Lakko!

  • 294 774
  • 2 354
Mielenkiintoista nähdä miten tunteet kuumenevat lakkorintamalla. En osaa itse sanoa kummalla puolella olen. Ahneet työntekijät tietenkin haluavat lisää palkkaa, mutta onko lakko sitten oikea keino? Siitä aiheutuu aina normi-ihmisille niin paljon haittaa. Eikö aikuiset ihmiset voi neuvotella asioista?


Juuri näin. Itse olen miettinyt sitä että jos yhteiskuntaa halutaan tehostaa, tiukkoja aikoja kun eletään, niin miksei lyhennetä opiskeluaikaa? Eli sellaisiin hommiin (esimerkkinä tuo kaupan kassa) johon ei tarvi suurta koulutusta niin palkattaisiin porukkaa joka ei ole kouluttaunuttta (ja pienellä palkalla). Yhteiskunnalle ylikouluttamisesta aiheutunee isoja kuluja, ensin istut peruskoulun ja sitten 3-6v lisäkouluja ja menet kaupan kassalle. Jos haluttaisiin tehostaa toimintaa niin peruskoulupohjalta kassalle.

Ahneet työntekijät haluavat palkkaa lisää? Kysehän ei ole pelkästään rahasta. Työnantajat esittävät heikennyksiä mm. seuraaviin asioihin; Työvuorolistojen muuttamisoikeus yksipuolisesti työnantajalle, minimityöaika 5 tunnista 4:ään, vuorokausilepo 10 tunnista 9:ään jne. Työnantajien lämiessä heikennyksiä pöytään, ei kai muuta vaihtoehtoa ole kuin lakkoilla.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Anni Sinnemäki pitäisi poistaa ministerin tehtävistä välittömästi. Kuulemma työnantajien pitäisi kunnioittaa lakkoa ja pistää kaupat kiinni.
Taistolaiskommunistien kakara tulee esille kun vähän pintaa raaputtaa. Penseästi työntekoon suhtautuva työministeri, siinäpä kerrassaan hieno ihminen. Kassan kautta kotiin, kiitos.

Vihreät ovat Persujen ohella riskaabelein hallituskumppani missä tahansa hallituskokoonpanossa. Persujen hallitusyhteistyökykyä ei tosin ole testattu käytännössä pitkään aikaan, mutta saarikoskimaista ilmaisua käyttäen vitun vaatimaton sekin silti olisi.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Anni Sinnemäki pitäisi poistaa ministerin tehtävistä välittömästi. Kuulemma työnantajien pitäisi kunnioittaa lakkoa ja pistää kaupat kiinni.

Täähän on melkein yhtä hauska kommentti kuin se, jonka edellinen työministeri päästi suustaan todetessaan, että ministeriöllä on vaikutusta siihen kuinka lainsäädäntöä tulkitaan.

Tarja Cronberg, jos luet tämän odotan edelleen vastausta asialliseen sähköpostiviestiini.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, #88 Kane, Blackhawks, Världen's bästa #65
Taas kerran saa kiittää Jatkoaikaa ja upeita palstaveljiä ettei ilta mennyt pilalle 'lakon' takia. Jep, kaljaa kävin ostamassa kaupasta joka ei ollut 'lakossa'. Keskustassa kuulemma kaikki vartijat lakossa.
 

Neely#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Mutta,mutta...
Mitäs jos työnantajapuolen suunnittelema työsulku toteutuu..?Onko silloinkin "ahneet duunarit" syyllisiä? Missä menee porvarillisen työnantajapuolen raja? Ja nythän puhutaan elintarviketeollisuudesta.

Mielestäni kaikki ei kuitenkaan ole tässä(kään) kiistassa työntekijöiden aiheuttamaa, vaan riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta.

Tai voihan se olla niinkin,että ahneet ahtaajat ovat tämänkin takana,samoin kun menivät räjäyttämään tulivuoren Islannissa ja näin pysäyttivät euroopan lentoliikenteen ;D
 

CatGarfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Internazionale, Newcastle, NY Rangers, HIFK, ManU
Näin ulkopuolisena ja varmasti väärininformoituna täytyy kyllä ihmetellä tätä hiljaisuutta, mitä kaupan alan lakko on täällä aiheuttanut. Eri lähteistä saadun tiedon mukaanhan tässä ei ole kyse edes minimalistisista (0,6%) palkankorotuksista (joiden kustannusvaikutukset voidaan helposti hävittää ammattitaitoisessa hallinnossa), vaan siitä, että työnantaja vaatii aivan käsittämättömiä työsuhde-etujen heikennyksiä aikaisempaan työehtosopimukseen verrattuna.Itse koko elantoni, ja sukulaisuussuhteiden tuoman varallisuuteni "duunarin selkänahasta" repineenä porvaripaskiaisena heitän kyllä pallon työnantajaliiton puolelle; ammattijärjestön saavutettuja etuja ei pienennetä, eikä edes yritetä pienentää, kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Käsittääkseni elintarvikealan yrityksillä ( = kaupoilla) oli pääsääntöisesti varsin hyvä vuosi globaalista laskusuhdanteesta huolimatta. Saavutettujen etujen poistamisvaatimuksilla ei työnantajaliitto voita mitään; työntekijäjärjestö ei yksinkertaisesti voi suostua tuollaiseen. Sehän veisi pohjan koko ammattiyhdistysjärjestelmästä.

Suomen lainsäädäntö nyt on mikä on ja tuo päivän lakko ei tuonut mitään hyvää kellekään. Kannattaisi nyt työnantajaliiton edustajien miettiä tosissaan, että voidaanko niitä senttejä kaivaa jostain muualta kuin sen kaikkein heikoimman eli alipalkatun työntekijän selkänahasta, vai odottaa että PAM sulkee Vapun alla lakollaan usean ison kaupan ovet aiheuttaen kohtuullisen suuret vajeet sisään tulevissa rahavirroissa. S-ryhmällähän tuo nyt ei merkkaa paskaakaan, mutta hiukan esim. Keskon logistiikkajärjestelmään tutustuneena tekee vapun alla alkava lakko aika ison loven pienen kaupan odotettuun liikevaihtoon, kun ei ole tavaraa mitä myydä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
vaan siitä, että työnantaja vaatii aivan käsittämättömiä työsuhde-etujen heikennyksiä aikaisempaan työehtosopimukseen verrattuna.Itse koko elantoni, ja sukulaisuussuhteiden tuoman varallisuuteni "duunarin selkänahasta" repineenä porvaripaskiaisena heitän kyllä pallon työnantajaliiton puolelle; ammattijärjestön saavutettuja etuja ei pienennetä, eikä edes yritetä pienentää, kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Käsittääkseni elintarvikealan yrityksillä ( = kaupoilla) oli pääsääntöisesti varsin hyvä vuosi globaalista laskusuhdanteesta huolimatta.

Lakkoilijat ovat paskavarvas yhteiskunnan vihollisia. Ei ole mitään väliä onko heidän palkkauksensa jäljessä "reaalipalkassa", kunhan eivät häiritse YHTEISKUNNAN NORMAALI ELÄMÄÄ!
Työnantajan antamat ehdot on hyväksyttävä mukisematta ja takaisin kassakoneiden taakse te kouluttamattomat hönöt! Tehkää jotain toista työtä että saatte elantonne senkin kiittämättömät, työnantajanne pitää tämän yhteiskunnan pyörimässä. Menkää te pyörimään sinne Jakomäkeen!!

Paskaa sarkasmia, mutta menköön...
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hamstraajille on tiedossa taas kiireitä. Elintarviketyöntekijät menevät todennäköisesti lakkoon ensi yönä. Lihatuoteet saattavat loppua kaupoista nopeasti. Eli sitten vaan mummot ja papat sikanautaa sekä kinkkumakkaraa ostoskoriin ripeästi. Maitoa ja leipää riittänee hyvin, mutta hamstraukseen taipuvaiset ihmiset tyhjenvät ehkä nämäkin hyllyt, ainakin pienemmissä kaupoissa.
 
Viimeksi muokattu:

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Stadin makkaralegenda Veijo Votkin on oman liittonsa joustovaatimuksista hieman toista mieltä.

Eilen Atrian edustaja TV-uutisissa oli Votkinin kanssa hieman samoilla linjoilla.

Ihmetyttää vain elintarviketyönantajaliiton nokkamiehen olematon pelinluku. Ei asiaa edes Pelsujen nelossentteriksi.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
"Party line" eli virallinen liturgia näissä yhteyksissä työntekijäpuolella on sellainen, että kaikkien työnantajien pitäisi kuulua oman alansa liittoon ja suhtautuminen "villeihin" työnantajiin, puhumattakaan yrittäjistä, on korostetun negatiivista ja kylmäkiskoista. Eikä työehtosopimusten yleissitovuus ole muuttanut tätä mihinkään.

Jos SAK vain voisi, niin se joko ulkoparlamentaarisesti tai parlamentaarisesti pakottaisi tai määräisi kaikki työnantajat "järjestäytyneiksi". Eikä tämä asia liity mitenkään etuihin, "järjestäytymätön" saa maksaa vaikka selkeästi parempaa palkkaa ja tarjota muutenkin parempia etuja kuin järjestäytynyt, huomattavasti tärkeämpää ay-pomojen kannalta näissä asioissa on todellisten ja kuviteltujen valta-asemien maksimoiminen.

Yksi kieli, yksi mieli ja yksi johtaja -periaatteella.
 

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
On sitten Helsingin bussiliikenne sekaisin, kun JHL:n jäsenet päättivät mennä lakkoon tunnin varotusajalla. Ilmeisesti edes kaikki kuskit ei ollut tiennyt, että pitäisi olla lakossa. Vituttaa tollanen touhu, ei ole mitään väliä mikä on syy. Täysin vastuutonta piittaamattomuutta muista ihmisistä. Nyt sitten ihmetellään, että pääseekö töistä kotiin millä bussilla.
 
On sitten Helsingin bussiliikenne sekaisin, kun JHL:n jäsenet päättivät mennä lakkoon tunnin varotusajalla. Ilmeisesti edes kaikki kuskit ei ollut tiennyt, että pitäisi olla lakossa. Vituttaa tollanen touhu, ei ole mitään väliä mikä on syy. Täysin vastuutonta piittaamattomuutta muista ihmisistä. Nyt sitten ihmetellään, että pääseekö töistä kotiin millä bussilla.

Minusta taas on jotain idioottimaisuutta havaittavissa myös työnantajan puolelta, joka ilmoitti lopettavansa neuvottelemisen ja sanelevansa sovellettavan työehtosopimuksen. Hyväksyn sen vuoksi täysin työntekijöiden päätöksen lyödä perseet kenttään.

Se on tosin totta, että kyllähän jokaisen bussikuskin tulisi tietää, ettei autoa ajeta.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minusta taas on jotain idioottimaisuutta havaittavissa myös työnantajan puolelta, joka ilmoitti lopettavansa neuvottelemisen ja sanelevansa sovellettavan työehtosopimuksen.....

OK, hyväksyt siis laittomuudet.

Onko tuossa työnantajan toiminnassa jotain laitonta? Miksi kuskit eivät antaneet asiallisesti lakkovaroitusta ja ryhtyneet sitten lakkoon kun sen aika on. Jos työnantaja ei tule neuvottelupöytään, niin sitten sen aika on kahden viikon kuluttua.

Idioottimaista ja laitonta sanon minä.

Niin ja mielestäni laittomiin lakkoihin osallistuvat tulisi rangaista jokainen yksitellen niin, että tulisi merkintä rikosrekisteriin.
 
Viimeksi muokattu:

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Onko tuossa työnantajan toiminnassa jotain laitonta?
Mä en edes tiedä onko siinä mitään laitonta, mutta jos homman nimi tosiaan on se, että kuskeille ilmoitetaan että kahden päivän päästä tulee uusi työehtosopimus voimaan, ja asiasta ei neuvotella, niin onhan tuo aika paska veto työnantajalta.

Mitäpä tosin voi odottaa kun kyseessä on Helsingin kaupungin omistama yritys.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Niin ja mielestäni laittomiin lakkoihin osallistuvat tulisi rangaista jokainen yksitellen niin, että tulisi merkintä rikosrekisteriin.
Onko se rikos jos jättää menemättä töihin?
On muuten ollut kummallisen paljon lakkoja tämän työväenhallituksen aikana, sano.
Tästäkin asiasta olisi kiva kuulla toinen mielipide henkilöiltä, jotka muistavat myös 50-80 lukujen lakkoja.
Se mitä nyt on enemmän on laittomia lakkoja, joten ehkä rangaistuksia lain rikkomisista tulisi korottaa.

Joka tapauksessa vaikea on nähdä suoraa yhteyttä HKL:n ja Kokoomuksen välillä (koska sen vikahan kaikki TV:n agendassa on), mutta kai sekin löytyy kun tarpeeksi intohimoa sen näkemiseen on.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Liekö Korva menettänyt kuulonsa tyystin?

Tuskin sieltä kuulo on menny. Kykypuolue lupasi kuunnella, mutta ei luvannut mitään sen enempää. Jos joku muuta kuvitteli, on antanut johtaa itseään harhaan. Samoin, kuin ne sairaanhoitajat, jotka luuli kykypuolueen luvanneen heille 500€ palkankorotuksen. Samahan on tää toivo paska. Annetaan toivoa, mutta mitään muuta ei sitten luvatakkaan. Toivossa on hyvä elää =)

Ja ettei menisi ihan offtopiciksi, niin peukkua vaan bussikuskeille ja elintarviketeollisuuden työntekijöille. Vaikka olen molempien työtaisteluista joutunut sivullisena "kärsimään", niin ymmärrän, että välillisesti he minunkin asiaa ajavat. Jos työnantaja saa yksipuolisen oikeuden tulkita ja vaihtaa työehtosopimuksia, niin ei kestä kauaa, kun se leviää yleiseksi käytännöksi. Aivan samoin tuen täysin pyrkimystä pitää ennallaan lain suoma 8 tunnin työpäivä ja 5 päivän työviikko.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Osallistuminen laittomaan työtaistelutoimeen.
Laitatko vielä suoraan finlexin pykälän. Google vie noilla hakusanoilla, vaan jonnekin keskustelupalstalle, joka ei vaikuta lähteenä luotettavalta.
 
Viimeksi muokattu:

julle-jr

Jäsen
Laitatko vielä suoraan finlexin pykälän google vie noilla hakusanoilla, vaan jonnekin keskustelupalstalle, joka ei vaikuta lähteenä luotettavalta.
Tuskin finlexistä pykälää löytyy, mutta jussi_j olikin sitä mieltä, että laittomaan työtaisteluun osallistumisen pitäisi olla laitonta, hän siis esitti asian konditionaalimuodossa omana mielipiteenään.

Yleensä on vaikea ymmärtää lakkoja, mutta nyt kyllä ymmärrän, jos kerran asia on niin, että työnantaja on muuttanut sopimusta omin päin. Eri asia tietysti jos sopimuksessa on ollut pykälä, että työnantaja saa halutessaan muuttaa sopimusta. Tällainen tosin ei kuulosta kovin todennäköiseltä vaihtoehdolta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuskin finlexistä pykälää löytyy, mutta jussi_j olikin sitä mieltä, että laittomaan työtaisteluun osallistumisen pitäisi olla laitonta, hän siis esitti asian konditionaalimuodossa omana mielipiteenään.
jussi_j puhui saman viestinsä alussa laittomuuksista, joten olisi voinut olettaa, että kyseinen rikottu laki olisi jo ollut olemassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös