Mainos

Laadukasta asiakaspalvelua

  • 2 013 951
  • 7 243

motamoro

Jäsen
Eihän sillä tietenkään ole mitään merkitystä ostitko sä jo joltakin toiselta tai kolmannelta tai neljänneltä kassalta, tai vaikka et olisi ostanut mistään mitään, kun se sun kaveri osti siitä kyseiseltä kassalta ja te olitte samaa porukkaa.

No on se kyllä vähän outoa, että joutuu näyttämään ensin omissa ostoksissa (no ei nyt tällä kertaa) ja sitten 45sekunnin päästä jonkun toisen henkilön ostoksiin. Samaan liikkeeseen. Mitäpä jos me oltaisiin hajaannuttu neljälle eri kassalle ja kokoonnuttu sitten siihen keskiöön? Olisiko ollut jotenkin järkevää lähteä sitten kaikkien erikseen näyttämään muillekin kassoille niitä henkkareita vaikka yksi myyjä oli heidät jo todennut täysi-ikäisiksi. Samalla lailla jokainen myyjä olisi nähnyt tilanteen kuin nytkin, yksi (oma asiakas) on ostanut alkoholia ja on kolmen nuoren henkilön seurassa.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hauskaa jatkoajassa on mm. se, että kun joku arvostelee myyjiä, kaupan toimintaa tai varsinkin vartijoiden, kaivautuu jatkiksen stevarisiipi jostain selittämään kuinka vika lopulta on asiakkaan ja myyjä/stevari/kauppias toimi oikein. Tämä täysin riippumatta siitä, että mitä asiasta tiedetään, koska puuttuvat yksiyiskohdat voi aina arvata. Mikäli maksava asiakas kehtaa arvostella jotain, hänet leimataan sääntöjä (kaupan itse keksimiä) ymmärtämättömäksi, julkisuudenhaluiseksi mahdolliseksi myymälävarkaaksi.

Suomi on täynnä veroja, sääntöjä ja byrokratiaa ja itse en voi mitenkään ymmärtää kuinka joku ymmärtää niitä. Ehkä kun itse on täydellinen ja menee sääntöjen mukaan niin voi vapaasti arvostella muita.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Hauskaa jatkoajassa on mm. se, että kun joku arvostelee myyjiä, kaupan toimintaa tai varsinkin vartijoiden, kaivautuu jatkiksen stevarisiipi jostain selittämään kuinka vika lopulta on asiakkaan ja myyjä/stevari/kauppias toimi oikein. Tämä täysin riippumatta siitä, että mitä asiasta tiedetään, koska puuttuvat yksiyiskohdat voi aina arvata. Mikäli maksava asiakas kehtaa arvostella jotain, hänet leimataan sääntöjä (kaupan itse keksimiä) ymmärtämättömäksi, julkisuudenhaluiseksi mahdolliseksi myymälävarkaaksi.
Kassahenkilö toimi juuri niin kuin hänen esimiehensä on tuossa tilanteessa ohjeistanut. Ja sitten joku urpo tulee itkemään sitä tänne ja suuttuu, kun ei tulekaan sympatiaa. Ja sitten tulee toinen urpo, joka ei tajua mistään mitään. Taidat olla vielä myymälävaraskin kaiken muun lisäksi.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kassahenkilö toimi juuri niin kuin hänen esimiehensä on tuossa tilanteessa ohjeistanut. Ja sitten joku urpo tulee itkemään sitä tänne ja suuttuu, kun ei tulekaan sympatiaa. Ja sitten tulee toinen urpo, joka ei tajua mistään mitään. Taidat olla vielä myymälävaraskin kaiken muun lisäksi.

Kassahenkilö kysyin kaupan ulkopuolella olevan henkilön papereita. Noinkohan on ohjeistettu. No tyhmiä sääntöjä mitkä kauppa on itse kehittäneet. Jos keppanan myynti on kielletty alle 18 vuotiaalle, niin miksi 29 vuotiaan näköiseltä kysytään paperit. Kerro yksi järkisyy, muu kuin poliitikkojen perseen nuoleminen.

Hauskinta tässä kaupan omassa toiminnassa on se, että ovat kovasti valittamassa säännöistä ja sitten itse keksivät typeriä maksavia asiakkaita haittaavia sääntöjä.
 
Kauppako ne säännöt on keksinyt? Ja sen, että tupakkatuotteet on poistettu näkyvistä? Merkillistä myynninedistämistä. Pysyn edellisessä kannassani, et ole kovin hyvin kartalla asioista.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Jos keppanan myynti on kielletty alle 18 vuotiaalle, niin miksi 29 vuotiaan näköiseltä kysytään paperit. Kerro yksi järkisyy, muu kuin poliitikkojen perseen nuoleminen.
Sen vuoksi, että ulkonäkö saattaa hämätä yllättävän paljon. Kun kysytään kaikilta alle 30 vuotta näyttäviltä paperit, niin harvemmin kukaan alaikäinen saa ainakaan ostettua juomaa. Jos taas kysyttäisiin kaikilta alle 18 vuotta näyttäviltä paperit, niin aika harvalta enää kysyttäisiin papereita ja aika moni 16-18v saisi ostettua juomaa.

Se on sitten eri juttu, onko tuo 30 vuotta se oikea ikäraja. Alkossa on ollut pitkään käytäntö, että kaikilta alle 25-vuotiailta näyttäviltä kysytään henkilöpaperit. Mielestäni tuo käytäntö olisi varmasti yhtä toimiva ja parempi kuin nykyinen, mutta samapa tuo minulle on. Enemmän minua juuri häiritsee se, että jos 35-vuotias käy 15-vuotiaan lapsensa kanssa kaupassa, niin hän ei voi ostaa alkoholijuomia jne.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kauppako ne säännöt on keksinyt? Ja sen, että tupakkatuotteet on poistettu näkyvistä? Merkillistä myynninedistämistä. Pysyn edellisessä kannassani, et ole kovin hyvin kartalla asioista.

Kyllä kauppa on itse keksinyt tuon 30v ikärajan. Korjaa toki jos olen väärässä kun en kovin hyvin ole kartalla. Kuka sen on mielestäsi keksinyt?
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kyllä kauppa on itse keksinyt tuon 30v ikärajan. Korjaa toki jos olen väärässä kun en kovin hyvin ole kartalla. Kuka sen on mielestäsi keksinyt?
Päivittäistavara ry on tuon säännöksen takana. Eli käytännössä kauppojen puolelta tuo uusi ikäraja on kehitetty.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kyllä kauppa on itse keksinyt tuon 30v ikärajan. Korjaa toki jos olen väärässä kun en kovin hyvin ole kartalla. Kuka sen on mielestäsi keksinyt?
Päivittäistavarakauppa ry. Ilmeisesti siis kauppojen ja kaupparyhmittymien edustajat. Alan hiljalleen olla kartalla (ja aavistuksen hidas).
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Päivittäistavarakauppa ry. Ilmeisesti siis kauppojen ja kaupparyhmittymien edustajat. Alan hiljalleen olla kartalla (ja aavistuksen hidas).

No nyt kun olet haukkunut minut varkaaksi ja mikä pahinta, väittänyt että olen väärässä, niin vastaatko vielä tuohon yhteen väitteeseen minkä esitit. Tarkoitan tuota, missä väitit, että myyjän esimies on ohjeistanut kysymään paperit, tietyissä tapauksissa, myymälän ulkopuolella olevilta henkilöiltä? Pysytkö tukevasti tämänkin väitteen takana? Jos pysyt, niin mihin lakiin perustuu myyjän oikeus tarkastaa ulkopuolisen henkilön henkilöllisyys?

En nyt tässä yritä väittää, että kaupan olisi myytävä yhtään mitään yhtään kenellekään, mutta se ei oikein ole kaupan idea, eikä kovin hyvää asiakaspalvelua, mistä tässä ketjussa on kai tarkoitus puhua.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
No nyt kun olet haukkunut minut varkaaksi ja mikä pahinta, väittänyt että olen väärässä, niin vastaatko vielä tuohon yhteen väitteeseen minkä esitit. Tarkoitan tuota, missä väitit, että myyjän esimies on ohjeistanut kysymään paperit, tietyissä tapauksissa, myymälän ulkopuolella olevilta henkilöiltä? Pysytkö tukevasti tämänkin väitteen takana? Jos pysyt, niin mihin lakiin perustuu myyjän oikeus tarkastaa ulkopuolisen henkilön henkilöllisyys?
No jos se ei ole laissa, eikä missään virallisessa helposti googlattavassa pumaskassa, niin itsekö se kassahenkilö on päättänyt ruveta natsiksi? Voin myöntää olleeni väärässä useassakin asiassa, mutta tätä en myönnä. Vetoan edelleen kassoille annettuun ohjeistukseen. Se on ihan sama, notkuuko se janipetteri siellä hihnan päässä vai tärisevin käsin nurkan takana, jos on mahdollista, että noudon ja maksun suorittaa ns. hakumies.
 
Sinun ongelma on se, että ole lyönyt lukkoon mielipiteesi faktana, vaikka sinun tulisi seisoa korjattuna nurkassa häpeämässä.

Ei, kassahenkilöllä ei ole mitään oikeutta kysellä kenenkään papereita kaupan ulkopuolella, eikä niitä papereita sisälläkään ole pakko sille näyttää. Kauppa voi tosin jäädä tekemättä.

Homman pihvi on se, että minä olen sitä mieltä, että kauppa ihan itse luo tarpeettomia sääntöjä, mitkä suoraan sanoen vituttavat ja ihmetyttävät vähintään aika monia. Lisäksi ne heikentävät asiakaspalvelua. Sinä keskustelet jostain myyjän ohjeesta, mikä varmaan perustuu juuri näihin tyhmiin sääntöihin. Tosin sinä liiottelet niitäkin ja et suostu huomaamaan kun paskat on jo housuissa.

Ymmärrä kyllä miksi tämä 30 ikäraja on luotu. Kyseessähän on poliitikoiden perseen nuoleminen tilanteessa jossa kauppa pelkää poliitikkojen vievän keppanat alkoon. Säännön merkitys alaikäisten oluen tai tupakan saatavuudessa on aivan varmasti täysin marginaalinen ja suhteeton verrattuna sen tuomiin ongelmiin mm. asiakaspalvelussa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Kauppako ne säännöt on keksinyt? Ja sen, että tupakkatuotteet on poistettu näkyvistä? Merkillistä myynninedistämistä. Pysyn edellisessä kannassani, et ole kovin hyvin kartalla asioista.
Kyllä. Päivittäistavarakauppa ry on laatinut lain ohjeistuksen, jolla pyritään varmistamaan alkoholilain toteutuminen. Laki kieltää myymästä alkoholia alaikäiselle, häiritsevästi käyttäytyvälle sekä henkilöille, joita on syytä epäillä alkoholin välityksestä. Valvira on laatinut lakiin pohjautuen oman ohjeistuksensa ja PTY ry omansa.

Tupakan osalta osalta esilläpitokiellon määrää tupakkalaki.

Se on sitten eri juttu, onko tuo 30 vuotta se oikea ikäraja. Alkossa on ollut pitkään käytäntö, että kaikilta alle 25-vuotiailta näyttäviltä kysytään henkilöpaperit. Mielestäni tuo käytäntö olisi varmasti yhtä toimiva ja parempi kuin nykyinen, mutta samapa tuo minulle on. Enemmän minua juuri häiritsee se, että jos 35-vuotias käy 15-vuotiaan lapsensa kanssa kaupassa, niin hän ei voi ostaa alkoholijuomia jne.
Mikään laki, määräys tai ohjeistus ei estä myymästä alkoholia vanhemmille, joilla on alaikäisiä lapsia mukanaan. Myymättä on jätettävä ainoastaan tilanteissa, jossa on perusteltu syy olettaa alkoholin välitystä alaikäiselle tai päihtyneelle.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sinun ongelma on se, että ole lyönyt lukkoon mielipiteesi faktana, vaikka sinun tulisi seisoa korjattuna nurkassa häpeämässä.
Tuo nyt ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Itse asiassa minua ei kiinnosta hevonvitunhumppaa, kelle myydään ja kelle ei ja millä perusteilla. Oli vain tylsää puhelinpalaverin aikana ja oli mukava vaihtaa ajatuksia aiheesta.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Mikään laki, määräys tai ohjeistus ei estä myymästä alkoholia vanhemmille, joilla on alaikäisiä lapsia mukanaan. Myymättä on jätettävä ainoastaan tilanteissa, jossa on perusteltu syy olettaa alkoholin välitystä alaikäiselle tai päihtyneelle.
Näinhän se on, mutta aika usein käy kuitenkin toisin. Kauppojen kassoilla työskentelee kuitenkin 15-vuotiaista harjoittelijoista monen vuosikymmenen veteraaneihin henkilökuntaa, joten paljon on yksittäisen myyjän pelisilmän varassa.

Kun itse työskentelin Alkossa aikoinaan, niin aika usein oli tilanteita, jossa kaksi kaverusta tuli myymälään. Toinen oli hivenen yli parikymppinen ja toinen usein vähän alle kyseisen rajapyykin. Vanhempi osti itselleen pullon salmaria ja muutaman lonkeron. Nuorempi osti itselleen jotain mietoja juomia. Tällaisissa tilanteissa oli hyvin usein myyjien kohdalla erilaisia näkemyksiä, että myydäänkö vanhemmalle henkilölle salmaripullo, koska periaatteessa voisi olettaa että osa siitä menee myös toiselle kaverukselle. Lopulta tilanne oli se, että pari myyjää eivät suostuneet myymään väkeviä juomia kummallekaan, kun taas loput myyjistä myivät vanhemmalle henkilölle.

Itse kuuluin siihen kategoriaan, jotka myivät väkevää, koska ei voida millään olettaa että juoma toiselle menisi. Jos vanhempi henkilö ostaisi useamman pullon, niin tällöin voisi kenties paremmin välitystä odottaa. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan mielestäni missään nimessä. Välillä tilanne oli jopa sellainen, että nämä "natsimyyjät" pyysivät asiakkaiden kavereilta papereita, vaikka nämä kaverit eivät olleet myymälän sisällä. Näistä asioista keskusteltiin myöhemmin palavereissa ja annettiin ohjeet, että näin ei jatkossa toimita. Mikäli oikeasti epäilee juomien välitystä alaikäisille, niin silloin jätetään vain myymättä juomat ja perustellaan asia asiakkaalle. Ei missään nimessä aleta kysymään papereita myymälän ulkopuolella.
 
Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Kiitokset Suomalaiselle kirjakaupalle hyvästä asiakaspalvelusta!

Nimittäin, tilasin Suomalaisen verkkokaupasta viisi kirjaa: Tulen ja jään laulun suomeksi ilmestyneet osat. Kirjoista osat yksi, kaksi ja neljä ovat yksiosaisia, ja osa kolme, Miekkamyrsky, on kaksiosainen. No, olin sitten tyhmyyksissäni tilannut osat yksi, kaksi ja neljä sekä kaksi kertaa Miekkamyrskyn kakkososan.

No, sain mitä tilasin (tosin vähän myöhässä). Huomasin erheeni vasta, kun tuo toinen Miekkamyrskyn kakkososa paljastui postipaketista. Kävin sitten eilen tekemässä palautuksen (14 vuorokauden palautusoikeus) Suomalaisen kivijalkamyymälään Raumalla. Odotin, että pitäisi täyttää kaikenlaisia lappusia ja rahat tulisivat sitten tililleni joskus tai jouluna. Siis jos edes ylipäänsä saisin palauttaa tuon kirjan myymälään.

Myymälässä selitin asiani ja noin minuutin jälkeen lähdin liikkeestä rahat mukanani. Illalla sitten tilasin verkkokaupasta sen Miekkamyrsky ykkösen. Toivottavasti tällä kertaa tilasin oikein. Katsoin kyllä ennen liikkeestä lähtöäni olisiko siellä ollut kyseistä nidettä. Ei valitettavasti ollut, muuten olisin tukenut kivijalkamyymälää.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Specsaversiltä hyvää asiakaspalvelua. Silmälaseista irtosi linssi, koska pokia kiristävä ruuvi oli jostain syystä irronnut. Vein liikkeeseen, muutamassa minuutissa laittoivat uuden tilalle. Kysyessäni hintaa korjaukselle tiedustelivat vain onko vanhat lasit (6kk) ja eivät ottaneet mitään, kuittia eivät kyselleet. Noinhan homman pitää tietysti toimiakin, mutta siltikin hyvää palvelua, ostan varmaan seuraavatkin lasit sieltä.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Specsaversiltä hyvää asiakaspalvelua. Silmälaseista irtosi linssi, koska pokia kiristävä ruuvi oli jostain syystä irronnut. Vein liikkeeseen, muutamassa minuutissa laittoivat uuden tilalle. Kysyessäni hintaa korjaukselle tiedustelivat vain onko vanhat lasit (6kk) ja eivät ottaneet mitään, kuittia eivät kyselleet.

Yllä oleva on käsittääkseeni aika yleistä palvelua silmälasiliikkeissä. Eivät veloita pienistä huoltotoimenpiteistä, vaikka lasit eivät ko. liikkeestä olisi ostettukaan. Itse olen useaan kertaan käynyt eri silmälasiliikkeissä esimerkiksi korjauttamassa vinksin vonksin kääntyneitä sankoja ja irronneita linssejä ja koskaan eivät ole ko. töistä veloittaneet.

Todellakin hyvää palvelua, vaikka tietenkin osaltaan asiakasrekrytointia onkin.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Turussa Optinäkö-optikkoliike kauppiaskadulla on erinomainen. Minä kävin vanhojen lasieni kanssa siellä 14 vuotta fiksauttamassa sankoja ynnä muuta, täysin veloituksetta. Uusista nenäkappaleista sentään maksoin vähäsen.

Lisäksi olen käynyt samassa paikassa parin vuoden välein näöntarkastuksessa. Koskaan ei näöntarkastuksessakaan tyrkytetty väkisin uutta, ja kerrankin kun toista linssiä olisi voinut tarkistuttaa -0.25 pykälää, niin optikko sanoi, että ei kannata väkisin vaihtaa, koska silmä sopeutuu hyvin vielä tuohon.

Nyt sitten vanhoista laseista tuli historiaa, kun ajan myötä liiaksi löystyneet metallikehykset pettivät sen verran, että toinen lasilinssi tippui irti ja murskaantui sirpaleiksi.

Sain saman tien varattua Optinäköön ajan samalle päivälle työpäivän jälkeen. Ensin näöntarkastus, ja sitä odotellessa tuli valittua optikon asiantuntemuksella uudet kehykset. Niistä herui vielä -40% alennusta tammikuun alekampanjan mukaisesti. Sitten vain uudet linssit tilaukseen ja niihin aurinkolasiklipsit mukaan. Kaupan päälle sain vielä 20 euron arvoiset silikoniset nenätyynyt. Lasilinssien sijasta otin tällä kertaa muovilinssit, joihin sitten ympättiin jos jonkinlaista ohennusta, pinnoitetta ja suojaa.

Lasit menivät rikki viime viikon tiistaina, uudet luvattiin toimittaa aikaisintaan maanantaiksi. Maanantaina tulikin tekstari aamulla, että nyt ovat lasit noudettavissa ja sain ne haettua ennen työvuoron alkua. Ripeä palvelu oli hienoa, koska jouduin olemaan viime viikolla töistä poissa pari päivää - en yksinkertaisesti näe tehdä töitäni ilman lasejani.

Laseissa on 3kk tyytyväisyystakuu (eli jos lasit eivät vain nappaa, ne saa vaihtoon) ja vuoden normaali takuu, eli menevät rikki, niin ne korjataan ilmaiseksi.

Hintaahan noille kieltämättä tuli sen takia, että minulla on sen verran vahvat miinukset silmissä ja perushionta ei riitä, mutta niin hyvä ja pitkäkestoisen laadukas asiakaspalvelu Turun Optinäössä on, että enpä muualta silmälasejani hanki. Yli 40 vuotta samassa paikassa ollut ja laadukkaaseen asiakaspalveluun tosissaan panostava perheyritys on muutenkin parempi kohde rahoille kuin moni bulkkifirma.
 
Hiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu
Lähdin tänään reilua tuntia aiemmin töistä, koska olin sopinut puhelimitse käytävästä ASP-tilineuvottelusta Danskebankin edustajan kanssa. Tämän piti soittaa minulle 15:45, mutta eipä ole kuulunut. Pitää varmaan mennä jonkin toisen pankin asiakkaaksi.

Pidän oikeuden todeta jälkeenpäin, ettei se sovittu päivämäärä ollutkaan tänään vaan joskus muulloin. Ei ole sitä lappua nyt tässä, että voisi tarkistaa, mutta 95 % varmuudella olen oikeassa.

Tälle mieltäni kuohuttaneelle tapahtumalle selvisi lopulta syy. Puhelinnumeroni oli muuttunut ja se oli eri kuin heidän järjestelmässään. Mainitsin soittopyyntöä tehdessäni, että soittaisivat liittymään, josta sillä hetkellä soitin, mutta tiedonkulku katkesi jossain vaiheessa.

Vähän epäselkeä tuo Dansken kuvio on, kun jouduimme sopimaan yhteensä neljä eri puhelinaikaa ennen kuin palaveri onnistui, sillä he peruivat ja siirsivät aina palaveriajankohtaa. Yksi kerta peruuntui virkailijan sairastumisen takia, yksi siihen että virkailija ei ollut iltavuorossa sovittuna ajankohtana ja sitten tuo väärä puhelinnumero. Eipä tuo nyt niin vakavaa ole ja saatiin tili avattua. Edellisen viestin kirjoitushetkellä harmitti vain, kun olin joutunut tekemään työmatka- ja työaikajärjestelyjä, jotka lisäsivät kustannuksiani jopa yli kahdenkymmenen euron edestä. Että ei tässä turhaan kiukuteltu.

Yksi hassu asia tuohon ASP-tiliin liittyen pitää mainita. Nimittäin tälle tilille piti asettaa jokin säästötavoite. Virkailija sanoi, että tavoite pitää olla, mutta se ei ole millään tavalla sitova. Kysyin, että mitä virkaa sellaisella sitten on, niin vastaus oli, että "pitäähän tähän nyt jotain laittaa". No pitääpä tosiaan. Olinpa typerä kun kuvittelin, ettei muka tarvitsisi.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
YLE: Opiskelijakortti hävisi – hätääntynyt opiskelija aiottiin poistaa junasta

Ymmärrän kyllä sinällään VR:n politiikan tässä, mutta varsin paljon junalla matkustavana on ikävä todeta, että näitä ns. tavallisille ihmiselle vittuilevia ja minkäänlaista pelisilmää vailla olevia konnareita on yllättävän paljon. Toki suurin osa ko. ammattikunnasta on fiksua ja joviaalia sakkia (varsinkin vähän varttuneemmat yksilöt), mutta erityisesti nuoremmissa on näitä pätijöitä, joilta toisaalta lurahtaa housuun, jos kyseessä onkin rahaton narkki/romani/vähän isompi juoppo/tjsp. ja nämä tapaukset kyllä matkustavat perille asti, jossa sitten ehkä on poliisi vastassa (noin 1/3 näkemistäni tapauksista) tai saavat hoitaa maksun muutoin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ymmärrän kyllä sinällään VR:n politiikan tässä, mutta varsin paljon junalla matkustavana on ikävä todeta, että näitä ns. tavallisille ihmiselle vittuilevia ja minkäänlaista pelisilmää vailla olevia konnareita on yllättävän paljon. Toki suurin osa ko. ammattikunnasta on fiksua ja joviaalia sakkia.

Itselleni ei ole osunut kertaakaan vastaan huonoa konduktööriä, mutta aina välillä näitä ihmeellisiä tarinoita kuulee. Ehkä omituisimman kertoi opiskeluaikanani samassa kesätyöpaikassa ollut tyttö. Hän oli joskus junassa matkustaessaan näyttänyt konduktöörille ensin matkalippua ja sitten heti perään opiskelijakorttia. Konduktööri oli huutanut tällöin, että "Etkö ole vieläkään oppinut, että se opiskelijakortti näytetään ensin, ja lippu annetaan vasta sitten?"... ja ymmärsin niin, että tässä lipun ja kortin näyttämisen välillä oli vain pari sekuntia väliä...

Mitä tähän uutiseen tulee, niin omituisinta on, että konduktööri on kyseenalaistanut tämän auttajan rauhallisuuden jatkaa matkaa, eli käytännössä siis vihjainnut junasta poistamisella. Vaikea uskoa, että kukaan, joka tarjoutuu ystävällisyyttään auttamaan toista matkustajaa maksamalla tämän lipun, käyttäytyisi oikeasti junassa sillä tapaa, että olisi uhka henkilökunnalle tai muille matkustajille...
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos keppanan myynti on kielletty alle 18 vuotiaalle, niin miksi 29 vuotiaan näköiseltä kysytään paperit. Kerro yksi järkisyy, muu kuin poliitikkojen perseen nuoleminen.

Yksi syy on varmasti se, että myyjä voi aika helposti kysyä papereita ilman suurempaa analyysia ostajan iästä. Eli tämä vähentää niitä "mitä vittua, näytänks mä muka alle 20-vuotiaalta".

En kyllä nyt tahdo hyväksyä tähän vasta-argumentiksi, että "kyllä myyjän pitäisi erottaa alle 20-vuotiaat, eli täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevat", sillä välillä iän tunnistaminen voi olla vaikeaa, varsinkin kun ei se kassatäti/setä voi alkaa pitkiä aikoja tuijottamaan asiakastaan.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yksi syy on varmasti se, että myyjä voi aika helposti kysyä papereita ilman suurempaa analyysia ostajan iästä. Eli tämä vähentää niitä "mitä vittua, näytänks mä muka alle 20-vuotiaalta".
....

Niin, nythän tämä mitä vittua-raja on siirretty 30 vuoteen. Onko tämä parannut johonkin ja jos niin mihin?

Varsinkin, kun tuossa 30 vuoden ikämaastossa voi vielä käyttää tuota samaa argumenttia minkä sanoin, että näytänkö alle 18-vuotiaalta, jolloin 99% tapauksista on sellaisia, jossa myyjä tietää asiakkaan olevan yli 18 vuotias, mutta pitää tätä alle 30 vuotiaan näköisenä.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Lauantaina oli veikeä konnari Imatran junassa. Ravintolavaunussa oli nuori tsirbula liputta, eikä Visa Electronilla saatu yhteyttä auki. Käteistä ei tietenkään ollut. Nettipankkiostokaan ei sujunut. Tyttö onnistui kuitenkin kietomaan konnarin sormensa ympärille ja asiaa selvitettiin parisenkymmentä minuuttia hyvin joviaalissa hengessä: "Eipä sillä niin väliä, Lahti vai Kouvola." Välillä toinen konnari kävi jo katsomassa, mitä partneri säätää.

Hauska tapaus, mutta minulta saattaisi kyllä jäädä vastaavat edut saamatta, jos lippua ei olisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös