Mainos

Lakko!

  • 299 501
  • 2 354

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Tänään sitten 200 lakkoilijaa sai kuulla että lakko jatkuu heidän osaltaan vähän pidempää. Tai itseasiassa lakko loppui samantien ja lappu tuli käteen.

Käy se varmaan noinkin.

Onko sulla muuten jotain muutakin perspektiiviä näille lakolle kuin pelkkä vittuilu duunarille? Tiedät siis miksi elintarvikealan työntekijät lakkoilevat ja olet mielipiteesi muodostanut.

Hienoahan se on että duunarit kärsivät potkut HK:lla kravaattikaulusten päätöksistä.
 

J.Petke

Jäsen
Toisaalta en nyt tiedä kannattaako nykyisessä taloustilanteessa tapella jostain prosentin erosta, ei se kaupan kassojen palkoilla kuitenkaan tarkoita kuin kympin-kahden eroa kuukaudessa, menee käytännössä koko loppuvuosi pelkän lakkotappion kuittaamiseen (riippuen tietenkin liiton lakkokorvauksesta).

Tästä ihan samaa mieltä. Aivan saatanan turhaa tapella jonkun kymmenen euron takia. Jos olisi jotain oikeita syitä niin hyväksyisin kyllä lakon mutta aika naurettava syy tämä pelkkä palkankorotus. Esim se, että joulun jälkeen ne päivät olisivat oikeasti palkallista vapaata mitä kaupat eivät saa olla auki. Sekin on aika huvittavaa, että et saa mennä töihin mutta se vähennetään palkasta tai ylitöistä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Onko sulla muuten jotain muutakin perspektiiviä näille lakolle kuin pelkkä vittuilu duunarille? Tiedät siis miksi elintarvikealan työntekijät lakkoilevat ja olet mielipiteesi muodostanut.

Hienoahan se on että duunarit kärsivät potkut HK:lla kravaattikaulusten päätöksistä.

Pointtini oli se että tällaisina aikoina duunareiden kannattaisi katsoa sitä ns. isompaa kuvaa eikä tapella jokaisesta pennistä. Toki suurimmat agitaattorit ovat näitä AY-liikkeen protagonisteja joilla on turva luottamusmiehen aseman takia. Helppohan se on vaatia kaiken näköistä kun tietää ettei oma duuni ole vasaran alla ensimmäisenä.

Maailma muuttuu ja työntekijöiden asema Suomessa ei tule helpottumaan. Joten vaihtoehdot on tapella vastaan tai hyväksyä muutokset.
 
Reilu meininki, mutta sikäli kyllä ihan ymmärrettävä, kauppiaan kannalta tuo tuottaa isoja ongelmia kun iso osa tuoretavarasta pilaantuu lakon aikana jne.

Tuttava oli kahden vaiheilla liittymisen suhteen. On työkohteensa ainoa pamilainen, joten kehotin menemään töihin aivan normaalisti. Mielestäni on turhaa haaskata ruutia ja tulehduttaa välejä työnantajaan, kun puhutaan kuitenkin alle kahdestakymmenestä eurosta/kk.

Lakkoajankohta on tietenkin tarpeeksi vittumaiseen kohtaan valittu.
 

J.Petke

Jäsen
Lakkoajankohta on tietenkin tarpeeksi vittumaiseen kohtaan valittu.

Juu sillä nyt joutuu taas ostamaan kaupat tyhjiksi ruoasta kun eihän sitä koskaan tiedä, että aukeaako ne enää ikinä uudestaan. Miten me pärjätään pari päivää ilman kauppoja? Tämä siis yleinen ajattelumalli mikä tulee näkymään. Ei siis Veikolle kuittina.
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuttava oli kahden vaiheilla liittymisen suhteen. On työkohteensa ainoa pamilainen, joten kehotin menemään töihin aivan normaalisti.
Mitäs helvetin merkitystä sillä on, että on ainoa (dia)pamilainen? Aivan samalla tavalla muutkin voivat ja saavat oman valintansa mukaan osallistua lakkoon, kuuluivat sitten pamiin tai eivät, mikäli duunipaikassa noudatetaan kyseisen lakkoon menevän alan TES:sta? Myös liittoon kuulumattomat voivat osallistua lakkoon(tosin lakkoavustusten kanssa voi olla vähän hiljaisempaa).
 
Mitäs helvetin merkitystä sillä on, että on ainoa (dia)pamilainen?

Ihan ihmisen itsensä kannalta sillä saattaa olla kovastikin merkitystä. Sosiaalinen paine toisaalta ajaa ja toisaalta yhteisö jälkikäteen varsin helposti muistuttaa henkilöä, joka on kulkenut muiden kanssa eri tahtiin. Kun ei kyseisenlaista painetta ole, on ihminen itse vapaampi tekemään päätöksensä.
 

Belenoss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Ottawa ja Real Madrid
Eiköhän pam ymmärrä jo kohta ettei lakolla ole mitään merkitystä, kaikki kaupat lienee auki, ja lakko jää torsoksi. Eli odotettavissa huomenna tai torstaina että pam hyväksyy ehdot vähin äänin.


Ei myyjät kyllä ansaitse yhtään enempää, hommat muutenkin sellasia että jokanen voi 10 min "koulutuksella" hypätä remmiin mukaan.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tästähän voi tulla mielenkiintoista, kun Palvelualojen ammattiliiton jäsenet menevät lakkoon. Moni kauppa yrittää pitää ovensa auki siitä huolimatta. Mitä luulette, tulemmeko näkemään kauppojen ulko-ovilla humalaisia kassaneitejä räyhäämässä ja yrittämässä estää ihmisiä menemästä töihin?
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan ihmisen itsensä kannalta sillä saattaa olla kovastikin merkitystä. Sosiaalinen paine toisaalta ajaa ja toisaalta yhteisö jälkikäteen varsin helposti muistuttaa henkilöä, joka on kulkenut muiden kanssa eri tahtiin. Kun ei kyseisenlaista painetta ole, on ihminen itse vapaampi tekemään päätöksensä.
Yritin sanoa, että mikä niitä muita estää menemästä lakkoon, jos hekin noudattavat samaa työehtosopimusta. Enkä muutenkaan ymmärrä, että mitä painetta lakkoon menevä voisi työtovereiltaan saada, sillä lakkolainen ajaa myös heidän etujaan? Työnantajalta tuleva paine tosin voi olla aika vittumaistakin, jos muut päättävät olla rikkureita ja vain yksi osallistuu lakkoon.
 
Mitä luulette, tulemmeko näkemään kauppojen ulko-ovilla humalaisia kassaneitejä räyhäämässä ja yrittämässä estää ihmisiä menemästä töihin?

Sanoisin, että kassaneideillä on varmaan parempaakin tekemistä, esim. tentteihin lukeminen ja kuntoilu. Sen sijaan kassarouvilla saattaisi räyhäämiseen jopa riittää mielenkiintoa.
 

Nikke84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Manchester United, Three Lions
Ei myyjät kyllä ansaitse yhtään enempää, hommat muutenkin sellasia että jokanen voi 10 min "koulutuksella" hypätä remmiin mukaan.

Ketä sitten muka ansaitsee enempää? Kaikki työ on arvokasta. Ja mitä myyjän työhön tulee, niin ei se nyt sentään niin yksipuolista ja yksinkertaista ole, ettäkö muutamassa minuutissa opittaisiin. Kaupassa kun sattuu sitä muutakin työtä olemaan kuin pelkästään kassalla oloa ja hyllyjen täyttämistä. On myös olemassa vuorovastaavia, jonka työkuvaan kuuluu vaativampiakin tehtäviä. Palkka on kuitenkin sama, lukuunottamatta pientä vv-lisää.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Ei myyjät kyllä ansaitse yhtään enempää, hommat muutenkin sellasia että jokanen voi 10 min "koulutuksella" hypätä remmiin mukaan.

Ihanko vakavissasi olet tuota mieltä, vai provoiletko vain? Tekis mieli kyllä avata ketju tänne siitä mitkä ammatit ja duunit on jengin mielestä sellaisia, mitkä oppii tuosta vaan. Vois tulla mielenkiintosia "näkemyksiä".

Sinänsä aika uskomatonta kuinka paljon tällä palstalla on halveksuntaa ns. duunari ja palveluammatteja kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ketä sitten muka ansaitsee enempää? Kaikki työ on arvokasta. Ja mitä myyjän työhön tulee, niin ei se nyt sentään niin yksipuolista ja yksinkertaista ole, ettäkö muutamassa minuutissa opittaisiin.
Moi kassaneiti.

Mielestäni on ihan ok että eri tehtävistä maksetaan hieman erilaista palkkaa. Joku työ jota voi tehdä 10min koulutuksella vs. 10v vuoden kouluttautuminen?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketä sitten muka ansaitsee enempää? Kaikki työ on arvokasta.
IT-ala ainakin ansaitsisi vähemmän. Nörtteilyhän on ns. kutsumusammatti viimeisen päälle, himokoodarit tykkäävät koodata vapaa-ajallakin, joten turha tuollaisesta puuhastelusta maksaa taskurahoja enempää. Pikaruokaan, kola-/energiajuomiin ja pornoon ne rahat menevät kuitenkin. Nörttien lakkoilua odotellessa.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Moi kassaneiti.

Mielestäni on ihan ok että eri tehtävistä maksetaan hieman erilaista palkkaa. Joku työ jota voi tehdä 10min koulutuksella vs. 10v vuoden kouluttautuminen?

Doh, no totta vitussa maksetaan erilaista palkkaa. Mihin tässä nyt on tartuttu niin on tää käsitys, että kaikkeen muuhun paitsi korkeakoulussa opittaviin duuneihin ja ammatteihin riittää ku menee ovesta sisään ja tervetulokaffin aikana osaakin jo kaikki.
 

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
IT-ala ainakin ansaitsisi vähemmän. Nörtteilyhän on ns. kutsumusammatti viimeisen päälle, himokoodarit tykkäävät koodata vapaa-ajallakin, joten turha tuollaisesta puuhastelusta maksaa taskurahoja enempää.

Niinpä. Vielä parempi esimerkki on ammattilaisurheilijat. Siis niillehän maksetaan pelkästä harrastamisesta! Ei mulle kukaan ole koskaan maksanut latiakaan lätkän pelaamisesta vaikka pari vuosikymmentä on kokemustakin alalta. Se jos mikä on kutsumusta. Varsinkin kun paikatkin ovat koko ajan remontissa sen takia.

Muokkaus: En ole koodari tai nörtti.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pikaruokaan, kola-/energiajuomiin ja pornoon ne rahat menevät kuitenkin.
Tuollaisille kavereilla kannattaa ilman muuta maksaa enemmän. He selvästi käyttävät rahat, niin että työllistävät muita eivätkä edes pahemmin saastuta maailmaa.

Enemmän palkkaa ansaitsevat ne, jotka enemmän palkkaa saavat lakkoilematta, ovat he sitten siivoajia tai suurten pörssiyritysten pääjohtajia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Doh, no totta vitussa maksetaan erilaista palkkaa. Mihin tässä nyt on tartuttu niin on tää käsitys, että kaikkeen muuhun paitsi korkeakoulussa opittaviin duuneihin ja ammatteihin riittää ku menee ovesta sisään ja tervetulokaffin aikana osaakin jo kaikki.

Tämähän on täysin arvostuskysymys, mitä yhteiskunta haluaa. Väitteesi maisteritutkinnon ja palkkapussin suuruuden välillä on vähän ontuva, sillä suuriosa maistereista työllistyy julkissektorille.
 

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni on ihan ok että eri tehtävistä maksetaan hieman erilaista palkkaa. Joku työ jota voi tehdä 10min koulutuksella vs. 10v vuoden kouluttautuminen?

Eipä sinne kaupan kassallekaan pääse enää kansakoulupohjalta, kuten varmasti oli nuoruudessasi. Tradenomin papereilla ei välttämättä tähän maailman aikaan pääse edes kokeilemaan kaupan kassana olemista. Mistä näitä sikaporvareita oikeen sikiää..
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eipä sinne kaupan kassallekaan pääse enää kansakoulupohjalta, kuten varmasti oli nuoruudessasi. Tradenomin papereilla ei välttämättä tähän maailman aikaan pääse edes kokeilemaan kaupan kassana olemista. Mistä näitä sikaporvareita oikeen sikiää..

Jos tradenomin papereilla ei pääse kaupan kassalle töihin, niin silloin meillä koulutetaan liikaa väkeä.
 

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että nykyinen kassatoimihenkilön työ on liukuhihnatyöt, jossa tradenominkoulutuksella ei tee mitään.

Täytyy kuitenkin käydä kouluja, jotta edes pääsee siihen hommaan. Vielä muutama vuosi sitten kyseiseen hommaan pääsi varmasti peruskoulu pohjalta, mutta eipä nykyään. Kaupoissa yleensä ei ole vain kassatoimihenkilöitä, vaan kyseiset työntekijät tekevät myös muita hommia. En väitä että se mitään insinööritiedettä on, mutta koulutus siihenkin tarvitaan. Varsinkin mikäli ei ole työkokemusta alalta.

T. Tradenomi, joka jakaa lehtiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös