Lapsia vai ei?

[sampio]

No seisoit sitten, mutta samapa tuo.

En viitannut tuohonkaan, vaan siihen, etten minä sukupuolta pelännyt. Toivoin poikaa, kuten kirjoitin, mutta se ei ole sen pelkäämistä, ettei poikaa tule. Mutta ei liene pääpointti näissä keskusteluissa.

Sinulla on tismalleen yhtä paljon kovan luokan synnytyskokemusta kuin minulla. Eli et tiedä siitä mitään. Samalla tavalla kärjistät meidän lapsettomien ymmärrystä lapsista ja perhe-elämästä. Sinun kokemuksesi on se, kun seurasit vaimosi mahan kasvua ja olit laitoksella läsnä. Samalla tavalla lapseton ihminen on voinut seurata hyvin lähetä lasten elämää. Miksi lapseton ei siis saisi kommentoida ja muodostaa mielipidettä?

En minä ole kieltänyt kommentointia tai mielipiteen muodostamista. Monella lapsettomalla voi olla jopa kasvatuksesta fiksumpia ajatuksia kuin osalla vanhemmista. Lisäksi te saatte aivan vapaasti olla lapsettomia, vaikka joku obi-wan ei sitä tajuaisikaan. Mun pointti on siinä, että olipa sitten nainen tai mies, sen lapsen tuleminen perheeseen on iso prosessi, ja juu, nainen sen kokee konkreettisemmin. En silti viitsisi lähteä rinnastamaan edes isän kokemuksia siihen, että perheeseen haetaan koira, puhumattakaan siitä, että kyseessä on nainen, johon tämä rinnastus tehdään. Oikeastaan en edes ymmärrä, miten minun kokemukseni synnytyksessä liittyy mitenkään siihen alkuperäiseen kirjoitukseeni joidenkin lapsettomien koiraihmisten vauvoittelusta.

 

[kiwipilot]

Et ole ehkä tullut ajatelleeksi, että oman isä-äiti-lapset -ydinperheesi lisäksi on olemassa niin paljon erilaisia perheitä ja perhesuhteita.

Varmasti onkin. En vain ymmärrä miten tämä liittyy lainaamaani kirjoitukseesi millään tavalla.

 

[Ostoskassi]

Pikku tauko, on pakko käydä vessassa ja hakea lisää kaljaa...

Tämähän eskaloitui nopeasti.

Ihan mielelläänhän tätä lukee.

 

[Tuamas]

Kyllähähän tässä huomasi että jo vuosia on sparrailtu, kun nollasta sataan kiihtyminen tapahtui parissa viestissä.

 

[SamSpade]

Eiköhän tuon sinänsä osuvan stripin pointti ollut se, että ne on juuri lapselliset jotka pääsääntöisesti tulevat pätemään ja saarnaamaan vanhemmuuden "iloista & täyttymyksistä" lapsettomille (joita aihealue kiinnostaa suunnilleen yhtä paljon kuin ämpärillinen sianpaskaa).

Harvemmin tuo menee juuri toisinpäin...

Juurikin näin. Ei lapsia on oma valinta. Turha sitä on tulla jauhamaan. Tulee vähän mieleen toinenkin ryhmä. "mistä tietää juhlissa kuka on kasvissyöjä? Ei tarvi tietää, hän kyllä kertoo kaikille"

 

[Jippo]

Eskaloitumista ja provosoitumista hakeneet saivat nyt sivuosuman.

Tuo stripin käsittelemä aihe käytiin juurta jaksaen läpi monta vuotta sitten ja tuskin on mitään syytä käydä sitä uudestaan läpi. Mutta ilmeisesti nimimerkki sampiota kohtaan suunnatut provot saivat mut ärsyyntymään.

Minkä takia pitää vähätellä isyyden kokemusta tuolla lailla out of the blue? Ymmärrän, että ihmisiä tulee erilaisista perhetaustoista ja maailman historia on pullollaan paskoja isiä, jotka eivät välitä lapsistaan. Mun mielestä on silti hyvin väärin yleistää, että lapsistaan välittävät isät feikkaavat tunteitaan. Itse ainakin koen ne tunteet todella vahvasti, aina ahdistuksesta ja ainaisesta "huolesta" ylpeyteen ja aitoon rakkauteen saakka.

Tai jos en ole feikki, niin ehkä oon vain sit hölmö ja mua on huijattu. Nämähän ne vaihtoehdot kaikesta päätellen ovat...

 

[Ted Raikas]

Juurikin näin. Ei lapsia on oma valinta. Turha sitä on tulla jauhamaan. Tulee vähän mieleen toinenkin ryhmä. "mistä tietää juhlissa kuka on kasvissyöjä? Ei tarvi tietää, hän kyllä kertoo kaikille"

Niin, meinaat nyt, että ihminen jolla ei ole lapsia ja joka ei niitä halua esim. juhlissa kyllä välittömästi tekee asian selväksi kaikille? En ole kyllä tuosta samaa mieltä. Luulen, että sellainen ihminen on asiasta melko tavalla hiljaa, koska aihealue (lapset) ei kiinnosta edes erityisemmin, vaan puhuu mieluummin ihan jostain muusta. En ainakaan itse ala missään tapahtumissa toitottamaan suureen ääneen, että "hei olen muuten vapaaehtoisesti lapseton, ettäs tiedätte!" Jos tulee lapsista jotain utelua (onneksi harvemmin tulee), niin kerron tietysti miten asia on, enkä sillä asialla röyhistele mitenkään. Se on minun valinta, ainakin tällä hetkellä.

Sitävastoin perheellisen ihmisen, etenkin äidin, kyllä tunnistaa välittömästi. Sillä ei kyllä kestä kauaakaan ennen kuin alkaa puhetulva Pirkko-Petteristä tai Juho-Marjaanasta, kiinnosti sitten vastapuolta tai ei.

 

[SamSpade]

En tarkoittanut lapsettomia, vaan juurikin lapsen saaneita. Kahviannos aamulta uupuu ja ulosanti on vähän niin ja näin. Hyvin pitkälle olen kaikesta kirjoittamastasi samaa mieltä. Ja lapsettomuus on itselleni se oikea valinta. Siitä näkökannasta siis. Lapsista pidän kyllä ja useimmista niiden vanhemmistakin. Tuo kirjoittamasi koskee myös muita "herännäisiä" eli uskoon tulleita, tupakoinnin lopettaneita, kasvissyöjiä, lapsen saaneita jne. Eli sitä omaa ylemmyyttään pitää toitottaa kaikille, joka paikassa, jatkuvasti. Ei minulla ole mitään aitoa isyyden tai äitiyden riemua vastaan - kaikki ilo ja onni heille, mutta pitäisi ymmärtää ettei kaikkia kiinnosta.

 

[Lapanen]

Hassuahan se on, että yleensä ihmisillä tuppaa olemaan voimakkaat mielipiteet asioista, joista heillä ei ole omakohtaista kokemusta. Sinullakin.

Tässähän tämä keskustelu on aika hyvin kiteytetty. Toinen motto voisi olla: pahimmat jankkaajat ovat aina pahimpia jankkaajia. Jokainen vaikuttaa ihan itse eniten siihen kuvaan joka hänestä muodostuu.

Voimia.

 

[Girardi #5]

On ihmisiä jotka haluavat lapsia, on myös niitä jotka eivät saa lapsia vaikka haluaisia sekä niitä jotka eivät halua lapsia koska se ei käy heidän elämäänsä (vielä).
Itse voin sanoa ettei vanhemmuus ole aina helppoa kahden pienen tytön (reilu 2v & 3kk) kanssa mutta monesti olen keskustellut vaimon kanssa että tuskin olisimme näin onnellisia ilman noita pieniä tyttöjämme. Vastuun kasvaminen sekä ns. "oman ajan" katoaminen ovat ne isoimmat muutokset mutta vastaavasti ei tarvitse miettiä että mitähän sitä tänään tekisi. :)

 

[Ted Raikas]

En tarkoittanut lapsettomia, vaan juurikin lapsen saaneita. Kahviannos aamulta uupuu ja ulosanti on vähän niin ja näin.

Aasia selvä. En taida itsekään olla ihan parhaassa terässä aamummalla. Heh.

Samaa mieltä kyllä tuosta, että hurahtaneet, oli sitten aihe ihan mikä hyvänsä ei juuri muusta puhukaan kuin siitä jutustaan. Varmasti voi olla joku joka on hurahtanut lapsettomuuteensakin, en sitä kiellä, mutta pidän erittäin harvinaisena, että puhuu juuri tuosta aiheesta ja korostaa sitä joka paikassa.

 

[kaizu]

Hassua, omassa kaveripiirissäni nimenomaan lapsettomat pitävät mölyä omien valintojensa oikeellisuudesta lapsellisten ollessa hiljaa. Veikkaan tämän ilmiön vaan lisääntyvän kun tässä itsekukin ylittää kohta neljänkympin rajapyykin.

 

[Leon]

Minkälaisia kavereita teillä oikein on? Mun kaveripiirissä noista idealismeista (politiikka, uskonto, lapset, rööki, alkoholi, runkkaaminen) ei julisteta, eikä pahemmin edes puhuta. Paitsi toki silloin, kun kutsutaan toisiamme illalliselle. Silloin on kohteliasta kysyä/kertoa erikoisruokavaliot. Toki noita asioita sivutaan (paitsi ehkä runkkaamista), mutta silleen sivistyneeseen tapaan keskustellen. Taidatte vaan kärijstää saadaksenne myrskyn aikaan.

 

[SamSpade]

Ei minunkaan kaveripiirissä tuota ilmiötä esiinny, enemmänkin sitten näiden puolituttujen osalta.
Kaverit voi valita jne.

 

[ms.qvist]

Minkälaisia kavereita teillä oikein on? Mun kaveripiirissä noista idealismeista (politiikka, uskonto, lapset, rööki, alkoholi, runkkaaminen) ei julisteta, eikä pahemmin edes puhuta. Paitsi toki silloin, kun kutsutaan toisiamme illalliselle. Silloin on kohteliasta kysyä/kertoa erikoisruokavaliot. Toki noita asioita sivutaan (paitsi ehkä runkkaamista), mutta silleen sivistyneeseen tapaan keskustellen. Taidatte vaan kärijstää saadaksenne myrskyn aikaan.

Minun kaveripiirissä (siinä olemattomassa) tavataan keskustella - julistamatta - elämän kiinnostavista asioista ja siihen joukkoon kuuluu politiikka, tiede, uskonto tms. seikat - runkkaamisesta en nyt ihan jokaisen kaverin kanssa viitsi keskustella, mutta on heitäkin, joiden kanssa aiheesta on tullut keskusteltua (sivistyneemmin).

Onneksi suppeassa kaveripiirissäni ei ole olemassa heitä, jotka pahemmin julistaisivat lapsellisuuden ihanuutta tahi lapsettomuuden auvoisuutta - olen onnistunut valitsemaan kaverini hyvin. Sukulaisistani en tiedä, koska en käytännössä pidä yhteyttä muihin kuin vanhempiini, veljeeni ja setääni - muita sukulaisia en ole nähnyt vuosiin. Sen sijaan työpaikalla löytyy heitä joille lapset ovat likipitäen kaikki kaikessa ja jotka nostavat heidät esille tämän tästä, ja jotka ihmettelevät sitä miksi minulla ei ole lapsia ja kun olen sanonut inhoavani lapsia, on minulle todettu ettei näin voi sanoa. Minä nyt vaan inhoan lapsia ja ne ovat lähes vastenmielisintä mitä voin kuvitella olevan - mutta en töissä omaehtoisesti tätä näkökulmaa jaa, mutta jos kysytään miksei minulla ole lapsia niin en kiertele kertoa totuuttakaan.

vlad.

 

[Jippo]

Varmasti voi olla joku joka on hurahtanut lapsettomuuteensakin, en sitä kiellä, mutta pidän erittäin harvinaisena, että puhuu juuri tuosta aiheesta ja korostaa sitä joka paikassa.

Ehkä ei lapsettomuuteen, mutta jos hurahtaneista puhutaan, niin uskontohan herättää aika voimakkaan vastareaktion.

"Uskonnottomuuden" korostamista näkee aika paljon ja usein se on hyvinkin aggressiivista mitä tahansa uskonnolliseksi tulkittua kohtaan. Ei tarvitse kuin vilkaista keskustelupalstoja, joissa pienikin viaton viitaus edes etäisesti uskontoon liittyviin asioihin käynnistää heti "öhöhö, satukirja" -ilkeilyn. Itse suhtaudun uskontoon täysin neutraalisti, joten tämä näin vain esimerkkinä.

Pitää myös muistaa, että oma lapsi, uskoon tulo tai kasvissyönti ja muut nimimerkki SamSpaden listaamat hurahtamiset ovat kokijalleen aidosti mieltä mullistavia asioita. Se voi purkautua tuputtamisena, jankkaamisena, yksisilmäisyytenä tai muuna ärsyttävänä, mutta kyllä niistä tilanteista selviää kohteliaasti hymistelemällä ilman, että tarvitsee ehdoin tahdoin loukata sitä hurahtanutta. Saisi päteä täällä netissäkin, mutta utopiahan se on.

 

[Ted Raikas]

Olen jostain syystä onnistunut vähän tahattomastikin ympäröimään itseni useilla ihmisillä jotka ei lapsia halua. Yllättän paljon niitä on muuten juuri naisissa, joilla on ehdottoman kielteinen suhtautuminen lapsenhankintaan (steriloinnissa käyntikään ei ole epätavallista näiden keskuudessa). Tavallaan ehkä sen ymmärtää juuri naisissa, koska naisethan sen suurimman työn tekee, kantamalla lasta 9kk ja sitten vielä synnyttämällä, ruokkimalla jne. Miehen rooli on lähinnä ruikata rojut ränniin ja tietysti sitten jeesata sivussa. Toki myös yhteiskunta on muuttunut ja naisen rooli ei ole niin yksiselitteisesti kotona olevan rouva.

Mutta palatakseni tuohon, että kavereistani löytyy niin paljon lapsettomuuden nimeen vannoavia (toki osan mieli voi muuttua), niin ehkä tietyt elämäntilanteet, kokemukset ja kiinnostuksetkin yhdistää ja samalla tekee myös sen, että suhtautuminen omiin geneettisiin lapsiin on mitä on. Poikkeavuushan tämä ilman muuta on, myönnetään se (tietäen, että osa vapaaehtoisen lapsettomuuden puolesta puhuvat eivät pidä siitä, että heitä pidetään jotenkin normista poikkkeavana yksilöinä.) Varmasti tietyt lapsuuteen liittyneet vaikeudet ja ikävyydet on voineet muokata, että koen omien lapsien hankkimisen erittäin epämiellyttävänä tekijänä. Silti täysin ihmiselle itselleen harmiton poikkeavuus ja ei mitenkään estä menestymästä ja pärjäämästä elämässä. Vähän kuin homoseksuaalisuus myös, onhan se poikkeavuutta, mutta lajin jatkuvuudelle harmiton ominaisuus, koska se on marginaalinen ilmiö (toki jotkut homoseksuaalitkin haluavat omia lapsia). Lisääntymishaluttomuus myös on vähemmistö, joten soisi löytyvän ymmärrystä, että sekin on ehkä geneettinen taipumus, ainakin osaltaan ja joidenkin kohdalla. kenties luonto sitä kautta haluaa viestiä ihmiselle, ettei tämä ole syystä tai toisesta soveltuva tehtävään.

Edellisistä jutuista osa saattaa olla silkkaa pseudoilua, kunhan olen pohtinut tätä asiaa tuolta kantilta(kin.) Varmasti suuremmat syyt on kuitenkin kulttuurillisissa muutoksissa ja yksilöllisissä kasvuun liittyvissä tekijöissä.

 

[Juicey]

Varmasti suuremmat syyt on kuitenkin kulttuurillisissa muutoksissa ja yksilöllisissä kasvuun liittyvissä tekijöissä.

Syytän ihmisiä itseään. Tunnen (en siis varsinaisesti laske ystävikseni, vaikka tunnenkin) turhankin monta tapausta jossa kasvissyönti on maailman kannalta ainoa oikea ratkaisu, kunnes kasvetaan aikuiseksi ja se mikrokinkkupizza alkaakin tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Lasten hankinta on itsekästä ja epäeettistä sekä lapsettomuus on meidän juttu, kunnes se oma piltti putkahtaa maailmaan ja niin edespäin.

Idiootteja, mutta olkoon sellaisia. Ylipäänsä sen oman näkemyksen / vakaumuksen ylimielinen, loputon ja aggressiivinen esilletuonti kertoo lopulta vain sen että kyseinen henkilö on ääliö. Itse aiheesta tuo harvoin kertoo yhtään mitään.

Lapset on pop, itekkin olen ollut. 6 muksua löytyy meidän perheestä ja jokainen on tärkeä, katsomatta sukupuoleen (3 / 3). Lapsettomia tuttuja löytyy paljonkin, pakkohan se on tunnustaa että yhteydenpito on jäänyt paljon vähemmälle lasten synnyttyä mutta semmoista se nyt vain on.

Kuuntelisinko hyviä kasvatusneuvoja tai synnytystarinoita vaikkapa naiselta joka ei tuota ole kokenut senkään vertaa kuin minä itse (ollut kaikissa 6:ssa mukana - itse en ole synnyttänyt kertaakaan.)? En. Tai no, ehkä nätisti antaisin valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

 

[Leon]

Jos joku antaa minulle neuvon, pohdin asiaa hetken ja tarvittaessa pyydän tarkennuksia. Niin erinomaisena en edes minä itse pidä itseäni, että tietäisin aina tietäväni muita paremmin. Vastaan väitän kyllä mielelläni, jos neuvo on mielestäni korni, tahi ei niin validi.

 

[Ted Raikas]

Lasten hankinta on itsekästä, mutta niin on sekin, että ei hanki. Melko lailla kaikissa tapauksissa ihminen toimii itsekkäistä syistä. Ei tuossa sinänsä voi tehdä mitään selkeätä jakoa sen suhteen.

Myönnän ainakin avoimesti, että paljolti itsekkäät syyt tekee sen, että haluan elää itsekseni ja itselleni, ilman, että pitää huolehtia jostakin toisesta ihmisestä. Saan käyttää rahat omiin maallisin huvituksiini, laiskotella, olla määrätyllä tapaa vastuuton (toki omista tekemisistäni otan vastuun) ja ylipäätään olla ihan vapaa menemään ja tulemaan miten huvittaa. Nautin siitä suunnattomasti ja olen onnellinen, enkä koe, että puuttuisi jotain olennaista. No, mitä nyt rahaa voisi tietysti olla enemmän, että pääsisi oikein kunnolla toteuttamaan hedonismia.

On siinä lapsivastaisuudessani varmasti muitakin syitä mukana, mutta olennaisin on vaan se, että ei kiinnosta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä ja rajoittaa omia tekemisiäni. Elän itseäni varten.

 

[Stonewall]

Pääasiahan on, että jokainen saa elää haluamallaan tavalla (kunhan ei loukkaa muita). Omalla kohdalla olen kuullut ja lukenut perusteluita vapaaehtoiselle lapsettomuudelle, mutta ei ole vielä tullut vastaan sellaisia jotka sopisivat minun maailmaani. Eli ehkä olen tyhmä, mutta en vain ymmärrä miksi joku kuvittelee elämänsä olevan parempaa ilman lapsia kuin lasten kanssa. Tutkimusten mukaan onnellisimpia ovat ne joilla elämän kolme siirtymää ovat onnistuneet: lapsuuden perheestä irtaantuminen ja aikuiseksi kasvaminen, mieluisan työn saavuttaminen ja oman perheen (lapsineen) perustaminen. Mutta silti ei minua haittaa ollenkaan, että ihminen on onnellinen omassa elämäntilanteessaan, vaikka se ei menisikään tuon kaavan mukaan. Onnelliseen elämään lienee enemmän kuin yksi kaava. Toisaalta olosuhteet voivat olla onnellisuudelle aivan mahdottomat, jos vaikka sattuu syntymään johonkin maailman slummiin. Gautama-budhan mukaanhan jokainen voi löytää budhaluontonsa omalla tavallaan. Eli mikäli asiaa on harkinnut ja tuntee jonkun olevan itselleen oikein, niin siitä vain.

 

[Andrew]

Toinen minua vituttava seikka, joka lapsettomien kanssa nousee tuon tuosta esiin, on se, miten koira/kissa/joku eläin on heidän lapsensa. No vittu, kun ei ole. Se voi olla rakas, enkä epäile yhtään sitä, etteikö siihen voisi kiintyä kuin läheiseen ihmiseen. Mutta ei sitä ole kannettu 9kk vatsassa, synnytetty kivulla, imetetty ja hoidettu vuosikausia. Ei siinä ole osaa sinusta, vaikka se rakas olisikin. Korostan vielä, että ymmärrän täysin sen, että lemmikki voi olla todella rakas ja kuin perheenjäsen. Lapsi se ei kuitenkaan ole, se vertaus on jopa loukkaava, vaikkei sitä sellaiseksi tarkoittaisikaan. Tässä ei nyt arvoteta kenenkään tuntemuksia omaa lemmikkiään kohtaan, vaan totean vain sen faktan, mikä biologian puolelta on olemassa.

Tämä asia on täysin yksilöllinen. Monelle ihmiselle lemmikki on kuin lapsi. Suomessakin on paljon yksinäisiä ihmisiä joille kissa tai koira on kuin oma lapsi. En ymmärrä miten sinua voi vituttaa, että joku pitää omaa lemmikkiään lapsenaan?

Sinulla ei selkeästikään ole koskaan ole ollut rakasta lemmikkiä, koska et pysty käsittämään kyseistä asiaa. Toisaalta eipä minullakaan ole lapsia, eikä tule, mutta en silti rupea arvostelemaan ihmisiä sen perusteella. Joskus kaupassa ärsyttää, kun näkee vapaasti kasvatettuja lapsia, jotka tekevät mitä haluavat, mutta vanhemmat eivät tee elettäkään kieltääkseen lapsiaan. Keskityn kuitenkin mielummin omaan elämääni kuin pahoittamaan mieleni kyseisestä asiasta.

 

[sampio]

Tämä asia on täysin yksilöllinen. Monelle ihmiselle lemmikki on kuin lapsi. Suomessakin on paljon yksinäisiä ihmisiä joille kissa tai koira on kuin oma lapsi. En ymmärrä miten sinua voi vituttaa, että joku pitää omaa lemmikkiään lapsenaan?

Niin, ei se eläin ole lapsi, tai sitten on tapahtunut jotain, mistä en enempää halua yksityiskohtia lukea. En minä tunnesidettä keltään ole kieltämässä, enkä puutu tuntemattomien juttuihin noin yleensäkään arjessa, olipa asia mikä tahansa. Sen sijaan jos nyt joku minun kanssani keskustelee ja rinnastaa lemmikkinsä lapseen, saatan asiasta hiukan vittuuntuakin - tämä tosin on keskustelun sävystä ja jossain määrin keskustelukumppanistakin kiinni. Ja miksi näin? No koska se eläin ei ole lapsi, ihmisolento, joka on sinusta lähtöisin. Isännän ja lemmikin suhde ei ole kuin vanhemman ja lapsen, vaikka en jumankauta edelleenkään kiellä, etteikö se voisi olla äärimmäisen läheinen ja tärkeä. Se vain tuppaa olemaan niin, että odotettu, synnytetty, kasvatettu ja sinun geenejäsi kantava muksu sattuu yleensä olemaan aika keskeisessä roolissa elämässä. Ei aina, tiedän sen, mutta yleensä kyllä.

Ja ennen kuin tänne juoksee liuta nimimerkkejä huutamaan, etten voi tietää, mitä he tuntevat, totean vain, että en voikaan. Tosin, ette voi tekään tietää mitä vanhempi tuntee. Siinä vaiheessa kun useampi henkilö, joka on sekä vanhempi että lemmikin omistaja, tulee kertomaan, että heille omat lapset ja lemmikit ovat samalla viivalla, voin alkaa tarkistella väittämääni.

Ei tämä nyt hirveän monimutkaista ole, mutta voidaan se toki vänkäämällä sellaiseksi tehdä. Hassua tässä vain on se, että olipa vääntö mikä tahansa aiheesaan liittyvä, osa jengistä kääntää ajattelukykynsä lepotilaan, koska sampio. "Ei voi olla noin, tuo on se paha ihminen. Ei se voi tietä miltä musta tuntuu. Ei se tainnu niin edes väittää, mutta huudetaan kuorossa silti, niin ehkä se taipuu."

 

[ms.qvist]

Niin, ei se eläin ole lapsi, tai sitten on tapahtunut jotain, mistä en enempää halua yksityiskohtia lukea. En minä tunnesidettä keltään ole kieltämässä, enkä puutu tuntemattomien juttuihin noin yleensäkään arjessa, olipa asia mikä tahansa. Sen sijaan jos nyt joku minun kanssani keskustelee ja rinnastaa lemmikkinsä lapseen, saatan asiasta hiukan vittuuntuakin - tämä tosin on keskustelun sävystä ja jossain määrin keskustelukumppanistakin kiinni.

MInulla on ollut koiria, lukuisia - yksikään niistä ei tosin ole ollut minulle lapsi tai lapsen korvike - mutta ne ovat olleet minulle perheenjäseniä, asia mikä ei sovi kaikille vaan sitäkin on kritisoitava ja sitä on arvosteltava (enkä nyt väitä, että sinä näin teet), mutta yhteistä näille kritiikkiä esittäville oli se, että heillä ei ollut lemmikkiä, mutta silti he olivat valmiit epäämään minulta oikeuteni pitää koiraani (koiriani) perheenjäseninäni. Eivät he olleet ihmisiin verrattavissa olevia olentoja mutta eivät he kuitenkaan olleet mitä tahansa eläimiäkään - paljon enemmän, koska olivat eläneet ja kasvaneet luonani pennusta saakka ja osan olin jopa ollut auttamassa tähän maailmaan niiden emon synnyttäessä ne.

Minulle koirani - perheenjäseneni - olivat tärkeämpiä kuin joku no body ihminen, heistä huolehdin, olin valmis maksamaan satojen/tuhansien eurojen lääkärikuluja, ostamaan tarvittaessa lääkkeitä tms. Ja kyllä, minua toisinaan hiukan ärsytti se jos joku sivullinen piti niitä vain eläiminä, miksi niistä huolta kantamaan. Ja totta eläimiähän ne olivat, mutta niin oli se ihminenkin - eläin, ainakin minun biologianoppieni mukaan. Ja minun arvoasteikollani minun lemmikkini olivat korkeammalla sijalla mitä joku tuntematon ihminen, jota auttaakseen en olisi ollut valmis tekemään yhtään mitään, sen sijaan lemmikeistäni olin valmis kantamaan huolta. Joten jos joku minulle tuntematon arvostelee sitä, että olen pitänyt lemmikkejäni perheenjäseninäni, niin hiukan on mieltä nyppinyt - ei mahda mitään siitä huolimatta, että minulle se tuntematon ihminen on nollan arvoinen.

vlad.

 

[Leon]

Koska sampio tykkää lapsistaan niin kamalasti, kukaan ei saa tykätä lemmikeistään enemmän. m.o.t.