Tuli tuossa joku satunnainen linkedin -päivitys mieleen jossa joku kommentoi jotakin asiaa että se on "vähän kuin lasten hankkimista, että jos tietäisit kuinka raskasta se on niin ei lapsia hankkisi, mutta sitten lapsista tuleekin tärkeintä kaikista...". Oli mielestäni ihmeellinen kommentti (ensimmäisen lauseen puolesta) enkä voi siihen ollenkaan samaistua. Omassa työpaikassa myös kun paljon on ikäisiäni 30-40-vuotiaita niin vähemmistöllä on lapsia. Vähän ihmetyttää että tuollaisenako perhearki nykyään nähdään.
On varmasti monia syitä miksi perheen perustaminen jää myöhempään tai kokonaan puuttumaan. Ehkä suurempi vaikutus on rahalla ja ihmissuhteilla, mutta myös tämä nykyinen suhtautuminen lapsiperhearkeen on varmasti yksi syy. Nähdään se jonain "taakkana jota oppii kestämään". Enkä tarkoita tuomita muita, kullakin on oma tilanteensa ja kukin tekee omat valintansa. Kuitenkin sitä miettii että onko tämä kuva lapsista jonain taakkana yksi asia mikä myös vaikuttaa asiaan. Halutaan elää omaa tietynlaista elämää ja kuvitellaan että lapsi sotkee kuviot. Varsinkin omassa työympäristössä on ihmisiä joilla on vakaat työt, hyvät tulot ja käsittääkseni myös parisuhteet.
Ehkä yksi syy olemme me perheelliset; kai se on tämä suomalainen tapa keskustella ja "se kellä onni on se onnen kätkeköön". On helpompi kertoa työkavereille niistä pienten lasten kanssa valvotuista öistä, sairasteluista ja vaikeuksista kuin niistä käsittämättömistä onnellisuuden hetkistä, niin syvistä tunteista että niitä ei olisi voinut kuvitellakaan ennen lasten saantia. Kun kaikki aiemmin tärkeät asiat tuntuvat mitättömiltä ja omien lasten kasvu ja kehitys ja hyvät hetket tuovat sellaista sisältöä elämään, jota ei olisi aiemmin osannut kuvitellakaan.
Samaa mietin jo silloin kun ensimmäistä lasta odotettiin. Vaikka se meille oli selvää että lapsia haluamme ja pitkään yritettiin, niin kun asia realisoitui, ja jokapuolelta kuuli vain niistä negatiivisista puolista, niin kieltämättä mietti mitäköhän tästä tulee. Todellisuus oli, ei nyt helppoa missään nimessä, mutta ainakin paljon helpompaa kuin niissä kaikissa kauhutarinoissa.
Eikä se vanhemmuus tietysti mitään pelkkää ruusuilla tanssimista ole, mutta ainakin nyt 5- ja 2-vuotiaiden lasten isänä voin sanoa että en ole hetkeäkään kaipaillut elämää ennen lapsia, en hetkeäkään. Tietysti jotain omia juttuja ja kahdenkeskistä aikaa vaimon kanssa voisi olla enemmänkin, mutta ne jäävät kakkoseksi hienoille hetkille lasten kanssa.
Eipä kieltämättä itsekään tule töissä ikinä kerrottua miltä tuntuu kun saat itkevät lapsen rauhoittumaan ja nukahtamaan omaan syliisi, sisarusten keskinäisestä rakkaudesta tai mistään muustakaan kauniista. Viimeeksi kerroin tiimin Teams-palaverissa lasten vatsataudista ja kuinka odottelen koska iskee itselle. Linjoilla kuulin kuinka lapsettomat ikäiseni miehet hiljaisesti kommentoivat että "eipä käy kateeksi". Joo eihän se tarhasta tulleiden lastentautien sairastelu tietenkään kivaa ole, mutta on kuitenkin aika pieni osa kokonaiskuvasta.
Kukin tosiaan elää kuten haluaa, työtoverini tuntuvat elävän tuollaista trendikästä kaupunkilaiselämää, itse tällaista reunakunnan omakotitalon perhearkea. Mukava on lapsia osallistaa pienestä saakka ihan kaikkeen, renkaiden vaihdosta remppaan, siivoukseen, ruoanlaittoon ja pyykkihuoltoon. Kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa että lapset olisivat jokin taakka (vaikka välillä väsyttää ja ärsyttää). Samaten kuulee kun ihmiset tekevät esim. viikon etelän reissuja niin että ottavat lastenhoitajan mukaan hoitamaan lapsia, että voivat aikuiset touhuta mitä haluavat. Nyt ollaan perheen kanssa lähdössä etelänreissulle niin ennen kaikkea odotan innolla kuinka hienoa on päästä pienten lasten kanssa täysin toisenlaisiin ympyröihin, heidän ihmettelyään uuden edessä ja yhteistä aikaa.
Eikä edelleenkään ole tarkoitus tuomita ketään erilaisista valinnoista, jos siltä kuulosti, vaan ihmetellä tätä nykyistä keskustelukulttuuria jossa lapset nähdään jonain elämää rajoittavana taakkana, eikä sellaisena rikkautena jota tuovat elämään. Joku sanoi hyvin että lapset mahdollistavat kokemaan paljon syvempiä tunteita mitä on koskaan kokenut. Ei aina pelkästään hyvässä, mutta erityisesti hyvässä.
yle.fi