Lapsi- ja vanhemmuusasiat

  • 122 507
  • 727
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Ei ole täälläpäin näkynyt ainuttakaan kersalaumaa pelaamassa talvella katista (katupallo, tossupallo tms.) moneen vuoteen. Eipä kyllä näy pihoilla maalejakaan.
Viime viikolla mietin, koska olen viimeksi nähnyt kökkömaalin kadulla. Väittäisin, että 2000-luvulla en ole nähnyt. No, kaupasta saatavien tehdasmaalien evoluutio toki syrjäytti kökkömaalit. Nyt tuntuu siltä, että viimeisen 5-10 vuoden aikana myös tehdasmaali kadulla alkaa oleen harvinaisuus.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca, Rory McIlroy
Joo eri meininki on nykyään. 90-luvulla ja 2000-alkupuolella Tampereen Kaukajärvellä pelattiin käytännössä joka päivä katusählyä ja talvet painettiin Järvikadun kentällä jääkiekkoa päivästä toiseen valojen sammumiseen asti. Nyt kun oman vanhemman pojan (2v) kanssa ulkoilee, niin eipä ainakaan näin talvisaikaan ketään näy. Kesällä sentään lapsia kokoontuu johonkin lähitaloyhtiöiden puistoihin melkein joka ilta johon sitten lapset vanhempineen kokoontuu.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Viime viikolla mietin, koska olen viimeksi nähnyt kökkömaalin kadulla. Väittäisin, että 2000-luvulla en ole nähnyt. No, kaupasta saatavien tehdasmaalien evoluutio toki syrjäytti kökkömaalit. Nyt tuntuu siltä, että viimeisen 5-10 vuoden aikana myös tehdasmaali kadulla alkaa oleen harvinaisuus.
Mikä on kökkömaali?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kun olin kirjoittanut viestin, rukoilin, että kukaan ei kysyisi, mikä on kökkömaali. Aika vitun pitkälle on ihminen viidakosta singahtanut, jos ei tiedä, mikä on kökkömaali.

En ole koskaan kuullut moista sanaa eikä googlekaan löydä tässä merkityksessä mitään. Kökköhän tarkoittaa paskaa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun olin kirjoittanut viestin, rukoilin, että kukaan ei kysyisi, mikä on kökkömaali. Aika vitun pitkälle on ihminen viidakosta singahtanut, jos ei tiedä, mikä on kökkömaali.
Pelannut olen koko lapsuuden pihapelejä ysärillä ilman mitään oikeita maaleja, mutta ainakaan itä- ja koillishelsingissä en tuollaista termiä koskaan kuullut.
 

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tällainen oli. Oikein metallinen kehikko, tuohon isä hitsasi metallilevyt verkon mentyä rikki. Katuo tätä katkerasti, koska koko kesä / joka kesä lauottiin kiekkoja vanerilta. Aika kova meteli.
Joskus tulee ajeltua lapsuudenkodin ohi, ja joka kerta naurattaa ne lommot autotallin ovien alapelleissä.
 

Alba

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Packers, Ukraina
Mun faija oli niin viitseliäs, että hitsaili maalin jostain lvi-putkista. Tai pihi. Joka tapauksessa meillä oli maali ja kaikki aika käytettiin pelaamiseen. Me saatiin myös pelata uudessa talossa, uudella parketilla kiekkoa. Vanhemmat myös kuskasi meitä treeneihin ja peleihin aina kitisemättä. Tästä kiitollisena olen päättänyt antaa tämän eteenpäin omille lapsille. Vaikka siellä jäähallilla pitää olla nykyään joka päivä, se maksaa törkeästi, niin pidän turpani kiinni ja kuskaan. Sillä sain kokea niin hitosti harrastuksen ansiosta. Toivottavasti omat lapset joskus ymmärtää ja antaa saman omille lapsilleen.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsellä on kaksi tyttöä ja kumpaakaan ei ainakaan vielä kiinnosta yhtään mikään pallopeli.

Vanhempi 8v on taiteilijasielu, nuorempi 4v on rämäpää eikä oikein vielä osaa olla aloillaan.

Ulkoilu ja retkeily on onneksi heille rakasta toimintaa, joten ei tarvitse isommin patistaa ulos.

Oma lapsuus tuli juostua pallojen perässä ja kotona oli mahdollisuus harrastaa. Isä hankki koripallokorin ja kiinnitti sen pihaan oikealle korkeudelle, oli lätkämaali ja oli futismaali. Isä harjasi asfalttialueen varmaan kaksi kertaa päivässä, jotta naapurin poikien kanssa oli kivempi pelata pihapelejä kun ei ollut irtosoraa haittana... Sisällä isä opetti miten tehdään pahvista maalit, pyykkipojista mailat ja pöytälätkän kiekolla saa lattialla hyvät pelit aikaiseksi.

En ikinä pelannut maalivahtia, mutta isä laittoi mut maaliin kamojen kanssa ja alkoi vetelemään kohti tennispalloja vanhalla torspon puumailalla. Muistan vieläkin miten vitutti jokainen päästetty maali. :D

Nuorempi lapsista on jo vähän puhunut siihen suuntaan, että haluaisi pelata jalkapalloa, joten eiköhän tie vie taas nurmikenttien äärelle jossain vaiheessa. Onhan sitä siellä aikaa vietetty koko lapsuus ja aikuisenakin useampi vuosi valmentajana.

Tärkeintä on kuitenkin kun löytäisivät nuo muksut sen oman polkunsa. Pelata ei tartte, mutta ulkoilu on pakollista.
 

Jeffrey

Jäsen
Itse tai isän tekemä puumaali pressuverkolla.

Oma mökkimaali oli kaikkea muuta kuin kökkö. Muistan sen päivän edelleen kun olin joutunut miljoonannetta kertaa faijan apupojaksi mökkipaikkakunnan rautakauppaan. Siinä rautakaupan ”urheiluosastolla” tapani mukaan pyöriessä jostain alelaarista löytyi ihan ihka oikea jalkapallomaalin verkko! Jo samana iltana sai maalata faijan kyhäämän maalin tolppia valkoiseksi. Veli ei oikein koskaan urheilusta innostunut eikä faija aina ”kerinnyt” potkimaan. Parhaat pelit tuolla silti sai.
 
Viimeksi muokattu:

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oma mökkimaali oli kaikkea muuta kuin kökkö. Muistan sen päivän edelleen kun olin joutunut miljoonannetta kertaa faijan apupojaksi mökkipaikkakunnan rautakauppaan. Siinä rautakaupan ”urheiluosastolla” tapani mukaan pyöriessä jostain alelaarista löytyi ihan ihka oikea jalkapallomaalin verkko! Jo samana iltana sai maalata faijan kyhäämän maalin tolppia valkoiseksi. Veli ei oikein koskaan urheilusta innostunut eikä faija aina ”kerinnyt” potkimaan. Parhaat pelit tuolla silti sai.
Kökköhän se oli vasta siinä vaiheessa kun se oli lämitty paskaks ja paikkakorjailtu miljoona kertaa.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Meillä on nyt neljä kuukautta ollut välit jäissä anoppilaan. Olemme tehneet selväksi, että me odotamme anteeksipyyntöä, ja ennen sitä mikään ei muutu.

Jouluna tuli viestillä joulun toivotukset, johon vaimo vastasi kiittäen, ja lisäten perään että uskomatonta miten ette kykene pyytämään anteeksi. Vastauksena oli hiljaisuus, kuten odottaa saattaa.

Kuitenkin tämä asia on vaikuttanut vaimoon, sekä esikoiseen. Esikoinen on kaivannut isovanhempiaan, ja onhan se ihan vitun raastavaa. Olemme hänen kanssa käyneet asiaa läpi, ja sanoneet suoraan että mummun ja papan pitää pyytää isiltä ja äidiltä anteeksi. Välillä ikävä iskee lujemmin, välillä menee pitkiä aikoja ettei puhu heistä sanallakaan.

Ja joka kerta kun esikoisen ikävä iskee, minä suutun entistä enemmän appivanhemmille. He ovat selvästi valintansa tehneet, heidän ylpeys ja kunnia menee lastenlasten edelle, ja se on ihan vitun surullista.

Vaimokin kipuilee isosti, välillä omia päätöksiä epäillen, välillä olemalla selvästi surullinen tilanteesta. Toisaalta on myös selvästi onnistunut tekemään pesäeroa vanhempiinsa, ja on aikalailla huomannut miten oma kasvuympäristö on ollut ihan sekaisin.

Tuossa pari viikkoa sitten rouva totesi, että pitäisikö tässä vielä yrittää isommin. Että jos soittaisi äidille, ja yrittäisi keskustella. Ei niinkään meidän takia, vaan lasten. Minä sitten ehdotin, että entäpä jos minä soittaisin. Tässä tietysti oli ajatuksena se, että minua anoppi ei pysty manipuloimaan, enkä minä pelkää häntä millään tavalla.

Puhelinta kouraan ja soittamaan. Sieltä vastasi oikein imelä anoppi, en ole koskaan kuullut sen puhuvan kenellekään noin nätisti. Päätin ennen puhelua, että pysyn rauhallisena, enkä anna heille mitään aseita meitä vastaan. Esitin kysymyksen, että miten tässä heidän mielestä pitäisi edetä, kun me olemme kertoneet selvästi mitä olemme vailla, mutta te ette siihen reagoi mitenkään. He odottavat meiltä anteeksipyyntöä, kun on niin loukattu ja sanottu pahasti. Vaimoni oli oikein sanonut miten heihin ei voi luottaa, ja siitä he haluavat anteeksipyynnön. Ja on sanottu muutenkin rumasti.

Huvittavinta oli kun anoppi rupesi itkemään puhelimessa, mutta kun huomasi etten reagoi siihen, niin se itku loppui kuin seinään. Lopputuloksena oli se, että hän selitti asiat aivan eri tavalla miten oli oikeasti mennyt, kolme kertaa puhelun aikana sanoin että eihän se nyt noin mennyt, mutta toinen vain jankuttaa vastaan. Kokokonaisuudesta irrotettuja yksittäisiä sanoja, joihin takerruttiin ja käänneltiin ympäri miten sattuu.

Totesin puhelun lopussa että tämä on tässä, meillä on niin kaukana näkökulmat toisistamme, eikä tämä hyödytä kumpaakaan osapuolta.

Puhelun päätyttyä vaimoni oli lähes järkyttynyt, hän sanoi että nyt hän sen tajuaa, tuo akka on ihan totaalinen narsisti. Kaikki käännetään omaksi eduksi, omia tekemisiä vähätellään ja vika on aina muissa.

Lopputulemana on siis se, että asemasota jatkuu, eikä muutoksia ole näkyvissä. Mutta nyt me olemme kokeilleet kaikkea, eikä meiltä kädenojennuksia enää tule. Esikoisen tuska raastaa tietysti sydäntä joka kerta, mutta enemmän raastaisi päästää tuollainen ihmisperse lasten elämään vaikuttamaan.
 

Spire

Jäsen
Meillä on nyt neljä kuukautta ollut välit jäissä anoppilaan. Olemme tehneet selväksi, että me odotamme anteeksipyyntöä, ja ennen sitä mikään ei muutu.

Jouluna tuli viestillä joulun toivotukset, johon vaimo vastasi kiittäen, ja lisäten perään että uskomatonta miten ette kykene pyytämään anteeksi. Vastauksena oli hiljaisuus, kuten odottaa saattaa.

Kuitenkin tämä asia on vaikuttanut vaimoon, sekä esikoiseen. Esikoinen on kaivannut isovanhempiaan, ja onhan se ihan vitun raastavaa. Olemme hänen kanssa käyneet asiaa läpi, ja sanoneet suoraan että mummun ja papan pitää pyytää isiltä ja äidiltä anteeksi. Välillä ikävä iskee lujemmin, välillä menee pitkiä aikoja ettei puhu heistä sanallakaan.

Ja joka kerta kun esikoisen ikävä iskee, minä suutun entistä enemmän appivanhemmille. He ovat selvästi valintansa tehneet, heidän ylpeys ja kunnia menee lastenlasten edelle, ja se on ihan vitun surullista.

Vaimokin kipuilee isosti, välillä omia päätöksiä epäillen, välillä olemalla selvästi surullinen tilanteesta. Toisaalta on myös selvästi onnistunut tekemään pesäeroa vanhempiinsa, ja on aikalailla huomannut miten oma kasvuympäristö on ollut ihan sekaisin.

Tuossa pari viikkoa sitten rouva totesi, että pitäisikö tässä vielä yrittää isommin. Että jos soittaisi äidille, ja yrittäisi keskustella. Ei niinkään meidän takia, vaan lasten. Minä sitten ehdotin, että entäpä jos minä soittaisin. Tässä tietysti oli ajatuksena se, että minua anoppi ei pysty manipuloimaan, enkä minä pelkää häntä millään tavalla.

Puhelinta kouraan ja soittamaan. Sieltä vastasi oikein imelä anoppi, en ole koskaan kuullut sen puhuvan kenellekään noin nätisti. Päätin ennen puhelua, että pysyn rauhallisena, enkä anna heille mitään aseita meitä vastaan. Esitin kysymyksen, että miten tässä heidän mielestä pitäisi edetä, kun me olemme kertoneet selvästi mitä olemme vailla, mutta te ette siihen reagoi mitenkään. He odottavat meiltä anteeksipyyntöä, kun on niin loukattu ja sanottu pahasti. Vaimoni oli oikein sanonut miten heihin ei voi luottaa, ja siitä he haluavat anteeksipyynnön. Ja on sanottu muutenkin rumasti.

Huvittavinta oli kun anoppi rupesi itkemään puhelimessa, mutta kun huomasi etten reagoi siihen, niin se itku loppui kuin seinään. Lopputuloksena oli se, että hän selitti asiat aivan eri tavalla miten oli oikeasti mennyt, kolme kertaa puhelun aikana sanoin että eihän se nyt noin mennyt, mutta toinen vain jankuttaa vastaan. Kokokonaisuudesta irrotettuja yksittäisiä sanoja, joihin takerruttiin ja käänneltiin ympäri miten sattuu.

Totesin puhelun lopussa että tämä on tässä, meillä on niin kaukana näkökulmat toisistamme, eikä tämä hyödytä kumpaakaan osapuolta.

Puhelun päätyttyä vaimoni oli lähes järkyttynyt, hän sanoi että nyt hän sen tajuaa, tuo akka on ihan totaalinen narsisti. Kaikki käännetään omaksi eduksi, omia tekemisiä vähätellään ja vika on aina muissa.

Lopputulemana on siis se, että asemasota jatkuu, eikä muutoksia ole näkyvissä. Mutta nyt me olemme kokeilleet kaikkea, eikä meiltä kädenojennuksia enää tule. Esikoisen tuska raastaa tietysti sydäntä joka kerta, mutta enemmän raastaisi päästää tuollainen ihmisperse lasten elämään vaikuttamaan.
Olen tähän keissiin jo kommentoinut aiemminkin, mutta kommentoin saman asian vielä uudestaan jotta kuka tahansa joka on vastaavassa tilanteessa, ymmärtää asian.

Narsistin kanssa et voi voittaa koskaan. Piste. Ainoa keino on eristää sellaiset täydellisesti omasta elämästä. Heidän pelissään ei voi pärjätä normaalilla sielunelämällä varustettuna, vaan joutuisit itse menemään samalle tasolle, jolloin olet jo hävinnyt.

Tiedän mistä puhun. Olen laittanut välit totaalisesti poikki tällaiseen sukulaiseen. Tärkeää olisi ettei edes hyvän joulun toivotuksiinkaan vastattaisi mitenkään. Täydellinen väliinpitämättömyys on ainoa tapa millä nuo pysyvät aisoissa.

Kiitos ja anteeksi kaikille jotka kokevat tällaisen liian jyrkkänä, mutta ei ole lastenkaan edun mukaista olla tuollaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä, vaikka osaisivat esittää kuinka mukavaa tahansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös