Jos sulle selviäisi vaikkapa sattumalta, ettei sun lapsesi ole sulle mitään sukua, tykkäisitkö niistä silti kuin omista lapsistasi?
Koira on muuten yleensä niin fiksu, että se osaa ilmaista itsensä ilman sanoja ;)
Jos sulle selviäisi vaikkapa sattumalta, ettei sun lapsesi ole sulle mitään sukua, tykkäisitkö niistä silti kuin omista lapsistasi?Toinen minua vituttava seikka, joka lapsettomien kanssa nousee tuon tuosta esiin, on se, miten koira/kissa/joku eläin on heidän lapsensa. No vittu, kun ei ole. Se voi olla rakas, enkä epäile yhtään sitä, etteikö siihen voisi kiintyä kuin läheiseen ihmiseen.
Toinen minua vituttava seikka, joka lapsettomien kanssa nousee tuon tuosta esiin, on se, miten koira/kissa/joku eläin on heidän lapsensa. No vittu, kun ei ole. Se voi olla rakas, enkä epäile yhtään sitä, etteikö siihen voisi kiintyä kuin läheiseen ihmiseen. Mutta ei sitä ole kannettu 9kk vatsassa, synnytetty kivulla, imetetty ja hoidettu vuosikausia. Ei siinä ole osaa sinusta, vaikka se rakas olisikin. Korostan vielä, että ymmärrän täysin sen, että lemmikki voi olla todella rakas ja kuin perheenjäsen. Lapsi se ei kuitenkaan ole, se vertaus on jopa loukkaava, vaikkei sitä sellaiseksi tarkoittaisikaan. Tässä ei nyt arvoteta kenenkään tuntemuksia omaa lemmikkiään kohtaan, vaan totean vain sen faktan, mikä biologian puolelta on olemassa. Ja jätetään nyt ne alkoholistiäidit pois tästä paketista.
Sen voin uskoa, että et saarnaa ja annat asian olla ja myös ihmisten tehdä itse omat päätöksensä ja olla lisääntymättä jos siltä tuntuu. Ei kai se keltään ole pois jos jotkut ei lapsia hanki.Voi tulla ehkä joillekin uutisena, mutta itse en kaveripiirissäni ole kokenut tarvetta saarnata kenellekään vanhemmuuden iloista. Olen toki ottanut osaa keskusteluun, jos sellaista on fiksunoloisesti syntynyt, mutta noin lähtökohtaisesti kyse on jokaisen omasta valinnasta.
Tässä kohtaa ihan samaa mieltä. Voin sanoa, että tunnen puistatusta kun joku ihminen lässyttää lemmikistään, miten se on hänen vaavi tai ties mitä ja hän itse on sen mamma tai pappa. Kuka mitenkin, mutta jotenkin koen tuon aika omituisena käytöksenä. Etenkin jos suhtautuminen lapsiin on hyvin kielteinen ja jopa vihamielinen. Kuitenkin joku selkeä voimakas vietti vanhemmuuteen ja siihen samastumiseen löytyy?Toinen minua vituttava seikka, joka lapsettomien kanssa nousee tuon tuosta esiin, on se, miten koira/kissa/joku eläin on heidän lapsensa. No vittu, kun ei ole.
Älä turhaan, mulla on sun jäliltäsi niin paljon jemmassa, ettei tartte omia tuhlata.
Todennäköisesti kyllä, koska kiintymyssuhde olisi kuitenkin rakennettu. Vähän vaikea sen kummemmin alkaa spekuloida asialla, kuinka siihen suhtautuisin lopulta, mutta tuskinpa ainakaan hylkäisin alkushokin jälkeen. Mutta näitähän on vähän vaikea lähteä vannomaan, kun omia reaktioitaan on lopulta aika vaikea ennustaa.Jos sulle selviäisi vaikkapa sattumalta, ettei sun lapsesi ole sulle mitään sukua, tykkäisitkö niistä silti kuin omista lapsistasi?
Eli kiintymyssuhde on merkittävä, vaikka verisukulaisuutta ei olekaan? Hmm... Asia, joka ei avaudu mulle.Todennäköisesti kyllä, koska kiintymyssuhde olisi kuitenkin rakennettu. Vähän vaikea sen kummemmin alkaa spekuloida asialla, kuinka siihen suhtautuisin lopulta, mutta tuskinpa ainakaan hylkäisin alkushokin jälkeen. Mutta näitähän on vähän vaikea lähteä vannomaan, kun omia reaktioitaan on lopulta aika vaikea ennustaa.
Hassuahan se on, että yleensä ihmisillä tuppaa olemaan voimakkaat mielipiteet asioista, joista heillä ei ole omakohtaista kokemusta. Sinullakin.Se hassu juttu tässä on se, että kuten edellä jo mainitsin, joillain lapsettomilla on hyvin vahvat mielipiteet vanhemmuudesta, jopa kaikin tavoin fiksuilla ja ajattelukykyisillä, varttuneilla ihmisillä. He tietävät mitä se on, joten heitä ei kiinnosta. No joo, ei tartte kiinnostaa, mutta hupaisaa silti, että he "tietävät" mitä se tuo tullessaan. Vähän sama kuin vanhanpojan tieto parisuhteesta.
Eli kiintymyssuhde on merkittävä, vaikka verisukulaisuutta ei olekaan? Hmm... Asia, joka ei avaudu mulle.
Mutta mitäs siihen sanotte, kun kerron, että mun koiralla ja teidän lapsilla on yhteiset esi-isät, kun mennään tarpeeksi kauas ajassa taaksepäin?
Tjaa? NImimerkistä olisin voinut päätellä, että sä olet suoraa sukua sille heebolle, joka sai Eevan päähän ihan uusia ideoita. Enkä puhu Aatamista. Tai ehkä Aatami kuuluukin siihen 4-5 % jannuista, jotka julistavat isyyden onnea, vaikkei heillä ole muuta kuin panosuhde jonkin kersan äitiin. Siinä tapauksessa, onnea esi-isällesi iloisen perhetapahtuman johdosta.Minun tyttäreni esi-isiin ei kuulu koiran sukuisia, vaan Aatamista ja Eevasta alkaa meidän suku polveutua. Ja matkalla on jos jonkinlaista vipeltäjää ja säpeltäjää.
Tätä juuri tarkoitin. Sulla on aika vahvat mielipiteet synnyttämisestä, mutta yhtään lasta et ole itse synnyttänyt. Et todellakaan siis voi tietää, miltä se tuntuu. Se, että vaimo kertoo tai että istut vieressä pelkäämässä ettei lapsi olekaan poika, ei ole sama kuin että itse olisit pusertanut sen lapsen maailmaan.Pitäisi kysyäkin siltä, että kenen synnytys oli helpointa, Pekan, Irmelin, Mustin vai Rekun.
Meillä on ollut montakin koiraa. Sinulla ei käsittääkseni ole ollut lapsia. Kummalla on omakohtaisemmat kokemukset?Hassuahan se on, että yleensä ihmisillä tuppaa olemaan voimakkaat mielipiteet asioista, joista heillä ei ole omakohtaista kokemusta. Sinullakin.
Minun pointtini oli, että täällä julistetaan suu messingillä, että "toi on osa minua, jumankauta!". Vaikka 4-5 % tapauksista noin ei suinkaan ole. Tekemättä syväanalyysiä tästä ketjusta, väitän silti, että täällä on vähintään yksi isä, jolla ei ole omaa lasta, vaikka niin luulee.Pointti nyt kuitenkin on siinä, että keskivertovanhemmuus perustuu 9kk odotukseen, mikä on, anteeksi vain, hiukan eri juttu kuin kennelissä käynti. En vähättele muita vanhemmuuksia tai edes koiraihmisiä, vaan totean vain, että näinhän se on. Jumankauta.
En nyt oikein ymmärrä, mitä tällä haet. Kai isänä olen kuitenkin elänyt siinä rinnalla 9kk ja nähnyt, ettei itse synnytys aivan helpoimmasta päästä ole. Joo, en ole tunkenut heppiini mustekynää vain samaistumisen ilosta, mutta ehkä minä nyt jollain tapaa oikeutettu olen kuitenkin puhumaan tästä asiasta.Tätä juuri tarkoitin. Sulla on aika vahvat mielipiteet synnyttämisestä, mutta yhtään lasta et ole itse synnyttänyt. Et todellakaan siis voi tietää, miltä se tuntuu. Se, että vaimo kertoo tai että istut vieressä pelkäämässä ettei lapsi olekaan poika, ei ole sama kuin että itse olisit pusertanut sen lapsen maailmaan.
Totta. Vuosia sitten eräs entinen työkaveri - lapseton nainen ja koiraihminen - valitti kuinka väärin on, että hän ei saa lapsilisiä koiristaan; ne kun "ovat hänen lapsiaan". Samainen eukko sitten jalosti ja myi "lapsiaan" eteenpäin kovaan hintaan. En sanonut mitään, kuuntelin vain.
Tjaa? NImimerkistä olisin voinut päätellä, että sä olet suoraa sukua sille heebolle, joka sai Eevan päähän ihan uusia ideoita. Enkä puhu Aatamista. Tai ehkä Aatami kuuluukin siihen 4-5 % jannuista, jotka julistavat isyyden onnea, vaikkei heillä ole muuta kuin panosuhde jonkin kersan äitiin. Siinä tapauksessa, onnea esi-isällesi iloisen perhetapahtuman johdosta.
Edelleen väännät tikusta asiaa. Suurin osa kuitenkin on, jos 95% on biologisia isukkeja. Ja vaikkei sattuisikaan olemaan, niin ellei asiaa tiedä, voiko sitä lopulta pitää epäaitona? Sähän sen "tiedät" lapsettomana, vai? Enkä viittaa siihen, että olisit jonkun isä tms. vaan edellä mainitsemaani siitä, että kovanluokan asiantuntijoita moni lapseton näissä jutuissa on.Minun pointtini oli, että täällä julistetaan suu messingillä, että "toi on osa minua, jumankauta!". Vaikka 4-5 % tapauksista noin ei suinkaan ole. Tekemättä syväanalyysiä tästä ketjusta, väitän silti, että täällä on vähintään yksi isä, jolla ei ole omaa lasta, vaikka niin luulee.
No seisoit sitten, mutta samapa tuo.En nyt oikein ymmärrä, mitä tällä haet. Kai isänä olen kuitenkin elänyt siinä rinnalla 9kk ja nähnyt, ettei itse synnytys aivan helpoimmasta päästä ole. Joo, en ole tunkenut heppiini mustekynää vain samaistumisen ilosta, mutta ehkä minä nyt jollain tapaa oikeutettu olen kuitenkin puhumaan tästä asiasta.
En muuten istunut vieressä ja pelännyt, ettei tule poika. Vääristelet aikalailla kirjoittamaani.
No seisoit sitten, mutta samapa tuo.
Sinun kokemuksesi on se, kun seurasit vaimosi mahan kasvua ja olit laitoksella läsnä. Samalla tavalla lapseton ihminen on voinut seurata hyvin lähetä lasten elämää.
Kerropa mulle, missä kohtaan olen todistellut lapsettomille heidän tekevän väärin.Jännä juttu. Taidan olla poikkeus kun minulle ei ole 18 kuukauden aikana tullut pakottavaa tarvetta todistella lapsettomille kuinka he tekevät väärän ratkaisun.
Sen sijaan ymmärrän paremmin niitä ihmisiä jotka haluavat omistaa elämänsä itselleen. Ja yhä vähemmän ymmärrän näitä sampioita
Kovanluokan asiantuntija missä asiassa? Isänä olemisessa? Lapsen kasvattamisessa? Molemmissa, vain vain toisessa? En siis puhu itsestäni, vaan tämän ketjun (metafora, puhun oikeasti koko mieskunnasta) perheellisistä miehistä, jotka tilastollisen faktan mukaan osuvat tuohon joukkoon, jota on kustu silmään. Mutta ovat silti faktisesta lapsettomuudestaan huolimatta yhtä valideja paasaamaan isyyden onnesta kuin sinä, jolla on erittäin suurella todennäköisyydellä ihka oma mukula, melko todennäköisesti kaksikin. Hauskaahan tässä on toki se, etten voi 100 % varmuudella sanoa, että minulla ei ole lapsia.Edelleen väännät tikusta asiaa. Suurin osa kuitenkin on, jos 95% on biologisia isukkeja. Ja vaikkei sattuisikaan olemaan, niin ellei asiaa tiedä, voiko sitä lopulta pitää epäaitona? Sähän sen "tiedät" lapsettomana, vai? Enkä viittaa siihen, että olisit jonkun isä tms. vaan edellä mainitsemaani siitä, että kovanluokan asiantuntijoita moni lapseton näissä jutuissa on.
Et ole ehkä tullut ajatelleeksi, että oman isä-äiti-lapset -ydinperheesi lisäksi on olemassa niin paljon erilaisia perheitä ja perhesuhteita.Väitätkö tosiaan että voit vetää yhtäläisyysmerkit noiden kahden asian välille? Tai no, varmasti voit mutta samalla avaat ikkunan lapsettoman ajatusmaailmaan.