Mainos

Löytyykö kokkeja?

  • 591 572
  • 2 915

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maailman paras porkkanakakku dedicated to Preda

3 dl atomeiksi raastettua porkkanaa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vanilijasokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2 munaa
1 dl sokeria
0,5 dl tummaa ruokokidesokeria (fariinisokerikin käy. ehkä. jos muuta ei ole)
1 dl juoksevassa muodossa olevaa margariinia (sulatettua tai sellaista valmishässäkkää)

Kuorrutus:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
vähäsen vanilijasokeria

Voitele ja jauhota irtopohjallinen kakkuvuoka (tai ihan mikä tahansa pyöreä ja korkeareunainen astia, ei kuitenkaan sellainen mummo-kakkuvuoka). Kuori ja raasta porkkanat atomeiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokerit. Sekoita jauhohässäkkä, porkkanaraaste ja margariini vuorotellen muna-sokeri-vaahtoon, varovaisesti sekoittaen. Kaada mössö sinne vuokaan.

Paista 200 asteessa uunin alatasossa 20-30 minuuttia (riippuu uunista). Anna vähän jäähtyä ja kumoa.

Kuorrutuksessa vain sekoitetaan kaikki aineet keskenään tasaiseksi töhnäksi ja lapataan kakun päälle.

Kakku on parasta silloin, kun se on vielä vähäsen lämpöinen.
 

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaas nyt vielä toinen hyvyys, eli bataattikeitto
Siihen tarvitaan:

2 keskikokoista bataattia
1 iso sipuli
1-3 kynttä valkosipulia
1 chili
kana- tai kasvislientä
suolaa

ja lisukkeeksi vuohenjuustoa.

Kuullotetaaan sipulit ja lisätään pilkotut bataatit. Laitetaan niin paljon lientä, että rehut peittyy ja keitetään, kunnes ne ovat kypsiä. Soseutetaan. Maustetaan pilkotulla chilillä ja suolalla.

Lisäksi keiton päälle laitetaan mössättyä vuohenjuustoa, jota on notkistettu maitotilkalla.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti Pikku Myy
Maailman paras porkkanakakku dedicated to Preda


KIITOS! Tämä menee kokeiluun heti ensi viikonloppuna! MUTTA, mites on porkkanoitten "lajin ja iän kanssa"? Jos teen tämän kesällä kun olen omat "uudet" kapoiset porkkanat maastani ylös nyhtänyt, niin niissähän on aivan eri maku kuin esim. joissakin "Israelin oransseissa"?? Niin no, sitten siitä kakusta vaan tulee ihan eri makuinen? Oletko kokeillut tätä reseptiä uusilla kotimaisilla porkkanoilla vs. ulkomaiset talvijötikät?
 

Pikku Myy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Predator
MUTTA, mites on porkkanoitten "lajin ja iän kanssa"?
Oon huomannut, että makeat porkkanat sopii kakkuun parhaiten. Eli ite oon käyttänyt useimmiten luomu- tai naposteluporkkanoita. Kesällä nipuissa saatavat kotimaiset ovat myös loistava vaihtoehto. Niitä värittömiä, isoja porkkanoita ei kannata käyttää, niistä ei tule makua laisinkaan (pätee kyllä kaikkiin muihinkin ruokiin...).
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Viestin lähetti Lint
Tää on hyvä ketju, mielenkiintoista lueskella muiden viritelmiä. Laitetaan oma spesiaali kehiin, helppo ja melko halpa makaroni-jauhelihahärdelli toimii aina.

Itse teen jauhelihahärdellin näin, sulkuihin laitan aineet joita ei ole pakko käyttää:

Ainekset:
1 sipuli
(1 porkkana)
jauhelihaa 350g-500g, varallisuudesta riippuen
töräys tomaattisosetta
tilkka valkoviiniä (omenamehu korvaa hyvin)
tölkki tomaattimurskaa
oliiviöljyä
(½ pienehkö kesäkurpitsa)
Mausteiksi paprikajauhetta, cayennepippuria, mustapippuria, basilikaa, oreganoa, chiliä, suolaa, valkosipulia
Pastaksi mielellään nauhapastaa, muutkin käy tietysti.

1. Pilko sipuli (ja viipaloi porkkana ohuiksi siivuiksi, juustohöylä on oiva apuväline siivuttamiseen)
2. Lämmitä öljy wokkipannussa/korkealaitaisessa paistinpannussa,
3. Kun öljy on kuumaa lisää pannulle mausteista chili, paprikajauhe ja cayennepippuri, ruskista hetki.
4. Sipuli kehiin ja kuullotusta. (ja porkkanasiivut)
5. Kun sipuli (ja porkkanasiivut) ovat kuullotettu, töräytetään niitten päälle töräys tomaattisosetta ja kevyt sekoitus. Itse käytän tuubissa olevaa ainetta, kun ne pienet säilykepurkit on niin vittumaisia.
6. Loraus valkoviiniä perään ja sekoitellaan hiukkasen. (Itselläni ei kovin usein ole avattua valkkaripulloa kaapissa, joten omenamehu korvaa sen hyvin usein. Toimii silläkin.)
7. Jauheliha kehiin ja ruskistusta. Pannulla oleva neste imeytyy huisilla vauhdilla jauhelihaan/ haihtuu käristettäessä.
8. Jauhelihan ollessa suht kypsää, tölkillinen tomaattimurskaa kehiin.
9. Tässä vaiheessa maistetaan ja huomataan, että suola puuttuu. Lisätään siis suolaa, suht runsaasti.
10. Maistetaan uudelleen ja lisätään tarvittavat mausteet. Basilika, oregano, valkosipuli, mustapippuri.
(11. Lisätään pilkottu kesäkurpitsa)
12. Annetaan seistä miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia.
13. Huomataan, että pastavesi on unohtunut laittaa tulille ennen soosin tekemistä, kiroillaan kovasti.

Nautitaan hyvässä seurassa veden, omenamehun tahi valkoviinin kanssa. Parmesanraastetta suosittelen päälle ripoteltavaksi.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Opiskelija reseptit!

En ole enää opiskelija, mutta ruokaa en vieläkään osaa tehdä. Rahaakaan ei ole ikinä tarpeeksi mutta ruokaa pitäisi tehdä melkein joka päivä omiin tarpeisiin. Olen viime aikoina yrittänyt kehitellä mahdollisimman helppoja ja ennenkaikkea halpoja reseptejä joista valmistaa maittavaa ruokaa. Osa yrityksistä on onnistunut, suurin osa ei. Ehkä parhaiten onnistunut reseptini on nuudeli-tomaattikeitto.

2 purkkia tomaatti-murskaa
2 pussia nuudeleita
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli

Ruskista sipulit kattilassa. Lisää tomaatti-murska ja nuudelit. Keitä kunnes nuudelit ovat valmiit. Todella helppoa ja todella hyvää. Mutta ennenkaikkea HALPA ruoka. Mutta antakaa JA-toverit tulla teidän reseptinne julki.

- Tinke-80
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos haluaa selvitä vielä halvemmalla ja vähemmällä työllä, niin ei muuta ku ostamaan kaupasta nakkipaketti ja kaksi 450 gramman pussia ranskalaisia. Hintaa tulee yhteensä noin 3 euroa ja riittää hyvin kolmen päivän ateriaksi.

T: Blackie (rahat juomiin, ei ruokiin -mies)
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Halpaa ja hyvää

Niin, itse suosisin tavallista perunaa ja halpaa makkaraa, joista jokainen voi keitellä vaikka makkarakeiton.

Kilo perunoita ei maksa paljon paskaakaan ja kun ostaa vaikka pari pakettia halvinta käivärää, niin väitän, että halvaksi tulee.
Ko. keitosta voi sitten virittää pussilla tai parilla pakastekeittojuureksia, lihaliemikuutiolla ja parilla valkosipulinkynnellä.

Jos joku ei osaa keittää makkarakeittoa, niin voi kaivaa niitä köksän- tai keittokirjoja esiin. Niitäkin saa ilmaiseksi kirjastosta.

Loppukaneettina en malta olla sanomatta, että jos haluatte syödä edullisesti, niin tarkkailkaa ihmeessä tavaroiden kilohintoja siellä kaupassa. Se kannattaa.

Täältä tähän
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tomaatti-tonnikalapasta

1 prk Tomaattimurskaa
2 prk Tunaa
1 Sipuli
1 pss Makaroneja

Kuullota sipulit paistinpannussa, lisää tonnikala ja tomaattimurska.

Keitä makaronit.

Sekoita keskenään ja n. 3 päivän safka on valmis, eikä maksa paljoa, n. 2€
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pari esipaistettua patonkia työnnetään uuniin. Sekoitetaan kulhossa purkillinen tonnikalaa ja majoneesia. Työnnetään täyte paistetun patongin sisään ja nautitaan.

Ei ehkä kaikkein halvin, mutta todella vaivaton ja nopea. Makukin on varsin erinomainen. Yksi majoneesituubi riittää todella moneen kertaan, joten pitkällä tähtäimellä se ei ole lainkaan kallista. Tonnikaloja kun ostaa jossain tarjouserässä niin sekin on halpaa kuin mikä. Patongitkin säilyvät avaamattomassa paketissa pitkään, joten niitä voi pitää aina kaapissa ja nopea herkkuruoka valmistuu kädenkäänteessä.

Kertokaa toki lisää, en vielä tiedä mitä tänään söisi :-)
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Esipaistetut sämpylät vaihtelevilla sisälmyksillä

Niin. Ostetaan kaupasta näitä esipaistettuja sämpylöitä jotka maksavat jonkun 0.5 egeä/4 kpl muoviboksi.

Siihen vaan purkki tonnikalaa, tomaattimurskaa, juustoa ja mausteita haljottuen sämpylöiden väliin ja uuniin hetkeksi.

Ei ole ruoka-annoksen hinta kuin joku pari egeä ja nälkä lähtee isommaltakin mieheltä. Sisältönähän voi käyttää lähes mitä tahansa pizzasisältöä....
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- Sian kylkeä (myydään monesti nimellä kastikeliha, myös pekoni käy, mutta on vähän kalliimpaa)
- Pottuja
- Sipulia
- Kermaa
- Mausteita maun mukaan.
- Jos tykkää sienestää, niin suppilovahveroita joukkoon.

Sika ja sipuli paistetaan pannulla. Perunat viipaloidaan. Koko kimara ladotaan vuokaan ja kaadetaan kermat päälle. Paistetaan 200 C uunissa noin 45 min. Ei maksa juuri mitään.
 

Lady

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Halpisruokia

Itse opiskeluaikoinani suosin köyhinä päivinä puuroruokia - litra maitoa (tai vettä jos oikein köyhäillään) ja kaurahiutaleet (paketti riittää pitkäksi aikaa) maksaa alle 2 €, ja ruoka on terveellistä sekä suhteellisen kevyttä jos ajattelee linjojaan. Itse lisäksi pidän puuroista, jos perinteinen kaurapuuro hillosilmällä tökkii niin vaihtelua saa vaikkapa manna-, ohra- tai perunasuurimoista. Riisi- ja ruispuuro ovat myös herkkua silloin tällöin. Jos haluaa panostaa niin kiisseli puuron seurana tuo myös makua.

Myös keitot ovat halpoja ja hyviä, kun tekee paljon kerrallaan ja säilöö vaikkapa pakastimeen sopivan kokoisia annoksia, jos ei halua viikkokaupalla syödä samaa soppaa.
 

kaksyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pelkistetty makaroonilaatikko - paljon tätä helpommalla ei enää pääse.

1 pss makarooneja
400 g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoa
maitoa

Keitä makaroonit ja ruskista jauheliha. Lisää jauhelihan sekaan sipulikeitto-pussin sisältö sekä halutessasi muitakin mausteita (mikäli sellaisia kaapin perukoilta löytyy). Sekoita jauheliha ja makaroonit keskenään vuoassa, lisää maitoa seoksen pintaan saakka. Lykkää uuniin 200-225 asteeseen 45-60 minuutiksi.

Riittää kevyesti jopa viikon ravinnoksi. Hintakaan ei hurjaksi nouse, about 2,5€. Eikä tarvitse polttaa maitoa pohjaan munamaitoa vääntäessä...;)
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suikalewok:

Paketti suikaleita(aivan sama onko kana,liha vai kalkkuna) kunhan seon halpaa.
Suikaleita määrä mieltymyksen mukaan 200->gr(itse käytän 400gr paketteja)
Paketti Kesäpöydän Acapulcowok pakastevihanneksia(sisältää papuja) maksaa vajaa 1e50c.

Kypsennä liha pannulla(mielellään kannellisessa teflonpinnotteisella tai vastaavalla) rasvaa ei tarvita.

Kaada lihat lautaselle tai muuhun astiaan odottamaan.
Kypsennä kasvikset samalla pannulla(voit huuhdella pannun jos haluat,ei pakko).

Laita kasvikset lautaselle,päälle liha, mausta miten haluat(esim yrttimausteseos,potkua antamaan tabasco,chilipippuri,salsa/chilikastike tai makeaksi sweet chili kastikkeella).

Jos haluat voit lisätä kasvisten tai lihan joukkoon kypsennyksen loppuvaiheessa tölkin valkosia papuja tomaattikastikkeessa. Tai voit keittää perunoita riisiä etc lisukkeeksi.

Ilman lisukkeita aterian tekoon(2-3 annosta) menee noin 15minuuttia.
 

Damien

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja suomen maajoukkueet.
Kävimpä juuri ruokavarastolla ja näin että yrittävät kalastella opiskelijoita tarjouksessa jauheliha ja toisena tarjouksena makaroonit... Vieläkun kaljakin olis ollut tarjouksessa niin...

Oma resepti on että keittää makaronia ja jos sattuu rahaa olemaan ylimäärästä niin hakee jorma (väkevä viini) pullon kyytipojaksi tai mäyräkoira jostain tarjouksella.

No ei yleensä keitän makaronia ja paistan jauhelihaa ja tungen ne sinne makaronin joukkoon ja kattila jääkaappiin. Jos mausteita löytyy niin niitä sekaan mutta kyllä se ilman mausteitakin alas menee jos on nälkä. ja kaiken lisäksi mielestäni jopa paranee vanhetessaan ja kylmänä nautitaan.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Viestin lähetti kaksyks
Pelkistetty makaroonilaatikko - paljon tätä helpommalla ei enää pääse.

1 pss makarooneja
400 g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoa
maitoa

Keitä makaroonit ja ruskista jauheliha. Lisää jauhelihan sekaan sipulikeitto-pussin sisältö sekä halutessasi muitakin mausteita (mikäli sellaisia kaapin perukoilta löytyy). Sekoita jauheliha ja makaroonit keskenään vuoassa, lisää maitoa seoksen pintaan saakka. Lykkää uuniin 200-225 asteeseen 45-60 minuutiksi.

Riittää kevyesti jopa viikon ravinnoksi. Hintakaan ei hurjaksi nouse, about 2,5€. Eikä tarvitse polttaa maitoa pohjaan munamaitoa vääntäessä...;)

Minä en kyllä ikinä ole lämmittänyt maitoa millään tavoin kun munamaitoa teen. Ihan kylmään olen aina tehnyt, eikä mitään ongelmia. Pussi makaroonia keitettynä, 400 g lihaa, sekä munamaito, jossa litra maitoa ja 2 munaa. Sitten mausteita oman maun mukaan. Itse suosin suola, paprika ja mustapippuri -yhdistelmää. Suola makaronien keitinveteen, muut munamaitoon. Pistetään vuokaan, päälle juustoraastetta.

Risotto on vieläkin helpompi ruoka. Puuroriisi on paitsi halvempaa kuin Uncle Bens yms. myös täysin soveltuvaa risottoon. Neljän ihmisen riisimäärä, 400 g jauhelihaa ja pussi herne-maissi-paprikaa. Keittelee vaan riisiä ja vähän ennen kuin se on valmista, lisää ruskistetun jauhelihan sekä herne-maissi-paprikan, sekä sopivasti mausteita.

Ja lihapulliin löytyy varsin pätevä ohje monen korppujauhopussin kyljestä. Lukutaidon tai kellon osaamisen puute tietenkin voi koitua ongelmaksi, mutta jos tämän viestin osaa lukea niin on jo aika vahvoilla niidenkin tekemisessä.
 

Mr Pilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit
Kun haluaa halvalla ruokaa niin ensinmäiseksi lopettaa valmiiden ja puolivalmiiden ainesten ostokset. Ei paljon vaadi kun leivän tai sämpylän itse tekee. Toinen hyvä vaihtoehto löytyy metsästä eli sienet, joista kirjoitin juuri tuohon sienestys keskusteluun näin:

Jep jep, sieniä kerätään. Tosin harrastuksena se minulle on aika uusi, pari syksyä on tullut metsissä pyörittyä.

Omalle suosikkilistalle pääsevät ns. helpot sienet joita ei tarvitse keitellä, ainoastaan putsata ja paistaa. Tämän syksy satoa on ollut mm:
Herkkutatti (muutama)
Koivunpunikkitatti oikein isoja ja hyviä useita
Lehmäntatti (viimeksi tänään)
Voitatti
Ruskotatti (ainoastaan yksi)
Kanttarelli
Vaaleaorakas (ainoastaan yksi mutta sitäkin paremman makuinen)
Suppilovahvero
Mustavahakas
Känsätuhkelo (uusi kokeilu kirjan innostamana, paistettuna mauton lähes kuin vaahtokarkit paistettuina, tosin 6v poikani tykkäsi tosi paljon)
Lampaankääpä (myös tämän syksyn uusia okeiluja tosiaan isolla NAM, isosieni josta puukolla tekee ohuita viipaleita ja jonka jälkeen kastaa kananmunaan sen jälkeen vehnäjauhoon jonka on terästänyt valkopippurilla ja suolalla)

Lisäksi tosi paljon löytyisi Karvalaukkuja (karvarousku), Kangasrouskuja, ym muita sieniä joista pitäisi askarrella suolasieniä säilöntään, mutta siihen ei into ja kärsivällisyys riitä.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Opiskelija reseptit!

Viestin lähetti Tinke-80
Ehkä parhaiten onnistunut reseptini on nuudeli-tomaattikeitto.

2 purkkia tomaatti-murskaa
2 pussia nuudeleita
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli

Ruskista sipulit kattilassa. Lisää tomaatti-murska ja nuudelit. Keitä kunnes nuudelit ovat valmiit. Todella helppoa ja todella hyvää. Mutta ennenkaikkea HALPA ruoka. Mutta antakaa JA-toverit tulla teidän reseptinne julki.

- Tinke-80
Kokeileppa heittää sekaan vielä purkki tonnikalaa, tekee keitosta varmasti heti ruokaisamman eikä nostaa hintaa paljoakaan. Varmaan myös kanasuikaleet sopisivat joukkoon, mutta sitten pitäisi varmaankin lisätä nestettä?
Ihan OT, opiskelijan kannattaa ehdottomasti syödä koululla, todella vaikea on omatekoisien ruokien kilpailla hinnassa ruokalan ruokia vastaan. Eikä tarvitse itse tiskata!
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Olkaa syömättä, juokaa!

Siinä säästätte huomattavan summan rahaa ja voitte sitten vaikkapa ostaa säästyneillä rahoilla halpaa viinaa. Jos ei raaka viina maistu, niin ostakaa samalla muutama pullo limpparia lantringiksi.

Molemmat nesteet pitävät sisällään tarpeeksi kaloreita, että ei pääse pyörtyilemään pitkin mäkiä (jos ei sitten muuten sammu) ja silti voi mukavasti samalla laihtua, jos on päässyt syöntiaikoina ylimääräistä laardia kertymään vyötäisille.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Katsotaan tililtä, joko isi on laittanut kuukausirahan sinne, ja jos on, niin sitten lähdetään vaikka pihville. Jos ei ole, niin kysellään muilta, kuka tarjoaisi.

No ei ehkä noin ihan vielä, mutta joidenkin vuosien päästä kyllä kun vain rikkaiden lapsilla on varaa opiskella. Muut käyvät töissä ja opiskelevat siinä sivussa, jolloin ei oikein ehdi syödä.
 

jokainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPL
Jauhelihasörssäys uunissa:

400 g jauhelihaa
5 dl makaroonii
1 Crème Bonjour Aurinkokuivattu Tomaatti tuorejuusto tai maun mukaan esim. cheddar
vähän edamia
cajun-maustetta

Ruskista ja kypsennä jauheliha, mausta reilulla määrällä cajun-mausteseosta. Keitä samalla makaronit.
Voitele uunivuoka margariinilla tai voilla ja sekoita pasta, jauheliha ja tuorejuusto tasaisesti vuokaan (Tuorejuustosta riittää n. 3/4 paketti). Raasta tasaiselle pinnalle vähän juustoa.
Laita n. 220 asteiseen uuniin ja paista kunnes juusto näyttää sopivan ruskealta.

Satsista tulee 3-4 annosta 90-kiloiselle miehelle.

Tonnikalahässäkkä

Tonnikala-addiktina näitä löytyis, mutta yksinkertainen variaatio:

Keitä sopivasti pastaa tai riisiä maun mukaan.
Paista purkillinen tonnikalaa öljyssä pannulla. Sekoita alkuruskistuksen jälkeen tonnikalan sekaan sweet thai chili-kastiketta ja Kikkomania.
Nopea ja sotkuinen, kannattaa hommata vaikka ikeasta semmoinen suojaritilä paistinpannulle, jos ei halua koko keittiötä kuurata.
 

Jet Pilot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Jep, Rontti tuossa antoikin pätevän vinkin miten voi säästää ruokakuluissa, eli juopottelu käyntiin.

Jos haluaa kaikkein halvimmalla päästä, niin ei kun kotiviinit käymään. Halvimmat sotkut valmistuu reilussa viikossa, eikä hintakaan päätä huimaa: edullisimillaan olen 12e hintaan nähnyt pakkauksen myytävän, ja siitä saa noin parikymmentä litraa reilu 10% (todennäköisesti, en ole paljon mittaillut) juomaa. Sitten vielä lisäksi muutama kilo sokeria.

Itse tuossa olin juuri muutaman päivän viime viikolla tukevasti päissäni kotiviinistä, ja täytyy sanoa että rahaa ruokaan ei mennyt yhtään, makaroonia silloin tällöin humalassa keittelin. Ja kun tällaisen parinkin päivän putken tempaisee, ei ruokapuolesta ainakaan meikäläisen kohdalla tarvitse huolehtia krapulassakaan.

Miinuksena on tietysti opintojen kärsiminen, mutta valintoja täytyy tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös