Lapsia vai ei?

[sampio]

Lainasin tämän pätkän, koska nimimerkki Sampiolla on omasta mielestäni hyvää pohdintaa, mutta lisäisin yhden asian, joka on minun mielestäni tärkein asia. Realismi. Olen samaa mieltä, että elämässä ei saa pelätä, muuten tulee tylsä elämä, mutta on pakko olla realistinen. Monella on pätkätöitä, vuorotyö tai muuten vaan liian pieni palkka. Ne ei ole mitään tekosyitä, vaan oikeita faktoja joiden kanssa pitää elää.

Ehdottomasti tulee ottaa huomioon olosuhteet, se on selvä. Lähinnä oma pointtini oli siinä, että aika moni tuntuu paisuttelevan olosuhteiden vaikutuksia. Ymmärrän sen, että moni käyttää niitä lähinnä tekosyinä, kun syystä tai toisesta ei viitsi/ilkeä sanoa sitä, ettei vain halua lapsia, mutta välillä tuntuu siltäkin, että kaiken pitäisi olla jotenkin äärimmäisen valmista, että sen muksun voisi pyöräyttää. Minä olen tyytyväinen siihen, että en ole koskaan jaksanut liikaa stressata em. asioista, koska olisi jäänyt aika moni juttu tekemättä ja kokematta, jos aina pitäisi olla kaikkeen valmistautunut. Kyllä lapsien kanssa tulee toimeen, vaikkei olisi vakkariduunia, omakotitaloa ja tila-autoa.

Elämä on valintoja täynnä. Ilman lapsia voi aika helposti pitää kaikki ovet auki. Esimerkiksi jos saa mahdollisuuden työskennellä ulkomailla, voi vain pakata laukut ja lähteä tai jos alkaa duuni tympimään niin on helpompi vaihtaa työpaikkaa.

Totta, on paljon helpompi ottaa ja lähteä, jos ei ole lapsia tai edes perhettä. Tosin mahdotonta se ei ole perheellisellekään, mutta vaatii tietysti venymiskykyä osapuolilta, kuten Stonewellkin kirjoitti.

Nykypäivän hektisessä työelämässä perheen ja työn välillä tasapainoileminen on vaikeaa, monesti se on monelle mahdotonta.

Riippuu tietysti duunista. Onhan noita perheitä huippujohtajillakin, tosin on sitten arvovalinta, kuinka tavoitettavissa haluaa olla tai pitää olla vrt. vapaa-aika. Sinkulla ei tätä ongelmaa ole ja ehkä moni suuntaakin tarmonsa duuniin tai harrastuksiin täysillä. Mulla ei ole siihen mitään pahaa sanottavaa, varsinkin kun satsaan itsekin duuniini aika paljon. Se on taas jokaisen oma valinta, arvottaako perheen perustamisen vai töissä etenemisen tärkeämmäksi. Usein ne eivät sulje toisaan pois, mutta joillekin on helpompi valita vain toinen. Mä olen valinnut duunin, joka mahdollistaa perheen kanssa olemisen, mutta on itselleni äärettömän kiinnostava ja johon suhteudun intohimoisesti.

 

[sampio]

Jokainen tapaus on erilainen eikä mitään yleistettävää ratkaisua ole olemassa.

En minä mitään lässyttele, eikä ole mitään yleiskaavaa tarjottavana. Lähinnä mun pointtini oli siinä, että ihmetyttää toisinaan ihmisten varovaisuus, kuten tuossa yllä jo Andrewille vastasin. Ei kukaan ole koskaan mihinkään valmis, jos alkaa hieroskella liikaa. Tämä pätee ihan mihin tahansa, vaikkapa auton ostoon siinä missä lasten yrittämiseen. Renkaita saa potkia vaikka maailman tappiin, ellei joskus mene fiiliksellä.

Siksi minä lähinnä kehottaisin kokeilemaan, JOS siltä sattuu vähänkään tuntumaan. Siis jos muuten elämä on ihan ok. Jos jää odottelemaan mitä elämä tuo tullessaan, niin voipi olla, ettei enää kolmevitosena tärppääkään, kun olisi vaaleanpunainen tai -sininen huone odottamassa ja ura siinä mallissa, että voisi kotiin hetkeksi jäädä. Painotan edelleen sitä, että ellei tippaakaan tunnu siltä, että lapsia haluaa, niin sitten niitä ei halua, eikä siihen kellään ole mitään sanottavaa.

 

[Sistis]

Siksi minä lähinnä kehottaisin kokeilemaan, JOS siltä sattuu vähänkään tuntumaan. Siis jos muuten elämä on ihan ok. Jos jää odottelemaan mitä elämä tuo tullessaan, niin voipi olla, ettei enää kolmevitosena tärppääkään, kun olisi vaaleanpunainen tai -sininen huone odottamassa ja ura siinä mallissa, että voisi kotiin hetkeksi jäädä. Painotan edelleen sitä, että ellei tippaakaan tunnu siltä, että lapsia haluaa, niin sitten niitä ei halua, eikä siihen kellään ole mitään sanottavaa.

Pitkälti näin. Toisaalta, minusta on turha katua nelikymppisenä, jos tilanne on esimerkiksi vielä kolmekymppisenä ollut se, ettei lapsia halua. Lasten hankinta pitää minusta tehdä aina kyseisellä hetkellä vallitsevan halukkuuden mukaan, ei sen mukaan, että hankinta alkaisikin mahdollisesti tuntua mukavalta myöhemmin.

Vähän samanlainen esimerkki toisesta aiheesta: Minä tykkään nykyään matkustella ulkomailla, ja haaveissa on, jos vaikka joskus töiden takia pääsisin jonnekin maamme rajojen ulkopuolelle pidemmäksikin aikaa. Jälkikäteen ajateltuna saatoin periaatteessa tehdä tyhmästi kun en opiskeluaikana lähtenyt vaihto-opiskelijaksi. Mutta kun silloin minua ei kiinnostanut koko asia, en ole osannut asiaa katuakaan jälkikäteen...

 

[Ted Raikas]

Pitkälti näin. Toisaalta, minusta on turha katua nelikymppisenä, jos tilanne on esimerkiksi vielä kolmekymppisenä ollut se, ettei lapsia halua. Lasten hankinta pitää minusta tehdä aina kyseisellä hetkellä vallitsevan halukkuuden mukaan, ei sen mukaan, että hankinta alkaisikin mahdollisesti tuntua mukavalta myöhemmin.
.

Kyllä. Ei se ole miehelle mitenkään mahdotonta tulla isäksi nelikymppisenä tai vanhempana vielä. Kyllä sellaisia on. Toki vaimoke tulee olla vähän nuorempi, mutta ei sekään tavatonta ole.

Jos kokee, että ei ole liian vanha isäksi, niin sitten ei ole. Mitä siihen kukaan on mitään sanomaan.

 

[sampio]

Lasten hankinta pitää minusta tehdä aina kyseisellä hetkellä vallitsevan halukkuuden mukaan, ei sen mukaan, että hankinta alkaisikin mahdollisesti tuntua mukavalta myöhemmin.

Jep, ja siksi kehotinkin muksut jyystämään, jos siltä tuntuu. Ja toisaalta, jättää tekemättä, jos taas siltä tuntuu.

 

[Fordél]

En minä mitään lässyttele, eikä ole mitään yleiskaavaa tarjottavana. Lähinnä mun pointtini oli siinä, että ihmetyttää toisinaan ihmisten varovaisuus, kuten tuossa yllä jo Andrewille vastasin. Ei kukaan ole koskaan mihinkään valmis, jos alkaa hieroskella liikaa. Tämä pätee ihan mihin tahansa, vaikkapa auton ostoon siinä missä lasten yrittämiseen. Renkaita saa potkia vaikka maailman tappiin, ellei joskus mene fiiliksellä.

Siksi minä lähinnä kehottaisin kokeilemaan, JOS siltä sattuu vähänkään tuntumaan. Siis jos muuten elämä on ihan ok. Jos jää odottelemaan mitä elämä tuo tullessaan, niin voipi olla, ettei enää kolmevitosena tärppääkään, kun olisi vaaleanpunainen tai -sininen huone odottamassa ja ura siinä mallissa, että voisi kotiin hetkeksi jäädä. Painotan edelleen sitä, että ellei tippaakaan tunnu siltä, että lapsia haluaa, niin sitten niitä ei halua, eikä siihen kellään ole mitään sanottavaa.

Niin kyllähän asiat aina järjestyy jos vain on halua ja voimia yrittää. Aika harvassa on ne tapaukset, joista ei olisi vanhemmiksi jos vain halua on. Kukaan ei tule koskaan valmiiksi tämän elämän aikana eikä kenestäkään tule täydellistä isää tai äitiä. Siltä kantilta on siis turha odottaa.

Silti itse ymmärrän kyllä miksi ihmiset ovat varovaisia enkä näe siinä mitään pahaa. Asioiden lutviutumisesta huolimatta isoja muutoksia monen elämään ja ne asiat kannattaa käydä huolella läpi päässään. Aina siihen ei anneta mahdollisuutta ja välillä tulee lapsi tilaamatta, mutta jos on epävarmuutta ja aikaa kelailla niin antaa asian kehittyä kaikessa rauhassa. Kaikenlainen ulkopuolinen painostus (en väitä että sinä olisit sitä tyyppiä) pitää jättää pois ja jos päätyy lapsettomuuteen niin ihan yhtä kunnioitettava ratkaisu sekin.

 

[Hemingway]

Lähinnä oma pointtini oli siinä, että aika moni tuntuu paisuttelevan olosuhteiden vaikutuksia.

Koiraa harkitsevia kehotetaan miettimään, että jos lenkkeily ei ole kiinnostanut ilman koiraa, niin kiinnostaako se koirankaan kanssa.

Saman voi minusta todea lasten hankintaan liittyen. Jos elämä on ollut huononlaista ja esimerkiksi lievien tai vakavampien mielenterveysongelmien kirjomaa ennen lapsia, niin kannattaako sitä kokeilla "paikata" lapsilla? Suomessa mielenterveysongelmaisia pysyvästi tai jaksoittain on väestöstä ainakin 15 prosenttia, ehkä jopa joka viidennes. Mielialalääkkeitä syö 10 prosenttia ihmisistä.

Myöskään rahan merkitystä ei voi kylliksi korostaa. Joistain köyhistä perheistä kasvaa onnellisia ja tasapainoisen elämän eläviä ihmisiä, mutta paljon on myös heitä, jotka heti kodin jättäessään ovat jo valmiiksi niukkuuden katkeroittamia ja kovettamia. Näillä ihmisillä myös kasvaa sisimmissään toivottomuuden siemen.

Kolmeksi kohdaksi kiteytettynä.

a) Vakaa parisuhde ja/tai järkevät vangemmat, jotka erotessaan pystyvät pitämään lapset välien selvittelyn ulkopuolella.

b)Henkinen tasapaino. Lapset ovat eteviä imemään häiriökäytökseksi tai turvattomuudeksi vanhempien epätasapainon.

c)Taloudellinen tukevuus. Köyhän lapsista kasvaa helposti köyhiä ja ongelmaisia. Nykymaailmassa raha ei tarkoita ainoastaan toimeentuloa vaan se on myös oleellisesti identiteettiin ja itsetuntoon vaikuttava asia. Köyhiä kiusataan, väheksytään tai halveksutaan. Sitä tekevät lapset koulussa ja sitä tekevät aikuiset yhteiskunnassa.

 

[sampio]

Kaikenlainen ulkopuolinen painostus (en väitä että sinä olisit sitä tyyppiä) pitää jättää pois ja jos päätyy lapsettomuuteen niin ihan yhtä kunnioitettava ratkaisu sekin.

Painostaminen on turhaa vähänkään isommissa valinnoissa, ja siihen valitettavasti aika moni läheinen varsinkin syyllistyy usein. Enkä meinaa, että pienemmissäkään olisi sen fiksumpaa, mutta seuraukset ei ehkä jossain arkisemmissa tilanteissa ole niin lopulliset.

Mulla on lapsettomia ja lapsellisia pareja sekä sinkkuja ystävinä. Kaikkien kanssa tulen toimeen oikein hyvin, ja jos lapsiin ajautuu keskustelu, niin omat mielipiteeni kerron hiukan valikoiden tyypistä riippuen.

 

[sampio]

Jos elämä on ollut huononlaista ja esimerkiksi lievien tai vakavampien mielenterveysongelmien kirjomaa ennen lapsia, niin kannattaako sitä kokeilla "paikata" lapsilla?

Ei missään tapauksessa. Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä, mitä tuossa yllä kirjoitit, mutta sen verran tarkennan, että köyhän perheen lapsen kokemuksia pystyy paikkaamaan paljon, jos vanhemmat muuten ovat tasapainoisia. Esim. itse olen kaikilla mittareilla köyhän lapsuuden joutunut viettämään laman seurauksena, mutta vanhempani olivat kuitenkin tolkun tyyppejä pääasiallisesti ja lisäksi raitiita. Kyllähän se jonkinmoisen leiman löi itseluottamukseen, kun ei ollut varaa harrastaa ja kuitenkin tykkäsin kaiken maailman pelaamisista, mutta henkisesti kuitenkin ihan tasapainoisena selvisin. Lisäksi sitä oppi monenlaisia kotiaskareita, kun liki kaikki tehtiin itse.

On se toki selvä asia, että köyhyys yhdistettynä johonkin mt-ongelmiin tai alkoholismiin ei todellakaan ole hyvä kasvualusta lapselle. Edellisellä kappaleellani en sitä pyri tekemään tyhjäksi.

 

[Hemingway]

mutta sen verran tarkennan, että köyhän perheen lapsen kokemuksia pystyy paikkaamaan paljon, jos vanhemmat muuten ovat tasapainoisia.

Sitähän sanotaan, että rakkaus kävelee ovesta ulos rahojen kanssa...

No joo, olen samaa mieltä siitä, että jos vanhemmat ovat tyytyneitä tilanteeseensa eikä elämä ole jatkuvaa pelkoa rahojen riittävyydestä vaan ainoastaan niukkaa mutta niukkuudessakin ennustettavaa, niin eivät lapset siitä kärsi. Sitten asutaan pienessä vuokrakämpässä eikä käydä ulkomailla, mutta lasten kanssahan voi puuhata vaikka mitä ilmaista, jos vanhemmat vain tahtovat ja pystyvät antamaan heille aikaansa. Eväsretki ja onkiminen voivat olla lapselle ihan tositosihuippua eikä mikään korvike.

Tästähän on tehty selvityksiäkin, jotka kertovat, että aikuiset luulevat lasten toivovan ihan eri asioita kuin he oikeasti toivovat. Lapset toivovat ennen kaikkea yhdessä oloa.

Ja voihan tuo raha vaikuttaa lasten hyvinvointiin vauraissakin perheissä. Jos yrittäjäisukki elää jatkuvassa stressissä ja joutuu taistelemaan bisneksiensä kanssa, niin kyllä lapset sen itseensä ottavat.

 

[Timbit]

Riku Rantala on kirjoittanut aiheeseen liittyvän kolumnin Hesariin, ja tässä linkki siihen. Omat kokemukseni ovat varmasti suppeammat kuin Rantalalla, mutta silti en niihin nojautuen osaa olla kovin paljoa eri mieltä hänen kanssaan asiasta. Tottakai tuon kolumnin sävy on kärjistetty, mutta se punainen lanka on silti siellä.

 

[Prof. Puck]

Riku Rantala on kirjoittanut aiheeseen liittyvän kolumnin Hesariin, ja tässä linkki siihen. Omat kokemukseni ovat varmasti suppeammat kuin Rantalalla, mutta silti en niihin nojautuen osaa olla kovin paljoa eri mieltä hänen kanssaan asiasta. Tottakai tuon kolumnin sävy on kärjistetty, mutta se punainen lanka on silti siellä.

Itse asiassa juuri samaan asiaan kiinnitin itsekin huomiota viime kesänä Suomessa käydessäni. Lapseni ovat jo sen verran isoja, etten heidän kanssaan ole asiaan samalla tavalla kiinnittänyt huomiota, mutta oltuani parina päivänä liikkeella ystäväpariskunnan ja heidän vauvansa kanssa asia kristallisoitui minullekin. Siis kuinka monella julkisissa tiloissa liikkuvalla kasvot menivät norsunvitulle saapuessamme esimerkiksi kahvilaan tai ravintolaan. Parhaimmat oman arkielämänsä sankarit alkoivat tosiaan kommentoida (yleensä puoliääneen itsekseen mutisten), jopa ennen kuin vauvasta oli päässyt pihahdustakaan.

Valitettavaa sanoa, mutta mielestäni Rantala ei edes pahemmin kärjistänyt artikkelissaan. Lisättäköön, että tottakai suurin osa ihmisistä osaa käyttäytyä tai ainakin pitää mölyt mahassaan, mutta ei Suomea voi hyvällä tahdollakaan kuvata lapsiystävällismieliseksi maaksi. Ja kyllähän se jotain kielii yhteiskunnasta ja sen arvoista.

 

[Timbit]

Valitettavaa sanoa, mutta mielestäni Rantala ei edes pahemmin kärjistänyt artikkelissaan. Lisättäköön, että tottakai suurin osa ihmisistä osaa käyttäytyä tai ainakin pitää ainakin mölyt mahassaan, mutta ei Suomea voi hyvällä tahdollakaan kuvata lapsiystävällismieliseksi maaksi. Ja kyllähän se jotain kielii yhteiskunnasta ja sen arvoista.

Kärjistää mielestäni siinä, että ei Suomi maailman lapsivihamielisin maa tai kansa ole. Mutta ei todellakaa ole mikään lapsiystävällinenkään. Tuota nyrpistelyä ja kommentointia paljo ikävämpi ilmiö on esimerkiksi se, että leikkikentiltä löytyy rikottuja kaljapulloja, joskus huumeneuloja, seiniin kirjoitettuja kirosanoja ja piirrettyjä kikkeleitä/pimppejä, joskus sammuneita pultsareita, ja rikottuja leikkitelineitä. Liukumäki tietty on näppärä pisuaari. Tuskin on lapset itse olleet asialla, siis ne, joiden leikkejä varten ne leikkikentät on tehty. Maailmassa on aika paljon maita, joissa leikkikentät on siistejä ja ehjiä.

 

[pernaveikko]

Tuota nyrpistelyä ja kommentointia paljo ikävämpi ilmiö on esimerkiksi se, että leikkikentiltä löytyy rikottuja kaljapulloja, joskus huumeneuloja, seiniin kirjoitettuja kirosanoja ja piirrettyjä kikkeleitä/pimppejä, joskus sammuneita pultsareita, ja rikottuja leikkitelineitä. Liukumäki tietty on näppärä pisuaari.

Eihän tuo sikailu kuitenkaan mistään lapsivihasta johdu ollenkaan, vaan yleisestä piittaamattomuudesta. Leikkikenttä on hyvä paikka tuolle toiminnalle ja sama tapahtuisi, jos se olisi tehty johonkin muuhun käyttöön.

 

[Andrew]

Riku Rantala on kirjoittanut aiheeseen liittyvän kolumnin Hesariin, ja tässä linkki siihen. Omat kokemukseni ovat varmasti suppeammat kuin Rantalalla, mutta silti en niihin nojautuen osaa olla kovin paljoa eri mieltä hänen kanssaan asiasta. Tottakai tuon kolumnin sävy on kärjistetty, mutta se punainen lanka on silti siellä.

Itse en kyllä allekirjoita tuota. Ero varmasti näkyy siinä, että suomalaiset ovat kansanluonteeltaan ujompaa sorttia ja täällä ei mennä niin herkästi juttelemaan tai leikkimään täysin ventovieraan lapsen kanssa kuin esimerkiksi etelä-Euroopassa.

Ei normaalijärkiset ihmiset lapsia vihaa. Tämä keskustelu on Suomessa varmaan herännyt siitä, että nykyisin on niin paljon vanhempia jotka ovat ulkoistaneet lasten kasvatuksen lastentarhalle ja kouluille. Kaikki tietävät mitä tästä seuraa.

Tämä on tietenkin todella väärin, koska suurinosa vanhemmista edelleenkin kasvattavat lapsensa hyvin ja tunnollisesti, mutta tämä lisääntyvä osa, joiden ei niitä lapsia pitäisi tehdä niin saavat aikaan negatiivisen reaktion.

 

[sampio]

Parhaimmat oman arkielämänsä sankarit alkoivat tosiaan kommentoida (yleensä puoliääneen itsekseen mutisten), jopa ennen kuin vauvasta oli päässyt pihahdustakaan.

En ole vastaavaan törmännyt, tosin enpä jaksa hirveästi edes kiinnittää huomiota muiden meininkiin, jos päiväaikaan satun johonkin normipaikkaan menemään. Toki otan muut huomioon siten, että pidän muksuistani huolen, mutta en ala kyttäämään jokaisen reaktioita. Pakko myöntää, etten itsekään riemastu, jos naapuripöytään sattuu joku koliikkitapaus vaikka vain päiväkahvien ajaksi, muuta en todellakaan sitä näytä eleilläni saati puheillani. Vauvat itkevät toisinaan, 3-4 -vuotiaat koheltavat päättömästi toisinaan jne. joten elämää se lopulta vain on.

Kuriositeettina tähän liittyen, eilen Tshekki-matsissa sai todistaa taas aikuisten, max. parin kaljan nauttineiden ja kaiken lisäksi ihan fiksun näköisten ja siististi pukeutuneiden Suomi-uroiden esimerkillistä käytöstä. Ensin tulivat reilusti myöhässä paikoilleen ja kommentoivat koko ajan surkeaa tunnelmaa kovaan ääneen. Reilusti ennen erän loppu pari heistä päätti ehtiä ilmeisesti ennen jonoa baariin, joten siinä sitten seisaaltaan ihmeteltiin, että kumpaan suuntaan olisi lyhyempi matka. Istuivat n. puolessa välissä. En ole vastaavaa häiriköintiä kokenut sitten about kuukauden takaisen naapurini - reilu kolmekymppinen akateeminen nainen - juhlien, joten päätin antaa heille spontaania sanallista palautetta, mutta reaktioiden puutteesta päätelleen flunssainen köhinäni ei hallin äänien yli kuulunut. Ehkä ihan hyvä niin.

Tuohon Andrew fiksuun viestiin puutun sen verran, että ehkei kyse edes ole tahallisesta ulkoistamisesta kaikissa tapauksissa. Sitäkin kyllä on. Meinaan vaan sitä, että aika moni vanhempi ei tunnu tajuavan sitä, ettei se muksu rajojen asettamisesta rikkoonnu. Ja jos ei sanallisesti mene perille, niin pitää tinkiä sen verran omasta mukavuudestaan, että vie rääpäleen hetkeksi pihalle/autoon juttelemaan käytöksestä tai lähtee kokonaan pois. Aika usein kuulee kaupoissa uhkailua ja tiuskimista muksuille, ja tulee siihen itsekin syyllistyttyä väsyneenä kauppareissuilla, mutta ei se mitään auta. Pahinta on sitten se, että vaiennetaan kiukuttelu karkilla tai leluilla. Jos lapsi vie vanhempiaan uhmaikäisenä, ei meno ainakaan rauhoitu murrosikäisenä.

Ja vielä yksi mielenkiintoinen pointti, mikä jäi mieleeni taannoisesta koulutustilaisuudesta - lähdettä en muista valitettavasti: 8-vuotiaan pojan väkivaltaisuudesta voi kuulemma vetää suoria viitteitä aikuisiän ongelmanratkaisutyyliin. Tytöillä sama taite on murrosikä.

Edittiä sen verran, että kieltämättä ilahduttaa näin vanhempanakin se, kun välillä kaupoissa otetaan vaikkapa ostoksensa maksavaan kakkosluokkalaiseemme kontaktia muutenkin kuin perusnuivana kaupan kassana. Tai kerhoikäiseen poikaamme, joka tosin on itse sen verran sosiaalinen ja höveli verbaalisesti, että herättää yleensä nuoremmissakin kassaneideissä pientä hymyä. Paikallisen Lidlin kassapojalle positiivista palautetta myös, kun antoi hiukan levottomasti elehtineelle pojalleni polettiavaimenperän täysin spontaanisti. En tiedä, kuuluiko niin tehdä kaikkien lasten kohdalla, mutta ellei kuulunut, osoitti nuori kloppi todella hyvää pelisilmää. Poikani oli totaalisen otettu ja rauhoittui hetkessä ihailemaan ikiomaa avaimenperäänsä, jossa oli jumankauta vielä poletti. Olimme siis kaksin liikkeellä, joten tuosta oli ihan käytännön hyötyä myös mulle.

 

[Remy Martin]

Lapsettomuushoidot

Tuli sitten tänään tulosta melkein vuoden kestäneistä; naiselle suht rankoista; lapsettomuushoidoista, tulos oli negatiivinen. Pistää kyllä mieltä matalaksi kun taaksepäin ajattelee kaikkea sitä paskaa mitä vaimo on joutunut kestämään ja sitten korkealla olevat toiveet romahtavat kertarysäyksellä. Vituttaa niin ettei veri kierrä.

Ei auta muuta kuin jatkaa pienen tauon jälkeen kun on ruumis, mieli ja rahatilanne vähän palautunut. Elämä on antanut meille paljon hyvää, ajattelee koko ajan että nyt kaikesta hyvästä joutuu maksamaan hintaa. Menee tämän lapsettomuushomman takia itsellä aika paljon elämänarvoja uusiksi, hyvät työpaikat yms. ovat aika toisarvoisia seikkoja tällä hetkellä. Kauan siinä meni että tajusi ettei lapsia niin vaan tehdä tai saada, melkein mistä vaan olisin valmis luopumaan että perheenlisäystä saataisiin.

Onko palstaveljillä tai siskoilla kokemuksia (mieluummin positiivisia) lapsettomuushoidoista? Ei kai tässä auta vielä uskoaan menettää.

 

[Hemingway]

Onko palstaveljillä tai siskoilla kokemuksia (mieluummin positiivisia) lapsettomuushoidoista? Ei kai tässä auta vielä uskoaan menettää.

Uskoaan ei kannata menettää, mutta on myös hyväksyttävä, että elämää ei voi millään yrittämisellä hallita. Mitä enemmän siihen pyrkii, sitä paskemmaksi olo muuttuu.

Yrittäkää muksua, mutta luokaa elämään muitakin katseita. Ei lapsen saamisesta kannata kynnyskysymystä tehdä.

 

[Ted Raikas]

En toki voi olla edes varma, voinko saada lapsia, mutta jos voin niin lahjoittaisin sen kykyni lasta oikeasti sydämensä pohjasta haluavalle pariskunnalle joka ei siihen pysty.

Siis jos se olisi mahdollista tuolla tavalla siirtää toiselle ihmiselle, kuten joku sydän tai munuainen.

 

[Remy Martin]

Uskoaan ei kannata menettää, mutta on myös hyväksyttävä, että elämää ei voi millään yrittämisellä hallita.

Toivoa ei ole vielä menetetty, vaikka ikäväkin totuus mahdollisesti pitääkin jossain vaiheessa kohdata, tämä on puhuttu selväksi jo ennen homman aloittamista. Lääkärit suosittelivat jo ennen ekan hoidon tekemistä ainakin muutamaa uutta hoitokierrosta jollei heti tärppää. Naiselle annettavat hormonihoidot eivät vain ole kovin mukavia, kenellekkään. Hoidot kestää helposti kun pitää mielessä mitä varten ne tehdään, sen takia ei toivottu lopputulos ottaakin niin koville kun kaikki henkinen ja fyysinen panostus valuu pöntöstä alas.

 

[obi-wan]

Onko palstaveljillä tai siskoilla kokemuksia (mieluummin positiivisia) lapsettomuushoidoista? Ei kai tässä auta vielä uskoaan menettää.

Lapsia ei tehdä. Niitä saadaan.

Laita vaikka yv jo haluat jutella. Voin avata pitkää projektia.

 

[Timbit]

Itse en kyllä allekirjoita tuota. Ero varmasti näkyy siinä, että suomalaiset ovat kansanluonteeltaan ujompaa sorttia ja täällä ei mennä niin herkästi juttelemaan tai leikkimään täysin ventovieraan lapsen kanssa kuin esimerkiksi etelä-Euroopassa.

Ei se pointti olekaan siinä, että suomalaiset ei mene vieraiden lasten kanssa noin vain leikkimään. Se on siinä, että se nuiva suhtautuminen lapsiin näkyy suomalaisissa valitettavan usein. Voihan se juontaa juurensa yleisestä piittaamattomuudesta, selkärangattomuudesta tai vaikka yleisestä kaunaisuudesta kaikkea kohtaan, mutta silti se on ikävä ilmiö. Niin ja tuo leikkikenttien halveksunta on vain yksi oire, ei koko taudinkuva.

Remy Martinille ja muille samassa tilanteessa oleville tsemppiä!

 

[Musta Nuoli]

Valitettavaa sanoa, mutta mielestäni Rantala ei edes pahemmin kärjistänyt artikkelissaan. Lisättäköön, että tottakai suurin osa ihmisistä osaa käyttäytyä tai ainakin pitää ainakin mölyt mahassaan, mutta ei Suomea voi hyvällä tahdollakaan kuvata lapsiystävällismieliseksi maaksi. Ja kyllähän se jotain kielii yhteiskunnasta ja sen arvoista.

Arvoja voi mitata monella mittarilla. Toki monessa paikassa Suomessa ei pidetä lapsista, jos lapset meluavat ravintolassa yms. Varmasti on muutenkin asenteissa petraamista monella osa-alueella.

Mutta täällä ei kuitenkaan kantasuomalaisten parissa murhata omia lapsia "kunnian" vuoksi, ei silvota lapsien sukuelimiä, ei pidetä lapsia orjatöissä, seksiorjina tai missään puuvillatehtaalla, ei pakoteta lapsia naimisiin lapsina eikä käytetä lapsisotilaita ja niin edelleen. Joten Rantalan otsikko "vain Suomessa vihataan lapsia" on aika katteeton ja yliampuva.

Suomessa on tietysti todella ikäviä tapauksia kuten 8-vuotiaan Erikan kuolema, ja lastensuojelussa olisi reilusti petrattavaa, mutta oman lapsensa tappava vanhempi on yleisesti ottaen Suomessa kuitenkin enemmistön silmissä ehdotonta pohjasakkaa joka saa ihmiset raivoihinsa. Sen sijaan joissain maissa oman lapsen raaka murhaaminen tai pysyvä vammauttaminen "kunnian" nimissä on ihan jees ja paikallinen traditio, jonka noudattaminen on arkipäivää. Tässä on huikean suuri ero.

Suomalaisessa yhteisössä ei kenties lapsia aina paapota eikä aina huomioida tarpeeksi, mutta lasten asiat ovat täällä kuitenkin melkoisesti paremmat kuin isossa osassa maapallon maita, varsinkin niissä maissa joista kovasti halutaan Suomeenkin kulttuurin rikastajia ja joiden kulttuuria ei saisi arvostella, koska kulttuurirelativismin nimessähän meillä ei muka ole oikeutta arvostella toisten kulttuurien erityispiirteitä.

Kyllä on oikeus, ainakin minä katson oikeudekseni olla sitä mieltä, että "kulttuuri", johon kuuluu oman lapsen murhaaminen mistä syystä tahansa on vääristynyt, sairas ja alimmalla mahdollisella portaalla oleva kulttuuri, joka pitäisi hävittää ja korvata paremmalla kulttuurilla. Kyse ei ole uskonnosta (eli ei vain islamista), vaan nimenomaan kulttuurista. Omien jälkeläisten kasvattaminen aikuisiksi ja oman sukulinjan turvaaminen on luonnonmukaista kaikilla elinlajeilla, päinvastainen toiminta on luonnotonta.

 

[Prof. Puck]

Arvoja voi mitata monella mittarilla. Toki monessa paikassa Suomessa ei pidetä lapsista, jos lapset meluavat ravintolassa yms. Varmasti on muutenkin asenteissa petraamista monella osa-alueella.

Mutta täällä ei kuitenkaan kantasuomalaisten parissa murhata omia lapsia "kunnian" vuoksi, ei silvota lapsien sukuelimiä, ei pidetä lapsia orjatöissä, seksiorjina tai missään puuvillatehtaalla, ei pakoteta lapsia naimisiin lapsina eikä käytetä lapsisotilaita ja niin edelleen. Joten Rantalan otsikko "vain Suomessa vihataan lapsia" on aika katteeton ja yliampuva.

Ensiksi vastaus tuohon kärjistämiseen koskien Rantalan artikkelia... Oikeassa olet tuon lainaamani pätkän osalta. Rantalan artikkelin otsikko oli kärjistetty! En jutun luettuani juurikaan kiinnittänyt huomiota otsikkoon, vaan itse tekstiin.

Luonnollisesti huomattavasti paljon vaikeampiakin paikkoja maailmasta lapselle löytyy elää ja kasvaa, vaikkei asia tietenkään mustavalkoinen ole, kumpaankaan suuntaan. Minä elän maassa ja kulttuurissa, jossa varsinkin poikalapset nostetaan jalustalle heidän ollessaan pieniä ja kyllä sen valitettavasti näkee osasta tapauksia, kun on koko lapsuutensa ilman rajoja saanut elää. Mutta sitten taas vastaavasti jopa mainitsemissasi kunniamurhamaissa on myös paljon sellaista lastenkasvatuksen saralla, mistä meillä Suomessakin olisi paljon opittavaa.

Ehkä nämä ovat myös sellaisia juttuja, joihin kiinnittää herkemmin huomiota näin ulkosuomalaisena..? Omat lapseni olivat vielä Suomessa asuessamme juurikin tuossa pahimmassa yleisten tilojen terrorisointi-iässä, enkä juurikaan muista törmänneeni vihamieliseen käytökseen lapsiani kohtaan ulkona liikkuessamme. Mutta sitten taas edellä kertomani esimerkki viimekesän kokemuksesta vauvaikäisen ystäväperheeni kanssa Helsingissä liikkuessamme oli melkein kuin yksi yhteen Rantalan kirjoittaman kanssa.

Tai sanotaan mielummin yleisemmin. Itselläni on varsin vahvasti sellainen mielikuva, että Suomessa yleinen sietokyky kaikelle sellaiselle, joka koskettaa ns. omaa reviiriä on varsin matala.

 

[sampio]

Onko palstaveljillä tai siskoilla kokemuksia (mieluummin positiivisia) lapsettomuushoidoista? Ei kai tässä auta vielä uskoaan menettää.

Kovin köykäiseltä tuntuu mitään kirjoitella, mutta eräs ystäväpariskuntani sai aikanaan tuomion, ettei heille koskaan lasta tule syntymään. Aika pohjalla fiilikset olivat varsinkin naisella tuolloin, ymmärrettävästi, koska molemmat kuitenkin muksua toivoivat. No, nyt kymmenisen vuotta myöhemmin heillä on kaksi alle viisivuotiasta poikaa, joten kai sitä toivoa on kaikilla. En tiedä sen kummempia hoitoja yms. yksityiskohtia, enkä tässä yritä mitään pumpata, mutta toivoa kannattaa varmasti ylläpitää loppuun saakka.