyllä ihan oikeasti enää jaksa alkaa opettamaan sua lukemaan tässä kaiken muun lisäksi. Moro.
Miehinen Y-kromosomi on pummauksen mestari. Sillä ei ole omasta takaa lainkaan geenejä. Se on kopioinut harvat geeninsä X-kromosomista. Y on myös epävakaa: suurin osa näiden geenien tautimutaatioista tapahtuu miehillä.
Toimivia, proteiinin valmistusohjeen sisältäviä geenejä perimästä on vain prosentti. Loppu on "roskaa": geeneistä tyhjiä dna-alueita ja geenien sisässä olevia ei-koodaavia introneja. Kaiken kukkuraksi geeneistämme ainakin 223 on peräisin bakteereista. Nöyryyttävää!]
Onko ollut tiedossa? Kyllä. Onko haitallista yksilölle ja yhteiskunnalle? Kyllä. Voidaanko yleistää normaalien perheiden käytännöksi? Ei.Joskus se valinta tehdään kahden kädellisen välillä, eikä kyse ole edes yksittäisistä tapauksista. http://yle.fi/uutiset/lapsia_annetaan_huostaan_uuden_perheen_tielta/5348991
Ylivertaista rakkautta.
Joskus se valinta tehdään kahden kädellisen välillä, eikä kyse ole edes yksittäisistä tapauksista. http://yle.fi/uutiset/lapsia_annetaan_huostaan_uuden_perheen_tielta/5348991
Ylivertaista rakkautta.
Olet jo niin moneen kertaan paasannut tuota samaa, että vihdoinkin olisi kiva kuulla, millä tavalla se suhde on erilainen. Mitä sellaista on vanhemmalla suhteessaan lapseensa, mitä lemmikin omistajalla ei ole?
Biologia ei erityisemmin kiinnosta, mutta muistelin sinua kiinnostavan. Siksi ajattelin, että ymmärrät jotain siitä, kuinka ihminen alkunsa saa ja millä tavalla prosessi siitä eteenpäin menee. Jossain vaiheessa kiintymyssuhdekin sitten rakentuu ja niin edelleen. Mua ei sinänsä kiinnosta samankaltaisuutemme koiriin, reaalisesti eroja on riittävästi siihen, etten taluta naapurin rekkua kouluun tai puristele villakoirien perseitä. En kyllä puristele naistenkaan, siis ilman lupaa.Jos sulle on biologia niin rakas aihe, niin huomauttaisin, että ihmisen ja koiran geenit ovat hyvin pitkälti samat. Ja lisää shokkeja seuraavan linkin takaa.
Jos sulle on biologia niin rakas aihe, niin huomauttaisin, että ihmisen ja koiran geenit ovat hyvin pitkälti samat.
Väitätte tosiaan, että isännälle ja lemmikeille voi syntyä vastaavanlainen vaisto ja suojeluvietti kuin eläimelle (=tässä tapauksessa ihminen) jälkeläisiään kohtaan? Lukeehan sitä uutisista apinoiden kiintyvän vaikka kissanpentuun, ja heidän hoivaavan "lemmikkiään" kuin lastaan, mutta myös me ihmiset?
Haluan joskus todella kuulla, kuinka lemmikin omistaja on kuollut lemmikkinsä puolesta. Monelle isälle tai äidille tuo valinta ei varmaan tuottaisi vaikeuksia.
Edelleen haluan painottaa sitä, että minä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisen itse määrittämää erinomaisuuttaan muihin eliöihin verrattuna. Olen kyllä lukenut lukuisia artikkeleja sankarikoirista, jotka ovat jopa oman henkensä hinnalla pelastaneet istäntänsä hengen. En epäile hetkeäkään, etteikö samaa olisi tapahtunut myös toisin päin.Väitätte tosiaan, että isännälle ja lemmikeille voi syntyä vastaavanlainen vaisto ja suojeluvietti kuin eläimelle (=tässä tapauksessa ihminen) jälkeläisiään kohtaan? Lukeehan sitä uutisista apinoiden kiintyvän vaikka kissanpentuun, ja heidän hoivaavan "lemmikkiään" kuin lastaan, mutta myös me ihmiset?
Haluan joskus todella kuulla, kuinka lemmikin omistaja on kuollut lemmikkinsä puolesta. Monelle isälle tai äidille tuo valinta ei varmaan tuottaisi vaikeuksia.
Nyt repesin ihan vilpittömästi, peräti ääneen piti naurahtaa. Ei sinänsä sinulle, mutta siis, olet eri mieltä. Kiva. Mistä?Olen Sampion kanssa eri mieltä tästä asiasta, mielipiteet tuskin muutuvat, joten siirryn takaisin katsomoon.
No ainahan sitä silloin tällöin saa medioista lukea, miten joku on mennyt heikoille jäille pelastamaan sinne pudonnutta koiraansa. Tai joku on yrittänyt kohtalokkain tuloksin pelastaa eläintä palavasta talosta. Joukossa saattaa olla jopa ihmisiä, joilla on lapsia.
Esimerkiksi tässä IS:n uutisessa heikkojen jäiden tapahtumasta
Ymmärän täysin Sampion väsymisen. Ehkä olen huono vastaamaan tähän, koska olen pojan isä, mutta on mullakin ollut kissa lemmikkinä. Olen valmis kuolemaan lapseni puolesta, mutta en minä ikinä olisi ollut valmis kuolemaan kissani puolesta.
No ainahan sitä silloin tällöin saa medioista lukea, miten joku on mennyt heikoille jäille pelastamaan sinne pudonnutta koiraansa. Tai joku on yrittänyt kohtalokkain tuloksin pelastaa eläintä palavasta talosta. Joukossa saattaa olla jopa ihmisiä, joilla on lapsia.
Esimerkiksi tässä IS:n uutisessa heikkojen jäiden tapahtumasta
Mä oon hakenut ton koiran Espoosta asti, joten älä tuu mulle sanomaan, etten tiedä pitkästä odotuksesta mitään.Samaan aikaan täällä jeesustellaan siitä, kuinka isäsampio ei ole putkauttanut peräsuolestaan isoa poikavauvaa pihalle, eikä hän siis voi tietää mistään mitään. Voi jeesus.
Mä oon hakenut ton koiran Espoosta asti, joten älä tuu mulle sanomaan, etten tiedä pitkästä odotuksesta mitään.
En ole 100 % varma. Lohjalta tuo koira on tänne tuotu. Mentiin vaan puoleen väliin vastaan.Toivottavasti siihen asiaan ei tuo peräsuoli liittynyt millään tavalla...
Pelastamaan = tietoisesti valmis kuolemaan? Tämä selvä. Mä varmasti auttaisin myös tuntematonta ihmistä joka olisi pudonnut jäihin, mutta en todellakaan sanoisi, että olisin valmis kuolemaan hänen puolestaan.
Kuinka moni koiranomistaja olisi valmis luovuttamaan toisen munuaisensa (tietenkin jos olisi biologisesti mahdollista) lemmikilleen tämän hengen pelastaakseen? Kysymyshän on sinänsä täysin hypoteettinen, mutta jokainen sampiota suolaava voisi hetken sitä miettiä "Entä jos" -periaatteella. Jos nyt vaikka sitä kautta aukeaisi tuo lapsi vs. lemmikki -kiintymiskysymys. Kaikille normaaleille ja lastaan rakastaville vanhemmillehan vastaus on lapsesta puhuttaessa täysin selvä.