Lapsia vai ei?

[ms.qvist]

Kolmas asia on sitten se jo muistaakseni jonkun aiemmin tässä ketjussa mainitsema, että onko maailma sitten yleisesti ottaen kuitenkaan (ihmisen subjektiivisen kokemusmaailman mukaan) niin valtavan paha, kun niin tavattoman moni (myös sinä) kuitenkin mieluummin valitsee elämän kuin kuoleman?

Mutta voiko maailman kokoe kaikesta huolimatta niin pahana paikkana, että ei halua saada jälkeläisiä näkemään ja kokemaan sitä pahuutta vaikka ei olekaan uskalluista riistää itseltään henkeä. Tämä on siis ennaltaehkäisevää "suojelua".

Niin ja minä en ensisijaisesti halua tehdä lapsia, koska en siis pidä niistä, enkä halua niitä rajoittamaan elämäni valintoja, enkä halua, että geenini jatkuvat enää tulevaan polveen. Mutta ymmärrän sen, että joku voi pitää maailmaa ehdottomasti niin pahana ja julmana paikkana ettei tänne halua niitä lapsia tehdä (tai edes yrittää niiden tekoa). Toisaalta voisin myös kuvitella pitäväni maailmaa sellaisena paikkana etten halua niitä lapsia tänne, mutta tämä syy ei ole prioriteettilistalla korkeimmalla mahdollisella sijalla.

vlad.

 

[Ted Raikas]

Minulle "paha maailma" on yksi syy ja tekijä muiden joukossa. Ei suinkaan ainoa, enkä verhoa sen varaan muita mahdollisesti itsekkäitä syitä. En tosiaan liiemmin pidä lapsista ja aiemmin luettelemat hedonistisuuteen vivahtavat syyt ja haluttomuus ottaa suurta vastuuta toisesta ihmisestä on merkittäviä tekijöitä. Koen olevani ihmisenä hyvin epäkypsä, tasapainoton ja ongelmallinen, enkä siten ole välttämättä esikuvallinen kasvattaja ja hyvä roolimalli.

Monen asian summa, jonka pohjalta näen, että nykytilanteen valossa minun ei ole järkevää jatkaa sukuani. Tilanne voi tietysti muuttua vielä, vaikka en tällä hetkellä sitä usko.

Henkilökohtaisesti toivoisin, että useampi ihminen miettisi näitä arvojaan ja valmiuksiaan vanhemmuuteen enemmän, koska tosiaan hetken huolimattomuudesta johtuen jotkut ryhtyy vanhemmuuteen ja todella surkeita esimerkkejä riittää kyllä pilvin pimein.

Eli olen totta kai sitä mieltä, että jos lapsia hankkii, on ne asetettava kaikessa etusijalle. Kaikki muu on todella alhaista toimintaa. Tuolta pohjalta en ole lapsivihaaja, koska kaikki uusi elämä ansaitsee kaiken mahdollisen rakkauden ja turvan mitä on mahdollista saada. Itse en vaan koe, että kykenisin siihen riittävästi ja siten epäonnistuisin pahemman kerran.

 

[Mace]

Mutta voiko maailman kokoe kaikesta huolimatta niin pahana paikkana, että ei halua saada jälkeläisiä näkemään ja kokemaan sitä pahuutta vaikka ei olekaan uskalluista riistää itseltään henkeä. Tämä on siis ennaltaehkäisevää "suojelua".

Niin ja minä en ensisijaisesti halua tehdä lapsia, koska en siis pidä niistä, enkä halua niitä rajoittamaan elämäni valintoja, enkä halua, että geenini jatkuvat enää tulevaan polveen. Mutta ymmärrän sen, että joku voi pitää maailmaa ehdottomasti niin pahana ja julmana paikkana ettei tänne halua niitä lapsia tehdä (tai edes yrittää niiden tekoa). Toisaalta voisin myös kuvitella pitäväni maailmaa sellaisena paikkana etten halua niitä lapsia tänne, mutta tämä syy ei ole prioriteettilistalla korkeimmalla mahdollisella sijalla.

Kaipa se on mahdollista kokea maailma niin pahana paikkana, ettei halua tänne omien lapsiensa syntyvän, muttei kuitenkaan silti uskalla / halua riistää omaa henkeään.

Henkilökohtaisesti toivoisin, että useampi ihminen miettisi näitä arvojaan ja valmiuksiaan vanhemmuuteen enemmän, koska tosiaan hetken huolimattomuudesta johtuen jotkut ryhtyy vanhemmuuteen ja todella surkeita esimerkkejä riittää kyllä pilvin pimein.

Tuosta olen ehdottomasti samaa mieltä. Vaikka vanhemmuuteen varmaankin (en voi sanoa täysin varmaksi, koska minulla ei ainakaan vielä lapsia ole) kasvaa ajan ja vastuun lisääntymisen myötä, on noita asioita hyvä miettiä jo ennakkoon. Kyse on kuitenkin hyvin pitkäaikaisesta ja totaalisesta sitoutumisesta.

 

[Stonewall]

Omasta mielestäni maailma ei ole paha paikka. Se on itseasiassa paras paikka jonka tiedän. Toki maailmassa on esiintyy sellaista itsekkyyttä ja empatian puutetta, että joitakin tekoja tai motiiveja voi jo nimittää pahaksi. Itse koen kuitenkin, että maailma on oikeastaan hirvittävän hyvä paikka. Johtunee siitä, etten lähtökohtaisesti pidä asioiden jatkuvaa muuttumista ja elämän ja kuoleman kehän ilmiöitä pahoina tai hyvinä.
Toki länsimaalaisena olen etuoikeutettu, mutta elämässä saan nauttia kauniiden naisten näkemisestä ja kokemisesta, hyvästä ruuasta, rakkauden tunteesta, urheilusta, penkkiurheilusta, omien lasten kasvamisen seuraamisesta jne. Jostain kirjasta luin ajatuksen, että tämä maailma on paratiisi (siinä tosin perusteltiin niin, että koska maailmassa saa lempiä, tapella ja juopotella niin paljon kuin haluaa, niin muusta ei voi olla kyse), johon olemme päässeet syystä tai toisesta. Se on itselleni läheisempi ajatus kuin peruskristillinen maailman pahuutta ja tuonpuoleisen hienoutta korostava traditio.
Kyllähän maailma on vaarojen karikko erityisesti pienille. En silti käännä selkää tuuleen, vaan yritän kohdata sen minkä elämä vastaan heittää. Monet myöskin puhuvat siitä, että on hyvää hankkia lapsia suhteellisen nuorena, jotta lasten lennettyä pesästä saa olla "rauhassa". Vaimon kanssa emme kumpikaan ole erityisen kiinnotuneita sellaisesta "rauhasta". Varmasti itsekkäistä syistä haluamme nauttia lasten kanssa elämisestä mahdollisimman pitkään, joten olemma odottamassa uutta tenavaa parhaillaan. Se tarkoittaa, että itse olen päälle kuudenkympin tulokkaan aikuistuessa. Emme missään nimessä menetä yhtään mitään meille merkityksellistä, vaan päinvastoin saamme paljon (jos tulevaisuudesta voi mitään varmaan sanoa).

 

[ms.qvist]

Kaipa se on mahdollista kokea maailma niin pahana paikkana, ettei halua tänne omien lapsiensa syntyvän, muttei kuitenkaan silti uskalla / halua riistää omaa henkeään.

Minusta se ei ole "kaipa" vaan olen sitä mieltä, että hyvin selkeästi ihminen voi perustella lapsetomuuttaan sillä, että kokee maailman niin pahaksi ja epätoivoiseksi paikaksi jonne ei halua enää lisää ihmisiä edes omien lastensa muodossa. Estää siis sen mahdollisuuden, että ne oman mahdolliset lapsensa kokisivat maailman julmana ja pahana ja epätoivoisena paikkana elää. Samalla ihminen voi kuitenkin kokea olevansa itse niin "heikko" ettei joko uskalla tappaa itseään tai ei ole onnistunut tappamaan itseään (allekirj.) eikä enää uskalla koettaa sitä uudelleen. Minusta tämäkin voi olla aivan kypsä ja perusteltu syy olla hankkimatta lapsia tälle pallolle.

Kokonaisuudessaan kannatan sitä, että ihmisten tulisi miettiä hyvin tarkoin sitä ovatko valmiit vanhemmuutteen eikä tehdä lapsia "päiväunelmiensa" täytteeksi. Aivan liian paljon näkee aikuisia lapsineen, jotka eivät ymmärrä sitä mitä vanhemmuus todellakin merkitsee. Mutta koska minulla ei ole lapsia, en ryhdy kertaamaan asioita joita minulle merkitsisi se jos minulla niitä olisi. Ne rajoittaisivat elämääni liikaa, ne eivät ymmärrykseni mukaan anna minulle niin paljon mitä ne ottavat, ja tietty eräs peruste - merkityksellinen - on se, että en missään nimessä halua, että geenini jatkavat kulkuaan enää seuraavaan sukupolveen.

Sitä ihmettelen, että kuinka joku voi sanoa, että vauva on "herttainen" tms. - tai on ymmärrän jos vanhemmat niin toteavat mutta ovatko vauvat todellakin ihmisten mielestä oikeasti kauniita vai "näyttelevätkö" he tunteitaan? Minusta vauvat ovat rumia ja vastenmielisiä otuksia.

vlad.

 

[rpeez]

Voisiko jopa olla niin, että masentumiseen taipuvaiset ajattelevat muita herkemmin maailman pahuutta eivätkä halua lastensa sitä kokevan? Tuli vaan mieleen kun miettii itseään ja kirjoituksia täällä. Ne joilla on positiivinen maailmankatsomus eivät voi ymmärtää että joku oikeasti tuon takia ei halua lapsia ja leimaavat sen tekosyyksi.

vladin kommenttiin vauvojen olemuksesta sanoisin että vastasyntynyt tuskin on useimpien mielestä kauhean söpö, ja näyttelemistä voi tapahtuakin. Mutta kyyyllä ne minusta aika söpöjä sitten myöhemmin on. Edit. Lisätään tähän vielä että riippuu kyllä vauvastakin, samalla lailla niissä on ulkonäköeroja kuin aikuisissakin.

 

[Flu]

Sitä ihmettelen, että kuinka joku voi sanoa, että vauva on "herttainen" tms. - tai on ymmärrän jos vanhemmat niin toteavat mutta ovatko vauvat todellakin ihmisten mielestä oikeasti kauniita vai "näyttelevätkö" he tunteitaan? Minusta vauvat ovat rumia ja vastenmielisiä otuksia.

Olen todella iloinen ettet aio lisääntyä. Olen samaa mieltä ettei noita geenejä kannata jatkaa eteenpäin. Yleensä ihmiset pitävät pieniä lapsia herttaisina, koska se on nimenomaan geeneissä. Kyllähän tämä oikeasti on sellainen asia ettei ihminen joka ole sitä kokenut voi vain sitä ymmärtää. Jos ei koskaa seurustellut ei oikeasti siitä mitään ymmärrä (esim. Scholl) ja jos ei lapsia itse ole saanut ei pysty ymmärtämään mitä se tarkoittaa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Elämäntavoilla ja lapsista tykkäämisellä (silleen epäeroottisella tavalla) ei ole mitään tekemistä tuon tietoisen valinnan kanssa. Olen yli 25 vuotta tiennyt, että paha maailma on suurimpia syitä, miksen ole kovin kiinnostunut lisääntymisestä. Oma elämäntilanteeni on heitellyt rankastikin tuona aikana. Ainoa pysyvä asia on ollut sama mielipide, joka pätee edelleen.

Jatka tutkimuksia, Freud.

Aivan varmasti joku kokee maailman olevan liian tyly paikka jotta jälkeläisiä kannattaa ylipäätään tehdä. Kokemukseni mukaan väitän silti ettei tämä ole aina keskeisin motiivi, silloinkaan kun se esitetään painavimpana tai ainoana syynä. Sosiaalisessa mielessä on paljon helpompaa luonnehtia lisääntymishaluttomuutensa syitä ulkosista perusteista käsin kuin ruotia omia arvovalintojaan tai lapsista pitämisen laatuaan. Tai keskustelunaihe on yksinkertaisesti epämieluisa, joten asia kuitataan maailman pahuudella ja that's it.

Muutamasta paha maailma -korttia vilauttaneesta tiedän satavarmasti, että todelliset syyt ovat toisaalla. Lapset mielletään vaivalloisiksi tai epämiellyttäviksi, tai lapset ovat uhka oman tähänastisen elämäntavan ylläpitämiselle. Ei siinä mitään, nämä ovat minun korvaani ihan käypiä perusteita siinä missä filosofisemmatkin ajatukset. Silloin on parempi ettei lapsia hankita edes vahingossa, jos niistä ei erityisemmin välitetä tai ehditä välittää.

 

[Mace]

Minusta se ei ole "kaipa" vaan olen sitä mieltä, että hyvin selkeästi ihminen voi perustella lapsetomuuttaan sillä, että kokee maailman niin pahaksi ja epätoivoiseksi paikaksi jonne ei halua enää lisää ihmisiä edes omien lastensa muodossa. Estää siis sen mahdollisuuden, että ne oman mahdolliset lapsensa kokisivat maailman julmana ja pahana ja epätoivoisena paikkana elää. Samalla ihminen voi kuitenkin kokea olevansa itse niin "heikko" ettei joko uskalla tappaa itseään tai ei ole onnistunut tappamaan itseään (allekirj.) eikä enää uskalla koettaa sitä uudelleen. Minusta tämäkin voi olla aivan kypsä ja perusteltu syy olla hankkimatta lapsia tälle pallolle.

Sinulla on tietysti oikeus tuohon mielipiteeseesi. Itse en osaa nähdä maailmaa yleisesti ottaen pahana paikkana, vaan olen pitkälti samaa mieltä Stonewallin aiemman kirjoituksen kanssa siitä, että maailma on itse asiassa oikein mukava paikka.

Aivan varmasti joku kokee maailman olevan liian tyly paikka jotta jälkeläisiä kannattaa ylipäätään tehdä. Kokemukseni mukaan väitän silti ettei tämä ole aina keskeisin motiivi, silloinkaan kun se esitetään painavimpana tai ainoana syynä. Sosiaalisessa mielessä on paljon helpompaa luonnehtia lisääntymishaluttomuutensa syitä ulkosista perusteista käsin kuin ruotia omia arvovalintojaan tai lapsista pitämisen laatuaan. Tai keskustelunaihe on yksinkertaisesti epämieluisa, joten asia kuitataan maailman pahuudella ja that's it.

Samaa mieltä. Lisäksi nostaisin vielä sen, että joillekin maailman pahuuteen vetoaminen voi olla myös eräänlainen tapa nostaa itseään jalustalle "suurena ajattelijana". Kun tavikset haluavat lapsia, tämä henkilö osaakin epäitsekkäästi ajatella ns. isoa kuvaa ja ymmärtää, että hänen on viisainta pidättäytyä lisääntymisestä, jottei tuleva lapsi joudu kärsimään.

 

[Tykki]

Jos TQoFE olisi kirjannut, että hän uskoo tai että hänellä on vakaa käsitys siitä, ettei lapset tuo hänen elämäänsä mitään mitä hän kaipaa, niin hyvä väittely Sampion kanssa olisi ilmeisesti jäänyt tapahtumatta. Tai niin minä Sampion pointin olin ymmärtävinäni.

Aikoinaan, kun oma lisääntyminen oli ajankohtaista, olin kyllä vimpan päälle epävarma asian suhteen. Onnistuisinko isänä, kestääkö talous, menetänkö jotain jne. No, lapsia on nyt kaksin kappalein, välillä väsyttää kuskata heitä harrastuksiin ja toisinaan suututtaakin. Olen myös väliaikaisesti joutunut jättämään joitain omia harrasteita vähemmälle. Lisäksi uskon, että työurani on jonkin verran kärsinyt siitä, että lähden mieluusti ajoissa töistä kotiin ehtiäkseni viettää aikaa lasteni kanssa, ts. nähdäkseni heidän kasvavan.

Siltikin lapseni ovat ehdottomasti silkkaa parhautta ja koen heidän olemassaolonsa rikastuttavan omaa elämääni paljon enemmän kuin mistä olen joutunut väliaikaisesti luopumaan. Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, lapsenikin ovat tyytyväisiä kotinsa oloihin ja vanhempiinsa.

Ei siis ole tarvinnut katua, että aikoinaan uskalsi tähän ryhtyä. Joillain muulla saattaa tietenkin olla toisin.

Kotisohva-filosofi-minäni on joskus miettinyt, että elämän tarkoitus taitaa olla elämän jatkaminen. Ehkä joku dna:n pätkä saa useimmat elolliset haluamaan sukunsa jatkamista.

 

[-OO-]

Samaa mieltä "pitkän kääpiön" kanssa siitä että moni antaa tuon selityksen vaikka se ei ainakaan ihan koko totuus olisikaan. Minä vähän luulen että tuo tuntuu monelle siltä helpoimmalta tieltä, koska hyvin monesti suhtautuminen on vähän nuivaa ja negatiivista jos sanot vaikkapa että et vaan halua lapsia tai et pidä lapsista. Minullekin on useampaan kertaan näytetty nyrpeää naamaa ja sanottu aika suoraankin kun olen ihan rehellisesti myöntänyt että en halua lapsia koska olen niin itsekäs etten halua jakaa elämääni kenenkään kanssa. Ymmärrän siis jos joku haluaa käyttää tuota maailman pahuutta syynä koska usein se tuntuu olevan se hyväksyttävämpi syy lapsettomuuteen.

Toki on sitten varmaan myös näitä Macen kuvaamia "suuria ajattelijoita" jotka haluavat käyttää tuota itsensä korostamiseen, ja toisaalta on varmasti myös sellaisia jotka ihan oikeasti näkevät tämän maailman niin ikävänä paikkana, tai tulevaisuuden niin epämiellyttävänä että eivät halua siihen tuoda enää yhtään ihmistä lisää.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Lisäksi nostaisin vielä sen, että joillekin maailman pahuuteen vetoaminen voi olla myös eräänlainen tapa nostaa itseään jalustalle "suurena ajattelijana". Kun tavikset haluavat lapsia, tämä henkilö osaakin epäitsekkäästi ajatella ns. isoa kuvaa ja ymmärtää, että hänen on viisainta pidättäytyä lisääntymisestä, jottei tuleva lapsi joudu kärsimään.

Mielestäni olisi joskus rehellisempää myöntää, ettei halua hankkia lapsia ainakaan toistaiseksi. Mitäpä se muille kuulu miksi lapset eivät kiinnosta. Kyseessä on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia josta aikuiset ihmiset voivat päättää aivan itse. On ihan älytöntä ryhtyä keneltäkään tivaamaan miksei lasten hankkiminen muka miellytä. Tai kääntäen, yhtä outoa olisi kysyä lasta odottavalta pariskunnalta miksi ihmeessä nämä onnettomat menevät lisääntymään...

 

[-OO-]

Mielestäni olisi joskus rehellisempää myöntää, ettei halua hankkia lapsia ainakaan toistaiseksi. Mitäpä se muille kuulu miksi lapset eivät kiinnosta.

Ei kuulu muille ei, mutta kovin usein tuohon kysymykseen vaan törmää kun ikää on yli kolmekymppiä ja lapsia ei ole. Vastaukseksi ei tunnu oikein ikinä riittävän se jos sanoo että ei vaan halua lapsia, vaan aletaan tivaamaan tarkempia syitä. Ja sama homma tuonkin suhteen kun en harrasta myöskään parisuhteita, näköjään vaan kaikelle "valtavirrasta poikkeavalle" halutaan saada syy ja selitys.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ei kuulu muille ei, mutta kovin usein tuohon kysymykseen vaan törmää kun ikää on yli kolmekymppiä ja lapsia ei ole. Vastaukseksi ei tunnu oikein ikinä riittävän se jos sanoo että ei vaan halua lapsia, vaan aletaan tivaamaan tarkempia syitä. Ja sama homma tuonkin suhteen kun en harrasta myöskään parisuhteita, näköjään vaan kaikelle "valtavirrasta poikkeavalle" halutaan saada syy ja selitys.

Näinhän se menee. On tuo vielä jotenkin korrektin piiriin kuuluva aihe hyvin tuttujen ihmisten kesken, mutta vähintään harmaalla alueella liikutaan jos lapsettomuuden syitä tiedustellaan. Itse vältän koko aiheen käsittelyä. Jos joku haluaa omista asioistaan puhua niin sitten on eri.

 

[ms.qvist]

Mielestäni olisi joskus rehellisempää myöntää, ettei halua hankkia lapsia ainakaan toistaiseksi. Mitäpä se muille kuulu miksi lapset eivät kiinnosta. Kyseessä on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia josta aikuiset ihmiset voivat päättää aivan itse.

Onko se loppujen lopuksi henkilökohtainen asia? Vaikka tällä palstalla ollaan nimettömiä, niin esiintyy "ajattelijoita" joiden kirjoituksista kuultaa selkeästi läpi ajatus, että lapsettomuuskaan ei ole henkilökohtainen asia, tosin yhtälailla on henkilöitä (kuten minä), jotka ihmettelevät motiivia lasten hankintaan.

Sama pätee reaalimaailmaan. On suuren suuri joukko ihmisiä, jotka arvottavat toisia sen perusteella onko niitä lapsia vai ei ja jos minun ikäisellä niitä ei ole, sitä pidetään ihmeenä tai sitten esitetään merkitseviä kysymyksiä. Vastaan kysymyksiin asiallisesti ja perustellen, vastaukset ovat käytännössä samat joita tässäkin ketjussa olen esittänyt mutta monien on vaikea ymmärtää sitä, että joku ei halua jatkaa sukuaan. Minä en koe merkitykselliseksi oman sukuni jatkamista tai omien geenieni levittämistä enää eteenpäin. Joskus olisin ollut valmis tähän mutta mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä vähemmän haluan jatkaa sukuani. Prioriteettina parinvalinnassa on korkealla se, että kumppanini ei halua jatkaa sukua ja jos hän haluaisi, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa seurustelu. Monissa tapauksissa näen suvunjatkamisen jopa itsekäänä tekona. Tekona jonka tekevät ihmiset jotka eivät ole vielä kypsiä jatkamaan sukuaan muta kun ne hormonit hyrräävät...

vlad.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Onko se loppujen lopuksi henkilökohtainen asia? Vaikka tällä palstalla ollaan nimettömiä, niin esiintyy "ajattelijoita" joiden kirjoituksista kuultaa selkeästi läpi ajatus, että lapsettomuuskaan ei ole henkilökohtainen asia, tosin yhtälailla on henkilöitä (kuten minä), jotka ihmettelevät motiivia lasten hankintaan.

On se aika monelle jonkinasteisesti henkilökohtainen asia, koska lapsiutelut tuntuvat aiheuttavan ärtymystä tai vaivaantuneisuutta. Tai jotakin tähän suuntaan. Lisääntymisen mielekkyys noin yleisellä tasolla on hieman toisen tyyppinen keskustelunaihe, mutta siitäkin on vain ajatusviivan mittainen matka omakohtaisten valintojen mukaan vetämiseen.

 

[ms.qvist]

On se aika monelle jonkinasteisesti henkilökohtainen asia, koska lapsiutelut tuntuvat aiheuttavan ärtymystä tai vaivaantuneisuutta. Tai jotakin tähän suuntaan. Lisääntymisen mielekkyys noin yleisellä tasolla on hieman toisen tyyppinen keskustelunaihe, mutta siitäkin on vain ajatusviivan mittainen matka omakohtaisten valintojen mukaan vetämiseen.

Siksipä minä en jaksa udella keneltäkään onko suunnitteilla lapsia tahi ei. Koen sen aivan samana, jos minulta joku utelisi sitä, että miksi minä en halua niitä lapsia. Samaistun lapsettomien asemaan enkä halua tuottaa heille tukalaa tilannetta kysymällä heiltä miksi heillä ei ole lapsia.

Toisaalta minua se ei haittaa vaikka minulta kyseltäisi (kuten töissä on kyselty) miksei minulla ole lapsia mutta yhtälailla minun valintaani on ihmetelty. Antaako siis se oikeuden ihmettelylle tai jopa arvostelulle jos valitsee elämässään lapsettomuuden? Toisaalta aihe on minulle tavallaan toisarvoinen kuten on moni muukin persoonaani kohdistuva aihe. Minulle on aivan sama mitä mieltä ihmiset ovat minusta ja valinnoistani, kuten siitä, että pidän järkevänä nostaa keskusteluun sen, että olisiko oikeutettua sallia eutanasia vammaisille syntyneille lapsille tjsp.

vlad.

 

[Knower]

En tykkää käydä baareissa / bilettämässä, teen sitä noin kerran pari vuodessa. Lasten kanssa tykkään toimia ja työssäni toiminkin ja kummipojalle ostin juuri ekat luistimet ja käytiin vetämässä ensimmäiset vedot jäällä. Oli kivaa. Parisuhde on vakaalla pohjalla, taloudellinen tilanne hyvä ja niin edelleen, mutta lapsia emme vaimon kanssa ole haluamassa. Olen erittäin onnellinen nykyelämässäni, enkä koe että minulta puuttuu mitään.

Olen monilapsisesta perheestä ja oma lapsuus meni kaikin puolin hyvin. Varmaan tavan vuoksi sitä ajattelin, että kyllä niitä lapsia sitten haluaa. Vaimoksi sitten tuli sellainen nainen, joka sanoi heti seurustelumme alussa joskus yli kymmenen vuotta sitten, että hän ei sitten ole mikään kodin hengetär eikä todennäköisesti halua lapsia. Ensin olin hieman että kyllä se mieli tuosta muuttuu ja totta kai niitä tehdään, mutta meidän elämästämme on muotoutunut erilainen paketti. Ja oikein hyvä sellainen. Tuttavapiirikin on siinä mielessä ilmeisesti fiksu, että mitään uteluita ei ole käytännössä tullut.

Vaimolla on taustalla ajatuksessaan todennäköisesti omasta lapsuudesta kumpuavia juttuja, sillä lähtökohdat oli hänellä aika vaikeat. Meikäläisellä lienee enemmän ihan käytännönläheiset jutut. Tykkään duunistani, joka vie aikaa päivästä n. 10-12 tuntia. Muun ajan tykkään urheilla, löhötä sohvalla, matkustella, pelata pleikkaria ja niin edelleen. Niin olen ajatellut, että lapsi tarvitsee aidosti vanhemmat ja tuolloin minun tulisi rakentaa nykyelämäni uusiksi. Enkä sitä halua.

Ymmärrän hyvin jossain aiemmin esille tulleen jutun, jossa jonkun kirjoittajan tuttavaperhe oli todennut olleensa onnellisempi ennen lasten syntymää. Tämä nyt on tietenkin tabu aiheena ja varmaan parempi, että sitä ei ainakaan lapsilleen paljasta. Näitäkin tapauksia varmasti lienee. Uskon myös, että jotain sellaista menetän, mitä ei varsinaisesti omista nykypuitteista saa.

Tämä asia vaan kun on vähän niinku joko tai. Ei ole uusintamahdollisuutta, joten kannattaa asiat harkita hyvin ja täysin omista lähtökohdista. Erittäin hieno juttu jos lapselliset ovat onnellisia valintaansa. Samoin hieno homma myös niille, jotka eivät lapsia halua eivätkä niitä jostain yhteiskunnallissosiaalisista paineista hanki.

 

[Soolo]

Naisihmisiä yhä nykyäänkin painostetaan aika vahvasti lisääntymään. Työpaikalla olen hämmästellyt sitä painetta, mitä naiset kokevat lapsen saannin suhteen. Todistin kerran sellaista hetkeä missä naiskollega kysyi toiselta, onko hän raskaana kun maha pömpöttää. No, ei ollut. Onko tämä naisten julmaa vittuilua vai mitä ihmeen käytöstä lienee. Samaten olen kuullut naisporukan puhuvan keskenään selän takana eräästä lapsettomasta, 50v kollegastaan jonain elämässään epäonnistuneena tapauksena. Koska hänellä ei siis ole omia lapsia. Naiset, ollessaan mammalomalla, tuovat näköjään myös vauvojaan töihin muiden ihailtavaksi, ikäänkuin se kuuluisi johonkin perinteeseen. Eipä siinä, onpas se söpö tapaus tämä teidän Jere. Väännän kohteliaisuudet, mutta sisällä en tunne mitään kummempaa. Omasta mielestäni eläimet ovat söpömpiä, lapsen näen lähinnä toisena ihmisenä. Ehkä siksi muiden lapset lähinnä vituttavat jos rupeevat parkumaan sun muuta. Tajuan sen, että oma lapsi on toki eri juttu.

Onhan ne lapset kyllä ensin naisten asia ja sitten vasta miesten. Suurin osa jengistä kuitenkin lisääntyy, joten jokin tarve se geeneissä on oltava. Mutta kyllä ympäristön paineet eritoen naisille ovat lapsen saantiin niin hemmetin kovat, että sieltä helposti syntyy tällaisia vittuuntuneen oloisia "en vaan halua ikinä lapsia!" kommentteja. Tämä on mielestäni ihan ymmärrettävää, eikä tarvitse ottaa pultteja kenenkään. Lapsettomuuden voi myös nähdä tietynlaisena homoutena heteroseksuaalisessa maailmassa.

Olen miettinyt eniten sitä, miten paljon menetän vapauttani jos vauvan saan. Sinänsä hassua, koska meillä on jo lemmikkejä, jotka vaativat myös panostusta ja huolenpitoa. Ehkä kyse on enemmänkin vapauden tunteesta, minkä kokee menettävänsä. Joillain meistä on levoton sielu, jotkut arvostavat turvaa ja tasapainoa enemmän.

Itse en siis tiedä haluanko lapsia. Kysymys vaan alkaa olla pirun ajankohtainen, vaimo on jo siinä iässä ettei kauaa voi odotella, ja kaveripiiri on täynnä lapsen saanutta porukkaa kinuamassa ipanoilleen uusia kavereita. Jos vaimoni haluaa lapsen, suostun siihen kyllä sillä rakastan häntä ennen kaikkea. Uskon myös olevani hyvä isä.

Mikä sitten mättää? Ei vaan ole sellaista halua, eikä tunnetta omaan skidiin. Pitäisikö ollakaan? Mjr:n tekstit tuntuivat kuvastavan myös omia tunteinani aika hyvin tässä tilanteessa.

Voi hyvin olla, että päädymme vaimoni kanssa lopulta sovinnaiseen ratkaisuun. Family man, kuulostaa hyvältä. Sillä saa arvostusta, voi kaivella kuvia lompakosta ja esitellä perheenjäsenet liikekumppaneille. Ei tarvitse selitellä, vaan voi kuulua joukkoon. Vanhana ei tarvitse kuolla yksin, kyllä lapset pitään huolen. Ei siinä ainakaan pahemmin voi hävitä, eihän?

 

[ace]

On se vaan huvittavaa, miten täälläkin ihmisillä on tarve vetää "syvempiä" johtopäätöksiä muiden päätöksistä olla tekemättä lapsia. Ok, keskustelupalstalla ollaan ja kaikki kukat saa kukkia ja blaa blaa blaa, mutta eihän perkele kukaan mieti, onko jollakin itsekkäitä ajatuksia tehdä lapsia.

On tämä vaan sellainen jeesustelun aihe, ettei mitään järkeä. Tästä eteenpäin teenkin kaikille (eniten itselleni) palveluksen ja lopetan tämän ketjun lukemisen. Ehkä... =D

Jaa miksen tehnyt sitä jo aikaisemmin, hyvä kysymys.

 

[VT]

Kyllähän tämä oikeasti on sellainen asia ettei ihminen joka ole sitä kokenut voi vain sitä ymmärtää. Jos ei koskaa seurustellut ei oikeasti siitä mitään ymmärrä (esim. Scholl) ja jos ei lapsia itse ole saanut ei pysty ymmärtämään mitä se tarkoittaa.

Totaalista skeidaa. Jos sinä tai eräs toinen nimimerkki ette tällaista pystyneet ymmärtämään ennen omia lapsianne, ei tarkoita etteikö muut sitä voisi ymmärtää. Liääntyminen on kuitenkin maailman luonnollisin asia. Muutenkin osoittaa täyttä näköalattomuutta ja muiden aliarvoimista korostaa sitä, kuinka jotain asiaa ei voi ymmärtää, jos itsellä ei ole lapsia. Toki jokainen kokemus elämässä lisää perspektiiviä.

 

[-OO-]

Tuo on muuten ihan totta mitä Soolo kirjoittaa tuossa edellisellä sivulla, että naisilla tuo paine on oikeasti vielä paljon suurempi kuin meillä miehillä. Kyllä sitä tietynlaista painostusta itsekin jatkuvasti kokee mutta naisten kohdalla se on vielä paljon pahempaa.

 

[Mace]

Totaalista skeidaa. Jos sinä tai eräs toinen nimimerkki ette tällaista pystyneet ymmärtämään ennen omia lapsianne, ei tarkoita etteikö muut sitä voisi ymmärtää. Liääntyminen on kuitenkin maailman luonnollisin asia. Muutenkin osoittaa täyttä näköalattomuutta ja muiden aliarvoimista korostaa sitä, kuinka jotain asiaa ei voi ymmärtää, jos itsellä ei ole lapsia. Toki jokainen kokemus elämässä lisää perspektiiviä.

Kuten jo aiemmin totesin, itselläni ei lapsia (ainakaan toistaiseksi) ole, mutta olen kyllä kuullut / lukenut erittäin moneen kertaan jonkun isäksi / äidiksi tulleen sanovan, ettei niitä isyyden / äitiyden tuomia tuntemuksia kuitenkaan osannut kunnolla ennakoida, vaan ne iskivät päälle oikein kunnolla vasta sitten, kun tilanne oli realisoitunut eli lapsi oli syntynyt. En siis ainakaan itse sanoisi, että tuo Flun teksti olisi totaalista skeidaa. Se oli kyllä liian jyrkästi sanottu, mutta mielestäni siinä oli myös totuuden siemen.

 

[Sistis]

Kuten jo aiemmin totesin, itselläni ei lapsia (ainakaan toistaiseksi) ole, mutta olen kyllä kuullut / lukenut erittäin moneen kertaan jonkun isäksi / äidiksi tulleen sanovan, ettei niitä isyyden / äitiyden tuomia tuntemuksia kuitenkaan osannut kunnolla ennakoida, vaan ne iskivät päälle oikein kunnolla vasta sitten, kun tilanne oli realisoitunut eli lapsi oli syntynyt. En siis ainakaan itse sanoisi, että tuo Flun teksti olisi totaalista skeidaa. Se oli kyllä liian jyrkästi sanottu, mutta mielestäni siinä oli myös totuuden siemen.

Oma veikkaukseni on, että tuo pätee pitkälti niihin tapauksiin, joissa lapsi on ns. suunniteltu ja toivottu tapaus. Silloin vanhemmat ovat jo ennalta käsin osanneet virittää itsensä positiivisiin tunnelmiin, mutta yllättyvät kuitenkin useimmiten siitä, kuinka voimakkaina nämä tunteet sitten tulevat, kun se kauan haluttu oma lapsi syliin kannetaan.

Sen sijaan niissä tapauksissa, joissa raskaus on vahinko, eikä lasta oikeasti haluttaisi, tuo tunne lapsen syntyessä voi ollakin aivan muuta. Suuri osa tällaisistakin pariskunnista (tai yh-äideistä) varmasti osaa tuon odotusajan aikana asennoitua niin, että tuo lapsen syntymä kääntyykin positiiviseksi asiaksi, jolloin tunnelmat olisivat ainakin melko lähellä tuota toivotun lapsen tapausta. Mutta sitten tulee se valitettava ryhmä, jolla koko lapsi on yhdentekevä. Tällöin näitä positiivisia tunnelmia ei tule.

Itse tiedän tapauksen, jossa eräs nainen sanoi, ettei koskaan tule hankkimaan lapsia. Hän kuitenkin tuli yllättäen raskaaksi, ja päättikin pitää lapsen. Nyt hän on tuon lapsen yksinhuoltaja, mutta tuntuu olevan oikein onnellinen ja lapsestaan ylpeä äiti. Ilmeisesti "päällä oleva tilanne" voi helposti pakottaa pohtimaan asioita, ja usein sitten mielipiteet voivat muuttua. Tai sitten moni ajattelee niin, että "tilanne on nyt sitten tämä, ja mennään näillä".

 

[Stonewall]

Kyllähän asioita voi yrittää rationalisoida ja ajatella järjellä, mutta ihminen on loppujen lopuksi eläin. Se tarkoitta sitä, että hormoonit pitävät pääsääntöisesti huolen siitä, että sopivan parittelukumppanin läheisyys johtaa ihmiselläkin paritteluun. Toisaalta eläimet eivät osaa pohtia olisiko niistä kivaa tulla vanhemmiksi. Hormoonit kuitenkin pitävät huolta siitä, että emot pääsänntöisesti ovat kiintyneitä jälkeläisiinsä. Sama tapahtuu ihmiselläkin. Voi hyvin järjellä päättää, ettei haluaisi lapsia, mutta jos niitä saa niin todennäköisimmin on hormooniensa orja kuten muutkin eläimet ja väistämättä pitää omista jälkeläisistään. Näin vaikka inhoaisi muitten jälkeläisiä.

Itse ainakin olen kovin kiintynyt omiin jälkeläisiini, ja tuo tunne vaikka olisikin vain ja ainoastaan elämän jekku, on hyvin palkitseva.