Mainos

Laadukasta asiakaspalvelua

  • 2 013 911
  • 7 243

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Gigantista ostettiin pesutorni männä talvena kuljetuksella ja pahamaineisella asennuksella. En muista tarkkaan, mutta n. 80-100 € oli koko palvelulla hinta. Pesukoneen nyt saa itsekin kiinni, mutta arvelin tornin rakennuksen olevan yksin mahdotonta ja apumiehenkin kanssa ähräämistä.

Asennus sujui moitteetta, mutta kyllä siinä likelti 2 tuntia meni ja joutui vissiin viereisen kaapin seinään tekemään uuden läpiviennin, kun ei kuivurin johto yltänyt vanhan kautta. Apumieskin taisi olla ainakin osan aikaa. Jättivät parit työkalutkin meille muistoksi allaskaappiin.

Mielestäni hintansa haukkui. Itsellä olisi varmasti mennyt pidempään asiaa ihmetellessä ja eka kertaa tehdessä ja olisi vielä pitänyt jotakuta kaveriakin vaivata.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei nuo ketjuista ostetut palvelut ole automaattisesti huonoja. Ongelma vaan on, taso heittelee alihankkijan mukaan. Pahimmillaan myyjäkään ei tiedä, mikä firma/asentaja sen koneen lopulta asentaa ketjutuksesta johtuen.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Teen vapaaehtoistyötä digituuttorina. Enimmäkseen autettavina on paikallisia eläkeläisiä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun vanhukselle on myyty 5G liittymä ja/tai Elisa Tietoturvapalvelu puhelimeen joka ei tue 5Gtä eikä siihen saa asennettua Elisan tietoturvapakettia. Paikallinen veikon kone tuota tekee ja on minusta aika röyhkeää toimintaa. Ei ole laadukasta asiakaspalvelua.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sama. Prismasta Mielen kone asennuksen kanssa asiakasomistajapäivänä -15 % ja vielä 5 % bonus. Asennus meni mainiosti. Ainakin merkki sellainen, että pitäisi kestää vuosikymmeniä.
Ei se Miele(kään) enää kestä vuosikymmeniä. Tuotantoa on siirretty enenevässä määrin Saksasta Turkkiin ym. maihin. Toki tuote on edelleen hyvä verrattuna kilpailijoihin.
Mielen eduksi on sanottavaa maahantuoja. Siellä on edelleen yritystä vaalia merkkiä/brändiä. Takuuhommien hoitamisesta ei ole tehty liian vaikeaa ja jonkinlaista joustoa löytyy. Jollain toisella maahantuojalla ei voida päättää mitään tai joustaa yhtään, vaan kaikki ohjeet tulevat Koreasta valmistajalta.

Kyllä Miele on edelleen varteenotettava vaihtoehto kodinkoneissa ja Mieleä löytyy tästäkin kotitaloudesta.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Teen vapaaehtoistyötä digituuttorina. Enimmäkseen autettavina on paikallisia eläkeläisiä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun vanhukselle on myyty 5G liittymä ja/tai Elisa Tietoturvapalvelu puhelimeen joka ei tue 5Gtä eikä siihen saa asennettua Elisan tietoturvapakettia. Paikallinen veikon kone tuota tekee ja on minusta aika röyhkeää toimintaa. Ei ole laadukasta asiakaspalvelua.
Eikös noissa liittymissä ja lisäsälässä ole paras kate? Röyhkeää toki, mutta jossain määrin ymmärrettävää. Itsellä ei moraali taivu tuohon, ei edes aikanaan suoramyyntiaikoina.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei se Miele(kään) enää kestä vuosikymmeniä. Tuotantoa on siirretty enenevässä määrin Saksasta Turkkiin ym. maihin. Toki tuote on edelleen hyvä verrattuna kilpailijoihin.
Mielen eduksi on sanottavaa maahantuoja. Siellä on edelleen yritystä vaalia merkkiä/brändiä. Takuuhommien hoitamisesta ei ole tehty liian vaikeaa ja jonkinlaista joustoa löytyy. Jollain toisella maahantuojalla ei voida päättää mitään tai joustaa yhtään, vaan kaikki ohjeet tulevat Koreasta valmistajalta.

Kyllä Miele on edelleen varteenotettava vaihtoehto kodinkoneissa ja Mieleä löytyy tästäkin kotitaloudesta.
Tämä on ainakin vielä Made in Germany.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei nuo ketjuista ostetut palvelut ole automaattisesti huonoja. Ongelma vaan on, taso heittelee alihankkijan mukaan. Pahimmillaan myyjäkään ei tiedä, mikä firma/asentaja sen koneen lopulta asentaa ketjutuksesta johtuen.

Noissa on tosiaan melkoista vaihtelua. Hienoin kokemus itselläni osuu jonnekin edellisen vuosikymmenen alkupuolelle, kun ostin Gigantin verkkokaupasta taulu-TV:n ja päästin laajakuva-putkitelkkarini haudan lepoon. Tilasin siis kotiinkuljetuksen ja vanhan laitteen poisviennin.

No, tuli päivä, jolloin uusi televisio tuotiin. Mutta tuojat ilmoittivatkin, että vanhaa televisiota ei viedä pois, koska Gigantilla ja Matkahuollolla ei ole voimassa olevaa sopimusta tällaisesta. No ei siinä, tuo vanha härveli jäi olohuoneen nurkkaan odottamaan, ja minä laitoin välittömästi viestiä Gigantille.

Meni jokunen päivä, ja Gigantti taas väitti, että kyllä heillä on sopimus tuosta, ja vanhan laitteen poisvienti on Matkahuollon vastuulla. Ja viestin muu sävy oli sellainen, että jäi vähän se kuva, että heidän mielestään vastuu vanhasta televisiosta on nyt minulla.

Tuossa kohtaa alkoi vähän jo hermostuttaa. Ratkaisin asian siten, että laitoin molempien puljujen asiakaspalveluun yhteisen sähköpostiviestin, jossa selostin tilanteen ja pyysin, että selvittävät keskenään sopimustekniset kuvionsa, eivätkä laita yksittäistä kuluttajaa viestinviejäksi välilleen. Ja lisäsin loppuun, että olen ostanut television sillä valintaperusteella, että sen myyvä taho hoitaa lupauksensa mukaisesti myös vanhan laitteen poisviennin. Ja että toivon tämän hoituvan mahdollisimman pian tavalla tai toisella.

Meni vielä muutama päivä ilman mitään kontaktia kummastakaan suunnasta. Sen jälkeen joku pieni paikallinen kuljetusliike oli yhtäkkiä yhteyksissä, että heidän pitäisi tulla hakemaan joku sähkölaite pois. Oletin, että kyse oli tuosta televisiostani, joten annoin sen heidän kyytiinsä. Sinne se sitten meni.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta melkoista pomputtelua tuokin oli.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina

Kuulostaa vähän siltä että alkuperäiset telkkarin tuojat eivät vaan olleet halukkaita viemään vanhaa telkkaria pois, tai sitten Matkahuollon alihankkijana toimiva kuljetusliike on ohjeistanut heidät heikonlaisesti tehtäväänsä, kyllä heidän olisi pitänyt toimia kuten Gigantin kanssa on sovittu, Matkahuollolla ei ole ymmärtääkseni koskaan ollut omaa kuljetuskalustoa, kaikki hommat on aina toteutettu alihankkijan toimesta,
ja sellaisen ne sitten onneksi lopulta lähettikin hakemaan putkitelkkarisi kierrätykseen.
 
On ihan mahdollista. Toisaalta vastaavissa tilanteissa muiden kodinkoneiden kohdalla homma on toiminut - niin ennen kuin jälkeen tuon episodin, ja mm. pyykinpesukoneita on pari kappaletta lähtenyt ongelmitta vaihtoon.

Vaikea sanoa, että kuka tuossa kusetti, vai kusettiko kukaan. Saattoi tuossa olla alihankinnan ketjutuksessa myös inhimillistä tietokatkosta. Mistä noista tietää.
 
Mulla on vähän inhorealistinen näkemys näistä asioista kun työskentelin yli 10 vuoden ajan tuon tyyppisen kuljetustoiminnan parissa, en kuskina mutta toimihenkilönä tuli nähtyä melkoisia säätelyitä ja veivauluja, noita hommia teki aika sekalainen seurakunta joista monilla oli taipumusta oikoa mutkia ja kehitellä omia sääntöjään.

Kunniamaininta meni eräälle itänaapurista kotoisin olleelle kuskille joka luovutti kierrätykseen luovutettuja kodinkoneita maanmiehilleen Postin terminaalin pihalla, se johti luonnollisesti potkuihin.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hankin viime kuussa uuden pesukoneen ja otin vanhan pois viennin toimituksen yhteydessä. Kaikki meni hienosti ja nopeasti Postin kesäpojilta ja pääsin laittelemaan uutta konetta paikoilleen.
 
Gigantista ostettiin pesutorni männä talvena kuljetuksella ja pahamaineisella asennuksella. En muista tarkkaan, mutta n. 80-100 € oli koko palvelulla hinta. Pesukoneen nyt saa itsekin kiinni, mutta arvelin tornin rakennuksen olevan yksin mahdotonta ja apumiehenkin kanssa ähräämistä.

Asennus sujui moitteetta, mutta kyllä siinä likelti 2 tuntia meni ja joutui vissiin viereisen kaapin seinään tekemään uuden läpiviennin, kun ei kuivurin johto yltänyt vanhan kautta. Apumieskin taisi olla ainakin osan aikaa. Jättivät parit työkalutkin meille muistoksi allaskaappiin.

Mielestäni hintansa haukkui. Itsellä olisi varmasti mennyt pidempään asiaa ihmetellessä ja eka kertaa tehdessä ja olisi vielä pitänyt jotakuta kaveriakin vaivata.
Joskus kun oma sisko muutti johonkin asuntoon, niin pitihän sitä sitten pesukonekin raahata mukana. Kylpyhuoneessa olisi sille sopiva paikka. Juu oli. Suihkukopin ja seinän välissä oli tyyliin sentin verran ylimääräistä, johon se mahtuisi. Lattialistat ja suihkukaapin alareuna pitivät huolen siitä, että sitäpä ei sitten työnnettykään paikalleen. Faijan kanssa pähkäiltiin, että pitääkö repiä listat irti, purkaa suihkukaappi vai yrittää nostaa se helvetinperkele paikalleen tavalla tai toisella siihen tilaan, johon ei pääse käsiksi kuin ylhäältä ja edestä. Päädyttiin jälkimmäiseen. Kyllähän siihen aikaa sai tuhrattua ihan kiitettävästi, samoin hikeä tuli luovutettua muutama pisara. Kuin ihmeen kaupalla jalat olivat oikeassa asennossa, tai ainakaan ei jälkikäteen tullut nurinaa siitä, että pesukone pyrkii seinästä läpi.

Powerista ostin joskus jääkaapin ja pakastimen yhdellä kertaa kotiin toimitettuna. Sain jääkaapin ja kuivausrummun. Huomautin asiasta kuljettajaa saman tien, totesi vain, että ei ole hänen ongelmansa ja Power hoitaa asian eteenpäin. Rumpu oli toki arvokkaampi kuin pakastin, joten hetken aikaa meinasin olla epärehellinen ja pistää vain rummun myyntiin. No en laittanut. Viikon verran tai vähän yli meni, että joku tuli hakemaan romun pois, pakastinta ei tullut vielä silloinkaan. Muutama päivä myöhemmin tuli sitten se pakastinkin. Varmaan kustannustehokkain toimintatapa tai jotain. Mutta sen koommin en ole Poweria käyttänyt näihin hankintoihin.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Nämä on varmaan typeriä kysymyksiä, mutta oliko maalarimestarilla firma, vai palkkasitteko hänet tekemään työn? Oliko sovittuna kirjallisesti mitään?

Sillä kysyn, että olisiko maalarilla vastuuvakuutus olemassa, josta voisitte saada korvauksia. Toisaalta, jälki on semmoista paskaa, että ammattimiehestä ei ole kyse, joten tuskin siellä on mitään vakuutuksiakaan olemassa.

Minä kyllä ainakin yrittäisin saada korvauksia, eihän tuollaista paskaa tee edes lapset. Se on sitten asia erikseen, että onko niitä mahdollista tuommoiselta kusettajalta saada.

Ihan on firma (ok, on itse toimitusjohtajana ja ainoina työntekijöinä ukrainalainen naisystävä sekä suomalainen laatoittajajamppa) ja oli soppari. Sivujan ja IG:n perusteella luulee helposti isommaksikin lafkaksi, jolla kaikki sujuu ja näemmä netissä on (luultavasti tekaistuja) ihan hyviäkin arvioita.

Instassa jopa näemmä on julkaistu erillinen postaus meidän talosta ja miten helvetin hyvin homma on hoidettu. Se nyt saa lähteä suht äkäisesti pääkarvoituksesta ulkosynnyttymiin.

Itse tämä on nyt hoidettu (siivous ja korjaukset) toistaiseksi, mutta jos tässä nyt joutuu paljon tekemään, niin kai tuon paskiaisen kanssa pitää alkaa vääntämään korvauksista. Onneksi asiapohjainen vittuilu ja uhkailu on ammatinpuolesta varsin hyvin hallussa. Toisaalta ei jaksaisi sinänsä suht pienistä summista alkaa tappelemaan mokoman hapentuhlarin kanssa eli kattellaan.

Tässä vielä ”parhaita” paloja työnjäljestä.
 
Liitteet

  • IMG_1796.jpeg
    IMG_1796.jpeg
    664 KB · kertaa luettu: 356
  • IMG_1797.jpeg
    IMG_1797.jpeg
    750,7 KB · kertaa luettu: 322

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä on ainakin vielä Made in Germany.
Mitenköhän se näissä menee? En olisi yllättynyt vaikka joku Miele-laite olisikin koottu esim. nyt vaikka Turkissa, mutta siitä huolimassa koneessa lukisi Made in Germany.

Eikä se laitteen Turkissa kokoaminen siitä automaattisesti huonompaa tee. Komponentin ovat kuitenkin parempia mitä halpislaitteissa ja kyllähän laitteiden kokoonpanossa noudatetaan samoja laatuvaatimuksia tehdään se sitten Saksassa tai Turkissa.
 
Kyllä Mielellä on edelleen myös Saksassa tehtaita, joten luottaisin kyllä tuohon merkintään.
Kyllä se Turkin kama tuntuu vähän heppoisemmalta, mitä niitä nähnyt. Käsittääkseni halvemmat mallit tehdään Turkissa.
 
Olen valmis luottamaan tuohon merkintään.

Voisiko heppoisempi kama johtua vain siitä että kyseessä merkin halvempi laite? Heppoisemman ja tätä kautta halvemmat komponentin, tuotanto Turkissa ja lopuksi enemmän viivan alle. En tiedä, kunhan vain ajattelin.

Mutta olisin edelleen halukas pitämään kiinni mielipiteestäni ettei laitteiden kokoaminen halvemman tuotantokustannuksen maissa tekisi niistä automaattisesti huonompia.
Kyllä esim. Mielen on pakko pitää huolta että laatu pysyy kunnossa, tehdään tuote sitten missä tehtaalla tahansa.

Tästä Made in- merkinnästä tuli mieleen kun joskus vuosia, vuosi sitten Uudessakaupungissa valmistettiin Porschea ja tehtaan johto oli ottanut isäntien kanssa puheeksi, josko tehtaalla valmistettuihin autoihin olisi voinut laittaa made in Finland merkinnän. Porschen suunalta tullut vastaus oli kuin Rammsteinin biisistä, Nein! Kaikki Porschet ovat Made in Germany, pisti.

Mielen-laitteisiin vielä sen verran että meidän taloudessa noita on ollut käytössä, eikä ole kuin pelkästään hyvää sanottavaa.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei se Miele(kään) enää kestä vuosikymmeniä. Tuotantoa on siirretty enenevässä määrin Saksasta Turkkiin ym. maihin. Toki tuote on edelleen hyvä verrattuna kilpailijoihin.
Mielen eduksi on sanottavaa maahantuoja. Siellä on edelleen yritystä vaalia merkkiä/brändiä. Takuuhommien hoitamisesta ei ole tehty liian vaikeaa ja jonkinlaista joustoa löytyy. Jollain toisella maahantuojalla ei voida päättää mitään tai joustaa yhtään, vaan kaikki ohjeet tulevat Koreasta valmistajalta.

Kyllä Miele on edelleen varteenotettava vaihtoehto kodinkoneissa ja Mieleä löytyy tästäkin kotitaloudesta.
Erään Mieleä myyvän kodinkoneliikkeen myyjän kanssa juteltiin joskus aiheesta, niin sanoi että Mielelläkin on nykyisin "halpismallisto" ja sitten se paremman pään mallisto, joissa laatu edelleen tuttua Mieleä. Noissa halpiksissa on sitten vähän köykäisempää osaa ja ovat made in Türkiye, mutta edelleen kuulemma hyvä vaihtoehto monien kilpailijoiden kalliimman pään tuotteille koska kuten sanoit, niin Mielellä on edelleen halu pitää huolta brändistään.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä mutta epäilen, ettei sellaista vakuutusta ole olemassakaan, joka korvaisi urakoitsijan huolimattomuudessa vituiksi tehdyn työn.

Vastuuvakuutus nimenomaan korvaa huolimattomasti tehdystä työstä aiheutuneita vahinkoja. Mutta pitää tietysti olla sen huolimattomasti työskennelleen vakuutus.

Tahallaan huonosti tehtyjä tai törkeällä huolimattomuudella tehtyjä ei tietenkään korvata edes vastuuvakuutuksesta. Silloin kulut vahinkoa kärsineen omasta omaisuusvakuutuksesta, jonka ov osuus pitää yrittää saada vahingonaiheuttajalta.

edit. tarkennus
 
Viimeksi muokattu:

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vastasin ko. viesteihin ja yön aikana oli valahtanutkin lahkeeseen eli työstä ei pidä maksaa, mutta pitääkö tältä kusipäältä vaatia erillisiä korvauksia?

Kai hyvä tapa olisi antaa hänen korjata aiheuttamassa vahinko. Ei ehkä ole luottoa tähän. Tämän jälkeen jos korjaustyön teettää ulkopuolisella niin tämä lasku aiheuttajalle. Laskusta on hyvä käydä täsmällisesti ilmi että on nimenomaan korjattu vahingon jälkiä.

Jos työn tekee itse niin jonkunlainen epävirallinen vaade sisältäen se aika mikä mennyt korjaustyöhön. Sille voi laskea 12€/h ja päälle mahdolliset materiaalikustannukset ja kilometrit jos esim. materiaaleja on pitänyt jostain hankkia. Nämä on vahingosta aiheutuneita suoria kustannuksia, eikä pitäisi olla epäselvää kenen maksettavaksi nämä kuuluu.

edit. Pikkulisäys.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen valmis luottamaan tuohon merkintään.

Voisiko heppoisempi kama johtua vain siitä että kyseessä merkin halvempi laite? Heppoisemman ja tätä kautta halvemmat komponentin, tuotanto Turkissa ja lopuksi enemmän viivan alle. En tiedä, kunhan vain ajattelin.

Mutta olisin edelleen halukas pitämään kiinni mielipiteestäni ettei laitteiden kokoaminen halvemman tuotantokustannuksen maissa tekisi niistä automaattisesti huonompia.
Kyllä esim. Mielen on pakko pitää huolta että laatu pysyy kunnossa, tehdään tuote sitten missä tehtaalla tahansa.

Tästä Made in- merkinnästä tuli mieleen kun joskus vuosia, vuosi sitten Uudessakaupungissa valmistettiin Porschea ja tehtaan johto oli ottanut isäntien kanssa puheeksi, josko tehtaalla valmistettuihin autoihin olisi voinut laittaa made in Finland merkinnän. Porschen suunalta tullut vastaus oli kuin Rammsteinin biisistä, Nein! Kaikki Porschet ovat Made in Germany, pisti.

Mielen-laitteisiin vielä sen verran että meidän taloudessa noita on ollut käytössä, eikä ole kuin pelkästään hyvää sanottavaa.

Erään Mieleä myyvän kodinkoneliikkeen myyjän kanssa juteltiin joskus aiheesta, niin sanoi että Mielelläkin on nykyisin "halpismallisto" ja sitten se paremman pään mallisto, joissa laatu edelleen tuttua Mieleä. Noissa halpiksissa on sitten vähän köykäisempää osaa ja ovat made in Türkiye, mutta edelleen kuulemma hyvä vaihtoehto monien kilpailijoiden kalliimman pään tuotteille koska kuten sanoit, niin Mielellä on edelleen halu pitää huolta brändistään.

Kyllä minä nämä viestit pitkälti allekirjoitan. Mielellä tosiaan vielä ollut halua pitää kiinni maineestaan myös esim. huollon osalta, kuten aiemmin mainitsin. Valitettavasti kaikista perinteisistä merkeistä ei voi samaa sanoa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä minä nämä viestit pitkälti allekirjoitan. Mielellä tosiaan vielä ollut halua pitää kiinni maineestaan myös esim. huollon osalta, kuten aiemmin mainitsin. Valitettavasti kaikista perinteisistä merkeistä ei voi samaa sanoa.
Joo jos ja kun tuo AEG:n astianpesukone keittiöstä hajoaa, niin silti oman mielenterveyden takia varmaan Miele tulee laitettua tilalle.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Gigantissa ei näköjään onnistu tilaamaan suoraan myymälään nettisivujen kautta. Kiusa se on pienikin kiusa. Toki olisin voinut tilata hyllyssä lojuvan kapineen Turun tai Hämptonin myymälästä noudettavaksi, mutta ei nyt viitti lähteä ajelemaan. Mun mielestä se ei kuitenkaan olisi vaikeaa:

Toimitustapa -> Nouda myymälästä -> Valitse myymälä -> Kusti polkee paketin varastosta asiakkaan haluamaan paikkaan, joka on työmatkan varrella

Powerilla tuo on mahdollista. Sääli, ettei niillä ole haluamaani tuotetta valikoimassa.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Muutama vuosi sitten ostin Powerista astianpesukoneen ja pakastimen. Olisin ottanut molemmat kotiinkuljetuksella, mutta pakastin oli viimeinen sitä mallia eli oli ns.näytekappaleena esillä. Powerin sääntöjen mukaan näytekappaleita ei ole mahdollista saada kotiinkuljetuksella, joten ne toivat astianpesukoneen kotiin, mutta pakastin piti hakea itse peräkärryllä. Siihen kertaan loppui Powerissa asiointi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös