Itse luulin parikin vuosikymmentä, etten halua lapsia. Samoin luulin tietäväni kaiken vanhemmuudesta. Olihan niitä mm. sisarillani, tuttavillani ja kaupunki pullolaan; busseissa, ravintoloissa, kaduilla jne. Elin rikasta elämää. Matkustelin paljon, viihdyin työssäni, sain toteuttaa itseäni. Tuntui ettei elämään oikein mahtuisikaan muita ihmisiä.
Mulle on ihan sama tekeekö joku lapsia vai ei. Lapsettomuuden perustelu sillä että tietää vanhemmuudesta paljonkin, ilman omaa kokemusta, on silti aika villi väite. Asia on niin iso, monisyinen ja kokonaisvaltainen, ettei sellaista mallinnusohjelmaa kovin helpolla tehdä, joka voisi esitellä uskottavan määrän variaatioita. Ei ole olemassa kahta, saati ueampaa, niin samanlaista elämää, että sivusta seuraamalla voisi tehdä lopullisia johtopäätöksiä itsensä kohdalla. Sen sijaan, jos joku sanoo, ettei haluakaan tietää vanhemmuudesta sen kummemmin, on se aivan järkevää puhetta.
Nykyisessä länsimaisessa hyvinvoinnissa ei lasten tekemiseen ole oikein minkäänlaisia yhteiskunnallisia tai muitakaan yhteisöllisiä paineita. Tosin suunta johon kyseinen länsimainen yhteiskunta näyttää olevan menossa (ja jossa suurin osa maapalloa on), voi olla sellainen jossa tilanne on toinen. Kukaan ei tiedä missä tilassa esim sosiaalitoimi on Suomessa 50v., tai edes 20v. kuluttua.
Omalla kohdallani hiilijalanjälki on pienentynyt aika rajusti lisääntymisen myötä. Aiemmin lentomaileja kertyi sen verran runsaasti, että nykyään voisin pitää autoa käynnissä 24/7, enkä pääsisi samaan. Luovuin tosin juuri autosta.
Lisääntyminen ei tietenkään sovi kaikille. On aivan mahdollista että se tekee jonkun elämästä helvetin. Tuotakaan ei tosin oikein tiedä etukäteen ja kummasti valmius vastuunkantamiseen ym yleensä lisääntyessä kasvaa. Sillä tavalla ihminen on toiminut jonkun miljoonaa vuotta, eikä pari 'pullamössö-sukupolvea' (joihin itsekin kuulun), joiden maantieteellinenkin esiintymisalue ei ole ollut kovin laaja, ole muuttanut asiaa. Omassa tuttava-/sukulais- ym-piireissä ei kyllä tule mieleen ketään, kenen elämästä vanhemmuus olisi tehnyt ns. helvetin. Helvettiähän se tosin on välillä aivan jokaisella, oli niitä lapsia tahi ei.
En tiedä vituttaako minua enemmän nykyään kuin ennen lisääntymistä. Kaikki tunnetilat, skaalan molemmista reunoista, ovat kyllä käyneet paljon voimakkaammiksi, niin ilo kuin ahdistuskin. Vitutus, kuten myös kaikki positiivisemmat tunteet, on vahvempaa. Koko tunne-elämä (tekisi mieli sanoa koko elämä) tuntuu vahvemmalta ja laajemmalta. Meridiaani saattaa hyvinkin olla aika samalla kohtaa kuin aiemmin, mutta reunat ovat liikkuneen paljon kauemmas toisistaan.
Aika ennen lapsia, maailmanympärimatkoineen, jääkiekko-otteluissa istumisineen, pitkine lauantai- ja sunnuntaiaamuineen jne, näyttäytyy varsin neutraalina aikana. Tietenkin on hyvä, että on tullut touhuttua ja nähtyä sen verran, ettei vahingosaakaan koe, että lasten takia on jäänyt jotain väliin, mutta ei entiseen kyllä suurempaa hinkua ole. Se oli kuitenkin niin paljon pienempää (viittaan mm. em tunne-skaalaan) elämää, että osa minusta täytyisi leikata pois.