Mainos

Löytyykö kokkeja?

  • 591 595
  • 2 915
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Taas tuli amatöörillä asiaa tähän osastoon.

Keksin tuossa päivällistä ideoidessa, että tekee kovasti mieli lehtipihvistä tehtyjä "rullia". Eli eli, tässäpä siis menjyy:

Perunamuusia (reilusti pilkottua persiljaa seassa)
3x Aura ja mozzarella täytteisiä "taskuja"
2x sipuli ja siitakesienipaistoksella täytettyjä "taskuja"
Olut, vaimolle maitoa.

Niin, eli lähdin tuota ideoimaan ihan sillä, että mitä kaapista löytyi. Piti sen verran käydä kaupassa parsimassa, että persiljan sai perunamuusin lisukkeeksi. Samalla tuli ostettua kolme naudan (nuijittua) sisäpaistipihviä, joille sitten tuota juustotäytettä.

Sen koommin ei kait tarvitse käydä valmistusvaiheita läpi? Ongelma on nyt sitten siinä, että nämä juustotäytteiset lihakkeet onnistuivat jopa yli odotusten. Mutta, milläs noihin sipuli-sienipaistoksella täytettyihin saisi enemmän sitä sen paistoksenkin makua esille? Liha tuntui vievän maussa tuota paistosta turhankin voimakkaasti... ideoita? Minun erittäin rajoittunut chef-geenistö ei anna osviittaa tuolle, osaan vain ideoida eri ruokia, vailla hajua sopivatko ne keskenään.

Ei muuta, sori jos häiritsin.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:
milläs noihin sipuli-sienipaistoksella täytettyihin saisi enemmän sitä sen paistoksenkin makua esille?
Pahan pistit. Ainut mitä keksin, on sitruuna jonka avulla saadaan aika monesta "ei-oikein-minkään-makuisesta" ruoka-aineesta sen oma maku paremmin esille. Sitruuna sitten taas ei oikein sovi sipulin kanssa, joten en vastaa lopputuloksen mausta. Kermainen sienikastike sopii mielestäni hienosti pihvin kanssa, mutta kun kastikkeista ei ollut kyse, niin tuon enempää en osaa sanoa. Kokeile vaikka joskus sitä sitruunaa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:
Mutta, milläs noihin sipuli-sienipaistoksella täytettyihin saisi enemmän sitä sen paistoksenkin makua esille? Liha tuntui vievän maussa tuota paistosta turhankin voimakkaasti... ideoita? Minun erittäin rajoittunut chef-geenistö ei anna osviittaa tuolle, osaan vain ideoida eri ruokia, vailla hajua sopivatko ne keskenään.

Ei muuta, sori jos häiritsin.

Voi voi sentään mitä amatöörien puuhastelua sitä näkeekin, vaikka ´Lahdesta 2001 on jo sentään melkein kuusi vuotta.

Kuinka paistat nämä sibali-muzruum -yhtälöt? Uunissako haudutat eli pannullako paistat.

Suosittelisin nyt sellaista, että nuijit pihvejä vielä ohuemmaksi - niistä pitää pystyä näkemään läpi - paistat ne kuumassa voissa, - nopeasti -, ja yhtä aikaa toisella levyllä annat tirajaa sienisibalit voissa ottamassa makua. Rullaa torttu sibaleineen siitakkeineen kiinni vielä sen ollessa kuuma kuin ohuen kaasun esiintymä Saturnuksen lähellä avaruudessa.

Kun onnen kyynel ja rasvavana löytävät yhteisen uomansa, voit ajatella onnistuneesi. Päivittäin tuon kaltaisen ruoan mussutus alkaa näyskennellä vaakaloisessa yläti enenevinä kilogrammamäärinä.

T. Väliaikasesti hyvässä lihassa oleva poika Oulusta.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Trenchtown kirjoitti:
Pahan pistit. Ainut mitä keksin, on sitruuna jonka avulla saadaan aika monesta "ei-oikein-minkään-makuisesta" ruoka-aineesta sen oma maku paremmin esille. Sitruuna sitten taas ei oikein sovi sipulin kanssa, joten en vastaa lopputuloksen mausta. Kermainen sienikastike sopii mielestäni hienosti pihvin kanssa, mutta kun kastikkeista ei ollut kyse, niin tuon enempää en osaa sanoa. Kokeile vaikka joskus sitä sitruunaa.
Sitruuna kuulostaa kyllä aika "extreme"-kokeilulta minun makuuni, mutta pitänee koettaa jollakin keinoin tuota kehitellä. Kastikkeenahan tuo "paistos" menisi huomattavasti helpommin läpi... eli voisikos sitä jotain ranskankermaa tms kokeilla, se kun on tarpeeksi jankkia ettei pääse sen "taskun" sisältä karkailemaan.

Uleåborgir kirjoitti:
Kuinka paistat nämä sibali-muzruum -yhtälöt? Uunissako haudutat eli pannullako paistat.
Perinteisesti, eli sipuli- ja sienipilkkeet pannulle, luonnollisesti paistamme voissa... Kunhan "valmista", viskataan mausteet kaveriksi. Eli ripaus suolaa, jos tykkää, rouhitaan mustapippuria ja valkopippuria, siinä ne.

Uleåborgir kirjoitti:
Suosittelisin nyt sellaista, että nuijit pihvejä vielä ohuemmaksi - niistä pitää pystyä näkemään läpi - paistat ne kuumassa voissa, - nopeasti -, ja yhtä aikaa toisella levyllä annat tirajaa sienisibalit voissa ottamassa makua. Rullaa torttu sibaleineen siitakkeineen kiinni vielä sen ollessa kuuma kuin ohuen kaasun esiintymä Saturnuksen lähellä avaruudessa.
En nuiji, sillä rajansa kaikella. Eväässä pitää olla vahva hyvän lihan maku ja koostumus, mitäs sitä pilaamaan liiaksi nuijimalla.

Se rullaus tapahtui siten, että paistos oli valmis, eli lämpimänä odottamassa. Paistoin lehtipihvin toiselta puolelta, jonka jälkeen paistetulle ja maustetulle puolelle lisukkeet, tasku kiinni ja tikuilla varmistus etteivät aukea. Sen jälkeen takaisin pannulle ja viimeistellään paistaminen (voilla, tietenkin).

Uleåborgir kirjoitti:
Kun onnen kyynel ja rasvavana löytävät yhteisen uomansa, voit ajatella onnistuneesi. Päivittäin tuon kaltaisen ruoan mussutus alkaa näyskennellä vaakaloisessa yläti enenevinä kilogrammamäärinä.

T. Väliaikasesti hyvässä lihassa oleva poika Oulusta.
Toisissa se näkyy, toisissa ei. Nimimerkillä vähäisemmässä hyvässä lihassa oleva mies Oulusta. hymiö.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
En voi olla laittamatta vaimoni etniseltä työkaveriltaan saamaansa reseptiä, sanatarkalleen se menee näin:

"Annosta

tonnikala öljy - 2 purkkia
perunat
sipulit
korrpujauheitta
kananmunaa

ensin kypsytetään perunoita kumassa vedessä. anna kiehua kunnes peruna tuli kypsyäksi sen jälkeen laitaa hellen päälle paistin pannuun,laitaa vähän öljyä paistin pannuun. anna kiehua kunnes tulee kuumaksi senjälkeen leikataan sipulit pienemeksi ja laitaa paistin pannuun anna kiehua kymmenen minuutia sitten sammut hella sitten tonnikalaa ja kuorit perunat ja sipulit sekoitetaan hyvin sen jälkeen laitaa korppujauhetta lautaselle ja toiselle lautaselle kanamunaa ensin sekoita tonnikala pyöräkin kädellä sitten upota korppujauheen ja kanamunan kanssa sitten taas laitaa öljy paistin pannuun sitten laita tonnikala pyörö pallo paistin pannuun anna kiehua 10 minuuttia kunnes tonnikala pyörö pallo tuli ruskeaksi."

Kyseessä on siis peruna-tonnikalapyörykät ja vaimoni mukaan ne olivat erittäin hyviä. Mausteita oli käytetty runsaasti ja tulisia olivat. Ilmeisesti niiden itsestään selvyyden takia niitä ei reseptissä tarvitse mainita.

Pakko kokeilla. Kerron sitten kuinka kävi. Resepti kun vaatii hieman paneutumista..
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tonnikala-lasagnette

Vaihteeksi jotain tosi helppoa ja superhyvää:

1 kpl Lasagnette aineksia (Rainbown paketti taitaa olla halvin, jotain 1,90)
2 purkkia vaaleaa tonnikalaa öljyssä
sipuleita ja muita mausteita

1. Pilko ja ruskista sipulit pannulla (joo ei tarvitse pilkkoa niitä siinä pannulla)
2. Kaada sekaan 3dl maitoa, 6dl vettä ja tonnikalat (ilman öljyä)
3. Voitele uunivuoka ja kaada soosi sinne ja sekoita joukkoon lasagnettelevyt.

Aterialla hintaa n. 4-5e/4 annosta. Maku aivan mahtava. Paljon parempaa kuin paketin kyljessä lukeva jauhelihaversio.
 

Jeffrey

Jäsen
Itse kehittelin aivan mahtavan alkupalan:

Siihen tarvitaan:

Persikoita
Rukolaa
Oliiviöljyä
Basilikaa
Mustekala filettä

Eli krillaa esim. uunin krilli-vastuksella puolitettuja persikoita. Kun ne ovat kypsiä aseta ne rukola pedille. Tee mustekalaan viiltoja ja paista ihan muutama minuutti todellakuumalla pannulla öljyssä mustekala filêt n.50-100grammaa/syöjä (jos alkupala). Mausta miedosti suolalla ja mustapippurilla. Ja aseta file persikan puolikkaan päälle. Jauha oliiviöljystä ja basilikan lehdistä yhtenäinen massa ja ja tee sillä "raitoja" annoksen päälle.

Yksinkertaista ja maukasta. Tällä on esim. anoppia helppo miellyttää...
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Apuva!!!

Eräs kaverini tulee meille jeesaamaan mua kämpän kunnostamisessa ruokapalkalla. Lupasin tehdä hänen lemppariaan eli paistettuja perunoita. Ruoka kuullostaa simppeliltä, mutta... en ole koskaan ko sapuskaa pusannut, kun en rasvassa käristetyistä ruoista perusta. Auttakaa ja antakaa mulle parhaat vinkkinne. Paistanko raakoja vai kypsiä? Valkosipulia vai ei? Mitä mausteita?

Ja mitä tarjoan näiden kanssa? Lampaankyljyksiä, jotain pihviä, makkaraa...

En halua mokata, kun toinen joutuu uurastamaan ja tuhlaamaan vapaan iltansa, siksi että meikäläisellä pysyy työkalut niin huonosti kädessä.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Alamummo kirjoitti:
Eräs kaverini tulee meille jeesaamaan mua kämpän kunnostamisessa ruokapalkalla. Lupasin tehdä hänen lemppariaan eli paistettuja perunoita.
Jos se on mies niin pyttipannua kannattaa tehdä jos lempparina on paistetut perunat.
Keität kuoritut perunat melkein kypsiksi ja jäähdytät ne. Lohkot perunat syötäviksi (isoiksi) paloiksi ja sitten paistat kylmäpuristetussa öljyssä. Paistamisen aikana maustat suolalla ja paprikalla tai pelkällä perunamausteella.
Samalla kun paistat perunoitasi pilkot makkaraa mikrokulhoon ja mikrotat makkaranpalat lämpimiksi.
Laita makkaranpalat perunoiden päälle ja sitten rikot koko komeuden päälle pari kananmunaa ja annat paistua.
Kun sapuska on valmista ripsuttelet jotain vihreätä, persiljaa tms. koko komeuden päälle ja kehoitat kaveriasi käsienpesulle ja pöytään.
Pyttipannun kanssa juomaksi käy ihan mikä vaan joten ”Bon Apetit”

terveisin koo

ps. Ai niin, salaatti unohtui. Rucolasalaattia, kurkkua ja tankoparsaa.
Keskelle annosta raejuustoa ja sen raejuuston keskelle esim. pieni nökäre Auraa tai muuta voimakkaamman makuista juustoa.
 

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alamummo kirjoitti:
Paistanko raakoja vai kypsiä? Valkosipulia vai ei? Mitä mausteita?

Ja mitä tarjoan näiden kanssa? Lampaankyljyksiä, jotain pihviä, makkaraa...

Tähänhän on helppo vastata: Kyllä!

Eli siis paistettuja perunoita voidaan tehdä noilla kaikilla tavoilla ja lisukkeena voi olla mitä vaan. Kannattaa ehkä kaverilta kysyä mitä hän kuvittelee niiden olevan.

Itse tykkään seuraavasta:

Kuoritaan tarpeellinen määrä perunoita (raakoja) ja leikataan ne ohuiksi viipaleiksi. Paistinpannuun oliiviöljyä, valkosipulia ja chilitahnaa. Öljyn kuumennettua perunat pannuun. Paistetaan siihen kypsyysasteeseen mistä tykkää. Suolaa maun mukaan.

Tätä voi sitten vetää minkä kanssa tahansa.

-H-
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kiitokset koolle ja Hepitukselle nopeasta avusta. Näillä ohjeilla selviän illalla!
 
K

kangaroo

Hepitus kirjoitti:
Paistinpannuun oliiviöljyä, valkosipulia ja chilitahnaa. Öljyn kuumennettua perunat pannuun. Paistetaan siihen kypsyysasteeseen mistä tykkää.

Tuossa on vaan lämpötilasta riippuen tarjolla vaara, että onnistuu polttamaan valkosipulin, jolloin se muuttuu epämiellyttävän makuiseksi. Itse laittaisin valkosipulin pannulle vasta paistamisen loppuvaiheessa.
 

Rocco

Jäsen
Alamummo kirjoitti:
Auttakaa ja antakaa mulle parhaat vinkkinne. Paistanko raakoja vai kypsiä? Valkosipulia vai ei? Mitä mausteita?

Ja mitä tarjoan näiden kanssa? Lampaankyljyksiä, jotain pihviä, makkaraa...
Yksi mikä asia kannattaa huomioida on se, että perunalajike on ns. kiinteä. Muuten ne perunat hajoaa käsiin ennenkuin niitä pääsee edes paistamaan.

Itse teen paistettuja perunoita aina edellisenä päivänä keitetyistä perunoista. Eli keitetty lähes kypsiksi, jääkaappiin yön yli pilkottuna ja seuraavana päivänä sitten paistetaan. Ja kannattaa ottaa joku 1/2 tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön. Kun ne jäähdyttää kunnolla niin perunan tärkkelys kiinteyttää perunaa ja tekee myös sen, että pilkotun perunan pintaan tulee tärkkelyspinta, eli paistettaessa se ruskettuu mukavasti ja tärkkelys "palaa" siihen pintaan kuoreksi, niin ei rasva imeydy perunaan niin pahasti. (terveyspointti)

Itse paistamiseen käytän oliiviöljyä ja pikku nokare voita. Perunat pannuun, sitten parin minuutin kääntelyn jälkeen paprikajauhetta, pippuria, ja rosmariinia pinnalle. Jos käyttää kuivattua rosmariinia niin voi laittaa aiemmin, tuore kannattaa laittaa vasta aivan lopussa. Laitan usein myös pieneksi hakattua sipulia ja valkosipulia sekaan, mutta en paljoa.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
fiftyeight kirjoitti:
En voi olla laittamatta vaimoni etniseltä työkaveriltaan saamaansa reseptiä, sanatarkalleen se menee näin:

...

Pakko kokeilla. Kerron sitten kuinka kävi. Resepti kun vaatii hieman paneutumista..

Jokos kokeilit? Mita mausteita käytit, miten onnistui ja miltä maistui? Vähän kiinnostaisi.
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt on pakko kertoa oma resepti loistaville perunoille. Kuori ja lohko lohkoiksi. Paista kunnolla, paljon öljyä ja lopussa sipuli, valkosipuli ja grillimauste mukaan. Paista niin kauan että pinta näyttää kypsältä mutta perunat on vielä "kovia". Sitten kumotaan perunat isoon uunivuokaan, perään reilu loraus maitoa(itse käytän rasvatonta) ja vuoka uuniin. Parasta perunaa ikinä. Ja makkara-ananas-paprika-juustopaistos kaveriksi niin ei voi olla pahaa.
 

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
kangaroo kirjoitti:
Tuossa on vaan lämpötilasta riippuen tarjolla vaara, että onnistuu polttamaan valkosipulin, jolloin se muuttuu epämiellyttävän makuiseksi. Itse laittaisin valkosipulin pannulle vasta paistamisen loppuvaiheessa.

Näinhän se on, jos käyttää valkosipulipuristinta. Itse silppuan valkosipulin pannulle. Näin palamisen riski pienenee. Ideana on maustaa öljy, jolloin maku leviää tasaisesti koko ruokaan. Itse en ole onnistunut VIELÄ polttamaan valkosipulia.

-H-
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
No niin, kiitos vaan kaikille perunavinkeistä. Ajanpuutteen takia tein paistiksia raaoista perunoista ohuina viipaleina ja maustoin ne suolalla, pippurilla, paprikalla ja valkosipulilla. Paistoin sipulit ja valkosipulit erikseen ja lisäsin ne lopuksi hetkeksi sekaan. Rasvana käytin kylmäpuristettua rypsiöljyä ja vähän voita. Ja yllättävän hyvin onnistuivat, jopa miesvieraani kehui niitä. Lisäksi tarjosin lampaankyljyksiä, jotka paistoin ensin ja sitten laitoin 5 min uuniin kuorrutettuina tomaatti-valkosipuli-persiljahakkeluksella. Kokeilkaas, suosittelen (söin jopa itsekin yhden pikku kyljyksen vaikken yleensä lihaa suuhuni pistä)! Ja tietysti oli salaattiakin, jonka sotkin rucolasta, tammenlehväsalaatista, paprikasta, aurinkokuivatuista tomaateista ja punasipulista. Päälle oliiviöljyä ja balsamicoa. Jälkkäriksi tein hedelmäsalaattia siihen tapaan, jolla sitä Guatemalassa tarjoiltiin: isolle lautaselle pilkoin ananasta, cantaloupea, vesimeloonia, papaijaa ja banaania. Siitä sitten söimme suoraan haarukalla. Ei tiskiä, eikä turhia sooseja.

Valkosipulista sen verran, etten koskaan käytä puristinta vaan aina lyön kynnen ensin veitsen lappeella rikki ja sen jälkeen silppuan. Puristimella valkosibbeen tulee kitkerä maku.

EDIT: Purjo on muuten toinen, jonka kärähtämistä pitää huolella varoa. Ruskeaksi palaneet purjot ovat todella pahan makuisia.
 
Viimeksi muokattu:

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eläköön cocis

roni3 kirjoitti:
Tuohon marinointiin senverran, että jos joskus ruoka tarvitsee pehmeyttä, tulisuuden takia tasoitusta, makua tai vähän makeutta, niin coca-cola on ihan hyvä juttu. Siis tietysti kohtuudella.
Ehkäpä se oli tämä postaus joka oli tarttunut ”takaraivooni” kun tänään marinoin peuranlihaa cociksessa.
En tehnyt sitä tietoisesti, vaan, kun muuta nestettä maidon, herukkamehun ja oluen lisäksi ei talosta enää löytynyt.

Olin kokopäivän nirhennyt peurasta lihoja, pakastanut ja paistanut. Jossainvaiheessa homma alkoi tympimään ja päätin laittaa loput paistit palasiksi josta voi nopeasti tehdä lihakastiketta uunissa.
Marinaadiin nuo oli kuitenkin pakko saada ja viimeinen tippa öljyä oli mennyt lihapullien paistamiseen. ”Oulun pelin oluita” en raaskinnut uhrata joten liotin peuran paloja, cociksen, salaattikastikkeen sekä mausteiden sekasotkussa tunnin verran, ja laitoin marinaadin kanssa uunivuokiin ja sitten uuniin.
En osannut pelätä pahinta sillä meillä maistuu vaikka rautanaulat kunhan on tarpeeksi, mutta saattaa olla että tuosta 6-7 kilon satsista ei jää tälläkertaa muille. Mitään noin hyvää en ole koskaan valmistanut ja koska melkein itse keksin tuon cociksen niin syön kyllä hyvällä omallatunnolla – vaikka kaikki. Jatkossa kokeilen myös kaupasta ostettuun lihaan. Kokeilkaa tekin.

Terveisin koo
 

Vinka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo, HIFK
Vesso kirjoitti:
Mutta silmä silmästä ja niin edelleen. Tässä mainio Goodfellas-henkinen pizza, jolla olen kestinnyt aika tyytyväistä väkeä useita kertoja, joten kannattaa kokeilla. Ohje on mukailtu Sopranos-keittokirjan ohjeesta. Tekijänoikeuksista kitisevät päätyvä betonikengät jalassa satama-altaaseen!

Oli pakko tulla kehumaan Vesson laittamaa reseptiä. Aivan mahtava pitsa, itse ainakin olin jo kyllästynyt tekemään aina niitä perinteisiä pitsoja. On myös todella riittoisaa, vaikka reseptistä tuleekin "vain" pellillinen.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Broileri pasta

400 g Broilerinsuikaleita (esim. hunajamarinoituja)
400 g herkkusieniä
1 paprika
1 sipuli
1 paketti pekonia
1 purkki ruokakermaa
pastaa

Eli homma on yksinkertaisuudessaan seuraava

Pilko pieniksi herkkusienet, paprika, pekoni ja sipuli. Paista ensin pannulla nuo broilerinsuikaleet ja lisää muut joukkoon. Jokainen osaa arvioida kauanko tarvii paistaa että on kypsää. Lisää ruokakerma loppuvaiheessa sekaan ja hauduta. Keitä pasta ja tarjoile keskenään
 

Habs16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Herkkunäkkäri

Näin krapulasunnuntain kunniaksi annan omakeksimäni herkkunäkkärin ohjeen.

Iso vaasan maukas näkkäri (siis se suurin mahdollinen jossa 4 normaalia näkkäriä)
Meetvurstia. Kaikki metut käy
Valion aurajuustoa
Normaalia juustoa. (mielellään suht vahvaa, ei mitään kevyttä)

Näkkäri peitellään meetvurstilla (noin 8 palaa metua), jonka jälkeen reilut aurajuustokokkareet metukan päälle. Viimeiseksi vielä juusto joka kohtaan ja mikroon noin minuutiksi. Silleen et juusto sulaa sopivasti.

Voi helevetti et tämä maistuu varsinkin baarin jälkeen tai krapulassa kun tekee mieli jotain suolaista! Tarpeetkin löytyvät usein valmiina jääkaapista.
Ei suositella laihduttajille.
 

Tobias

Jäsen
Lauantain safkat

Eilen parin kaverin kanssa taas innostuttiin tekemään pientä iltaruokaa ja samalla pohjustettiin iltaa saksalaisten oluiden ja punaviinin voimalla.

Alkuruoaksi väsättiin rapu-simpukkaliemi nuudeleilla ja mustapavuilla, mukaan mausteeksi korianteria ja limettiä.

Jatkoksi tuohon sitten kampasimpukoita pekonin kera, salvialla maustettuna, oheen lisäksi tummia linssejä ja salaattia.
Täähän on helvetin helppo tehdä. Hyviä kampasimpukoita saattaa olla hankala saada mutta Stockalta niitä ainakin kannattaa kysellä.
Tässä ohjetta:
* paistetaan paketillinen pekoniviipaleita (esim. Amerikan pekoni file), kun ne ovat siinä valmistumassa, lisätään salviat, tuoreita lehtiä, pannulle.

* siirrä pekonit ja salviat sivuun, esim. talouspaperille valumaan ylimääräiset rasvat pois. Lisää siihen pannulle vähän öljyä ja paistele kampasimpukoita molemmin puolin noin minuutin verran. Simpukat kannattaa mun mielestä maustaa suolalla ja pippurilla, sopii parhaiten. Simpukoiden ollessa vielä pannulla, purista niiden päälle sitruunamehua.

* Laita linssit sitten vielä samalle pannulle kuumenemaan.. Salaatinlehdille kannattaa väsätä joku hyvä oliiviöljypohjainen kastike (esim. sitruunamehun kanssa).

Siinähän se sitten on, kampasimpukat lautaselle, linssejäsiihen päälle ja lisäksi pekonia ja salaattia. On tosi hyvää.

Jälkiruokana oli vielä friteerattuja ananaksia ja jäätelöä, jotka vedettiin tietysti Irish Coffeen kera alas.
 

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vuoden päivät on pyörähtäny kun tänne ketjuun on kirjotettu, joten ehkäpä on aika tuoda oma lusikka soppaan. Ite oon aina arvostanu taitoa tehdä hyvää ruokaa. Kotona sai lähes poikkeuksetta hyvää ruokaa, tietysti muutamia ruokia löytyy, jotka ei oikein maistu.

Nyt kun tässä on yksikseen asustellut, niin on ollut "pakko" keittiön puolella touhuta ja tähän mennessä on tullut ihan hyviä ruokia aikaseksi. Opiskelun alkuaikoina menin jauhelihan, makaroonin ja valmispatojen avulla eteenpäin. Kaikkeen kuitenkin kyllästyy jos syö puoli vuottakin putkeen samaa ruokaa, joten intin jälkeen kun jatkoin koulua ajattelin tutustua tarkemmin kaupan "ei niin valmiisiin" tuotteisiin. Viimisen vuoden aikana onkin sitten tullut tehtyä monia erilaisia ruokia kuten, erilaisia kastikkeita, kanaruokia, liharuokia, riisistä, perunasta, kasviksista. Kalaruuat on sellasia, joita en oo tehnyt. Tosin terveellisiähän ne on, joten olis hyvä oppia niitäkin valmistamaan. Ainakin kuha on erinomaisen makusta jonkinlaisessa kermaseoksessa perunamuusin kanssa.

Tällä hetkellä olis tarkotus alkaa tekemään karjalanpaistia ja perunamuusia. Vie varmasti nälän, kunhan saan sen onnistumaan.
Tälläisen reseptin avulla oon sitä tekemässä: http://elisa.net/ruokajaviini/reseptit/?id=R000196

Onko muilla vinkkejä/ideoita maun parantamiseksi?
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Viikonloppuna tuli kokeiltua ensimmäistä elävien simpukoiden kanssa leikkimistä. Kerran aikasemmin olen seuraillut vierestä kun faija duunailee, joten puhelimella olin aika paljon yhteydessä sinnepäin valmistuksen suhteen.

Ainekset:
2 säkillistä eläviä simpukoita (taisi yhteensä olla n.1,5kg)
Pari porkkanaa
Pari sipulia
Fenkolia
Tuhti nippu tuoretta timjamia
1,5dl valkkaria
2dl kermaa

1. Ensiksi poistetaan kuolleet ja muuten vaan rikkinäiset simpukat, samalla levät yms. kannattaa poistaa simpukoiden pinnoilta. Kaikki simpukat jotka ovat ehjiä ja visusti kiinni, pitäisi olla kondiksessa. Auki oleville kunnon luunappi, jos ei mene kiinni niin rodeoon.
2. Sipulit, porkkanat ja fenkoli suht kookkaiksi paloiksi, sinänsä koolla ei ole väliä - eivät tule lopulliseen kastikkeeseen.
3. Laajapohjaiseen kattilaan (itselleni kävi kämmi, tein liian pienessä/kapeassa kattilassa, alimmat simpukat olivat ylikypsiä ja päällimäiset eivät olleet valmiita, onneksi oli vain kolme syöjää, niin sai perattua silti hyvän määrän onnistuneita simpukoita) ruikkaus oliiviöljyä, kuumennus ja kasvikset perään. Pienimuotoinen kuullotus/pehmennys ja sen jälkeen valkkari perään.
4. Kun valkkari kiehuu, niin simpukat perään ja kansi päälle. "Höyrystetään" 5min.
5. Tämän jälkeen liemi talteen, kasvikset rodeoon/ mahdolliseen jatkokäyttöön ja simpukat erilliseen astiaan. Aukeamattomat simpukat ovat olleet valmiiksi död, joten ne rodeoon.
6. Liemi takaisin kattilassa hellalle, annetaan kiehua jonkun aikaa kasaan. Tällä välin voi perata simpukat kuoristaan, muutaman voi toki jättää kuorineen tuomaan näyttävyyttä annokseen.
7. Liemen kiehuttua kasaan jonkun aikaa, kerma perään ja kiehautus. Suolaa ja pepparia ja simpukat perään (paitsi tietysti ne kuorien kanssa jätetyt, jotka laitetaan vasta annoksen päälle koristeeksi). VALMIS!

Toki kannattaa pastavesi laittaa jossain vaiheessa kiehumaan. Tuorepastan kanssa ainakin maistui ihan nannalle, toki isin tehdessä oli n. 10x namimpaa. Juomaksi vaikkapa se loppupullollinen valkkaria ja vielä toinen perään.

Yllättävän helppoa ja loppuenlopuksi melkoisen halpaa, näin vähän erikoisemmaksi ruuaksi. Sittarissa oli simpukoiden kilohinta n.6e.
 

Rocco

Jäsen
Idioottivarma pastaresepti, ja toimii aina. Annoskoko on ns. yksi ison miehen satsi.

Tarvikkeet:

Pastaa n. 200g
Ruokakermaa n. 2-2,5dl purkki (noin desi per 100g pastaa)
Puolikas kana/liha/kalaliemikuutio, riippuen allaolevasta
n. 100g kalaa/kanaa/lihaa, riippuen mitä teet
Basilikaa, tuoretta mieluusti, mutta kuivattukin käy. Tai muita yrttejä.
Sipulia ja valkosipulia.
Haluttuja mausteita jotka mielestäsi sopii kyseisen pastantäytteen kanssa.
Päälle juustoa.


Keitä pasta lähes kypsäksi. Samaan aikaan pikaisesti käytä kuumalla pannulla öljyssä kala/kana/liha. Sekaan sipulikuutiot ja valkosipuli. Ei tarvi paljoakaan laittaa sipuleita. Kun kala/kana/liha on saanut vähän väriä, kana ja liha vähän enemmänkin väriä ja kypsyyttä, niin kaada päälle kerma ja anna hiljalleen hautua pari minuuttia. (Kalaa ei välttämättä tarvitse paistaa ollenkaan jos laittaa suikaleina, vaan sen voi laittaa raakana kerman sekaan ja antaa kypsyä hauteessa. Pysyy ehjänä.) Laita sekaan tuotteeseen sopiva puolikas liemikuutio. Aivan loppuvaiheessa lisää yrtit. Valuta keitetty pasta, älä huuhtele. Kaada pasta kastikkeen sekaan ja sekoita. Anna muhia minuutti tai pari. Valmista.

Voisin suositella näin lämpimästi lohipastaa jonka teen tuolla reseptillä. Pirkka Lohi annospaloina on juuri sopivankokoinen pala, jonka tuohon voi laittaa. Löytyy pakastealtaasta.

Muutenkin pastaa tehtäessä kannattaa muistaa, että pastassa tärkeintä on pasta, ei se mitä sen kanssa tarjotaan. Siksi ei sitä täytettä kannata liikaa pastan sekaan tunkea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös