Lapsi- ja vanhemmuusasiat

[L. Öysä]

Mihin aikaan muilla alakouluikäiset menevät nukkumaan?

Meillä on menty aina suht aikaisin nukkumaan ja edelleen nuorempi (12v) tarvitsee sen kymmenen tuntia unta ollakseen virkeä. Toki myös treenaa aktiivisesti lähes joka päivä, joten sekin lisää unen tarvetta. Vanhempi (14v) tarvitsisi myös unta, mutta omasta mielestään pärjää 7 tunnin unilla koska teini.

Noin yleisesti ottaen kehottaisin jättämään ulkopuolisten mielipiteet sikseen ja toimimaan kuten teille on hyvä. Jos lapset itse mielellään menevät ajoissa nukkumaan, eikä ole kysymys mistään hälyttävästä kuten jatkuvasta väsymyksestä jne, en näe asiassa ongelmaa.

 

[Vili#16]

Vielä saadaan eskarilainen ja tokaluokkalainenkin helposti siinä 20:30 maissa sänkyihin ja iltasatujen jälkeen nukahtavat molemmat heti. Lapsetkin ovat yksilöllisiä kaikki, joten kaikilla on omat tarpeet ja rutiinit tietysti.

 

[Poulu Jukki]

Meillä menee 3-vuotias nukkumaan n. klo 20, 6-vuotias n. klo 21 ja 8-vuotias n. 21.30. Kaikki heräävät sitten seitsemän aikaan aamulla, tokaluokkalaisella on joskus myöhäisempiä kouluaamuja niin silloin nukkuu hieman pitempään. Menen yleensä itsekin nukkumaan n. 22.30, jos menee myöhempään niin sitten seuraavana päivänä väsyttää.

 

[Pottakameli]

Tollasen 10+ menevät nukkumaan arkena yleensäkin 22 maissa. Toki joskus nukahtaminen venyy vähän, mutta ainakin ajatus nukkumisesta mielessä tuohon aikaan. Vähän nuorempana se oli varmaan 21-22.

Itsehän olen surkein esimerkki nukkumisen suhteen, kun vuorotyöt vaikuttaa haluun mennä nukkumaan.

 

[Shardik]

3-luokkalainen on yleensä sängyssä klo 21 aikaan ja lueskelee/kuuntelee siellä kirjoja 20-30 min ennen ku pistää nukkumaan. Olisihan se vanhempien kannalta kätevää, kun menisi tuntia aikaisemmin petiin kuten meidän pienet, mutta saavutetuista eduista ei tunnetusti tingitä!

 

[ernestipotsi]

Meillä 2-vuotias nukkumaan klo 20.30. Heräilee joskus 7-8 aikoihin.

Itse menen nukkumaan siinä 23-00 välillä ja heräilen 4.30-5.00 välillä.

 

[JZZ]

Mihin aikaan muilla alakouluikäiset menevät nukkumaan?

Meillä pyritään siihen tokaluokkalaisen kanssa, että 20.30 olisi hampaat pestynä ja iltasatu luettuna. Ihan kauhean tarkkana tästä ei enää olla, ja valot sammuukin usein vasta joskus hiukan ennen yhdeksää. Viikonloppuisin aikalailla sama rytmi, joskin jos jotain oikein erityistä tulee niin voidaan tarvittaessa venyttääkin, jopa kymmeneen tms. Tämä kuitenkin tosiaan ihan poikkeus.

Pääosin tää tapaus on niin hyvillä unenlahjoilla varustettu, että yleensä kahdeksan aikoihin alkaa selvästi huomaamaan että väsyttää ja toisaalta aamuisin vetää unta ihan tyytyväisenä n. kahdeksaan asti, eli missään nimessä liikaa ei hänkään nuku, päinvastoin jos koulu alkaa klo 8 on jo nyt aika hankalaa herätä seiskan nurkilla.

Meillä myös on sääntö, että vanhemmat saa herättää viikonloppuisin 8.30, ja siihen asti mielellään olisi hyvä itsekin nukkua. Tämä toimii uskomattoman hyvin.

 

[Lynyrd]

Meillä on poika tokaluokalla. Ja oikeastaan aina alkaa silmät luppasemaan siinä 20.00-20.30. Siitä sitten iltapesut ja sänkyyn joko lukemaan itse tai kuuntelemaan äänisatua. Koulu alkaa joko kasilta tai ysiltä ja herää yleensä aina seiskan aikoihin.

Tyttö taas on 4-vuotias ja sillä heittelee paljon enemmän illasta miten menee nukkumaan. Nukkumaan meneminen riippuu ihan siitä on saanut kotona viimeiset iltaleikit leikittyä vai onko ollut illan mummolassa tai jossain kerhossa. Jos illalla on oltu muualla kuin kotona niin tytöllä venyy sitten nukkumaan meneminen kun pitää päivän "leikkikiintiö" saada täyteen. Herää kuitenkin pojan kanssa samaan aikaan, mutta monesti nukkuu päiväkodissa lyhyet päiväunet.
Viikonloppuisin ei mitään erikoista ole, koska menee aika paljon arkirytmin mukaan. Ainoa poikkeus on että saavat iltaisin vielä katsoa jotain telkkarista sängyssä ja yleensä molemmat ovat sitten siihen sipanneet.

 

[FASlapsi]

Meidän poika on ensimmäisellä luokalla, ja hänet laitetaan nukkumaan joka päivä tasan klo 12 päivällä. Jostain käsittämättömästä syystä meidän koulun umpihullu rehtori tai joku muu asioista täysin tietämätön kilipää on keksinyt, että toisinaan koulupäivät kestää jopa tuota täysin normaalia nukkumaanmenoaikaa pidempään, mutta olemme ratkaisseet tämän muiden sairaudesta ja totaalisesta joustamattomuudesta ja empatiakyvyn puutteesta johtuvan ongelman soittamalla aina pitkinä päivinä lapsemme luokanopettajalle, jotta hän varmasti muistaa lähteä laittamaan meidän poikamme nukkumaan terveydenhoitajan työhuoneen sänkyyn. Sieltä me sitten koulupäivän jälkeen pojan haemme, haukumme opettajan, terveydenhoitajan, rehtorin ja kaikki muutkin vastaan tulevat aikuiset - ja varmuudeksi myös lapset, ja kotiin päästyämme kannamme pojan suoraan hänen mukavaan sänkyynsä ja laitamme lepositeet kiinni. Sitten vietämme mukavaa koti-iltaa siihen asti, kunnes poika n. 23 aikoihin herää ja/tai päästetään lepositeistä irti. Laitamme pojalle telkkarista pyörimään kivoja videoita kuten SaiPan maalivideoita tai teksti-TV:n sivun 235 nauhoituksia, ja sitten me aikuiset menemme vuorostaan nukkumaan. Aamulla kun me heräämme, poika on jo keittänyt meille kahvit ja paistanut pekonit ja kananmunat ennen kuin lähtee kouluun. Joka päivä pistämme Wilman kautta viestit opettajalle ja rehtorille, jossa haukumme heidät hulluiksi ja vannomme ikuista kostoa, jos koulu ei aio vaihtaa koulutunteja siten että koulu alkaisi vaikka normaalisti aamuviideltä, ja loppuisi viimeistään klo 11. Nyt koulu riistää meiltä joka arki-ilta yhteistä perheaikaa sairailla ja mielettömillä aikatauluillaan, jotka eivät ole yhtään sellaisia mitä minä haluaisin niiden olevan.

Tämä on sellaista kiusantekoa ja pahantahtoisuutta, että joudumme vaimoni kanssa käymään viikonloppuisin terapiassa ja poikamme on sen aikaa kotona lepositeissä mukavassa sängyssään. Terapiaksi laskemme mm. ulkomaanmatkat, ravintolaillalliset ja erilaiset urheilu- ja kulttuuritapahtumat. Laskut terapiasessioistamme lähetämme aina koulun rehtorille, ja uhkaamme häntä perättömillä lastensuojeluilmoituksilla ja väkivallalla jos koulu ei suostu meille aiheuttamiaan terapiakuluja maksamaan.

 

[Läskisalo]

Mihin aikaan muilla alakouluikäiset menevät nukkumaan?

Mun luona 10 v. ja 7 v. tähtäilee iltapalalle 20.30 ja siitä sänkyyn ysin korvalla, nukahtamiset sitten vähän päivän aktiviteettien mukaan, joskus lähempänä ysiä ja joskus lähempänä kymppiä. Vanhempi herää aamuisin hiukan ennen seiskalta soivaa kelloa, nuoremmalla riittää joskus unta kelloon saakka. Viikonloppuisin illat aika lailla samalla kaavalla, ehkä karvan myöhemmin. Aamuisin ei kello ole yleensä herätellyt, mutta nyt on isää varten pakko sunnuntaina soida kasilta, että ensimmäisiin futisreeneihin ehditään. Poitsut heräilevät silloinkin seiskan nurkissa. Mielenkiinnolla odotan minkälainen vaikutus on vanhemman poitsun nyt alkavilla futiksilla, jotka päättyvät sunnuntaisin vasta 21.00

Vuoroviikoilla äidillään aikataulut nukkumiset puolisen tuntia aiemmin.

Vaimolla taasen oma 10 v. tuntia aiemmassa rytmissä nukkumaan menon suhteen ja aamun puolella saattaa silti unta riittää hyvinkin kasin päälle, viikonloppuisin reilustikin. Seuraavan päivän kiukku on varma, jos nukahtaminen menee yli 21. Yhteisinä viikonloppuina tästä johtuu tietysti jonkinlaisia haasteita.

Tämän empiirisen tutkimuksen perusteella uskaltaisin väittää, että melko yksillöllistä touhua ja jos tuntuu toimivan, niin uskoisin homman olevan aika hyvässä kunnossa.

 

[Kaskelotti]

Jokainen lapsi on yksilö siinä missä aikuinenkin. Toisille riittää vähempi uni, toiset nukkuvat mielellään enemmän. Missään olosuhteissa ei ole opettajan tehtävä mennä sanomaan lapselle, että tämä menee nukkumaan liian aikaisin.
Ymmärrän puuttumisen, mikäli lapsi on selvästi kaiken aikaa väsynyt koulussa, ei sen vuoksi pärjää tarvittavalla tasolla, ja/tai sen vuoksi aiheuttaa muulle porukalle häiriötä. Toki, jos lapsi menisi nukkumaan klo 19, heräisi aina klo 3 aamulla ja olisi tästä syystä puolenpäivän aikoihin jo hyvin väsynyt, tottumuksia olisi syytä muuttaa, mutta mikäli aikaisin nukkumaan meneminen ei aiheuta mitään negatiivista oppimisen suhteen, asia ei kuulu opettajalle edes vähän alusta.

Kun itse olin alakouluikäinen, niin sänkyyn mentiin klo 21, sitten sai vielä tunnin verran lukea, ja valit sammuivat klo 22. Välillä tietty piti salaa lukea peiton alla Aku Ankkoja taskulampun valossa, mutta siitä jäi kiinni kerta kerrasta. Herätys oli aina klo 7 aamulla, riippumatta koulun alkamisajasta. Viikonloppuisin malttoi ilman herätystä nukkua vähän pidempään, mutta piirretyt piti nousta katsomaan ajallaan.
Taisi tämä rytmi kantaa myös pitkälti yläasteajatkin. Koskaan ei jäänyt koulunkäynti väsymyksestä kiinni, vaan aina jaksoi koko päivän, päälle sitten ulkona riehumiset sun muut, kun varaa kovinkaan kummoisiin harrastuksiin ei ollut. Ehkä aiempikin nukkumaan meno olisi toiminut, koska aina jonkun kuitenkin piti silloin seiskalta tulla herättämään.

 

[BOL]

Se on muuten jännä, kun joskus siinä 11-12 v:nä nukkumaanmeno alkaa viivästyä ja sanoisin, että joskus 13-14v:nä on ihan selkeästi piikki sen suhteen, että nuorten unirytmi on melkeinpä iltavuorolaisen rytmissä. Valvovat siis helposti johonkin klo 1-2 myös arkisin ja ovat koulussa silmä ristissä ja nukkuvat päikkäreitä, jos ei satu harrastuksia sille päivälle. Muistan tämän omastakin nuoruudestani, tosin mä olen aina ollut ennemminkin yö- kuin aamuihminen. Tai todella varhaiset aamut sopivat, mutta joku normi 7-8 herätys on aivan tappoa.

Mutta jossain vaiheessa se nuorenkin rytmi siitä taas normalisoituu. Se kuulemma vähän kuuluukin kasvuun, että rytmi myöhäistyy. Pääasia on, että eivät liian pitkiä aikoja nuku liian vähän, koska se ei tietenkään ole hyväksi. Mutta sanoisin, että siitä ei kannata olla kamalan huolissaan, jos lapsi yhtäkkiä vääntää rytmiään myöhäisemmäksi. Ja jossain rajoissa kannattaa antaa sille nuorelle vähän vapauksia valvomisen suhteen, koska osa on ihan hormooneista johtuvaa. Kannattaa valita taistonsa. Varsinkin, jos koulunkäynnissä ja muussa käytöksessä ei näy suuria muutoksia.

Meillä kävi niin, että kumpikin nuori on itse aikaistanut itsenäisesti unirytminsä. Vanhemman kohdalla se meni ehkä silloin vähän ohi, kun se nuorempi oli yökyöpeli-iässä, mutta nuoremman kohdalla ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun ysillä tai lukion ekalla meikäläinen marssi joskus klo 22 aikoihin melkeinpä rytinällä nuoren huoneeseen kysymään jotain ja siellähän nukuttiin jo. Tai herättiin siihen, kun tulin huoneeseen ja sain väkevää palautetta. Mulla kesti varmaan vuosi ennen kuin sisäistin, että kakarat ovat menneet nukkumaan, kun meikäläinen alkaa olla virkeimmillään. Että kyseessä ei ollutkaan mikään yksittäinen kerta, vaan ihan ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Nyt se on mennyt mullekin jakeluun, että jotkut tosiaan menevät meilläkin ihan vapaaehtoisesti meidän mittapuulla aikaisin nukkumaan. Ja hyvä niin.

Alakouluiässä menivät varmaan klo 21-22 nukkumaan. Kunnes eivät enää menneet. Päiväkoti-iässä varmaan klo 20-20.30. Mä yritin välttää sitä, että sängyssä hengaltaisiin turhaan ja tavoite oli, että sänkyyn mennään vasta sitten, kun on toivoa, että lapsi voisi oikeasti nukahtaa. Iltasatukin luettiin usein meidän sängyssä, kun lapsilla oli omat huoneet. Sieltä sitten valuttiin omiin huoneisiin ja natinati. Läheisyystankkeja täytettiin ennen kuin mentiin nukkumaan, koska halusin välttää kaikenlaista säätämistä ja tunteisiin vetoavaa vinkumista nukkumaanmenohetkellä. Varmaan pitäisi lapsilta kysyä itseltään, miten kokivat tämän valitun strategian. Päivästä riippuen arvosanat voivat olla välillä umpipaska- tosi hyvä :D.

 

[eriatarka]

Mihin aikaan muilla alakouluikäiset menevät nukkumaan?

Sellaiseen aikaan, että saa nukuttua 9-10 tunnin yöunet. Arkisin klo 21-22, viikonloppuisin voi olla jopa kympin jälkeen paitsi esim. eilen jo ennen ysiä, kun tänään piti olla 7:15 jäähallilla.

 

[Knox]

Noniin, jotkut saattavat muistaakin, miten pari kuukautta sitten avauduin omien appivanhempien perseilystä.

On ollut yllättävän rauhallista, ainoa yhteydenotto tuli kuopuksen syntymäpäivänä, jolloin lähetti viestillä onnittelut. Vaimo vastasi kiittäen, ja kirjoitti että tämä ei ollut sellainen yhteydenotto mitä odotetaan, vaan haluamme teiltä anteeksipyynnön, sekä sen, että ymmärrätte kuinka olette ylittäneet rajan. Varsin selkeä kädenojennus, eikö? Vastausta ei koskaan tullut.

Tänään sitten rytisi. Vaimo jäi kuopuksen kanssa kotia, kun muksulla nousi yöllä kuume. Aamupäivästä soi ovikello yllättäen, ja kukapa muukaan siellä oven takana seisoo kuin anoppi. Ensimmäiset sanat anopin suusta olivat olleet se, kuinka hävyttömiä ihmisiä me olemme. Tähän vaimo oli sanonut että sulla ei ole mitään asiaa tänne, ennenkuin olette pyytäneet anteeksi. Johon anoppi oli tuumannut, että hän ei pyydä mitään anteeksi, vaan meidän pitää pyytää heiltä anteeksi. Ja olemme kuulema naurettavia ja hävyttömiä ihmisiä, mikäli yksi tukan leikkuu aiheuttaa tämmöistä.

Anoppi oli kysellyt lasten perään, ja vaimo oli todennut että ei kuulu sulle missä ovat. Oli ruvennut huutelemaan lapsia nimeltä, hänellä kun oli lahjat molemmille. Esikoinen oli päiväkodissa ja nuorempi onneksi päiväunilla, joten eivät nähneet ihanaa mummoaan. Vaimolla oli kilahtanut tässä vaiheessa täysin, oli ottanut lahjat, heittänyt ne pihalle ja käskenyt äitinsä suksia vittuun meidän pihalta. Anoppi ei ollut meinannut lähteä, jäänyt inttämään miten me kyllä tarvitaan heidän apua tulevaisuudessa, ja miten hävyttömiä ja kiittämättömiä paskoja ollaan.

Viimeiset sanat olivat anopilta tyttärelleen olleet niinkin mukavat, että sinulla ei ole enää vanhempia.

Vaimo oli, ja on, ihan paskana. Ja minä käyn ihan saatanan kierroksilla, jos olisin ollut kotona tuolloin, olisin nostanut sen lehmän kurkusta seinille.

Tää tuntuu vielä jotenkin vitun paljon pahemmalta, että meidän kotia asti tullaan sekoilemaan. Ja kun heidän tapansa on ollut kasvattaa syyllistämällä ja henkisellä väkivallalla, niin rouva sanoi suoraan että hänestä tuntui että hän oli taas se pieni lapsi, ja toinen vaan jyrää yli. Onneksi oli pitänyt puolensa.

Tekisi mieli tehdä asialle jotain, mutta kun ei tiedä mitä voisi tehdä. Heidän tasolleen en alennu, vaikka hetken kävi jo mielessä käydä kylässä riehumassa. Mutta siinä ei voita mitään, niin hyvältä kuin ajatus tuntuukin. Mutta jotenkin tekisi mieli tehdä heille selväksi, että meidän kotiin ei tulla kutsumatta.

Täytyy vähän vetää happea ja miettiä että miten tässä edetään. Muutenhan tilanne oli kontrollissa, mutta tätä en osannut ajatella.

 

[Tadu]

Noniin, jotkut saattavat muistaakin, miten pari kuukautta sitten avauduin omien appivanhempien perseilystä.

On ollut yllättävän rauhallista, ainoa yhteydenotto tuli kuopuksen syntymäpäivänä, jolloin lähetti viestillä onnittelut. Vaimo vastasi kiittäen, ja kirjoitti että tämä ei ollut sellainen yhteydenotto mitä odotetaan, vaan haluamme teiltä anteeksipyynnön, sekä sen, että ymmärrätte kuinka olette ylittäneet rajan. Varsin selkeä kädenojennus, eikö? Vastausta ei koskaan tullut.

Tänään sitten rytisi. Vaimo jäi kuopuksen kanssa kotia, kun muksulla nousi yöllä kuume. Aamupäivästä soi ovikello yllättäen, ja kukapa muukaan siellä oven takana seisoo kuin anoppi. Ensimmäiset sanat anopin suusta olivat olleet se, kuinka hävyttömiä ihmisiä me olemme. Tähän vaimo oli sanonut että sulla ei ole mitään asiaa tänne, ennenkuin olette pyytäneet anteeksi. Johon anoppi oli tuumannut, että hän ei pyydä mitään anteeksi, vaan meidän pitää pyytää heiltä anteeksi. Ja olemme kuulema naurettavia ja hävyttömiä ihmisiä, mikäli yksi tukan leikkuu aiheuttaa tämmöistä.

Anoppi oli kysellyt lasten perään, ja vaimo oli todennut että ei kuulu sulle missä ovat. Oli ruvennut huutelemaan lapsia nimeltä, hänellä kun oli lahjat molemmille. Esikoinen oli päiväkodissa ja nuorempi onneksi päiväunilla, joten eivät nähneet ihanaa mummoaan. Vaimolla oli kilahtanut tässä vaiheessa täysin, oli ottanut lahjat, heittänyt ne pihalle ja käskenyt äitinsä suksia vittuun meidän pihalta. Anoppi ei ollut meinannut lähteä, jäänyt inttämään miten me kyllä tarvitaan heidän apua tulevaisuudessa, ja miten hävyttömiä ja kiittämättömiä paskoja ollaan.

Viimeiset sanat olivat anopilta tyttärelleen olleet niinkin mukavat, että sinulla ei ole enää vanhempia.

Vaimo oli, ja on, ihan paskana. Ja minä käyn ihan saatanan kierroksilla, jos olisin ollut kotona tuolloin, olisin nostanut sen lehmän kurkusta seinille.

Tää tuntuu vielä jotenkin vitun paljon pahemmalta, että meidän kotia asti tullaan sekoilemaan. Ja kun heidän tapansa on ollut kasvattaa syyllistämällä ja henkisellä väkivallalla, niin rouva sanoi suoraan että hänestä tuntui että hän oli taas se pieni lapsi, ja toinen vaan jyrää yli. Onneksi oli pitänyt puolensa.

Tekisi mieli tehdä asialle jotain, mutta kun ei tiedä mitä voisi tehdä. Heidän tasolleen en alennu, vaikka hetken kävi jo mielessä käydä kylässä riehumassa. Mutta siinä ei voita mitään, niin hyvältä kuin ajatus tuntuukin. Mutta jotenkin tekisi mieli tehdä heille selväksi, että meidän kotiin ei tulla kutsumatta.

Täytyy vähän vetää happea ja miettiä että miten tässä edetään. Muutenhan tilanne oli kontrollissa, mutta tätä en osannut ajatella.

Kuulostaa tyypilliseltä narsistivanhemman käytökseltä. Ei kannata itse lähteä riehumaan, vaan olla välinpitämätön. Te olette tehneet selväksi mitä heiltä odotetaan, eli anteeksipyyntöä. Tsemppiä.

 

[Patarouva]

Noniin, jotkut saattavat muistaakin, miten pari kuukautta sitten avauduin omien appivanhempien perseilystä.

On ollut yllättävän rauhallista, ainoa yhteydenotto tuli kuopuksen syntymäpäivänä, jolloin lähetti viestillä onnittelut. Vaimo vastasi kiittäen, ja kirjoitti että tämä ei ollut sellainen yhteydenotto mitä odotetaan, vaan haluamme teiltä anteeksipyynnön, sekä sen, että ymmärrätte kuinka olette ylittäneet rajan. Varsin selkeä kädenojennus, eikö? Vastausta ei koskaan tullut.

Tänään sitten rytisi. Vaimo jäi kuopuksen kanssa kotia, kun muksulla nousi yöllä kuume. Aamupäivästä soi ovikello yllättäen, ja kukapa muukaan siellä oven takana seisoo kuin anoppi. Ensimmäiset sanat anopin suusta olivat olleet se, kuinka hävyttömiä ihmisiä me olemme. Tähän vaimo oli sanonut että sulla ei ole mitään asiaa tänne, ennenkuin olette pyytäneet anteeksi. Johon anoppi oli tuumannut, että hän ei pyydä mitään anteeksi, vaan meidän pitää pyytää heiltä anteeksi. Ja olemme kuulema naurettavia ja hävyttömiä ihmisiä, mikäli yksi tukan leikkuu aiheuttaa tämmöistä.

Anoppi oli kysellyt lasten perään, ja vaimo oli todennut että ei kuulu sulle missä ovat. Oli ruvennut huutelemaan lapsia nimeltä, hänellä kun oli lahjat molemmille. Esikoinen oli päiväkodissa ja nuorempi onneksi päiväunilla, joten eivät nähneet ihanaa mummoaan. Vaimolla oli kilahtanut tässä vaiheessa täysin, oli ottanut lahjat, heittänyt ne pihalle ja käskenyt äitinsä suksia vittuun meidän pihalta. Anoppi ei ollut meinannut lähteä, jäänyt inttämään miten me kyllä tarvitaan heidän apua tulevaisuudessa, ja miten hävyttömiä ja kiittämättömiä paskoja ollaan.

Viimeiset sanat olivat anopilta tyttärelleen olleet niinkin mukavat, että sinulla ei ole enää vanhempia.

Vaimo oli, ja on, ihan paskana. Ja minä käyn ihan saatanan kierroksilla, jos olisin ollut kotona tuolloin, olisin nostanut sen lehmän kurkusta seinille.

Tää tuntuu vielä jotenkin vitun paljon pahemmalta, että meidän kotia asti tullaan sekoilemaan. Ja kun heidän tapansa on ollut kasvattaa syyllistämällä ja henkisellä väkivallalla, niin rouva sanoi suoraan että hänestä tuntui että hän oli taas se pieni lapsi, ja toinen vaan jyrää yli. Onneksi oli pitänyt puolensa.

Tekisi mieli tehdä asialle jotain, mutta kun ei tiedä mitä voisi tehdä. Heidän tasolleen en alennu, vaikka hetken kävi jo mielessä käydä kylässä riehumassa. Mutta siinä ei voita mitään, niin hyvältä kuin ajatus tuntuukin. Mutta jotenkin tekisi mieli tehdä heille selväksi, että meidän kotiin ei tulla kutsumatta.

Täytyy vähän vetää happea ja miettiä että miten tässä edetään. Muutenhan tilanne oli kontrollissa, mutta tätä en osannut ajatella.

Huh. Anoppisi luotti, että asia unohtuu ajan kanssa. Härskeintä oli huhuilla lapsianne ja yrittää heidän kauttaan vaikuttaa, että jos olisivat olleet paikalla niin katsokaa nyt kuinka kivaa mummua äitinne tölvii. Jos vain lahjat olisi halunnut antaa niin nekin olisi voinut antaa äidille, joka saa antaa eteenpäin, jos haluaa.

Tekopyhintä on kaivata lapsenlapsiaan, jos ei kaipaa tytärtään. Jos tosissaan kaipaisi olisi jo ajat sitten pyytänyt anteeksi.

Koettakaa jaksaa.

 

[V-G-]

Tekopyhintä on kaivata lapsenlapsiaan, jos ei kaipaa tytärtään. Jos tosissaan kaipaisi olisi jo ajat sitten pyytänyt anteeksi.

Ihan mielettömän hyvä pointti tämä. Kiitos asian sanoittamisesta, avaa hienosti todella keskeisen näkökulman tuollaisen käytöksen tulkitsemisessa.

@Knox ille ja vaimolleen voimia! Ei ole helppo tilanne ollenkaan, mutta helpommalla todellakin pääsette kun pysytte asian suhteen jämpteinä.

 

[Jakke76]

@Knox Meillä kanssa anoppi ajoittain aiheuttaa pieniä ongelmia, yrittäen puuttua asioihin. Aiemmin ollut pahempaa, mutta vaimoni on äidilleen pari kertaa kunnolla räjähtänyt ja onneksi on siitä sitten anoppi pysynyt aisoissa. Anopilla on ihme tapa yrittää kontrolloida vaimoani ja hänen veljeään, tai siis oli aiemmin. Molemmat ovat pitäneet puolensa ja on sillä anoppi rauhoittunut. Appiukko on onneksi aivan mahtava tapaus ja hänen kanssaan ei ole mitään ongelmia ollut. Jaksamista teille ja toivottavasti appivanhemmat ymmärtävät virheensä.

 

[madeOFspade]

-

Täytyy vähän vetää happea ja miettiä että miten tässä edetään. Muutenhan tilanne oli kontrollissa, mutta tätä en osannut ajatella.

Tuo on ainoa oikea ratkaisu alkuun, rauhassa happea.

Vaikka viimeksi olin sitä mieltä, että antaisin mahdollisuuden, mutta nyt hänen toimintansa meni selkeästi lopullisen rajan yli.

Itse todnäk antaisin olla tämän kerran ja seuraavasta tekisin rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta.

Puolisollesi ja sinullekin valtavasti voimia. Vanhempiaan ei voi kukaan valita, mutta puolisonsa voi ja onneksi sen voi valita millaisten ihmisten parissa viettää aikansa.

Hänen vanhempansa joko ymmärtävät ja pyytävät anteeksi tai kävelkööt nokka pystyssä lopun elämäänsä myöntämättä virheitään.

 

[Spire]

Noniin, jotkut saattavat muistaakin, miten pari kuukautta sitten avauduin omien appivanhempien perseilystä.

On ollut yllättävän rauhallista, ainoa yhteydenotto tuli kuopuksen syntymäpäivänä, jolloin lähetti viestillä onnittelut. Vaimo vastasi kiittäen, ja kirjoitti että tämä ei ollut sellainen yhteydenotto mitä odotetaan, vaan haluamme teiltä anteeksipyynnön, sekä sen, että ymmärrätte kuinka olette ylittäneet rajan. Varsin selkeä kädenojennus, eikö? Vastausta ei koskaan tullut.

Tänään sitten rytisi. Vaimo jäi kuopuksen kanssa kotia, kun muksulla nousi yöllä kuume. Aamupäivästä soi ovikello yllättäen, ja kukapa muukaan siellä oven takana seisoo kuin anoppi. Ensimmäiset sanat anopin suusta olivat olleet se, kuinka hävyttömiä ihmisiä me olemme. Tähän vaimo oli sanonut että sulla ei ole mitään asiaa tänne, ennenkuin olette pyytäneet anteeksi. Johon anoppi oli tuumannut, että hän ei pyydä mitään anteeksi, vaan meidän pitää pyytää heiltä anteeksi. Ja olemme kuulema naurettavia ja hävyttömiä ihmisiä, mikäli yksi tukan leikkuu aiheuttaa tämmöistä.

Anoppi oli kysellyt lasten perään, ja vaimo oli todennut että ei kuulu sulle missä ovat. Oli ruvennut huutelemaan lapsia nimeltä, hänellä kun oli lahjat molemmille. Esikoinen oli päiväkodissa ja nuorempi onneksi päiväunilla, joten eivät nähneet ihanaa mummoaan. Vaimolla oli kilahtanut tässä vaiheessa täysin, oli ottanut lahjat, heittänyt ne pihalle ja käskenyt äitinsä suksia vittuun meidän pihalta. Anoppi ei ollut meinannut lähteä, jäänyt inttämään miten me kyllä tarvitaan heidän apua tulevaisuudessa, ja miten hävyttömiä ja kiittämättömiä paskoja ollaan.

Viimeiset sanat olivat anopilta tyttärelleen olleet niinkin mukavat, että sinulla ei ole enää vanhempia.

Vaimo oli, ja on, ihan paskana. Ja minä käyn ihan saatanan kierroksilla, jos olisin ollut kotona tuolloin, olisin nostanut sen lehmän kurkusta seinille.

Tää tuntuu vielä jotenkin vitun paljon pahemmalta, että meidän kotia asti tullaan sekoilemaan. Ja kun heidän tapansa on ollut kasvattaa syyllistämällä ja henkisellä väkivallalla, niin rouva sanoi suoraan että hänestä tuntui että hän oli taas se pieni lapsi, ja toinen vaan jyrää yli. Onneksi oli pitänyt puolensa.

Tekisi mieli tehdä asialle jotain, mutta kun ei tiedä mitä voisi tehdä. Heidän tasolleen en alennu, vaikka hetken kävi jo mielessä käydä kylässä riehumassa. Mutta siinä ei voita mitään, niin hyvältä kuin ajatus tuntuukin. Mutta jotenkin tekisi mieli tehdä heille selväksi, että meidän kotiin ei tulla kutsumatta.

Täytyy vähän vetää happea ja miettiä että miten tässä edetään. Muutenhan tilanne oli kontrollissa, mutta tätä en osannut ajatella.

Ilmoitatte että seuraavasta yhteydenotosta tai piha-alueelle tulemisesta napsahtaa rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta. Sen jälkeen ette vastaa yhteenkään viestiin tai muuhun yhteydenottoon heidän taholtaan. Kylmä kivi- taktiikalla vain etenette, narsistit eivät muutu koskaan ja heidän pelissään teidän on mahdotonta voittaa. Ainoa keino on eristää heidät täysin elämästänne.

Olen pahoillani jyrkistä näkemyksistä, mutta tiedän mistä puhun. Sukulaisuussuhteilla voi näissä asioissa nakata vesilintua.