Parhaimmat oman arkielämänsä sankarit alkoivat tosiaan kommentoida (yleensä puoliääneen itsekseen mutisten), jopa ennen kuin vauvasta oli päässyt pihahdustakaan.
En ole vastaavaan törmännyt, tosin enpä jaksa hirveästi edes kiinnittää huomiota muiden meininkiin, jos päiväaikaan satun johonkin normipaikkaan menemään. Toki otan muut huomioon siten, että pidän muksuistani huolen, mutta en ala kyttäämään jokaisen reaktioita. Pakko myöntää, etten itsekään riemastu, jos naapuripöytään sattuu joku koliikkitapaus vaikka vain päiväkahvien ajaksi, muuta en todellakaan sitä näytä eleilläni saati puheillani. Vauvat itkevät toisinaan, 3-4 -vuotiaat koheltavat päättömästi toisinaan jne. joten elämää se lopulta vain on.
Kuriositeettina tähän liittyen, eilen Tshekki-matsissa sai todistaa taas aikuisten, max. parin kaljan nauttineiden ja kaiken lisäksi ihan fiksun näköisten ja siististi pukeutuneiden Suomi-uroiden esimerkillistä käytöstä. Ensin tulivat reilusti myöhässä paikoilleen ja kommentoivat koko ajan surkeaa tunnelmaa kovaan ääneen. Reilusti ennen erän loppu pari heistä päätti ehtiä ilmeisesti ennen jonoa baariin, joten siinä sitten seisaaltaan ihmeteltiin, että kumpaan suuntaan olisi lyhyempi matka. Istuivat n. puolessa välissä. En ole vastaavaa häiriköintiä kokenut sitten about kuukauden takaisen naapurini - reilu kolmekymppinen akateeminen nainen - juhlien, joten päätin antaa heille spontaania sanallista palautetta, mutta reaktioiden puutteesta päätelleen flunssainen köhinäni ei hallin äänien yli kuulunut. Ehkä ihan hyvä niin.
Tuohon Andrew fiksuun viestiin puutun sen verran, että ehkei kyse edes ole tahallisesta ulkoistamisesta kaikissa tapauksissa. Sitäkin kyllä on. Meinaan vaan sitä, että aika moni vanhempi ei tunnu tajuavan sitä, ettei se muksu rajojen asettamisesta rikkoonnu. Ja jos ei sanallisesti mene perille, niin pitää tinkiä sen verran omasta mukavuudestaan, että vie rääpäleen hetkeksi pihalle/autoon juttelemaan käytöksestä tai lähtee kokonaan pois. Aika usein kuulee kaupoissa uhkailua ja tiuskimista muksuille, ja tulee siihen itsekin syyllistyttyä väsyneenä kauppareissuilla, mutta ei se mitään auta. Pahinta on sitten se, että vaiennetaan kiukuttelu karkilla tai leluilla. Jos lapsi vie vanhempiaan uhmaikäisenä, ei meno ainakaan rauhoitu murrosikäisenä.
Ja vielä yksi mielenkiintoinen pointti, mikä jäi mieleeni taannoisesta koulutustilaisuudesta - lähdettä en muista valitettavasti: 8-vuotiaan pojan väkivaltaisuudesta voi kuulemma vetää suoria viitteitä aikuisiän ongelmanratkaisutyyliin. Tytöillä sama taite on murrosikä.
Edittiä sen verran, että kieltämättä ilahduttaa näin vanhempanakin se, kun välillä kaupoissa otetaan vaikkapa ostoksensa maksavaan kakkosluokkalaiseemme kontaktia muutenkin kuin perusnuivana kaupan kassana. Tai kerhoikäiseen poikaamme, joka tosin on itse sen verran sosiaalinen ja höveli verbaalisesti, että herättää yleensä nuoremmissakin kassaneideissä pientä hymyä. Paikallisen Lidlin kassapojalle positiivista palautetta myös, kun antoi hiukan levottomasti elehtineelle pojalleni polettiavaimenperän täysin spontaanisti. En tiedä, kuuluiko niin tehdä kaikkien lasten kohdalla, mutta ellei kuulunut, osoitti nuori kloppi todella hyvää pelisilmää. Poikani oli totaalisen otettu ja rauhoittui hetkessä ihailemaan ikiomaa avaimenperäänsä, jossa oli jumankauta vielä poletti. Olimme siis kaksin liikkeellä, joten tuosta oli ihan käytännön hyötyä myös mulle.
