Lapsia vai ei?

[sampio]

Toki jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa ja on joitakin urpoja, joiden ei olisi pitänyt selvitä tähän maailmaan eikä saada lapsia. He ovat päihdeongelmaisia tai muuten järkkyneitä.

Vaan ovatpa jotkin heistä syntyneet ihan hyviin perheisiinkin. Jokaisen urpon takana on jokin syy. Tosin en meinaa sitä, että päihteilijät olisivat vastuusta vapaita ja syy olisi vanhempien, koska tiedän omasta perheestäni sen, ettei noista syrjäytymisen syistä oikein tolkkua aina tahdo saada. Meillä kun on viidestä ensimmäisestä lapsesta kolme ylioppilasta ja neljäskin lukiosta suuntaamassa lääkikseen, sarjan keskimmäinen sitten heiluu hoitokodista toiseen huumeriippuvaisena. Mutta se mitä tahdoin sanoa on se, ettei nämä niin mustavalkoisia ole, ja ymmärrän Hemingwayn pointin, mutta en kyllä tarpeetonta synkistelyä.

 

[Hemingway]

Vaan ei heitä sentään kovin paljoa ole.

Eniten lapsia tekevät heikoiten elämässä selviävät.

Varmasti aika monet lapsettomuuden valitsijat ovat pinnallisia hedonisteja, jotka väistelevät vastuuta, koska se on kovin ikävää.

Minä olen ollut siinä käsityksessä, että lapsia tehdään, koska heitä halutaan. Lasten tekeminen on siis hedonistinen valinta siinä kuin lapsettomuuskin.

Vai pistättekö lapsia alulle sillä mielellä, että onhan se tämäkin vastuu kannettava. Laitokselta lähtiessänne kiroatte, että nyt se perkeleen taakankanto sitten alkaa. Eikö yhtään onni rinnassa läikähtele?

 

[Ted Raikas]

Kyllä minä ihan hyvin ymmärrän Leonin ja muutaman muunkin näkemykset pahasta maailmasta lapsettomuuden syynä. Lasten mukana kuitenkin tulee aivan jumalaton huoli heidän pärjäämisestään ja siitä, minkälaiseksi maailma ehtii muuttua heidän elinaikanaan. Vaikka enimmäkseenhän sitä elelee elämäänsä lasten kanssa kohtuullisen huolettomasti, niin ei noita ajatuksia kokonaan voi varmaan kukaan välttää.

Nimenomaan se huoli. Koska olen itse usein hyvin huolissani asioista (liikaakin välillä, myönnän), niin on aika vankka epäilys, että se voisi siirtyä negatiivisessa mielessä lapsiinkin. Vanhemman tulee olla vahva ja luotettava tuki ja turva. Sellainen keneen pelokas lapsi voi turvautua tarpeen tullen.

Jo nyt hiukan surettaa se, että kun veljenpojat on aikuisia, niin tämä meidän maailmamme voi olla entistä kimurantimpi ja vaikeempi paikka. Entistä enemmän tyytymättömyyttä, hektisyyttä, ylenpalttista kilpailua ja etujen hakemista. Kovaa ja kylmää peliä.

En kadehdi.

 

[Rod Weary]

epäilyttää kyllä, että joku, joka lapsia oikeasti haluaisi, luopuisi mahdollisuudesta vain siksi, että on itselleen asian niin hyvin perustellut vaikkapa liikakansoituksen suhteen.

Vastaan jälleen vain omasta puolestani: jos minulla olisi voimakas lisääntymisvietti, en välittäisi tuon taivaallista liikakansoituksesta, vaikka asian tiedostaisinkin. Ihan sama kuin auton omistaminen, lihansyönti ja muu jonkun mielestä eettisesti arveluttava toiminta. Yrittäkää estää!

Koska minulla ei ole koskaan ollut suurta halua saada omia lapsia, minulla on ollut hyvin aikaa pohtia asiaa hiljaa mielessäni. Mitä enemmän pohdin, sitä varmemmalta asia vaikutti.

 

[sampio]

Näiltä osin jos pitää maailmaa pahana paikkana, niin se on kyllä aivan validi syy muiden joukossa lapsettomuuteen. Sen verran suuren vastuun tunnen syntymättömien lasteni suhteen, näin hullunkurisesti ilmaistuna.

Sinä puet sen kuitenkin paljon monivivahteisemmin, eikä tuossa ole kyse pelkästään siitä, että mitä tänne paskaan maailmaan lapsia tekemään. Vastuunsa pitää jokaisen tuntea, se on selvä, mutta ehkä vastuuta pitää myös uskaltaa ottaa vastaan. Seuraava ei ole mikään palopuhe sinulle tai muillekaan vanhemmuuden puolesta, mutta väkisin tuntuu siltä, että koska pystyt tuolla tavalla tuntemuksiasi erittelemään ja analysoimaan, niin ehkä olisitkin mitä sopivin isäksi. Ja toisaalta vanhemmuus on myös omien heikkouksiensa hyväksymistä. Ainakin itse olen joutunut laskeutumaan joiltain osin alas niistä kuvitelmistani, mitä minulla itsestäni oli. Ei pelkästään isäni, vaan ihan ihmisenä. On avautunut aivan uudenlaisia näkökulmia muiden käyttäytymiseen ja valintoihin, kun on itse joutunut vastuun ja raadollisuutensa eteen. Tajunnut sen, ettei ehkä kykene itsekään kaikkeen, mitä halusi omasta lapsuudestaan parantaa, mutta silti olen pystynyt ihan turvallisen ja kehittävän ympäristön lapsilleni tarjoamaan. Olen ehkä armollisempi tätä nykyä myös itseäni kohtaan.

Mitään sellaista tunnetta ei silti löydy, että minulta puuttuisi kuitenkin jotakin erityistä, kun ei ole sitä kytköstä omiin geneettisiin jälkeläisiin. Nautin niin täysin siemauksin vapaudestani ja riippumattomuudestani. Menkööt taas keskenkasvuisuuteni piikkiin. Osa meistä ei kai sillä tapaa kasva koskaan "aikuiseksi."

Eikä sitä tarvitsekaan tuntea. Mun puolestani jokainen saa olla juuri niin vapaa ja vastuuton kuin haluaa, enkä kyllä sinua kovin keskenkasvuiseksi osaa mieltää kirjoituksiesi perusteella.

 

[Stonewall]

Minä olen ollut siinä käsityksessä, että lapsia tehdään, koska heitä halutaan. Lasten tekeminen on siis hedonistinen valinta siinä kuin lapsettomuuskin.

OK, fair point. Kyllä se varmasti erittäin pitkälle näin on. Perimmillään asiassa lienee erittäin vahva mutu, jota sitten rationalisoidaan. En aina jaksa ymmärtää kaikkia perusteluyrityksiä. Sen takia tulee ehkä turhaakin heilutettua leimakirvestä. Jokainen valitkoon keskenänsä, ei siinä mitään. Olen silti aika pitkälle sitä mieltä, että elämän tarkoitus on pitkälle niinkin yksinkertainen kuin elämän jatkuminen. Sen takia suurimmasta osasta ihmisistä on varsin mukavaa ja tyydyttävää hankkia jälkikasvua. Mutta jos se ei omalle kohdalle sovi, niin ei se sitten sovi.

 

[Vanha Len]

Lapsia ei tehdä ilman sitä oikeaa kumppania...jota monella Jatkoaikalaisella ei edes ole:D

Tai jos se Jatkoaika onkin se kumppani...vuorokaudessa tilitetään palstalla 24/7. Minkälainen nainen tuollaisesta karjusta olisi edes kiinnostunut?

 

[DC.PAPA]

No voi herranjumala sentään taas. Minä olen koko aikuisikäni ollut täysin valmis vanhemmuuteen. Mutta se on ihan 100% oma valintani, että en ole lapsia tähän maailmaan puskenut. Siis OMA VALINTANI! Olen henkisesti ja taloudellisesti loistavassa tasapainossa. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miksen ole ikinä niitä mukuloita tänne halunnut.

Olet niin väärässä, kuin vaan ikinä voit olla. Todistusvastuu on sinulla, jos haluat jatkaa keskustelua minun kanssani tästä aiheesta. Minä olen kantani kertonut ja piste. Voit perehtyä tarvittaessa mielipiteisiini ihmiskunnasta vaikka susi-ketjussa.

Hah, vedä vähän happea. Hienoa, että sinulla on asiat mallillaan, ehkä myös monella muullakin. MINÄKIN olen 100% oman päätökseni tehnyt kumppanini kanssa lisääntymisestä, siis OMA VALINTA.

Mistähän olen niin väärässä, siitäkö että pidän "pahaa maailmaa" tekosyynä? Todista väitteeni vääräksi. Kumpi oli ensin muna vai kana.....Minäkin olen kantani kertonut ja piste. Susi ketjuun en ole vielä kerinnyt perehtymään, kun koneen juuri avasin, ehkä myöhemmin.

Kun nyt muutaman sivun olen tuotoksiasi lukenut, en myöskään voi välttyä "pieneltä" ylimielisyyden tunteelta kirjoituksissassi, enkä näköjään ole ainoa.

En malta olla Vanhaa Leniä komppaamatta, pariutumiseen tarvitaan yleensä uros ja naaras;-) Ja edelleen, tehköön kukin minkä parhaaksi näkeee lisääntymisen suhteen, ihan sama mulle.

 

[TQoFE]

Toki lapsia tekemällä voi aiheuttaa kärsimyksiä. Onneksi talidomiajat ovat takana (siinäkin syynä oli lääkäreiden ja lääketeollisuuden ahneus) ja mielenhäiriöihinkin osataan reagoida; eivät ne tietysti kaikkia ongelmia ratkaise, mutta mielestäni aika heikko itsetunto on aikuisella, työtä tekevällä ihmisellä, jos miettii tosissaan sitä että uskaltaako perustaa perheen ja hankkia lapsia.

Helppo sanoa, vaikeampi toteuttaa.

Vanhemmuus nostaa herkästi pintaan oman lapsuuden traumat, ja siitä toipuminen voi helposti olla vuosien prosessi. Vaikeaa masennusta sairastava ei välttämättä kykene käymään edes suihkussa tai nousemaan aamuisin sängystä, saati että kykenisi huolehtimaan jostakin toisesta. En ole läheskään aina ollut samaa mieltä Hemingwayn kanssa, mutta nyt voin sanoa ymmärtäväni hänen pointtinsa täysin, jopa jakavani sen. Vastuullisuutta on nimenomaan tiedostaa, ettei välttämättä kykenisi huolehtimaan jälkikasvustaan, ja siksi jättää ne tekemättä. On aika räikeää toisen ihmisen aliarvioimista puhua vastuuttomuudesta ja heikosta itsetunnosta.

Oma lapsuus ei ollut parhaasta päästä ja tutkitusti jo vanhemman itsemurha kolminkertaistaa lapsen itsemurhariskin. Haluanko ottaa sen riskin, että lisäännyn, kaikki vanha nousee pintaan ja toistan edellisen polven teot ja jätän yksin miehen ja lapsen/t? En todellakaan, etenkään kun ihan omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, miltä se jäljelle jääneistä tuntuu. Mieluummin säilytän vähäisen järkikultani ja olen tuottamatta tuskaa läheisilleni, kuin lisäännyn - etenkin kun en edes pidä lapsista.

PS. Olen aikuinen ja minulla on työpaikka. Olen ollut nykyisen työsuhteen eli 2,5 vuoden aikana 1,5 päivää pois töistä, nekin kuumeen takia. En siis ole masentunut enkä itsetuhoinen enkä vastuunpakoilija, mutta tiedostan omalla kohdallani olevat riskit.

 

[Ted Raikas]

...mutta mielestäni aika heikko itsetunto on aikuisella, työtä tekevällä ihmisellä, jos miettii tosissaan sitä että uskaltaako perustaa perheen ja hankkia lapsia.

No vau mitä tekstiä. Kiva kuulla, että itselläsi on itsetunto kondiksessa ja asiat sujuu omalla painollaan ja olet muutenkin vahva, että pystyt selättämään ongelmat. Onnittelut.

Kuten TQoFE tuossa hyvin avasi aihetta: ihmiset on lähtöisin ihan eri lähtökohdista ja ympäristöistä ja reagoi elämässään asioihin eri tavoin ihan sen mukaan. Kaikki ei todellakaan ponnista samoista lähtökohdista ja kykene samoihin juttuihin. Eikä tarvitsekaan jos minulta kysytään.

Aikuisuus ja työ ei ole mitään takeita siitä, että on jotenkin kypsä ja valmis kaikenlaisiin haasteisiin ja elämämuutoksiin.

Tuntuu, että aika ylimielisesti leimaat ihmiset tuon mukaan ja soimaat heikosta itsetunnosta. Se on aika pirun arka aihe ja monelle elämän pituinen todella haastava työsarka, jonka kanssa taistelu on sellainen juttu jota ei sovi kyllä kenenkään tulla vähättelemään. Ihan yhtä lailla kuin te perheelliset sanotte, että perheetön ei voi tietää millaista on elämä lapsen tai lasten kanssa, niin ihan yhtä hyvin voin minä sanoa, että jos ei ole ollut itsetunto ihan maissa, niin turha tulla sanomaan asiasta mitään.

 

[Sistis]

Lapsia ei tehdä ilman sitä oikeaa kumppania...jota monella Jatkoaikalaisella ei edes ole:D

Vihjaatko tällä sitä, että jos parisuhteessa olevalla ei ole halua hankkia lapsia, hän on parisuhteessa väärän henkilön kanssa? Olen itse todennut tässä ketjussa, että ainakaan tällä hetkellä minulla ja avovaimollani ei ole suunnitelmissa lasten hankintaa. Olemme silti tukevasti parisuhteessa.

Eivätkä käsitysteni mukaan kaikki muutkaan vastaavia mielipiteitä esittäneet henkilöt ole yksinäisiä tai väärien kumppaneiden kanssa eleleviä...

 

[sampio]

Ihan yhtä lailla kuin te perheelliset sanotte, että perheetön ei voi tietää millaista on elämä lapsen tai lasten kanssa, niin ihan yhtä hyvin voin minä sanoa, että jos ei ole ollut itsetunto ihan maissa, niin turha tulla sanomaan asiasta mitään.

Ei todellakaan voi. Joskus tuntuu siltä, että elämäänsä hyvillä eväillä lähteneillä ei aina ole perspektiiviä aivan niin paljon kuin sellaisella, joka on ottanut erinäisiä iskuja vastaan jo nuorena. On hienoa, että kasvaa vakaassa ja itsetuntoa sekä -luottamusta vahvistavassa ympäristössä, ja vielä jos tuo ympäristö ruokkii myös empaattisuutta ja muiden huomioimista, ei parempia eväitä voi juuri saada. No, ehkä sopivasti varakkuutta. Mutta joo, pointti nyt on siinä, että vaikka en itse ole masennuksesta kärsinytkään, en oikein voi ymmärtää esim. työkaverini kommentointia masennuksesta puhuttaessa. Hän kun ei voinut ymmärtää, miksi joku masentuu, koska lähinnä läheisen kuolema on riittävä syy siihen, että on alakuloinen ja suree. Fiksu jamppa hänkin kyllä muuten, mutta ei ilmeisesti näköalaa juuri tuohon suuntaan ollenkaan.

Vastaavasti itse ymmärrän hyvin monia oppilaitani ja heidän arkuuttaan teini-iässä, minä kun en tytöille jutellut enkä kasilla kyennyt syömään ruokalassa jonkin ihmeen ihmiskammon vuoksi. Monille tuollaiset jutut ovat aivan käsittämättömiä ja sitten teini kohdataan hyvin jyrkästi noissa tilanteissa. Sikäli ymmärrän kyllä, ettei omia kokemuksiaan halua mahdollisesti toistaa omien lapsien kanssa, vaan mieluummin on lapseton muiden syiden ohella. Tai vaikka vain siksi.

Pakko silti sanoa, että yhä edelleen pelkka "maailma on paha paikka" kuulostaa mun korvaani hyvin ylimieliseltä ja pinnalliselta syyltä, mutta näin muutamien kirjoittajien avaamana se on huomattavasti syvempi kuin usein ehkä ajattelen.

 

[Hemingway]

Vihjaatko tällä sitä, että jos parisuhteessa olevalla ei ole halua hankkia lapsia, hän on parisuhteessa väärän henkilön kanssa?

Tämä on ihan silkkaa mutua, mutta minulle on syntynyt vaikutelma, että lapsivastainen ihminen saattaa yhtäkkiä suorastaan ruveta himoamaan lapsia löydettyään uuden kumppanin.

Tiedä sitten, onko tämä totta vai tarua ja jos totta, niin mihin se liittyy. Johonkin hajuihin tai sellaisiin, jotka virittävät uudella tavalla?

Olen halukas itse uskomaan, että on parisuhteita, jotka on tehty kestämään, ja on parisuhteita, jotka on tarkoitettu lasten alulle saattamista varten. Lapsisuhteista erotaan ja kestävyyssuhteissa ei tehdä lapsia.

 

[sampio]

Olen halukas itse uskomaan, että on parisuhteita, jotka on tehty kestämään, ja on parisuhteita, jotka on tarkoitettu lasten alulle saattamista varten. Lapsisuhteista erotaan ja kestävyyssuhteissa ei tehdä lapsia.

Aika mustavalkoinen jaottelu. Kuitenkin iso osa suhteista kestää lapset, kuten ideaali on.

 

[DC.PAPA]

Tämä on ihan silkkaa mutua, mutta minulle on syntynyt vaikutelma, että lapsivastainen ihminen saattaa yhtäkkiä suorastaan ruveta himoamaan lapsia löydettyään uuden kumppanin.

Tiedä sitten, onko tämä totta vai tarua ja jos totta, niin mihin se liittyy. Johonkin hajuihin tai sellaisiin, jotka virittävät uudella tavalla?

Olen halukas itse uskomaan, että on parisuhteita, jotka on tehty kestämään, ja on parisuhteita, jotka on tarkoitettu lasten alulle saattamista varten. Lapsisuhteista erotaan ja kestävyyssuhteissa ei tehdä lapsia.

En osaa tuohon ekaan vastata, ei ole kokemusta itsellä, eikä lähipiirissä.

Tuohon parisuhde juttuun, en usko sinänsä minkään lapsen/ lapsien tai lapsettumuuden määrittävän eroprosenttia. Eiköhän kyse ole kuitenkin kahden ihmisen välisistä kemioista? Tuuristahan tuo on kiinni, oletko sattumalta löytänyt sen sielun kumppanin, joka sinua sietää, ja jolla on samat arvot, oli sitten lapsia tai ei. Tämä tietysti puolin ja toisin. Kyllähän toimivaakin parisuhdetta joutuu kummatkin joskus työstämään, mikään ei tapahdu itsestään, kokemusta on varmaan jokaisella.

 

[Hemingway]

Aika mustavalkoinen jaottelu. Kuitenkin iso osa suhteista kestää lapset, kuten ideaali on.

Se onkin vain sellainen aavistus. En minä sitä minään lainalaisuutena pidä.

Omassa elämässäni olen huomannut, että tunnen hemmetinmoista (seksuaalista) vetoa naisiin, joiden kanssa elämisestä ei tule mitään. Sen sijaan intohimottomat suhteet onnistuvat erinomaisesti.

Sekin voi ehkäistä monien lastentekohalua, jos on taipumus hakeutua intohimottomiin suhteisiin. Näiden suhteiden muodostumiseen saattaa vaikuttaa perusturvattomuus. Kun ei uskalla kohdata naista naisena ja etsiä naista, joka sytyttää naisena, voi ryhtyä jollekin neutraalille tapaukselle pysyväksi ystäväksi ja perustaa parisuhteen ystävyyden varaan.

 

[Snakster]

Olen halukas itse uskomaan, että on parisuhteita, jotka on tehty kestämään, ja on parisuhteita, jotka on tarkoitettu lasten alulle saattamista varten. Lapsisuhteista erotaan ja kestävyyssuhteissa ei tehdä lapsia.

Ihan noin yksioikoista se ei taida olla, mutta ymmärtänen pointin. Koska onhan se päivänselvää, että jos on kahden ihmisen välinen suhde, joka toimii erinomaisesti kaikilla tasoilla, niin kyllähän uusien elementtien mukaan ottaminen keikuttaa venettä ja vaikuttaa suhteen dynamiikkaan. Ei ole lainkaan sama asia elellä elämää kahdestaan rakastamansa ihmisen (tai sellaisen jota sietää riittävän hyvin) kanssa kuin elää perheessä, jossa on 3,4 tai vaikka 5 jäsentä.

Eivät ne lapset useinkaan suhdetta tärvele tai välttämättä muuta huonommaksi, mutta totta kai uusi ihminen muuttaa entistenkin olijoiden välistä kemiaa. Vähän niin kuin juuri kemiallisessa reaktiossa, jossa kahdesta tai useammasta aineesta muodostuu uusi aine, joka ei enää muistuta mitään alkuperäistä aineosaa.

 

[DC.PAPA]

Eivät ne lapset useinkaan suhdetta tärvele tai välttämättä muuta huonommaksi, mutta totta kai uusi ihminen muuttaa entistenkin olijoiden välistä kemiaa. Vähän niin kuin juuri kemiallisessa reaktiossa, jossa kahdesta tai useammasta aineesta muodostuu uusi aine, joka ei enää muistuta mitään alkuperäistä aineosaa.

Hyvin haettu, lapset muuttavat tottakai suhdetta, ei epäilystäkään. Itse en enää muista, mitä tai mikä silloin muuttui, varmaan jokin ehdottomasti. Nämä ovat varmaan sellaisia asioita, mitä on vaikeaa tiedostaa kun tilanne on päällä ja mahdotonta muistaa enää jälkikäteen kun tapahtumista on vuosia/vuosikymmeniä. Mielenkiintoinen pointti sinänsä.

 

[Snakster]

Hyvin haettu, lapset muuttavat tottakai suhdetta, ei epäilystäkään. Itse en enää muista, mitä tai mikä silloin muuttui, varmaan jokin ehdottomasti. Nämä ovat varmaan sellaisia asioita, mitä on vaikeaa tiedostaa kun tilanne on päällä ja mahdotonta muistaa enää jälkikäteen kun tapahtumista on vuosia/vuosikymmeniä. Mielenkiintoinen pointti sinänsä.

Itse muistan hyvin elävästi, kun vaimon odottaessa ensimmäistä lastamme teimme pitkän automatkan pohjoiseen sillä meiningillä, että nyt ollaan sitten liikkeellä viimeistä kertaa kahdestaan hyvin hyvin pitkään aikaan. Puhuimme tuolla matkalla myös paljon siitä, miten elämä muuttuu ja erittäin lämpimät muistot on jäänyt tuosta "viimeisestä matkasta". Tosin on niitä lyhyempiä reissuja sittemmin tullut kyllä kahdestaankin tehtyä mutta silti.

En sano, että meilläkään olisi mitään radikaalia tapahtunut lapsen synnyttyä, eikä isoja ongelmiakaan ole ollut, mutta kyllähän siinä silti aina jotain tapahtuu. Enkä kyllä ihmettele sitäkään, että joillekin se muutos tulisista rakastavaisista isäksi ja äidiksi voi olla aika raju paukku ja kyllähän siinä muuttuneessa tilanteessa suhteen vaaliminen vaatii ihan tietoisia ponnisteluja, kuten vaikkapa hotelliviikonloppuja, aiempaa enemmän.

 

[DC.PAPA]

Itse muistan hyvin elävästi, kun vaimon odottaessa ensimmäistä lastamme teimme pitkän automatkan pohjoiseen sillä meiningillä, että nyt ollaan sitten liikkeellä viimeistä kertaa kahdestaan hyvin hyvin pitkään aikaan. Puhuimme tuolla matkalla myös paljon siitä, miten elämä muuttuu ja erittäin lämpimät muistot on jäänyt tuosta "viimeisestä matkasta". Tosin on niitä lyhyempiä reissuja sittemmin tullut kyllä kahdestaankin tehtyä mutta silti.

En sano, että meilläkään olisi mitään radikaalia tapahtunut lapsen synnyttyä, eikä isoja ongelmiakaan ole ollut, mutta kyllähän siinä silti aina jotain tapahtuu. Enkä kyllä ihmettele sitäkään, että joillekin se muutos tulisista rakastavaisista isäksi ja äidiksi voi olla aika raju paukku ja kyllähän siinä muuttuneessa tilanteessa suhteen vaaliminen vaatii ihan tietoisia ponnisteluja, kuten vaikkapa hotelliviikonloppuja, aiempaa enemmän.

Kyllä, varmasti näin. Harmittaa, kun otit asian esille, enkä kertakaikkiaan enää muista millainen se muutos oli. Kyllä varsinkin sen ensimmäisen lapsen tultua voi hyvinkin olla jollain täys kaaos päällä, en epäile hetkeäkään.

Eikä se suhteen vaaliminen rajoitu vain lasten kotona asumisaikaan, toinen mullistus odottaa kun ne lentää pesästä, kokemusta on. Mutta tätähän elämä on, minun mielestäni parhaimmillaan.

 

[Chespa]

Olen tullut siihen päätökseen että en halua lapsia. Monella kaverillani on lapsi tai useampia. Ja olen aina lasten syntymän jälkeen vähentänyt heidän luona vierailua. Kun ensimmäinen todella läheinen ystäni sai lapsen olin aluksi todella innoissani. Ja he pyysivät minut vielä lapsen kummiksi mistä myös olin innoissani vaikka pakanana en virallinen kummi olekkaan.
Ennen heidän ensimmäisen lapsen syntymään kävin heillä kylässä ehkä noin 3-4 kertaa kuussa. Mutta lapsen syntymän jälkeen ehkä noin kerran kuussa. Lukuunottamatta ehkä paria ensimmäistä kuukautta. Kaveri sai sitten toisen lapsen kun ensimmäinen lapsi oli 1,5 vuotias. Tuota lasta en mennyt katsomaan ensimmäiseen 3kk ja tällöin oli kummipoikanikin näkemisestä jo 5kk.
En tiedä mikä siinä sitten niin paljon muuttuu. Kai se on kun se lapsi on sitten koko maailma ja siihen ei sitten muuta enään mahdukkaan.
Jo puolentunnin jälkeen alkaa ahdistamaan varsinkin jos lapsi huutaa tai saa jonkinlaisen raivokohtauksen. Tekisi mieli lähteä samantien pihalle koko talosta.
Ja jos lapsi ei tottele vanhempiian alkaa omasta puolesta koko keissi vituttamaan vaikka ei oma ongelma olekkaan.
Kyllä aina kovasti pyytelevät käymään ja yleensä sanon vain että: joo kyllä tässä joku päivä vois. Matkaakin välillämme ruhtinaalliset 3km.
Siskollakin on kohta 1v mukula. Sen näkeminen ei jostain syystä ahdista niin paljoa. Mutta kun yleensä tulevat kylään niin lapsi juuri nukkunut ja syönyt. Ja sen myötä käyttäytyy hyvin.'
Kaikkein kammottavin ajatus tuossa lapsen saamisessa on tietenkin se vastuu. Ja tietysti oman henkilökohtaisen elämän kuolemin ainakin joksikin aikaa. Mitään ei voi tehdä ja aina pitää olla siihen ja siihen aikaan siellä ja täällä kun lapsen pitää syödä tai nukkua. Ja voi sitä valitus virttä minkä kaverit pitää naamakirjassa kun eivät saa nukuttua tai tehtyä mitään.

Vähän vanhemmat lapset ovat ihan ok. Pienissä annoksissa. Olen valmentanut kiekkoa ja fudista useita vuosia ja olen kyllä nauttinut siitä erittäin paljon. Yleensä valmennettavani ovat olleet 8-12 vuotiaita.

En tiedä sitten kun tulee ikää lisää muuttuuko mielipiteeni mutta kyllä vähän epäilen.

Mutta tietysti pari poikkeusta on. Jos Katy Perry tulee pyytämään että tuikkasenko hänet tiineeksi niin voin ehkä suostua.

 

[fiftyeight]

No vau mitä tekstiä. Kiva kuulla, että itselläsi on itsetunto kondiksessa ja asiat sujuu omalla painollaan ja olet muutenkin vahva, että pystyt selättämään ongelmat. Onnittelut.
- - -
Tuntuu, että aika ylimielisesti leimaat ihmiset tuon mukaan ja soimaat heikosta itsetunnosta.
- - -
Ihan yhtä lailla kuin te perheelliset sanotte, että perheetön ei voi tietää millaista on elämä lapsen tai lasten kanssa, niin ihan yhtä hyvin voin minä sanoa, että jos ei ole ollut itsetunto ihan maissa, niin turha tulla sanomaan asiasta mitään.

Kiitos onnitteluista.

En ole leimaamassa ketään, enkä ainakaan tarkoituksella halunnut vaikuttaa ylimieliseltä. On tässä tähän ikään nähty elämää kantilta jos toiseltakin ja ymmärrän hyvin, että välillä vituttaa ja elämänhalukin voi olla vähissä. En viitsi niitä tässä nyt alkaa repostelemaan, mutta aikoinaan juttelin asioista erään tyypin kanssa, joka tarinani kuultuaan totesi sanoi ettei minun pitäisi olla noiden kokemusten jälkeen enää hengissä. Lisäsi sitten olevansa kallonkutistaja ammatiltaan.

Uskon kuitenkin siihen, ihan omakohtaisen kokemuksen pohjalta, että niin syvää suota ei olekaan etteikö siitä voisi nousta. Joillain se voi kestää kauemmin, joillain vähemmän aikaa. Jotkut luovuttavat kesken. Se on oma valinta, kuten lapsettomuus tai niiden hankkiminen.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat valinneet lapsettomuuden ja se on ihan ok. Se mitä kyseenalaistin on syy siihen. Jos rehellisesti voi myöntää, kuten Snakster jo sanoi, että loppuviimein kuitenkin syyt ovat itsekkäät, niin olkoon niin. Vastuun pakoilijoista ja kaiken maailman selittelijöistä en vain pidä.

 

[JjZz]

Koko teksti.

Minäkään en ole hirveästi sietänyt toisten lapsia. Siskoni lapsi oli ensimmäinen, mistä ajattelin että "ihan kiva". Lasten hoitamistakin olen kokeillut vastentahtoisesti, tosin vaipanvaihdosta olen kieltäytynyt. Lapsiperheissä vieraillessa vakiovarustukseen on kuulunu earit.

Kuitenkin jostain syystä olen aina pitänyt lasta tervetulleena omaan perheeseeni. Nyt sellainen tuhisee tuossa vieressä, ja vaikka rankkaa on ollut niin en ole katunut. Ja oman lapsen myötä suhtautuminen muiden lapsiin on hieman muuttunut myönteisemmäksi.

 

[Ted Raikas]

Tunnen ihmisiä, jotka ovat valinneet lapsettomuuden ja se on ihan ok. Se mitä kyseenalaistin on syy siihen. Jos rehellisesti voi myöntää, kuten Snakster jo sanoi, että loppuviimein kuitenkin syyt ovat itsekkäät, niin olkoon niin. Vastuun pakoilijoista ja kaiken maailman selittelijöistä en vain pidä.

Syyt ovat itsekkäitä lähes valinnassa kuin valinnassa, turha siinä on osoitella erityisesti tiettyä ryhmää ihmisistä.

Olen itse eri "syitä" luetellut useitakin, eli ei siitä sen enempiä. Myönnän, että itsekkäitäkin syitä on taustalla ja myös olosuhteista juontuvia. Päällimmäisenä on kuitenkin kyse tunteesta ja nehän voi tietysti muuttuakin, mistä sitä koskaan varmasti tietää.

Mutta, mitä tarkoitat tuolla vastuunpakoilulla tässä tapauksessa? Eli et hyväksy jos harkittu lapsettomuus liittyy siihen?

Itse ainakin tunnen, että minusta ei ole ottamaan vastuuta avuttomasta ihmisen alusta, joten välttelen tulemasta isäksi ainakin niin kauan kuin siltä tuntuu. Se on vähintä mitä voin tehdä, koska en voi sietää lapsiaan laiminlyöviä vanhempia.

 

[pernaveikko]

Tunnen ihmisiä, jotka ovat valinneet lapsettomuuden ja se on ihan ok. Se mitä kyseenalaistin on syy siihen. Jos rehellisesti voi myöntää, kuten Snakster jo sanoi, että loppuviimein kuitenkin syyt ovat itsekkäät, niin olkoon niin. Vastuun pakoilijoista ja kaiken maailman selittelijöistä en vain pidä.

Liikaa viestejä tulvii tähän selvästikin arkaan aiheeseen eli aika vaikeaa seurattavaa, mutta ihmettä tämä on?

Mitä itsekästä siinä on, että en halua missään tapauksessa lapsia? Pari veronmaksajaa vähemmän vai mitä? Mitä vastuunpakoilua voi olla olemattomien lasten kohdalla? Siinä ei ole mitään itsekästä, että haluan elää elämääni ilman ylimääräisiä velvotteita ja riippakiviä.